On ihanaa ulkoilla koirien kanssa ja vain kulkea ihailemassa kaupunkiarkkitehtuuria. Nyt olen kaiken uhallakin alkanut liikkua ihmisten ilmoilla. Minkäs minä sille mahdan, kun töitä ei löydy eikä kukaan palkkaa suomalaista kallista ammattityövoimaa, vaikka satoja sivuja hakemuksia on lähetelty ja bosseja käyty tapaamassa. Työni ulkoistettiin Kiinaan. Työllisyys- tai työväenopiston kursseille ajattelin mennä, niin saan taas uusia kavereita entisten ulkoistettujen työkavereiden rinnalle. Nyt kun ollaan enää kauniita, niin voi alkaa odotteleen sitä jatkoaikaeläkeikää, joka alkaa 67 vuotiaana. Enää puuttuu reilut parikymmentä vuotta, et silleen. Nautitaan nyt kuiteski keväästä ja kaikesta kivasta. Luusereita tässä ei olla, kun koko maailma on edessämme.
Työttömänä ja työnjatkoaikaa odotellessa on ihana olla
Vapaa taivaan lintu
089
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.