Murhaaja asuntolassa (Jatkis)

Elikkäs aloitan tälläsen jännitys/dekkari tyyppisen jatkiksen jota saatte jatkaa ja tietysti keksiä lisää henkilöitä mukaan ja kertoa jo olevien henkilöiden historiasta.
Odoton mielenkiinnolla teidän tekstejänne, joten nyt rohkeasti kirjoittamaan, siksihän tämä keskustelu palsta on jatko novet, että te jatkatte, siitä mistä joku aloittaa.

*********

Ja nyt itse alku.

Murhaaja asuntolassa


1. Luku


Ankean harmaa rakennus kohosi lohduttoman näköisenä matalien rivitalojen takaa. Lisa katseli auton ikkunasta, kuinka he lähestyivät tuota rakennusta, asuntolaa. Tavallaan Lisa oli innoissaan, että pääsi pois kotoa, kokeilemaan omia siipiään, mutta toisaalta häntä jännitti ja vähän pelotti olla ensimmäistä kertaa elämässään ihan omillaan uudessa paikassa, josta hän ei vielä ketään tuntenut.
Piha oli ankea asfaltti piha, jonka reunassa oli ruohottunut koripallokenttä ja ulko – oven vieressä oli ruostunut pyöräteline, jossa oli pari pyörää. Lisa astui autosta ulos ja veti repun mukaansa. Äiti höpötti jotakin ja meni hakemaan matkalaukkua takakontista, Lisan astellessa ulko – ovelle. Seinässä oven vieressä oli spraymaalilla vedetty teksti, josta ei saanut selvää.
Lisa avasi oven, jonka saranat kitisivät ja astui sisälle rappuun. Hän katseli ympärilleen ja etsi toimistoa, johon piti ilmoittautua ja josta piti hakea avaimet. Hänen ei tarvinnut kauaakaan etsiä, kun hän näki puisen oven, joka oli auki. Oven raosta kuului pulinaa, joku jutteli puhelimessa. Lisa koputti varovaisesti oveen ja ääni sisällä käski tulla sisään.

Lisa astui pieneen huoneeseen, jossa heti oven vieressä oli korkea kirja hylly täynnä kirjoja ja vhs elokuvia. Ikkunan edessä oli pöytä, jonka ääressä istui punatukkainen nainen puhelimeen jutellen. Huoneessa oli toinen ovi, joka oli kiinni, mutta oven takaa kuului hiljainen television ääni. Lisa astui pöydän luokse ja jäi odottamaan, että nainen saisi lopetettua puhelunsa. Hän antoi katseensa kiertää huonetta ja pöytää, jossa ajelehti papereita ja tavaroita. Hetken kuluttua nainen lopetti puhelunsa ja käänsi katseensa Lisaan ja ojensi sitten kätensä. . ”Tervetuloa, Helmen opiskelija – asuntolaan, mä olen Pirjo – Liisa Havukainen.” Hän sanoi ja kysyi. ” Ja sä olet?”
”Lisa Merilä.” Lisa vastasi ja katseli hiljaa kun Pirjo katseli nimi listaa läpi.
Ei kulunut kauaakaan, kun Pirjo löysi nimen listasta ja alkoi kaivella laatikkoa.
”Tuossa on avaimesi, mutta tarvitsen sinulta kuittauksen ja 10€ pantin.” Pirjo sanoi.
Lisa nyökkäsi ja kaivoi panttirahan, jonka oli laittanut valmiiksi taskuunsa, ojensi sen Pirjolle, jonka jälkeen hän kumartui kirjoittamaan nimensä annettuun paperiin.
”Se on sitten viides kerros ja huone numero 29.” Pirjo sanoi.
”Ok.” Lisa vastasi ja lähti.
Mennessään ovesta, hän oli törmätä johonkuhun, joka oli tulossa huoneeseen. Se oli poika, suunnilleen saman ikäinen kuin Lisakin tai ehkä vähän vanhempi. Pojalla oli suklaan ruskeat silmät ja pörröinen ruskea tukka.
”Sori.” Lisa sanoi ja punastui. ”Se oli mun moka.”
”Ei se mitään.” Poika sanoi hymyillen ja meni sitten toimistoon.
’Idiootti, olet täydellinen idiootti Lisa!’ Lisa sätti itseään ajatuksissaan ja meni rapun ovelle. Äiti siellä odotti kahden suuren matkalaukun kanssa.
”Mä sain jo mun huoneen avaimen.” Lisa sanoi ja jatkoi. ”Mä voin viedä itsekin mun matkalaukkuni.”
”No mä menen sitten.” Äiti sanoi ja meni autoon.
Lisa katsoi, kun auto kaarsi pois pihasta tomupilven saattelemana. Hän otti matkalaukkunsa ja alkoi hitaasti kävellä ovelle.
”Mä voin auttaa noitten kanssa.” Sanoi pojan ääni vieressä. ”Toi näyttää painavalta sulle.”
Lisa katsoi sivulleen ja näki sen saman pojan johon oli törmännyt toimistosta tullessaan. ”Kiitos.” Lisa sanoi ja hymyili.
Poika otti laukut Lisalta ja kantoi ne hissille. ”Mihin kerrokseen sä menet?” Poika kysyi.
”Viides kerros.” Lisa vastasi ja kysyi. ”Entäs sulla?”
”Kuudes.” Poika vastasi ja kysyi sitten. ”Mikäs sun nimes on?”
”Lisa. Yhdellä i:llä.” Lisa vastasi ja kysyi. ”Mikä sun nimes on?”
” Santeri, mut kaikki sanoo Santuksi.” Poika vastasi.
Heidän keskustellessaan hissi oli tullut ja siitä oli astunut ulos kikattava likkalauma, jotka olivat naureskellen katselleet Santtua. Kun hissi oli tyhjentynyt, Santtu oli kantanut Lisan laukut hissiin ja tullut itse perässä suuren olkalaukun kanssa. Nyt he huristelivat ylös hissillä, joka kolisi ja rämisi vanha kun oli.
Hissi pysähtyi nytkähtäen ja Lisa astui ulos. ”Mä saan nää laukut tästä itsekin kannettua.” Lisa sanoi ja jatkoi. ”Kiitos kuitenkin avusta.”
”Ei mitään.” Santtu sanoi ja virnisti. ”Nähdään.” Hän lisäsi ennen kuin hissin ovi sulkeutui ja hissi lähti rämisten liikkeelle.
Lisa avasi oven joka vei viidennen kerroksen aulaan. Aulasta pääsi keittiöön, vessaan, suihkuhuoneeseen ja omiin huoneisiin. Lisa raahasi laukut huoneen numero 29 eteen ja avasi sen oven.
Ensin oli pieni eteinen, josta pääsi pieneen huoneeseen, jossa ei ollut muuta kuin työpöytä, tuoli ja sänky. Ikkunassa roikkuivat harmaat kauhtuneet verhot, joka sai huoneen näyttämään ankealta loukolta.
Lisa raahasi laukkunsa huoneeseen ja alkoi asetella tavaroitaan ja vaatteitaan paikoilleen. Kovinkaan kauaa tähän hommaan ei mennyt, mutta sen jälkeen huone näytti aavistuksen kodikkaammalta.

Lisan lisäksi samassa kerroksessa asui viisi muuta tyttöä, joihin hän tutustui ensimmäisen viikon aikana.
Asuntolan ylimmässä kerroksessa oli oleskelu tila, joka sisälsi vanhan biljardipöydän, ison pirttipöydän tuoleineen, sohvan ja television sekä videonauhurin. Siellä asuntolan asukkaat viettivät suuren osan ajastaan koulun jälkeen, jolleivät menneet muutaman kilometrin päässä sijaitsevaan keskustaan.
Alku hankaluuksien jälkeen elämä asuntolassa alkoi sujua normaaliin tahtiin ja joidenkin yksilöiden idioottikepposiinkin tottui.

Kun kaikki on hyvin, ei kukaan osaa koskaan ajatella pahinta mahdollista mitä voisi sattua ja niin oli nytkin. Näennäisesti kaikki oli hyvin ja Lisa sai kerroksensa tytöistä hyviä kavereita, vaikka eivät he koulussa olleet samassa ryhmässä.
Ainoa mistä Lisa ei pitänyt, oli kolmen kilometrin matka kouluun. Eihän siinä mitään kamalaa iltapäivällä ollutkaan. Mutta aikainen herätys ja kävely matka kouluun pimeässä, ei ollut kivaa.

Kuukausi oli kulunut ja aamut alkoivat olla pimeämpiä ja iltapäivällä viiden aikaan alkoi tulla jo pimeää.
Eräänä iltana Lisa oli paikallisessa leffateatterissa katsomassa leffaa. Kello oli puolenyön tienoilla, kun leffa päättyi ja Lisan harmiksi viimeinen bussi oli jo mennyt, joten kävelyreissuhan siitä tuli. Kesken matkan hänelle tuli äkkiä tunne, että joku seuraa. Hän katsoi ympärilleen, mutta ketään ei näkynyt.
Lisa jatkoi matkaansa vaikka häntä pelottikin ja huokasi helpotuksesta, kun pääsi perille asuntolaan.

Siitä lähtien hänellä oli koko ajan outo tunne, että joku seuraa. Eikä hän ollut ainoa, joka niin tunsi.
Eräänä iltana, kun hän oli katsomassa elokuvaa videolta, pari tyttöä tuli oleskelutilaan. He keskustelivat ensin kaikesta muusta, kunnes tuli puhe koulumatkasta tai vastaavasta. Toinen kertoi kaverilleen tuntemuksistaan, jolloin kaveri naurahti ja sanoi. ”Sä taidat vaa kuvitella.”
”Enkä.” tyttö vastasi.
Hänen kaverinsa oli hiljaa ja he kumpikin keskittyivät katselemaan elokuvaa, joka kuitenkin pian loppui. Lisa lähti oleskelutilasta ja suuntasi huoneeseensa.

Aika kului eikä mitään tapahtunut, joten Lisa alkoi uskoa, ettei mitään tulisi tapahtumaan. Sen päivän iltana Lisa oli mennyt ajoissa nukkumaan, sillä hänen päätään särki. Hän ei tiennyt, kuinka kauan oli nukkunut, kun jokin herätti hänet. Hän kuunteli hetken ja yritti taas nukkua ja olikin jo melkein unessa, kun jostain alkoi kuulua huutoa ja sen jälkeen avautuvien ovien kolinaa. Lisa nousi ylös, veti aamutakin ylleen ja lähti hänkin katsomaan mitä oli tekeillä.

Valvoja oli ollut melkein puoli unessa, sillä hänellä oli yö vuoro ja hiljaista. Hän oli havahtunut huutoihin ja nyt hän oli menossa katsomaan kuka siellä oikein huusi. Hän oli ehtinyt astua ulos toimiston ovesta kun jokin juoksi häntä päin ja melkein kaatoi hänet. ”Mitä helv…” Hän ähkäisi ja katsoi kuka häneen oli törmännyt, mutta missään ei näkynyt ketään. Samassa kuului rapun oven kolahdus, sekä töminää niin kuin joku olisi juossut rappuja alas.
Paikalle pelmahti tyttö, jolla oli kalpeat kasvot ja pörröiset hiukset. ”Satu on…” Tyttö aloitti mutta loput sanat hukkuivat nyyhkytyksiin.
”Mikä Satulla on?” Valvoja kysyi ja yritti rauhoitella tyttöä.
”Se makaa kuolleena oleskelu tilassa.” Tyttö sopersi.
”Noniin, rauhoituhan.” Valvoja sanoi ja jatkoi. ”Minä menen ylös oleskelutilaan katsomaan mikä on tilanne.”
Tämän sanottuaan hän lähti yläkerran oleskelutilaan. Hissin tuleminen tuntui kestävän ikuisuuden, mutta pian se rämisi alas. Valvoja, nimeltään Masa astui hissiin ja painoi ylimmän kerroksen nappulaa ja rämisten hissi lähti kohoamaan ylös. Hissi pysähtyi töksähtäen ja Masa avasi oven. Käytävällä oli hiljaista, mutta alhaalta kuului hiljaisena tyttöjen säikähtänyttä puhetta.
Masa käveli nopein askelin kohti ylimpään kerrokseen vieviä rappusia ja lopulta käveli äänettömästi ylös. Vaikka hän ei ollutkaan näyttänyt tytöille pelkoaan, niin nyt hänen sydämensä hakkasi nopeaan tahtiin ja häntä pelotti. Hän pelkäsi sitä minkä joutuisi kohtaamaan oleskeluhuoneessa. Hän mietti myös mahtoiko oleskeluhuoneessa olla muita, ehkä joku ulkopuolinen.
Yleensä asuntolan asukit eivät tuoneet tuntemattomia tyyppejä asuntolaan. Joskus harvoin jonkun kaveri tai poika/tyttö ystävä saattoi olla yötä asuntolassa. Mutta he myös käyttäytyivät niin, ettei sanomisia tullut.
Masa astui oleskeluhuoneeseen, jossa yhä paloivat valot. Televisio oli päällä ja joku retkotti sohvalla.
Masa meni sohvan luokse ja näki, että siinä makasi tyttö, ehkä 15 tai 16 vuotias. Tytön silmät tuijottivat avoimina kohti kattoa ja hänen kaulansa oli mustelmilla. Ei ollut epäilystäkään siitä, että hän oli kuollut.
Masa kääntyi ja juoksi raput alas hissi kerrokseen, meni hissiin ja sillä alas. Hän meni toimistoonsa niin nopeasti, kuin pystyi ja soitti poliisin paikalle.


Poliisiasemalla

Komisario Virtanen istui työpöytänsä ääressä viimeistellen raporttia päätökseen saadusta tapauksesta, kun puhelin soi.
”Arto Virtanen puhelimessa.” Hän vastasi puhelimeen.
”Ruumis opiskelija – asuntola Helmessä.” Ääni sanoi ja jatkoi. ”Selvä murha, ehditkö paikalle?”
”Ehdin.” Virtanen vastasi ja jatkoi. ”Lähden asuntolalle, nyt saman tien.”
”Okei.” Ääni vastasi. ”Kuulemiin.”
”Kuulemiin.” sanoi virtanen ja laski luurin paikoilleen. ”Antti lähdetään, kroppa Helmen asuntolassa.” Hän huikkasi kollegalleen ja nousi pöytänsä äärestä.
Tavallaan Virtanen oli tyytyväinen, sillä hän sai muutakin ajateltavaa kuin raportin kirjoittaminen.