kertomus miehestä

kirjailija kirjoitti:

Olipa kerran mies, joka eli tavallista elämää pienessä punaisessa tuvassaan. Vaikka miehen elämä näytti ulkopuolisen silmin katsottuna mitä normaalimmalta, mies tunsi sydämessään, että jotain olennaista puuttui hänen elämästään. Mies viljeli perunamaataan ja ruokki eläimiään niinkuin hän oli koko elämänsä ajan tehnyt. Perunat kasvoivat ja tuli syksy, sitten syksy muuttui talveksi ja taas kevääksi. Vaikka aikaa kului mies tunsi silti, että häneltä puuttui jotain. Hän ei tiennyt mitä se oli. Se oli vain taakka sydämellä ja se painoi joskus enemmän, joskus vähemmän. Kului taas aikaa ja miehen naapuriin muutti perhe, jossa oli jotain outoa. Perheessä oli monta lasta. Mies teki tuttavuutta, kunnes lähti omaan tupaansa nukkumaan. Uni ei kuitenkaan tullut, vaan miehen sydämen päällä maannut taakka tuntui vain tulevan raskaammaksi. Mies yritti nukkua, mutta siitä ei tullut mitään. Hän ei saanut unta koko yönä, vaan hänen mieltään vaivasi tunnistamaton paha olo. Aamulla mies toimitti normaalit askareensa. Ne eivät kuitenkaan sujuneet yhtä sujuvasti, kuin ennen. Lehmä pääsi vapaaksi ja talloi perunamaan pilalle ja tuvan ikkunakin särkyi, kun mies vahingossa siihen talikolla huitaisi. Miehen päivä oli pilalla ja hän kiroili pitkään ja hartaasti. Se ei kuitenkaan auttanut, vaan olo tuli entistä huonommaksi. Yhtäkkiä hän havahtui ja huomasi, kun hänen uuden naapurinsa 5 lasta tuijottivat häntä puoliympyrässä. He olivat ilmeisesti olleet siinä jo tovin ja nähneet luultavasti kaiken. Miehelle tuli huono olo, kun pienet lapset katsoivat häntä kirkkailla silmillään. Mies meni lähemmäs lapsia, mutta nämä perääntyivät hieman. Mies sanoi, että häntä ei tarvitse pelätä, vaikka pelottavan näköinen onkin. Sitten vanhimman oloinen lapsi kysyi hiljaisella äänellä, miksi setä kiroilee, niin ei saa tehdä koska taivaanisä näkee ja kuulee kaiken. Mies ei saanut sanaa suustaan, vaan jäi odottamaan paikalleen. Poika toisti kysymyksen. Mies murahti jotain epämääräistä ja kääntyi pois ja meni tupaansa. Lapset jäivät paikalleen, mutta vähän ajan kuluttua hekin häipyivät omalle pihalleen. Kului taas aikaa ja mies jatkoi elämäänsä, vaikka välikohtaus häntä kovasti vaivasikin. Eräänä iltana, kun hän istusteli yksin pihallaan, hän kuuli vaimeaa laulua naapurista. Sanat erottuivat selvästi pimenevässä illassa:


Pienet kädet yhteen liitän, taivaallista Isää kiitän. :,: Hän on hyvä lapsilleen, armollinen omilleen. :,:

Tahdon olla oma Herran, taivaan kodin perin kerran. :,: Siitä sydän iloitsee, Jeesuksessa riemuitsee. :,:

Varjele, oi Jeesus hyvä, lasta pientä erehtyvää, :,: ettei mua synnin tie laumastasi koskaa vie. :,:

Maailmassa houkutukset, monet synnin viekoitukset :,: huomaamattaan kietovat, mukaansa mua tempaavat. :,:

Silloin taas on murhemieli, kiitosta ei laula kieli. :,: Mutta valtakunnastaan synnit anteeks saarnataan. :,:

Jeesuksen pyhä nimi, sekä kallis pyhä veri :,: synnit kaikki pesee pois. Kuka puhtaampi nyt ois? :,:

Silloin laulan Jeesukselle, kalleimmalle ystävälle :,: kiitosvirren riemuiten onnestani iloiten. :,:


Mies kuunteli laulun loppuun paikalleen jähmettyneenä. Kun laulu loppui, alkoi kuulua puhetta. Mies ei saanut puheesta selvää, koska tuuli kahisutti puiden lehtiä niin kovaa. Mies nousi tuoliltaan ja hiippaili hämärässä lähemmäs naapurin pihaa. Pihassa oli nuotio ja sen ääreen oli kokoontunut ihmisiä. Mies hiippaili lähemmäs pensaan taakse, sieltä hän kuuli puhujan äänen paremmin, eikä häntä näkynyt nuotiolta päin. Piilostaan mies kuunteli lyhyen, puhujan pitämän puheen. Siinä puhuttiin synnistä ja sen voittajasta, Jeesuksesta. Puheessa sanottiin, että Jeesus on kuollut syntiemme tähden ja se anteeksianto kuuluu kaikille. Puhuja kertoi Jumalan valtakunnasta ja siitä kuinka se tunnetaan keskinäisestä rakkaudesta. Puhuja mainitsi, että Jumala armahtaa katuvan. Puhe oli lyhyt ja sen jälkeen laulettiin taas. Mies jäi kuuntelemaan, kun nuotion ääressä laulettiin. Sanat koskettivat syvältä, niissä puhuttiin rakkaudesta ja suuresta aarteesta maanpäällä. Laulut loppuivat ja nuotion ääressä ollut väki alkoi jutella, sekä liikuskella. Yhtäkkiä mies kuuli takaansa kahinaa ja kääntyi katsomaan. Hänen takanaan seisoi poika, joka oli häntä viikko sitten puhutellut. He ihmettelivät aikansa toisiaan. Sitten poika huusi isäänsä paikalle. Mies nousi ja meinasi lähteä, mutta pojan isä ilmestyi nopeasti paikalle. Mies yritti kuumeisesti keksiä selityksiä, mutta pojan isä oli nopeampi. Maistuisiko sinulle nuotiolla paistettu makkara, voin tarjota. Miehen teki mieli häipyä tiehensä, mutta tarjous kiinnosti häntä ja hän lähti seuraamaan isää ja poikaa.

Nuotion äärellä oli monenikäistä väkeä ja tunsipa mies muutaman ennestäänkin. Miestä nolotti ja hän vetäytyikin syömään makkaraansa vähän sivummalle. Poika seurasi häntä sinne. Hetken he siinä kahdestaan seisoskelivat ja mies kysäisi pojalta, että mitä täällä oikein tapahtuu. Poika vastasi, että meillä on seurat, koska olemme uskovaisia. Siinä he seisoskelivat kahdestaan, kunnes poika sanoi, että jos minä nyt kuolen, niin enkelit hakevat minut taivaaseen. Miehen sydäntä painoi, koska poika näytti niin rauhalliselta, melkein enkeliltä. Mies söi makkaransa loppuun. Miten minulle käy jos kuolen, mies tuumasi itsekseen. Mies tuumasi aikansa ja kysyi lopulta pojalta: miten minä pääsen taivaaseen kun kuolen. Poika vastasi nopeasti: uskomalla synnit anteeksi. Haluatko sinä syntisi anteeksi, poika jatkoi. Mies nyökkäsi vaimeasti ja poika saarnasi: Jeesuksen nimessä ja veressä sinun syntisi ovat anteeksi. Hetken ajan mies makusteli pojan sanoja, voisiko se todella olla noin yksinkertaista. Hän ei kuitenkaan ehtinyt ajatella enempää, kun poika jo juoksi nuotiolle ja meni isänsä luokse kertomaan miehen parannuksesta. Pojan isä tuli miehen luokse ja sanoi, sinä olet kuulemma tehnyt parannuksen, niin tuo poikani väitti. Mies vastasi, että kovasti nuo teidän laulunne taivaasta minua koskettivat, en tiedä kuitenkaan vaikuttivatko nuo sanat kun tuntuu, että ei se taivaaseen pääsy noin yksinkertaista voi olla. Pojan isä vastasi, että taivaaseen pääsee hyvin yksinkertaisella uskolla, usko vain syntisi anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä, saat aivan kaikki syntisi anteeksi ja sinun syntisi heitetään niin kauas kuin itä on lännestä. Nyt miehen sydämeltä vierähti epämääräinen möykky ja hän uskoi. Miehestä tuntui, kuin kaikki hänen vaivansa ja murheensa olisivat hävinneet kerralla pois. Lopun illasta mies vietti nuotion ääressä uskon asioista puhuen. Kun ilta vaihtui yöksi, väki lähti omiin koteihinsa. Mies lähti viimeisenä ja hyvästeli kaikki seuravieraat. Viimeisenä hän lähti, ennen lähtöään hän vielä kävi hyvästelemässä isäntäväen, sekä kysyi vielä lähtiessäänkin anteeksiantoa, hän myös pyysi perheen lapsia seuraavaksi päiväksi luokseen. Sitten hän lähti pimeään yöhön, kohti punaista mökkiään. Mieli oli rauhallinen ja olo turvallinen.

Aurinko alkoi lämmittää aikaisin aamulla punaisen mökin kattoa ja yökaste haihtui höyryten tummalta katolta. Miehen talossa oli hiljaista, nurkassa olevassa sängyssä makasi mies kädet ristissä. Hän makasi selällään peitto päällään. Kädet olivat peiton päällä ristissä. Aamun valjettua päiväksi saapuivat naapurin lapset ujosti miehen tuvalle. He koputtivat hiljaa miehen ovelle, mutta sitä ei tultu avaamaan. Lapset koputtivat kovempaa, mutta se ei auttanut. Lopulta yksi heistä keksi kurkistaa ikkunasta ja hän näki miehen sängyllään makaamassa. Miehen silmät olivat kiinni. Pieni koputus ikkunaruutuun, mutta ei vastausta. Myös perheen isä tuli mökille, tuliaisina itse leivottu omenapiirakka. Mieskin kolkutteli aikansa ikkunaan, mutta mies vain makasi paikallaan. Isä säikähti ja käski lapsien jäädä pihalle. Hän meni ovelle ja vetäisi, lahonnut puu antoi periksi ja ovi aukeni. Mies jätti piirakan torpan pöydälle ja meni miehen sängyn ääreen. Kädet olivat ristissä ja kasvoilla levollinen ilme. Isä aavisti pahinta ja yritti herättää miestä. Miehen kasvot olivat kuitenkin valkoiset ja ruumis oli kylmä. Mies oli kuollut. Isä yritti pidättää kyyneleitään, mutta ei pystynyt. Hän vietti hetken miehen sängyn vierellä, kunnes kävi hakemassa myös lapset sisälle miehen sängyn ääreen. Mies on kuollut sai isä vaivoin sanotuksi, mutta onnellisesti päättyi miehen elämä, kun hän kuoli uskovaisena. Enkelit ovat hänet vieneet taivaan kotiin, hän sanoi lapsilleen. Siinä he sängyn äärellä istuivat hiljaa, 5 lasta ja isä, jokainen itki. Miehen naamalla oli levollinen ilme ja pieni hymy karehti hänen huulillaan, hän oli päässyt taivaan kotiin. Ikkunalaudalla lauloi satakieli, aivan kuin miehen muistoa kunnioittaen.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä