Kuolemakokemukset

Tämä tieto kun leviäisi ja omaksuttaisiin niin johan alkaisi maailma muuttua koska ihmiset muuttuisivat!

Samaa mieltä toki olen ja tekstisi oli todella selkeä ja hyvä.

Englanninkieleni ei yllä linkkiesi lukemiseen joten yhtä jäin miettimään...onko todellakin
AIVOKUOLLUT saatu henkiin kertomaan kuolemankokemuksestaan?
Kuulostaa aivan uudelta läpimurrolta lääketieteessä jos näin on?

Jestas.

Ainoat kohdat mistä en *ehkä* ole samaa mieltä ovat

a) Ydinsielun pysyvyys. Toivon että pysyvyys on olemassa, mutta hieman olen skeptinen kaikista omista reinkarnaatiomuistoistani huolimatta.

b) Karman anteeksisaaminen. Uskon että karma ei voi "haihtua ilmaan", vaan että se anteeksisaaminen tapahtuu siinä kun sitä karmaa sovittaa. Se voi tapahtua kokemalla täsmälleen sama asia kuin minkä itse on toiselle aiheuttanut, tai sitten hieman hienostuneemmin jos on jo ehtinyt kehittyä sielullisesti. Mutta jotain on mielestäni pakko tapahtua edes jollakin tasolla, että vaakakuppi on tasan.

Muutoin postauksesi on likipitäen täydellinen minun silmissäni...!

Itselleni tuossa ei mitään uutta ollutkaan mutta hyvin selkeästi asian ilmaisit, siitä pointsit kotiin. Mikäli olit itse tuon kirjoittanut...

;-)

Ehkäpä Q:n kanssa olemme samaa mielipuolta tuosta, että "anteeksiannolla" on ongelmansa. En usko, että anteeksianto "nollaa" karmaa. Ehkäpä anteeksianto kuitenkin helpottaa taakkaa, ettei se muodostuisi ylivoimaiseksi. Ajatellaan vaikkapa Hitleriä, Stalinia & kumppaneita. Voisi olettaa, että heidän karmansa olisi tähtitieteellisen valtava, jota anteeksianto sitten helpottaisi, niin että hekin saisivat karmansa maksettua "kohtuullisessa" ajassa.

Tuosta sielun ikuisuudesta ja syntymättömyydestä itse ajattelen, että sielu on "syntynyt" joskus tai paremminkin sinkoutunut maailmankaikkeuteen sielujen "alkuräjähdyksessä". Sielua ei siis ole koskaan luotu vaan sielu on Jumalasta syntynyt.

Olen eri linjoilla myös siinä asiassa, että sielulla olisi mahdollisuus valita syntyykö maailmaan vai ei. Minusta tuo "vapaus" on näennäinen: Sielun on synnyttävä yhä uudestaan ja uudestaan, kunnes kaikki on opittu. Sielu ei voi vain sanoa kuin teini-ikäinen konsanaan: " Ei mua nyt huvita, äää, emmä jaksa!" vaan sielun on vain mentävä :"A soul's got to do what souls got to do!"

Ihmiselämän kaikkia puolia ei mitenkään opita muutamassa elämässä vaan kymmenissä. Jumala on armollisuudessaan antanut sieluille runsaasti ja juuri sopivasti aikaa oppia ja kokea kaikki puolet ihmiselämästä. Sielut kuitenkin valmistuvat suunnilleen samaan aikaan vaikka välillä "luokalle" jäävätkin: "Universalit lait" ovat täydellisen tasa-arvoiset.

Kehittyminen jatkuu vaikka maanpäälle ei enään synnyttäisikään sillä sielun "evoluutio" on loputon ja mitään evoluution *loppua* ei ihmismieli pysty edes kuvittelemaan: Koska maailmankaikkeus on "valmis" vai onko sellainen edes mahdollista?

Reinkarnaatio ei ole mikään mukava oppi ja moni "uskova", kristitty, muslimi tai vaikkapa juutalainen on usein kauhuissaan: "Pitääkö minun todellakin palata takaisin maanpäälle, en halua sellaista!"

Reinkarnaatio saattaa lisäksi olla jopa vaarallinen oppi: Itämaissa "guru" on voinut jopa tappaa oppilaansa, koska on sitä mieltä, että tämä ei voi enää "kehittyä" siinä elämässään.

Matleena kirjoitti:

Samaa mieltä toki olen ja tekstisi oli todella selkeä ja hyvä.

Englanninkieleni ei yllä linkkiesi lukemiseen joten yhtä jäin miettimään...onko todellakin
AIVOKUOLLUT saatu henkiin kertomaan kuolemankokemuksestaan?
Kuulostaa aivan uudelta läpimurrolta lääketieteessä jos näin on?

Lue lisää

Pam Reynoldsin tapausta pidetään ns "smoking gun evidencenä" kuolemakokemustutkimuksessa - sen takia, että se a) on hyvin perusteellinen ja b) siksi, että se on läpikotaisin kliinisesti dokumentoitu. Tiedämme, mikä oli edeltävä tila, tiedämme, mitä tapahtui, ja tiedämme, miten Reynolds "kuoli" ja miten hänet "herätettiin henkiin".

Aivokuolema tarkoittaa määritelmällisesti sähkökemiallisen toiminnan lakkaamista koko aivojen alueelta (EEG täysin lattana ja ei havaittavissaolevia aivoaaltoja).

Pam Reynoldsin tapaus on lyhykäisyydessään seuraava. Hänellä oli vaikea aivokasvain, ja hänet piti leikata niin, että hänen koko elintoimintonsa ajettiin alas, ruumiinlämpö laskettiin noin 20 C tienoille. Aivoista laskettiin veri pois, silmät ja korvat tukittiin, ja korviin pantiin naksuttimet naksuttamaan tasaista ääntä niin, että aistiärsykkeet eliminoituvat.

Reynoldsille tapahtui ensin ruumiistairtautuminen ja hän aluksi seurasi leikkauksen edistymistä ylhäältäpäin. Hän kykeni jälkeenpäin muistamaan monia yksityiskohtia, jotka voitiin verifioida että näin oli todella tapahtunut. Tämän jälkeen hänelle tapahtui varsinainen kuolemakokemus. Ei enää pelkkä kuoleman_raja_kokemus, vaan kuolemakokemus, sillä kliinisessä mielessä hän oli kuollut (joskaan ei peruuttamattomasti). Tällöin hän kohtasi, paitsi Jumalan, myös lukuisia kuolleita sukulaisiaan. Hän joutui lopulta palaamaan ruumiiseensa, ja hänelle sanottiin, että se tuntuisi "kuin hyppäisi jäävesialtaaseen"; tämä oli myös hänen kokemuksensa.

Tätä kokemusta olisi helppoa pitää pelkkänä kauniina satuna - ellei se todella olisi niin hyvin verifioitu kuin mitä se on, ja jolleivät hänen lausuntonsa leikkauksesta, siinä käytetyistä instrumenteista ja itse leikkaushenkilökunnasta (jota hän ei mitenkään olisi kyennyt aistein havaitsemaan) pitäisi lähes juridisella todistajanlausuntotasolla paikkaansa!

Ganda kirjoitti:

Itselleni tuossa ei mitään uutta ollutkaan mutta hyvin selkeästi asian ilmaisit, siitä pointsit kotiin. Mikäli olit itse tuon kirjoittanut...

;-)

Ehkäpä Q:n kanssa olemme samaa mielipuolta tuosta, että "anteeksiannolla" on ongelmansa. En usko, että anteeksianto "nollaa" karmaa. Ehkäpä anteeksianto kuitenkin helpottaa taakkaa, ettei se muodostuisi ylivoimaiseksi. Ajatellaan vaikkapa Hitleriä, Stalinia & kumppaneita. Voisi olettaa, että heidän karmansa olisi tähtitieteellisen valtava, jota anteeksianto sitten helpottaisi, niin että hekin saisivat karmansa maksettua "kohtuullisessa" ajassa.

Tuosta sielun ikuisuudesta ja syntymättömyydestä itse ajattelen, että sielu on "syntynyt" joskus tai paremminkin sinkoutunut maailmankaikkeuteen sielujen "alkuräjähdyksessä". Sielua ei siis ole koskaan luotu vaan sielu on Jumalasta syntynyt.

Olen eri linjoilla myös siinä asiassa, että sielulla olisi mahdollisuus valita syntyykö maailmaan vai ei. Minusta tuo "vapaus" on näennäinen: Sielun on synnyttävä yhä uudestaan ja uudestaan, kunnes kaikki on opittu. Sielu ei voi vain sanoa kuin teini-ikäinen konsanaan: " Ei mua nyt huvita, äää, emmä jaksa!" vaan sielun on vain mentävä :"A soul's got to do what souls got to do!"

Ihmiselämän kaikkia puolia ei mitenkään opita muutamassa elämässä vaan kymmenissä. Jumala on armollisuudessaan antanut sieluille runsaasti ja juuri sopivasti aikaa oppia ja kokea kaikki puolet ihmiselämästä. Sielut kuitenkin valmistuvat suunnilleen samaan aikaan vaikka välillä "luokalle" jäävätkin: "Universalit lait" ovat täydellisen tasa-arvoiset.

Kehittyminen jatkuu vaikka maanpäälle ei enään synnyttäisikään sillä sielun "evoluutio" on loputon ja mitään evoluution *loppua* ei ihmismieli pysty edes kuvittelemaan: Koska maailmankaikkeus on "valmis" vai onko sellainen edes mahdollista?

Reinkarnaatio ei ole mikään mukava oppi ja moni "uskova", kristitty, muslimi tai vaikkapa juutalainen on usein kauhuissaan: "Pitääkö minun todellakin palata takaisin maanpäälle, en halua sellaista!"

Reinkarnaatio saattaa lisäksi olla jopa vaarallinen oppi: Itämaissa "guru" on voinut jopa tappaa oppilaansa, koska on sitä mieltä, että tämä ei voi enää "kehittyä" siinä elämässään.

Lue lisää

Huh, kirjoitin kaiken aivan itse, pohjaten omiin, ystävieni sekä muiden ihmisten kokemuksiin, sekä webistä löytämääni aineistoon kuolemakokemuksista. Tuo edelläesittämäni siis on oma näkemykseni asiasta - muitakin näkemyksiä voi toki olla.

Ajattelin tulla tänne kirjoittamaan, koska kristinuskopalstalla saa raamatusta päähän, ateistipalstalta ensin leimataan hassahtaneeksi ja sitten nauretaan ulos, ja "mitä kuoleman jälkeen" on täynnä tulta ja tulikiveä sylkeviä hihhuleita. Täällä sentään uskalletaan keskustella asiallisesti.

... kirjoitti:

Pam Reynoldsin tapausta pidetään ns "smoking gun evidencenä" kuolemakokemustutkimuksessa - sen takia, että se a) on hyvin perusteellinen ja b) siksi, että se on läpikotaisin kliinisesti dokumentoitu. Tiedämme, mikä oli edeltävä tila, tiedämme, mitä tapahtui, ja tiedämme, miten Reynolds "kuoli" ja miten hänet "herätettiin henkiin".

Aivokuolema tarkoittaa määritelmällisesti sähkökemiallisen toiminnan lakkaamista koko aivojen alueelta (EEG täysin lattana ja ei havaittavissaolevia aivoaaltoja).

Pam Reynoldsin tapaus on lyhykäisyydessään seuraava. Hänellä oli vaikea aivokasvain, ja hänet piti leikata niin, että hänen koko elintoimintonsa ajettiin alas, ruumiinlämpö laskettiin noin 20 C tienoille. Aivoista laskettiin veri pois, silmät ja korvat tukittiin, ja korviin pantiin naksuttimet naksuttamaan tasaista ääntä niin, että aistiärsykkeet eliminoituvat.

Reynoldsille tapahtui ensin ruumiistairtautuminen ja hän aluksi seurasi leikkauksen edistymistä ylhäältäpäin. Hän kykeni jälkeenpäin muistamaan monia yksityiskohtia, jotka voitiin verifioida että näin oli todella tapahtunut. Tämän jälkeen hänelle tapahtui varsinainen kuolemakokemus. Ei enää pelkkä kuoleman_raja_kokemus, vaan kuolemakokemus, sillä kliinisessä mielessä hän oli kuollut (joskaan ei peruuttamattomasti). Tällöin hän kohtasi, paitsi Jumalan, myös lukuisia kuolleita sukulaisiaan. Hän joutui lopulta palaamaan ruumiiseensa, ja hänelle sanottiin, että se tuntuisi "kuin hyppäisi jäävesialtaaseen"; tämä oli myös hänen kokemuksensa.

Tätä kokemusta olisi helppoa pitää pelkkänä kauniina satuna - ellei se todella olisi niin hyvin verifioitu kuin mitä se on, ja jolleivät hänen lausuntonsa leikkauksesta, siinä käytetyistä instrumenteista ja itse leikkaushenkilökunnasta (jota hän ei mitenkään olisi kyennyt aistein havaitsemaan) pitäisi lähes juridisella todistajanlausuntotasolla paikkaansa!

Lue lisää

Kiitos selityksestä. Nyt muistinkin että tuollaisia aivoleikkauksia on tosiaan tehty.

Muissakin esim. sydänpysähdyksissä on ollut hiukan hataraa selittää asia ihmisen aivokemiallisilla hajoamisprosesseilla koska se ei voi selittää juuri sitä miksi ihminen on tarkkaan tiennyt mitä leikkaussalissa on tapahtunut. Esim. tarkkoja puheita ja kuoleman jälkeen tuotuja välineitä myöten.Nehän eivät voi olla hallusinaatioita.

... kirjoitti:

Huh, kirjoitin kaiken aivan itse, pohjaten omiin, ystävieni sekä muiden ihmisten kokemuksiin, sekä webistä löytämääni aineistoon kuolemakokemuksista. Tuo edelläesittämäni siis on oma näkemykseni asiasta - muitakin näkemyksiä voi toki olla.

Ajattelin tulla tänne kirjoittamaan, koska kristinuskopalstalla saa raamatusta päähän, ateistipalstalta ensin leimataan hassahtaneeksi ja sitten nauretaan ulos, ja "mitä kuoleman jälkeen" on täynnä tulta ja tulikiveä sylkeviä hihhuleita. Täällä sentään uskalletaan keskustella asiallisesti.

Lue lisää

...epäilevä asenteeni! ;-)

>>Huh, kirjoitin kaiken aivan itse, pohjaten omiin, ystävieni sekä muiden ihmisten kokemuksiin, sekä webistä löytämääni aineistoon kuolemakokemuksista. Tuo edelläesittämäni siis on oma näkemykseni asiasta - muitakin näkemyksiä voi toki olla.>Ajattelin tulla tänne kirjoittamaan, koska kristinuskopalstalla saa raamatusta päähän, ateistipalstalta ensin leimataan hassahtaneeksi ja sitten nauretaan ulos, ja "mitä kuoleman jälkeen" on täynnä tulta ja tulikiveä sylkeviä hihhuleita. Täällä sentään uskalletaan keskustella asiallisesti.

... kirjoitti:

Pam Reynoldsin tapausta pidetään ns "smoking gun evidencenä" kuolemakokemustutkimuksessa - sen takia, että se a) on hyvin perusteellinen ja b) siksi, että se on läpikotaisin kliinisesti dokumentoitu. Tiedämme, mikä oli edeltävä tila, tiedämme, mitä tapahtui, ja tiedämme, miten Reynolds "kuoli" ja miten hänet "herätettiin henkiin".

Aivokuolema tarkoittaa määritelmällisesti sähkökemiallisen toiminnan lakkaamista koko aivojen alueelta (EEG täysin lattana ja ei havaittavissaolevia aivoaaltoja).

Pam Reynoldsin tapaus on lyhykäisyydessään seuraava. Hänellä oli vaikea aivokasvain, ja hänet piti leikata niin, että hänen koko elintoimintonsa ajettiin alas, ruumiinlämpö laskettiin noin 20 C tienoille. Aivoista laskettiin veri pois, silmät ja korvat tukittiin, ja korviin pantiin naksuttimet naksuttamaan tasaista ääntä niin, että aistiärsykkeet eliminoituvat.

Reynoldsille tapahtui ensin ruumiistairtautuminen ja hän aluksi seurasi leikkauksen edistymistä ylhäältäpäin. Hän kykeni jälkeenpäin muistamaan monia yksityiskohtia, jotka voitiin verifioida että näin oli todella tapahtunut. Tämän jälkeen hänelle tapahtui varsinainen kuolemakokemus. Ei enää pelkkä kuoleman_raja_kokemus, vaan kuolemakokemus, sillä kliinisessä mielessä hän oli kuollut (joskaan ei peruuttamattomasti). Tällöin hän kohtasi, paitsi Jumalan, myös lukuisia kuolleita sukulaisiaan. Hän joutui lopulta palaamaan ruumiiseensa, ja hänelle sanottiin, että se tuntuisi "kuin hyppäisi jäävesialtaaseen"; tämä oli myös hänen kokemuksensa.

Tätä kokemusta olisi helppoa pitää pelkkänä kauniina satuna - ellei se todella olisi niin hyvin verifioitu kuin mitä se on, ja jolleivät hänen lausuntonsa leikkauksesta, siinä käytetyistä instrumenteista ja itse leikkaushenkilökunnasta (jota hän ei mitenkään olisi kyennyt aistein havaitsemaan) pitäisi lähes juridisella todistajanlausuntotasolla paikkaansa!

Lue lisää

Taisin itsekin kuulla tästä tapauksesta tv:stä.

Todellakin kuten Ganda mainitsi, minulla on foorumi jolle olisi kivaa saada väkeä aina vaan lisää. On toki varmaankin hyvä Suomi24:lläkin viihtyviä valistaa, joskin jotenkin viime aikoina on tuntunut että kaikki entisaikojen mielenkiintoisimmat kommentoijat ovat kadonneet täysin teille tietymättömille. Mitä näitä olikaan, joku "I Am Who I Am" ja joku teosofis-tyyppinen nainen ja ja... Jumaluus-palstalla näitä oli ainakin hetken, vaan onpa jo ristillä raiskattu sekin palsta otsikoista päätellen.

Tässä kuitenkin tämä henkiselle tiedolle (ja ihan hauskanpidollekin) omistettu saitti:

http://www.freeforum101.com/forum/kuutamo.html

Ganda kirjoitti:

Itselleni tuossa ei mitään uutta ollutkaan mutta hyvin selkeästi asian ilmaisit, siitä pointsit kotiin. Mikäli olit itse tuon kirjoittanut...

;-)

Ehkäpä Q:n kanssa olemme samaa mielipuolta tuosta, että "anteeksiannolla" on ongelmansa. En usko, että anteeksianto "nollaa" karmaa. Ehkäpä anteeksianto kuitenkin helpottaa taakkaa, ettei se muodostuisi ylivoimaiseksi. Ajatellaan vaikkapa Hitleriä, Stalinia & kumppaneita. Voisi olettaa, että heidän karmansa olisi tähtitieteellisen valtava, jota anteeksianto sitten helpottaisi, niin että hekin saisivat karmansa maksettua "kohtuullisessa" ajassa.

Tuosta sielun ikuisuudesta ja syntymättömyydestä itse ajattelen, että sielu on "syntynyt" joskus tai paremminkin sinkoutunut maailmankaikkeuteen sielujen "alkuräjähdyksessä". Sielua ei siis ole koskaan luotu vaan sielu on Jumalasta syntynyt.

Olen eri linjoilla myös siinä asiassa, että sielulla olisi mahdollisuus valita syntyykö maailmaan vai ei. Minusta tuo "vapaus" on näennäinen: Sielun on synnyttävä yhä uudestaan ja uudestaan, kunnes kaikki on opittu. Sielu ei voi vain sanoa kuin teini-ikäinen konsanaan: " Ei mua nyt huvita, äää, emmä jaksa!" vaan sielun on vain mentävä :"A soul's got to do what souls got to do!"

Ihmiselämän kaikkia puolia ei mitenkään opita muutamassa elämässä vaan kymmenissä. Jumala on armollisuudessaan antanut sieluille runsaasti ja juuri sopivasti aikaa oppia ja kokea kaikki puolet ihmiselämästä. Sielut kuitenkin valmistuvat suunnilleen samaan aikaan vaikka välillä "luokalle" jäävätkin: "Universalit lait" ovat täydellisen tasa-arvoiset.

Kehittyminen jatkuu vaikka maanpäälle ei enään synnyttäisikään sillä sielun "evoluutio" on loputon ja mitään evoluution *loppua* ei ihmismieli pysty edes kuvittelemaan: Koska maailmankaikkeus on "valmis" vai onko sellainen edes mahdollista?

Reinkarnaatio ei ole mikään mukava oppi ja moni "uskova", kristitty, muslimi tai vaikkapa juutalainen on usein kauhuissaan: "Pitääkö minun todellakin palata takaisin maanpäälle, en halua sellaista!"

Reinkarnaatio saattaa lisäksi olla jopa vaarallinen oppi: Itämaissa "guru" on voinut jopa tappaa oppilaansa, koska on sitä mieltä, että tämä ei voi enää "kehittyä" siinä elämässään.

Lue lisää

Pari juttua tuli mieleen:

Itselleni tuossa ei mitään uutta ollutkaan mutta hyvin selkeästi asian ilmaisit, siitä pointsit kotiin. Mikäli olit itse tuon kirjoittanut...

"Ehkäpä Q:n kanssa olemme samaa mielipuolta tuosta, että "anteeksiannolla" on ongelmansa. En usko, että anteeksianto "nollaa" karmaa. Ehkäpä anteeksianto kuitenkin helpottaa taakkaa, ettei se muodostuisi ylivoimaiseksi. Ajatellaan vaikkapa Hitleriä, Stalinia & kumppaneita. Voisi olettaa, että heidän karmansa olisi tähtitieteellisen valtava, jota anteeksianto sitten helpottaisi, niin että hekin saisivat karmansa maksettua "kohtuullisessa" ajassa."

On muistettava, että Jumala on ensisijaisesti Rakkaus - valtava, täysin ehdoton ja rajaton Rakkaus - tämä on kaikille kuolemakokemuksille yhteinen tuntemus. Jumalalla on suhteellisuudentajua meihin lapsiinsa. Ja juuri tämän vuoksi anteeksianto on niin tärkeää - Isämme antaa meille anteeksi ja hän olettaa myös meidän antavan anteeksi. Ettemme joutuisi kohtaamaan karmaamme täysimittaisena.

Jos minulta kysytään, se että Isukki pompottaa lapsiaan kerta toisensa jälkeen täällä murheen alhossa - vieläpä niin, että kerta toisensa jälkeen syntisäkki ja pois maksettava karma kasvaa vain - se ei ole rakkautta. (Samaan hengenvetoon on myös pakko todeta, että yksi kristinuskon oudoimpia ja surullisimpia paradokseja on se, että ensin esitetään että Jumala on Rakkaus ja sitten kirkkain silmin todetaan, että jokainen ihminen on oletusarvoisesti tuomittu ikuiseen kidutukseen jo syntymästään ja he tarvitsevat erityispelastamista eli Jumala on kosminen mulkku.)

"Tuosta sielun ikuisuudesta ja syntymättömyydestä itse ajattelen, että sielu on "syntynyt" joskus tai paremminkin sinkoutunut maailmankaikkeuteen sielujen "alkuräjähdyksessä". Sielua ei siis ole koskaan luotu vaan sielu on Jumalasta syntynyt."

On muistettava, että käsite 'aika' samoin kuin käsitteet 'ennen' ja 'jälkeen' liittyvät materiaan ja aineelliseen maailmankaikkeuteen. Aikaa ei ollut ennen maailmankaikkeuden syntymää, vaan aika itsessään on aineen ominaisuus (termodynamiikassa aika on entropian gradientti). Sellaisessa systeemissä, missä ei ole ainetta, ei myöskään ole entropiaa - eikä aikaa. Tämä voidaan suoraan johtaa termodynamiikan kaavoista. Paradoksaalista kyllä, tämä ettei tuonpuoleisessa ole lainkaan aikaa, tulee kerta toisensa jälkeen esiin kuolemakokemuksissa! Termodynamiikka siis tukee kuolemakokemuksia!

"Olen eri linjoilla myös siinä asiassa, että sielulla olisi mahdollisuus valita syntyykö maailmaan vai ei. Minusta tuo "vapaus" on näennäinen: Sielun on synnyttävä yhä uudestaan ja uudestaan, kunnes kaikki on opittu. Sielu ei voi vain sanoa kuin teini-ikäinen konsanaan: " Ei mua nyt huvita, äää, emmä jaksa!" vaan sielun on vain mentävä :"A soul's got to do what souls got to do!""

Tuo vapaaehtoisuus tulee esiin monissa kuolemakokemuksissa. Siis se, että olemme täällä omasta tahdostamme - vapaaehtoisina - haluamassa oppia. Jälleensyntymä on pakollinen vain kahdessa tilanteessa; itsemurhan jälkeen (vrt. koulupinnaus) ja todella kadotuksellisen elämän jälkeen (vrt. luokallejäänti). Oheisessa linkissä on aika hyvä juttu tästä aiheesta:

http://www.near-death.com/experiences/research35.html

Niille, jotka eivät halua tulla tänne enää takaisin, on toki olemassa myös muita paikkoja oppimiseen ja kehittymiseen. Elämä aineellisessa maailmassa - materian vankina - on kuitenkin kaikkein tehokkain opettaja ja siinä oppii nopeimmin. Ks. http://www.near-death.com/experiences/research03.html

"Ihmiselämän kaikkia puolia ei mitenkään opita muutamassa elämässä vaan kymmenissä. Jumala on armollisuudessaan antanut sieluille runsaasti ja juuri sopivasti aikaa oppia ja kokea kaikki puolet ihmiselämästä. Sielut kuitenkin valmistuvat suunnilleen samaan aikaan vaikka välillä "luokalle" jäävätkin: "Universalit lait" ovat täydellisen tasa-arvoiset."

Tästä olen eri mieltä. Meillä on toki mahdollisuus oppia kaikki mahdollinen jopa yhdellä kertaa - jos vain ymmärrämme pitää silmät auki ja todella ottaa opiksemme. Ensin vain pitää tajuta, miksi olemme täällä ja mikä on ylipäänsä olemassaolomme tarkoitus!

Kristinuskon puolella koko juttu summautuu kahteen käsitteeseen. Toinen on rakkauden kaksoiskäsky (rakasta lähimmäistäsi kuten itseäsi ja Jumalaa yli kaiken) ja toinen kultainen sääntö (kohtele lähimmäistäsi kuten itse haluaisit tulla kohtelluksi). Kun tähän vielä yhdistetään se kuolemakokemuksissa selvinnyt asia, että emme ole erillisiä olioita vaan olemme kaikki perimmältämme samaa substanssia, koko homma valkenee ja avautuu kristallinkirkkaana! Kaiken, mitä teemme toisillemme, teemme viime kädessä itsellemme! Tästä syystä kultainen sääntö on niin tärkeä! Se tulee esiin viimeistään loppuraportissamme, jossa joudumme tai saamme kohdata kaikki tekomme muiden silmin, korvin ja tuntein.

Sääli sinänsä, että kristityt itse pääsääntöisesti eivät tajua, mikä on homman nimi, vaan mieluummin lyövät Raamatulla päähän. Heillä on kirjassaan koko pelin henki selostettuna, ja sitten heidän puheistaan tulee esiin se tulen ja tulikivenkatkuinen vanhatestamentillinen Jahve.

Elämän tarkoitus on elämä itse ja rakkaus - se, että onnistumme kuolettamaan egomme ja ymmärtämään sen, että emme ole erillisiä. En tarkoita tällä mitään sellaista, että jokin Locutus of Borg olisi ideaali (meillä jokaisella on kuitenkin oma yksilöllisyytemme, ja se tekee meistä ihmisiä), vaan että todella ymmärtäisimme kaikki olevamme pohjimmiltamme yhtä ja samaa.

Mutta pirun vaikeaa se oppiminen kuitenkin on! Vain todella aniharva onnistuu siinä yhdellä kertaa, vaan yleensä tänne tullaan yhä uudelleen ja uudelleen.

Oma elämäni on ollut hyvin rankka ja vaikea. Siksi minulla ei ole mitään intressiä enää tulla takaisin.

"Reinkarnaatio ei ole mikään mukava oppi ja moni "uskova", kristitty, muslimi tai vaikkapa juutalainen on usein kauhuissaan: "Pitääkö minun todellakin palata takaisin maanpäälle, en halua sellaista!""

Sitä varten on olemassa muita oppimismahdollisuuksia. Tämä murheen alho ei ole ainoa.

"Reinkarnaatio saattaa lisäksi olla jopa vaarallinen oppi: Itämaissa "guru" on voinut jopa tappaa oppilaansa, koska on sitä mieltä, että tämä ei voi enää "kehittyä" siinä elämässään. "

AUTS! Tuo ei taatusti ole kultaisen säännön mukaista toimintaa. Tuohon rinnastettavaa olisi sitten vaikkapa kannattaa kuolemanrangaistusta sillä verukkeella, että "näin tuo piruparka saa kuitenkin uuden mahdollisuuden". Ihmisen [egon] kekseliäisyys on tottavie rajaton, ei muuta voi sanoa...

... kirjoitti:

Pari juttua tuli mieleen:

Itselleni tuossa ei mitään uutta ollutkaan mutta hyvin selkeästi asian ilmaisit, siitä pointsit kotiin. Mikäli olit itse tuon kirjoittanut...

"Ehkäpä Q:n kanssa olemme samaa mielipuolta tuosta, että "anteeksiannolla" on ongelmansa. En usko, että anteeksianto "nollaa" karmaa. Ehkäpä anteeksianto kuitenkin helpottaa taakkaa, ettei se muodostuisi ylivoimaiseksi. Ajatellaan vaikkapa Hitleriä, Stalinia & kumppaneita. Voisi olettaa, että heidän karmansa olisi tähtitieteellisen valtava, jota anteeksianto sitten helpottaisi, niin että hekin saisivat karmansa maksettua "kohtuullisessa" ajassa."

On muistettava, että Jumala on ensisijaisesti Rakkaus - valtava, täysin ehdoton ja rajaton Rakkaus - tämä on kaikille kuolemakokemuksille yhteinen tuntemus. Jumalalla on suhteellisuudentajua meihin lapsiinsa. Ja juuri tämän vuoksi anteeksianto on niin tärkeää - Isämme antaa meille anteeksi ja hän olettaa myös meidän antavan anteeksi. Ettemme joutuisi kohtaamaan karmaamme täysimittaisena.

Jos minulta kysytään, se että Isukki pompottaa lapsiaan kerta toisensa jälkeen täällä murheen alhossa - vieläpä niin, että kerta toisensa jälkeen syntisäkki ja pois maksettava karma kasvaa vain - se ei ole rakkautta. (Samaan hengenvetoon on myös pakko todeta, että yksi kristinuskon oudoimpia ja surullisimpia paradokseja on se, että ensin esitetään että Jumala on Rakkaus ja sitten kirkkain silmin todetaan, että jokainen ihminen on oletusarvoisesti tuomittu ikuiseen kidutukseen jo syntymästään ja he tarvitsevat erityispelastamista eli Jumala on kosminen mulkku.)

"Tuosta sielun ikuisuudesta ja syntymättömyydestä itse ajattelen, että sielu on "syntynyt" joskus tai paremminkin sinkoutunut maailmankaikkeuteen sielujen "alkuräjähdyksessä". Sielua ei siis ole koskaan luotu vaan sielu on Jumalasta syntynyt."

On muistettava, että käsite 'aika' samoin kuin käsitteet 'ennen' ja 'jälkeen' liittyvät materiaan ja aineelliseen maailmankaikkeuteen. Aikaa ei ollut ennen maailmankaikkeuden syntymää, vaan aika itsessään on aineen ominaisuus (termodynamiikassa aika on entropian gradientti). Sellaisessa systeemissä, missä ei ole ainetta, ei myöskään ole entropiaa - eikä aikaa. Tämä voidaan suoraan johtaa termodynamiikan kaavoista. Paradoksaalista kyllä, tämä ettei tuonpuoleisessa ole lainkaan aikaa, tulee kerta toisensa jälkeen esiin kuolemakokemuksissa! Termodynamiikka siis tukee kuolemakokemuksia!

"Olen eri linjoilla myös siinä asiassa, että sielulla olisi mahdollisuus valita syntyykö maailmaan vai ei. Minusta tuo "vapaus" on näennäinen: Sielun on synnyttävä yhä uudestaan ja uudestaan, kunnes kaikki on opittu. Sielu ei voi vain sanoa kuin teini-ikäinen konsanaan: " Ei mua nyt huvita, äää, emmä jaksa!" vaan sielun on vain mentävä :"A soul's got to do what souls got to do!""

Tuo vapaaehtoisuus tulee esiin monissa kuolemakokemuksissa. Siis se, että olemme täällä omasta tahdostamme - vapaaehtoisina - haluamassa oppia. Jälleensyntymä on pakollinen vain kahdessa tilanteessa; itsemurhan jälkeen (vrt. koulupinnaus) ja todella kadotuksellisen elämän jälkeen (vrt. luokallejäänti). Oheisessa linkissä on aika hyvä juttu tästä aiheesta:

http://www.near-death.com/experiences/research35.html

Niille, jotka eivät halua tulla tänne enää takaisin, on toki olemassa myös muita paikkoja oppimiseen ja kehittymiseen. Elämä aineellisessa maailmassa - materian vankina - on kuitenkin kaikkein tehokkain opettaja ja siinä oppii nopeimmin. Ks. http://www.near-death.com/experiences/research03.html

"Ihmiselämän kaikkia puolia ei mitenkään opita muutamassa elämässä vaan kymmenissä. Jumala on armollisuudessaan antanut sieluille runsaasti ja juuri sopivasti aikaa oppia ja kokea kaikki puolet ihmiselämästä. Sielut kuitenkin valmistuvat suunnilleen samaan aikaan vaikka välillä "luokalle" jäävätkin: "Universalit lait" ovat täydellisen tasa-arvoiset."

Tästä olen eri mieltä. Meillä on toki mahdollisuus oppia kaikki mahdollinen jopa yhdellä kertaa - jos vain ymmärrämme pitää silmät auki ja todella ottaa opiksemme. Ensin vain pitää tajuta, miksi olemme täällä ja mikä on ylipäänsä olemassaolomme tarkoitus!

Kristinuskon puolella koko juttu summautuu kahteen käsitteeseen. Toinen on rakkauden kaksoiskäsky (rakasta lähimmäistäsi kuten itseäsi ja Jumalaa yli kaiken) ja toinen kultainen sääntö (kohtele lähimmäistäsi kuten itse haluaisit tulla kohtelluksi). Kun tähän vielä yhdistetään se kuolemakokemuksissa selvinnyt asia, että emme ole erillisiä olioita vaan olemme kaikki perimmältämme samaa substanssia, koko homma valkenee ja avautuu kristallinkirkkaana! Kaiken, mitä teemme toisillemme, teemme viime kädessä itsellemme! Tästä syystä kultainen sääntö on niin tärkeä! Se tulee esiin viimeistään loppuraportissamme, jossa joudumme tai saamme kohdata kaikki tekomme muiden silmin, korvin ja tuntein.

Sääli sinänsä, että kristityt itse pääsääntöisesti eivät tajua, mikä on homman nimi, vaan mieluummin lyövät Raamatulla päähän. Heillä on kirjassaan koko pelin henki selostettuna, ja sitten heidän puheistaan tulee esiin se tulen ja tulikivenkatkuinen vanhatestamentillinen Jahve.

Elämän tarkoitus on elämä itse ja rakkaus - se, että onnistumme kuolettamaan egomme ja ymmärtämään sen, että emme ole erillisiä. En tarkoita tällä mitään sellaista, että jokin Locutus of Borg olisi ideaali (meillä jokaisella on kuitenkin oma yksilöllisyytemme, ja se tekee meistä ihmisiä), vaan että todella ymmärtäisimme kaikki olevamme pohjimmiltamme yhtä ja samaa.

Mutta pirun vaikeaa se oppiminen kuitenkin on! Vain todella aniharva onnistuu siinä yhdellä kertaa, vaan yleensä tänne tullaan yhä uudelleen ja uudelleen.

Oma elämäni on ollut hyvin rankka ja vaikea. Siksi minulla ei ole mitään intressiä enää tulla takaisin.

"Reinkarnaatio ei ole mikään mukava oppi ja moni "uskova", kristitty, muslimi tai vaikkapa juutalainen on usein kauhuissaan: "Pitääkö minun todellakin palata takaisin maanpäälle, en halua sellaista!""

Sitä varten on olemassa muita oppimismahdollisuuksia. Tämä murheen alho ei ole ainoa.

"Reinkarnaatio saattaa lisäksi olla jopa vaarallinen oppi: Itämaissa "guru" on voinut jopa tappaa oppilaansa, koska on sitä mieltä, että tämä ei voi enää "kehittyä" siinä elämässään. "

AUTS! Tuo ei taatusti ole kultaisen säännön mukaista toimintaa. Tuohon rinnastettavaa olisi sitten vaikkapa kannattaa kuolemanrangaistusta sillä verukkeella, että "näin tuo piruparka saa kuitenkin uuden mahdollisuuden". Ihmisen [egon] kekseliäisyys on tottavie rajaton, ei muuta voi sanoa...

Lue lisää

Näen meidät elolliset olennot niin kiinteästi osina "Jumalaa" (tai lempparinimikettäni HENKEÄ), että katsoisin että mitään muuta sen kummempaa ei tapahdu kuin että Jumala tarkkailee miten hän meinä ihmisinä onnistuu. Olemme Jumalan kärhiä, ulokkeita fyysisellä tasolla joka MYÖS on Jumalaa, mutta on vain Jumalan aineellistunein, "jähmein" olomuoto. En näe että mitään olisi olemassa Jumalan ulkopuolella.

Tämän vuoksi ei ole olemassa mitään anteeksiannettavaa. Jos joku meistä erehtyy, se on vain pieni hikka Jumalassa, jotain mikä katsotaan tosiaankin vain erheeksi, ja päätetään korjata tavalla tai toisella. Helpointa virheensä on nähdä kokemalla tekonsa/ajatuksensa/tunteensa vastakkainen pooli, eli siis jos mätkäisen jotakuta turpahan ja hän mätkäisee minua, niin eipä jää epäselvyyksiä että miltä se tuntuu ja kandeko niin tehdä!

En näe että olisi olemassa joku kauhean raskas "syntitaakka", näen että on ikuinen kirjanpito jossa koko ajan sattuu ja tapahtuu niin tulo- kuin menopuolellakin. Ehkä tämä voi jostakusta tuntua rutikuivalta ajattelutavalta, mutta minusta se on ihanan neutraalia. Ei ole mitään helvetin uhkaa, ikuista tuomiota jne. On vain Great Big Test nimeltä olemassaolo.

Erityisen merkittäväksi tämä neutraliteetti tulee kun ajatellaan reinkarnaatiota. Sori, mutta vaikka eläisi kuinka raskaan ja vaikean elämän, se ei Hengen kannalta tarkoita välttämättä että nyt on jo kaikki koettu. Kokematta voi olla vielä vaikka mitä, eikä siellä välitilassa Henki funtsi että kun tässä nyt oli niin paskamaista niin enpä enää sinne sukella. Eihän Henkeä rassaa oliko täällä mitä, kun se on kaikki vain pelkkää suurta roolipeliä sille. Aika harva kai meistäkään paiskaa pelilautaa seinään, että olipa kamala peli ja nyt minä lähden tästä pelistä pois. Mielestäni Jumala/Henki/meidän kaikkien sielut saattaa suhtautua niin suurella mielenkiinnolla tähän olemassaoloon, että mikään ei sitä pidättele jatkamasta loputonta kokeilua että mitä kaikkea sitä voikaan kokea.

Tietyssä mielessä tämä on aika pelottavaa, noin ihan tavallisena ihmisenä. Mitäpä jos sieluni kaipaa jotain semmoista kokemusta jota minä, ego-minä, persoona-minä pidän ihan hirveänä jo ajatuksenkin tasolla? Parempi kai kun ei edes ajattele mitä sieltä saattaa tulla vastaan, sieltä tulevasta, muuten on huonot housussa.

Minulla on ollut siunaus tai kirous nähdä hieman menneitä kokemuksiani, ja onhan sitä tullut tehtyä kaikenlaista. Mikä tahansa ON mahdollista eläville olennoille.

Ja jos joku ei ole, niin sitä ei sitten tehdä.

Uskonnot ja opit menevät metsään jos ne kuvittelevat että on olemassa jotain ultimaatumeja absoluutteja, kuten jotain niin "pahaa" että sen takia menettää oikeutensa elää tai olla olemassa. Minun olisi hyvin vaikea uskoa että pala Jumalaa yhtäkkiä oikeasti voisi julistautua itsenäiseksi ja sanoa että nytpä en tahdo olla mä. :P

Qadesha kirjoitti:

Näen meidät elolliset olennot niin kiinteästi osina "Jumalaa" (tai lempparinimikettäni HENKEÄ), että katsoisin että mitään muuta sen kummempaa ei tapahdu kuin että Jumala tarkkailee miten hän meinä ihmisinä onnistuu. Olemme Jumalan kärhiä, ulokkeita fyysisellä tasolla joka MYÖS on Jumalaa, mutta on vain Jumalan aineellistunein, "jähmein" olomuoto. En näe että mitään olisi olemassa Jumalan ulkopuolella.

Tämän vuoksi ei ole olemassa mitään anteeksiannettavaa. Jos joku meistä erehtyy, se on vain pieni hikka Jumalassa, jotain mikä katsotaan tosiaankin vain erheeksi, ja päätetään korjata tavalla tai toisella. Helpointa virheensä on nähdä kokemalla tekonsa/ajatuksensa/tunteensa vastakkainen pooli, eli siis jos mätkäisen jotakuta turpahan ja hän mätkäisee minua, niin eipä jää epäselvyyksiä että miltä se tuntuu ja kandeko niin tehdä!

En näe että olisi olemassa joku kauhean raskas "syntitaakka", näen että on ikuinen kirjanpito jossa koko ajan sattuu ja tapahtuu niin tulo- kuin menopuolellakin. Ehkä tämä voi jostakusta tuntua rutikuivalta ajattelutavalta, mutta minusta se on ihanan neutraalia. Ei ole mitään helvetin uhkaa, ikuista tuomiota jne. On vain Great Big Test nimeltä olemassaolo.

Erityisen merkittäväksi tämä neutraliteetti tulee kun ajatellaan reinkarnaatiota. Sori, mutta vaikka eläisi kuinka raskaan ja vaikean elämän, se ei Hengen kannalta tarkoita välttämättä että nyt on jo kaikki koettu. Kokematta voi olla vielä vaikka mitä, eikä siellä välitilassa Henki funtsi että kun tässä nyt oli niin paskamaista niin enpä enää sinne sukella. Eihän Henkeä rassaa oliko täällä mitä, kun se on kaikki vain pelkkää suurta roolipeliä sille. Aika harva kai meistäkään paiskaa pelilautaa seinään, että olipa kamala peli ja nyt minä lähden tästä pelistä pois. Mielestäni Jumala/Henki/meidän kaikkien sielut saattaa suhtautua niin suurella mielenkiinnolla tähän olemassaoloon, että mikään ei sitä pidättele jatkamasta loputonta kokeilua että mitä kaikkea sitä voikaan kokea.

Tietyssä mielessä tämä on aika pelottavaa, noin ihan tavallisena ihmisenä. Mitäpä jos sieluni kaipaa jotain semmoista kokemusta jota minä, ego-minä, persoona-minä pidän ihan hirveänä jo ajatuksenkin tasolla? Parempi kai kun ei edes ajattele mitä sieltä saattaa tulla vastaan, sieltä tulevasta, muuten on huonot housussa.

Minulla on ollut siunaus tai kirous nähdä hieman menneitä kokemuksiani, ja onhan sitä tullut tehtyä kaikenlaista. Mikä tahansa ON mahdollista eläville olennoille.

Ja jos joku ei ole, niin sitä ei sitten tehdä.

Uskonnot ja opit menevät metsään jos ne kuvittelevat että on olemassa jotain ultimaatumeja absoluutteja, kuten jotain niin "pahaa" että sen takia menettää oikeutensa elää tai olla olemassa. Minun olisi hyvin vaikea uskoa että pala Jumalaa yhtäkkiä oikeasti voisi julistautua itsenäiseksi ja sanoa että nytpä en tahdo olla mä. :P

Lue lisää

Ihan ensiksi todettakoon, että pyrin kirjoittamaan vain sen pohjalta, mitä a) itse olen kokenut b) muut ovat kokeneet ja c) osaan teoretisoida. Haluaisin mielelläni jättää kaikki uskonnolliset teoriat ja doktriinit kirjahyllyyn, ja tarkastella asioita vain sen pohjalta, mistä on olemassa empiiristä kokemusta, sillä 1 gee kokemusta kuitenkin vastaa kiloa teoriaa. Eli toivon, etten loukkaa kenenkään uskonnollisia tunteita - tuolla kristinuskopuolella olen saanut riittävän monta kuhmua Raamatusta ja ateistipuolella taas jostain muusta.

Kirjoitat:

"Näen meidät elolliset olennot niin kiinteästi osina "Jumalaa" (tai lempparinimikettäni HENKEÄ), että katsoisin että mitään muuta sen kummempaa ei tapahdu kuin että Jumala tarkkailee miten hän meinä ihmisinä onnistuu. Olemme Jumalan kärhiä, ulokkeita fyysisellä tasolla joka MYÖS on Jumalaa, mutta on vain Jumalan aineellistunein, "jähmein" olomuoto. En näe että mitään olisi olemassa Jumalan ulkopuolella."

Olen eri mieltä, ja tästä on olemassa empiiristä dataa. On olemassa olotila Jumalan ulkopuolella, niinsanottu Tyhjö (The Void, Limbus), joka on paikka täysin erossa Jumalasta. Se on tullut esiin monissa kuolemakokemuksissa. Ks. http://www.near-death.com/experiences/research15.html

"Tämän vuoksi ei ole olemassa mitään anteeksiannettavaa. Jos joku meistä erehtyy, se on vain pieni hikka Jumalassa, jotain mikä katsotaan tosiaankin vain erheeksi, ja päätetään korjata tavalla tai toisella. Helpointa virheensä on nähdä kokemalla tekonsa/ajatuksensa/tunteensa vastakkainen pooli, eli siis jos mätkäisen jotakuta turpahan ja hän mätkäisee minua, niin eipä jää epäselvyyksiä että miltä se tuntuu ja kandeko niin tehdä!"

Tästäkin olen eri mieltä, ja tästäkin on empiiiristä kokemusta. Monissa kuolemakokemuksissa nimenomaan tuo anteeksiantamuksen tärkeys on tuotu esiin, ja että antamalla anteeksi vapautuu karmasta. Tuo, mitä esität, on suoraa sukua lex talionikselle (silmä silmästä, hammas hampaasta), ja sen vääjäämätön seuraus on se, että loputa kaikstai tulee sokeita ja hampaattomia, eikä kukaan ole oppinut yhtään mitään. Pelkkä retribuutio (se, että pannaan tekijä itse kärsimään tekonsa seuraukset) on lopultakin hyvin hedelmätön periaate niin moraalisesti kuin juridisesti. Sen vuoksi kosto ei enää pitkään aikaan ole ollut länsimaisen oikeuskäsityksen kantava voima (USA:ta lukuunottamatta). Kosto ei opeta mitään eettisellä tasolla, ja ainoa, mitä se oikeastaan opettaa, on se, miten pystyy parhaimmin kiemurtelemaan ulos tilanteesta, jossa kiinnijääminen tai rangaistus uhkaa. Pahimmillaan se synnyttää vain lisää julmuutta ja pahuutta.

On jälleen muistettava, että joka ainoassa kuolemakokemuksessa Jumala on nimenomaan Rakkaus - ei se vanhatestamentillinen oikukas diktaattori eikä Paavalin kaikkivoipa ja lahjomaton tuomari. Rakkauden yksi ilmenemä on anteeksiantamus.

"En näe että olisi olemassa joku kauhean raskas "syntitaakka", näen että on ikuinen kirjanpito jossa koko ajan sattuu ja tapahtuu niin tulo- kuin menopuolellakin. Ehkä tämä voi jostakusta tuntua rutikuivalta ajattelutavalta, mutta minusta se on ihanan neutraalia. Ei ole mitään helvetin uhkaa, ikuista tuomiota jne. On vain Great Big Test nimeltä olemassaolo."

Jälleen tästä olen eri mieltä - monissa kuolemakokemuksissa on tuotu esiin ns. akaasiset tiedostot (Akashic Records, Elämän kirja), jonne todellakin tallennetaan kaikki tekomme ja ennenkaikkea niiden motiivit. Kirjanpito siis _on_ olemassa, kaikesta päätellen.

Mutta olen kanssasi yhtä mieltä siitä, että on turhaa pelotella ikuisilla tuomioilla, helvetin uhkalla, tulella ja tulikivellä jne. Jos kämmellämme (ja meillä on kuitenkin rohkeutta tulla Jumalan eteen), ja jos meillä on anteeksiantamatonta karmaa vielä jäljellä, pahin seuraamus oikeastaan on sitten, että joudumme tekemään siitä tiliä seuraavalla kierroksella.

"Erityisen merkittäväksi tämä neutraliteetti tulee kun ajatellaan reinkarnaatiota. Sori, mutta vaikka eläisi kuinka raskaan ja vaikean elämän, se ei Hengen kannalta tarkoita välttämättä että nyt on jo kaikki koettu."

Mutta onko se Rakkautta?

Pitääkö kaikki lopultakin kokea? Voin suoralta kädeltä sanoa, että kakka maistuu pahalta, vaikkei minulla ole ensikäden kokemusta sen mausta. Olen tottunut ajattelemaan, että parhaimmin oppii silloin, jos kykenee oppimaan jonkun toisen virheistä toistamatta niitä. On paljon asioita, joita olisin mieluummin jättänyt kokematta, ja joiden kokemisesta en oikeastaan tullut hullua hurskaammaksi. Ne eivät siis oikeastaan hyödyttäneet mitään. Osa kokemuksista on vain pelkästään vammauttanut sieluani ja ollut vahingoksi.

Eli mitä on jäänyt lopulta käteen? En tiedä, se kyllä selviää aikanaan. Mutta jos (ja kun) muitakin opinahjoja kuin tämä materiaalinen maailma on, en todellakaan koe mitään intressiä palata tänne uudelleen.

"Kokematta voi olla vielä vaikka mitä, eikä siellä välitilassa Henki funtsi että kun tässä nyt oli niin paskamaista niin enpä enää sinne sukella. Eihän Henkeä rassaa oliko täällä mitä, kun se on kaikki vain pelkkää suurta roolipeliä sille. Aika harva kai meistäkään paiskaa pelilautaa seinään, että olipa kamala peli ja nyt minä lähden tästä pelistä pois."

- Luovuttajat eivät koskaan voita
- Voittajat eivät koskaan luovuta
- Mutta niitä, jotka eivät koskaan voita ja jotka eivät koskaan ymmärrä luovuttaa, voi hyvällä syyllä sanoa ääliöiksi.

Minulla on tapana, että jos en pärjää jossain pelissä, enkä ole syvemmin kiinnostunut siitä, kiittää kauniisti ja lähteä pois enää palaamatta. Jos taas pidän ko. pelistä, opettelen pelaamaan. On viisautta ymmärtää luovuttaa ajoissa, jos homma ei kertakaikkiaan skulaa. Pään hakkaamisella seinään saa vain parhaassa tapauksessa kuhmun ja pahimmassa luunmurtuman. Seinä kyllä on päätä kovempi.

Lopultakaan tällä maailmalla ei ole minulle oikeastaan enää mitään annettavaa. Kirjoitin siitä toisessa threadissa tuolla buddhalaisuuden puolella. Eli mitä oikeastaan enää teen täällä? En ole suisidiaalinen, mutta en jaksa välittää, jos huomenna jään vaikka auton alle. Kunhan se sitten on kerralla menoa eikä niin, että jään vuosikymmeniksi loukkuun rikkinäiseen ruumiiseen. En minä enää kuolemaa pelkään, vaan vammautumista ja jäämistä tämän maailman vangiksi.

"Tietyssä mielessä tämä on aika pelottavaa, noin ihan tavallisena ihmisenä. Mitäpä jos sieluni kaipaa jotain semmoista kokemusta jota minä, ego-minä, persoona-minä pidän ihan hirveänä jo ajatuksenkin tasolla?"

Mikä olisi sellainen kokemus? Mitä hyötyä on kärsimyksestä? Mielestäni ei mitään. Kärsimys ei lopultakaan opeta yhtään mitään, ja pahimmillaan vain katkeroittaa. Kärsimys ei jalosta ketään. On eri asia kärsiä, jos siitä hyötyy tai jos kärsimys on investointi johonkin parempaan, mutta kärsimyksen pitäminen tarpeellisena sellaisenaan on lähinnä yhtä fiksua kuin kävellä talvipakkasella bikineissä. Jokainen elollinen olento pyrkii välttämään kärsimystä, ei hakeutumaan kärsimykseen.

"Parempi kai kun ei edes ajattele mitä sieltä saattaa tulla vastaan, sieltä tulevasta, muuten on huonot housussa."

Murphyn filosofia: "Hymyile, huomenna on huonommin".

"Uskonnot ja opit menevät metsään jos ne kuvittelevat että on olemassa jotain ultimaatumeja absoluutteja, kuten jotain niin "pahaa" että sen takia menettää oikeutensa elää tai olla olemassa."

On jälleen muistettava, että Jumala on Rakkaus - ei se pikkumainen kosminen Hitler, joka löytyy Vanhasta testamentista tai Koraanista. Mitään niin pahaa ei todellakaan ole olemassa. Mutta kärsimys on silti olemassa.

Neljännellä ajalla haltiat totesivat Keski-Maan olevan jo vanha ja he jättivät sen taakseen ja lähtivät Länteen. Minulla on vähän samanlainen fiilis. Ne haltiat (avari), jotka jäivät vielä Keski-Maahan eivätkä ymmärtäneet päästää irti ja jättää kuolevaisuuden maat taakseen, hiljaa haipuivat vuosituhansien saatossa menettäen ruumiillisuutensa ja muuttuen pelkiksi haamuiksi.

Ja samasta syystä en enää halua palata tänne. Jos koen, ettei elämällä ja varsinkaan maailmalla ole minulle enää mitään annettavaa, niin miten sillä olisi uusintakierroksella?

"Minun olisi hyvin vaikea uskoa että pala Jumalaa yhtäkkiä oikeasti voisi julistautua itsenäiseksi ja sanoa että nytpä en tahdo olla mä. :P"

Se on toki mahdollista, mutta ei suositeltavaa. Ks. tuo yllämainittu linkki Tyhjöstä.

... kirjoitti:

Pari juttua tuli mieleen:

Itselleni tuossa ei mitään uutta ollutkaan mutta hyvin selkeästi asian ilmaisit, siitä pointsit kotiin. Mikäli olit itse tuon kirjoittanut...

"Ehkäpä Q:n kanssa olemme samaa mielipuolta tuosta, että "anteeksiannolla" on ongelmansa. En usko, että anteeksianto "nollaa" karmaa. Ehkäpä anteeksianto kuitenkin helpottaa taakkaa, ettei se muodostuisi ylivoimaiseksi. Ajatellaan vaikkapa Hitleriä, Stalinia & kumppaneita. Voisi olettaa, että heidän karmansa olisi tähtitieteellisen valtava, jota anteeksianto sitten helpottaisi, niin että hekin saisivat karmansa maksettua "kohtuullisessa" ajassa."

On muistettava, että Jumala on ensisijaisesti Rakkaus - valtava, täysin ehdoton ja rajaton Rakkaus - tämä on kaikille kuolemakokemuksille yhteinen tuntemus. Jumalalla on suhteellisuudentajua meihin lapsiinsa. Ja juuri tämän vuoksi anteeksianto on niin tärkeää - Isämme antaa meille anteeksi ja hän olettaa myös meidän antavan anteeksi. Ettemme joutuisi kohtaamaan karmaamme täysimittaisena.

Jos minulta kysytään, se että Isukki pompottaa lapsiaan kerta toisensa jälkeen täällä murheen alhossa - vieläpä niin, että kerta toisensa jälkeen syntisäkki ja pois maksettava karma kasvaa vain - se ei ole rakkautta. (Samaan hengenvetoon on myös pakko todeta, että yksi kristinuskon oudoimpia ja surullisimpia paradokseja on se, että ensin esitetään että Jumala on Rakkaus ja sitten kirkkain silmin todetaan, että jokainen ihminen on oletusarvoisesti tuomittu ikuiseen kidutukseen jo syntymästään ja he tarvitsevat erityispelastamista eli Jumala on kosminen mulkku.)

"Tuosta sielun ikuisuudesta ja syntymättömyydestä itse ajattelen, että sielu on "syntynyt" joskus tai paremminkin sinkoutunut maailmankaikkeuteen sielujen "alkuräjähdyksessä". Sielua ei siis ole koskaan luotu vaan sielu on Jumalasta syntynyt."

On muistettava, että käsite 'aika' samoin kuin käsitteet 'ennen' ja 'jälkeen' liittyvät materiaan ja aineelliseen maailmankaikkeuteen. Aikaa ei ollut ennen maailmankaikkeuden syntymää, vaan aika itsessään on aineen ominaisuus (termodynamiikassa aika on entropian gradientti). Sellaisessa systeemissä, missä ei ole ainetta, ei myöskään ole entropiaa - eikä aikaa. Tämä voidaan suoraan johtaa termodynamiikan kaavoista. Paradoksaalista kyllä, tämä ettei tuonpuoleisessa ole lainkaan aikaa, tulee kerta toisensa jälkeen esiin kuolemakokemuksissa! Termodynamiikka siis tukee kuolemakokemuksia!

"Olen eri linjoilla myös siinä asiassa, että sielulla olisi mahdollisuus valita syntyykö maailmaan vai ei. Minusta tuo "vapaus" on näennäinen: Sielun on synnyttävä yhä uudestaan ja uudestaan, kunnes kaikki on opittu. Sielu ei voi vain sanoa kuin teini-ikäinen konsanaan: " Ei mua nyt huvita, äää, emmä jaksa!" vaan sielun on vain mentävä :"A soul's got to do what souls got to do!""

Tuo vapaaehtoisuus tulee esiin monissa kuolemakokemuksissa. Siis se, että olemme täällä omasta tahdostamme - vapaaehtoisina - haluamassa oppia. Jälleensyntymä on pakollinen vain kahdessa tilanteessa; itsemurhan jälkeen (vrt. koulupinnaus) ja todella kadotuksellisen elämän jälkeen (vrt. luokallejäänti). Oheisessa linkissä on aika hyvä juttu tästä aiheesta:

http://www.near-death.com/experiences/research35.html

Niille, jotka eivät halua tulla tänne enää takaisin, on toki olemassa myös muita paikkoja oppimiseen ja kehittymiseen. Elämä aineellisessa maailmassa - materian vankina - on kuitenkin kaikkein tehokkain opettaja ja siinä oppii nopeimmin. Ks. http://www.near-death.com/experiences/research03.html

"Ihmiselämän kaikkia puolia ei mitenkään opita muutamassa elämässä vaan kymmenissä. Jumala on armollisuudessaan antanut sieluille runsaasti ja juuri sopivasti aikaa oppia ja kokea kaikki puolet ihmiselämästä. Sielut kuitenkin valmistuvat suunnilleen samaan aikaan vaikka välillä "luokalle" jäävätkin: "Universalit lait" ovat täydellisen tasa-arvoiset."

Tästä olen eri mieltä. Meillä on toki mahdollisuus oppia kaikki mahdollinen jopa yhdellä kertaa - jos vain ymmärrämme pitää silmät auki ja todella ottaa opiksemme. Ensin vain pitää tajuta, miksi olemme täällä ja mikä on ylipäänsä olemassaolomme tarkoitus!

Kristinuskon puolella koko juttu summautuu kahteen käsitteeseen. Toinen on rakkauden kaksoiskäsky (rakasta lähimmäistäsi kuten itseäsi ja Jumalaa yli kaiken) ja toinen kultainen sääntö (kohtele lähimmäistäsi kuten itse haluaisit tulla kohtelluksi). Kun tähän vielä yhdistetään se kuolemakokemuksissa selvinnyt asia, että emme ole erillisiä olioita vaan olemme kaikki perimmältämme samaa substanssia, koko homma valkenee ja avautuu kristallinkirkkaana! Kaiken, mitä teemme toisillemme, teemme viime kädessä itsellemme! Tästä syystä kultainen sääntö on niin tärkeä! Se tulee esiin viimeistään loppuraportissamme, jossa joudumme tai saamme kohdata kaikki tekomme muiden silmin, korvin ja tuntein.

Sääli sinänsä, että kristityt itse pääsääntöisesti eivät tajua, mikä on homman nimi, vaan mieluummin lyövät Raamatulla päähän. Heillä on kirjassaan koko pelin henki selostettuna, ja sitten heidän puheistaan tulee esiin se tulen ja tulikivenkatkuinen vanhatestamentillinen Jahve.

Elämän tarkoitus on elämä itse ja rakkaus - se, että onnistumme kuolettamaan egomme ja ymmärtämään sen, että emme ole erillisiä. En tarkoita tällä mitään sellaista, että jokin Locutus of Borg olisi ideaali (meillä jokaisella on kuitenkin oma yksilöllisyytemme, ja se tekee meistä ihmisiä), vaan että todella ymmärtäisimme kaikki olevamme pohjimmiltamme yhtä ja samaa.

Mutta pirun vaikeaa se oppiminen kuitenkin on! Vain todella aniharva onnistuu siinä yhdellä kertaa, vaan yleensä tänne tullaan yhä uudelleen ja uudelleen.

Oma elämäni on ollut hyvin rankka ja vaikea. Siksi minulla ei ole mitään intressiä enää tulla takaisin.

"Reinkarnaatio ei ole mikään mukava oppi ja moni "uskova", kristitty, muslimi tai vaikkapa juutalainen on usein kauhuissaan: "Pitääkö minun todellakin palata takaisin maanpäälle, en halua sellaista!""

Sitä varten on olemassa muita oppimismahdollisuuksia. Tämä murheen alho ei ole ainoa.

"Reinkarnaatio saattaa lisäksi olla jopa vaarallinen oppi: Itämaissa "guru" on voinut jopa tappaa oppilaansa, koska on sitä mieltä, että tämä ei voi enää "kehittyä" siinä elämässään. "

AUTS! Tuo ei taatusti ole kultaisen säännön mukaista toimintaa. Tuohon rinnastettavaa olisi sitten vaikkapa kannattaa kuolemanrangaistusta sillä verukkeella, että "näin tuo piruparka saa kuitenkin uuden mahdollisuuden". Ihmisen [egon] kekseliäisyys on tottavie rajaton, ei muuta voi sanoa...

Lue lisää

>>On muistettava, että Jumala on ensisijaisesti Rakkaus - valtava, täysin ehdoton ja rajaton Rakkaus - tämä on kaikille kuolemakokemuksille yhteinen tuntemus. Jumalalla on suhteellisuudentajua meihin lapsiinsa. Ja juuri tämän vuoksi anteeksianto on niin tärkeää - Isämme antaa meille anteeksi ja hän olettaa myös meidän antavan anteeksi. Ettemme joutuisi kohtaamaan karmaamme täysimittaisena.>Jos minulta kysytään, se että Isukki pompottaa lapsiaan kerta toisensa jälkeen täällä murheen alhossa - vieläpä niin, että kerta toisensa jälkeen syntisäkki ja pois maksettava karma kasvaa vain - se ei ole rakkautta. (Samaan hengenvetoon on myös pakko todeta, että yksi kristinuskon oudoimpia ja surullisimpia paradokseja on se, että ensin esitetään että Jumala on Rakkaus ja sitten kirkkain silmin todetaan, että jokainen ihminen on oletusarvoisesti tuomittu ikuiseen kidutukseen jo syntymästään ja he tarvitsevat erityispelastamista eli Jumala on kosminen mulkku.) >Tuo vapaaehtoisuus tulee esiin monissa kuolemakokemuksissa. Siis se, että olemme täällä omasta tahdostamme - vapaaehtoisina - haluamassa oppia. Jälleensyntymä on pakollinen vain kahdessa tilanteessa; itsemurhan jälkeen (vrt. koulupinnaus) ja todella kadotuksellisen elämän jälkeen (vrt. luokallejäänti).>Niille, jotka eivät halua tulla tänne enää takaisin, on toki olemassa myös muita paikkoja oppimiseen ja kehittymiseen. Elämä aineellisessa maailmassa - materian vankina - on kuitenkin kaikkein tehokkain opettaja ja siinä oppii nopeimmin. >Tästä olen eri mieltä. Meillä on toki mahdollisuus oppia kaikki mahdollinen jopa yhdellä kertaa - jos vain ymmärrämme pitää silmät auki ja todella ottaa opiksemme. Ensin vain pitää tajuta, miksi olemme täällä ja mikä on ylipäänsä olemassaolomme tarkoitus! >Sääli sinänsä, että kristityt itse pääsääntöisesti eivät tajua, mikä on homman nimi, vaan mieluummin lyövät Raamatulla päähän. Heillä on kirjassaan koko pelin henki selostettuna, ja sitten heidän puheistaan tulee esiin se tulen ja tulikivenkatkuinen vanhatestamentillinen Jahve. >Elämän tarkoitus on elämä itse ja rakkaus - se, että onnistumme kuolettamaan egomme ja ymmärtämään sen, että emme ole erillisiä. En tarkoita tällä mitään sellaista, että jokin Locutus of Borg olisi ideaali (meillä jokaisella on kuitenkin oma yksilöllisyytemme, ja se tekee meistä ihmisiä), vaan että todella ymmärtäisimme kaikki olevamme pohjimmiltamme yhtä ja samaa. >Mutta pirun vaikeaa se oppiminen kuitenkin on! Vain todella aniharva onnistuu siinä yhdellä kertaa, vaan yleensä tänne tullaan yhä uudelleen ja uudelleen.

Oma elämäni on ollut hyvin rankka ja vaikea. Siksi minulla ei ole mitään intressiä enää tulla takaisin.

Ganda kirjoitti:

>>On muistettava, että Jumala on ensisijaisesti Rakkaus - valtava, täysin ehdoton ja rajaton Rakkaus - tämä on kaikille kuolemakokemuksille yhteinen tuntemus. Jumalalla on suhteellisuudentajua meihin lapsiinsa. Ja juuri tämän vuoksi anteeksianto on niin tärkeää - Isämme antaa meille anteeksi ja hän olettaa myös meidän antavan anteeksi. Ettemme joutuisi kohtaamaan karmaamme täysimittaisena.>Jos minulta kysytään, se että Isukki pompottaa lapsiaan kerta toisensa jälkeen täällä murheen alhossa - vieläpä niin, että kerta toisensa jälkeen syntisäkki ja pois maksettava karma kasvaa vain - se ei ole rakkautta. (Samaan hengenvetoon on myös pakko todeta, että yksi kristinuskon oudoimpia ja surullisimpia paradokseja on se, että ensin esitetään että Jumala on Rakkaus ja sitten kirkkain silmin todetaan, että jokainen ihminen on oletusarvoisesti tuomittu ikuiseen kidutukseen jo syntymästään ja he tarvitsevat erityispelastamista eli Jumala on kosminen mulkku.) >Tuo vapaaehtoisuus tulee esiin monissa kuolemakokemuksissa. Siis se, että olemme täällä omasta tahdostamme - vapaaehtoisina - haluamassa oppia. Jälleensyntymä on pakollinen vain kahdessa tilanteessa; itsemurhan jälkeen (vrt. koulupinnaus) ja todella kadotuksellisen elämän jälkeen (vrt. luokallejäänti).>Niille, jotka eivät halua tulla tänne enää takaisin, on toki olemassa myös muita paikkoja oppimiseen ja kehittymiseen. Elämä aineellisessa maailmassa - materian vankina - on kuitenkin kaikkein tehokkain opettaja ja siinä oppii nopeimmin. >Tästä olen eri mieltä. Meillä on toki mahdollisuus oppia kaikki mahdollinen jopa yhdellä kertaa - jos vain ymmärrämme pitää silmät auki ja todella ottaa opiksemme. Ensin vain pitää tajuta, miksi olemme täällä ja mikä on ylipäänsä olemassaolomme tarkoitus! >Sääli sinänsä, että kristityt itse pääsääntöisesti eivät tajua, mikä on homman nimi, vaan mieluummin lyövät Raamatulla päähän. Heillä on kirjassaan koko pelin henki selostettuna, ja sitten heidän puheistaan tulee esiin se tulen ja tulikivenkatkuinen vanhatestamentillinen Jahve. >Elämän tarkoitus on elämä itse ja rakkaus - se, että onnistumme kuolettamaan egomme ja ymmärtämään sen, että emme ole erillisiä. En tarkoita tällä mitään sellaista, että jokin Locutus of Borg olisi ideaali (meillä jokaisella on kuitenkin oma yksilöllisyytemme, ja se tekee meistä ihmisiä), vaan että todella ymmärtäisimme kaikki olevamme pohjimmiltamme yhtä ja samaa. >Mutta pirun vaikeaa se oppiminen kuitenkin on! Vain todella aniharva onnistuu siinä yhdellä kertaa, vaan yleensä tänne tullaan yhä uudelleen ja uudelleen.

Oma elämäni on ollut hyvin rankka ja vaikea. Siksi minulla ei ole mitään intressiä enää tulla takaisin.

Lue lisää

Ganda kirjoitti:

>>Mielestäni maailmassa on vain yksi todella oppimisen arvoinen asia: RAKKAUS!

Se on samalla myös kaikkein vaikein asia.

Haluat siis nähdä Jumalan jonkinlaisena “pehmoisinä”? Onko sinulla omia lapsia? Vaikka kuinka rakastaisi lapsiaan on ymmärrettävä se, että jonain päivänä heidän pitää selvitä omilla jaloillaan maailmassa. Mitä enemmän on lastaan “suojellut” ja “kaapissa kasvattanut” sitä heikommat eväät tälle lapsellemme olemme antaneet, tehneet siis varsinaisen karhunpalveluksen. Tottakai jokainen vanhempi haluaa suojella lastaan maailman “pahuudelta” mutta se on täysin mahdoton tehtävä, parempi on siis “rakkaudella karaista” lapsensa.>Olemme itsenäisiä sieluja ja omaamme vapaan tahdon. Jos Jumalan pitäisi koko ajan suojella meitä, että emme vaan pikku jalkojamme loukkaisi, niin emme olisi enää muuta kuin sätkynukkeja Jumalan käsissä. Miten Jumala ehtisi edes suojelemaan jokaista miljardia maan ihmistä, joka ikinen hetki, 24h/7vrk?>Kyllä. Me haluamme tulla tänne maan päälle koska ”opinnot” ovat vielä kesken. Vapaa tahtomme ilmeneekin siinä miten me sen teemme. Saamme valita ennen tänne syntymäämme, hyvin pitkälle kaikenlaista mitä tulemme elämässämme täällä sitten kokemaan ja oppimaan. Kaikenlaista on siis jo etukäteen suunniteltu ja onnistuminen onkin sitten monesta asiasta kiinni: Välillä suunnitelmat onnistuvat hyvin ja välillä huonosti, ihan kuten täällä eläessäsi ennen matkalle lähtöä teet monia matkasuunnitelmia. Tämä on se todellinen ”valinnan vapaus”, ei se, että ei halua syntyä uudestaan tänne maan päälle, siksi koska ei vaan halua.>Itsemurhan jälkeen on siis synnyttävä aina uudestaan? >Entäs jos kuolee pikkulapsena onnettomuudessa tai vaikka mitä, niin ettei ehdi paljon mitään maanpäällä vielä edes kokea?> Kadotukselliset elämät? Haiskahtaa kristittyjen harhoilta.>Ymmärtänet toki, ettei ensimmäiseltä luokalta noin vain siirrytä suoraan viimeiselle luokalle?> Elämä ei ole aina kivaa ja mukavaa joka hetki. Itse en kykene käsittämään mitä hyötyä sellaisella ”olemisella” edes olisi? >Materiaalinen maailmahan on täynnä kärsimystä ja kärsimyshän on opettajista suurin!
Arvottomasta hiilenpalasestakin tulee timantti vuosimiljoonien paineessa.>Mielestäsi kärsimys ei opeta mitään. Asia on täysin päinvastoin. Osa ihmisen tärkeintä ”henkistä” kasvua vaatii kärsimyksen kokemista. Jotta oppisi iloitsemaan, on ensin koettava surua jotta erottaisi nämä tunteet toisistaan ja kykenisi nauttimaan. Kärsimys jalostaa ja siksi se on olemassa.>Kaikkiko mahdollinen? Monet opetukset tulevat vain kokemalla ja tekemällä asioita.>Lisäksi sinun pitäisi olla jakautunut persoonallisuus kokeaksesi millaista on elää erilaisina persoonallisuuksina, omine heikkouksineen ja vahvuuksineen. Tietäisit millaista on olla orja, kuningas, rikas, köyhä, nainen, mies, hullu, rikollinen, mustaihoinen, valkoihoinen, suomalainen, kiinalainen jne. jne.> Lista on loputon ja uskot, että sen kaiken oppisi yhden elämän aikana. >Elämä on välillä kovaa ja silloin meidän oma sisäinen timanttimme(sielumme!) vain ”hioituu”.>Sinua lohduttaa ehkä se, ettei tänne enää tarvitsisi uudestaan syntyä. Oletkos ajatellut, että oletkin elänyt täällä jo kymmeniä elämiä ja nyt on viimeinen elämäsi maan päällä.> Se on oman käsitykseni mukaan täysin mahdollista. On lähteitä jossa sanotaan, että Suomi on vanhojen sielujen maa. Täällä olisi siis paljon sieluja, jotka ovat lähellä ”kierrosta poistumistaan”.>Jos olet jo vanha sielu, niin sinulla on valtaisa edellisen elämien kokemuspohja takanasi. Tunnet, että olet jo kaiken oppinut jo tässä yhdessä elämässäsi mutta tuo tunne on väärä sillä olet kaiken oppinut lukuisissa edellisissä reinkarnaatioissasi vaikka et niistä mitään muistaisikaan.> Usein reinkarnaatiota kritisoidaankin siiä, että miksi emme muista aikaisempia elämiämme? Emmehän aina muista edes eilistä päivää, niin miten sitten edellisiä elämiämme. >On tosin todistettuja tapauksia joissa pieni lapsi on muistanut tapahtumia aiemmasta elämästään.> On olemassa myös regressioterapia jolla ihminen voidaan palauttaa edellisiin elämiin. Toinen syy miksi ei ole järkeä muistaa aikaisempia elämiään on se tosiasia, että niissä elämissä on ollut omat traumansa: Kuka haluaisi muistaa olleensa natsi, murhaaja, terroristi ja vaikka mitä?>Elämäsi on ollut siis rankka ja vaikea? Kelläpä ei olisi ollut?> Ehkä sinun ei siis tarvitsekkaan enää syntyä tai sitten saat hyvän elämän seuraavaksi, Kuka tietää. Mielesi saattaa vielä muuttua moneen kertaan ja kuoltuasi voitkin tehdä ”loppuyhteenvedon”, että tämä elämäsi olikin täynnä henkistä kasvua ja päätät vielä palata ja tuletkin nyt elämään mitä ihanimman elämän.

... kirjoitti:

Ihan ensiksi todettakoon, että pyrin kirjoittamaan vain sen pohjalta, mitä a) itse olen kokenut b) muut ovat kokeneet ja c) osaan teoretisoida. Haluaisin mielelläni jättää kaikki uskonnolliset teoriat ja doktriinit kirjahyllyyn, ja tarkastella asioita vain sen pohjalta, mistä on olemassa empiiristä kokemusta, sillä 1 gee kokemusta kuitenkin vastaa kiloa teoriaa. Eli toivon, etten loukkaa kenenkään uskonnollisia tunteita - tuolla kristinuskopuolella olen saanut riittävän monta kuhmua Raamatusta ja ateistipuolella taas jostain muusta.

Kirjoitat:

"Näen meidät elolliset olennot niin kiinteästi osina "Jumalaa" (tai lempparinimikettäni HENKEÄ), että katsoisin että mitään muuta sen kummempaa ei tapahdu kuin että Jumala tarkkailee miten hän meinä ihmisinä onnistuu. Olemme Jumalan kärhiä, ulokkeita fyysisellä tasolla joka MYÖS on Jumalaa, mutta on vain Jumalan aineellistunein, "jähmein" olomuoto. En näe että mitään olisi olemassa Jumalan ulkopuolella."

Olen eri mieltä, ja tästä on olemassa empiiristä dataa. On olemassa olotila Jumalan ulkopuolella, niinsanottu Tyhjö (The Void, Limbus), joka on paikka täysin erossa Jumalasta. Se on tullut esiin monissa kuolemakokemuksissa. Ks. http://www.near-death.com/experiences/research15.html

"Tämän vuoksi ei ole olemassa mitään anteeksiannettavaa. Jos joku meistä erehtyy, se on vain pieni hikka Jumalassa, jotain mikä katsotaan tosiaankin vain erheeksi, ja päätetään korjata tavalla tai toisella. Helpointa virheensä on nähdä kokemalla tekonsa/ajatuksensa/tunteensa vastakkainen pooli, eli siis jos mätkäisen jotakuta turpahan ja hän mätkäisee minua, niin eipä jää epäselvyyksiä että miltä se tuntuu ja kandeko niin tehdä!"

Tästäkin olen eri mieltä, ja tästäkin on empiiiristä kokemusta. Monissa kuolemakokemuksissa nimenomaan tuo anteeksiantamuksen tärkeys on tuotu esiin, ja että antamalla anteeksi vapautuu karmasta. Tuo, mitä esität, on suoraa sukua lex talionikselle (silmä silmästä, hammas hampaasta), ja sen vääjäämätön seuraus on se, että loputa kaikstai tulee sokeita ja hampaattomia, eikä kukaan ole oppinut yhtään mitään. Pelkkä retribuutio (se, että pannaan tekijä itse kärsimään tekonsa seuraukset) on lopultakin hyvin hedelmätön periaate niin moraalisesti kuin juridisesti. Sen vuoksi kosto ei enää pitkään aikaan ole ollut länsimaisen oikeuskäsityksen kantava voima (USA:ta lukuunottamatta). Kosto ei opeta mitään eettisellä tasolla, ja ainoa, mitä se oikeastaan opettaa, on se, miten pystyy parhaimmin kiemurtelemaan ulos tilanteesta, jossa kiinnijääminen tai rangaistus uhkaa. Pahimmillaan se synnyttää vain lisää julmuutta ja pahuutta.

On jälleen muistettava, että joka ainoassa kuolemakokemuksessa Jumala on nimenomaan Rakkaus - ei se vanhatestamentillinen oikukas diktaattori eikä Paavalin kaikkivoipa ja lahjomaton tuomari. Rakkauden yksi ilmenemä on anteeksiantamus.

"En näe että olisi olemassa joku kauhean raskas "syntitaakka", näen että on ikuinen kirjanpito jossa koko ajan sattuu ja tapahtuu niin tulo- kuin menopuolellakin. Ehkä tämä voi jostakusta tuntua rutikuivalta ajattelutavalta, mutta minusta se on ihanan neutraalia. Ei ole mitään helvetin uhkaa, ikuista tuomiota jne. On vain Great Big Test nimeltä olemassaolo."

Jälleen tästä olen eri mieltä - monissa kuolemakokemuksissa on tuotu esiin ns. akaasiset tiedostot (Akashic Records, Elämän kirja), jonne todellakin tallennetaan kaikki tekomme ja ennenkaikkea niiden motiivit. Kirjanpito siis _on_ olemassa, kaikesta päätellen.

Mutta olen kanssasi yhtä mieltä siitä, että on turhaa pelotella ikuisilla tuomioilla, helvetin uhkalla, tulella ja tulikivellä jne. Jos kämmellämme (ja meillä on kuitenkin rohkeutta tulla Jumalan eteen), ja jos meillä on anteeksiantamatonta karmaa vielä jäljellä, pahin seuraamus oikeastaan on sitten, että joudumme tekemään siitä tiliä seuraavalla kierroksella.

"Erityisen merkittäväksi tämä neutraliteetti tulee kun ajatellaan reinkarnaatiota. Sori, mutta vaikka eläisi kuinka raskaan ja vaikean elämän, se ei Hengen kannalta tarkoita välttämättä että nyt on jo kaikki koettu."

Mutta onko se Rakkautta?

Pitääkö kaikki lopultakin kokea? Voin suoralta kädeltä sanoa, että kakka maistuu pahalta, vaikkei minulla ole ensikäden kokemusta sen mausta. Olen tottunut ajattelemaan, että parhaimmin oppii silloin, jos kykenee oppimaan jonkun toisen virheistä toistamatta niitä. On paljon asioita, joita olisin mieluummin jättänyt kokematta, ja joiden kokemisesta en oikeastaan tullut hullua hurskaammaksi. Ne eivät siis oikeastaan hyödyttäneet mitään. Osa kokemuksista on vain pelkästään vammauttanut sieluani ja ollut vahingoksi.

Eli mitä on jäänyt lopulta käteen? En tiedä, se kyllä selviää aikanaan. Mutta jos (ja kun) muitakin opinahjoja kuin tämä materiaalinen maailma on, en todellakaan koe mitään intressiä palata tänne uudelleen.

"Kokematta voi olla vielä vaikka mitä, eikä siellä välitilassa Henki funtsi että kun tässä nyt oli niin paskamaista niin enpä enää sinne sukella. Eihän Henkeä rassaa oliko täällä mitä, kun se on kaikki vain pelkkää suurta roolipeliä sille. Aika harva kai meistäkään paiskaa pelilautaa seinään, että olipa kamala peli ja nyt minä lähden tästä pelistä pois."

- Luovuttajat eivät koskaan voita
- Voittajat eivät koskaan luovuta
- Mutta niitä, jotka eivät koskaan voita ja jotka eivät koskaan ymmärrä luovuttaa, voi hyvällä syyllä sanoa ääliöiksi.

Minulla on tapana, että jos en pärjää jossain pelissä, enkä ole syvemmin kiinnostunut siitä, kiittää kauniisti ja lähteä pois enää palaamatta. Jos taas pidän ko. pelistä, opettelen pelaamaan. On viisautta ymmärtää luovuttaa ajoissa, jos homma ei kertakaikkiaan skulaa. Pään hakkaamisella seinään saa vain parhaassa tapauksessa kuhmun ja pahimmassa luunmurtuman. Seinä kyllä on päätä kovempi.

Lopultakaan tällä maailmalla ei ole minulle oikeastaan enää mitään annettavaa. Kirjoitin siitä toisessa threadissa tuolla buddhalaisuuden puolella. Eli mitä oikeastaan enää teen täällä? En ole suisidiaalinen, mutta en jaksa välittää, jos huomenna jään vaikka auton alle. Kunhan se sitten on kerralla menoa eikä niin, että jään vuosikymmeniksi loukkuun rikkinäiseen ruumiiseen. En minä enää kuolemaa pelkään, vaan vammautumista ja jäämistä tämän maailman vangiksi.

"Tietyssä mielessä tämä on aika pelottavaa, noin ihan tavallisena ihmisenä. Mitäpä jos sieluni kaipaa jotain semmoista kokemusta jota minä, ego-minä, persoona-minä pidän ihan hirveänä jo ajatuksenkin tasolla?"

Mikä olisi sellainen kokemus? Mitä hyötyä on kärsimyksestä? Mielestäni ei mitään. Kärsimys ei lopultakaan opeta yhtään mitään, ja pahimmillaan vain katkeroittaa. Kärsimys ei jalosta ketään. On eri asia kärsiä, jos siitä hyötyy tai jos kärsimys on investointi johonkin parempaan, mutta kärsimyksen pitäminen tarpeellisena sellaisenaan on lähinnä yhtä fiksua kuin kävellä talvipakkasella bikineissä. Jokainen elollinen olento pyrkii välttämään kärsimystä, ei hakeutumaan kärsimykseen.

"Parempi kai kun ei edes ajattele mitä sieltä saattaa tulla vastaan, sieltä tulevasta, muuten on huonot housussa."

Murphyn filosofia: "Hymyile, huomenna on huonommin".

"Uskonnot ja opit menevät metsään jos ne kuvittelevat että on olemassa jotain ultimaatumeja absoluutteja, kuten jotain niin "pahaa" että sen takia menettää oikeutensa elää tai olla olemassa."

On jälleen muistettava, että Jumala on Rakkaus - ei se pikkumainen kosminen Hitler, joka löytyy Vanhasta testamentista tai Koraanista. Mitään niin pahaa ei todellakaan ole olemassa. Mutta kärsimys on silti olemassa.

Neljännellä ajalla haltiat totesivat Keski-Maan olevan jo vanha ja he jättivät sen taakseen ja lähtivät Länteen. Minulla on vähän samanlainen fiilis. Ne haltiat (avari), jotka jäivät vielä Keski-Maahan eivätkä ymmärtäneet päästää irti ja jättää kuolevaisuuden maat taakseen, hiljaa haipuivat vuosituhansien saatossa menettäen ruumiillisuutensa ja muuttuen pelkiksi haamuiksi.

Ja samasta syystä en enää halua palata tänne. Jos koen, ettei elämällä ja varsinkaan maailmalla ole minulle enää mitään annettavaa, niin miten sillä olisi uusintakierroksella?

"Minun olisi hyvin vaikea uskoa että pala Jumalaa yhtäkkiä oikeasti voisi julistautua itsenäiseksi ja sanoa että nytpä en tahdo olla mä. :P"

Se on toki mahdollista, mutta ei suositeltavaa. Ks. tuo yllämainittu linkki Tyhjöstä.

Lue lisää

Unohdinkin jo että tämä keskustelu lähti liikkeelle NDE-kokemuksista... Mutta voihan hyvin olla mahdollista että sellaisessakin tilassa on olemassa subjektiivisia kokemuksia. Se mikä käsittelee fyysistä maailmaa, ts. jos kuoleman rajalla oleva ihminen voi kertoa mitä hänen kehonsa ympärillä tapahtuu, on mielestäni aika hyvä todiste kuolemattomuudesta. Mutta se mitä ihminen kokee ollessaan kehonsa ulkopuolella saattaa kuitenkin olla hyvin subjektiivinen kokemus, siinä missä unetkin ovat meidän omia luomuksiamme. Fyysiseen olemassaoloon kuuluu aistimus "konkreettisuudesta", mutta henkinen olemassaolo on mielestäni erittäin plastista, ja "siellä" voi kokea ihan mitä tahansa, oli se kokemuksen kohde sitten todellinen tai ei. Ehkäpä siellä lopulta mikä tahansa voi olla todellista.

Jokatapauksessa ajatus Jumalan ulkopuolella olemisesta, tyhjiöstä ja sen sellaisesta LOPULLISENA TOTUUTENA on mielestäni - pahoittelen - naurettava. Tämä on sitä samaa kategoriaa kuin että "voiko Jumala luoda niin ison kiven ettei jaksa sitä itsekään nostaa". Omaan katsomukseeni ei mahdu että jotakin voisi olla olematta jos se on AINA ollut.

Onko Jumala ollut aina? Tämähän se on tietysti se keskeinen tekijä. Jos ei ole ollut, niin sitten olen väärässä jos oletan että tyhjiö ei voi olla lopullinen. Hyväksyn sen.

Mutta mitä tulee tuohon kärsimykseen ja kostoon ja sen sellaiseen, niin yritä ymmärtää että minulle todellakaan ei ole mitään muuta kuin Jumala (vaikka nimike onkin huono). Tämän vuoksi koen että kärsimys on vain näennäistä, koska täällä fyysisellä tasolla Jumala vain leikkii unohtavansa itsensä ja meinä itsenämme kerää kokemuksia, joista osa sitten on "kärsimystä". Kostokin on vain näennäistä, sillä Jumalahan vain käsittelee omaa itseään tehdessään sitä kirjanpitoa että mitä on koettu ja mitä ei.

Voihan se tietysti pientä ihmistä pänniä että mitä tahansa voi tapahtua ja tapahtuukin, mutta heti kun meillä ei ole enää tarvetta ylläpitää tätä kulloistakin kehoamme ja persoonaamme, koittaa se hetki että peli päättyy hetkellisesti ja voidaan levähtää.

Jumala on Rakkaus on vähän semmoista "hauki on kala" -matskua. Mitä se noin niinkuin tarkalleen tarkoittaa? Jos ihminen ei itse koe elämässään minkäänlaista rakkautta, niin mitä Jumalan sitten hänelle pitäisi olla? Itse koen rakkautta kun liikun luonnossa, kun ajattelen elämää ja olemassaoloa, mutta en minä siinä mitään persoonallista Jumalaa koe tai näe. Minulle Jumala on kaikki-mitä-on ja ekstrat päälle, ei mikään ihmismäinen hahmo joka tulee ja rakastaa niin perkeleesti... Jumala rakastaa meinä meitä, ei ulkopuolisena olentona, koen minä.

Ja sekin mikä koetaan "rakkautena" on mielestäni lähinnä korkeataajuuksista energiaa. Ihminen luonnostaan tietyssä tilassa kokee sisäisen valon ja rakkauden, kun hänen energiatasonsa on kohonnut niin korkealle kuin suinkin mahdollista. On helppoa mainita jotain sanoja kuin rakkaus tai Jumala, mutta mielestäni ne ovat helposti harhaanjohtavia koska ne luovat mielleyhtymiä jotka vievät juuri sinne Raamattuun ja muuhun iänikuiseen, puutteelliseen kamaan. Jos on niin onnekas että on kokenut joitain ylimaallisia kokemuksia, ne kokemukset kannattaisi ottaa sellaisenaan eikä alkaa nakuttaa niihin jotain nimikkeitä ja yrittää selittää niitä vajavaisten katsomusten puitteissa.

Sitä minä en ymmärrä että juuri ihmiset jotka haluavat puhua Jumalasta Rakkautena ovat innokkaimpina puolustelemaan ajatusta että on olemassa myös joku limbo tai tila missä se Rakkaus sitten ilmeisesti puuttuu täysin. Minulle Rakkaus on toinen nimi energialle, ja miten voisi olla olemassa täysin energiaton tila? Jos sinne joku menisi havainnoimaan, niin hänhän OMANA ITSENÄÄN toisi sinne energiaa, joten ei se enää olisi energiaton tila.

Tietoisissa unissani (lucid) olen kokenut valkoisuuden, jossa ei ole yksinkertaisesti yhtään mitään. Ehkäpä limbolla tarkoitetaan tällaista? Mutta ei se ollut mikään helvetti, tuskatila, vihatila tms. Se nyt vaan oli sellainen olemattomuus, ilmeisesti koska en kohdistanut tietoisuuttani yhtään minnekään ja alkanut aistia jotain.

Tuotakohan se limbo meinaa... No, menenpä katsomaan linkkiä.

(Jos kuulostan kovin ärhäkältä, niin en todellakaan tarkoita kurmuuttaa sinua, tässä nyt vain äänen puuttuessa on kovin vaikeaa esittää näkemyksiään siten että ne eivät kylmänä kuolleena kirjaimena vaikuttaisi helposti liian kielteiseltä tekstiltä. Ainakaan minulla ei ole mitään kirjaa millä paukutella muita päähän, kunhan vain kuvailen omia näkemyksiäni... :P)

... kirjoitti:

Ihan ensiksi todettakoon, että pyrin kirjoittamaan vain sen pohjalta, mitä a) itse olen kokenut b) muut ovat kokeneet ja c) osaan teoretisoida. Haluaisin mielelläni jättää kaikki uskonnolliset teoriat ja doktriinit kirjahyllyyn, ja tarkastella asioita vain sen pohjalta, mistä on olemassa empiiristä kokemusta, sillä 1 gee kokemusta kuitenkin vastaa kiloa teoriaa. Eli toivon, etten loukkaa kenenkään uskonnollisia tunteita - tuolla kristinuskopuolella olen saanut riittävän monta kuhmua Raamatusta ja ateistipuolella taas jostain muusta.

Kirjoitat:

"Näen meidät elolliset olennot niin kiinteästi osina "Jumalaa" (tai lempparinimikettäni HENKEÄ), että katsoisin että mitään muuta sen kummempaa ei tapahdu kuin että Jumala tarkkailee miten hän meinä ihmisinä onnistuu. Olemme Jumalan kärhiä, ulokkeita fyysisellä tasolla joka MYÖS on Jumalaa, mutta on vain Jumalan aineellistunein, "jähmein" olomuoto. En näe että mitään olisi olemassa Jumalan ulkopuolella."

Olen eri mieltä, ja tästä on olemassa empiiristä dataa. On olemassa olotila Jumalan ulkopuolella, niinsanottu Tyhjö (The Void, Limbus), joka on paikka täysin erossa Jumalasta. Se on tullut esiin monissa kuolemakokemuksissa. Ks. http://www.near-death.com/experiences/research15.html

"Tämän vuoksi ei ole olemassa mitään anteeksiannettavaa. Jos joku meistä erehtyy, se on vain pieni hikka Jumalassa, jotain mikä katsotaan tosiaankin vain erheeksi, ja päätetään korjata tavalla tai toisella. Helpointa virheensä on nähdä kokemalla tekonsa/ajatuksensa/tunteensa vastakkainen pooli, eli siis jos mätkäisen jotakuta turpahan ja hän mätkäisee minua, niin eipä jää epäselvyyksiä että miltä se tuntuu ja kandeko niin tehdä!"

Tästäkin olen eri mieltä, ja tästäkin on empiiiristä kokemusta. Monissa kuolemakokemuksissa nimenomaan tuo anteeksiantamuksen tärkeys on tuotu esiin, ja että antamalla anteeksi vapautuu karmasta. Tuo, mitä esität, on suoraa sukua lex talionikselle (silmä silmästä, hammas hampaasta), ja sen vääjäämätön seuraus on se, että loputa kaikstai tulee sokeita ja hampaattomia, eikä kukaan ole oppinut yhtään mitään. Pelkkä retribuutio (se, että pannaan tekijä itse kärsimään tekonsa seuraukset) on lopultakin hyvin hedelmätön periaate niin moraalisesti kuin juridisesti. Sen vuoksi kosto ei enää pitkään aikaan ole ollut länsimaisen oikeuskäsityksen kantava voima (USA:ta lukuunottamatta). Kosto ei opeta mitään eettisellä tasolla, ja ainoa, mitä se oikeastaan opettaa, on se, miten pystyy parhaimmin kiemurtelemaan ulos tilanteesta, jossa kiinnijääminen tai rangaistus uhkaa. Pahimmillaan se synnyttää vain lisää julmuutta ja pahuutta.

On jälleen muistettava, että joka ainoassa kuolemakokemuksessa Jumala on nimenomaan Rakkaus - ei se vanhatestamentillinen oikukas diktaattori eikä Paavalin kaikkivoipa ja lahjomaton tuomari. Rakkauden yksi ilmenemä on anteeksiantamus.

"En näe että olisi olemassa joku kauhean raskas "syntitaakka", näen että on ikuinen kirjanpito jossa koko ajan sattuu ja tapahtuu niin tulo- kuin menopuolellakin. Ehkä tämä voi jostakusta tuntua rutikuivalta ajattelutavalta, mutta minusta se on ihanan neutraalia. Ei ole mitään helvetin uhkaa, ikuista tuomiota jne. On vain Great Big Test nimeltä olemassaolo."

Jälleen tästä olen eri mieltä - monissa kuolemakokemuksissa on tuotu esiin ns. akaasiset tiedostot (Akashic Records, Elämän kirja), jonne todellakin tallennetaan kaikki tekomme ja ennenkaikkea niiden motiivit. Kirjanpito siis _on_ olemassa, kaikesta päätellen.

Mutta olen kanssasi yhtä mieltä siitä, että on turhaa pelotella ikuisilla tuomioilla, helvetin uhkalla, tulella ja tulikivellä jne. Jos kämmellämme (ja meillä on kuitenkin rohkeutta tulla Jumalan eteen), ja jos meillä on anteeksiantamatonta karmaa vielä jäljellä, pahin seuraamus oikeastaan on sitten, että joudumme tekemään siitä tiliä seuraavalla kierroksella.

"Erityisen merkittäväksi tämä neutraliteetti tulee kun ajatellaan reinkarnaatiota. Sori, mutta vaikka eläisi kuinka raskaan ja vaikean elämän, se ei Hengen kannalta tarkoita välttämättä että nyt on jo kaikki koettu."

Mutta onko se Rakkautta?

Pitääkö kaikki lopultakin kokea? Voin suoralta kädeltä sanoa, että kakka maistuu pahalta, vaikkei minulla ole ensikäden kokemusta sen mausta. Olen tottunut ajattelemaan, että parhaimmin oppii silloin, jos kykenee oppimaan jonkun toisen virheistä toistamatta niitä. On paljon asioita, joita olisin mieluummin jättänyt kokematta, ja joiden kokemisesta en oikeastaan tullut hullua hurskaammaksi. Ne eivät siis oikeastaan hyödyttäneet mitään. Osa kokemuksista on vain pelkästään vammauttanut sieluani ja ollut vahingoksi.

Eli mitä on jäänyt lopulta käteen? En tiedä, se kyllä selviää aikanaan. Mutta jos (ja kun) muitakin opinahjoja kuin tämä materiaalinen maailma on, en todellakaan koe mitään intressiä palata tänne uudelleen.

"Kokematta voi olla vielä vaikka mitä, eikä siellä välitilassa Henki funtsi että kun tässä nyt oli niin paskamaista niin enpä enää sinne sukella. Eihän Henkeä rassaa oliko täällä mitä, kun se on kaikki vain pelkkää suurta roolipeliä sille. Aika harva kai meistäkään paiskaa pelilautaa seinään, että olipa kamala peli ja nyt minä lähden tästä pelistä pois."

- Luovuttajat eivät koskaan voita
- Voittajat eivät koskaan luovuta
- Mutta niitä, jotka eivät koskaan voita ja jotka eivät koskaan ymmärrä luovuttaa, voi hyvällä syyllä sanoa ääliöiksi.

Minulla on tapana, että jos en pärjää jossain pelissä, enkä ole syvemmin kiinnostunut siitä, kiittää kauniisti ja lähteä pois enää palaamatta. Jos taas pidän ko. pelistä, opettelen pelaamaan. On viisautta ymmärtää luovuttaa ajoissa, jos homma ei kertakaikkiaan skulaa. Pään hakkaamisella seinään saa vain parhaassa tapauksessa kuhmun ja pahimmassa luunmurtuman. Seinä kyllä on päätä kovempi.

Lopultakaan tällä maailmalla ei ole minulle oikeastaan enää mitään annettavaa. Kirjoitin siitä toisessa threadissa tuolla buddhalaisuuden puolella. Eli mitä oikeastaan enää teen täällä? En ole suisidiaalinen, mutta en jaksa välittää, jos huomenna jään vaikka auton alle. Kunhan se sitten on kerralla menoa eikä niin, että jään vuosikymmeniksi loukkuun rikkinäiseen ruumiiseen. En minä enää kuolemaa pelkään, vaan vammautumista ja jäämistä tämän maailman vangiksi.

"Tietyssä mielessä tämä on aika pelottavaa, noin ihan tavallisena ihmisenä. Mitäpä jos sieluni kaipaa jotain semmoista kokemusta jota minä, ego-minä, persoona-minä pidän ihan hirveänä jo ajatuksenkin tasolla?"

Mikä olisi sellainen kokemus? Mitä hyötyä on kärsimyksestä? Mielestäni ei mitään. Kärsimys ei lopultakaan opeta yhtään mitään, ja pahimmillaan vain katkeroittaa. Kärsimys ei jalosta ketään. On eri asia kärsiä, jos siitä hyötyy tai jos kärsimys on investointi johonkin parempaan, mutta kärsimyksen pitäminen tarpeellisena sellaisenaan on lähinnä yhtä fiksua kuin kävellä talvipakkasella bikineissä. Jokainen elollinen olento pyrkii välttämään kärsimystä, ei hakeutumaan kärsimykseen.

"Parempi kai kun ei edes ajattele mitä sieltä saattaa tulla vastaan, sieltä tulevasta, muuten on huonot housussa."

Murphyn filosofia: "Hymyile, huomenna on huonommin".

"Uskonnot ja opit menevät metsään jos ne kuvittelevat että on olemassa jotain ultimaatumeja absoluutteja, kuten jotain niin "pahaa" että sen takia menettää oikeutensa elää tai olla olemassa."

On jälleen muistettava, että Jumala on Rakkaus - ei se pikkumainen kosminen Hitler, joka löytyy Vanhasta testamentista tai Koraanista. Mitään niin pahaa ei todellakaan ole olemassa. Mutta kärsimys on silti olemassa.

Neljännellä ajalla haltiat totesivat Keski-Maan olevan jo vanha ja he jättivät sen taakseen ja lähtivät Länteen. Minulla on vähän samanlainen fiilis. Ne haltiat (avari), jotka jäivät vielä Keski-Maahan eivätkä ymmärtäneet päästää irti ja jättää kuolevaisuuden maat taakseen, hiljaa haipuivat vuosituhansien saatossa menettäen ruumiillisuutensa ja muuttuen pelkiksi haamuiksi.

Ja samasta syystä en enää halua palata tänne. Jos koen, ettei elämällä ja varsinkaan maailmalla ole minulle enää mitään annettavaa, niin miten sillä olisi uusintakierroksella?

"Minun olisi hyvin vaikea uskoa että pala Jumalaa yhtäkkiä oikeasti voisi julistautua itsenäiseksi ja sanoa että nytpä en tahdo olla mä. :P"

Se on toki mahdollista, mutta ei suositeltavaa. Ks. tuo yllämainittu linkki Tyhjöstä.

Lue lisää

No joo. Ajattelin jotain lopullisempaa kai tuota tyhjiötä ihmetellessäni... Tässä on nyt vähän vaikea alkaa kuvailla mikä on se hiuksenhieno ero mikä erottaa minun "ei ole mitään tyhjiötä" -ajatusytimeni tuosta "voidista". Minähän nimittäin olen voidin kokenut sikäli että muistan välitilasta hyvin heikosti jotain harmautta, ja on hyvin todennäköistä että tapoin itseni ed. elämäni päätteeksi.

Sanotaan siis että en usko LOPULLISEEN tyhjiöön. Uskon että kaikki ennenpitkää käy kaiken läpi, jokainen olento kaikki mahdolliset kokemukset (jos ei nyt kaikkea henk.koht. niin virtaahan informaatio olentojen välillä!) - ja sitten koko universumin lepotila ja sitten paukahtaa jälleen. Uskon siis ikiliikkujaan. :)

... kirjoitti:

Ganda kirjoitti:

>>Mielestäni maailmassa on vain yksi todella oppimisen arvoinen asia: RAKKAUS!

Se on samalla myös kaikkein vaikein asia.

Haluat siis nähdä Jumalan jonkinlaisena “pehmoisinä”? Onko sinulla omia lapsia? Vaikka kuinka rakastaisi lapsiaan on ymmärrettävä se, että jonain päivänä heidän pitää selvitä omilla jaloillaan maailmassa. Mitä enemmän on lastaan “suojellut” ja “kaapissa kasvattanut” sitä heikommat eväät tälle lapsellemme olemme antaneet, tehneet siis varsinaisen karhunpalveluksen. Tottakai jokainen vanhempi haluaa suojella lastaan maailman “pahuudelta” mutta se on täysin mahdoton tehtävä, parempi on siis “rakkaudella karaista” lapsensa.>Olemme itsenäisiä sieluja ja omaamme vapaan tahdon. Jos Jumalan pitäisi koko ajan suojella meitä, että emme vaan pikku jalkojamme loukkaisi, niin emme olisi enää muuta kuin sätkynukkeja Jumalan käsissä. Miten Jumala ehtisi edes suojelemaan jokaista miljardia maan ihmistä, joka ikinen hetki, 24h/7vrk?>Kyllä. Me haluamme tulla tänne maan päälle koska ”opinnot” ovat vielä kesken. Vapaa tahtomme ilmeneekin siinä miten me sen teemme. Saamme valita ennen tänne syntymäämme, hyvin pitkälle kaikenlaista mitä tulemme elämässämme täällä sitten kokemaan ja oppimaan. Kaikenlaista on siis jo etukäteen suunniteltu ja onnistuminen onkin sitten monesta asiasta kiinni: Välillä suunnitelmat onnistuvat hyvin ja välillä huonosti, ihan kuten täällä eläessäsi ennen matkalle lähtöä teet monia matkasuunnitelmia. Tämä on se todellinen ”valinnan vapaus”, ei se, että ei halua syntyä uudestaan tänne maan päälle, siksi koska ei vaan halua.>Itsemurhan jälkeen on siis synnyttävä aina uudestaan? >Entäs jos kuolee pikkulapsena onnettomuudessa tai vaikka mitä, niin ettei ehdi paljon mitään maanpäällä vielä edes kokea?> Kadotukselliset elämät? Haiskahtaa kristittyjen harhoilta.>Ymmärtänet toki, ettei ensimmäiseltä luokalta noin vain siirrytä suoraan viimeiselle luokalle?> Elämä ei ole aina kivaa ja mukavaa joka hetki. Itse en kykene käsittämään mitä hyötyä sellaisella ”olemisella” edes olisi? >Materiaalinen maailmahan on täynnä kärsimystä ja kärsimyshän on opettajista suurin!
Arvottomasta hiilenpalasestakin tulee timantti vuosimiljoonien paineessa.>Mielestäsi kärsimys ei opeta mitään. Asia on täysin päinvastoin. Osa ihmisen tärkeintä ”henkistä” kasvua vaatii kärsimyksen kokemista. Jotta oppisi iloitsemaan, on ensin koettava surua jotta erottaisi nämä tunteet toisistaan ja kykenisi nauttimaan. Kärsimys jalostaa ja siksi se on olemassa.>Kaikkiko mahdollinen? Monet opetukset tulevat vain kokemalla ja tekemällä asioita.>Lisäksi sinun pitäisi olla jakautunut persoonallisuus kokeaksesi millaista on elää erilaisina persoonallisuuksina, omine heikkouksineen ja vahvuuksineen. Tietäisit millaista on olla orja, kuningas, rikas, köyhä, nainen, mies, hullu, rikollinen, mustaihoinen, valkoihoinen, suomalainen, kiinalainen jne. jne.> Lista on loputon ja uskot, että sen kaiken oppisi yhden elämän aikana. >Elämä on välillä kovaa ja silloin meidän oma sisäinen timanttimme(sielumme!) vain ”hioituu”.>Sinua lohduttaa ehkä se, ettei tänne enää tarvitsisi uudestaan syntyä. Oletkos ajatellut, että oletkin elänyt täällä jo kymmeniä elämiä ja nyt on viimeinen elämäsi maan päällä.> Se on oman käsitykseni mukaan täysin mahdollista. On lähteitä jossa sanotaan, että Suomi on vanhojen sielujen maa. Täällä olisi siis paljon sieluja, jotka ovat lähellä ”kierrosta poistumistaan”.>Jos olet jo vanha sielu, niin sinulla on valtaisa edellisen elämien kokemuspohja takanasi. Tunnet, että olet jo kaiken oppinut jo tässä yhdessä elämässäsi mutta tuo tunne on väärä sillä olet kaiken oppinut lukuisissa edellisissä reinkarnaatioissasi vaikka et niistä mitään muistaisikaan.> Usein reinkarnaatiota kritisoidaankin siiä, että miksi emme muista aikaisempia elämiämme? Emmehän aina muista edes eilistä päivää, niin miten sitten edellisiä elämiämme. >On tosin todistettuja tapauksia joissa pieni lapsi on muistanut tapahtumia aiemmasta elämästään.> On olemassa myös regressioterapia jolla ihminen voidaan palauttaa edellisiin elämiin. Toinen syy miksi ei ole järkeä muistaa aikaisempia elämiään on se tosiasia, että niissä elämissä on ollut omat traumansa: Kuka haluaisi muistaa olleensa natsi, murhaaja, terroristi ja vaikka mitä?>Elämäsi on ollut siis rankka ja vaikea? Kelläpä ei olisi ollut?> Ehkä sinun ei siis tarvitsekkaan enää syntyä tai sitten saat hyvän elämän seuraavaksi, Kuka tietää. Mielesi saattaa vielä muuttua moneen kertaan ja kuoltuasi voitkin tehdä ”loppuyhteenvedon”, että tämä elämäsi olikin täynnä henkistä kasvua ja päätät vielä palata ja tuletkin nyt elämään mitä ihanimman elämän.

Lue lisää

Sori, en lukenut koko viestiä, mutta kuitenkin on pakko nokkaansa vielä aukoa hieman (vaikka eihän tämä minulle edes kuulukaan):

>Siksi tuo olettamus kymmenistä tai sadoista reinkarnaatioista kuulostaa lähinnä simputukselta. Siinä ei opi mitään uutta ja se tappaa motivaation täysin. Tarkoituksemme ei kai liene olla aivottomia robottejakaan?

Opitko sinä uimaan heti ensimmäisellä vedolla jonka järvessä vetäisit? Opitko kirjoittamaan samalla hetkellä kun kynäsi kosketti ensimmäisen kerran paperia?

Minä en oppinut.

Minusta on aika yllättävää, että kun ensimmäinen postauksesi oli niin hemmetin hieno, niin sinulla kuitenkin tuntuu olevan valtava katkeruus ja inho sitä vastaan että elämässä sattuu olemaan kärsimystäkin. Ei elämä mitään simputusta ole, usko pois! Kärsimys on vain sivutuote. Kai sinullakin joskus tulee lihakset kipeäksi kun teet jotain fyysistä. Et kai sinä koe että sinua on nyt simputettu ja et halua koskaan enää liikuttaa kehoasi, koska sattui sattumaan tai tuli hiki???

Eipä silti, itse inhoan hikoilua ja välillä jopa liikkumistakin. xD Mutta ei se minua pelasta kaikelta vaivannäöltä... Ja in the end on kumminkin helvetin hienoa käppyröidä tuolla pihallakin, vaikka tuleekin hiki.

Olet aika pitkällä Tielläsi, joten älä nyt vaan lankea nirppanokkaisuuden syntiin.

Qadesha kirjoitti:

Sori, en lukenut koko viestiä, mutta kuitenkin on pakko nokkaansa vielä aukoa hieman (vaikka eihän tämä minulle edes kuulukaan):

>Siksi tuo olettamus kymmenistä tai sadoista reinkarnaatioista kuulostaa lähinnä simputukselta. Siinä ei opi mitään uutta ja se tappaa motivaation täysin. Tarkoituksemme ei kai liene olla aivottomia robottejakaan?

Opitko sinä uimaan heti ensimmäisellä vedolla jonka järvessä vetäisit? Opitko kirjoittamaan samalla hetkellä kun kynäsi kosketti ensimmäisen kerran paperia?

Minä en oppinut.

Minusta on aika yllättävää, että kun ensimmäinen postauksesi oli niin hemmetin hieno, niin sinulla kuitenkin tuntuu olevan valtava katkeruus ja inho sitä vastaan että elämässä sattuu olemaan kärsimystäkin. Ei elämä mitään simputusta ole, usko pois! Kärsimys on vain sivutuote. Kai sinullakin joskus tulee lihakset kipeäksi kun teet jotain fyysistä. Et kai sinä koe että sinua on nyt simputettu ja et halua koskaan enää liikuttaa kehoasi, koska sattui sattumaan tai tuli hiki???

Eipä silti, itse inhoan hikoilua ja välillä jopa liikkumistakin. xD Mutta ei se minua pelasta kaikelta vaivannäöltä... Ja in the end on kumminkin helvetin hienoa käppyröidä tuolla pihallakin, vaikka tuleekin hiki.

Olet aika pitkällä Tielläsi, joten älä nyt vaan lankea nirppanokkaisuuden syntiin.

Lue lisää

>>Sori, en lukenut koko viestiä, mutta kuitenkin on pakko nokkaansa vielä aukoa hieman (vaikka eihän tämä minulle edes kuulukaan): >Opitko sinä uimaan heti ensimmäisellä vedolla jonka järvessä vetäisit? Opitko kirjoittamaan samalla hetkellä kun kynäsi kosketti ensimmäisen kerran paperia?

Minä en oppinut.>Minusta on aika yllättävää, että kun ensimmäinen postauksesi oli niin hemmetin hieno, niin sinulla kuitenkin tuntuu olevan valtava katkeruus ja inho sitä vastaan että elämässä sattuu olemaan kärsimystäkin. Ei elämä mitään simputusta ole, usko pois!> Kärsimys on vain sivutuote. Kai sinullakin joskus tulee lihakset kipeäksi kun teet jotain fyysistä.> Et kai sinä koe että sinua on nyt simputettu ja et halua koskaan enää liikuttaa kehoasi, koska sattui sattumaan tai tuli hiki??? >Olet aika pitkällä Tielläsi, joten älä nyt vaan lankea nirppanokkaisuuden syntiin.

... kirjoitti:

>>Sori, en lukenut koko viestiä, mutta kuitenkin on pakko nokkaansa vielä aukoa hieman (vaikka eihän tämä minulle edes kuulukaan): >Opitko sinä uimaan heti ensimmäisellä vedolla jonka järvessä vetäisit? Opitko kirjoittamaan samalla hetkellä kun kynäsi kosketti ensimmäisen kerran paperia?

Minä en oppinut.>Minusta on aika yllättävää, että kun ensimmäinen postauksesi oli niin hemmetin hieno, niin sinulla kuitenkin tuntuu olevan valtava katkeruus ja inho sitä vastaan että elämässä sattuu olemaan kärsimystäkin. Ei elämä mitään simputusta ole, usko pois!> Kärsimys on vain sivutuote. Kai sinullakin joskus tulee lihakset kipeäksi kun teet jotain fyysistä.> Et kai sinä koe että sinua on nyt simputettu ja et halua koskaan enää liikuttaa kehoasi, koska sattui sattumaan tai tuli hiki??? >Olet aika pitkällä Tielläsi, joten älä nyt vaan lankea nirppanokkaisuuden syntiin.

Lue lisää

>>Mietin vain tuota luokkatoveriani, joka ajettiin koulukiusaamisella itsemurhaan. Se ei ollut mitään pientä nälvintää ja pottuilua, jota jokainen saa sietää, vaan aivan suoranaista vainoamista ja terroria - hänelle ei annettu hetkenkään rauhaa.

Ganda kirjoitti:

>>Mietin vain tuota luokkatoveriani, joka ajettiin koulukiusaamisella itsemurhaan. Se ei ollut mitään pientä nälvintää ja pottuilua, jota jokainen saa sietää, vaan aivan suoranaista vainoamista ja terroria - hänelle ei annettu hetkenkään rauhaa.

Lue lisää

Hyvä kysymys! Olen itsekin miettinyt tuota.

Oletan kuitenkin, että Jumalalla on tolkkua. Samoin oletan, ettei tuollainen suoranainen kidutus ja vainoaminen kuulu kenenkään "oppimäärään" täällä maan päällä, ja tässä tapauksessa itsemurha on epätoivoisen, hulluuteen ajetun ihmisen viimeinen epätoivoinen teko (ks. http://www.near-death.com/experiences/suicide01.html). Ainakin hänen osaltaan kärsimys on nyt [ainakin tältäerää] ohi. Voi olla, että keräsin siinä itsekin tarpeetonta karmaa hoitamalla vain itsekkäästi omat asiani piittaamatta hänestä.

Mietin vain, että mikä olisi ollut seuraus, jos tuossa tilanteessa tuo kiusaamisen uhri olisikin räjähtänyt ulospäin ja tappanut kiusaajansa? Tällaistakin tapahtuu. Olisiko se ollut oikeutettu hengenriisto itsepuolustuksena - tai vain pimahtamisen seuraus, johon pimahtaja itse on joko syyntakeeton tai alentuneesti syyntakeinen. Tuollaisessa tilanteessa ei kertakaikkiaan ole hyviä vaihtoehtoja.

Tässäpä toinen tsekkaamisen arvoinen webisivu: http://www.aleroy.com/Suicide.htm

... kirjoitti:

>>Sori, en lukenut koko viestiä, mutta kuitenkin on pakko nokkaansa vielä aukoa hieman (vaikka eihän tämä minulle edes kuulukaan): >Opitko sinä uimaan heti ensimmäisellä vedolla jonka järvessä vetäisit? Opitko kirjoittamaan samalla hetkellä kun kynäsi kosketti ensimmäisen kerran paperia?

Minä en oppinut.>Minusta on aika yllättävää, että kun ensimmäinen postauksesi oli niin hemmetin hieno, niin sinulla kuitenkin tuntuu olevan valtava katkeruus ja inho sitä vastaan että elämässä sattuu olemaan kärsimystäkin. Ei elämä mitään simputusta ole, usko pois!> Kärsimys on vain sivutuote. Kai sinullakin joskus tulee lihakset kipeäksi kun teet jotain fyysistä.> Et kai sinä koe että sinua on nyt simputettu ja et halua koskaan enää liikuttaa kehoasi, koska sattui sattumaan tai tuli hiki??? >Olet aika pitkällä Tielläsi, joten älä nyt vaan lankea nirppanokkaisuuden syntiin.

Lue lisää

Simputus on minulle tuttua, valitettavasti. Tiedän miltä se tuntuu kun joutuu muutaman luonnevikaisen tyypin tallomaksi. Oikeastaan olen ehtinyt elämässäni saada eksämppelin vähän joka sortin kiusaamisesta jopa seksuaalista ahdistelua myöten, ja tiedän miten hemmetin vaikea siinä on olla katkeroitumatta ja ryhtymättä ihmisvihaajaksi. Hiisi vie, oikeastaan voisin jopa epäillä että lupaavasti parikymppisenä (koulukiusaustaustasta huolimatta) alkanut erinäisten henkisten ilmöiden kokemisen sarja SAATTOI lopsahtaa osaltani siihen että katkeruus sydämessäni kasvoi liian suureksi. Kun ihminen kulutetaan loppuun kaikilla mahdollisilla tasoilla, kotona, töissä, naapurustossa... ja jos hänellä ei syystä tai toiseesta ole minkäänlaista sosiaalista turvaverkkoa (puuttui itselläni lapsuuden/nuoruuden kokemusten vuoksi), niin kyllä siinä aikatavalla saa taistella että ei anna periksi "vihamieliseltä" tuntuvan maailman edessä... Epäilen toki että juuri sen vuoksi että luovutin ed. elämässä, eli että mahdollisesti tapoin itseni kun en enää jaksanut muistella ihmisten julmuutta ja elää jatkuvassa ahdistuksessa ja masennuksessa ihan hautaan asti, niin se minua niinkuin jotenkin sisäisesti pakottaa yrittämään tällä kertaa enemmän!

Minulla on lähipiirissä ihmisiä jotka eivät ole jaksaneet; jostain syystä he ovat miehiä. Minä olen nainen (jos ei se käy kirjoituksista ilmi, heh heh). Onko tämä siis kumminkin joku sukupuolijuttu, että miehet helpommin taittuvat, kun naiset taas jo luonnostaan ovat oppineet taipumaan... No, ehkä yhdentekevä sivujuonne tässä ketjussa.

Ehkäpä nuo helppouden tunteet sinulla juuri viittaavatkin siihen että elämäsi tällä tasolla vetelee viimeisiään, ehkä sinun ei tarvitse täällä enää kuppelehtia. Meitsillä ei ole ollut helppoa, erityisesti fyysisen puolen juttuja en ole meinannut oppia sitten millään. On asioita joita en vieläkään osaa, enkä kehtaa niitä edes mainita. Mutta ne ovat semmoisia mitä en liene ed. elämissä koskaan tehnyt, joten minkäänlaista vanhaa nouhauta siis ei olekaan.

Jos ei osaa jotain konkreettista, on vähän vaikea elvistellä oikein millään. Jossain mielessä tunnen olevani aika pitkällä ja tietäväni niin monesta asiasta jo vaikka mitä, että hittojako täällä enää pyörin, pelkkää vanhan toistoa. Mutta sitten on asioita joissa tarvitsen rutosti hienosäätöä, siksi epäilen vielä eläväni jokusia elämiä ja ehkäpä senkin vuoksi minulle paras elämisen asenne on mahdollisimman myönteinen (vaikka hampaat irvessä): sellainen että hyväksyn elämäni ja olemassaoloni, vaikka sitä eivät muut välttämättä tekisikään. Sellainen "eletään vaikka piruuttaankin" -asenne. Koska en ole valmis. Ja koska minun osaltani ruikuttaminen "tahdon jo pois" olisi turhaa.

Luonnollisesti markkinoin "kultaisen keskitien" hyväksyvää asennetta muillekin ihmisille, koska kovin monihan täältä ei välttämättä ole vielä lähimainkaan lähdössä...

Elikä minä pyrin vähättelemään kärsimystä sivutuotteena, koska minä hyödyn sellaisesta näkemyksestä kaikkein eniten ja koen sen markkinoimiskelpoisena asenteena. Ei täällä välttämättä pysty välttämään kaikkea mahdollista kipua ja tuskaa, mutta se oikeus mikä meillä kaikilla on, on oikeus päättää itse miten asioihin suhtautuu.

Tietäen omat ongelmoiseni ja luonnevikani virnuilen aina hieman sarkastisesti sanoessani kuten edellä tein. Heh, en minä osaa aina suhtautua lupsakkaasti, minä olen hyvin taipuvainen raiviksiin ja sen sellaiseen... Mutta se on kumminkin hieno asia jos edes yhden kerran kymmenestä ei tulekaan provosoituneeksi vaikka kuinka päähän potkittaisiin. SE on paras mahdollinen läl-läl-lää niille jotka ovat niin alkeellisia että saavat muiden kiduttamisesta kiksinsä.

... kirjoitti:

Ganda kirjoitti:

>>Mielestäni maailmassa on vain yksi todella oppimisen arvoinen asia: RAKKAUS!

Se on samalla myös kaikkein vaikein asia.

Haluat siis nähdä Jumalan jonkinlaisena “pehmoisinä”? Onko sinulla omia lapsia? Vaikka kuinka rakastaisi lapsiaan on ymmärrettävä se, että jonain päivänä heidän pitää selvitä omilla jaloillaan maailmassa. Mitä enemmän on lastaan “suojellut” ja “kaapissa kasvattanut” sitä heikommat eväät tälle lapsellemme olemme antaneet, tehneet siis varsinaisen karhunpalveluksen. Tottakai jokainen vanhempi haluaa suojella lastaan maailman “pahuudelta” mutta se on täysin mahdoton tehtävä, parempi on siis “rakkaudella karaista” lapsensa.>Olemme itsenäisiä sieluja ja omaamme vapaan tahdon. Jos Jumalan pitäisi koko ajan suojella meitä, että emme vaan pikku jalkojamme loukkaisi, niin emme olisi enää muuta kuin sätkynukkeja Jumalan käsissä. Miten Jumala ehtisi edes suojelemaan jokaista miljardia maan ihmistä, joka ikinen hetki, 24h/7vrk?>Kyllä. Me haluamme tulla tänne maan päälle koska ”opinnot” ovat vielä kesken. Vapaa tahtomme ilmeneekin siinä miten me sen teemme. Saamme valita ennen tänne syntymäämme, hyvin pitkälle kaikenlaista mitä tulemme elämässämme täällä sitten kokemaan ja oppimaan. Kaikenlaista on siis jo etukäteen suunniteltu ja onnistuminen onkin sitten monesta asiasta kiinni: Välillä suunnitelmat onnistuvat hyvin ja välillä huonosti, ihan kuten täällä eläessäsi ennen matkalle lähtöä teet monia matkasuunnitelmia. Tämä on se todellinen ”valinnan vapaus”, ei se, että ei halua syntyä uudestaan tänne maan päälle, siksi koska ei vaan halua.>Itsemurhan jälkeen on siis synnyttävä aina uudestaan? >Entäs jos kuolee pikkulapsena onnettomuudessa tai vaikka mitä, niin ettei ehdi paljon mitään maanpäällä vielä edes kokea?> Kadotukselliset elämät? Haiskahtaa kristittyjen harhoilta.>Ymmärtänet toki, ettei ensimmäiseltä luokalta noin vain siirrytä suoraan viimeiselle luokalle?> Elämä ei ole aina kivaa ja mukavaa joka hetki. Itse en kykene käsittämään mitä hyötyä sellaisella ”olemisella” edes olisi? >Materiaalinen maailmahan on täynnä kärsimystä ja kärsimyshän on opettajista suurin!
Arvottomasta hiilenpalasestakin tulee timantti vuosimiljoonien paineessa.>Mielestäsi kärsimys ei opeta mitään. Asia on täysin päinvastoin. Osa ihmisen tärkeintä ”henkistä” kasvua vaatii kärsimyksen kokemista. Jotta oppisi iloitsemaan, on ensin koettava surua jotta erottaisi nämä tunteet toisistaan ja kykenisi nauttimaan. Kärsimys jalostaa ja siksi se on olemassa.>Kaikkiko mahdollinen? Monet opetukset tulevat vain kokemalla ja tekemällä asioita.>Lisäksi sinun pitäisi olla jakautunut persoonallisuus kokeaksesi millaista on elää erilaisina persoonallisuuksina, omine heikkouksineen ja vahvuuksineen. Tietäisit millaista on olla orja, kuningas, rikas, köyhä, nainen, mies, hullu, rikollinen, mustaihoinen, valkoihoinen, suomalainen, kiinalainen jne. jne.> Lista on loputon ja uskot, että sen kaiken oppisi yhden elämän aikana. >Elämä on välillä kovaa ja silloin meidän oma sisäinen timanttimme(sielumme!) vain ”hioituu”.>Sinua lohduttaa ehkä se, ettei tänne enää tarvitsisi uudestaan syntyä. Oletkos ajatellut, että oletkin elänyt täällä jo kymmeniä elämiä ja nyt on viimeinen elämäsi maan päällä.> Se on oman käsitykseni mukaan täysin mahdollista. On lähteitä jossa sanotaan, että Suomi on vanhojen sielujen maa. Täällä olisi siis paljon sieluja, jotka ovat lähellä ”kierrosta poistumistaan”.>Jos olet jo vanha sielu, niin sinulla on valtaisa edellisen elämien kokemuspohja takanasi. Tunnet, että olet jo kaiken oppinut jo tässä yhdessä elämässäsi mutta tuo tunne on väärä sillä olet kaiken oppinut lukuisissa edellisissä reinkarnaatioissasi vaikka et niistä mitään muistaisikaan.> Usein reinkarnaatiota kritisoidaankin siiä, että miksi emme muista aikaisempia elämiämme? Emmehän aina muista edes eilistä päivää, niin miten sitten edellisiä elämiämme. >On tosin todistettuja tapauksia joissa pieni lapsi on muistanut tapahtumia aiemmasta elämästään.> On olemassa myös regressioterapia jolla ihminen voidaan palauttaa edellisiin elämiin. Toinen syy miksi ei ole järkeä muistaa aikaisempia elämiään on se tosiasia, että niissä elämissä on ollut omat traumansa: Kuka haluaisi muistaa olleensa natsi, murhaaja, terroristi ja vaikka mitä?>Elämäsi on ollut siis rankka ja vaikea? Kelläpä ei olisi ollut?> Ehkä sinun ei siis tarvitsekkaan enää syntyä tai sitten saat hyvän elämän seuraavaksi, Kuka tietää. Mielesi saattaa vielä muuttua moneen kertaan ja kuoltuasi voitkin tehdä ”loppuyhteenvedon”, että tämä elämäsi olikin täynnä henkistä kasvua ja päätät vielä palata ja tuletkin nyt elämään mitä ihanimman elämän.

Lue lisää

>>Se toinen ääripää yliholhoamisen ohella on sitten täydellinen laiminlyönti ja piittaamattomuus. Yleensä tähän liittyy vielä täydellinen tunnekylmyys. Yliholhottu lapsi sentään tuntee olevansa edes jotenkin rakastettu ja hänellä yleensä on edes jonkinlainen itsetunto, mutta täysin laiminlyödyllä lapsella ei ole sitäkään. Ihminen, joka ei arvosta itseään, ei arvosta myös muitakaan. Juuri heidän joukostaan nousevat rikolliset - ei niistä pilalle hemmotelluista ja ylisuojelluista. >Saburo Sakain kirjassa "Samurai" kuvataan Japanin laivaston tapaa opettaa alokkaat uimaan. Heidät työnnettiin mereen ja he sitten joko uivat tai hukkuivat. Uskomattoman tehoton ja tyly tapa, jos minulta kysytään - tuolla tapetaan täysin oppimismotivaatio ja tehdään äärimmäisen tärkeän taidon oppimisesta todella vastenmielistä pakkopullaa. Itse uimaopettajana toimineena tiedän motivaation merkityksen oppimiselle. >Miten on mahdollista rakentaa paljon isompia tietojärjestelmiä valvomaan paljon yksityiskohtaisempiakin systeemejä? Minusta siinä ei ole mitään ihmeellistä. >Mutta se, että sama scheisse joudutaan käymään läpi kerta toisensa jälkeen kymmeniä, ehkä satoja, kertoja, ei mene jakeluun minulle. Sellainen isä, joka tekee tällaista lapsilleen, ei ole rakastava vaan lähinnä simputtava. Armeijankäyneet tietävät, etta samojen asioiden, jotka on opittu jo ajat sitten, hierominen kerta toisensa jälkeen ad nauseam (drilliharjoittelu) on lähinnä turhauttavaa. Drillin (behavioristisen menetelmän) pahin puoli on siinä, että se tukahduttaa luovuuden. Behavioristinen menetelmä sopii kyllä yksinkertaisten asioiden opettamiseen yksinkertaisille ihmisille, mutta sillä on mahdotonta opettaa mitään uutta tai kasvattaa ihmisistä omaehtoisia oppijoita. Tämä muuten oli yksi syy siihen, miksi kommunismille kävi miten sille kävi. Pavlovin koirat eivät ole luovia. >Siksi tuo olettamus kymmenistä tai sadoista reinkarnaatioista kuulostaa lähinnä simputukselta. Siinä ei opi mitään uutta ja se tappaa motivaation täysin. Tarkoituksemme ei kai liene olla aivottomia robottejakaan? >Jos oppimisesta pitää sanoa yksi asia, joka vaikuttaa oppimistulokseen eniten, se on motivaatio. Eli se, miten oppilas on motivoitunut oppimaan ja omaksumaan sitä oppia. Jos ihmissielu vain ei kertakaikkiaan enää halua tänne murheen alhoon uudelleen, hänen motivaationsa on tällöin nollassa, eikä hänen voida olettaa ylipäänsä oppivan enää mitään. Pakottaminen takaisin on pelkkää simputusta - resurssien haaskaamista sekä opettajan että oppilaan osalta. Sellaisille on olemassa muita oppimiskanavia (ks. http://www.near-death.com/experiences/research02.html). Kannettu vesi ei pysy kaivossa. >Ei koulupinnaus synny spontaanisti, vaan sen takana on aina turhautuminen, koulun kokeminen vastenmielisenä ja negatiivisena sekä kertakaikkinen motivaation häviäminen. Jos ainoa motivaatio on rangaistuksen pelko, tulokset ovat aina minimaaliset - oppilaat tekevät minimimäärän työtä päästäkseen juuri ja juuri rimaa hipoen läpi. >Mitä taas suunnitelmiin tulee, niin meidän sukupolvemme on oppinut elämään ilman mitään suunnitelmia ja olemaan katsomatta pitemmälle kuin huomispäivään. Ota rahat ja juokse. Elämässä ei pääsääntöisesti kannata suunnitella mitään pitkälle aikavälille, sillä elämä itsessään on äärimmäisen epävarmaa eikä tulevaisuudesta ole mitään takeita - ellet sitten satu olemaan osakkeenoistaja. Pätkätyöt, pätkäihmissuhteet ja pätkäelämä on meidän sukupolvemme arkea. Urasuunnitelmia on turhaa tehdä, sillä työpaikat voivat jo huomenna hävitä vaikka Intiaan tai Kiinaan. Perhettä on turhaa perustaa, sillä koska tahansa voi tulla eteen avioero ja joko yksinhuoltajuus tai elatusvelvollisuus. Asuntoa ei kannata ostaa, sillä tulotaso voi koska tahansa romahtaa ja sen jälkeen pudota tyhjän päälle. Ainoa, mikä on varmaa, on jatkuva epävarmuus. Se puolestaan on äärimmäisen repivää ja raastavaa, eikä se opeta oikeastaan yhtään mitään. Tällaisessa elämässä ainoa mielekäs toimintatapa on *pako* - joko hedonistinen pako alkoholiin, huumeisiin, seksiin ja bailaamiseen - tai sitten intellektuuaalinen pako harrastuksiin, taiteisiin tai meditointiin. >Kyllä. Tämä on tullut esiin monissa kuolemakokemuksissa: on annettu valinta että voit palata takaisin ja yrittää selvitä, tai voit luovuttaa tältäerää, mutta sinun on palattava myöhemmin takaisin ja kohdattava ne samat vaikeudet uudelleen.

Tähän asiaan puutuinkin toisessa viestissäni. Käsittelemme asiaa siinä.

>>Tässä on se perustavanlaatuinen ero, että lyhytkin elämä voi olla arvokas sellaisenaan - nuorena kuollut pikkulapsi on voinut toimia opettajana vanhemmilleen ja opettaa heille rakkautta ja kiintymystä. Sielu voi valita hyvin lyhyen elämän ja palata takaisin juuri tämän vuoksi. >Mieleeni tulee leukemiaan 14-vuotiaana kuollut Chloe Jankata, jonka elämästä oli jokin aika sitten dokkari TV:ssä. Hänen viimeiset sanansa olivat "This is bloody ridiculous" - tämä on pahuksen naurettavaa. Oletan, että hänelle lopulta selvisi, mistä tässä kaikessa oli kyse. Hoitohenkilökunta kertoi dokkarissa, että Chloen elämä oli äärimmäisen merkittävä - he oppivat häneltä paljon ja he oppivat taudin hoidosta valtavasti. Kaikesta päätellen Chloe oli valinnut lyhyen elämän palatakseen takaisin - ja voidakseen opettaa tänne jääviä. On muistettava, että tämä maailma ei ole todellinen kotimme. Tämä on vaikeaa mieltää, mutta jos ajattelemme asiaa toiselta kantilta, tällöin lyhyt elämä voi olla parempi idea kuin pitkä. Siksi en surrut lainkaan niitä Konginkankaalla onnettomuudessa kuolleita nuoria, vaan pikemminkin olin myötätuntoinen heidän osaltaan. He pääsivät täältä pois elämänsä onnellisimmassa vaiheessa. >Itsemurhassa taas ihminen ottaa elämänsä ja kuolemansa omiin käsiinsä, ja keskeyttää sen ennen aikojaan, ennenkuin hänen laskettu aikansa oli tullut. Tämä puolestaan on verrannollista koulupinnaukseen. Tämä on se ero. >Tällä tarkoitan sellaista elämää, joka eletään hedonistisesti, piittaamattomasti ja toisia ihmisiä sekä luontoa vahingoittaen niin, että lopputulos on ero Jumalasta (ks. http://www.near-death.com/experiences/research15.html). Eräs ystäväni on kokenut tämän heroiiniyliannostuksen seurauksena. Noin 16% kaikista kuolemakokemuksista on vastenmielisiä, pelottavia tai helvetillisiä. >Toki ymmärrän, mutta ei ole myöskään mieltä käydä ensimmäistä luokkaa kerta toisensa jälkeen läpi, jos sen on jo kerran käynyt. Se on lähinnä simputusta ja äärimmäisen turhauttavaa. >Oppiminen on paljon tehokkaampaa silloin, jos se on kivaa ja mukavaa. Silloin motivaatio on suurempi ja kyky omaksua uusia asioita kasvaa. Tiedän tämän omasta kokemuksestani. Peruskoulu oli vastenmielistä pakkopullaa, mutta sen jälkeen innostuin opiskelusta tosissani. >Vaikken itse ole kokenut koulukiusaamista, niin tämäkin on yksi osoitus asiasta. Koulukiusaaminen, silloin kun se on suoranaista verenhimoista vainoamista, johtaa lopulta kiusatun syrjäytymiseen, hänen koulunkäyntinsä täydelliseen epäonnistumiseen ja usein joko itsemurhaan tai mielisairaalaan. Varmaa on, että kiusatulla tulee myöhemmässä elämässään olemaan valtavia vaikeuksia aivan perustavankinlaatuisissa ihmissuhteissa ja niiden solmimisessa, jatko-opiskeluista ja työpaikan saamisesta puhumattakaan. Valtava määrä kärsimystä ilman mitään hyötyä ja mitään opetusta. Peruskouluaikainen luokkakaverini ajettiin itsemurhaan. En tajua, mitä hyötyä siitä oli hänelle. No, neljällä toisella luokkakaverillani on nykyään rikosrekisteri. Ainakin hirveä määrä karmaa siinä syntyi. >Arabeilla on sanonta "pelkkä auringonpaiste aikaansaa autiomaan". Siihen voi lisätä myös, että "pelkkä sade aikaansaa hetteikön". Elämä on parhaimmillaan silloin, kun se pääsääntöisesti on kivaa ja mukavaa, mutta aina silloin tällöin saa kohdata haasteita ja vaikeuksia ja päästä niistä yli. Jos koko elämä on pelkkää verissäpäin tappelua päivästä toiseen, se on vastenmielistä pakkopullaa eikä siitä opi oikeastaan yhtään mitään. >Mutta vain erityisolosuhteissa. Samoin kärsimys opettaa vain erityisolosuhteissa. Yleensä kärsimys on vain pelkästään kärsimystä. Pelkkä paine ei muuta hiilen allotropiaa grafiitista timantiksi tuosta vain, siihen tarvitaan muutakin. Ja sama kääntäen; teollisuustimantteja valmistetaan erityisolosuhteissa grafiitista teollisesti prosessin kestäessä vain muutaman minuutin. (Korutimanttien teollinen valmistaminen on vaikeampaa, mutta ei mahdotonta.) Ei pelkkä kärsimys tai aika opeta tai kehitä ketään, vaan oppimiselle suotuisat olosuhteet. >Olen toista mieltä. Kaikki, mikä ei tapa, vammauttaa. Kärsimys opettaa vain erityisolosuhteissa - silloin, kun siitä hyötyy. Vertaapa vaikka flunssaan. Taatusti kärsimystä, mutta siitä ei opi yhtään mitään. Samoin iloitsemaan kykenee ilman jatkuvaa surua ja murhettakin. Riittää, että surua ja murhetta on aina silloin tällöin. Jatkuva suru ja murhe turruttaa ihmisen ja tekee hänet kyynisesksi; tällainen ihminen ei enää kykene iloitsemaan yhtään mistään. Samoin jatkuvat takaiskut, nöyryytykset ja epäonnistuminen lannistavat ihmisen niin, ettei hän enää uskalla yrittää mitään. "Kun ei tee yhtään mitään, ei tee mitään väärinkään". Epäonnistumisen pelko on paljon voimakkaampi tunne kuin onnistumisen toivo. Siksi jatkuvia takaiskuja kokenut ihminen pyrkii toimimaan niin, että hän toimissaan pyrkii minimoimaan epäonnistumisen mahdollisuuden. >Mietitäänpä Jeesuksen vertausta kolmesta palvelijasta ja kullasta. Se vertaus ei ikinä ole mennyt minulle jakeluun. Jos isäntä on ankara ja rankaisee herkästi, silloin kaikkein mielekkäin tapa on toimia kuten se kolmas palvelija teki eli kätkeä se kulta maahan niin, ettei sitä voi menettää. Tämä on se tapa, jolla ihmiset tuossa tilanteessa pääsääntöisesti toimivat, kun motivaatio on rangaistuksen pelko. Siksi Jeesuksen vertaus oli järjetön: ei kukaan lähde siinä tilanteessa ottamaan riskejä ja spekuloimaan palkkion toivossa, vaan silloin pyritään minimoimaan riskit. >Ja vielä useammat niin, että oppii toisten erehdyksistä. Muistutan, ettei minun tarvitse syödä kakkaa osatakseni sanoa, että se on pahanmakuista. >Jos pitää silmänsä auki ja todella elää, tämä kaikki on mahdollista. Valitettavasti. >Olen, ja todella toivon näin olevan. On myös muutama merkki, jotka todella viittaavat siihen suuntaan. Ja siksi olen viime ajat pyrkinytkin elämään niin. >Hmm. Monissa kuolemakokemuksissa on tuotu esiin se, että eri uskonnot ovat eri kehitystasoilla olevia ihmisiä varten. Jos eri uskonnot ovat kuin tikapuiden puolia (aloitamme animismista ja kiipeämme askelma kerrallaan), niin jos Suomi olisi vanhojen sielujen maa, tällöin liberaaliprotestanttinen kristinusko olisi kohtalaisen korkealla tällä tikapuuasteikolla. Ks. http://www.near-death.com/experiences/research06.html - mutta kristittyjen riesana on raamatunpalvonta. Ateismi puolestaan johtaa materialismin hyllyvään suohon. Ateismin, naturalismin ja materialismin säikeet kiertyvät lopulta nihilismin köydeksi, joka on riittävän vahva hirttämään koko sivilisaation. Kovin moni ei tunnu tajuavan, mistä tässä kaikessa on kyse. >Ehkä, ehkä ei. Que sera, sera. Jos näin olisi, niin tällöin buddhalainen käsitys reinkarnaatiosta olisi väärä; reinkarnaatiossa siirtyisi siis muutakin kuin pelkkä karmataakka, ja reinkarnaatio olisi muutakin kuin vain "kynttilän sytyttämistä toisella kynttilällä". Kuitenkin kuolemakokemukset viittaavat siihen, että tuo, mitä esität, on totta. Tosin ajatus siitä, että olisin ollut täällä kymmeniä tai satoja kertoja, puistattaa. Parikymmentä kertaa maksimissaan tuntuu reaaliselta. Buddhalaisuuteenhan liittyy ajatus, että elämän tarkoituksena on saavuttaa valaistuminen ja että se on saavutettava yhdellä kertaa (ja samalla nollattava karma). Kuolemakokemusten valossa tämä käsitys on väärä. >Erään ystäväni kokemus on, että Jumala on täydellinen tietoturvapäällikkö. Meiltä otetaan tänne tullessamme oikeudet pois "taivaalliseen kotihakemistoomme", emmekä siksi kykene muistamaan. >On viitteitä siitä, että muisti ei suinkaan sijaitsisi aivoissa, vaan itse maailmankaikkeuden rakenteessa, kvanttitasolla (http://www.nderf.org/vonlommel_consciousness.htm) ja että aivot olisivat vain materian käyttöliittymä tuohon metamateriaaliseen tietoisuuteen. Eli ajatukset eivät suinkaan syntyisi aivoissa vaan vastaanotamme ne vain aivoillamme, ja aivojen tuhoutuessa muistot jne eivät tuhoutuisi, vaan vain "vastaanotin" niihin.

Tämä selittäisi myös ystäväni kokemuksen ja sen, miksi hän sai tuonpuoleisessa myös täydellisen yhteyden edellisten elämiensä kokemuksiin. >Eräälle australialaiselle ystävälleni on käynyt näin. Hän on pienen pojan äiti, ja poika oli sanonut "you are my mommy for second time". Hänelle oli tehty teininä abortti. Poika oli päättänyt valita hänet äidikseen uudelleen sen jälkeen, kun hänen elämänsä oli vakiutunut ja hän oli saanut sen uusille, onnellisille urille. Poika myös muisti, millaista oli Taivaassa ennenkuin hän tuli maan päälle, ja se vastasi hyvin hänen äitinsä kuolemakokemusta. >Paljon traumaattisempaa on olla näiden hirmutekojen uhri. En mahda sille mitään, että minulla on ylikorostunut empatiankyky. >Useimmilla ihmisillä se on enemmän tai vähemmän fifty-fifty kärsimyksen ja onnen osalta. Minulla se on ollut suunnilleen 80-20. Joillekin elämä on taas pelkkää voittokulkua menestyksestä toiseen ilman isompia takaiskuja. >Mutta se on silti paluu tähän maailmaan, joka ei ole oikea kotini. Näillä näkymin en aio ryhtyä boddhisattvaksi.

Qadesha kirjoitti:

Simputus on minulle tuttua, valitettavasti. Tiedän miltä se tuntuu kun joutuu muutaman luonnevikaisen tyypin tallomaksi. Oikeastaan olen ehtinyt elämässäni saada eksämppelin vähän joka sortin kiusaamisesta jopa seksuaalista ahdistelua myöten, ja tiedän miten hemmetin vaikea siinä on olla katkeroitumatta ja ryhtymättä ihmisvihaajaksi. Hiisi vie, oikeastaan voisin jopa epäillä että lupaavasti parikymppisenä (koulukiusaustaustasta huolimatta) alkanut erinäisten henkisten ilmöiden kokemisen sarja SAATTOI lopsahtaa osaltani siihen että katkeruus sydämessäni kasvoi liian suureksi. Kun ihminen kulutetaan loppuun kaikilla mahdollisilla tasoilla, kotona, töissä, naapurustossa... ja jos hänellä ei syystä tai toiseesta ole minkäänlaista sosiaalista turvaverkkoa (puuttui itselläni lapsuuden/nuoruuden kokemusten vuoksi), niin kyllä siinä aikatavalla saa taistella että ei anna periksi "vihamieliseltä" tuntuvan maailman edessä... Epäilen toki että juuri sen vuoksi että luovutin ed. elämässä, eli että mahdollisesti tapoin itseni kun en enää jaksanut muistella ihmisten julmuutta ja elää jatkuvassa ahdistuksessa ja masennuksessa ihan hautaan asti, niin se minua niinkuin jotenkin sisäisesti pakottaa yrittämään tällä kertaa enemmän!

Minulla on lähipiirissä ihmisiä jotka eivät ole jaksaneet; jostain syystä he ovat miehiä. Minä olen nainen (jos ei se käy kirjoituksista ilmi, heh heh). Onko tämä siis kumminkin joku sukupuolijuttu, että miehet helpommin taittuvat, kun naiset taas jo luonnostaan ovat oppineet taipumaan... No, ehkä yhdentekevä sivujuonne tässä ketjussa.

Ehkäpä nuo helppouden tunteet sinulla juuri viittaavatkin siihen että elämäsi tällä tasolla vetelee viimeisiään, ehkä sinun ei tarvitse täällä enää kuppelehtia. Meitsillä ei ole ollut helppoa, erityisesti fyysisen puolen juttuja en ole meinannut oppia sitten millään. On asioita joita en vieläkään osaa, enkä kehtaa niitä edes mainita. Mutta ne ovat semmoisia mitä en liene ed. elämissä koskaan tehnyt, joten minkäänlaista vanhaa nouhauta siis ei olekaan.

Jos ei osaa jotain konkreettista, on vähän vaikea elvistellä oikein millään. Jossain mielessä tunnen olevani aika pitkällä ja tietäväni niin monesta asiasta jo vaikka mitä, että hittojako täällä enää pyörin, pelkkää vanhan toistoa. Mutta sitten on asioita joissa tarvitsen rutosti hienosäätöä, siksi epäilen vielä eläväni jokusia elämiä ja ehkäpä senkin vuoksi minulle paras elämisen asenne on mahdollisimman myönteinen (vaikka hampaat irvessä): sellainen että hyväksyn elämäni ja olemassaoloni, vaikka sitä eivät muut välttämättä tekisikään. Sellainen "eletään vaikka piruuttaankin" -asenne. Koska en ole valmis. Ja koska minun osaltani ruikuttaminen "tahdon jo pois" olisi turhaa.

Luonnollisesti markkinoin "kultaisen keskitien" hyväksyvää asennetta muillekin ihmisille, koska kovin monihan täältä ei välttämättä ole vielä lähimainkaan lähdössä...

Elikä minä pyrin vähättelemään kärsimystä sivutuotteena, koska minä hyödyn sellaisesta näkemyksestä kaikkein eniten ja koen sen markkinoimiskelpoisena asenteena. Ei täällä välttämättä pysty välttämään kaikkea mahdollista kipua ja tuskaa, mutta se oikeus mikä meillä kaikilla on, on oikeus päättää itse miten asioihin suhtautuu.

Tietäen omat ongelmoiseni ja luonnevikani virnuilen aina hieman sarkastisesti sanoessani kuten edellä tein. Heh, en minä osaa aina suhtautua lupsakkaasti, minä olen hyvin taipuvainen raiviksiin ja sen sellaiseen... Mutta se on kumminkin hieno asia jos edes yhden kerran kymmenestä ei tulekaan provosoituneeksi vaikka kuinka päähän potkittaisiin. SE on paras mahdollinen läl-läl-lää niille jotka ovat niin alkeellisia että saavat muiden kiduttamisesta kiksinsä.

Lue lisää

>>Simputus on minulle tuttua, valitettavasti. Tiedän miltä se tuntuu kun joutuu muutaman luonnevikaisen tyypin tallomaksi. Oikeastaan olen ehtinyt elämässäni saada eksämppelin vähän joka sortin kiusaamisesta jopa seksuaalista ahdistelua myöten, ja tiedän miten hemmetin vaikea siinä on olla katkeroitumatta ja ryhtymättä ihmisvihaajaksi.>. Epäilen toki että juuri sen vuoksi että luovutin ed. elämässä, eli että mahdollisesti tapoin itseni kun en enää jaksanut muistella ihmisten julmuutta ja elää jatkuvassa ahdistuksessa ja masennuksessa ihan hautaan asti, niin se minua niinkuin jotenkin sisäisesti pakottaa yrittämään tällä kertaa enemmän!>Minulla on lähipiirissä ihmisiä jotka eivät ole jaksaneet; jostain syystä he ovat miehiä. Minä olen nainen (jos ei se käy kirjoituksista ilmi, heh heh). Onko tämä siis kumminkin joku sukupuolijuttu, että miehet helpommin taittuvat, kun naiset taas jo luonnostaan ovat oppineet taipumaan... >No, ehkä yhdentekevä sivujuonne tässä ketjussa.>Jos ei osaa jotain konkreettista, on vähän vaikea elvistellä oikein millään. Jossain mielessä tunnen olevani aika pitkällä ja tietäväni niin monesta asiasta jo vaikka mitä, että hittojako täällä enää pyörin, pelkkää vanhan toistoa. Mutta sitten on asioita joissa tarvitsen rutosti hienosäätöä, siksi epäilen vielä eläväni jokusia elämiä >tekisikään. Sellainen "eletään vaikka piruuttaankin" -asenne. Koska en ole valmis. Ja koska minun osaltani ruikuttaminen "tahdon jo pois" olisi turhaa.>Elikä minä pyrin vähättelemään kärsimystä sivutuotteena, koska minä hyödyn sellaisesta näkemyksestä kaikkein eniten ja koen sen markkinoimiskelpoisena asenteena. >Ei täällä välttämättä pysty välttämään kaikkea mahdollista kipua ja tuskaa, mutta se oikeus mikä meillä kaikilla on, on oikeus päättää itse miten asioihin suhtautuu.>Tietäen omat ongelmoiseni ja luonnevikani virnuilen aina hieman sarkastisesti sanoessani kuten edellä tein. Heh, en minä osaa aina suhtautua lupsakkaasti, minä olen hyvin taipuvainen raiviksiin ja sen sellaiseen... Mutta se on kumminkin hieno asia jos edes yhden kerran kymmenestä ei tulekaan provosoituneeksi vaikka kuinka päähän potkittaisiin. SE on paras mahdollinen läl-läl-lää niille jotka ovat niin alkeellisia että saavat muiden kiduttamisesta kiksinsä.

... kirjoitti:

Hyvä kysymys! Olen itsekin miettinyt tuota.

Oletan kuitenkin, että Jumalalla on tolkkua. Samoin oletan, ettei tuollainen suoranainen kidutus ja vainoaminen kuulu kenenkään "oppimäärään" täällä maan päällä, ja tässä tapauksessa itsemurha on epätoivoisen, hulluuteen ajetun ihmisen viimeinen epätoivoinen teko (ks. http://www.near-death.com/experiences/suicide01.html). Ainakin hänen osaltaan kärsimys on nyt [ainakin tältäerää] ohi. Voi olla, että keräsin siinä itsekin tarpeetonta karmaa hoitamalla vain itsekkäästi omat asiani piittaamatta hänestä.

Mietin vain, että mikä olisi ollut seuraus, jos tuossa tilanteessa tuo kiusaamisen uhri olisikin räjähtänyt ulospäin ja tappanut kiusaajansa? Tällaistakin tapahtuu. Olisiko se ollut oikeutettu hengenriisto itsepuolustuksena - tai vain pimahtamisen seuraus, johon pimahtaja itse on joko syyntakeeton tai alentuneesti syyntakeinen. Tuollaisessa tilanteessa ei kertakaikkiaan ole hyviä vaihtoehtoja.

Tässäpä toinen tsekkaamisen arvoinen webisivu: http://www.aleroy.com/Suicide.htm

Lue lisää

>>Oletan kuitenkin, että Jumalalla on tolkkua. Samoin oletan, ettei tuollainen suoranainen kidutus ja vainoaminen kuulu kenenkään "oppimäärään" täällä maan päällä, ja tässä tapauksessa itsemurha on epätoivoisen, hulluuteen ajetun ihmisen viimeinen epätoivoinen teko (ks. http://www.near-death.com/experiences/suicide01.html). Ainakin hänen osaltaan kärsimys on nyt [ainakin tältäerää] ohi. Voi olla, että keräsin siinä itsekin tarpeetonta karmaa hoitamalla vain itsekkäästi omat asiani piittaamatta hänestä. >Mietin vain, että mikä olisi ollut seuraus, jos tuossa tilanteessa tuo kiusaamisen uhri olisikin räjähtänyt ulospäin ja tappanut kiusaajansa? Tällaistakin tapahtuu. Olisiko se ollut oikeutettu hengenriisto itsepuolustuksena - tai vain pimahtamisen seuraus, johon pimahtaja itse on joko syyntakeeton tai alentuneesti syyntakeinen. Tuollaisessa tilanteessa ei kertakaikkiaan ole hyviä vaihtoehtoja.

ponnistelkaa uutterasti,kaikki ilmiöt ovat katoavaisia.Buddha n.486 eaa.

Ganda kirjoitti:

>>Se toinen ääripää yliholhoamisen ohella on sitten täydellinen laiminlyönti ja piittaamattomuus. Yleensä tähän liittyy vielä täydellinen tunnekylmyys. Yliholhottu lapsi sentään tuntee olevansa edes jotenkin rakastettu ja hänellä yleensä on edes jonkinlainen itsetunto, mutta täysin laiminlyödyllä lapsella ei ole sitäkään. Ihminen, joka ei arvosta itseään, ei arvosta myös muitakaan. Juuri heidän joukostaan nousevat rikolliset - ei niistä pilalle hemmotelluista ja ylisuojelluista. >Saburo Sakain kirjassa "Samurai" kuvataan Japanin laivaston tapaa opettaa alokkaat uimaan. Heidät työnnettiin mereen ja he sitten joko uivat tai hukkuivat. Uskomattoman tehoton ja tyly tapa, jos minulta kysytään - tuolla tapetaan täysin oppimismotivaatio ja tehdään äärimmäisen tärkeän taidon oppimisesta todella vastenmielistä pakkopullaa. Itse uimaopettajana toimineena tiedän motivaation merkityksen oppimiselle. >Miten on mahdollista rakentaa paljon isompia tietojärjestelmiä valvomaan paljon yksityiskohtaisempiakin systeemejä? Minusta siinä ei ole mitään ihmeellistä. >Mutta se, että sama scheisse joudutaan käymään läpi kerta toisensa jälkeen kymmeniä, ehkä satoja, kertoja, ei mene jakeluun minulle. Sellainen isä, joka tekee tällaista lapsilleen, ei ole rakastava vaan lähinnä simputtava. Armeijankäyneet tietävät, etta samojen asioiden, jotka on opittu jo ajat sitten, hierominen kerta toisensa jälkeen ad nauseam (drilliharjoittelu) on lähinnä turhauttavaa. Drillin (behavioristisen menetelmän) pahin puoli on siinä, että se tukahduttaa luovuuden. Behavioristinen menetelmä sopii kyllä yksinkertaisten asioiden opettamiseen yksinkertaisille ihmisille, mutta sillä on mahdotonta opettaa mitään uutta tai kasvattaa ihmisistä omaehtoisia oppijoita. Tämä muuten oli yksi syy siihen, miksi kommunismille kävi miten sille kävi. Pavlovin koirat eivät ole luovia. >Siksi tuo olettamus kymmenistä tai sadoista reinkarnaatioista kuulostaa lähinnä simputukselta. Siinä ei opi mitään uutta ja se tappaa motivaation täysin. Tarkoituksemme ei kai liene olla aivottomia robottejakaan? >Jos oppimisesta pitää sanoa yksi asia, joka vaikuttaa oppimistulokseen eniten, se on motivaatio. Eli se, miten oppilas on motivoitunut oppimaan ja omaksumaan sitä oppia. Jos ihmissielu vain ei kertakaikkiaan enää halua tänne murheen alhoon uudelleen, hänen motivaationsa on tällöin nollassa, eikä hänen voida olettaa ylipäänsä oppivan enää mitään. Pakottaminen takaisin on pelkkää simputusta - resurssien haaskaamista sekä opettajan että oppilaan osalta. Sellaisille on olemassa muita oppimiskanavia (ks. http://www.near-death.com/experiences/research02.html). Kannettu vesi ei pysy kaivossa. >Ei koulupinnaus synny spontaanisti, vaan sen takana on aina turhautuminen, koulun kokeminen vastenmielisenä ja negatiivisena sekä kertakaikkinen motivaation häviäminen. Jos ainoa motivaatio on rangaistuksen pelko, tulokset ovat aina minimaaliset - oppilaat tekevät minimimäärän työtä päästäkseen juuri ja juuri rimaa hipoen läpi. >Mitä taas suunnitelmiin tulee, niin meidän sukupolvemme on oppinut elämään ilman mitään suunnitelmia ja olemaan katsomatta pitemmälle kuin huomispäivään. Ota rahat ja juokse. Elämässä ei pääsääntöisesti kannata suunnitella mitään pitkälle aikavälille, sillä elämä itsessään on äärimmäisen epävarmaa eikä tulevaisuudesta ole mitään takeita - ellet sitten satu olemaan osakkeenoistaja. Pätkätyöt, pätkäihmissuhteet ja pätkäelämä on meidän sukupolvemme arkea. Urasuunnitelmia on turhaa tehdä, sillä työpaikat voivat jo huomenna hävitä vaikka Intiaan tai Kiinaan. Perhettä on turhaa perustaa, sillä koska tahansa voi tulla eteen avioero ja joko yksinhuoltajuus tai elatusvelvollisuus. Asuntoa ei kannata ostaa, sillä tulotaso voi koska tahansa romahtaa ja sen jälkeen pudota tyhjän päälle. Ainoa, mikä on varmaa, on jatkuva epävarmuus. Se puolestaan on äärimmäisen repivää ja raastavaa, eikä se opeta oikeastaan yhtään mitään. Tällaisessa elämässä ainoa mielekäs toimintatapa on *pako* - joko hedonistinen pako alkoholiin, huumeisiin, seksiin ja bailaamiseen - tai sitten intellektuuaalinen pako harrastuksiin, taiteisiin tai meditointiin. >Kyllä. Tämä on tullut esiin monissa kuolemakokemuksissa: on annettu valinta että voit palata takaisin ja yrittää selvitä, tai voit luovuttaa tältäerää, mutta sinun on palattava myöhemmin takaisin ja kohdattava ne samat vaikeudet uudelleen.

Tähän asiaan puutuinkin toisessa viestissäni. Käsittelemme asiaa siinä.

>>Tässä on se perustavanlaatuinen ero, että lyhytkin elämä voi olla arvokas sellaisenaan - nuorena kuollut pikkulapsi on voinut toimia opettajana vanhemmilleen ja opettaa heille rakkautta ja kiintymystä. Sielu voi valita hyvin lyhyen elämän ja palata takaisin juuri tämän vuoksi. >Mieleeni tulee leukemiaan 14-vuotiaana kuollut Chloe Jankata, jonka elämästä oli jokin aika sitten dokkari TV:ssä. Hänen viimeiset sanansa olivat "This is bloody ridiculous" - tämä on pahuksen naurettavaa. Oletan, että hänelle lopulta selvisi, mistä tässä kaikessa oli kyse. Hoitohenkilökunta kertoi dokkarissa, että Chloen elämä oli äärimmäisen merkittävä - he oppivat häneltä paljon ja he oppivat taudin hoidosta valtavasti. Kaikesta päätellen Chloe oli valinnut lyhyen elämän palatakseen takaisin - ja voidakseen opettaa tänne jääviä. On muistettava, että tämä maailma ei ole todellinen kotimme. Tämä on vaikeaa mieltää, mutta jos ajattelemme asiaa toiselta kantilta, tällöin lyhyt elämä voi olla parempi idea kuin pitkä. Siksi en surrut lainkaan niitä Konginkankaalla onnettomuudessa kuolleita nuoria, vaan pikemminkin olin myötätuntoinen heidän osaltaan. He pääsivät täältä pois elämänsä onnellisimmassa vaiheessa. >Itsemurhassa taas ihminen ottaa elämänsä ja kuolemansa omiin käsiinsä, ja keskeyttää sen ennen aikojaan, ennenkuin hänen laskettu aikansa oli tullut. Tämä puolestaan on verrannollista koulupinnaukseen. Tämä on se ero. >Tällä tarkoitan sellaista elämää, joka eletään hedonistisesti, piittaamattomasti ja toisia ihmisiä sekä luontoa vahingoittaen niin, että lopputulos on ero Jumalasta (ks. http://www.near-death.com/experiences/research15.html). Eräs ystäväni on kokenut tämän heroiiniyliannostuksen seurauksena. Noin 16% kaikista kuolemakokemuksista on vastenmielisiä, pelottavia tai helvetillisiä. >Toki ymmärrän, mutta ei ole myöskään mieltä käydä ensimmäistä luokkaa kerta toisensa jälkeen läpi, jos sen on jo kerran käynyt. Se on lähinnä simputusta ja äärimmäisen turhauttavaa. >Oppiminen on paljon tehokkaampaa silloin, jos se on kivaa ja mukavaa. Silloin motivaatio on suurempi ja kyky omaksua uusia asioita kasvaa. Tiedän tämän omasta kokemuksestani. Peruskoulu oli vastenmielistä pakkopullaa, mutta sen jälkeen innostuin opiskelusta tosissani. >Vaikken itse ole kokenut koulukiusaamista, niin tämäkin on yksi osoitus asiasta. Koulukiusaaminen, silloin kun se on suoranaista verenhimoista vainoamista, johtaa lopulta kiusatun syrjäytymiseen, hänen koulunkäyntinsä täydelliseen epäonnistumiseen ja usein joko itsemurhaan tai mielisairaalaan. Varmaa on, että kiusatulla tulee myöhemmässä elämässään olemaan valtavia vaikeuksia aivan perustavankinlaatuisissa ihmissuhteissa ja niiden solmimisessa, jatko-opiskeluista ja työpaikan saamisesta puhumattakaan. Valtava määrä kärsimystä ilman mitään hyötyä ja mitään opetusta. Peruskouluaikainen luokkakaverini ajettiin itsemurhaan. En tajua, mitä hyötyä siitä oli hänelle. No, neljällä toisella luokkakaverillani on nykyään rikosrekisteri. Ainakin hirveä määrä karmaa siinä syntyi. >Arabeilla on sanonta "pelkkä auringonpaiste aikaansaa autiomaan". Siihen voi lisätä myös, että "pelkkä sade aikaansaa hetteikön". Elämä on parhaimmillaan silloin, kun se pääsääntöisesti on kivaa ja mukavaa, mutta aina silloin tällöin saa kohdata haasteita ja vaikeuksia ja päästä niistä yli. Jos koko elämä on pelkkää verissäpäin tappelua päivästä toiseen, se on vastenmielistä pakkopullaa eikä siitä opi oikeastaan yhtään mitään. >Mutta vain erityisolosuhteissa. Samoin kärsimys opettaa vain erityisolosuhteissa. Yleensä kärsimys on vain pelkästään kärsimystä. Pelkkä paine ei muuta hiilen allotropiaa grafiitista timantiksi tuosta vain, siihen tarvitaan muutakin. Ja sama kääntäen; teollisuustimantteja valmistetaan erityisolosuhteissa grafiitista teollisesti prosessin kestäessä vain muutaman minuutin. (Korutimanttien teollinen valmistaminen on vaikeampaa, mutta ei mahdotonta.) Ei pelkkä kärsimys tai aika opeta tai kehitä ketään, vaan oppimiselle suotuisat olosuhteet. >Olen toista mieltä. Kaikki, mikä ei tapa, vammauttaa. Kärsimys opettaa vain erityisolosuhteissa - silloin, kun siitä hyötyy. Vertaapa vaikka flunssaan. Taatusti kärsimystä, mutta siitä ei opi yhtään mitään. Samoin iloitsemaan kykenee ilman jatkuvaa surua ja murhettakin. Riittää, että surua ja murhetta on aina silloin tällöin. Jatkuva suru ja murhe turruttaa ihmisen ja tekee hänet kyynisesksi; tällainen ihminen ei enää kykene iloitsemaan yhtään mistään. Samoin jatkuvat takaiskut, nöyryytykset ja epäonnistuminen lannistavat ihmisen niin, ettei hän enää uskalla yrittää mitään. "Kun ei tee yhtään mitään, ei tee mitään väärinkään". Epäonnistumisen pelko on paljon voimakkaampi tunne kuin onnistumisen toivo. Siksi jatkuvia takaiskuja kokenut ihminen pyrkii toimimaan niin, että hän toimissaan pyrkii minimoimaan epäonnistumisen mahdollisuuden. >Mietitäänpä Jeesuksen vertausta kolmesta palvelijasta ja kullasta. Se vertaus ei ikinä ole mennyt minulle jakeluun. Jos isäntä on ankara ja rankaisee herkästi, silloin kaikkein mielekkäin tapa on toimia kuten se kolmas palvelija teki eli kätkeä se kulta maahan niin, ettei sitä voi menettää. Tämä on se tapa, jolla ihmiset tuossa tilanteessa pääsääntöisesti toimivat, kun motivaatio on rangaistuksen pelko. Siksi Jeesuksen vertaus oli järjetön: ei kukaan lähde siinä tilanteessa ottamaan riskejä ja spekuloimaan palkkion toivossa, vaan silloin pyritään minimoimaan riskit. >Ja vielä useammat niin, että oppii toisten erehdyksistä. Muistutan, ettei minun tarvitse syödä kakkaa osatakseni sanoa, että se on pahanmakuista. >Jos pitää silmänsä auki ja todella elää, tämä kaikki on mahdollista. Valitettavasti. >Olen, ja todella toivon näin olevan. On myös muutama merkki, jotka todella viittaavat siihen suuntaan. Ja siksi olen viime ajat pyrkinytkin elämään niin. >Hmm. Monissa kuolemakokemuksissa on tuotu esiin se, että eri uskonnot ovat eri kehitystasoilla olevia ihmisiä varten. Jos eri uskonnot ovat kuin tikapuiden puolia (aloitamme animismista ja kiipeämme askelma kerrallaan), niin jos Suomi olisi vanhojen sielujen maa, tällöin liberaaliprotestanttinen kristinusko olisi kohtalaisen korkealla tällä tikapuuasteikolla. Ks. http://www.near-death.com/experiences/research06.html - mutta kristittyjen riesana on raamatunpalvonta. Ateismi puolestaan johtaa materialismin hyllyvään suohon. Ateismin, naturalismin ja materialismin säikeet kiertyvät lopulta nihilismin köydeksi, joka on riittävän vahva hirttämään koko sivilisaation. Kovin moni ei tunnu tajuavan, mistä tässä kaikessa on kyse. >Ehkä, ehkä ei. Que sera, sera. Jos näin olisi, niin tällöin buddhalainen käsitys reinkarnaatiosta olisi väärä; reinkarnaatiossa siirtyisi siis muutakin kuin pelkkä karmataakka, ja reinkarnaatio olisi muutakin kuin vain "kynttilän sytyttämistä toisella kynttilällä". Kuitenkin kuolemakokemukset viittaavat siihen, että tuo, mitä esität, on totta. Tosin ajatus siitä, että olisin ollut täällä kymmeniä tai satoja kertoja, puistattaa. Parikymmentä kertaa maksimissaan tuntuu reaaliselta. Buddhalaisuuteenhan liittyy ajatus, että elämän tarkoituksena on saavuttaa valaistuminen ja että se on saavutettava yhdellä kertaa (ja samalla nollattava karma). Kuolemakokemusten valossa tämä käsitys on väärä. >Erään ystäväni kokemus on, että Jumala on täydellinen tietoturvapäällikkö. Meiltä otetaan tänne tullessamme oikeudet pois "taivaalliseen kotihakemistoomme", emmekä siksi kykene muistamaan. >On viitteitä siitä, että muisti ei suinkaan sijaitsisi aivoissa, vaan itse maailmankaikkeuden rakenteessa, kvanttitasolla (http://www.nderf.org/vonlommel_consciousness.htm) ja että aivot olisivat vain materian käyttöliittymä tuohon metamateriaaliseen tietoisuuteen. Eli ajatukset eivät suinkaan syntyisi aivoissa vaan vastaanotamme ne vain aivoillamme, ja aivojen tuhoutuessa muistot jne eivät tuhoutuisi, vaan vain "vastaanotin" niihin.

Tämä selittäisi myös ystäväni kokemuksen ja sen, miksi hän sai tuonpuoleisessa myös täydellisen yhteyden edellisten elämiensä kokemuksiin. >Eräälle australialaiselle ystävälleni on käynyt näin. Hän on pienen pojan äiti, ja poika oli sanonut "you are my mommy for second time". Hänelle oli tehty teininä abortti. Poika oli päättänyt valita hänet äidikseen uudelleen sen jälkeen, kun hänen elämänsä oli vakiutunut ja hän oli saanut sen uusille, onnellisille urille. Poika myös muisti, millaista oli Taivaassa ennenkuin hän tuli maan päälle, ja se vastasi hyvin hänen äitinsä kuolemakokemusta. >Paljon traumaattisempaa on olla näiden hirmutekojen uhri. En mahda sille mitään, että minulla on ylikorostunut empatiankyky. >Useimmilla ihmisillä se on enemmän tai vähemmän fifty-fifty kärsimyksen ja onnen osalta. Minulla se on ollut suunnilleen 80-20. Joillekin elämä on taas pelkkää voittokulkua menestyksestä toiseen ilman isompia takaiskuja. >Mutta se on silti paluu tähän maailmaan, joka ei ole oikea kotini. Näillä näkymin en aio ryhtyä boddhisattvaksi.

Lue lisää

>>Ymmärrät siis ääripäät? Hyvä, mutta miksi haluat niin helposti nähdä asiat vain ääripäissään? >Lastaan ei ole sen enempää hyvä laiminlyödä kuin ylihuolehtiakaan. Jokainen lapsi on lisäksi erilainen ja se mikä sopii toiselle lapselle ei olekaan hyväksi toiselle. Toisinaan laiminlyödystä lapsesta voi tulla vaikka kuinka hieno ihminen, kuten voi tulla myös ylihuolehditustakin. Asioita ei ole hyvä yleistää ja yksinkertaistaa ja tämän ymmärtävät kaikki viisaat ihmiset. On tietyllä tavalla tosin helppoa elää mustavalkoisissa yleistyksissä kuin myöntää maailman monitahoisuus ja erilaisuus sen olennoissa. Uskovat sortuvat usein juuri tähän “syntiin” jossa maailma on aina joko tai, eikä koskaan vähän sellaista ja vähän tällaista, jollainen se todellisuudessa on.>Se mitä joskus on jossain Japanissa tehty on melko merkityksetöntä nyt eläväsi elämän suhteen. Historia on tosin todella mielenkiintoista vaikka kaikki eivät niin asiaa näekään. Ihmiset eivät ole täydellisiä, eivätkä varsinkaan heidän tekonsa aina kaikkein järkevimpiä, kuten historia hyvin osoittaa. Sotilaskoulutus on tosin asia erikseen. Sota on poikkeustilanne, joka vaatii ”kovia otteita”. >Japanilaiset ovat kautta historian ymmärtäneet tämän sotaisesta historiastaan johtuen. Jos et ollut hyvin koulutettu ja karaistu, oli kohtalosi kuolla taistelussa ensimmäisten joukossa.> Taistelutaitojen opettajat olivat kovia oppilailleen vain siksi, että vain kovuuden kautta nämä samurait olivat niin hyviä ja taitavia taistelijoita.>Motivaatio on tottakai tärkeää, mielekkyys on tärkeää, itsensä hyväksyminen on tärkeää mutta eivät nämä asiat ole mitään helppoja ja itsestään selviä. Ihmisen pitää olla pitkällä henkisessä kasvussaan pystyäkseen toteuttamaan näitä asioita elämässään. Asennoituminen on ensisijaisen tärkeää, sillä vain oikein asennoituvat pääsevät pisimmälle. Keskitysleirilläkin parhaiten hengissä selvisivät ne, joilla oli jokin syy elää, ne jotka luovuttivat kuolivat ensimmäisinä.>Mikä sama ”scheisse”? Miksi oletat, että joka elämässä koetaan aina samat asiat?>Jotkut ovat sitä mieltä, että maailma on pelkkää ”roolipeliä”. He eivät usko siihen, että mitään edes opittaisiin, kunhan vain leikitään kaikenmaailman rooleilla, välillä roistoina ja välillä kingeinä. Itse en ajattele maailmaa pelkkänä teatterina mutta mistäs sen tietää?>Suurin osahan ihmisten elämistä on tavallisena tallukoina elämistä: Ei kovinkaan hienoa ”Teatteria” sinänsä. Vain harvalle on jaossa ”tähtirooleja” edes yhteen tai kahteen elämään. Monet jälleensyntymään kovasti uskovat kuvittelevat eläneensä mitä ihmeellisimmissä paikoissa mitä ihmeellisimpinä persoonina. He ahdistuvat kovasti jos saavat selville, että eivät ole koskaan olleet missään elämässään mitään sen kummempia; kalastajia, pappeja, huoria, sotilaita jne. jne>Ei tänne todellakaan synnytä kokemaan aina samat vanhat ”scheisset” yhä uudestaan ja uudestaan. Tietysti kertausta tulee paljonkin mutta kohtalo joka elämässä on jokseenkin ainutlaatuinen. Opetukset vaihtelevat joka elämässä, kuten ne vaihtuvat koulussakin aina seuraavalle luokalle siirryttäessä.>Sinulla on kykyä oivaltaa asioita vertauskuvien kautta mutta et aina muista ajatella asioita pidemmälle. Ei kukaan täällä tietenkään ole ”valmis” vaan aina vaan ”valmiimpi”. Elämä on koko kestonsa jatkuva koulu ja olisi lapsellista ajatella, että joskus 30- tai edes 50-vuotiaana olisi oppinut kaiken mitä elämästään voi oppia.> Oma elämäni on opettanut, että vanheneminen kasvattaa ihmistä hyväksymään asiat ja itsensä sellaisena kuin ne ovat. Tämä ei tarkoita kuitenkaan sitä, että tulisi välinpitämättömäksi kaikkea kohtaan, vaikka voihan niinkin joillekin käydä.>Oletko aina ajattelut kaikista asioista samalla tavalla vai ovatko mielipiteesi ja käsityksesi muuttuneet ajan myötä?>Olemme kokeneet lukuisissa elämissämme monia asioita erilaisina persoonina. Olemme ajatelleet asioita eritavalla. Ihmissielut jotka eivät ole niin kokeneita eivät usein mieti kovinkaan syvällisiä asioita. He ennemmin toimivat erilaisten motiivien ja halujensa ohjaamina ja välillä se ei ole hyväksi heille eikä muille. Ei lapsikaan paljon ajattele millaista on olla joskus aikuinen tai vanhus.>Lapsi elää lapsen elämäänsä iloineen ja murheineen ja niin tekee nuori sielukin. Sielun vanhenemisen käsite kuuluu oleellisena osana omissa näkemyksissäni. Moni ”ongelma” johtuu vain siitä, että sielu ei vain ole vielä kaikkea oppinut ja ”ongelman” avulla opetus tulee menemään perille. Sielu oppii paljon juuri yrityksen ja erehdyksen kautta. Tämä on mielekkäin ja tehokkain tapa oppia asioita, koska siihen liittyy myös tunnetason oppimista, joka on älytasoa paljon voimakkaampi ”tietopankki”. >Vain tunne kertoo millaiselta jokin asia todellisuudessa tuntuu, älyllisesti voimme vain harjoitella teorian tasolla. ”Mene ja tiedä!” sanotaan ja tämä tarkoittaa vain sitä, että kaikki on koettava itse. Ei hyödytä hokea: ”Hauki on kala, hauki on kala” jos ei ole edes koskaan haukea nähnytkään.>Mikä erottaa meistä ”aivottomista roboteista”? Eikö se ole juuri tunteemme? > Viisaus tarkoittaa älynsä oikealla tavalla käyttämistä ja miten voimme käyttää älyämme oikein jos meiltä puuttuu tunnetason kehitys? Silloin voimme vain ”hutkia” ympäriinsä ja toivoa parasta. Pienikin määrä älyä riittää jos sitä osaa käyttää oikein.>Hyvin älykkäät ihmiset sortuvat välillä älylliseen saivarteluun. Se kuuluu asiaan. Korkeassa älykkyydessä on samanlaisia ongelmia kuin vaikkapa fyysisessä kauneudessakin. Kateus on hyvin yleistä tällaisia ”poikkeusihmisiä” kohtaan: Koulussa saa kuulla olevansa hikipinko tai muuta vastaavaa ja se ei ole todellakaan helppoa nuorelle, vasta kehittyvän tunne-elämänsä ”kuohuissa”.>Olet hyvin älykäs! Itselläni on ollut ’”kunnia” tuntea jokunen kaltaisesi ja tiedän, että korkean älynsä kanssa toimeen tuleminen ei ole helppoa. Lahjakkaan lapsen-tragedia on totinen tosi. On suuri menetys kun mitä lahjakkaimmasta lapsesta ja nuoresta ei koskaan tulekaan sitä Nobel-palkinnon saajaa vaan mielisairaaloissa riutuva ”ihmisraunio”.> ”Kaunis mieli” elokuva antaa kuitenkin toivoa siitä, ettei aina kaikki ole kuitenkaan menetetty. Maailma on ihmeellinen ja rakkauden voima mahtava jos ihminen vain osaa nöyrtyä ja uskaltaa olla oma itsensä vaikka selän takana naureskellaan. Jonain päivän ihmiset saattavat tulla luoksesi kunniaa kokemaasi kohtaan osoittamaan, kuten lopuksi elokuvassa käykin.>Motivaatio, herkkyys, äly ja vaikka mikä vaikuttaa oppimistulokseen.>Puhut vapaasta valinnasta syntyä tänne maanpäälle. Jos meillä olisi vapaa tahto valita synnymmekö tänne maapallolle vai olemmeko ikuisesti ”taivaassa” niin miksi yhä miljardit ja miljardit käyttävät vapaata tahtoaan ja päättävät syntyä tänne ”murheen alhoon”? Mikä täällä on niin ihmeellistä, että päätämme hylätä ”taivaan ilot” vai onko valinnan vapautemme ”rajoitettu” jollain tavoin?>Itse koen sen, että ihmissielun on vain alettava kapuamaan kohti taivaita sieltä ihan alimmaisilta puolilta. Kaikkien meidän on tehtävä tämä sama ”matka” ja olemme täydellisen tasa-arvoisia tässä asiassa.
Elämme monet elämämme tehden samat virheet ja samat onnistumiset ja kokoajan kapuamme yhä korkeammalle ja korkeammalle tikapuissa. >Tiemme on kuitenkin täysin ”itsemme näköinen”: Vapaa valintamme antaa meidän siis valita miten haluamme ”oppituntimme” saada erilaisissa elämissämme maan päällä.>Jälleensyntymisellä olemme kaikki tehneet toisillemme kaiken ”hyvän” ja kaiken ”pahan”, niin kuka on silloin kelvollinen tuomitsemaan toisen? Voiko toinen murhamies tuomita toisen murhamiehen jne.?>Sielusi on osa suurempaa, osa perhettä, jonka yhteydessä sinun on hyvä olla. Maanpäällä tätä ei aina ymmärretä, että jokaisella on oma ”sieluperhe”, joka ymmärtää täydellisesti jokaista jäsentään vailla tuomioita, kokien pelkkää puhdasta rakkautta toistaan kohtaan.>Jos motivaatio puuttuu niin silloin on tehtävä jotain asian hyväksi. Muutos on lähdettävä itsestään, on otettava härkää sarvista. Tämä pätee niin maalliseen kuin ylimaalliseenkin.>Olet lukenut NDE-kokemuksista. Hyvä.>”Välitilastakin” sielu vapautuu vain jos ymmärtää toimia, pyytää apua, valoa, uskoa yms. Sielua ei voi paljoakaan auttaa jos se päättää jäädä paikalleen mitään tekemättä. Kuoleman jälkeen sielu menee paikkaan jonka se on elämänsä aikana itselleen aiheuttanut tai ”luonut”. >”Paha” ihminen menee harmaaseen ja kylmään paikkaan, jossa ”elämä” jatkuu” niin kauan kuin sielu ei ymmärrä tekojaan, jotka johtivat moiseen ”voidiin”. Vasta kun sielu nöyrtyy ja pyytää Jumalaa/valoa auttamaan itseään, ja kaikki ”helvetti” katoaa.>Näköalattomuus vaivaa monia ihmisiä nykyään, aivan totta!>Mutta mikä ihmeen ”näköalattomuus”? Se, ettei ole sitä omakotitaloa, autoa, venettä, hirsikesämökkiä, sussaria, kahta lasta(tyttö&poika), missivaimo? ;-) Itselläni ei ole kuin kaksi lasta tuosta listasta. ;-)>Ihmiset kärsivät, koska he juoksevat heille ulkoapäin annettujen ”menestysmallien” perässä. Hei eivät kuuntelee mitä heidän sielullaan on sanottavanaan: Hiljaa hyvä tulee, rauhallisesti, ei kiirettä mihinkään…>Ihmisten arvomaailma on romahtanut ja siitä johtuu tämä mielettömyys. Katso ympärillesi! Mitä vaurautta! Ihmiset elävät kuin kuninkaat muinoin ja vielä paremmin! Niin, materiaalisesti! On hyvää ruokaa, lääkärit parantamaan sairaudet, lämpimät asunnot mukavuuksineen, tietokoneet joilla kaikki maailman tieto on hetkessä ulottuvillamme. >Miksi murehtia huomista, kun tänään olemme hyvin syöneet ja muutaman kilometrin päässä on ”rahalaitos” josta kyllä saamme rahaa koska meillä on siihen laillinen oikeus. Kukaan ei siis kuole köyhyyteen täällä Suomessa, kuten jossain Afrikassa.>Miksi sitten Afrikassa ihmiset ovat kaikesta huolimatta onnellisia, vaikkei ole ruokaa, työtä, vettä, on AIDSia ja muita sairauksia?>Ajatteles asiaa vähän pidemmälle.

Miksei yhtä hyvin itsemurhan tehnytkin olisi voinut opettaa yhtä sun toista läheisilleen? Vuosikymmeniä itsensä kanssa ”taistellut” ja lopulta päivänsä oman käden kautta päättänyt voi olla opettanut ihmisille ympärillään vaikka mitä.>Itämaissahan kuolema on ollut perinteisesti ”vapautus” eikä suinkaan mikään kauhea lopullinen ero kaikesta, kuten länsimaissa. En ole kuitenkaan mikään hindu tai buddhalainen, hiukka olen kristitty koska se on se ”maa” johon olen ”juurtunut”.>Itsemurha-aihe taitaa olla sinulle jotenkin ajankohtainen?>Painotan tässä nyt sitä, että niin itsemurhaaja, murhaaja, tai ihan kuka tahansa tulee joka tapauksessa syntymään uudelleen, niin kauan kunnes kaikki on opittu, ego voitettu jne. Tämä kuulostaa jossain määrin buddhalaislta ja sitä se vähän onkin.>Ymmärsin kyllä mitä ajoit takaa…
Elämänsä ”tuhlaaminen” voi joissakin ihmiissä aiheuttaa näkyjä helvetistä ja vaikka mistä kamalasta. Nämä eivät ole todellisia vaan alitajunnan yritys saada ihminen vielä järkiinsä ja elämään loppu elämäänsä viisaasti.

84% kuolemankokemuksista on kuitenkin OK!>Mutta kyse on tosiaankin vain välitilasta, ikään kuin eteisestä henkimaailmoihin. Pelkän eteisen perusteella ei kannata vielä vetää johtopäätöksiä koko talon suhteen. Oikeastaan tuossa nettisivustossa ei ollut mitään siitä, mitä tapahtuu ”eteisen” jälkeen, kun sieltä poistutaan itse muuhun ”taloon”>>>Toki ymmärrän, mutta ei ole myöskään mieltä käydä ensimmäistä luokkaa kerta toisensa jälkeen läpi, jos sen on jo kerran käynyt. Se on lähinnä simputusta ja äärimmäisen turhauttavaa. Jäitkös koulussa monestikin luokallesi vai mikä tässä on haudattuna? Älykkyydestäsi päätellen sut olis voinu siirtää muutaman luokan ylöspäin… ;-)>Pitää paikkansa mutta osa oppimisesta voi tapahtua joskus vain ”pakkopullan” kautta. Asenteemme tai muu suhtautumisemme voi olla myös huono jolloin koemme kaiken pelkäksi ”pakkopullaksi”.>Olet selvästi edistyneempi ihminen, joka voi pahoin ”keskinkertaisille” suunnitellussa maailmassamme. Kun löytää jonkun ”oman jutun” niin siitä on mukavaa ponnistaa ylöspäin vaikka muut ei sua aina ymmärtäisikään. Mulla on omat juttuni, jotka auttaa jaksamaan, eikä ne ole mikään raha, titteli, hyvännäkönen missi kainalossa yms. ;-)>No, minä olin yksi koulukiusatuista. Olen käynyt myös läpi mainitsemasi seuraukset, ”kärsimykset”. Ehkä olen sitten poikkeusyksilö tai jotain, kun en tunne katkeruutta?>Itse asiassa koen, että ilman kaikkea tätä ”scheisseä” olisin paljon heikompi ja pinnallisempi.: Askartelisin samanlaisten jonninjoutavuuksien kanssa kuin suuri osa ihmisistä. Ehkä valitsin tämän elämäni juuri tällaiseksi ja voinkin onnitella itseäni onnistumisestani. Voiko parempaa ”palkintoa” enää toivoa kun ”ruudulle” tulee ilmoitus: ”Mission succesfull” ? ;-)>Joskus tietysti liika on yksinkertaisesti liikaa ja selkä katkeaa!>Tottakai osa kärsimyksestä on turhaa, pelkkää aineellisen maailman ”oikkua”. Lääketiede pyrkiikin taistelemaan tätä kärsimystä vastaan vähentäen ja lievittäen sitä tehokkaasti.>Olet siis muotoillut uudestaan ”Mikä ei tapa, karaisee!”?>Asenteesi on, sanoisinko: vaarallinen! ;-)>Toistat itseäsi ja puhut vähän itseäsi ”pussiin”. Myönnät, että sopivasti ”tuskaa” on hyväksi, mutta jotenkin olet näköalaton elämän suhteen. Elämä kantaa kyllä kun annat sen vain kantaa, kyse on tavallaan samasta ”kellumisharjoituksesta”, kuin minkä isäsi opetti sinulle lapsena. ;-)>Ei oteta siis ”riskiä”, vaan pelataan varman päälle? No, ihan miten vaan haluaa sen tehdä. Joskus olosuhteet on sellaset, että parempi ottaa riskiä ja välillä parempi ettei ota. Jos päätökset koskevat myös muita ihmisiä, niin silloin on parempi olla varovainen. Hullu saa joskus olla mutta tyhmä ei koskaan! No, joo… ;-)>Jokainen taaplaa täällä tavallaan, capiche?

Sim.

>>Ootko pelaillu paljon tietokoneroolipelejä?>Aika mahdotonta moinen ajattelu, ellei sitten ole jo se vanha sielu.>Tuolla taas ei ole mitään merkitystä minkä uskonnon mukaan me suomalaiset täällä elämme. Suomessahan luterilaisuus on mitä suvaitsevaisin uskonto, joidenkin mielestä liiankin suvaitsevainen, niin mitäs siitä sitten voidaan päätellä?>Täytyy ymmärtää, että uskonnot, ateismi, materialismi ja muu sellainen ”inhottava” kuuluu jollekin sielun kehittymisen ”tasolle” ja jotkut on vasta kokemassa tuota tasoa, kun osa on sen ”tason” jo ohittanut. Aikoinaan ”ohittajat” ovat itse sähläilleet ihan samoin tavoin kuin nekin, jotka sähläilee vasta nyt.>Elämiä tuskin on satoja, eiköhän 50 ole paljon lähempänä. Pelkkä oma arvioni tämä…>Näitähän sattuu. Eikä ole hienoa tämä mahdollisuus syntyä uudestaan ja samaan perheeseen josta joutu pois kuolemaan? Tässä on se reinkarnaation ”viehätys”. ;-)>Harmi kun olet saanut kärsiä mutta ehkäpä jonain päivänä tunnet kaiken olevan hyvin ja oikein, kuten minäkin nykyään koen. ;-)>Huhhuh, tulipas megavastaus!

... kirjoitti:

>>Simputus on minulle tuttua, valitettavasti. Tiedän miltä se tuntuu kun joutuu muutaman luonnevikaisen tyypin tallomaksi. Oikeastaan olen ehtinyt elämässäni saada eksämppelin vähän joka sortin kiusaamisesta jopa seksuaalista ahdistelua myöten, ja tiedän miten hemmetin vaikea siinä on olla katkeroitumatta ja ryhtymättä ihmisvihaajaksi.>. Epäilen toki että juuri sen vuoksi että luovutin ed. elämässä, eli että mahdollisesti tapoin itseni kun en enää jaksanut muistella ihmisten julmuutta ja elää jatkuvassa ahdistuksessa ja masennuksessa ihan hautaan asti, niin se minua niinkuin jotenkin sisäisesti pakottaa yrittämään tällä kertaa enemmän!>Minulla on lähipiirissä ihmisiä jotka eivät ole jaksaneet; jostain syystä he ovat miehiä. Minä olen nainen (jos ei se käy kirjoituksista ilmi, heh heh). Onko tämä siis kumminkin joku sukupuolijuttu, että miehet helpommin taittuvat, kun naiset taas jo luonnostaan ovat oppineet taipumaan... >No, ehkä yhdentekevä sivujuonne tässä ketjussa.>Jos ei osaa jotain konkreettista, on vähän vaikea elvistellä oikein millään. Jossain mielessä tunnen olevani aika pitkällä ja tietäväni niin monesta asiasta jo vaikka mitä, että hittojako täällä enää pyörin, pelkkää vanhan toistoa. Mutta sitten on asioita joissa tarvitsen rutosti hienosäätöä, siksi epäilen vielä eläväni jokusia elämiä >tekisikään. Sellainen "eletään vaikka piruuttaankin" -asenne. Koska en ole valmis. Ja koska minun osaltani ruikuttaminen "tahdon jo pois" olisi turhaa.>Elikä minä pyrin vähättelemään kärsimystä sivutuotteena, koska minä hyödyn sellaisesta näkemyksestä kaikkein eniten ja koen sen markkinoimiskelpoisena asenteena. >Ei täällä välttämättä pysty välttämään kaikkea mahdollista kipua ja tuskaa, mutta se oikeus mikä meillä kaikilla on, on oikeus päättää itse miten asioihin suhtautuu.>Tietäen omat ongelmoiseni ja luonnevikani virnuilen aina hieman sarkastisesti sanoessani kuten edellä tein. Heh, en minä osaa aina suhtautua lupsakkaasti, minä olen hyvin taipuvainen raiviksiin ja sen sellaiseen... Mutta se on kumminkin hieno asia jos edes yhden kerran kymmenestä ei tulekaan provosoituneeksi vaikka kuinka päähän potkittaisiin. SE on paras mahdollinen läl-läl-lää niille jotka ovat niin alkeellisia että saavat muiden kiduttamisesta kiksinsä.

Lue lisää

Kirjautuminen ei nyt näemmä suju.

Niin, itse ajattelin simputtamisella sellaista että sanotaan ja tehdään jotain sellaista mistä takuulla tietää että toinen loukkaantuu, mutta ei pysty mitenkään avoimesti tuomaan pahastumistaan esille koska loukkaajana on taho jolle ei sovi ryppyillä. Lähinnä siis esimiesasemassa oleva henkilö, tai muuten dominoiva yksilö jolle ei pysty olemaan vastus.

Ja käytännön maailmassa se onkin ihan totta että jos sitä vaan on toisten kynnysmattona, niin silloin saa varautua siihen että on monet kuraiset jalanjäljet niskassa. Mutta sitten kun on kotonaan keskenään, niin silloin tekee itselleen lähinnä hallaa hautomalla synkkänä menneitä. Siinä vaiheessa kun tilanne on jo ohi (eikä sille enää mahda mitään), silloin on ainoa järkevä menetelmätapa mielestäni olla välittämättä asiasta.

Mutta toki sekin on vain ideaali, enkä väitä että se minulta onnistui. On toki hetkittäsiä hyväntuulisuuden puuskia joiden aikana ei jaksa välittää oikein mistään, enkä tarkoita että sitä on niin väsynyt, vaan että sitä on niin irrallinen. Takertumaton!

>Pakollinen kysymys: oletatko koskaan tulevasi valmiiksi?

En täysin valmiiksi, vaan riittävän valmiiksi. Ajattelen asioita melko pitkälti vertauskuvien ja vastaavuuksien kautta, ja epäilen että niitä kouluja joita käymme (peruskoulu jne.) voi kyllä verrata koko elämäntiehen useine inkarnaatioineen (toisin kuin Ganda uskon että elämiä on satoja). Elikä kun koulusta kyllä pääsee läpi vaikka ei ihan kymppiä saisikaan joka aineessa, niin eiköhän elämäntielläkin riitä että on saanut sen oleellisen irti erilaisista kokemuksista. Ei sen ehkä aina tarvitse olla niin hemmetin täydellistä, esmes sillä tavalla että olisi riemusta rääkyen kokenut läpi esim. syövän. Ehkäpä riittää joskus että senkin kokee, vaikkei siitä nautikaan. Mutta en toki ole varma onko kaikkien velvollisuus kokea nimenomaan syöpä, ehkäpä vastaavan avuttomuuden ja kehoon liittyvän pelon tunteen saan repertuaarinsa jotain muutakin kautta.

No mitäs helvettiä sitä semmoisella tunteella sitten tekee, ellei jatkossa ole tarvista oleilla fyysisessä kehossa... Heh, en minä tiedä. Oletan vain että kaikki mahdolliset olemisen ja elämisen kokemukset on koettava että "Jumala" saa kaiken sen informaation mitä se/hän suinkin saada voi tästä olemassaolo-happeningista.

En tiedä kokeeko välttämättä enemmistö ihmisistä elämän kauhean epäoikeudenmukaisena ja ahdistavana. Voihan se olla että tietyt, eniten päähänpotkitut, ihmiset kokevat. Olisi hemmetin vaikeaa asettua jonkun hannuhanhen saappaisiin, semmoisen joka on aina (muka) saanut kaiken kuin kultalautaselta ojennettuna. Eivätkä hekään minua ymmärrä, ihmettelevät joskus että oletpa kielteinen ihminen. Jos en jaksa aina kovin pinnallinen olla...

Naisena en ole kokenut kertaakaan että minua olisi jotenkin erikoisemmin ymmärretty tai minusta välitetty. Oikeastaan kai tämä pitkäaikainen kumppanini on ainoa taho jolta koen jotain välittämisen tunnetta, jos hän sattuu muistamaan semmoista ilmaista. Suurimman osan aikaa minusta tuntuu että koko olemassaolon kannalta on yhdentekevää onko minua edes, ja joskus on tuntunut siltäkin että "kaikki" toivovat että minua ei olisikaan. Olen kokenut että maailma suhtautuu minuun vihamielisesti ja kylmästi. Tätä pidän kuitenkin psykologisen rakenteeni aiheuttamana tunnetilana, enkä välttämättä objektiivisena totuutena. (Vaikka toki toisenlaiset vanhemmat olisi voinut olla.) Koska tämä olemassaolemisen oikeutuksen epävarmuus kytkeytyi persoonaani hyvin varhaisella iällä, olen aina ollut vetäytyvä luonne ja sen vuoksi sitä sosiaalista verkkoa ei sitten olikaan, sitä joka jakaisi iloni ja suruni.

Välillä olen jopa kokenut että en naiseksi sopisikaan, koska minua kohdellaan kuin miestä. Tosin kaippa miesten elämä on vieläkin ankeampaa kuin miksi minä sen kuvittelen, olenhan kuitenkin itse lähipiiristäni saanut nähdä miten vaikeaa miehille on löytää esmes kumppani. Suorastaan mahdoton urakka tuntuu se välillä olevan, jos ei ole kauhean seurallinen ja lupsakka luonne. No, ei se helppoa minullekaan ollut, mutta ehkä naisena siitä ei ota niin tuskaa. Jostain syystä se tuntuu olevan miehille tärkeämpää että on se kumppani. Edes jonkunmoinen. Nainen taas lemppaa kenet tahansa helpommin, koska ei tyydy mihin tahansa. Jos ei ole masokisti.

Jokatapauksessa elämäänsä pystyy ohjaamaan positiivisempaan suuntaan jos mieltää suurimman osan elämästä mahdollisuudeksi, vapaudeksi ja oikeudeksi; jos koko elämä alkaa tuntua velvollisuudelta, niin sittenhän siinä ei ole mitään tolkkua eikä jippoa. Vaikka elämäni on ollut sitä sun tätä mitä en välttämättä kaikkea aina mielelläni edes muistelisikaan, niin yritän vaikka väkisin nähdä sen MAHDOLLISUUTENA. Joskus toki vapaus syntyy jo siitä että sallii itselleen itsarin ajatuksen. Kun se on itsensä päätettävissä onko täällä vai ei, silloin se oleminen ei tunnu niin viheliäiseltä.

Ganda kirjoitti:

>>Oletan kuitenkin, että Jumalalla on tolkkua. Samoin oletan, ettei tuollainen suoranainen kidutus ja vainoaminen kuulu kenenkään "oppimäärään" täällä maan päällä, ja tässä tapauksessa itsemurha on epätoivoisen, hulluuteen ajetun ihmisen viimeinen epätoivoinen teko (ks. http://www.near-death.com/experiences/suicide01.html). Ainakin hänen osaltaan kärsimys on nyt [ainakin tältäerää] ohi. Voi olla, että keräsin siinä itsekin tarpeetonta karmaa hoitamalla vain itsekkäästi omat asiani piittaamatta hänestä. >Mietin vain, että mikä olisi ollut seuraus, jos tuossa tilanteessa tuo kiusaamisen uhri olisikin räjähtänyt ulospäin ja tappanut kiusaajansa? Tällaistakin tapahtuu. Olisiko se ollut oikeutettu hengenriisto itsepuolustuksena - tai vain pimahtamisen seuraus, johon pimahtaja itse on joko syyntakeeton tai alentuneesti syyntakeinen. Tuollaisessa tilanteessa ei kertakaikkiaan ole hyviä vaihtoehtoja.

Lue lisää

>>Joskus aivan kamalatkin, suorastaan hirvittävät asiat näyttäisivät kuuluvan myös ”oppimäärään”. Tämä on jälleen yksi syy miksi on ehkä parempi uskoa uskontoihin ja kieltää jälleensyntymän mahdollisuus. Vähitellen elettyjen elämien myötä ”totuudennälkä” kasvaa kuitenkin niin suureksi, että ”salaisuuksien verhoa” raotetaan sen verran, että ihminen alkaa uskoa ja epäillä yhä enemmän jälleensyntymän mahdollisuuteen.>Eräs merkittävä ”kirkkoisä” sanoi aikoinaan, että jälleensyntyminen kyllä tyydyttää järjen ja sydämen mutta hän ei yksinkertaisesti kykene uskomaan siihen.>Jos pienelle lapsellekin kerrottaisiin etukäteen, että hänen elämänsä tulee olemaan täynnä tuskaa ja kärsimystä, lapsi saattaisi jäädä lamauttavaan shokkitilaan loppu iäkseen. Tietämättömänä tulevasta on siis hyvä elää.> Vanhempana kaiken koettuaan voikin sitten todeta, että olipas hyvä etten tiennyt tulevasta, sillä tietämättömyyteni auttoi jaksamaan ja voittamaan vaikeuteni. Toivo on siis todella suuri rikkaus maailmassa, eikä sitä ole turhaan nostettu uskon ja rakkauden kanssa tärkeimmiksi asioiksi maailmassamme.>Olisit ehkä voinut auttaa kaveriasi tai sitten et. Tällaisesta tuskin aiheutuu sinulle ainakaan mitään kummempaa karmaa. Jotain pientä ehkä, joka on helposti ”sovitettavissa”. >Näinhän se on. Jos vaikka joku massamurhaaja olisi tappanut Hitlerin tämän vielä ollessa lapsi niin olisiko tuo teko ollut täysin oikeutettu seuranneen historian kannalta?>johtamaan? Tämä muuttaa asetelman tilanteeseen jossa hyvä voikin olla paha ja paha olla hyvä. Pitkälle vietynä voimmekin todeta, ettei mitään hyvää ja pahaa ole edes olemassa, on vain erilaisia olosuhteita joissa asiat näyttävät välillä joko hyviltä tai välillä huonoilta, riippuen vielä siitäkin miltä suunnalta ja kannalta asiaa katsoo. >Voisi ajatella pientä lasta, jota ”satutetaan” antamalla hänelle rokote pistoksena. Lapsi ei vielä ymmärrä, että tuo ”kärsimys” onkin hyväksi hänelle vaan parkaisee lohduttomasti. >Ja spekulointia voi jatkaa ikuisuuteen: Mitä jos Hitlerin tilalle olisikin tullut vielä pahempi ihminen, joka olisi onnistunut tuhoamaan koko ihmiskunnan? >Totuus on kuitenkin omasta mielestäni juuri se, että olemme eri tasoisia sieluja. Toiset kokemattomia ja toiset kokeneempia. Tällä en tarkoita sitä, että toinen olisi toista parempi.>tragedioita. Vanhan sielun elämä ei siis ole millään lailla kadehdittavaa, pikemminkin päinvastoin. >Vanhat sielut ovat usein ”voimattomia” maailman pahuuden kanssa, he eivät enää osallistu niin aktiivisesti maailman menoon, kuten nuoremmat sielut vielä uutterasti tekevät.>Jonain päivänä koettaa sitten se suuri hetki, kun viimeinen elämä maanpäällä on eletty ja kaikki mahdollinen, niin ”hyvässä” kuin ”pahassakin” on koettu ja opittu. Sitten vasta alkaa ”korkeampi koulutus” jossain paremmassa paikassa kuin mitä maanpäällä ollessamme. On lähteitä jossa kehutaan maanpäällä ”opiskelleita” sieluja jo valmiiksi paljon osaavina, kovien olosuhteiden karaisemina ”ekspertteinä”, joilla on hyvät ”uramahdollisuudet” kaikkialla maailmankaikkeudessa. Kaikki tämä kärsimyskin on siis ollut ehkäpä hyvin hyödyllistä! ;-)

... kirjoitti:

>>Joskus aivan kamalatkin, suorastaan hirvittävät asiat näyttäisivät kuuluvan myös ”oppimäärään”. Tämä on jälleen yksi syy miksi on ehkä parempi uskoa uskontoihin ja kieltää jälleensyntymän mahdollisuus. Vähitellen elettyjen elämien myötä ”totuudennälkä” kasvaa kuitenkin niin suureksi, että ”salaisuuksien verhoa” raotetaan sen verran, että ihminen alkaa uskoa ja epäillä yhä enemmän jälleensyntymän mahdollisuuteen.>Eräs merkittävä ”kirkkoisä” sanoi aikoinaan, että jälleensyntyminen kyllä tyydyttää järjen ja sydämen mutta hän ei yksinkertaisesti kykene uskomaan siihen.>Jos pienelle lapsellekin kerrottaisiin etukäteen, että hänen elämänsä tulee olemaan täynnä tuskaa ja kärsimystä, lapsi saattaisi jäädä lamauttavaan shokkitilaan loppu iäkseen. Tietämättömänä tulevasta on siis hyvä elää.> Vanhempana kaiken koettuaan voikin sitten todeta, että olipas hyvä etten tiennyt tulevasta, sillä tietämättömyyteni auttoi jaksamaan ja voittamaan vaikeuteni. Toivo on siis todella suuri rikkaus maailmassa, eikä sitä ole turhaan nostettu uskon ja rakkauden kanssa tärkeimmiksi asioiksi maailmassamme.>Olisit ehkä voinut auttaa kaveriasi tai sitten et. Tällaisesta tuskin aiheutuu sinulle ainakaan mitään kummempaa karmaa. Jotain pientä ehkä, joka on helposti ”sovitettavissa”. >Näinhän se on. Jos vaikka joku massamurhaaja olisi tappanut Hitlerin tämän vielä ollessa lapsi niin olisiko tuo teko ollut täysin oikeutettu seuranneen historian kannalta?>johtamaan? Tämä muuttaa asetelman tilanteeseen jossa hyvä voikin olla paha ja paha olla hyvä. Pitkälle vietynä voimmekin todeta, ettei mitään hyvää ja pahaa ole edes olemassa, on vain erilaisia olosuhteita joissa asiat näyttävät välillä joko hyviltä tai välillä huonoilta, riippuen vielä siitäkin miltä suunnalta ja kannalta asiaa katsoo. >Voisi ajatella pientä lasta, jota ”satutetaan” antamalla hänelle rokote pistoksena. Lapsi ei vielä ymmärrä, että tuo ”kärsimys” onkin hyväksi hänelle vaan parkaisee lohduttomasti. >Ja spekulointia voi jatkaa ikuisuuteen: Mitä jos Hitlerin tilalle olisikin tullut vielä pahempi ihminen, joka olisi onnistunut tuhoamaan koko ihmiskunnan? >Totuus on kuitenkin omasta mielestäni juuri se, että olemme eri tasoisia sieluja. Toiset kokemattomia ja toiset kokeneempia. Tällä en tarkoita sitä, että toinen olisi toista parempi.>tragedioita. Vanhan sielun elämä ei siis ole millään lailla kadehdittavaa, pikemminkin päinvastoin. >Vanhat sielut ovat usein ”voimattomia” maailman pahuuden kanssa, he eivät enää osallistu niin aktiivisesti maailman menoon, kuten nuoremmat sielut vielä uutterasti tekevät.>Jonain päivänä koettaa sitten se suuri hetki, kun viimeinen elämä maanpäällä on eletty ja kaikki mahdollinen, niin ”hyvässä” kuin ”pahassakin” on koettu ja opittu. Sitten vasta alkaa ”korkeampi koulutus” jossain paremmassa paikassa kuin mitä maanpäällä ollessamme. On lähteitä jossa kehutaan maanpäällä ”opiskelleita” sieluja jo valmiiksi paljon osaavina, kovien olosuhteiden karaisemina ”ekspertteinä”, joilla on hyvät ”uramahdollisuudet” kaikkialla maailmankaikkeudessa. Kaikki tämä kärsimyskin on siis ollut ehkäpä hyvin hyödyllistä! ;-)

Lue lisää

>Paljon lohdullisempaa on kuitenkin olla ateisti ja olettaa, että kaikki loppuu kun kuppi menee nurin. On mielekkäämpää uskoa, että tämä kaikki on vain järjetöntä ja irrationaalista sattumaa ilman syvempää merkitystä ja että elämän tarkoitus on vain syödä, kuksia ja lisääntyä kuin että mitään hengellistä olisikaan olemassa.

Tuohan on ihan karmeaa. Elämä on ollut paskaa ja sen jälkeen ei sitten tule yhtään mitään. Kyllä minä kokisin lohdullisempana jopa k-uskon mukaisen "kärsi niin saan kärsimyksen kunniakruunun" -hömpötyksen, ja se on meikäläiseltä pakanalta paljon sanottu se.

Tarpeetonta kärsimystä minäkin inhoan. Siksi mieluummin ajattelen että kaikkeen on joku syy, tai sitten tosiaan itkeskelemme kauheana tragediana sitä mikä on välttämätöntä, kuten se esimerkin rokotus.

Ei lapsille saa elämästä tehdä liian pumpulista. Oletko seurannut tiistaisin kakkoselta tv:stä millaisia hirviöitä lapsista tulee kun heille ei uskalleta missään vaiheessa sanoa EI? En ehkä itse saanut kotoani niin paljon rakkautta kuin olisin tarvinnut, mutta ainakaan minun ei annettu hillua holtittomasti kuin sika pellossa, ja siitä olen mielissäni. Looginen ja järkevä elämänmeno on mielestäni mielekästä...

Vanhemmat useimmiten antavat lapsilleen kaiken mahdollisen koska tuntevat syvää syyllisyyttä. Tiedän tapauksen jossa mies sai jatkuvasti aikuisenakin rahaa ja ihan mitä vaan köyhiltä vanhemmiltaan, ja tod.näk. miehen isä oli käyttäytynyt seksuaalisen lähentelevästi poikaansa kohtaan kun tämä oli pieni.

Että kaiken antavat ja sallivat vanhemmat saattavat lahjoa lastaan hiljaiseksi vääryksistä...

Ganda ei ole nainen, mutta kun itse olen niin voinen käsitellä tuota kuukautis-juttua. Olen sitä muutenkin aina välillä avoimesti pohdiskellut, vaikka joitakuita se inhottaa. Miksi? Luonnollinen asiahan se on.

Minä koin lapsena kaiken seksuaalisen ällöttävänä, ja kyllä se oli kuin nyrkinisku kasvoihin ekat menssut. Ei niistä kauheasti ollut valistettu, ja olin aika myöhään kypsyvää sorttia ja luulin ensin olevani SAIRAS. Sittemmin olen kyllä saanut kokea jos vaikka jonkinmoiset kivut asian johdosta, mutta en minä "niitä" nykyään erikoisemmin vihaa. Mitä ei voi muuttaa, siihen kannattaa sopeutua. Jatkuvalla hampaidenkiristelyllä saa vain hampaansa rikki.

... kirjoitti:

>>Ymmärrät siis ääripäät? Hyvä, mutta miksi haluat niin helposti nähdä asiat vain ääripäissään? >Lastaan ei ole sen enempää hyvä laiminlyödä kuin ylihuolehtiakaan. Jokainen lapsi on lisäksi erilainen ja se mikä sopii toiselle lapselle ei olekaan hyväksi toiselle. Toisinaan laiminlyödystä lapsesta voi tulla vaikka kuinka hieno ihminen, kuten voi tulla myös ylihuolehditustakin. Asioita ei ole hyvä yleistää ja yksinkertaistaa ja tämän ymmärtävät kaikki viisaat ihmiset. On tietyllä tavalla tosin helppoa elää mustavalkoisissa yleistyksissä kuin myöntää maailman monitahoisuus ja erilaisuus sen olennoissa. Uskovat sortuvat usein juuri tähän “syntiin” jossa maailma on aina joko tai, eikä koskaan vähän sellaista ja vähän tällaista, jollainen se todellisuudessa on.>Se mitä joskus on jossain Japanissa tehty on melko merkityksetöntä nyt eläväsi elämän suhteen. Historia on tosin todella mielenkiintoista vaikka kaikki eivät niin asiaa näekään. Ihmiset eivät ole täydellisiä, eivätkä varsinkaan heidän tekonsa aina kaikkein järkevimpiä, kuten historia hyvin osoittaa. Sotilaskoulutus on tosin asia erikseen. Sota on poikkeustilanne, joka vaatii ”kovia otteita”. >Japanilaiset ovat kautta historian ymmärtäneet tämän sotaisesta historiastaan johtuen. Jos et ollut hyvin koulutettu ja karaistu, oli kohtalosi kuolla taistelussa ensimmäisten joukossa.> Taistelutaitojen opettajat olivat kovia oppilailleen vain siksi, että vain kovuuden kautta nämä samurait olivat niin hyviä ja taitavia taistelijoita.>Motivaatio on tottakai tärkeää, mielekkyys on tärkeää, itsensä hyväksyminen on tärkeää mutta eivät nämä asiat ole mitään helppoja ja itsestään selviä. Ihmisen pitää olla pitkällä henkisessä kasvussaan pystyäkseen toteuttamaan näitä asioita elämässään. Asennoituminen on ensisijaisen tärkeää, sillä vain oikein asennoituvat pääsevät pisimmälle. Keskitysleirilläkin parhaiten hengissä selvisivät ne, joilla oli jokin syy elää, ne jotka luovuttivat kuolivat ensimmäisinä.>Mikä sama ”scheisse”? Miksi oletat, että joka elämässä koetaan aina samat asiat?>Jotkut ovat sitä mieltä, että maailma on pelkkää ”roolipeliä”. He eivät usko siihen, että mitään edes opittaisiin, kunhan vain leikitään kaikenmaailman rooleilla, välillä roistoina ja välillä kingeinä. Itse en ajattele maailmaa pelkkänä teatterina mutta mistäs sen tietää?>Suurin osahan ihmisten elämistä on tavallisena tallukoina elämistä: Ei kovinkaan hienoa ”Teatteria” sinänsä. Vain harvalle on jaossa ”tähtirooleja” edes yhteen tai kahteen elämään. Monet jälleensyntymään kovasti uskovat kuvittelevat eläneensä mitä ihmeellisimmissä paikoissa mitä ihmeellisimpinä persoonina. He ahdistuvat kovasti jos saavat selville, että eivät ole koskaan olleet missään elämässään mitään sen kummempia; kalastajia, pappeja, huoria, sotilaita jne. jne>Ei tänne todellakaan synnytä kokemaan aina samat vanhat ”scheisset” yhä uudestaan ja uudestaan. Tietysti kertausta tulee paljonkin mutta kohtalo joka elämässä on jokseenkin ainutlaatuinen. Opetukset vaihtelevat joka elämässä, kuten ne vaihtuvat koulussakin aina seuraavalle luokalle siirryttäessä.>Sinulla on kykyä oivaltaa asioita vertauskuvien kautta mutta et aina muista ajatella asioita pidemmälle. Ei kukaan täällä tietenkään ole ”valmis” vaan aina vaan ”valmiimpi”. Elämä on koko kestonsa jatkuva koulu ja olisi lapsellista ajatella, että joskus 30- tai edes 50-vuotiaana olisi oppinut kaiken mitä elämästään voi oppia.> Oma elämäni on opettanut, että vanheneminen kasvattaa ihmistä hyväksymään asiat ja itsensä sellaisena kuin ne ovat. Tämä ei tarkoita kuitenkaan sitä, että tulisi välinpitämättömäksi kaikkea kohtaan, vaikka voihan niinkin joillekin käydä.>Oletko aina ajattelut kaikista asioista samalla tavalla vai ovatko mielipiteesi ja käsityksesi muuttuneet ajan myötä?>Olemme kokeneet lukuisissa elämissämme monia asioita erilaisina persoonina. Olemme ajatelleet asioita eritavalla. Ihmissielut jotka eivät ole niin kokeneita eivät usein mieti kovinkaan syvällisiä asioita. He ennemmin toimivat erilaisten motiivien ja halujensa ohjaamina ja välillä se ei ole hyväksi heille eikä muille. Ei lapsikaan paljon ajattele millaista on olla joskus aikuinen tai vanhus.>Lapsi elää lapsen elämäänsä iloineen ja murheineen ja niin tekee nuori sielukin. Sielun vanhenemisen käsite kuuluu oleellisena osana omissa näkemyksissäni. Moni ”ongelma” johtuu vain siitä, että sielu ei vain ole vielä kaikkea oppinut ja ”ongelman” avulla opetus tulee menemään perille. Sielu oppii paljon juuri yrityksen ja erehdyksen kautta. Tämä on mielekkäin ja tehokkain tapa oppia asioita, koska siihen liittyy myös tunnetason oppimista, joka on älytasoa paljon voimakkaampi ”tietopankki”. >Vain tunne kertoo millaiselta jokin asia todellisuudessa tuntuu, älyllisesti voimme vain harjoitella teorian tasolla. ”Mene ja tiedä!” sanotaan ja tämä tarkoittaa vain sitä, että kaikki on koettava itse. Ei hyödytä hokea: ”Hauki on kala, hauki on kala” jos ei ole edes koskaan haukea nähnytkään.>Mikä erottaa meistä ”aivottomista roboteista”? Eikö se ole juuri tunteemme? > Viisaus tarkoittaa älynsä oikealla tavalla käyttämistä ja miten voimme käyttää älyämme oikein jos meiltä puuttuu tunnetason kehitys? Silloin voimme vain ”hutkia” ympäriinsä ja toivoa parasta. Pienikin määrä älyä riittää jos sitä osaa käyttää oikein.>Hyvin älykkäät ihmiset sortuvat välillä älylliseen saivarteluun. Se kuuluu asiaan. Korkeassa älykkyydessä on samanlaisia ongelmia kuin vaikkapa fyysisessä kauneudessakin. Kateus on hyvin yleistä tällaisia ”poikkeusihmisiä” kohtaan: Koulussa saa kuulla olevansa hikipinko tai muuta vastaavaa ja se ei ole todellakaan helppoa nuorelle, vasta kehittyvän tunne-elämänsä ”kuohuissa”.>Olet hyvin älykäs! Itselläni on ollut ’”kunnia” tuntea jokunen kaltaisesi ja tiedän, että korkean älynsä kanssa toimeen tuleminen ei ole helppoa. Lahjakkaan lapsen-tragedia on totinen tosi. On suuri menetys kun mitä lahjakkaimmasta lapsesta ja nuoresta ei koskaan tulekaan sitä Nobel-palkinnon saajaa vaan mielisairaaloissa riutuva ”ihmisraunio”.> ”Kaunis mieli” elokuva antaa kuitenkin toivoa siitä, ettei aina kaikki ole kuitenkaan menetetty. Maailma on ihmeellinen ja rakkauden voima mahtava jos ihminen vain osaa nöyrtyä ja uskaltaa olla oma itsensä vaikka selän takana naureskellaan. Jonain päivän ihmiset saattavat tulla luoksesi kunniaa kokemaasi kohtaan osoittamaan, kuten lopuksi elokuvassa käykin.>Motivaatio, herkkyys, äly ja vaikka mikä vaikuttaa oppimistulokseen.>Puhut vapaasta valinnasta syntyä tänne maanpäälle. Jos meillä olisi vapaa tahto valita synnymmekö tänne maapallolle vai olemmeko ikuisesti ”taivaassa” niin miksi yhä miljardit ja miljardit käyttävät vapaata tahtoaan ja päättävät syntyä tänne ”murheen alhoon”? Mikä täällä on niin ihmeellistä, että päätämme hylätä ”taivaan ilot” vai onko valinnan vapautemme ”rajoitettu” jollain tavoin?>Itse koen sen, että ihmissielun on vain alettava kapuamaan kohti taivaita sieltä ihan alimmaisilta puolilta. Kaikkien meidän on tehtävä tämä sama ”matka” ja olemme täydellisen tasa-arvoisia tässä asiassa.
Elämme monet elämämme tehden samat virheet ja samat onnistumiset ja kokoajan kapuamme yhä korkeammalle ja korkeammalle tikapuissa. >Tiemme on kuitenkin täysin ”itsemme näköinen”: Vapaa valintamme antaa meidän siis valita miten haluamme ”oppituntimme” saada erilaisissa elämissämme maan päällä.>Jälleensyntymisellä olemme kaikki tehneet toisillemme kaiken ”hyvän” ja kaiken ”pahan”, niin kuka on silloin kelvollinen tuomitsemaan toisen? Voiko toinen murhamies tuomita toisen murhamiehen jne.?>Sielusi on osa suurempaa, osa perhettä, jonka yhteydessä sinun on hyvä olla. Maanpäällä tätä ei aina ymmärretä, että jokaisella on oma ”sieluperhe”, joka ymmärtää täydellisesti jokaista jäsentään vailla tuomioita, kokien pelkkää puhdasta rakkautta toistaan kohtaan.>Jos motivaatio puuttuu niin silloin on tehtävä jotain asian hyväksi. Muutos on lähdettävä itsestään, on otettava härkää sarvista. Tämä pätee niin maalliseen kuin ylimaalliseenkin.>Olet lukenut NDE-kokemuksista. Hyvä.>”Välitilastakin” sielu vapautuu vain jos ymmärtää toimia, pyytää apua, valoa, uskoa yms. Sielua ei voi paljoakaan auttaa jos se päättää jäädä paikalleen mitään tekemättä. Kuoleman jälkeen sielu menee paikkaan jonka se on elämänsä aikana itselleen aiheuttanut tai ”luonut”. >”Paha” ihminen menee harmaaseen ja kylmään paikkaan, jossa ”elämä” jatkuu” niin kauan kuin sielu ei ymmärrä tekojaan, jotka johtivat moiseen ”voidiin”. Vasta kun sielu nöyrtyy ja pyytää Jumalaa/valoa auttamaan itseään, ja kaikki ”helvetti” katoaa.>Näköalattomuus vaivaa monia ihmisiä nykyään, aivan totta!>Mutta mikä ihmeen ”näköalattomuus”? Se, ettei ole sitä omakotitaloa, autoa, venettä, hirsikesämökkiä, sussaria, kahta lasta(tyttö&poika), missivaimo? ;-) Itselläni ei ole kuin kaksi lasta tuosta listasta. ;-)>Ihmiset kärsivät, koska he juoksevat heille ulkoapäin annettujen ”menestysmallien” perässä. Hei eivät kuuntelee mitä heidän sielullaan on sanottavanaan: Hiljaa hyvä tulee, rauhallisesti, ei kiirettä mihinkään…>Ihmisten arvomaailma on romahtanut ja siitä johtuu tämä mielettömyys. Katso ympärillesi! Mitä vaurautta! Ihmiset elävät kuin kuninkaat muinoin ja vielä paremmin! Niin, materiaalisesti! On hyvää ruokaa, lääkärit parantamaan sairaudet, lämpimät asunnot mukavuuksineen, tietokoneet joilla kaikki maailman tieto on hetkessä ulottuvillamme. >Miksi murehtia huomista, kun tänään olemme hyvin syöneet ja muutaman kilometrin päässä on ”rahalaitos” josta kyllä saamme rahaa koska meillä on siihen laillinen oikeus. Kukaan ei siis kuole köyhyyteen täällä Suomessa, kuten jossain Afrikassa.>Miksi sitten Afrikassa ihmiset ovat kaikesta huolimatta onnellisia, vaikkei ole ruokaa, työtä, vettä, on AIDSia ja muita sairauksia?>Ajatteles asiaa vähän pidemmälle.

Miksei yhtä hyvin itsemurhan tehnytkin olisi voinut opettaa yhtä sun toista läheisilleen? Vuosikymmeniä itsensä kanssa ”taistellut” ja lopulta päivänsä oman käden kautta päättänyt voi olla opettanut ihmisille ympärillään vaikka mitä.>Itämaissahan kuolema on ollut perinteisesti ”vapautus” eikä suinkaan mikään kauhea lopullinen ero kaikesta, kuten länsimaissa. En ole kuitenkaan mikään hindu tai buddhalainen, hiukka olen kristitty koska se on se ”maa” johon olen ”juurtunut”.>Itsemurha-aihe taitaa olla sinulle jotenkin ajankohtainen?>Painotan tässä nyt sitä, että niin itsemurhaaja, murhaaja, tai ihan kuka tahansa tulee joka tapauksessa syntymään uudelleen, niin kauan kunnes kaikki on opittu, ego voitettu jne. Tämä kuulostaa jossain määrin buddhalaislta ja sitä se vähän onkin.>Ymmärsin kyllä mitä ajoit takaa…
Elämänsä ”tuhlaaminen” voi joissakin ihmiissä aiheuttaa näkyjä helvetistä ja vaikka mistä kamalasta. Nämä eivät ole todellisia vaan alitajunnan yritys saada ihminen vielä järkiinsä ja elämään loppu elämäänsä viisaasti.

84% kuolemankokemuksista on kuitenkin OK!>Mutta kyse on tosiaankin vain välitilasta, ikään kuin eteisestä henkimaailmoihin. Pelkän eteisen perusteella ei kannata vielä vetää johtopäätöksiä koko talon suhteen. Oikeastaan tuossa nettisivustossa ei ollut mitään siitä, mitä tapahtuu ”eteisen” jälkeen, kun sieltä poistutaan itse muuhun ”taloon”>>>Toki ymmärrän, mutta ei ole myöskään mieltä käydä ensimmäistä luokkaa kerta toisensa jälkeen läpi, jos sen on jo kerran käynyt. Se on lähinnä simputusta ja äärimmäisen turhauttavaa. Jäitkös koulussa monestikin luokallesi vai mikä tässä on haudattuna? Älykkyydestäsi päätellen sut olis voinu siirtää muutaman luokan ylöspäin… ;-)>Pitää paikkansa mutta osa oppimisesta voi tapahtua joskus vain ”pakkopullan” kautta. Asenteemme tai muu suhtautumisemme voi olla myös huono jolloin koemme kaiken pelkäksi ”pakkopullaksi”.>Olet selvästi edistyneempi ihminen, joka voi pahoin ”keskinkertaisille” suunnitellussa maailmassamme. Kun löytää jonkun ”oman jutun” niin siitä on mukavaa ponnistaa ylöspäin vaikka muut ei sua aina ymmärtäisikään. Mulla on omat juttuni, jotka auttaa jaksamaan, eikä ne ole mikään raha, titteli, hyvännäkönen missi kainalossa yms. ;-)>No, minä olin yksi koulukiusatuista. Olen käynyt myös läpi mainitsemasi seuraukset, ”kärsimykset”. Ehkä olen sitten poikkeusyksilö tai jotain, kun en tunne katkeruutta?>Itse asiassa koen, että ilman kaikkea tätä ”scheisseä” olisin paljon heikompi ja pinnallisempi.: Askartelisin samanlaisten jonninjoutavuuksien kanssa kuin suuri osa ihmisistä. Ehkä valitsin tämän elämäni juuri tällaiseksi ja voinkin onnitella itseäni onnistumisestani. Voiko parempaa ”palkintoa” enää toivoa kun ”ruudulle” tulee ilmoitus: ”Mission succesfull” ? ;-)>Joskus tietysti liika on yksinkertaisesti liikaa ja selkä katkeaa!>Tottakai osa kärsimyksestä on turhaa, pelkkää aineellisen maailman ”oikkua”. Lääketiede pyrkiikin taistelemaan tätä kärsimystä vastaan vähentäen ja lievittäen sitä tehokkaasti.>Olet siis muotoillut uudestaan ”Mikä ei tapa, karaisee!”?>Asenteesi on, sanoisinko: vaarallinen! ;-)>Toistat itseäsi ja puhut vähän itseäsi ”pussiin”. Myönnät, että sopivasti ”tuskaa” on hyväksi, mutta jotenkin olet näköalaton elämän suhteen. Elämä kantaa kyllä kun annat sen vain kantaa, kyse on tavallaan samasta ”kellumisharjoituksesta”, kuin minkä isäsi opetti sinulle lapsena. ;-)>Ei oteta siis ”riskiä”, vaan pelataan varman päälle? No, ihan miten vaan haluaa sen tehdä. Joskus olosuhteet on sellaset, että parempi ottaa riskiä ja välillä parempi ettei ota. Jos päätökset koskevat myös muita ihmisiä, niin silloin on parempi olla varovainen. Hullu saa joskus olla mutta tyhmä ei koskaan! No, joo… ;-)>Jokainen taaplaa täällä tavallaan, capiche?

Sim.

>>Ootko pelaillu paljon tietokoneroolipelejä?>Aika mahdotonta moinen ajattelu, ellei sitten ole jo se vanha sielu.>Tuolla taas ei ole mitään merkitystä minkä uskonnon mukaan me suomalaiset täällä elämme. Suomessahan luterilaisuus on mitä suvaitsevaisin uskonto, joidenkin mielestä liiankin suvaitsevainen, niin mitäs siitä sitten voidaan päätellä?>Täytyy ymmärtää, että uskonnot, ateismi, materialismi ja muu sellainen ”inhottava” kuuluu jollekin sielun kehittymisen ”tasolle” ja jotkut on vasta kokemassa tuota tasoa, kun osa on sen ”tason” jo ohittanut. Aikoinaan ”ohittajat” ovat itse sähläilleet ihan samoin tavoin kuin nekin, jotka sähläilee vasta nyt.>Elämiä tuskin on satoja, eiköhän 50 ole paljon lähempänä. Pelkkä oma arvioni tämä…>Näitähän sattuu. Eikä ole hienoa tämä mahdollisuus syntyä uudestaan ja samaan perheeseen josta joutu pois kuolemaan? Tässä on se reinkarnaation ”viehätys”. ;-)>Harmi kun olet saanut kärsiä mutta ehkäpä jonain päivänä tunnet kaiken olevan hyvin ja oikein, kuten minäkin nykyään koen. ;-)>Huhhuh, tulipas megavastaus!

Lue lisää

Hei muuten, oletko sinä nainen vai mies? Oletin että mies.

Tuli vaan tuossa mieleen kun vilkaisin sieltä täältä ja:

>Siellä pojan kaverit olivat kampittaneet hänet maahan, kaivaneet sikiön ulos kohdusta rautalangalla ja lopulta heittäneet sikiön rantanuotioon - kaiken äidin nähden.

Minusta tuo kuulostaa vähän liian paksulta nieltäväksi. Oliko joku noista pojista muka gynekologian asiantuntija? VOIKO kohdusta noin vaan kaivaa jotain pois, ilman että vahingoittaa pahasti kohdun omistajaa, kenties peräti tekee hänet hedelmättömäksi (jossa tapauksessa uutta sikiötä vanhalle sielulle ei olisi tullut)? Eräs tietämäni henkilö on kuulema hedelmätön useiden NORMAALIEN aborttien jäljiltä.

En myöskään usko että kovin moni sielu asettuu sikiöön pysyvästi pitkiä aikoja ennen synnytyshetkeä. Olen tästä asiasta jostakin kirjasta lukenut, johon oli koottu noita syntymää edeltäviä ja sensellaisia kokemuksia, ja hypnotisoidut ihmiset sanoivat etteivät he välttämättä asettuneet sikiöön vasta kuin syntymän hetkellä. (Mitään selkeää lakia asiasta ei kuitenkaan ole, eli jokainen tämänkin valitsee kai mieltymyksensä mukaan.) Mieheni sensijaan muistaa lapsena olleensa useinkin kehonsa ulkopuolella, joten kaikille pysyvää jämähdystä kehoon ei tapahdu edes syntymässä.

Enivei ihan kaikkea ei kannata aina uskoa sellaisenaan. Maalaisjärkikin on ok.

Henk.koht. minua tympäisi kymmenisen vuotta sitten Ultra-lehdessä ollut yleisönosastokirjoitus jossa joku mies jäkätti siitä että naiset abortoivat korkealle kehittyneitä sieluja. Mikä ihmeen hinku vanhoilla ja viisailla sieluilla oli(si) muka syntyä nimenomaan niille ihmisille jotka eivät halua lasta? Tuo kirjoittaja otti taakseen jonkun Suuren Valkoisen Veljeskunnan, että sai oikein pontta sanoilleen.

Heli Sarre sitten vastasi piruuttaa Pienen Punaisen Sisarkunnan nimissä jotain aika järkevää... mitä varmasti moni nainen sanoisi, jos vaivautuisi kaikenlaisille papparaisille asiasta selkoa tekemään.

Ensisijaisesti naisen keho kuitenkin on NAISEN, eikä mikään elatusastia sielulle joka väkisin yrittää päästä syntymään...

(Ei tämä nyt välttämättä mitenkään mihinkään liittynyt, tulipa vaan mieleen.)

-Q- kirjoitti:

Hei muuten, oletko sinä nainen vai mies? Oletin että mies.

Tuli vaan tuossa mieleen kun vilkaisin sieltä täältä ja:

>Siellä pojan kaverit olivat kampittaneet hänet maahan, kaivaneet sikiön ulos kohdusta rautalangalla ja lopulta heittäneet sikiön rantanuotioon - kaiken äidin nähden.

Minusta tuo kuulostaa vähän liian paksulta nieltäväksi. Oliko joku noista pojista muka gynekologian asiantuntija? VOIKO kohdusta noin vaan kaivaa jotain pois, ilman että vahingoittaa pahasti kohdun omistajaa, kenties peräti tekee hänet hedelmättömäksi (jossa tapauksessa uutta sikiötä vanhalle sielulle ei olisi tullut)? Eräs tietämäni henkilö on kuulema hedelmätön useiden NORMAALIEN aborttien jäljiltä.

En myöskään usko että kovin moni sielu asettuu sikiöön pysyvästi pitkiä aikoja ennen synnytyshetkeä. Olen tästä asiasta jostakin kirjasta lukenut, johon oli koottu noita syntymää edeltäviä ja sensellaisia kokemuksia, ja hypnotisoidut ihmiset sanoivat etteivät he välttämättä asettuneet sikiöön vasta kuin syntymän hetkellä. (Mitään selkeää lakia asiasta ei kuitenkaan ole, eli jokainen tämänkin valitsee kai mieltymyksensä mukaan.) Mieheni sensijaan muistaa lapsena olleensa useinkin kehonsa ulkopuolella, joten kaikille pysyvää jämähdystä kehoon ei tapahdu edes syntymässä.

Enivei ihan kaikkea ei kannata aina uskoa sellaisenaan. Maalaisjärkikin on ok.

Henk.koht. minua tympäisi kymmenisen vuotta sitten Ultra-lehdessä ollut yleisönosastokirjoitus jossa joku mies jäkätti siitä että naiset abortoivat korkealle kehittyneitä sieluja. Mikä ihmeen hinku vanhoilla ja viisailla sieluilla oli(si) muka syntyä nimenomaan niille ihmisille jotka eivät halua lasta? Tuo kirjoittaja otti taakseen jonkun Suuren Valkoisen Veljeskunnan, että sai oikein pontta sanoilleen.

Heli Sarre sitten vastasi piruuttaa Pienen Punaisen Sisarkunnan nimissä jotain aika järkevää... mitä varmasti moni nainen sanoisi, jos vaivautuisi kaikenlaisille papparaisille asiasta selkoa tekemään.

Ensisijaisesti naisen keho kuitenkin on NAISEN, eikä mikään elatusastia sielulle joka väkisin yrittää päästä syntymään...

(Ei tämä nyt välttämättä mitenkään mihinkään liittynyt, tulipa vaan mieleen.)

Lue lisää

Jenkeissä tuo temppu tunnetaan nimellä "back alley job" eli laiton tee-se-itse -abortti Siihen käytetään usein vaatehengaria (auts!). Usein tuollaisen teurastuksen jäljiltä nainen jää loppuiäkseen hedelmättömäksi, ja moni nainen kuolee. Mutta niitä tehdään paikoissa, joissa abortin saaminen on hankalaa. Ks. http://en.wikipedia.org/wiki/Back-alley_abortion sekä http://en.wikipedia.org/wiki/Self-induced_abortion.

Jos juttu on totta, niin kaikenkaikkiaan uskomattoman törkeä ja brutaali veto siltä pojalta.

Tavallinen, kliininenkin abortti voi aiheuttaa hedelmättömyyden. Riski kasvaa aborttien määrän mukana.

Kuolemakokemuksista on selvinnyt, että sielu voi kiinnittyä ruumiiseen missä tahansa aikavälissä 12 viikon ja syntymän välissä. Salvador Dali kertoi itse asettuneensa seitsemänkuukautisena. Monilla ihmisilä on selkeitä muistoja sikiöajalta.

Joka tapauksessa oma suhtautumisen aborttiin on kahtalainen. Toisaalta se on rikos lapsen sielua kohtaan - siinä keskeytetään alkanut elämä alkuunsa. Toisaalta jokaisella pitäisi mielestäni olla päätäntävalta omaan ruumiiseensa. Abortti ei ole milloinkaan iloinen asia, vaan aina välttämätön paha. Siksi on parempi pitää abortti laillisena kuin aiheuttaa vielä enemmän kärsimystä noilla back alley jobeilla.

Aussiystäväni sanoi, että hän on keskustellut asian läpi poikansa kanssa, ja lopuksi he molemmat itkivät. Mutta he myös antoivat anteeksi. Poika ymmärsi, että jos hän olisi tullut tähän maailmaan aiemmin, hänen elämänsä olisi ollut ylivoimaisen vaikeaa ja hän kuitenkin sai tulla uudelleen, paremmilla lähtökohdilla, takaisin. Se, että hän tuli takaisin uudelleen, on mielestäni valtava rakkaudenosoitus tätä äitiä kohtaan.

... kirjoitti:

>>Ymmärrät siis ääripäät? Hyvä, mutta miksi haluat niin helposti nähdä asiat vain ääripäissään? >Lastaan ei ole sen enempää hyvä laiminlyödä kuin ylihuolehtiakaan. Jokainen lapsi on lisäksi erilainen ja se mikä sopii toiselle lapselle ei olekaan hyväksi toiselle. Toisinaan laiminlyödystä lapsesta voi tulla vaikka kuinka hieno ihminen, kuten voi tulla myös ylihuolehditustakin. Asioita ei ole hyvä yleistää ja yksinkertaistaa ja tämän ymmärtävät kaikki viisaat ihmiset. On tietyllä tavalla tosin helppoa elää mustavalkoisissa yleistyksissä kuin myöntää maailman monitahoisuus ja erilaisuus sen olennoissa. Uskovat sortuvat usein juuri tähän “syntiin” jossa maailma on aina joko tai, eikä koskaan vähän sellaista ja vähän tällaista, jollainen se todellisuudessa on.>Se mitä joskus on jossain Japanissa tehty on melko merkityksetöntä nyt eläväsi elämän suhteen. Historia on tosin todella mielenkiintoista vaikka kaikki eivät niin asiaa näekään. Ihmiset eivät ole täydellisiä, eivätkä varsinkaan heidän tekonsa aina kaikkein järkevimpiä, kuten historia hyvin osoittaa. Sotilaskoulutus on tosin asia erikseen. Sota on poikkeustilanne, joka vaatii ”kovia otteita”. >Japanilaiset ovat kautta historian ymmärtäneet tämän sotaisesta historiastaan johtuen. Jos et ollut hyvin koulutettu ja karaistu, oli kohtalosi kuolla taistelussa ensimmäisten joukossa.> Taistelutaitojen opettajat olivat kovia oppilailleen vain siksi, että vain kovuuden kautta nämä samurait olivat niin hyviä ja taitavia taistelijoita.>Motivaatio on tottakai tärkeää, mielekkyys on tärkeää, itsensä hyväksyminen on tärkeää mutta eivät nämä asiat ole mitään helppoja ja itsestään selviä. Ihmisen pitää olla pitkällä henkisessä kasvussaan pystyäkseen toteuttamaan näitä asioita elämässään. Asennoituminen on ensisijaisen tärkeää, sillä vain oikein asennoituvat pääsevät pisimmälle. Keskitysleirilläkin parhaiten hengissä selvisivät ne, joilla oli jokin syy elää, ne jotka luovuttivat kuolivat ensimmäisinä.>Mikä sama ”scheisse”? Miksi oletat, että joka elämässä koetaan aina samat asiat?>Jotkut ovat sitä mieltä, että maailma on pelkkää ”roolipeliä”. He eivät usko siihen, että mitään edes opittaisiin, kunhan vain leikitään kaikenmaailman rooleilla, välillä roistoina ja välillä kingeinä. Itse en ajattele maailmaa pelkkänä teatterina mutta mistäs sen tietää?>Suurin osahan ihmisten elämistä on tavallisena tallukoina elämistä: Ei kovinkaan hienoa ”Teatteria” sinänsä. Vain harvalle on jaossa ”tähtirooleja” edes yhteen tai kahteen elämään. Monet jälleensyntymään kovasti uskovat kuvittelevat eläneensä mitä ihmeellisimmissä paikoissa mitä ihmeellisimpinä persoonina. He ahdistuvat kovasti jos saavat selville, että eivät ole koskaan olleet missään elämässään mitään sen kummempia; kalastajia, pappeja, huoria, sotilaita jne. jne>Ei tänne todellakaan synnytä kokemaan aina samat vanhat ”scheisset” yhä uudestaan ja uudestaan. Tietysti kertausta tulee paljonkin mutta kohtalo joka elämässä on jokseenkin ainutlaatuinen. Opetukset vaihtelevat joka elämässä, kuten ne vaihtuvat koulussakin aina seuraavalle luokalle siirryttäessä.>Sinulla on kykyä oivaltaa asioita vertauskuvien kautta mutta et aina muista ajatella asioita pidemmälle. Ei kukaan täällä tietenkään ole ”valmis” vaan aina vaan ”valmiimpi”. Elämä on koko kestonsa jatkuva koulu ja olisi lapsellista ajatella, että joskus 30- tai edes 50-vuotiaana olisi oppinut kaiken mitä elämästään voi oppia.> Oma elämäni on opettanut, että vanheneminen kasvattaa ihmistä hyväksymään asiat ja itsensä sellaisena kuin ne ovat. Tämä ei tarkoita kuitenkaan sitä, että tulisi välinpitämättömäksi kaikkea kohtaan, vaikka voihan niinkin joillekin käydä.>Oletko aina ajattelut kaikista asioista samalla tavalla vai ovatko mielipiteesi ja käsityksesi muuttuneet ajan myötä?>Olemme kokeneet lukuisissa elämissämme monia asioita erilaisina persoonina. Olemme ajatelleet asioita eritavalla. Ihmissielut jotka eivät ole niin kokeneita eivät usein mieti kovinkaan syvällisiä asioita. He ennemmin toimivat erilaisten motiivien ja halujensa ohjaamina ja välillä se ei ole hyväksi heille eikä muille. Ei lapsikaan paljon ajattele millaista on olla joskus aikuinen tai vanhus.>Lapsi elää lapsen elämäänsä iloineen ja murheineen ja niin tekee nuori sielukin. Sielun vanhenemisen käsite kuuluu oleellisena osana omissa näkemyksissäni. Moni ”ongelma” johtuu vain siitä, että sielu ei vain ole vielä kaikkea oppinut ja ”ongelman” avulla opetus tulee menemään perille. Sielu oppii paljon juuri yrityksen ja erehdyksen kautta. Tämä on mielekkäin ja tehokkain tapa oppia asioita, koska siihen liittyy myös tunnetason oppimista, joka on älytasoa paljon voimakkaampi ”tietopankki”. >Vain tunne kertoo millaiselta jokin asia todellisuudessa tuntuu, älyllisesti voimme vain harjoitella teorian tasolla. ”Mene ja tiedä!” sanotaan ja tämä tarkoittaa vain sitä, että kaikki on koettava itse. Ei hyödytä hokea: ”Hauki on kala, hauki on kala” jos ei ole edes koskaan haukea nähnytkään.>Mikä erottaa meistä ”aivottomista roboteista”? Eikö se ole juuri tunteemme? > Viisaus tarkoittaa älynsä oikealla tavalla käyttämistä ja miten voimme käyttää älyämme oikein jos meiltä puuttuu tunnetason kehitys? Silloin voimme vain ”hutkia” ympäriinsä ja toivoa parasta. Pienikin määrä älyä riittää jos sitä osaa käyttää oikein.>Hyvin älykkäät ihmiset sortuvat välillä älylliseen saivarteluun. Se kuuluu asiaan. Korkeassa älykkyydessä on samanlaisia ongelmia kuin vaikkapa fyysisessä kauneudessakin. Kateus on hyvin yleistä tällaisia ”poikkeusihmisiä” kohtaan: Koulussa saa kuulla olevansa hikipinko tai muuta vastaavaa ja se ei ole todellakaan helppoa nuorelle, vasta kehittyvän tunne-elämänsä ”kuohuissa”.>Olet hyvin älykäs! Itselläni on ollut ’”kunnia” tuntea jokunen kaltaisesi ja tiedän, että korkean älynsä kanssa toimeen tuleminen ei ole helppoa. Lahjakkaan lapsen-tragedia on totinen tosi. On suuri menetys kun mitä lahjakkaimmasta lapsesta ja nuoresta ei koskaan tulekaan sitä Nobel-palkinnon saajaa vaan mielisairaaloissa riutuva ”ihmisraunio”.> ”Kaunis mieli” elokuva antaa kuitenkin toivoa siitä, ettei aina kaikki ole kuitenkaan menetetty. Maailma on ihmeellinen ja rakkauden voima mahtava jos ihminen vain osaa nöyrtyä ja uskaltaa olla oma itsensä vaikka selän takana naureskellaan. Jonain päivän ihmiset saattavat tulla luoksesi kunniaa kokemaasi kohtaan osoittamaan, kuten lopuksi elokuvassa käykin.>Motivaatio, herkkyys, äly ja vaikka mikä vaikuttaa oppimistulokseen.>Puhut vapaasta valinnasta syntyä tänne maanpäälle. Jos meillä olisi vapaa tahto valita synnymmekö tänne maapallolle vai olemmeko ikuisesti ”taivaassa” niin miksi yhä miljardit ja miljardit käyttävät vapaata tahtoaan ja päättävät syntyä tänne ”murheen alhoon”? Mikä täällä on niin ihmeellistä, että päätämme hylätä ”taivaan ilot” vai onko valinnan vapautemme ”rajoitettu” jollain tavoin?>Itse koen sen, että ihmissielun on vain alettava kapuamaan kohti taivaita sieltä ihan alimmaisilta puolilta. Kaikkien meidän on tehtävä tämä sama ”matka” ja olemme täydellisen tasa-arvoisia tässä asiassa.
Elämme monet elämämme tehden samat virheet ja samat onnistumiset ja kokoajan kapuamme yhä korkeammalle ja korkeammalle tikapuissa. >Tiemme on kuitenkin täysin ”itsemme näköinen”: Vapaa valintamme antaa meidän siis valita miten haluamme ”oppituntimme” saada erilaisissa elämissämme maan päällä.>Jälleensyntymisellä olemme kaikki tehneet toisillemme kaiken ”hyvän” ja kaiken ”pahan”, niin kuka on silloin kelvollinen tuomitsemaan toisen? Voiko toinen murhamies tuomita toisen murhamiehen jne.?>Sielusi on osa suurempaa, osa perhettä, jonka yhteydessä sinun on hyvä olla. Maanpäällä tätä ei aina ymmärretä, että jokaisella on oma ”sieluperhe”, joka ymmärtää täydellisesti jokaista jäsentään vailla tuomioita, kokien pelkkää puhdasta rakkautta toistaan kohtaan.>Jos motivaatio puuttuu niin silloin on tehtävä jotain asian hyväksi. Muutos on lähdettävä itsestään, on otettava härkää sarvista. Tämä pätee niin maalliseen kuin ylimaalliseenkin.>Olet lukenut NDE-kokemuksista. Hyvä.>”Välitilastakin” sielu vapautuu vain jos ymmärtää toimia, pyytää apua, valoa, uskoa yms. Sielua ei voi paljoakaan auttaa jos se päättää jäädä paikalleen mitään tekemättä. Kuoleman jälkeen sielu menee paikkaan jonka se on elämänsä aikana itselleen aiheuttanut tai ”luonut”. >”Paha” ihminen menee harmaaseen ja kylmään paikkaan, jossa ”elämä” jatkuu” niin kauan kuin sielu ei ymmärrä tekojaan, jotka johtivat moiseen ”voidiin”. Vasta kun sielu nöyrtyy ja pyytää Jumalaa/valoa auttamaan itseään, ja kaikki ”helvetti” katoaa.>Näköalattomuus vaivaa monia ihmisiä nykyään, aivan totta!>Mutta mikä ihmeen ”näköalattomuus”? Se, ettei ole sitä omakotitaloa, autoa, venettä, hirsikesämökkiä, sussaria, kahta lasta(tyttö&poika), missivaimo? ;-) Itselläni ei ole kuin kaksi lasta tuosta listasta. ;-)>Ihmiset kärsivät, koska he juoksevat heille ulkoapäin annettujen ”menestysmallien” perässä. Hei eivät kuuntelee mitä heidän sielullaan on sanottavanaan: Hiljaa hyvä tulee, rauhallisesti, ei kiirettä mihinkään…>Ihmisten arvomaailma on romahtanut ja siitä johtuu tämä mielettömyys. Katso ympärillesi! Mitä vaurautta! Ihmiset elävät kuin kuninkaat muinoin ja vielä paremmin! Niin, materiaalisesti! On hyvää ruokaa, lääkärit parantamaan sairaudet, lämpimät asunnot mukavuuksineen, tietokoneet joilla kaikki maailman tieto on hetkessä ulottuvillamme. >Miksi murehtia huomista, kun tänään olemme hyvin syöneet ja muutaman kilometrin päässä on ”rahalaitos” josta kyllä saamme rahaa koska meillä on siihen laillinen oikeus. Kukaan ei siis kuole köyhyyteen täällä Suomessa, kuten jossain Afrikassa.>Miksi sitten Afrikassa ihmiset ovat kaikesta huolimatta onnellisia, vaikkei ole ruokaa, työtä, vettä, on AIDSia ja muita sairauksia?>Ajatteles asiaa vähän pidemmälle.

Miksei yhtä hyvin itsemurhan tehnytkin olisi voinut opettaa yhtä sun toista läheisilleen? Vuosikymmeniä itsensä kanssa ”taistellut” ja lopulta päivänsä oman käden kautta päättänyt voi olla opettanut ihmisille ympärillään vaikka mitä.>Itämaissahan kuolema on ollut perinteisesti ”vapautus” eikä suinkaan mikään kauhea lopullinen ero kaikesta, kuten länsimaissa. En ole kuitenkaan mikään hindu tai buddhalainen, hiukka olen kristitty koska se on se ”maa” johon olen ”juurtunut”.>Itsemurha-aihe taitaa olla sinulle jotenkin ajankohtainen?>Painotan tässä nyt sitä, että niin itsemurhaaja, murhaaja, tai ihan kuka tahansa tulee joka tapauksessa syntymään uudelleen, niin kauan kunnes kaikki on opittu, ego voitettu jne. Tämä kuulostaa jossain määrin buddhalaislta ja sitä se vähän onkin.>Ymmärsin kyllä mitä ajoit takaa…
Elämänsä ”tuhlaaminen” voi joissakin ihmiissä aiheuttaa näkyjä helvetistä ja vaikka mistä kamalasta. Nämä eivät ole todellisia vaan alitajunnan yritys saada ihminen vielä järkiinsä ja elämään loppu elämäänsä viisaasti.

84% kuolemankokemuksista on kuitenkin OK!>Mutta kyse on tosiaankin vain välitilasta, ikään kuin eteisestä henkimaailmoihin. Pelkän eteisen perusteella ei kannata vielä vetää johtopäätöksiä koko talon suhteen. Oikeastaan tuossa nettisivustossa ei ollut mitään siitä, mitä tapahtuu ”eteisen” jälkeen, kun sieltä poistutaan itse muuhun ”taloon”>>>Toki ymmärrän, mutta ei ole myöskään mieltä käydä ensimmäistä luokkaa kerta toisensa jälkeen läpi, jos sen on jo kerran käynyt. Se on lähinnä simputusta ja äärimmäisen turhauttavaa. Jäitkös koulussa monestikin luokallesi vai mikä tässä on haudattuna? Älykkyydestäsi päätellen sut olis voinu siirtää muutaman luokan ylöspäin… ;-)>Pitää paikkansa mutta osa oppimisesta voi tapahtua joskus vain ”pakkopullan” kautta. Asenteemme tai muu suhtautumisemme voi olla myös huono jolloin koemme kaiken pelkäksi ”pakkopullaksi”.>Olet selvästi edistyneempi ihminen, joka voi pahoin ”keskinkertaisille” suunnitellussa maailmassamme. Kun löytää jonkun ”oman jutun” niin siitä on mukavaa ponnistaa ylöspäin vaikka muut ei sua aina ymmärtäisikään. Mulla on omat juttuni, jotka auttaa jaksamaan, eikä ne ole mikään raha, titteli, hyvännäkönen missi kainalossa yms. ;-)>No, minä olin yksi koulukiusatuista. Olen käynyt myös läpi mainitsemasi seuraukset, ”kärsimykset”. Ehkä olen sitten poikkeusyksilö tai jotain, kun en tunne katkeruutta?>Itse asiassa koen, että ilman kaikkea tätä ”scheisseä” olisin paljon heikompi ja pinnallisempi.: Askartelisin samanlaisten jonninjoutavuuksien kanssa kuin suuri osa ihmisistä. Ehkä valitsin tämän elämäni juuri tällaiseksi ja voinkin onnitella itseäni onnistumisestani. Voiko parempaa ”palkintoa” enää toivoa kun ”ruudulle” tulee ilmoitus: ”Mission succesfull” ? ;-)>Joskus tietysti liika on yksinkertaisesti liikaa ja selkä katkeaa!>Tottakai osa kärsimyksestä on turhaa, pelkkää aineellisen maailman ”oikkua”. Lääketiede pyrkiikin taistelemaan tätä kärsimystä vastaan vähentäen ja lievittäen sitä tehokkaasti.>Olet siis muotoillut uudestaan ”Mikä ei tapa, karaisee!”?>Asenteesi on, sanoisinko: vaarallinen! ;-)>Toistat itseäsi ja puhut vähän itseäsi ”pussiin”. Myönnät, että sopivasti ”tuskaa” on hyväksi, mutta jotenkin olet näköalaton elämän suhteen. Elämä kantaa kyllä kun annat sen vain kantaa, kyse on tavallaan samasta ”kellumisharjoituksesta”, kuin minkä isäsi opetti sinulle lapsena. ;-)>Ei oteta siis ”riskiä”, vaan pelataan varman päälle? No, ihan miten vaan haluaa sen tehdä. Joskus olosuhteet on sellaset, että parempi ottaa riskiä ja välillä parempi ettei ota. Jos päätökset koskevat myös muita ihmisiä, niin silloin on parempi olla varovainen. Hullu saa joskus olla mutta tyhmä ei koskaan! No, joo… ;-)>Jokainen taaplaa täällä tavallaan, capiche?

Sim.

>>Ootko pelaillu paljon tietokoneroolipelejä?>Aika mahdotonta moinen ajattelu, ellei sitten ole jo se vanha sielu.>Tuolla taas ei ole mitään merkitystä minkä uskonnon mukaan me suomalaiset täällä elämme. Suomessahan luterilaisuus on mitä suvaitsevaisin uskonto, joidenkin mielestä liiankin suvaitsevainen, niin mitäs siitä sitten voidaan päätellä?>Täytyy ymmärtää, että uskonnot, ateismi, materialismi ja muu sellainen ”inhottava” kuuluu jollekin sielun kehittymisen ”tasolle” ja jotkut on vasta kokemassa tuota tasoa, kun osa on sen ”tason” jo ohittanut. Aikoinaan ”ohittajat” ovat itse sähläilleet ihan samoin tavoin kuin nekin, jotka sähläilee vasta nyt.>Elämiä tuskin on satoja, eiköhän 50 ole paljon lähempänä. Pelkkä oma arvioni tämä…>Näitähän sattuu. Eikä ole hienoa tämä mahdollisuus syntyä uudestaan ja samaan perheeseen josta joutu pois kuolemaan? Tässä on se reinkarnaation ”viehätys”. ;-)>Harmi kun olet saanut kärsiä mutta ehkäpä jonain päivänä tunnet kaiken olevan hyvin ja oikein, kuten minäkin nykyään koen. ;-)>Huhhuh, tulipas megavastaus!

Lue lisää

Koetan lyhentää ja jätän pois siteeramasi kohdat.

Oikeastaan me puhumme vähän eri asioita. Itse ajattelen asioita “henkisen kasvun” kannalta, kun taas itse puhut enemmänkin maallisesta menestymisestä. Nämä asiathan eivät aina kohtaa toisiaan: Paha sen kun menestyy ja hyvä vaan saa kokoajan turpiinsa.

Jumalan rakkaudesta ja siitä “ylihuolehtimisesta”/”mulkkuudesta vois aatella tälläsen lapsellisen vertauskuvan. Jumalan rakkaus on kuin auringon säteily, josta koko planeetan elämä on 100% riippuvainen mutta ilman suojaavaa ilmakehää kaikki elollinen täällä kuolisi. Säteilyä(rakkautta) pitää tulla siis juuri sopivasti jotta olosuhteet olisivat otollisimmat kaikenlaiselle elämälle.

Ihmiset ovat todellakin Jumalan lapsia, ja rakkautta/säteilyä tulee jokaiselle juuri oikeassa suhteessa, ei liikaa(ylihuolehtivaisuus) mutta ei liian vähänkään(=välinpitämättömyys) ;-)

Nuori varmasti oppii usein nopeammin ja paremmin kuin vanha jos ajattelemme pelkästään älyllistä oppimista. Vanhemmalla ihmisellä saattaa tosin joitain ominaisuuksia mitä nuoremmilla ei vielä ole mutta puhumme nyt vain älyllisestä oppimisesta. Henkistä kasvua ajatellen, se että osaa suunnitella vaikkapa avaruussukkulan, ei ole kovinkaan tärkeää. Se, miten ihminen selviää itsensä ja muiden kanssa erilaisissa olosuhteissa on henkisen kasvun kannalta paljon tärkeämpää kuin se, että osaa tehdä jonkin hienon “teknologisen tempun”.

Henkinen ja fyysinenkin kärsimys täytyy erottaa toisistaan vaikka ne usein ovatkin liitoksissa toisiinsa.

Sinusta jotkut keskitysleirin “kapot” on “selviytyjiä”, siinä missä “kommunistilahtaritkin”. En näe tällaisia ihmisiä todellakaan minään “menestyjinä” vaikka pääsivätkin rikoksistaan kuin koira veräjästä. Henkistä kasvua ajatellen he olivat surkeita epäonnistujia. Jälleensyntymän kannalta he syntyvät kärsimyksien täyteiseen seuraavaan elämäänsä. Karman lain mukaanhan juuri näin tulee käymäänkin ja miksi he eivät saisi joutua kärsimään koska sehän on heille täysin oikein? Tämä on mysteeri kärsimyksen takana mikä tekee kärsimyksestä myös täysin oikeutettua ja oikeudenmukaista. Vaarana tässä on vaan se, että kaikki kärsimys nähdään vain pelkkänä seurauksena karmasta, kuten jossain itämaissa usein tehdäänkin.

Mitä tulee natsioikeudenkäynteihin, niin ne ovat historiassa oma kuriositeettinsa. Kommunistit olivat tietysti osa syyttäjäjoukkoa mutta en nyt ihan sanoisi, että siinä toinen “murhaajaporukka” olisi tuominnut toisen.

Et kai koe, että “sivistysvaltioissa” murhamiehet tuomitsisivat toisiaan?

Mitä tulee tähän armeijan simputukseen, niin armeija ei yleensä olekaan älykkään, herkän ja oppineen ihmisen paikka ollenkaan. Silloin on parempi valita siviilipalvelus tai jokin muu “vapautus”. Onneksi elämme Suomessa jossa meillä on tällainen mahdollisuus, olisikohan tämä taas merkki siitä, että olemme vanhojen sielujen maa? ;-)

Tietysti on totta, että ihmisiä pitäisi aina pyrkiä motivoimaan, kannustamaan, palkitsemaan yms. jotta ihminen saataisiin parhaiten oppimaan. Armeija ei kuitenkaan ole ihan mikä tahansa “koulu” vaan tarkoituksena on kouluttaa ihminen tekemään ääriolosuhteissa toisille ihmisille tekoja, joita ei itselleen haluaisi ikinä tehtävän. Pitäisikö vääpelin vaan sanoa koulutustilanteessa, että: “Viitsisiks sää ny ampuu tota vihollista vai et sä viitsiks? No, jos ei nyt huvita niin mennääks sit poitsujen kans vaan jätskille, eix jee?” Sellainen “armeija” sais vaan vetelät pöksyyn kun tosipaikka tulis.

Ei kaikista ole sotilaiksi ja siksi tehdään soveltuvuustestejä, kuten nykyisin vähän joka muussakin paikassa.

Ensimmäisinä kuolevat siis rohkeimmat? Varmasti hullunrohkeimmat. Joku pelkurikin saattaa kuolla siksi ensimmäisenä kun ajattelee, että ei tästä kuitenkaan hengissä selvitä, niin koetetaan hoitaa “homma” mahdollisimman nopeasti. Sodat ovat lisäksi muuttuneet aikalailla viimeisen 1000 vuoden aikana, kun tuliaseet tulivat mukaan. Taktiikat ja strategiat ovat hieman tietysti niiden myötä muuttuneet. Minusta sodat ovat muuttuneet raukkamaisemmiksi ja kunniakäsitykset poljettu lähes maan rakoon.

Itsessäni on paljon “soturisielua”, itse asiassa joidenkin lähteiden mukaan on olemassa erilaisia arkkisielutyyppejä ja yksi niistä on “soturisielu”. Olin lapsena täysin “sotahullu”, pelkkiä sotaleluja kaapit täynnä. Lisäksi olemukseni on “sotilaallinen” vaikka olen nykyisin lähes pasifisti. Jos olenkin jo vanhempi “soturisielu”, joka on kyllästynyt ainaiseen sotimiseen mutta jossa on vielä jäljellä “soturin” parhaat ominaisuudet: Kunnia, uskollisuus, peräänantamattomuus, diplomaattisuus, ylevyys jne. Pelailenpa vielä mielelläni strategiapelejä. Hitlerin sanotaan ollen nuori “soturisielu” ja hänessä korostuukin se millainen “perkele” nuorempi “soturisielu” voi välillä olla. Itselläni on aavistuksia, ns. flasheja joissa itse syyllistyin samantapaisiin “virheisiin” kuin Hitlerkin. Olin joskus myös itsekkin nuori “soturisielu”.

Viisas sotapäällikkö ymmärtää miestensä arvon ja sen, että joukkojaan ei saa liikaa rasittaa ja väsyneet miehet on vedettävä pois linjasta ja saatava tuoreet tilalle. Roomalaiset käyttivät juuri tätä taktiikkaa. Ensimmäinen ja toinen maailmansota olivat usein taisteluiltaan yhtä “teurastuksen juhlaa”, japanilaisia ei voi paljolti kehua hyvästä taktikoinnista mutta rohkeuden puutteesta heitä ei voi ainakaan syyttää. Rohkeuskin voi toisinaan olla ase: Vihollinen on joskus onnistuttu paiskomaan housuihinsa esiintymällä poikkeuksellisen rohkeasti. Pelko on voimakas vihollinen.

Samuraiperinteet ovat soturiutta parhaimmillaan, kyse ei olekaan siitä, että samurai olisi tehokkain “tappokone” mitä maan päällä on koskaan kävellyt. Lähitaistelussa ehkä kuitenkin kaikkein taitavimpia ja pelottomimpia vastustajia. Kyse on ennemminkin mentaliteetista. Samurait olivat kaikin puolin hyvin tietoisia kunniastaan ja arvoistaan, heillä oli siis asennetta vaikka motivaatio olisi ollut heikkoa. Motivaatio ja asenne eivät siis ole ollenkaan sama asia kuten itse mainitset. Asenne on jotain suurempaa kuin pelkkä motivaatio. Soturi jos joku ymmärtää tämän. Asenne auttaa jatkamaan “katkeraan loppuun” asti vaikka kaikki motivaatio olisi mennyttä!

Soturit ovat uskollisia, jopa täysin “häiriintyneelle” johtajalle, kuten Hitlerille uskollisina loppuun saakka olleet sotilaat. He tiesivät, että Hitler oli seonnut mutta asenne, uskollisuus viimeiseen asti sai heidät jatkamaan katkeraan loppuun asti. Kautta historian sotilaat ovat palvelleet uskollisesti “turmeltuneita” päälliköitään, kuninkaitaan, keisareitaan, pelkän asenteensa vimmalla vailla mitään motivaatiota.

Sanot, että keskitysleireiltä selvisivät parhaiten psykopaattiset kapot ja vastaavat lierot. Luulen, että heillä oli täysi työ selvitä keskitysleirien jälkeen paeten lakia, joka yritti saada heidät tuomioistuimien eteen rikoksista ihmisyyttä ja ihmiskuntaa vastaan. Ehkä osa oli paatuneita psykopaatteja mutta ainakin osaa riivasi varmasti koko loppuelämänsä soimaava omatunto. Minusta tällainen ihminen ei todellakaan ole mikään selviytyjä vaan kaikkea ihan muuta. Parhaiten niistä, jotka eivät suostuneet nuolemaan vartijoiden persettä selvisivät tosiaankin ne “vangit”, joilla oli jokin syy elää, kuten toivo löytää vielä elossa oleva sukulainen tai muu rakastettu.

Palaisin vielä näihin sielun oppitunteihin ja siihen miksi niitä ei voi mitenkään yhden elämän aikana “suorittaa“. Monet tärkeimmät “oppitunnit” ovat ääritekoja, jotka saattavat johtaa omaan ennenaikaiseen kuolemaan tai muiden ennenaikaiseen kuolemaan tai muuhun vakavaan seuraamukseen. Miten monta ääritekoa ihminen voi ylipäätään yhden elämän aikana tehdä? Ääriteot näyttäisivät vielä juuri olevan niitä tekoja joista opitaan eniten.

Samoja kokemuksia toki tulee joka elämässä vaikka huru mykkä, mutta ootkos synnyttänyt tässä elämässäsi lasta tai onkos sut heitetty syyttömänä vankilaan 20 vuodeksi?

Voit tietysti sanoa, että mitäs noissa nyt on “kokemista”, ihan kun vääntäs “tortun” ja olis vaan himpessä telkkuu kattomassa! ;-)

No, joo mutta rohkenen olla toista mieltä. eihän se juttu siihen lapsen synnyttämiseen jäis vaan sitten seurais koko muu kasvatusruljanssi iloineen ja suruineen ja tuonne vankilaan syyttämänä joutuminenkin ei oo ihan sama kun vaan riutuis tylsistuneenä himpessään.

Tietysti jos on jo vanha sielu niin tällaisethan on jo koettu, mutta nuorelle sielulle kaikki on uutta, jännää, ihmeellistä ja ihan kamalaa, ja kaikkea tätä vielä samaan aikaan!

Tässä se ero juuri piileekin. Kun kaikki on uutta niin maailma on täynnä uusia asioita kokeiltavaksi ja se on jännää ja jos taas kaikki on jo koettu niin eipä enää jaksa paljoa innostaa, pääsis vaan äkkiä pois…

Jos et vielä tiedä paremmasta, niin mikäs olosuhteissa sitten vois olla vikana?

Peleistä on ihan hyvä kasvaa ulos tai ainakin jättää ne omaan arvoonsa. Välillä on kiva pelailla ja muistella “nuoruuttaan” jossa pelit olivat aika merkittävässä osassa. Tietokonepelit ovat tietysti jotain aika uutta ja kiehtovaa. Oli onni olla ensimmäisessä sukupolvessa joka sai kosketuksen tietokonepeleihin joskus 80-luvun alussa. Nyt naurattaa millaisia pelejä sitä jakso pelailla! Muutama on kyllä hyvä vieläkin: Elite, Ultima III ;-)

Varmasti olet ollut köyhäkin ihminen jossain edellisessä elämässäsi, jopa monessakin. Jos olet elänyt kymmenenkin elämää viimeisen tuhannen vuoden aikana niin aika on ollut köyhiä olosuhteita tarjolla suurelle osalle ihmiskuntaa mutta se on ollutta ja mennyttä, eikä ehkä koskaan enää osallesi palaa…

Koululuokista taas. Ei elämässä oppimista voi suoraan verrata siihen mitä on jossain Suomen peruskoulussa ollut joskus 70-, 80-, 90- luvuilla. Vähän hassua, kun näin rajoittuneesti älykkäänä ihmisenä haluat vertailla “sielun koulua” ja yläastetta keskenään. Ei elämäkään ole pelkkää koulua vaikka sitähän se yleensä on ne ensimmäiset ikävuodet 7-15 vuotiailla. Ei henkinen kasvukaan ole pelkästään oppimista vaan välillä levätään ja jopa irrotellaankin, ihan niin kuin koulun ulkopuolella, vapaa ajallakin tehdään. Ihan simppeliä! Liiankin simppeliä!

Jos koulu on liian helppoa ja motivaatio nollassa, niin mikä estää sua menemästä kirjastoon tai nettiin oppimaan ihan omin päin asioita? No, niinhän sä toki olet tehnytkin mutta et ehkä ihan oikealla tavalla saadaksesi “maksimihyödyn”. Amerikassahan on lapsia jotka on ollut jo 13-vuootiaana valmiita huippulääkäreitä ja vaikka mitä, koska ovat osanneet opetella itse ja tietysti aikuiset ovat heitä tukeneetkin. Suomen koulusysteemissä on vikaa ja paljon parannettavaa. Kuka olisi vain niin suuri “johtaja”, joka laittaisi asiat täällä kuntoon? Sinäkö vaiko minä, tai me molemmat yhdessä? ;-)

Vanhat ei muka opi enää mitään ja on kaavoihinsa kangistuneita? Jotain tuolla alussa jo asiasta mainitsinkin. On hyvinkin iäkkäitä ihmisiä, jota ovat suorittaneet yliopistoissa tutkintoja sun muuta. Raaka tieteellinen totuushan tietysti on, että oppiminen on tehokkaimmillaan nuorilla alle 30-vuotiailla mutta kaikkihan olemme yksilöitä ja siksi erilaisia myös oppimaan.

Jos ajatellaan ihan “henkistä” oppimista niin se mielestäni alkaa todenteolla vasta tuossa tunne-elämän kehittyessä jossain 15-ikävuoden kohdilla ja jatkuu ihan vanhuuteen saakka. Tottakai, kun osa on jo vanhempia sieluja niin he saattavat olla hyvinkin henkisiä jo aivan lapsina. Jeesuskin opetti temppelissä joskus 12-vuotiaana.

Keksit siis buddhalaisuuden suuret “viisaudet” jo nelivuotiaana! Miksei? Suurimmat “totuudet” ovat aika simppeleitä, niin että lapsikin ne keksii jos vähän ensin funtsaa. Tätähän minä aina täälläkin keskusteluissa olen aina “inttänytkin” kaikille! J

Lapsuutesi ei siis ollut kovinkaan onnellinen. Olen pahoillani. Omani ihan menetteli.

Sulla on ollut aika “haasteellinen” elämä mikä sekin voi viitata vanhaan sieluun. Ei vanhat sielut enää “askartele” minkään jonninjoutavuuksien kanssa vaan ne haluaa oppia jotain todella tärkeää, kuten miten selvitä päähän potkittuna v***umaisessa maailmassa! ;-)
Joo, no ei älyä ja tunnetta saa oikeestaan erottaa toisistaan Molemmat on tärkeitä. Väittäisin kuitenkin, että tuo tunnepuoli on vähän tärkeämpää. Rakkauskin on käsittääkseni enemmänkin tunteen kuin älyn asia. Tietysti älyä tarvitaan välillä kaitsemaan tunnetta , ettei nyt ihan älyttömäksi mene.

En ole tutustunut tähän Hermione Grangeriin. Ei millään ehdi kaikkiin ”ajattelijoihin” uppoutua. On hyvä lukea tietysti kaikenlaisten älykkäiden ihmisten löydöksistä ja havainnoista ja siten kehittää omia näkemyksiään mutta itse en oikein jaksa innostua tyypeistä, jotka kokoajan vetävät kaikenmaailman ihmisten nimiä esiin ja kyselevät, että ootkos kuullut siitä ja ootkos kuullut tästä? Tulee vaan mieleen uskontojen ”gurut”, joiden jokainen tyhjänpäiväinen lässytyskin on muka jotain elämää suurempaa.

Ihminenhän alkaa kokea kai jo jossain kohdussa ensi kertaa kaikenlaista. Osa kokemuksista on inhottavia ja ”vääriä”. itse sanon ihmisille, että ”Tehkää ihan mitä vaan mutta älkää nyt ihan kaikkea tehkö”

Vanhoilla sieluilla on motto: ”Tee mitä teet ja minä teen mitä teen!”

Vanha sielu tietysti tajuaa välttää monia ”turhia” tekoja, koska jossain sielun syövereissä on ”esto” päällä.

Vanhat sielut osaa rakastaa! Sanoin, että ainoa oppimisen arvoinen asia on Rakkaus! Sitähän sielu on oikeastaan ollut oppimassa kaikki elämänsä!

Valaistuneet on rakkauden ammattilaisia, vanhoja, kaiken kokeneita sieluja, jotka ”väärin” tehdessäänkin tekevät oikein koska heitä ohjaa korkeampi rakkaus ja ymmärrys maailmankaikkeutta kohtaan. Jeesuksenkin tekoja kirjanoppineet arvostelivat ja syyttivät suorastaan Jumalanpilkasta vaikka kyseessä olikin valaistunut, vanha sielu!

Typerys siis voittaa viisaan aina silloin tällöin? Jos kyse on nyt jostain rahan tekemisestä jossain missä lie pörsissä niin mitäs siitä sitten? Typerys on ehkä sikarikas mutta silti typerys ja viisas on viisas. Mikä siinä niin ottaa aivoon? Kumpi sä haluisit olla? Mä haluan olla ainakin viisas. ;-)

Ei oo viisasta ajatella olevansa viisas. Sokrates kai sen sanoi ja varmaan moni muukin ”fiksu” on päätynyt samaan, vaikkei ole Sokrateksesta kuullutkaan.

Älykkäiden syrjiminen on tosiasia. Tämän me totesimme molemmat. Älä mene nyt tuohon halpaan, että annat muiden määritellä itsesi joksikin ja vielä pahempaan, että alat itsekin uskoa moiseen määritykseen. Olet kansalainen X ja mysteeri näille ”urpoille”! Henkisesti keskenkasvuiset ne lokeroi kaikki muut koska äly- ja tunnekapasiteetti ei vielä paljon muuhun riitä! Olet se kuka olet!

Jotkut ihmiset käyttäytyy tosiaankin elukkamaisesti ja sä olet saanut sitä liikaa. Et ole suinkaan ainoa. Suurin osa nähdäkseni kyllä taistelee kovasti ”elukkaansa” tai egoaan vastaan. Pienempi mutta näkyvämpi ja kovaäänisempi osa sitten tyydyttääkin vain omaa ”elukkaansa”/egoaan täällä. Anna näiden olla ja unohda nää juntit! Sulje pois ne kokonaan elämästäsi tai naura niille, että tollasiakin ”sieluvammasia” on olemassa!

Sulla on älyäs ja sä oot ”pelastunut” sen avulla monesti pulasta, joten sulla on myös paljon viisauttakin.

Välillä älykäs ihminen toivoo, että olis vähän tyhmempi ja kaunis, että olis vähän rumempi ja tyhmät ja rumat sitten tietysti päinvastoin. Se vaan kertoo, että ihminen ei ole ihan vielä harmoniassa itsensä kanssa. Sitähän ei voi oppikirjoista ja maikoilta oppia vaan täytyy tulla vanhaksi ja viisaaksi. ;-)

Oot löytänyt siis meditoinnin ja astronomian! Onhan sulla siis jo ”omat juttus”!

Hienoa!

Ne auttaa sua jaksamaan ja elämäsi voi vielä asettua hyvälle mallille. Mua on paljon auttanu ainakin. Parhaimmillaan tälläsit mielenkiintoiset jutut vie kokonaan mukanaan ja elämä muuttuu mukavaksi kun on koko ajan mielekästä puuhattavaa, niin ettei ehdi säälittelemään itseään. ;-)

Tänne tullaan siis siksi, että opittaisiin nopeammin? Mikä täällä nyt niin nopeuttaa sitä oppimista verrattuna henkimaailmoihin? Mä en keksi paljon muuta kuin, että täällä eläminen on paljon rankempaa joka tarkoittaa, että rankkuus on hyvinkin opettavaista.

Natsioikeudenkäynneistä olikin aiemmin juttua.

Motiivin tappamisesta. No, liikemaailmasta tiedetään, että jos asiakkaan luottamus tuotteeseen menetetään, saadaan tehdä moninkertainen duuni luottamuksen palauttamiseksi. Ihminen mielestäni itse pitkälti motivoi itseään, joten tuollainen tappaminen tuntuu aika rajulta. Tietysti jos kyseessä on lapsi niin silloin motiivin tappaminen käy helpommin ja siitäkös lapselle tulee traumoja. Itseäni lapsena ei pahemmin motivoitu juttuihin mutta ei motivaatioitanikaan nyt suoranaisesti tapettu. Sulla ilmeisesti kävi juuri näin.

Ihmisen pitäisi elää tässä hetkessä, se on tärkeää. Totta kai välillä on suunniteltavakin kaikenlaista, eikä vaan jäädä laiskottelemaan ”keskipäivän aurinkoon”, kuten vanhassa Kinksin biisissä. Vanhoille sieluille on helpompaa elää hetkessä, koska ovat usein laiskanlaisia vaikka totuus on se, että heidän ”juttujaan” ei ymmärretä, koska ne ovat usein henkisempiä kuin mitään ”paljon fyrkkaa vaan himaan” juttuja.

Elämme vähän köyhiä aikoja mitä tulee suomalaisten keskiansioihin mutta se fyrkka ei ole kaikki tässä maailmassa vaan pelkästään välttämätön paha. Henkiset jutut ei kauheasti fyrkkaa tartte: Kirjastoista saa kirjoja lainata ilmaiseksi, voi kiivetä kalliolle meditoimaan tai vaikka mitä ”henkistä” ja oikeesti kehittävää, eikä mitään fyrkkaa vaan mulle kauheasti ja duunii, duunii, aina vaan duunii…

Duunii on tietysti monenlaista ja osa jopa henkisestikin kehittäviä.

Vanha temppu tuo kun kaikki menee päin helvettiä niin sitten ei muuta kun bailataan ja bailataan.

Kuka kuolee Suomessa köyhyyteen? Lain mukaanhan kaikille on taattu minimitoimeentulo, joka riittää kyllä varsin hyvin, jos ei nyt ihan Porcheen niin ladaan ainakin. Itse olen köyhä kuin kirkonrotta ja silti läski kuin sika ennen joulua. (no, ei nyt ihan, 96kg elämän iloo!), on tietokonetta, harrastusta ja vaikka mitä ja alle 500 €/kk riittää ihmeesti.

Suomessa saa jo aika pahasti sotkee asiansa jos ei enää muka sapuskaa saa ja täytyy asuu sillan alla. Sillon vika on jo korvien välissä eikä missään raha-asioissa. Laitoksiinkin pääsee jos ei enää pysty asioitaan hoitamaan, mikä tietysti ei ole aina kivaa mutta kuka täällä ois väittänytkään, että aina olis kivaa?

Eihän Suomi nyt mikään maailman paras ”sosiaalivaltio” olekkaan, mutta kyllä täällä nää asiat on kuiteski aika mallillaan. Tietysti tukia on leikattu 10-15% viimeisen reilun kymmenen vuoden aikana mutta silti ei täällä kukaan hitto soikoon nälkään kuole jos on aivot vielä jotenkin toiminnassa.

Pakko muuten lopettaa tällä kertaa tähän… Kello 2.22. yöllä

Vielä olis kommentoitavaa,, jatkan paremmalla ajalla…

... kirjoitti:

Jenkeissä tuo temppu tunnetaan nimellä "back alley job" eli laiton tee-se-itse -abortti Siihen käytetään usein vaatehengaria (auts!). Usein tuollaisen teurastuksen jäljiltä nainen jää loppuiäkseen hedelmättömäksi, ja moni nainen kuolee. Mutta niitä tehdään paikoissa, joissa abortin saaminen on hankalaa. Ks. http://en.wikipedia.org/wiki/Back-alley_abortion sekä http://en.wikipedia.org/wiki/Self-induced_abortion.

Jos juttu on totta, niin kaikenkaikkiaan uskomattoman törkeä ja brutaali veto siltä pojalta.

Tavallinen, kliininenkin abortti voi aiheuttaa hedelmättömyyden. Riski kasvaa aborttien määrän mukana.

Kuolemakokemuksista on selvinnyt, että sielu voi kiinnittyä ruumiiseen missä tahansa aikavälissä 12 viikon ja syntymän välissä. Salvador Dali kertoi itse asettuneensa seitsemänkuukautisena. Monilla ihmisilä on selkeitä muistoja sikiöajalta.

Joka tapauksessa oma suhtautumisen aborttiin on kahtalainen. Toisaalta se on rikos lapsen sielua kohtaan - siinä keskeytetään alkanut elämä alkuunsa. Toisaalta jokaisella pitäisi mielestäni olla päätäntävalta omaan ruumiiseensa. Abortti ei ole milloinkaan iloinen asia, vaan aina välttämätön paha. Siksi on parempi pitää abortti laillisena kuin aiheuttaa vielä enemmän kärsimystä noilla back alley jobeilla.

Aussiystäväni sanoi, että hän on keskustellut asian läpi poikansa kanssa, ja lopuksi he molemmat itkivät. Mutta he myös antoivat anteeksi. Poika ymmärsi, että jos hän olisi tullut tähän maailmaan aiemmin, hänen elämänsä olisi ollut ylivoimaisen vaikeaa ja hän kuitenkin sai tulla uudelleen, paremmilla lähtökohdilla, takaisin. Se, että hän tuli takaisin uudelleen, on mielestäni valtava rakkaudenosoitus tätä äitiä kohtaan.

Lue lisää

Mielikuvitukseni ei näemmä eräs riitä kuvittelemaan mitä kaikkea ihmiset voivatkaan toisilleen tehdä. Olen jossain vanhassa lekurikirjassa nähnyt jotain sukkapuikoilla keihästettyjä kohtuja kun on yritetty tehdä abortti, ja nirrihän siinä touhussa on mennyt. Oletinkin ettei moisesta millään voi selvitä hengissä, saati hedelmällisenä.

*puistatus*

-Q- kirjoitti:

>Paljon lohdullisempaa on kuitenkin olla ateisti ja olettaa, että kaikki loppuu kun kuppi menee nurin. On mielekkäämpää uskoa, että tämä kaikki on vain järjetöntä ja irrationaalista sattumaa ilman syvempää merkitystä ja että elämän tarkoitus on vain syödä, kuksia ja lisääntyä kuin että mitään hengellistä olisikaan olemassa.

Tuohan on ihan karmeaa. Elämä on ollut paskaa ja sen jälkeen ei sitten tule yhtään mitään. Kyllä minä kokisin lohdullisempana jopa k-uskon mukaisen "kärsi niin saan kärsimyksen kunniakruunun" -hömpötyksen, ja se on meikäläiseltä pakanalta paljon sanottu se.

Tarpeetonta kärsimystä minäkin inhoan. Siksi mieluummin ajattelen että kaikkeen on joku syy, tai sitten tosiaan itkeskelemme kauheana tragediana sitä mikä on välttämätöntä, kuten se esimerkin rokotus.

Ei lapsille saa elämästä tehdä liian pumpulista. Oletko seurannut tiistaisin kakkoselta tv:stä millaisia hirviöitä lapsista tulee kun heille ei uskalleta missään vaiheessa sanoa EI? En ehkä itse saanut kotoani niin paljon rakkautta kuin olisin tarvinnut, mutta ainakaan minun ei annettu hillua holtittomasti kuin sika pellossa, ja siitä olen mielissäni. Looginen ja järkevä elämänmeno on mielestäni mielekästä...

Vanhemmat useimmiten antavat lapsilleen kaiken mahdollisen koska tuntevat syvää syyllisyyttä. Tiedän tapauksen jossa mies sai jatkuvasti aikuisenakin rahaa ja ihan mitä vaan köyhiltä vanhemmiltaan, ja tod.näk. miehen isä oli käyttäytynyt seksuaalisen lähentelevästi poikaansa kohtaan kun tämä oli pieni.

Että kaiken antavat ja sallivat vanhemmat saattavat lahjoa lastaan hiljaiseksi vääryksistä...

Ganda ei ole nainen, mutta kun itse olen niin voinen käsitellä tuota kuukautis-juttua. Olen sitä muutenkin aina välillä avoimesti pohdiskellut, vaikka joitakuita se inhottaa. Miksi? Luonnollinen asiahan se on.

Minä koin lapsena kaiken seksuaalisen ällöttävänä, ja kyllä se oli kuin nyrkinisku kasvoihin ekat menssut. Ei niistä kauheasti ollut valistettu, ja olin aika myöhään kypsyvää sorttia ja luulin ensin olevani SAIRAS. Sittemmin olen kyllä saanut kokea jos vaikka jonkinmoiset kivut asian johdosta, mutta en minä "niitä" nykyään erikoisemmin vihaa. Mitä ei voi muuttaa, siihen kannattaa sopeutua. Jatkuvalla hampaidenkiristelyllä saa vain hampaansa rikki.

Lue lisää

>>>>Paljon lohdullisempaa on kuitenkin olla ateisti ja olettaa, että kaikki loppuu kun kuppi menee nurin. On mielekkäämpää uskoa, että tämä kaikki on vain järjetöntä ja irrationaalista sattumaa ilman syvempää merkitystä ja että elämän tarkoitus on vain syödä, kuksia ja lisääntyä kuin että mitään hengellistä olisikaan olemassa. Kyllä minä kokisin lohdullisempana jopa k-uskon mukaisen "kärsi niin saan kärsimyksen kunniakruunun" -hömpötyksen, ja se on meikäläiseltä pakanalta paljon sanottu se. >Ei lapsille saa elämästä tehdä liian pumpulista. Oletko seurannut tiistaisin kakkoselta tv:stä millaisia hirviöitä lapsista tulee kun heille ei uskalleta missään vaiheessa sanoa EI?>Ganda ei ole nainen, mutta kun itse olen niin voinen käsitellä tuota kuukautis-juttua. Olen sitä muutenkin aina välillä avoimesti pohdiskellut, vaikka joitakuita se inhottaa. Miksi? Luonnollinen asiahan se on. >Minä koin lapsena kaiken seksuaalisen ällöttävänä, ja kyllä se oli kuin nyrkinisku kasvoihin ekat menssut. Ei niistä kauheasti ollut valistettu, ja olin aika myöhään kypsyvää sorttia ja luulin ensin olevani SAIRAS.

Ganda kirjoitti:

Koetan lyhentää ja jätän pois siteeramasi kohdat.

Oikeastaan me puhumme vähän eri asioita. Itse ajattelen asioita “henkisen kasvun” kannalta, kun taas itse puhut enemmänkin maallisesta menestymisestä. Nämä asiathan eivät aina kohtaa toisiaan: Paha sen kun menestyy ja hyvä vaan saa kokoajan turpiinsa.

Jumalan rakkaudesta ja siitä “ylihuolehtimisesta”/”mulkkuudesta vois aatella tälläsen lapsellisen vertauskuvan. Jumalan rakkaus on kuin auringon säteily, josta koko planeetan elämä on 100% riippuvainen mutta ilman suojaavaa ilmakehää kaikki elollinen täällä kuolisi. Säteilyä(rakkautta) pitää tulla siis juuri sopivasti jotta olosuhteet olisivat otollisimmat kaikenlaiselle elämälle.

Ihmiset ovat todellakin Jumalan lapsia, ja rakkautta/säteilyä tulee jokaiselle juuri oikeassa suhteessa, ei liikaa(ylihuolehtivaisuus) mutta ei liian vähänkään(=välinpitämättömyys) ;-)

Nuori varmasti oppii usein nopeammin ja paremmin kuin vanha jos ajattelemme pelkästään älyllistä oppimista. Vanhemmalla ihmisellä saattaa tosin joitain ominaisuuksia mitä nuoremmilla ei vielä ole mutta puhumme nyt vain älyllisestä oppimisesta. Henkistä kasvua ajatellen, se että osaa suunnitella vaikkapa avaruussukkulan, ei ole kovinkaan tärkeää. Se, miten ihminen selviää itsensä ja muiden kanssa erilaisissa olosuhteissa on henkisen kasvun kannalta paljon tärkeämpää kuin se, että osaa tehdä jonkin hienon “teknologisen tempun”.

Henkinen ja fyysinenkin kärsimys täytyy erottaa toisistaan vaikka ne usein ovatkin liitoksissa toisiinsa.

Sinusta jotkut keskitysleirin “kapot” on “selviytyjiä”, siinä missä “kommunistilahtaritkin”. En näe tällaisia ihmisiä todellakaan minään “menestyjinä” vaikka pääsivätkin rikoksistaan kuin koira veräjästä. Henkistä kasvua ajatellen he olivat surkeita epäonnistujia. Jälleensyntymän kannalta he syntyvät kärsimyksien täyteiseen seuraavaan elämäänsä. Karman lain mukaanhan juuri näin tulee käymäänkin ja miksi he eivät saisi joutua kärsimään koska sehän on heille täysin oikein? Tämä on mysteeri kärsimyksen takana mikä tekee kärsimyksestä myös täysin oikeutettua ja oikeudenmukaista. Vaarana tässä on vaan se, että kaikki kärsimys nähdään vain pelkkänä seurauksena karmasta, kuten jossain itämaissa usein tehdäänkin.

Mitä tulee natsioikeudenkäynteihin, niin ne ovat historiassa oma kuriositeettinsa. Kommunistit olivat tietysti osa syyttäjäjoukkoa mutta en nyt ihan sanoisi, että siinä toinen “murhaajaporukka” olisi tuominnut toisen.

Et kai koe, että “sivistysvaltioissa” murhamiehet tuomitsisivat toisiaan?

Mitä tulee tähän armeijan simputukseen, niin armeija ei yleensä olekaan älykkään, herkän ja oppineen ihmisen paikka ollenkaan. Silloin on parempi valita siviilipalvelus tai jokin muu “vapautus”. Onneksi elämme Suomessa jossa meillä on tällainen mahdollisuus, olisikohan tämä taas merkki siitä, että olemme vanhojen sielujen maa? ;-)

Tietysti on totta, että ihmisiä pitäisi aina pyrkiä motivoimaan, kannustamaan, palkitsemaan yms. jotta ihminen saataisiin parhaiten oppimaan. Armeija ei kuitenkaan ole ihan mikä tahansa “koulu” vaan tarkoituksena on kouluttaa ihminen tekemään ääriolosuhteissa toisille ihmisille tekoja, joita ei itselleen haluaisi ikinä tehtävän. Pitäisikö vääpelin vaan sanoa koulutustilanteessa, että: “Viitsisiks sää ny ampuu tota vihollista vai et sä viitsiks? No, jos ei nyt huvita niin mennääks sit poitsujen kans vaan jätskille, eix jee?” Sellainen “armeija” sais vaan vetelät pöksyyn kun tosipaikka tulis.

Ei kaikista ole sotilaiksi ja siksi tehdään soveltuvuustestejä, kuten nykyisin vähän joka muussakin paikassa.

Ensimmäisinä kuolevat siis rohkeimmat? Varmasti hullunrohkeimmat. Joku pelkurikin saattaa kuolla siksi ensimmäisenä kun ajattelee, että ei tästä kuitenkaan hengissä selvitä, niin koetetaan hoitaa “homma” mahdollisimman nopeasti. Sodat ovat lisäksi muuttuneet aikalailla viimeisen 1000 vuoden aikana, kun tuliaseet tulivat mukaan. Taktiikat ja strategiat ovat hieman tietysti niiden myötä muuttuneet. Minusta sodat ovat muuttuneet raukkamaisemmiksi ja kunniakäsitykset poljettu lähes maan rakoon.

Itsessäni on paljon “soturisielua”, itse asiassa joidenkin lähteiden mukaan on olemassa erilaisia arkkisielutyyppejä ja yksi niistä on “soturisielu”. Olin lapsena täysin “sotahullu”, pelkkiä sotaleluja kaapit täynnä. Lisäksi olemukseni on “sotilaallinen” vaikka olen nykyisin lähes pasifisti. Jos olenkin jo vanhempi “soturisielu”, joka on kyllästynyt ainaiseen sotimiseen mutta jossa on vielä jäljellä “soturin” parhaat ominaisuudet: Kunnia, uskollisuus, peräänantamattomuus, diplomaattisuus, ylevyys jne. Pelailenpa vielä mielelläni strategiapelejä. Hitlerin sanotaan ollen nuori “soturisielu” ja hänessä korostuukin se millainen “perkele” nuorempi “soturisielu” voi välillä olla. Itselläni on aavistuksia, ns. flasheja joissa itse syyllistyin samantapaisiin “virheisiin” kuin Hitlerkin. Olin joskus myös itsekkin nuori “soturisielu”.

Viisas sotapäällikkö ymmärtää miestensä arvon ja sen, että joukkojaan ei saa liikaa rasittaa ja väsyneet miehet on vedettävä pois linjasta ja saatava tuoreet tilalle. Roomalaiset käyttivät juuri tätä taktiikkaa. Ensimmäinen ja toinen maailmansota olivat usein taisteluiltaan yhtä “teurastuksen juhlaa”, japanilaisia ei voi paljolti kehua hyvästä taktikoinnista mutta rohkeuden puutteesta heitä ei voi ainakaan syyttää. Rohkeuskin voi toisinaan olla ase: Vihollinen on joskus onnistuttu paiskomaan housuihinsa esiintymällä poikkeuksellisen rohkeasti. Pelko on voimakas vihollinen.

Samuraiperinteet ovat soturiutta parhaimmillaan, kyse ei olekaan siitä, että samurai olisi tehokkain “tappokone” mitä maan päällä on koskaan kävellyt. Lähitaistelussa ehkä kuitenkin kaikkein taitavimpia ja pelottomimpia vastustajia. Kyse on ennemminkin mentaliteetista. Samurait olivat kaikin puolin hyvin tietoisia kunniastaan ja arvoistaan, heillä oli siis asennetta vaikka motivaatio olisi ollut heikkoa. Motivaatio ja asenne eivät siis ole ollenkaan sama asia kuten itse mainitset. Asenne on jotain suurempaa kuin pelkkä motivaatio. Soturi jos joku ymmärtää tämän. Asenne auttaa jatkamaan “katkeraan loppuun” asti vaikka kaikki motivaatio olisi mennyttä!

Soturit ovat uskollisia, jopa täysin “häiriintyneelle” johtajalle, kuten Hitlerille uskollisina loppuun saakka olleet sotilaat. He tiesivät, että Hitler oli seonnut mutta asenne, uskollisuus viimeiseen asti sai heidät jatkamaan katkeraan loppuun asti. Kautta historian sotilaat ovat palvelleet uskollisesti “turmeltuneita” päälliköitään, kuninkaitaan, keisareitaan, pelkän asenteensa vimmalla vailla mitään motivaatiota.

Sanot, että keskitysleireiltä selvisivät parhaiten psykopaattiset kapot ja vastaavat lierot. Luulen, että heillä oli täysi työ selvitä keskitysleirien jälkeen paeten lakia, joka yritti saada heidät tuomioistuimien eteen rikoksista ihmisyyttä ja ihmiskuntaa vastaan. Ehkä osa oli paatuneita psykopaatteja mutta ainakin osaa riivasi varmasti koko loppuelämänsä soimaava omatunto. Minusta tällainen ihminen ei todellakaan ole mikään selviytyjä vaan kaikkea ihan muuta. Parhaiten niistä, jotka eivät suostuneet nuolemaan vartijoiden persettä selvisivät tosiaankin ne “vangit”, joilla oli jokin syy elää, kuten toivo löytää vielä elossa oleva sukulainen tai muu rakastettu.

Palaisin vielä näihin sielun oppitunteihin ja siihen miksi niitä ei voi mitenkään yhden elämän aikana “suorittaa“. Monet tärkeimmät “oppitunnit” ovat ääritekoja, jotka saattavat johtaa omaan ennenaikaiseen kuolemaan tai muiden ennenaikaiseen kuolemaan tai muuhun vakavaan seuraamukseen. Miten monta ääritekoa ihminen voi ylipäätään yhden elämän aikana tehdä? Ääriteot näyttäisivät vielä juuri olevan niitä tekoja joista opitaan eniten.

Samoja kokemuksia toki tulee joka elämässä vaikka huru mykkä, mutta ootkos synnyttänyt tässä elämässäsi lasta tai onkos sut heitetty syyttömänä vankilaan 20 vuodeksi?

Voit tietysti sanoa, että mitäs noissa nyt on “kokemista”, ihan kun vääntäs “tortun” ja olis vaan himpessä telkkuu kattomassa! ;-)

No, joo mutta rohkenen olla toista mieltä. eihän se juttu siihen lapsen synnyttämiseen jäis vaan sitten seurais koko muu kasvatusruljanssi iloineen ja suruineen ja tuonne vankilaan syyttämänä joutuminenkin ei oo ihan sama kun vaan riutuis tylsistuneenä himpessään.

Tietysti jos on jo vanha sielu niin tällaisethan on jo koettu, mutta nuorelle sielulle kaikki on uutta, jännää, ihmeellistä ja ihan kamalaa, ja kaikkea tätä vielä samaan aikaan!

Tässä se ero juuri piileekin. Kun kaikki on uutta niin maailma on täynnä uusia asioita kokeiltavaksi ja se on jännää ja jos taas kaikki on jo koettu niin eipä enää jaksa paljoa innostaa, pääsis vaan äkkiä pois…

Jos et vielä tiedä paremmasta, niin mikäs olosuhteissa sitten vois olla vikana?

Peleistä on ihan hyvä kasvaa ulos tai ainakin jättää ne omaan arvoonsa. Välillä on kiva pelailla ja muistella “nuoruuttaan” jossa pelit olivat aika merkittävässä osassa. Tietokonepelit ovat tietysti jotain aika uutta ja kiehtovaa. Oli onni olla ensimmäisessä sukupolvessa joka sai kosketuksen tietokonepeleihin joskus 80-luvun alussa. Nyt naurattaa millaisia pelejä sitä jakso pelailla! Muutama on kyllä hyvä vieläkin: Elite, Ultima III ;-)

Varmasti olet ollut köyhäkin ihminen jossain edellisessä elämässäsi, jopa monessakin. Jos olet elänyt kymmenenkin elämää viimeisen tuhannen vuoden aikana niin aika on ollut köyhiä olosuhteita tarjolla suurelle osalle ihmiskuntaa mutta se on ollutta ja mennyttä, eikä ehkä koskaan enää osallesi palaa…

Koululuokista taas. Ei elämässä oppimista voi suoraan verrata siihen mitä on jossain Suomen peruskoulussa ollut joskus 70-, 80-, 90- luvuilla. Vähän hassua, kun näin rajoittuneesti älykkäänä ihmisenä haluat vertailla “sielun koulua” ja yläastetta keskenään. Ei elämäkään ole pelkkää koulua vaikka sitähän se yleensä on ne ensimmäiset ikävuodet 7-15 vuotiailla. Ei henkinen kasvukaan ole pelkästään oppimista vaan välillä levätään ja jopa irrotellaankin, ihan niin kuin koulun ulkopuolella, vapaa ajallakin tehdään. Ihan simppeliä! Liiankin simppeliä!

Jos koulu on liian helppoa ja motivaatio nollassa, niin mikä estää sua menemästä kirjastoon tai nettiin oppimaan ihan omin päin asioita? No, niinhän sä toki olet tehnytkin mutta et ehkä ihan oikealla tavalla saadaksesi “maksimihyödyn”. Amerikassahan on lapsia jotka on ollut jo 13-vuootiaana valmiita huippulääkäreitä ja vaikka mitä, koska ovat osanneet opetella itse ja tietysti aikuiset ovat heitä tukeneetkin. Suomen koulusysteemissä on vikaa ja paljon parannettavaa. Kuka olisi vain niin suuri “johtaja”, joka laittaisi asiat täällä kuntoon? Sinäkö vaiko minä, tai me molemmat yhdessä? ;-)

Vanhat ei muka opi enää mitään ja on kaavoihinsa kangistuneita? Jotain tuolla alussa jo asiasta mainitsinkin. On hyvinkin iäkkäitä ihmisiä, jota ovat suorittaneet yliopistoissa tutkintoja sun muuta. Raaka tieteellinen totuushan tietysti on, että oppiminen on tehokkaimmillaan nuorilla alle 30-vuotiailla mutta kaikkihan olemme yksilöitä ja siksi erilaisia myös oppimaan.

Jos ajatellaan ihan “henkistä” oppimista niin se mielestäni alkaa todenteolla vasta tuossa tunne-elämän kehittyessä jossain 15-ikävuoden kohdilla ja jatkuu ihan vanhuuteen saakka. Tottakai, kun osa on jo vanhempia sieluja niin he saattavat olla hyvinkin henkisiä jo aivan lapsina. Jeesuskin opetti temppelissä joskus 12-vuotiaana.

Keksit siis buddhalaisuuden suuret “viisaudet” jo nelivuotiaana! Miksei? Suurimmat “totuudet” ovat aika simppeleitä, niin että lapsikin ne keksii jos vähän ensin funtsaa. Tätähän minä aina täälläkin keskusteluissa olen aina “inttänytkin” kaikille! J

Lapsuutesi ei siis ollut kovinkaan onnellinen. Olen pahoillani. Omani ihan menetteli.

Sulla on ollut aika “haasteellinen” elämä mikä sekin voi viitata vanhaan sieluun. Ei vanhat sielut enää “askartele” minkään jonninjoutavuuksien kanssa vaan ne haluaa oppia jotain todella tärkeää, kuten miten selvitä päähän potkittuna v***umaisessa maailmassa! ;-)
Joo, no ei älyä ja tunnetta saa oikeestaan erottaa toisistaan Molemmat on tärkeitä. Väittäisin kuitenkin, että tuo tunnepuoli on vähän tärkeämpää. Rakkauskin on käsittääkseni enemmänkin tunteen kuin älyn asia. Tietysti älyä tarvitaan välillä kaitsemaan tunnetta , ettei nyt ihan älyttömäksi mene.

En ole tutustunut tähän Hermione Grangeriin. Ei millään ehdi kaikkiin ”ajattelijoihin” uppoutua. On hyvä lukea tietysti kaikenlaisten älykkäiden ihmisten löydöksistä ja havainnoista ja siten kehittää omia näkemyksiään mutta itse en oikein jaksa innostua tyypeistä, jotka kokoajan vetävät kaikenmaailman ihmisten nimiä esiin ja kyselevät, että ootkos kuullut siitä ja ootkos kuullut tästä? Tulee vaan mieleen uskontojen ”gurut”, joiden jokainen tyhjänpäiväinen lässytyskin on muka jotain elämää suurempaa.

Ihminenhän alkaa kokea kai jo jossain kohdussa ensi kertaa kaikenlaista. Osa kokemuksista on inhottavia ja ”vääriä”. itse sanon ihmisille, että ”Tehkää ihan mitä vaan mutta älkää nyt ihan kaikkea tehkö”

Vanhoilla sieluilla on motto: ”Tee mitä teet ja minä teen mitä teen!”

Vanha sielu tietysti tajuaa välttää monia ”turhia” tekoja, koska jossain sielun syövereissä on ”esto” päällä.

Vanhat sielut osaa rakastaa! Sanoin, että ainoa oppimisen arvoinen asia on Rakkaus! Sitähän sielu on oikeastaan ollut oppimassa kaikki elämänsä!

Valaistuneet on rakkauden ammattilaisia, vanhoja, kaiken kokeneita sieluja, jotka ”väärin” tehdessäänkin tekevät oikein koska heitä ohjaa korkeampi rakkaus ja ymmärrys maailmankaikkeutta kohtaan. Jeesuksenkin tekoja kirjanoppineet arvostelivat ja syyttivät suorastaan Jumalanpilkasta vaikka kyseessä olikin valaistunut, vanha sielu!

Typerys siis voittaa viisaan aina silloin tällöin? Jos kyse on nyt jostain rahan tekemisestä jossain missä lie pörsissä niin mitäs siitä sitten? Typerys on ehkä sikarikas mutta silti typerys ja viisas on viisas. Mikä siinä niin ottaa aivoon? Kumpi sä haluisit olla? Mä haluan olla ainakin viisas. ;-)

Ei oo viisasta ajatella olevansa viisas. Sokrates kai sen sanoi ja varmaan moni muukin ”fiksu” on päätynyt samaan, vaikkei ole Sokrateksesta kuullutkaan.

Älykkäiden syrjiminen on tosiasia. Tämän me totesimme molemmat. Älä mene nyt tuohon halpaan, että annat muiden määritellä itsesi joksikin ja vielä pahempaan, että alat itsekin uskoa moiseen määritykseen. Olet kansalainen X ja mysteeri näille ”urpoille”! Henkisesti keskenkasvuiset ne lokeroi kaikki muut koska äly- ja tunnekapasiteetti ei vielä paljon muuhun riitä! Olet se kuka olet!

Jotkut ihmiset käyttäytyy tosiaankin elukkamaisesti ja sä olet saanut sitä liikaa. Et ole suinkaan ainoa. Suurin osa nähdäkseni kyllä taistelee kovasti ”elukkaansa” tai egoaan vastaan. Pienempi mutta näkyvämpi ja kovaäänisempi osa sitten tyydyttääkin vain omaa ”elukkaansa”/egoaan täällä. Anna näiden olla ja unohda nää juntit! Sulje pois ne kokonaan elämästäsi tai naura niille, että tollasiakin ”sieluvammasia” on olemassa!

Sulla on älyäs ja sä oot ”pelastunut” sen avulla monesti pulasta, joten sulla on myös paljon viisauttakin.

Välillä älykäs ihminen toivoo, että olis vähän tyhmempi ja kaunis, että olis vähän rumempi ja tyhmät ja rumat sitten tietysti päinvastoin. Se vaan kertoo, että ihminen ei ole ihan vielä harmoniassa itsensä kanssa. Sitähän ei voi oppikirjoista ja maikoilta oppia vaan täytyy tulla vanhaksi ja viisaaksi. ;-)

Oot löytänyt siis meditoinnin ja astronomian! Onhan sulla siis jo ”omat juttus”!

Hienoa!

Ne auttaa sua jaksamaan ja elämäsi voi vielä asettua hyvälle mallille. Mua on paljon auttanu ainakin. Parhaimmillaan tälläsit mielenkiintoiset jutut vie kokonaan mukanaan ja elämä muuttuu mukavaksi kun on koko ajan mielekästä puuhattavaa, niin ettei ehdi säälittelemään itseään. ;-)

Tänne tullaan siis siksi, että opittaisiin nopeammin? Mikä täällä nyt niin nopeuttaa sitä oppimista verrattuna henkimaailmoihin? Mä en keksi paljon muuta kuin, että täällä eläminen on paljon rankempaa joka tarkoittaa, että rankkuus on hyvinkin opettavaista.

Natsioikeudenkäynneistä olikin aiemmin juttua.

Motiivin tappamisesta. No, liikemaailmasta tiedetään, että jos asiakkaan luottamus tuotteeseen menetetään, saadaan tehdä moninkertainen duuni luottamuksen palauttamiseksi. Ihminen mielestäni itse pitkälti motivoi itseään, joten tuollainen tappaminen tuntuu aika rajulta. Tietysti jos kyseessä on lapsi niin silloin motiivin tappaminen käy helpommin ja siitäkös lapselle tulee traumoja. Itseäni lapsena ei pahemmin motivoitu juttuihin mutta ei motivaatioitanikaan nyt suoranaisesti tapettu. Sulla ilmeisesti kävi juuri näin.

Ihmisen pitäisi elää tässä hetkessä, se on tärkeää. Totta kai välillä on suunniteltavakin kaikenlaista, eikä vaan jäädä laiskottelemaan ”keskipäivän aurinkoon”, kuten vanhassa Kinksin biisissä. Vanhoille sieluille on helpompaa elää hetkessä, koska ovat usein laiskanlaisia vaikka totuus on se, että heidän ”juttujaan” ei ymmärretä, koska ne ovat usein henkisempiä kuin mitään ”paljon fyrkkaa vaan himaan” juttuja.

Elämme vähän köyhiä aikoja mitä tulee suomalaisten keskiansioihin mutta se fyrkka ei ole kaikki tässä maailmassa vaan pelkästään välttämätön paha. Henkiset jutut ei kauheasti fyrkkaa tartte: Kirjastoista saa kirjoja lainata ilmaiseksi, voi kiivetä kalliolle meditoimaan tai vaikka mitä ”henkistä” ja oikeesti kehittävää, eikä mitään fyrkkaa vaan mulle kauheasti ja duunii, duunii, aina vaan duunii…

Duunii on tietysti monenlaista ja osa jopa henkisestikin kehittäviä.

Vanha temppu tuo kun kaikki menee päin helvettiä niin sitten ei muuta kun bailataan ja bailataan.

Kuka kuolee Suomessa köyhyyteen? Lain mukaanhan kaikille on taattu minimitoimeentulo, joka riittää kyllä varsin hyvin, jos ei nyt ihan Porcheen niin ladaan ainakin. Itse olen köyhä kuin kirkonrotta ja silti läski kuin sika ennen joulua. (no, ei nyt ihan, 96kg elämän iloo!), on tietokonetta, harrastusta ja vaikka mitä ja alle 500 €/kk riittää ihmeesti.

Suomessa saa jo aika pahasti sotkee asiansa jos ei enää muka sapuskaa saa ja täytyy asuu sillan alla. Sillon vika on jo korvien välissä eikä missään raha-asioissa. Laitoksiinkin pääsee jos ei enää pysty asioitaan hoitamaan, mikä tietysti ei ole aina kivaa mutta kuka täällä ois väittänytkään, että aina olis kivaa?

Eihän Suomi nyt mikään maailman paras ”sosiaalivaltio” olekkaan, mutta kyllä täällä nää asiat on kuiteski aika mallillaan. Tietysti tukia on leikattu 10-15% viimeisen reilun kymmenen vuoden aikana mutta silti ei täällä kukaan hitto soikoon nälkään kuole jos on aivot vielä jotenkin toiminnassa.

Pakko muuten lopettaa tällä kertaa tähän… Kello 2.22. yöllä

Vielä olis kommentoitavaa,, jatkan paremmalla ajalla…

Lue lisää

“Laumasieluisuus”

Ihmiset tosiaankin käyttäytyy välillä kuin lauma apinoita. Me emme ole kuitenkaan pelkästään apinoita ja meillä on kyky nousta moisen yläpuolelle. Kaikkiallahan ihmiset muodostavat laumoja itselleen. Työpaikoilla, seurakunnissa, harrastuksissa ja vaikka missä. Yksin ei ole hyvä olla, ainakaan aina.

Älykkyydestä ollaan myös kateellisia, ihan niin kuin mistä tahansa “erilaisuudesta”, jonka voidaan katsoa olevan keskimäärin parempi kuin muilla. Elämäntilanteestasi johtuen et halua nähdä itsessäsi mitään kadehdittavaa, se on toki ymmärrettävää mutta kyllä älykkyytesi on oikeasti kadehdittavaa. Ehkä jossain yläasteella kateus on vielä verhotumpaa mutta sitten kun siirrytään vaativampaan opiskeluun, jossa älykkyys alkaa korostua yhä enemmän ja enemmän, niin johan kateus alkaa nostaa rumaa päätään.

Näet maailman julmana paikkana jossa ihmiset on toisiaan piinavia piruja. Vähemmästäkin ahdistuu…

Vaikka terveestä ja esim. iltapäivälehdistä saakin sen kuva, että vain raha, ura ja ulkonäkö ratkaisee, niin se on vain hyvin kapea osa ihmisenä olemista. Materialle ja pinnallisuudelle elämänsä pyhittävät tulevat olemaan enemmän häviäjiä kuin “luuserit“, jos henkistä kasvua ajatellaan. Elämä on kuitenkin siitä erikoista, että koskaan ei ole liian myöhäistä tehdä “parannus” ja kääntyä sisäänpäin, kohti henkeä. Sen voi tehdä vaikka 70-vuotiaana. Materialismi ja pinnallisuus ovat myös omanlaisia “opettajia”.

Olet siis yrittänyt itsemurhaa. Itseni kohdalla kävi niin, ironista kyllä, että kaikki itsetuhoisat ajatukseni katosivat erään erittäin rankan ja suorastaan häpeällisen itsariyrityksen jälkeen tuossa vähän yli 20-vuoden iässä. Tunsin aiheuttaneeni läheisilleni niin raskasta huolta, että tuo TUNNE ylitti oman itsekkään itsemurhaviettini, parantaen itseni yhdellä iskulla itsetuhoisuudestani. Ajattelin vuosikausia lähes päivittäin kuolemaani oman kädenkautta ja kaikki nämä ajatukset katosivat kuin tuhka tuuleen itsariyritykseni jälkeen. En ole koskaan ajatellut, että itsemurha olisi ollut kuitenkaan mikään “kuolemansynti” vaan yksi rankimmista “oppitunneista”. Toisen ihmisen murhaaminen on paljon pahempaa, kuin itsensä tappaminen. Jos joutuisin tilanteeseen jossa joutuisin valitsemaan toisen tai itseni tappamisen väliltä, niin valitsisin jälkimmäisen. Kumman sinä valitsisit? Kummasta uskoisit koituvan enemmän karmaa? Ajattele mikä olisi rakkaudellisuuden mukaista, äläkä anna jonkun nettisivuston, jossa väitetään kokoajan itsemurhan olevan muka pahempi kuin toisen tappaminen, raiskaaminen, kiduttaminen yms.

Itsemurha on huono ratkaisu ja aiheuttaa tosiaankin sen “luokalle jäämisen” mutta ihan saman ja vielä rankempaakin aiheuttaa moni muukin taitamaton teko.

Sodassa tietysti on pakko valita toisen tappaminen, paljon muita vaihtoehtoja ei ole tai ne ovat vielä huonompia mutta ajatellaan, että emme ole nyt sodassa…

Sanotaan muuten, että sodassa toisen tappaminen ei aiheuta karmaa, ellei tappaminen ole ollut tarpeettoman raakalaismainen.

“Kertaus on kertauksen äiti”

Välillä toki sitäkin… ihan hyvä oivallus sinänsä, mutta eihän kaikkea pidä ottaa kirjaimellisesti ja sanasta sanaan.

Joskus kertaus on hyväksi ja joskus siitä ei ole mitään hyötyä ja tämä koskee ihan jokaista asiaa. Maailma on monimutkainen ja säännöissä on usein poikkeuksia. Kyllähän sä fiksuna tajuat tämän.

Sanojen kanssa voi tietysti leikkiä, kuten joku Zen- katsomus tekeekin ja onhan se välillä hauskaa keksiä kaikenlaisia ihme juttuja ja kääntää kaikki ylösalaisin

Uskovat ovat juuri niitä, jotka tuppaavat ottamaan kaiken kirjaimellisesti ja kun heidän juttujaan seurailee, niin hyvin sen kyllä huomaa.

Olet turhautunut jopa itsetuhoisuuteen saakka. Älä luovuta!

Et ole ainoa lajissasi. Sinulla on täällä monia “sieluveljiä ja -siskoja”! Elämä on siitä ihmeellinen ettet voi koskaan tietää mitä seuraavan kulman takana sinua odottaa vaikka kuinka tuntisit, että kaikki on jo koettu ja nähty. Varsinkin nuorempana kokee hyvinkin raskaasti, että maailmassa ei ole enää mitään minua varten. Itsekkin koin nuorena juuri niin ja olin täysin väärässä.

Koulussahan tulee paljonkin pakkopullaa, jos kaikki aineet ei jaksa kiinnostaa. Oletkos kuitenkin koskaan alkanut pitämään jostain aineesta joka on ollut aluksi pelkkää pakkopullaa? Jos kokoajan tehdään vaan sitä mikä on kivaa niin siinä taitaa käydä niin, että ihmisestä kasvaa varsinainen riesa ympäristölleen. Q mainitsi tv-ohjelman jossa lapset saivat kaiken periksi vanhemmiltaan ja varsinaisia "styrankeja" nämä “kakarat” sitten olivatkin.

Joskus on ihan pakko pakottaa ihminen johonkin, että tämä oppisi tajuamaan, että maailmassa on muitakin kuin vain hän ja hänen tarpeensa. Tästä vaan on kyse, kun joskus tehdään myös sitä mikä ei ole kaikkein kivointa maailmassa.

Voin olla poikkeus tai sitten olen syntynyt maan päälle osoittamaan, että täydellinen “luuseri” voi olla suurin voittaja. Jotkut ihmiset on luullu mua suoraan sanottuna jopa Jeesukseksi. No, huhhuh! Itseänikin kyllä joskus ihmetyttää itseni.

Jos Jeesus nyt muuten palais maan päälle, se tuskin syntyis miksikään “superkauniiksi“, “superälykkääksi” yms. Jeesus on liian “korkealta” langetakseen Luciferin “virheeseen”

Jeesus varmaan palaisi opettamaan ihmiskunnalle, että nämä ovat kaikki Jumalan lapsia ja tasavertaisia jopa hänen suhteensa. Jonain päivänä jokainen sielu saavuttaa Jeesuksen tason, eikä sekään ole vielä mikään lopullinen “taso” J

Elämässä tosiaankin riittää että “tehtävä on suoritettu”. Irtopisteitä voi sitten kerätä suorituksen vaativuudella, ja asettaa vaikeuskerrointa vähän ylöspäin. Tietysti pitää ottaa myös olosuhteet huomioon.

Itseäni huvittaa joku “valaistuminen” siinä mielessä, että sehän on mitä itsekkäin tavoite. Tietysti kyse on mysteeristä, “pisteestä“, jossa äärimmäisyys vaihtuu toiseksi.

En tietenkään väitä, että ihan jok’ikisestä kärsimyksestä oppisi niin maan pirusti!

Ihan hölmönäkö mua pidät? Enpä usko. ;-)

Jos joku Nieztche joutui mielisairaalaan niin mitä sitten? Onko mielisairaalaan joutuminen susta merkki tyhmyydestä tai vastaavasta? Muistaakseni totesit itsekin, kuinka moni lahjakas, älykäs ihminen on päätynyt suljetulle. Moni taiteilija esim. on ollut hoidossa. Olen itse tavannut heitä siellä ja muitakin älykkäitä ja varsinkin herkkiä ihmisiä.

Tyhmä ei musta edes voi tulla “hulluksi”, ei sillä riitä älyä, mielikuvitusta ja herkkyyttä tarpeeksi siihen “hommaan” ;-)

Hyvä, että olet ymmärtänyt ettei kannata jäädä “tuleen makaamaan”. Elämässä ei voi voittaa? Millaista “voittoa” olisit lähinnä täältä hakemassa. Kuollessasi et saa täältä mitään mukaan paitsi kaiken “henkisen pääoman” minkä täällä itsellesi keräsit. Se on ainoa todellinen “voitto” mikä on olemassa. Ei ole mitään hyötyä valloittaa koko maailma jos kadottaa itsensä!

Mitä tulee “krissejen” ahdasmielisyyteen tai leveysmielisyyteen niin mitäs sitten? Jotkuthan on vaan vielä sillä “asteella”. Tämä totuus on vaan sisäistettävä ja oltava heitäkin kohtaan ymmärtäväinen. Tottakai välillä tekis mieli vähän “kouluttaa” tietämättömiä mutta ei “perskoulun” eka luokkalaiselle kannata heti lukion viimeisen luokan oppimäärää opettaa Kaikki aikanaan.

Onhan se “vanhalle” totta kai välillä raskasta, kun kaikkialla on vaan tyhmyyttä ja parhaimmillaankin vain keskinkertaisuutta. No, ei se nyt ihan niinkään ole…

Elämä on sellaista kuin miksikä me sen itse teemme!

Elämiä ehkä eletään sitten se 10,50,100 kpl…

Pitää muistaa, että et ole ollut aiemmissa elämissäsi se persoona, joka tässä elämässäsi olet. Et ole aina ajatellut, että kamala olla täällä. Ehkä ajattelet nyt niin koska sinulla on paljon aikaa miettiä ihan turhaa “ollakko vai eikö olla” leikkiä. Lapsethan ovat usein ihmeissään ja intoa täynnä kun maailmaan tutustuvat. Sielukin on aluksi ollut ihan samalla tavalla intoa täynnä ja kokemuksien nälkäinen. Ihminen kestää pahojakin olosuhteita jos ei tiedä paremmasta ja näkee ympärillään, ettei muillakaan nyt niin helppoa. Kun ihmiset oikein pitävät yhtä, niin he pystyvät uskomattomiin selviytymistarinoihin.

Sulla oli huono juttu, että lapsuutesi ei ollut sellainen kuin sen pitäisi olla. Ehkä olit sen valinnut kuitenkin kohdallesi ja tämä on yksi tämän elämäsi “haasteista”, joka pitää voittaa.

Itse uskon valinneeni itselleni juuri tällaisen elämän ja en edes kykene ajattelemaan toisin. Ei voi paljon valittaa, kun kerran itsehän tämän kaiken itselleen petas!

Karmee juttu tuo kohdusta ulos repiminen, mutta näitähän joskus myös tulee eteen.

Ei kuitenkaan lannistuta, mikään ei kestä ikuisuutta, ei edes tuska ja kärsimys! ;-)

... kirjoitti:

>>>>Paljon lohdullisempaa on kuitenkin olla ateisti ja olettaa, että kaikki loppuu kun kuppi menee nurin. On mielekkäämpää uskoa, että tämä kaikki on vain järjetöntä ja irrationaalista sattumaa ilman syvempää merkitystä ja että elämän tarkoitus on vain syödä, kuksia ja lisääntyä kuin että mitään hengellistä olisikaan olemassa. Kyllä minä kokisin lohdullisempana jopa k-uskon mukaisen "kärsi niin saan kärsimyksen kunniakruunun" -hömpötyksen, ja se on meikäläiseltä pakanalta paljon sanottu se. >Ei lapsille saa elämästä tehdä liian pumpulista. Oletko seurannut tiistaisin kakkoselta tv:stä millaisia hirviöitä lapsista tulee kun heille ei uskalleta missään vaiheessa sanoa EI?>Ganda ei ole nainen, mutta kun itse olen niin voinen käsitellä tuota kuukautis-juttua. Olen sitä muutenkin aina välillä avoimesti pohdiskellut, vaikka joitakuita se inhottaa. Miksi? Luonnollinen asiahan se on. >Minä koin lapsena kaiken seksuaalisen ällöttävänä, ja kyllä se oli kuin nyrkinisku kasvoihin ekat menssut. Ei niistä kauheasti ollut valistettu, ja olin aika myöhään kypsyvää sorttia ja luulin ensin olevani SAIRAS.

Lue lisää

(Sainpa kirjautumisenkin viimein kuntoon, olin vain sössinyt jotain palomuurista vituralleen...)

Juu. Kieltämättä se on hieman tuttua että otetaan lapselta "luuloja pois". Olen itseasiassa niin paljon märehtinyt lapsuuteni/nuoruuteni epäkohtia, etten kauheasti niistä enää jaksakaan horista. Mutta sen olen kyllä nähnyt että rakkaudettomuutta ties monenteenko polveen suvustani löytyy kyllä, molempien vanhempien puolelta. Jopa niin että suvussani on joku mies tappanut oman poikansa kirveellä. Ja monet äitini ihmeelliset edesottamukset saattaisivat tuntua tosi pahalta minuun kohdistuneelta käytökseltä, mutta luulen hänen ajattelemattomuutensa johtuvan nimenomaan siitä miten häntä on tahollaan kohdeltu lapsena.

Ja epäilenkin että juuri sen takia että suuri ikäpolvi koki kovia kotonaan sitten siirryttiin toiseen äärimmäisyyteen, eli lapset saavat olla kuin elukat, sylkeä päin naamaa, potkia äitiään, huoritella, rääkyä kuin tapettava sika etc. No ei se tietysti kaikissa perheissä tällaista ole, Luojan kiitos.

Sitä eivät muuten tiedemiehetkään ole vielä saaneet selville että minkä ihmeen takia naisella pitää olla menssut. Sehän on kauheaa voimavarojen tuhlausta. Teorioita on tämmöisiä:

- Siivoaa elimistöstä haitallisia pöpöjä yms.

- PMS-kireys saa naisen ajamaan miehen pois luotaan, jotta tämä on esim. metsästämässä laumalle ruokaa sillä aikaa kun nainen on hedelmättömimmillään. Vastaavasti nainen on sitten herttaisimmillaan munasolun irtautumisvaiheessa...

- Runsas vuotaminen (verrattuna eläimiin) tekee kaikille selväksi että tätä naarasta on nyt turha tulla pökkimään.

Aika jännää sinänsä kyllä että esim. kissoilla on kuukautiset samaan aikaan kun ne ovat kiimassa. Kissalla munasolu irtoaa vasta parittelussa kun kolli vetää väkäsillä varustetun elimensä pois (josta johtuen naaras kokee kipua ja rääkäisee ja raivostuu). - Tämä jostakusta voi kuulostaa epäasialliselta tälle foorumille, mutta olen niin väsynyt kaikenlaisiin kissanvihaajiin jotka eivät tiedä niistä yhtään mitään ja olettavat mitä sattuu, joten tilaisuuden tullen aina kerron kissoista jänskiä juitskuja...

Ihmistä tietenkään ei voi kissaan verrata, eikä koiraankaan. Vertailukohteita löytynee kai jostain apinamaailmasta, mutta simppoihin en ole niin perehtynyt etten tiedä miten homma siellä toimii.

Jokatapauksessahan miehet tekevät naiset ja naiset miehet. Valitsemme kumppanin jonka ominaisuudet miellyttävät meitä, ja täten viemme "luonnonvalintaa" eteenpäin. Mutta tässä jutussa menssut ovat mysteeri, paitsi tietysti jos se tosiaan toimii ohjaavana voimana usuttaen ihmisiä yhteen ja erilleen sen mukaan milloin on todennäköisintä hedelmöittyä/-ää.

Joskus olen kyllä kokenut kaiken tuon vähän rasittavana. Eikö muka ihmisenä oleminen ole mitään muuta kuin olla hikinen, haiseva naimakone? Vain jotta suku jatkuisi? Mitä varten? Muurahaisetkin lisääntyvät ja siinä se niiden elämä sitten onkin.

Varmaan tulisin hulluksi jos ryhtyisin materialistiksi. Elämä ei tuntuisi mielekkäältä jos "tämä olisi tässä". Mutta JOS ryhtyisin materialistiksi, niin ilmeisesti valitsemani lajike olisi hedonismi. Nihilistit vain kiduttavat itseään ja aivan turhaan, jos ei ole tuonpuoleista eikä mitään... Nautiskelijoita minun on helpompi ymmärtää.

Ganda kirjoitti:

“Laumasieluisuus”

Ihmiset tosiaankin käyttäytyy välillä kuin lauma apinoita. Me emme ole kuitenkaan pelkästään apinoita ja meillä on kyky nousta moisen yläpuolelle. Kaikkiallahan ihmiset muodostavat laumoja itselleen. Työpaikoilla, seurakunnissa, harrastuksissa ja vaikka missä. Yksin ei ole hyvä olla, ainakaan aina.

Älykkyydestä ollaan myös kateellisia, ihan niin kuin mistä tahansa “erilaisuudesta”, jonka voidaan katsoa olevan keskimäärin parempi kuin muilla. Elämäntilanteestasi johtuen et halua nähdä itsessäsi mitään kadehdittavaa, se on toki ymmärrettävää mutta kyllä älykkyytesi on oikeasti kadehdittavaa. Ehkä jossain yläasteella kateus on vielä verhotumpaa mutta sitten kun siirrytään vaativampaan opiskeluun, jossa älykkyys alkaa korostua yhä enemmän ja enemmän, niin johan kateus alkaa nostaa rumaa päätään.

Näet maailman julmana paikkana jossa ihmiset on toisiaan piinavia piruja. Vähemmästäkin ahdistuu…

Vaikka terveestä ja esim. iltapäivälehdistä saakin sen kuva, että vain raha, ura ja ulkonäkö ratkaisee, niin se on vain hyvin kapea osa ihmisenä olemista. Materialle ja pinnallisuudelle elämänsä pyhittävät tulevat olemaan enemmän häviäjiä kuin “luuserit“, jos henkistä kasvua ajatellaan. Elämä on kuitenkin siitä erikoista, että koskaan ei ole liian myöhäistä tehdä “parannus” ja kääntyä sisäänpäin, kohti henkeä. Sen voi tehdä vaikka 70-vuotiaana. Materialismi ja pinnallisuus ovat myös omanlaisia “opettajia”.

Olet siis yrittänyt itsemurhaa. Itseni kohdalla kävi niin, ironista kyllä, että kaikki itsetuhoisat ajatukseni katosivat erään erittäin rankan ja suorastaan häpeällisen itsariyrityksen jälkeen tuossa vähän yli 20-vuoden iässä. Tunsin aiheuttaneeni läheisilleni niin raskasta huolta, että tuo TUNNE ylitti oman itsekkään itsemurhaviettini, parantaen itseni yhdellä iskulla itsetuhoisuudestani. Ajattelin vuosikausia lähes päivittäin kuolemaani oman kädenkautta ja kaikki nämä ajatukset katosivat kuin tuhka tuuleen itsariyritykseni jälkeen. En ole koskaan ajatellut, että itsemurha olisi ollut kuitenkaan mikään “kuolemansynti” vaan yksi rankimmista “oppitunneista”. Toisen ihmisen murhaaminen on paljon pahempaa, kuin itsensä tappaminen. Jos joutuisin tilanteeseen jossa joutuisin valitsemaan toisen tai itseni tappamisen väliltä, niin valitsisin jälkimmäisen. Kumman sinä valitsisit? Kummasta uskoisit koituvan enemmän karmaa? Ajattele mikä olisi rakkaudellisuuden mukaista, äläkä anna jonkun nettisivuston, jossa väitetään kokoajan itsemurhan olevan muka pahempi kuin toisen tappaminen, raiskaaminen, kiduttaminen yms.

Itsemurha on huono ratkaisu ja aiheuttaa tosiaankin sen “luokalle jäämisen” mutta ihan saman ja vielä rankempaakin aiheuttaa moni muukin taitamaton teko.

Sodassa tietysti on pakko valita toisen tappaminen, paljon muita vaihtoehtoja ei ole tai ne ovat vielä huonompia mutta ajatellaan, että emme ole nyt sodassa…

Sanotaan muuten, että sodassa toisen tappaminen ei aiheuta karmaa, ellei tappaminen ole ollut tarpeettoman raakalaismainen.

“Kertaus on kertauksen äiti”

Välillä toki sitäkin… ihan hyvä oivallus sinänsä, mutta eihän kaikkea pidä ottaa kirjaimellisesti ja sanasta sanaan.

Joskus kertaus on hyväksi ja joskus siitä ei ole mitään hyötyä ja tämä koskee ihan jokaista asiaa. Maailma on monimutkainen ja säännöissä on usein poikkeuksia. Kyllähän sä fiksuna tajuat tämän.

Sanojen kanssa voi tietysti leikkiä, kuten joku Zen- katsomus tekeekin ja onhan se välillä hauskaa keksiä kaikenlaisia ihme juttuja ja kääntää kaikki ylösalaisin

Uskovat ovat juuri niitä, jotka tuppaavat ottamaan kaiken kirjaimellisesti ja kun heidän juttujaan seurailee, niin hyvin sen kyllä huomaa.

Olet turhautunut jopa itsetuhoisuuteen saakka. Älä luovuta!

Et ole ainoa lajissasi. Sinulla on täällä monia “sieluveljiä ja -siskoja”! Elämä on siitä ihmeellinen ettet voi koskaan tietää mitä seuraavan kulman takana sinua odottaa vaikka kuinka tuntisit, että kaikki on jo koettu ja nähty. Varsinkin nuorempana kokee hyvinkin raskaasti, että maailmassa ei ole enää mitään minua varten. Itsekkin koin nuorena juuri niin ja olin täysin väärässä.

Koulussahan tulee paljonkin pakkopullaa, jos kaikki aineet ei jaksa kiinnostaa. Oletkos kuitenkin koskaan alkanut pitämään jostain aineesta joka on ollut aluksi pelkkää pakkopullaa? Jos kokoajan tehdään vaan sitä mikä on kivaa niin siinä taitaa käydä niin, että ihmisestä kasvaa varsinainen riesa ympäristölleen. Q mainitsi tv-ohjelman jossa lapset saivat kaiken periksi vanhemmiltaan ja varsinaisia "styrankeja" nämä “kakarat” sitten olivatkin.

Joskus on ihan pakko pakottaa ihminen johonkin, että tämä oppisi tajuamaan, että maailmassa on muitakin kuin vain hän ja hänen tarpeensa. Tästä vaan on kyse, kun joskus tehdään myös sitä mikä ei ole kaikkein kivointa maailmassa.

Voin olla poikkeus tai sitten olen syntynyt maan päälle osoittamaan, että täydellinen “luuseri” voi olla suurin voittaja. Jotkut ihmiset on luullu mua suoraan sanottuna jopa Jeesukseksi. No, huhhuh! Itseänikin kyllä joskus ihmetyttää itseni.

Jos Jeesus nyt muuten palais maan päälle, se tuskin syntyis miksikään “superkauniiksi“, “superälykkääksi” yms. Jeesus on liian “korkealta” langetakseen Luciferin “virheeseen”

Jeesus varmaan palaisi opettamaan ihmiskunnalle, että nämä ovat kaikki Jumalan lapsia ja tasavertaisia jopa hänen suhteensa. Jonain päivänä jokainen sielu saavuttaa Jeesuksen tason, eikä sekään ole vielä mikään lopullinen “taso” J

Elämässä tosiaankin riittää että “tehtävä on suoritettu”. Irtopisteitä voi sitten kerätä suorituksen vaativuudella, ja asettaa vaikeuskerrointa vähän ylöspäin. Tietysti pitää ottaa myös olosuhteet huomioon.

Itseäni huvittaa joku “valaistuminen” siinä mielessä, että sehän on mitä itsekkäin tavoite. Tietysti kyse on mysteeristä, “pisteestä“, jossa äärimmäisyys vaihtuu toiseksi.

En tietenkään väitä, että ihan jok’ikisestä kärsimyksestä oppisi niin maan pirusti!

Ihan hölmönäkö mua pidät? Enpä usko. ;-)

Jos joku Nieztche joutui mielisairaalaan niin mitä sitten? Onko mielisairaalaan joutuminen susta merkki tyhmyydestä tai vastaavasta? Muistaakseni totesit itsekin, kuinka moni lahjakas, älykäs ihminen on päätynyt suljetulle. Moni taiteilija esim. on ollut hoidossa. Olen itse tavannut heitä siellä ja muitakin älykkäitä ja varsinkin herkkiä ihmisiä.

Tyhmä ei musta edes voi tulla “hulluksi”, ei sillä riitä älyä, mielikuvitusta ja herkkyyttä tarpeeksi siihen “hommaan” ;-)

Hyvä, että olet ymmärtänyt ettei kannata jäädä “tuleen makaamaan”. Elämässä ei voi voittaa? Millaista “voittoa” olisit lähinnä täältä hakemassa. Kuollessasi et saa täältä mitään mukaan paitsi kaiken “henkisen pääoman” minkä täällä itsellesi keräsit. Se on ainoa todellinen “voitto” mikä on olemassa. Ei ole mitään hyötyä valloittaa koko maailma jos kadottaa itsensä!

Mitä tulee “krissejen” ahdasmielisyyteen tai leveysmielisyyteen niin mitäs sitten? Jotkuthan on vaan vielä sillä “asteella”. Tämä totuus on vaan sisäistettävä ja oltava heitäkin kohtaan ymmärtäväinen. Tottakai välillä tekis mieli vähän “kouluttaa” tietämättömiä mutta ei “perskoulun” eka luokkalaiselle kannata heti lukion viimeisen luokan oppimäärää opettaa Kaikki aikanaan.

Onhan se “vanhalle” totta kai välillä raskasta, kun kaikkialla on vaan tyhmyyttä ja parhaimmillaankin vain keskinkertaisuutta. No, ei se nyt ihan niinkään ole…

Elämä on sellaista kuin miksikä me sen itse teemme!

Elämiä ehkä eletään sitten se 10,50,100 kpl…

Pitää muistaa, että et ole ollut aiemmissa elämissäsi se persoona, joka tässä elämässäsi olet. Et ole aina ajatellut, että kamala olla täällä. Ehkä ajattelet nyt niin koska sinulla on paljon aikaa miettiä ihan turhaa “ollakko vai eikö olla” leikkiä. Lapsethan ovat usein ihmeissään ja intoa täynnä kun maailmaan tutustuvat. Sielukin on aluksi ollut ihan samalla tavalla intoa täynnä ja kokemuksien nälkäinen. Ihminen kestää pahojakin olosuhteita jos ei tiedä paremmasta ja näkee ympärillään, ettei muillakaan nyt niin helppoa. Kun ihmiset oikein pitävät yhtä, niin he pystyvät uskomattomiin selviytymistarinoihin.

Sulla oli huono juttu, että lapsuutesi ei ollut sellainen kuin sen pitäisi olla. Ehkä olit sen valinnut kuitenkin kohdallesi ja tämä on yksi tämän elämäsi “haasteista”, joka pitää voittaa.

Itse uskon valinneeni itselleni juuri tällaisen elämän ja en edes kykene ajattelemaan toisin. Ei voi paljon valittaa, kun kerran itsehän tämän kaiken itselleen petas!

Karmee juttu tuo kohdusta ulos repiminen, mutta näitähän joskus myös tulee eteen.

Ei kuitenkaan lannistuta, mikään ei kestä ikuisuutta, ei edes tuska ja kärsimys! ;-)

Lue lisää

Tässä juuri taannoin fundeerasin että meistä eniten näille foorumeille kirjoittelevaisista ei ole tainnut oikein kukaan päästä ns. puhtailla papereilla... Vähänkin kun pidempään jutskailee jonkun kanssa (kenties on ottanut vähän yhteenkin, kun kumminkin egot aina jossain vaiheessa alkavat kolista kulmistaan vastakkain...) - niin tulee esille kaikenlaista josta viimein oivaltaa että ihan turha kauheasti tuomita toista tai itseään. On tässä monessa sopassa muhinut itsekukin. Moni tulee "uutena" paikanpäälle ja arvelee että kaikilla muilla kirjoittajilla on ollut ihan saamarin "helppoa", mutta ei se välttämättä ole niin vaikka kaikki eivät suunapäänä jokaista kokemaansa kolhua olekaan kertomassa. Minäkin olen niin paljon omia ongelmoisiani netissä pälpättänyt että ei enää oikein jaksakaan. Ei se minun homeinen napani niin kiintoisa ole edes minulle itselleni.

Ei semmoisia hampaat irvessä positiivisia ihmisiäkään jaksa, mutta väistämättä tässä lyhyen ikänsä aikana on joutunut myöntämään että joo, kyllä se aika pitkälti on siitä kiinni tämä elämän perustunne että miten itse asiat ottaa. Taannoinkin meinasin suuttua yhdelle kirjoittajalle jostain hänen kommentistaan, mutta sitten lähdin sitä tutkimaan siltä kannalta että jos se kumminkin olisi niin, eikä näin että minun pitää sitä vastustaa ja siitä loukkaantua. Olen liian lähellä omaa itseäni nähdäkseni aina itseni tarkasti, ja joku muu saattaa nähdä jotain mikä ensialkuun nostaa niskakarvat pystyyn... Mitäs siitä hirmustumaan.

Ganda kirjoitti:

Koetan lyhentää ja jätän pois siteeramasi kohdat.

Oikeastaan me puhumme vähän eri asioita. Itse ajattelen asioita “henkisen kasvun” kannalta, kun taas itse puhut enemmänkin maallisesta menestymisestä. Nämä asiathan eivät aina kohtaa toisiaan: Paha sen kun menestyy ja hyvä vaan saa kokoajan turpiinsa.

Jumalan rakkaudesta ja siitä “ylihuolehtimisesta”/”mulkkuudesta vois aatella tälläsen lapsellisen vertauskuvan. Jumalan rakkaus on kuin auringon säteily, josta koko planeetan elämä on 100% riippuvainen mutta ilman suojaavaa ilmakehää kaikki elollinen täällä kuolisi. Säteilyä(rakkautta) pitää tulla siis juuri sopivasti jotta olosuhteet olisivat otollisimmat kaikenlaiselle elämälle.

Ihmiset ovat todellakin Jumalan lapsia, ja rakkautta/säteilyä tulee jokaiselle juuri oikeassa suhteessa, ei liikaa(ylihuolehtivaisuus) mutta ei liian vähänkään(=välinpitämättömyys) ;-)

Nuori varmasti oppii usein nopeammin ja paremmin kuin vanha jos ajattelemme pelkästään älyllistä oppimista. Vanhemmalla ihmisellä saattaa tosin joitain ominaisuuksia mitä nuoremmilla ei vielä ole mutta puhumme nyt vain älyllisestä oppimisesta. Henkistä kasvua ajatellen, se että osaa suunnitella vaikkapa avaruussukkulan, ei ole kovinkaan tärkeää. Se, miten ihminen selviää itsensä ja muiden kanssa erilaisissa olosuhteissa on henkisen kasvun kannalta paljon tärkeämpää kuin se, että osaa tehdä jonkin hienon “teknologisen tempun”.

Henkinen ja fyysinenkin kärsimys täytyy erottaa toisistaan vaikka ne usein ovatkin liitoksissa toisiinsa.

Sinusta jotkut keskitysleirin “kapot” on “selviytyjiä”, siinä missä “kommunistilahtaritkin”. En näe tällaisia ihmisiä todellakaan minään “menestyjinä” vaikka pääsivätkin rikoksistaan kuin koira veräjästä. Henkistä kasvua ajatellen he olivat surkeita epäonnistujia. Jälleensyntymän kannalta he syntyvät kärsimyksien täyteiseen seuraavaan elämäänsä. Karman lain mukaanhan juuri näin tulee käymäänkin ja miksi he eivät saisi joutua kärsimään koska sehän on heille täysin oikein? Tämä on mysteeri kärsimyksen takana mikä tekee kärsimyksestä myös täysin oikeutettua ja oikeudenmukaista. Vaarana tässä on vaan se, että kaikki kärsimys nähdään vain pelkkänä seurauksena karmasta, kuten jossain itämaissa usein tehdäänkin.

Mitä tulee natsioikeudenkäynteihin, niin ne ovat historiassa oma kuriositeettinsa. Kommunistit olivat tietysti osa syyttäjäjoukkoa mutta en nyt ihan sanoisi, että siinä toinen “murhaajaporukka” olisi tuominnut toisen.

Et kai koe, että “sivistysvaltioissa” murhamiehet tuomitsisivat toisiaan?

Mitä tulee tähän armeijan simputukseen, niin armeija ei yleensä olekaan älykkään, herkän ja oppineen ihmisen paikka ollenkaan. Silloin on parempi valita siviilipalvelus tai jokin muu “vapautus”. Onneksi elämme Suomessa jossa meillä on tällainen mahdollisuus, olisikohan tämä taas merkki siitä, että olemme vanhojen sielujen maa? ;-)

Tietysti on totta, että ihmisiä pitäisi aina pyrkiä motivoimaan, kannustamaan, palkitsemaan yms. jotta ihminen saataisiin parhaiten oppimaan. Armeija ei kuitenkaan ole ihan mikä tahansa “koulu” vaan tarkoituksena on kouluttaa ihminen tekemään ääriolosuhteissa toisille ihmisille tekoja, joita ei itselleen haluaisi ikinä tehtävän. Pitäisikö vääpelin vaan sanoa koulutustilanteessa, että: “Viitsisiks sää ny ampuu tota vihollista vai et sä viitsiks? No, jos ei nyt huvita niin mennääks sit poitsujen kans vaan jätskille, eix jee?” Sellainen “armeija” sais vaan vetelät pöksyyn kun tosipaikka tulis.

Ei kaikista ole sotilaiksi ja siksi tehdään soveltuvuustestejä, kuten nykyisin vähän joka muussakin paikassa.

Ensimmäisinä kuolevat siis rohkeimmat? Varmasti hullunrohkeimmat. Joku pelkurikin saattaa kuolla siksi ensimmäisenä kun ajattelee, että ei tästä kuitenkaan hengissä selvitä, niin koetetaan hoitaa “homma” mahdollisimman nopeasti. Sodat ovat lisäksi muuttuneet aikalailla viimeisen 1000 vuoden aikana, kun tuliaseet tulivat mukaan. Taktiikat ja strategiat ovat hieman tietysti niiden myötä muuttuneet. Minusta sodat ovat muuttuneet raukkamaisemmiksi ja kunniakäsitykset poljettu lähes maan rakoon.

Itsessäni on paljon “soturisielua”, itse asiassa joidenkin lähteiden mukaan on olemassa erilaisia arkkisielutyyppejä ja yksi niistä on “soturisielu”. Olin lapsena täysin “sotahullu”, pelkkiä sotaleluja kaapit täynnä. Lisäksi olemukseni on “sotilaallinen” vaikka olen nykyisin lähes pasifisti. Jos olenkin jo vanhempi “soturisielu”, joka on kyllästynyt ainaiseen sotimiseen mutta jossa on vielä jäljellä “soturin” parhaat ominaisuudet: Kunnia, uskollisuus, peräänantamattomuus, diplomaattisuus, ylevyys jne. Pelailenpa vielä mielelläni strategiapelejä. Hitlerin sanotaan ollen nuori “soturisielu” ja hänessä korostuukin se millainen “perkele” nuorempi “soturisielu” voi välillä olla. Itselläni on aavistuksia, ns. flasheja joissa itse syyllistyin samantapaisiin “virheisiin” kuin Hitlerkin. Olin joskus myös itsekkin nuori “soturisielu”.

Viisas sotapäällikkö ymmärtää miestensä arvon ja sen, että joukkojaan ei saa liikaa rasittaa ja väsyneet miehet on vedettävä pois linjasta ja saatava tuoreet tilalle. Roomalaiset käyttivät juuri tätä taktiikkaa. Ensimmäinen ja toinen maailmansota olivat usein taisteluiltaan yhtä “teurastuksen juhlaa”, japanilaisia ei voi paljolti kehua hyvästä taktikoinnista mutta rohkeuden puutteesta heitä ei voi ainakaan syyttää. Rohkeuskin voi toisinaan olla ase: Vihollinen on joskus onnistuttu paiskomaan housuihinsa esiintymällä poikkeuksellisen rohkeasti. Pelko on voimakas vihollinen.

Samuraiperinteet ovat soturiutta parhaimmillaan, kyse ei olekaan siitä, että samurai olisi tehokkain “tappokone” mitä maan päällä on koskaan kävellyt. Lähitaistelussa ehkä kuitenkin kaikkein taitavimpia ja pelottomimpia vastustajia. Kyse on ennemminkin mentaliteetista. Samurait olivat kaikin puolin hyvin tietoisia kunniastaan ja arvoistaan, heillä oli siis asennetta vaikka motivaatio olisi ollut heikkoa. Motivaatio ja asenne eivät siis ole ollenkaan sama asia kuten itse mainitset. Asenne on jotain suurempaa kuin pelkkä motivaatio. Soturi jos joku ymmärtää tämän. Asenne auttaa jatkamaan “katkeraan loppuun” asti vaikka kaikki motivaatio olisi mennyttä!

Soturit ovat uskollisia, jopa täysin “häiriintyneelle” johtajalle, kuten Hitlerille uskollisina loppuun saakka olleet sotilaat. He tiesivät, että Hitler oli seonnut mutta asenne, uskollisuus viimeiseen asti sai heidät jatkamaan katkeraan loppuun asti. Kautta historian sotilaat ovat palvelleet uskollisesti “turmeltuneita” päälliköitään, kuninkaitaan, keisareitaan, pelkän asenteensa vimmalla vailla mitään motivaatiota.

Sanot, että keskitysleireiltä selvisivät parhaiten psykopaattiset kapot ja vastaavat lierot. Luulen, että heillä oli täysi työ selvitä keskitysleirien jälkeen paeten lakia, joka yritti saada heidät tuomioistuimien eteen rikoksista ihmisyyttä ja ihmiskuntaa vastaan. Ehkä osa oli paatuneita psykopaatteja mutta ainakin osaa riivasi varmasti koko loppuelämänsä soimaava omatunto. Minusta tällainen ihminen ei todellakaan ole mikään selviytyjä vaan kaikkea ihan muuta. Parhaiten niistä, jotka eivät suostuneet nuolemaan vartijoiden persettä selvisivät tosiaankin ne “vangit”, joilla oli jokin syy elää, kuten toivo löytää vielä elossa oleva sukulainen tai muu rakastettu.

Palaisin vielä näihin sielun oppitunteihin ja siihen miksi niitä ei voi mitenkään yhden elämän aikana “suorittaa“. Monet tärkeimmät “oppitunnit” ovat ääritekoja, jotka saattavat johtaa omaan ennenaikaiseen kuolemaan tai muiden ennenaikaiseen kuolemaan tai muuhun vakavaan seuraamukseen. Miten monta ääritekoa ihminen voi ylipäätään yhden elämän aikana tehdä? Ääriteot näyttäisivät vielä juuri olevan niitä tekoja joista opitaan eniten.

Samoja kokemuksia toki tulee joka elämässä vaikka huru mykkä, mutta ootkos synnyttänyt tässä elämässäsi lasta tai onkos sut heitetty syyttömänä vankilaan 20 vuodeksi?

Voit tietysti sanoa, että mitäs noissa nyt on “kokemista”, ihan kun vääntäs “tortun” ja olis vaan himpessä telkkuu kattomassa! ;-)

No, joo mutta rohkenen olla toista mieltä. eihän se juttu siihen lapsen synnyttämiseen jäis vaan sitten seurais koko muu kasvatusruljanssi iloineen ja suruineen ja tuonne vankilaan syyttämänä joutuminenkin ei oo ihan sama kun vaan riutuis tylsistuneenä himpessään.

Tietysti jos on jo vanha sielu niin tällaisethan on jo koettu, mutta nuorelle sielulle kaikki on uutta, jännää, ihmeellistä ja ihan kamalaa, ja kaikkea tätä vielä samaan aikaan!

Tässä se ero juuri piileekin. Kun kaikki on uutta niin maailma on täynnä uusia asioita kokeiltavaksi ja se on jännää ja jos taas kaikki on jo koettu niin eipä enää jaksa paljoa innostaa, pääsis vaan äkkiä pois…

Jos et vielä tiedä paremmasta, niin mikäs olosuhteissa sitten vois olla vikana?

Peleistä on ihan hyvä kasvaa ulos tai ainakin jättää ne omaan arvoonsa. Välillä on kiva pelailla ja muistella “nuoruuttaan” jossa pelit olivat aika merkittävässä osassa. Tietokonepelit ovat tietysti jotain aika uutta ja kiehtovaa. Oli onni olla ensimmäisessä sukupolvessa joka sai kosketuksen tietokonepeleihin joskus 80-luvun alussa. Nyt naurattaa millaisia pelejä sitä jakso pelailla! Muutama on kyllä hyvä vieläkin: Elite, Ultima III ;-)

Varmasti olet ollut köyhäkin ihminen jossain edellisessä elämässäsi, jopa monessakin. Jos olet elänyt kymmenenkin elämää viimeisen tuhannen vuoden aikana niin aika on ollut köyhiä olosuhteita tarjolla suurelle osalle ihmiskuntaa mutta se on ollutta ja mennyttä, eikä ehkä koskaan enää osallesi palaa…

Koululuokista taas. Ei elämässä oppimista voi suoraan verrata siihen mitä on jossain Suomen peruskoulussa ollut joskus 70-, 80-, 90- luvuilla. Vähän hassua, kun näin rajoittuneesti älykkäänä ihmisenä haluat vertailla “sielun koulua” ja yläastetta keskenään. Ei elämäkään ole pelkkää koulua vaikka sitähän se yleensä on ne ensimmäiset ikävuodet 7-15 vuotiailla. Ei henkinen kasvukaan ole pelkästään oppimista vaan välillä levätään ja jopa irrotellaankin, ihan niin kuin koulun ulkopuolella, vapaa ajallakin tehdään. Ihan simppeliä! Liiankin simppeliä!

Jos koulu on liian helppoa ja motivaatio nollassa, niin mikä estää sua menemästä kirjastoon tai nettiin oppimaan ihan omin päin asioita? No, niinhän sä toki olet tehnytkin mutta et ehkä ihan oikealla tavalla saadaksesi “maksimihyödyn”. Amerikassahan on lapsia jotka on ollut jo 13-vuootiaana valmiita huippulääkäreitä ja vaikka mitä, koska ovat osanneet opetella itse ja tietysti aikuiset ovat heitä tukeneetkin. Suomen koulusysteemissä on vikaa ja paljon parannettavaa. Kuka olisi vain niin suuri “johtaja”, joka laittaisi asiat täällä kuntoon? Sinäkö vaiko minä, tai me molemmat yhdessä? ;-)

Vanhat ei muka opi enää mitään ja on kaavoihinsa kangistuneita? Jotain tuolla alussa jo asiasta mainitsinkin. On hyvinkin iäkkäitä ihmisiä, jota ovat suorittaneet yliopistoissa tutkintoja sun muuta. Raaka tieteellinen totuushan tietysti on, että oppiminen on tehokkaimmillaan nuorilla alle 30-vuotiailla mutta kaikkihan olemme yksilöitä ja siksi erilaisia myös oppimaan.

Jos ajatellaan ihan “henkistä” oppimista niin se mielestäni alkaa todenteolla vasta tuossa tunne-elämän kehittyessä jossain 15-ikävuoden kohdilla ja jatkuu ihan vanhuuteen saakka. Tottakai, kun osa on jo vanhempia sieluja niin he saattavat olla hyvinkin henkisiä jo aivan lapsina. Jeesuskin opetti temppelissä joskus 12-vuotiaana.

Keksit siis buddhalaisuuden suuret “viisaudet” jo nelivuotiaana! Miksei? Suurimmat “totuudet” ovat aika simppeleitä, niin että lapsikin ne keksii jos vähän ensin funtsaa. Tätähän minä aina täälläkin keskusteluissa olen aina “inttänytkin” kaikille! J

Lapsuutesi ei siis ollut kovinkaan onnellinen. Olen pahoillani. Omani ihan menetteli.

Sulla on ollut aika “haasteellinen” elämä mikä sekin voi viitata vanhaan sieluun. Ei vanhat sielut enää “askartele” minkään jonninjoutavuuksien kanssa vaan ne haluaa oppia jotain todella tärkeää, kuten miten selvitä päähän potkittuna v***umaisessa maailmassa! ;-)
Joo, no ei älyä ja tunnetta saa oikeestaan erottaa toisistaan Molemmat on tärkeitä. Väittäisin kuitenkin, että tuo tunnepuoli on vähän tärkeämpää. Rakkauskin on käsittääkseni enemmänkin tunteen kuin älyn asia. Tietysti älyä tarvitaan välillä kaitsemaan tunnetta , ettei nyt ihan älyttömäksi mene.

En ole tutustunut tähän Hermione Grangeriin. Ei millään ehdi kaikkiin ”ajattelijoihin” uppoutua. On hyvä lukea tietysti kaikenlaisten älykkäiden ihmisten löydöksistä ja havainnoista ja siten kehittää omia näkemyksiään mutta itse en oikein jaksa innostua tyypeistä, jotka kokoajan vetävät kaikenmaailman ihmisten nimiä esiin ja kyselevät, että ootkos kuullut siitä ja ootkos kuullut tästä? Tulee vaan mieleen uskontojen ”gurut”, joiden jokainen tyhjänpäiväinen lässytyskin on muka jotain elämää suurempaa.

Ihminenhän alkaa kokea kai jo jossain kohdussa ensi kertaa kaikenlaista. Osa kokemuksista on inhottavia ja ”vääriä”. itse sanon ihmisille, että ”Tehkää ihan mitä vaan mutta älkää nyt ihan kaikkea tehkö”

Vanhoilla sieluilla on motto: ”Tee mitä teet ja minä teen mitä teen!”

Vanha sielu tietysti tajuaa välttää monia ”turhia” tekoja, koska jossain sielun syövereissä on ”esto” päällä.

Vanhat sielut osaa rakastaa! Sanoin, että ainoa oppimisen arvoinen asia on Rakkaus! Sitähän sielu on oikeastaan ollut oppimassa kaikki elämänsä!

Valaistuneet on rakkauden ammattilaisia, vanhoja, kaiken kokeneita sieluja, jotka ”väärin” tehdessäänkin tekevät oikein koska heitä ohjaa korkeampi rakkaus ja ymmärrys maailmankaikkeutta kohtaan. Jeesuksenkin tekoja kirjanoppineet arvostelivat ja syyttivät suorastaan Jumalanpilkasta vaikka kyseessä olikin valaistunut, vanha sielu!

Typerys siis voittaa viisaan aina silloin tällöin? Jos kyse on nyt jostain rahan tekemisestä jossain missä lie pörsissä niin mitäs siitä sitten? Typerys on ehkä sikarikas mutta silti typerys ja viisas on viisas. Mikä siinä niin ottaa aivoon? Kumpi sä haluisit olla? Mä haluan olla ainakin viisas. ;-)

Ei oo viisasta ajatella olevansa viisas. Sokrates kai sen sanoi ja varmaan moni muukin ”fiksu” on päätynyt samaan, vaikkei ole Sokrateksesta kuullutkaan.

Älykkäiden syrjiminen on tosiasia. Tämän me totesimme molemmat. Älä mene nyt tuohon halpaan, että annat muiden määritellä itsesi joksikin ja vielä pahempaan, että alat itsekin uskoa moiseen määritykseen. Olet kansalainen X ja mysteeri näille ”urpoille”! Henkisesti keskenkasvuiset ne lokeroi kaikki muut koska äly- ja tunnekapasiteetti ei vielä paljon muuhun riitä! Olet se kuka olet!

Jotkut ihmiset käyttäytyy tosiaankin elukkamaisesti ja sä olet saanut sitä liikaa. Et ole suinkaan ainoa. Suurin osa nähdäkseni kyllä taistelee kovasti ”elukkaansa” tai egoaan vastaan. Pienempi mutta näkyvämpi ja kovaäänisempi osa sitten tyydyttääkin vain omaa ”elukkaansa”/egoaan täällä. Anna näiden olla ja unohda nää juntit! Sulje pois ne kokonaan elämästäsi tai naura niille, että tollasiakin ”sieluvammasia” on olemassa!

Sulla on älyäs ja sä oot ”pelastunut” sen avulla monesti pulasta, joten sulla on myös paljon viisauttakin.

Välillä älykäs ihminen toivoo, että olis vähän tyhmempi ja kaunis, että olis vähän rumempi ja tyhmät ja rumat sitten tietysti päinvastoin. Se vaan kertoo, että ihminen ei ole ihan vielä harmoniassa itsensä kanssa. Sitähän ei voi oppikirjoista ja maikoilta oppia vaan täytyy tulla vanhaksi ja viisaaksi. ;-)

Oot löytänyt siis meditoinnin ja astronomian! Onhan sulla siis jo ”omat juttus”!

Hienoa!

Ne auttaa sua jaksamaan ja elämäsi voi vielä asettua hyvälle mallille. Mua on paljon auttanu ainakin. Parhaimmillaan tälläsit mielenkiintoiset jutut vie kokonaan mukanaan ja elämä muuttuu mukavaksi kun on koko ajan mielekästä puuhattavaa, niin ettei ehdi säälittelemään itseään. ;-)

Tänne tullaan siis siksi, että opittaisiin nopeammin? Mikä täällä nyt niin nopeuttaa sitä oppimista verrattuna henkimaailmoihin? Mä en keksi paljon muuta kuin, että täällä eläminen on paljon rankempaa joka tarkoittaa, että rankkuus on hyvinkin opettavaista.

Natsioikeudenkäynneistä olikin aiemmin juttua.

Motiivin tappamisesta. No, liikemaailmasta tiedetään, että jos asiakkaan luottamus tuotteeseen menetetään, saadaan tehdä moninkertainen duuni luottamuksen palauttamiseksi. Ihminen mielestäni itse pitkälti motivoi itseään, joten tuollainen tappaminen tuntuu aika rajulta. Tietysti jos kyseessä on lapsi niin silloin motiivin tappaminen käy helpommin ja siitäkös lapselle tulee traumoja. Itseäni lapsena ei pahemmin motivoitu juttuihin mutta ei motivaatioitanikaan nyt suoranaisesti tapettu. Sulla ilmeisesti kävi juuri näin.

Ihmisen pitäisi elää tässä hetkessä, se on tärkeää. Totta kai välillä on suunniteltavakin kaikenlaista, eikä vaan jäädä laiskottelemaan ”keskipäivän aurinkoon”, kuten vanhassa Kinksin biisissä. Vanhoille sieluille on helpompaa elää hetkessä, koska ovat usein laiskanlaisia vaikka totuus on se, että heidän ”juttujaan” ei ymmärretä, koska ne ovat usein henkisempiä kuin mitään ”paljon fyrkkaa vaan himaan” juttuja.

Elämme vähän köyhiä aikoja mitä tulee suomalaisten keskiansioihin mutta se fyrkka ei ole kaikki tässä maailmassa vaan pelkästään välttämätön paha. Henkiset jutut ei kauheasti fyrkkaa tartte: Kirjastoista saa kirjoja lainata ilmaiseksi, voi kiivetä kalliolle meditoimaan tai vaikka mitä ”henkistä” ja oikeesti kehittävää, eikä mitään fyrkkaa vaan mulle kauheasti ja duunii, duunii, aina vaan duunii…

Duunii on tietysti monenlaista ja osa jopa henkisestikin kehittäviä.

Vanha temppu tuo kun kaikki menee päin helvettiä niin sitten ei muuta kun bailataan ja bailataan.

Kuka kuolee Suomessa köyhyyteen? Lain mukaanhan kaikille on taattu minimitoimeentulo, joka riittää kyllä varsin hyvin, jos ei nyt ihan Porcheen niin ladaan ainakin. Itse olen köyhä kuin kirkonrotta ja silti läski kuin sika ennen joulua. (no, ei nyt ihan, 96kg elämän iloo!), on tietokonetta, harrastusta ja vaikka mitä ja alle 500 €/kk riittää ihmeesti.

Suomessa saa jo aika pahasti sotkee asiansa jos ei enää muka sapuskaa saa ja täytyy asuu sillan alla. Sillon vika on jo korvien välissä eikä missään raha-asioissa. Laitoksiinkin pääsee jos ei enää pysty asioitaan hoitamaan, mikä tietysti ei ole aina kivaa mutta kuka täällä ois väittänytkään, että aina olis kivaa?

Eihän Suomi nyt mikään maailman paras ”sosiaalivaltio” olekkaan, mutta kyllä täällä nää asiat on kuiteski aika mallillaan. Tietysti tukia on leikattu 10-15% viimeisen reilun kymmenen vuoden aikana mutta silti ei täällä kukaan hitto soikoon nälkään kuole jos on aivot vielä jotenkin toiminnassa.

Pakko muuten lopettaa tällä kertaa tähän… Kello 2.22. yöllä

Vielä olis kommentoitavaa,, jatkan paremmalla ajalla…

Lue lisää

Lisäkommenttia pukkaa:

Tämä valtava ristiriita - se, että paha menestyy ja voi paksusti ja hyvä ottaa jatkuvasti turpaan; se, että henkistymällä ja yrittämällä emuloida tärkeimpien uskonnollisten opettajien opetuksia sekä kuolemakokemuksissa esiintulleita tärkeitä asioita (rakkaus, välittäminen, altruismi jne) saa lähinnä vain ongelmia aikaan - saa minun aivoni kipeäksi ja haluamaan täältä pois. Se, etten oppiessani saa mitään palautetta vaan tuntuu kuin olisin joutunut mukaan huonosti kirjoitettuun näytelmään vastoin tahtoani, panee minut epäilemään että onko tämä juuri minulle kaikkein paras mahdollinen oppimispaikka sittenkään. Tuntuu, kuin olisin täysin eri taajuudella muiden kanssa ja vain sielunsiskoni ja -veljeni kykenisivät ymmärtämään.

Kun mietitään keskitysleirejä, niin Natsi-Saksan leireillä saattoi syntyä toverihenkeä ja yhteisymmärrystä. Stalinin leirit taas olivat puhtaita elukkatehtaita. Varsinaisilta natsien tuhoamisleireiltä, joita oli kuusi (Birkenau, Sobibor, Treblinka, Belzec, Chelmno ja Majdanek) vain kapot selvisivät hengissä - kaikki muut tapettiin. Näiltä leireiltä tiedetään hengissäselvinneitä yhteensä vain parisataa. Natsien leirit olivat hyvin spesifioituneita, ja esimerkiksi Anne Frank olisi todennäköisesti selvinnyt hengissä, jollei hän olisi sairastunut lavantautiin. Mutta se, mikä Stalinin leireistä teki sellaisia elukkatehtaita kuin mitä ne olivat, oli kriminaali- ja poliittisten vankien sekoittaminen toisiinsa ja kriminaalivangit muodostivat leireillä jonkinlaisen yläluokan. Selvitäkseen ylipäänsä hengissä päivästä päivään poliittisen vangin oli pakko hylätä kaikki eettiset käsityksensä ja ryhtyä itsekin elukaksi. Vain psykopaatit selvisivät hengissä. Ks. http://en.wikipedia.org/wiki/Gulag, http://en.wikipedia.org/wiki/Class_enemy, http://en.wikipedia.org/wiki/The_Bitch_Wars, http://en.wikipedia.org/wiki/Thief_in_law.

Ei ole väärin sanoa, että gulag-järjestelmä kuitenkin lopulta rämetti Neuvostoliiton ja tuhosi sen sisältäpäin. Leirit loivat täysin uuden rikollisyhteisön. kun henkilökohtaisen moraalinsa menettäneet ja katkeroituneet sekä kostonhimoiset intellektuellit sulautuivat kriminaalivankeihin ja omaksuivat heidän arvomaailmansa. Perusta Venäjän mafialle luotiin Stalinin keskitysleireillä. Ex-vankien palatessa siviiliin he säilyttivät kontaktinsa toisiinsa, ja soluttivat yhteiskunnan. Koska ex-vangeilla ei ollut enää mitään asiaa siisteihin sisätöihin, monet hankkituivat autonkuljettajiksi tai rautateille - paikkoihin, missä pääsi liikkumaan ja missä pääsi varastamaan sekä luomaan yhteyksiä. Koko Neuvostoliiton logistiikka oli 60-luvulle tultaessa täysin rikollisten soluttama.

Tottakai henkistä kasvua ajatellen nuo leireiltä selvinneet elukat olivat surkeita epäonnistujia. Siellä yksinkertaisesti _ei_ollut_onnistujia_. Ne, joilla oli aineksia onnistumiseen, joko kuolivat tai tapettiin. Gulag-järjestelmälle oikeastaan antoi kuoliniskun vasta Norilskin kapina 1953, kun Natsi-Saksan sotavankeudesta suoraan Stalinin keskitysleireille tuodut sotaveteraanit aloittivat kapinan ja ottivat koko leirin haltuunsa. Kapinassa kuoli tuhansittain vankeja ja vartijoita. Samaan aikaan sattunut Stalinin kuolema antoi kimmokkeen gulagien alasajolle.

Oppimisen ja sielunkehityksen kannalta tässä on täysin järjetön tilanne, no-win -skenaario. Kaikki ne, joilla on potentiaalia oppimiseen, eliminoituvat ja jäljelle jäävät vain ne, jotka ottavat takapakkia. Kertyvän karman määrä on hirvittävä. Jos minulta kysytään, niin valtava määrä kärsimystä ilman mitään kreditpuolelle.

On ehkä väärin sanoa, että “sivistysvaltioissa” murhamiehet tuomitsisivat toisiaan, mutta laki on kuin hämähäkinverkko. Kärpänen jää kiinni ja kimalainen lentää läpi. Ja jos hämähäkki ei ole paikalla, kärpänenkin pääsee viidessä minuutissa irti. Pikkurikolliset kansoittavat vankilat, ja isot rikolliset pyörittävät yhteiskuntaa. Mitä korkeammassa asemassa ihminen on, sitä todennäköisemmin hänellä on täsmälleen samat henkilökohtaiset ominaisuudet kuin rikollisella, mutta enemmän älykkyyttä, oveluutta ja sosiaalisia taitoja. 48% vankiloiden väkivaltarikollisista on psykopaatteja. Näppituntumalta yritysjohtajissa heitä on saman verran. Oikeusjärjestelmämme puolestaan on valtio valtiossa, eikä korppi noki korpin silmää.

Mitä taas armeijaan tulee, se on sukupuolisidonnainen järjestelmä ja jos se koskisi minua, niin yrittäisin kaikin keinoin saada vapautuksen - en edes yrittäisi sivariin tai totaaliin, sillä ne ovat stigmoja. En katso, että omantunnon marttyyriksi kannattaa ryhtyä. Sensijaan joku terveydellinen veruke, vaikka tinnitus, kyllä toimii. Asevelvollisuus on diktatuurimaan tunnus, ja marsalkka Mannerheimin itsensä mukaan pahin inhimillinen tragedia mitä valistusajan jälkeen on keksitty. Mielestäni se, että Suomessa ylipäänsä on asevelvollisuus, ei osoita että Suomi olisi vanhojen sielujen maa. Muissa länsimaissa ei ole asevelvollisuutta lainkaan, vaan vapaaehtoispohjalla toimiva palkka-armeija.

Jossain vanhassa runossa Suomi oli "pohjolan Sparta", ja se pitää kyllä paikkaansa. Sen tylympää, militaristisempaa ja sotahullumpaa maata kuin Suomi kyllä saa etsiä. Tosin historiallisesti spartalaiset olivat kaikista kreikkalaisista kaikkein helpoimmin lahjottavia.

Saburo Sakain "Samurai" on rankkaa luettavaa. Luin sen ensimmäisen kerran teininä. Vaikka Sakai oli lentäjä ja ammattisotilas, hänen tekstinsä on äärimmäisen kriittistä. Toisaalta sieltä paistaa leppymärön viha laivaston kastijakolaitosta kohtaan (miehistö-aliupseerit-upseerit) ja vielä leppymättömänpi viha ylempiä upseereja kohtaan - Martin Caidin on stilisoinut englanninkielistä laitosta; ja toisaalta hirvittävä katkeruus alokas- ja matruusiajan aliupseereita kohtaan, jotka hän kuvaa psykopaattisina sadisteina. Vaikka teksti on verhottu itämaiseen kukkaiskieleen ja vaikka kirjassa lentäminen onkin kantava voima, rivien välistä voi lukea Sakain ajatukset. Sakai itse yleni matruusista upseeriksi (luutnantiksi) saakka, ja hän näki koko Japanin laivaston ilmavoimat läpi. Silti tekstissä näkyy myös terävä äly, lojaliteetti lentäjätovereita, niin ylempiä kuin alempiakin kohtaan, sekä valtava kunnioitus vastustajaa kohtaan.

Sakai kuvaa alokas- ja matruusikoulutuksen lähinnä keskitysleirinä, ja viha kouluttajia kohtaan on käsinkosketeltavaa. Hän päätti lopulta opiskella ja lukea päästäkseen scheissen yläpuolelle, ja värväytyi sitten lentokouluun. Vaikka monessa suhteessa lentokoulu olikin kovempi ja rankempi paikka kuin laivapalvelus, hän kuvaa lentokoulua lämmöllä, sillä koulutus siellä oli motivoivaa ja tehokasta.

Mietin vain, että miten sitten käy, kun joukko älykkäitä, fiksuja, oma-aloitteisia ja itsetietoisia ihmisiä pannaan tuollaiseen höykytykseen a la Full Metal Jacket. Sakain katkeruutta saattoi leikata saksilla, ja hän ei koskaan käynyt lukiota loppuun. Pahoin pelkään, että siitä voi olla seurauksena murhia. Ja näin kävikin Vietnamissa; USA joutui luopumaan asevelvollisuudesta koska miehistöaines oli liian hyvää verrattuna upseeri- ja aliupseeristoon - ja liian monta komentajaa oli menetetty murhissa ja epäselvissä onnettomuuksissa. USA:n asevelvollisarmeija oli lopulta lähes kapinatilassa.

Sodissa aina kuolevat rohkeimmat, sillä he ovat urhoollisia, johtavat edestä ja ottavat riskejä. Meidänkin sodissamme reserviupseerien kuolinluvut olivat prosentuaalisesti korkeimmat. Parhaimmin selviävät niljakkaimmat - ne, jotka kykenevät hyötymään sodasta ja järjestämään itsensä takarintamalle. Täyspelkurit puolestaan kuolevat lamaantumiseensa.

Sotapäälliköltä vaaditaan erilaista luonnetta kuin soturilta. Päälliköltä ei vaadita henkilökohtaista rohkeutta ja yksilöllisiä aseenkäyttötaitoja, mutta häneltä vaaditaan kykyä nähdä kokonaisuuksia, hahmottaa tilanne ja tehdä tilanteenarviointeja sekä päättäväisyyttä ja määrätietoisuutta. Päällikön tulee olla raukkamainen ja pelkuri tarvittaessa, sillä sota ei ole kunniakasta peliä, ja merkitystä on vain lopputuloksella, ei keinoilla. Sotahan ei lopultakaan ole mitään muuta kuin politiikkaa fyysisen väkivallan keinoin, ja siinä, kuten kaikessa muussakin, tulee pyrkiä tehokkuuteen ja miettiä vain päämäärää. Selkään puukotus ja puskasta ampuminen tuottaa yhtä hyvän tuloksen kuin reilu kamppailukin. Soturin hyveisiin kuuluu itsekuri, empatia ja kunnioitus tovereita kohtaan; sotapäällikkö ei saa olla empaattinen, sillä muutoin taistelemisesta ja miesten heittämisestä kuolemaan ei tule yhtään mitään.

Olisi mielenkiintoista kohdata sinut joskus pelipöydällä.

Japanilaiset elivät toisen maailmansodan ajalla vielä 1100-lukua henkisesti. He olivat Erich Ludendorffin totaalisen sodan ruumiillistuma - koko valtio oli valjastettu sodankäynnille ja militarismille ja ihmiset olivat vain raaka-ainetta sotakoneistolle. He eivät tajunneet, missä länsimaissa mennään ja miten varsinkin USA:ssa sotiminen oli kylmää bisnestä, irti ideologioista. Paradoksaalisesti Japanissa ei milloinkaan opittu ryhmätyön merkitystä, vaan eri aselajit ja osastot olivat parhaan samuraiperinteen mukaan erillisiä ja eristeisiä ja kommunikaatio tökki jatkuvasti. Samoin japanilaisten taktiikat olivat kankeitia ja logistiikka suoraansanoen surkea. He yrittivät korvata aineen hengellä - tuhoisin seurauksin. Koska strategiassa ei ollut joustavuutta ja taktiikat ylikomplekseja (kuten Midwaylla ja Leytellä), taistelut olivat verisiä ja pääsääntöisesti johtivat japanilaisosastojen täydelliseen tuhoon.

Mitä ääritekoihin tulee, ne yleensä merkitsevät valtavan, holtittoman riskin ottamista, joka toteutuessaan merkitsee valtavaa tragediaa. Siksi en näe tuollaisen toiminnan mielekkyydessä ideaa. Kuolemakokemukset myös osoittavat, että kaikkein eniten merkitystä on pienillä, huomaamattomilla ja spontaaneilla teoilla - niillä, jotka lähtevät suoraan sielusta.

En ole kokenut lapsen synnytystä tai 20 vee vankilassa syyttömänä (Elvi Sinervo sanoi, että jokaiselle nuorelle tekisi hyvää istua 3 v vankilassa aatteensa vuoksi), mutta olen kokenut lähes vastaavaa laadullisesti. Kyse on siitä, että elämällä on enää hyvin vähän annettavaa tässä pelin vaiheessa.

Mainitsit tuosta kirjastosta. Se oli minulle oppimisen paikka, ei koulu. Koulussa kävin lähinnä turhautumassa. Minulla on vähän samanlainen tunne tuonpuoleisen kanssa. Tämä maailma ei minulle ole ehkä paras opinpaikka, vaan jokin kosminen kirjasto voisi tuottaa minulle paremman tuloksen. Oletan näin olevan varmaan asianlaita monen osalta.

On vaarallista, jos tunne-elämä alkaa kehittyä jo varhaislapsuudessa (jolloin ihmiset ovat elukoita) ja lapsi on aikuinen jo varhaisteininä - silloin hän jää tyhmempiensä ja röyhkeämpiensä jalkoihin. Pistin tuon Paul Grahamin esseen "Why nerds are unpopular". Minä olin itse sitä parasta deltaryhmää. Ei ole helppoa kasvaa aikuiseksi vastoin tahtoaan jo liian aikaisin - ja saada teininä sydämensä karrelle. Se ei kai ole minkään oppitunnin tarkoitus. Ihmiset ovat elukoita pitkälle 16-17 -vuotiaiksi saakka, suuri osa miehistä vielä pitkälle yli parikymppisiksi. Suuri osa suomalaismiehistä on tunne-elämältään täysin häiriintyneitä. Sekin puhuu sitä vastaan, että Suomi olisi vanhojen sielujen maa.

Hih, Hermione Granger on yksi hahmo Harry Potterissa. Hän on se nenäkäs ja näsäviisas tyttö (jollaisen löytää jokaisessa koululuokassa), mutta joka myös osaa käyttää sitä älykkyyttään ja soveltaa sitä. Hän on siitä mielenkiintoinen, että hän osaa soveltaa teoriaa käytäntöön, ja hänellä on peräänantamattomuutta ja rohkeutta. Hän on myös omalla tavallaan hyvin traaginen hahmo, sillä hän on kaikesta huolimatta yksinäinen.

Tuo gurunpalvonta tulee esiin joka uskonnossa. Kristinuskopalstalla olen saanut jatkuvasti raamatusta päähän. Islamia en oikein uskallakaan. Juutalaiset osaavat olla omalla tavallaan farisealaisia. Buddhalaiset eivät uskalla epäillä, ettei totuus ollutkaan ihan sitä mitä Gautama opetti - vaikka Gautama itse puhui oman tien löytämisen tärkeydestä. Tulee mieleen Monty Pythonin "Brianin elämä", jossa Brian sanoo "te kaikki olette yksilöitä..."

Kun typerä ja viisas kohtaavat, viisaampi antaa aina periksi. Siksi typerykset dominoivat tätä maailmaa. Jos olet lukenut tai nähnyt Kurt Vonnegutin kirjan/filmin "Harrison Bergeron", tiedät, mitä tarkoitan. Typerys on aina viisasta hanakampi käyttämään voimaa tai väkivaltaa tavoitteidensa ajamiseen, ja viisas taas kavahtaa tällaista toimintaa - ja mieluummin antaa periksi kuin altistuu väkivaltaiselle konfliktille. Jos viisas taas vastaa vastatoimilla, hän alentaa itsensä typeryksen tasolle. Kokemukseni mukaan typerysten kanssa pärjää parhaimmin kätkemällä ensin kynttilänsä vakan alle, ja tuomalla sen esiin vasta, kun on saanut vakiutettua asemansa elukkalauman hierarkiassa.

Ja tästä syystä olisin mielellään hieman vähemmän älykäs (jolloin tulisin paremmin toimeen taviksien kanssa) ja kauniimpi (koska muoto on elukkalaumassa sisältöä tärkeämpää) sekä sosiaalisempi. Jos maailma olisi toisenlainen kuin mitä se on, olisin erittäin tyytyväinen siihen, mitä nyt olen.

Tuosta oppimisesta vielä http://www.near-death.com/experiences/research02.html - täällä materiassa oppimista nopeuttaa juuri se, että olemme materian vankeja ja joudumme tulemaan toimeen materian rajoitusten kanssa.

Mitä suomalaiseen yhteiskuntaan tulee, merkit ovat todella huolestuttavia. Ongelma on siinä, että hyvinvointivaltiota pyritään ajamaan jatkuvasti alas, ja pahoinvointi kasvaa koko ajan. Raha ei tuo onnea, mutta sen puute tuo onnettomuutta, ja koko ajan tuo tyytymätön ja pahoinvoiva ylijäämäväestö kasvaa. Ei voida ajatella, että kaikki ryhtyisivät nunniksi tai munkeiksi ja alkaisivat vain rukoilemaan ja meditoimaan (ora et labora), vaan suuri osa ihmisistä kaipaa myös yhteiskunnallisesti mielekästä toimntaa. Itse olen onnellisimmillani silloin, kun rahasta ei ole puutetta, mutta se ei myöskään täytä koko elämää.

Suomessa kuollaan köyhyyteen, jos tuon ohella ollaan puolustuskyvyttömiä - sairaat, vanhukset, kroonikot, vammaiset, syrjäytetyt jne. Yhteiskunta on hyvin tyly heikompiaan kohtaan, ja jos köyhällä on vähääkään omaa omaisuutta (asunto tms), yhteiskunta kyllä mielellään kaappaa kaiken ja työntää leipäjonoon. Laki saa sanoa ihan mitä tahansa, mutta käytäntö on toinen. Venäläisillä on sanonta "vot bumaga kak bumaga, i vot praktika kak praktika" eli mitä on paperilla on paperilla ja mitä on käytännössä on käytännössä. Tylyttäminen on suomalainen käytäntö kautta linjan, ja auta armias, jos alat ajamaan itse oikeuksiasi - se on menoa. Sossun asiakkaaksi joutuminen on jo sellaisenaan nöyryytys, ja jotenkin sinne hakeutuu paljon luonnevikaisia, jotka tykkäävät päästä pompottamaan ja nöyryyttämään niitä, kenellä menee jo valmiisti heikosti. Sopivassa paikassa karenssi ja sopivassa paikassa vaaditaan sitä ja tätä proopiskaa, niin silloin tulee äitiä ikävä. Eräs ystäväni joutui myymään persettään välttääkseen häädön ja saadakseen vuokrarahat kasaan.

Kyllä, Suomessa kauniin kuoren alla on paljon mätää. Riittävä tylyttäminen myös saa aikaan sen, että todella syrjäytyy ja passivoituu, eikä kertakaikkiaan enää kykene hoitamaan asioitaan, kun täytyy elää ainaisessa pelossa. Laitokset taas pääsääntöisesti ovat varsinaisia käärmeenpesiä. En siksi luota sosiaaliturvaan tippaakaan.

Siksi toivon, että kun lähtö kerran tulee, se olisi nopea ja tuskaton. Olen jo valmistautunut henkisesti siihen, eli kyse ei ole ns. "pahasta äkkikuolemasta".

Qadesha kirjoitti:

(Sainpa kirjautumisenkin viimein kuntoon, olin vain sössinyt jotain palomuurista vituralleen...)

Juu. Kieltämättä se on hieman tuttua että otetaan lapselta "luuloja pois". Olen itseasiassa niin paljon märehtinyt lapsuuteni/nuoruuteni epäkohtia, etten kauheasti niistä enää jaksakaan horista. Mutta sen olen kyllä nähnyt että rakkaudettomuutta ties monenteenko polveen suvustani löytyy kyllä, molempien vanhempien puolelta. Jopa niin että suvussani on joku mies tappanut oman poikansa kirveellä. Ja monet äitini ihmeelliset edesottamukset saattaisivat tuntua tosi pahalta minuun kohdistuneelta käytökseltä, mutta luulen hänen ajattelemattomuutensa johtuvan nimenomaan siitä miten häntä on tahollaan kohdeltu lapsena.

Ja epäilenkin että juuri sen takia että suuri ikäpolvi koki kovia kotonaan sitten siirryttiin toiseen äärimmäisyyteen, eli lapset saavat olla kuin elukat, sylkeä päin naamaa, potkia äitiään, huoritella, rääkyä kuin tapettava sika etc. No ei se tietysti kaikissa perheissä tällaista ole, Luojan kiitos.

Sitä eivät muuten tiedemiehetkään ole vielä saaneet selville että minkä ihmeen takia naisella pitää olla menssut. Sehän on kauheaa voimavarojen tuhlausta. Teorioita on tämmöisiä:

- Siivoaa elimistöstä haitallisia pöpöjä yms.

- PMS-kireys saa naisen ajamaan miehen pois luotaan, jotta tämä on esim. metsästämässä laumalle ruokaa sillä aikaa kun nainen on hedelmättömimmillään. Vastaavasti nainen on sitten herttaisimmillaan munasolun irtautumisvaiheessa...

- Runsas vuotaminen (verrattuna eläimiin) tekee kaikille selväksi että tätä naarasta on nyt turha tulla pökkimään.

Aika jännää sinänsä kyllä että esim. kissoilla on kuukautiset samaan aikaan kun ne ovat kiimassa. Kissalla munasolu irtoaa vasta parittelussa kun kolli vetää väkäsillä varustetun elimensä pois (josta johtuen naaras kokee kipua ja rääkäisee ja raivostuu). - Tämä jostakusta voi kuulostaa epäasialliselta tälle foorumille, mutta olen niin väsynyt kaikenlaisiin kissanvihaajiin jotka eivät tiedä niistä yhtään mitään ja olettavat mitä sattuu, joten tilaisuuden tullen aina kerron kissoista jänskiä juitskuja...

Ihmistä tietenkään ei voi kissaan verrata, eikä koiraankaan. Vertailukohteita löytynee kai jostain apinamaailmasta, mutta simppoihin en ole niin perehtynyt etten tiedä miten homma siellä toimii.

Jokatapauksessahan miehet tekevät naiset ja naiset miehet. Valitsemme kumppanin jonka ominaisuudet miellyttävät meitä, ja täten viemme "luonnonvalintaa" eteenpäin. Mutta tässä jutussa menssut ovat mysteeri, paitsi tietysti jos se tosiaan toimii ohjaavana voimana usuttaen ihmisiä yhteen ja erilleen sen mukaan milloin on todennäköisintä hedelmöittyä/-ää.

Joskus olen kyllä kokenut kaiken tuon vähän rasittavana. Eikö muka ihmisenä oleminen ole mitään muuta kuin olla hikinen, haiseva naimakone? Vain jotta suku jatkuisi? Mitä varten? Muurahaisetkin lisääntyvät ja siinä se niiden elämä sitten onkin.

Varmaan tulisin hulluksi jos ryhtyisin materialistiksi. Elämä ei tuntuisi mielekkäältä jos "tämä olisi tässä". Mutta JOS ryhtyisin materialistiksi, niin ilmeisesti valitsemani lajike olisi hedonismi. Nihilistit vain kiduttavat itseään ja aivan turhaan, jos ei ole tuonpuoleista eikä mitään... Nautiskelijoita minun on helpompi ymmärtää.

Lue lisää

Olin itse aikoinani nihilisti siitä syystä, että aistilliset nautinnot merkitsevät minulle hyvin vähän, ja myös siksi, että koin olevani aivan väärällä kanavalla muiden ihmisten kanssa. Minun tieni oli älyllistyminen. Hedonismin tie oli minulta alusta saakka tukossa.

Valitettava tosiasia on, että siinä, missä asketismi voi luoda Jeesuksen tai Buddhan, se voi myös luoda Hitlerin. Myös hänelle aistinautinnot merkitsivät hyvin vähän, ja hän oli raitis ja kasvissyöjä. Se, mihin tuo kaikki valtava määrä vapautuneita resursseja ja energiaa projisoidaan, onkin sitten vapaan tahdon kysymys.

Mitä taas tuohon riesaan tulee, niin Wikipediasta löytyi (jälleen) mielenkiintoista tietoa asiasta. http://en.wikipedia.org/wiki/Menstrual_cycle. Eli että todellinen kuukautiskierto on vain hominideillä (ihmisillä ja ihmisapinoilla). Muilla on kiima.

Minullekaan ei ole selvinnyt, että mikä on kierron tarkoitus; miksei elimistö yksinkertaisesti kykene absorboimaan käyttämätöntä materiaalia ja poistamaan sitä normaalieritteiden mukana. Uimareilla on termi "olla hainsyöttinä" noille päiville, hyvin kuvaava. Luulisi, että petoeläimet iskisivät nimenomaan naisiin vuotopäivinä, kun verta tulee, ja että kuukautisvuoto olisi evolutiivisesti vain haitallinen tapahtuma. Varma tapa lopettaa menkat on treenata rasvaprosentti niin alas, että kierto lakkaa, eli noin 10% pintaan. Monet urheilijat tekevätkin näin.

Eikö ihmiselle ole muuta tehtävää kuin olla naimakone? Tähän on nihilismin vastaus: ei ole. Elämän ainoa tarkoitus nihilismissä on syödä, selvitä hengissä ja lisääntyä. Se, mitä siinä välillä tehdään, on täysin irrelevanttia ja subjektiivista. Seksi ilman lisääntymistarkoitusta on irrelevanttia, älylliset harrastukset ovat irrelevantteja, yhteiskunnallinen toimiminen ja kiipiminen yhteiskunnan hierarkiassa on irrelevanttia - millään ei ole mitään väliä ja olemme tuomittuja vapauteen.

Äh. No, en vain usko vaan tiedän nykyään, että tuossa ei kuitenkaan ole kaikki.

Ganda kirjoitti:

Koetan lyhentää ja jätän pois siteeramasi kohdat.

Oikeastaan me puhumme vähän eri asioita. Itse ajattelen asioita “henkisen kasvun” kannalta, kun taas itse puhut enemmänkin maallisesta menestymisestä. Nämä asiathan eivät aina kohtaa toisiaan: Paha sen kun menestyy ja hyvä vaan saa kokoajan turpiinsa.

Jumalan rakkaudesta ja siitä “ylihuolehtimisesta”/”mulkkuudesta vois aatella tälläsen lapsellisen vertauskuvan. Jumalan rakkaus on kuin auringon säteily, josta koko planeetan elämä on 100% riippuvainen mutta ilman suojaavaa ilmakehää kaikki elollinen täällä kuolisi. Säteilyä(rakkautta) pitää tulla siis juuri sopivasti jotta olosuhteet olisivat otollisimmat kaikenlaiselle elämälle.

Ihmiset ovat todellakin Jumalan lapsia, ja rakkautta/säteilyä tulee jokaiselle juuri oikeassa suhteessa, ei liikaa(ylihuolehtivaisuus) mutta ei liian vähänkään(=välinpitämättömyys) ;-)

Nuori varmasti oppii usein nopeammin ja paremmin kuin vanha jos ajattelemme pelkästään älyllistä oppimista. Vanhemmalla ihmisellä saattaa tosin joitain ominaisuuksia mitä nuoremmilla ei vielä ole mutta puhumme nyt vain älyllisestä oppimisesta. Henkistä kasvua ajatellen, se että osaa suunnitella vaikkapa avaruussukkulan, ei ole kovinkaan tärkeää. Se, miten ihminen selviää itsensä ja muiden kanssa erilaisissa olosuhteissa on henkisen kasvun kannalta paljon tärkeämpää kuin se, että osaa tehdä jonkin hienon “teknologisen tempun”.

Henkinen ja fyysinenkin kärsimys täytyy erottaa toisistaan vaikka ne usein ovatkin liitoksissa toisiinsa.

Sinusta jotkut keskitysleirin “kapot” on “selviytyjiä”, siinä missä “kommunistilahtaritkin”. En näe tällaisia ihmisiä todellakaan minään “menestyjinä” vaikka pääsivätkin rikoksistaan kuin koira veräjästä. Henkistä kasvua ajatellen he olivat surkeita epäonnistujia. Jälleensyntymän kannalta he syntyvät kärsimyksien täyteiseen seuraavaan elämäänsä. Karman lain mukaanhan juuri näin tulee käymäänkin ja miksi he eivät saisi joutua kärsimään koska sehän on heille täysin oikein? Tämä on mysteeri kärsimyksen takana mikä tekee kärsimyksestä myös täysin oikeutettua ja oikeudenmukaista. Vaarana tässä on vaan se, että kaikki kärsimys nähdään vain pelkkänä seurauksena karmasta, kuten jossain itämaissa usein tehdäänkin.

Mitä tulee natsioikeudenkäynteihin, niin ne ovat historiassa oma kuriositeettinsa. Kommunistit olivat tietysti osa syyttäjäjoukkoa mutta en nyt ihan sanoisi, että siinä toinen “murhaajaporukka” olisi tuominnut toisen.

Et kai koe, että “sivistysvaltioissa” murhamiehet tuomitsisivat toisiaan?

Mitä tulee tähän armeijan simputukseen, niin armeija ei yleensä olekaan älykkään, herkän ja oppineen ihmisen paikka ollenkaan. Silloin on parempi valita siviilipalvelus tai jokin muu “vapautus”. Onneksi elämme Suomessa jossa meillä on tällainen mahdollisuus, olisikohan tämä taas merkki siitä, että olemme vanhojen sielujen maa? ;-)

Tietysti on totta, että ihmisiä pitäisi aina pyrkiä motivoimaan, kannustamaan, palkitsemaan yms. jotta ihminen saataisiin parhaiten oppimaan. Armeija ei kuitenkaan ole ihan mikä tahansa “koulu” vaan tarkoituksena on kouluttaa ihminen tekemään ääriolosuhteissa toisille ihmisille tekoja, joita ei itselleen haluaisi ikinä tehtävän. Pitäisikö vääpelin vaan sanoa koulutustilanteessa, että: “Viitsisiks sää ny ampuu tota vihollista vai et sä viitsiks? No, jos ei nyt huvita niin mennääks sit poitsujen kans vaan jätskille, eix jee?” Sellainen “armeija” sais vaan vetelät pöksyyn kun tosipaikka tulis.

Ei kaikista ole sotilaiksi ja siksi tehdään soveltuvuustestejä, kuten nykyisin vähän joka muussakin paikassa.

Ensimmäisinä kuolevat siis rohkeimmat? Varmasti hullunrohkeimmat. Joku pelkurikin saattaa kuolla siksi ensimmäisenä kun ajattelee, että ei tästä kuitenkaan hengissä selvitä, niin koetetaan hoitaa “homma” mahdollisimman nopeasti. Sodat ovat lisäksi muuttuneet aikalailla viimeisen 1000 vuoden aikana, kun tuliaseet tulivat mukaan. Taktiikat ja strategiat ovat hieman tietysti niiden myötä muuttuneet. Minusta sodat ovat muuttuneet raukkamaisemmiksi ja kunniakäsitykset poljettu lähes maan rakoon.

Itsessäni on paljon “soturisielua”, itse asiassa joidenkin lähteiden mukaan on olemassa erilaisia arkkisielutyyppejä ja yksi niistä on “soturisielu”. Olin lapsena täysin “sotahullu”, pelkkiä sotaleluja kaapit täynnä. Lisäksi olemukseni on “sotilaallinen” vaikka olen nykyisin lähes pasifisti. Jos olenkin jo vanhempi “soturisielu”, joka on kyllästynyt ainaiseen sotimiseen mutta jossa on vielä jäljellä “soturin” parhaat ominaisuudet: Kunnia, uskollisuus, peräänantamattomuus, diplomaattisuus, ylevyys jne. Pelailenpa vielä mielelläni strategiapelejä. Hitlerin sanotaan ollen nuori “soturisielu” ja hänessä korostuukin se millainen “perkele” nuorempi “soturisielu” voi välillä olla. Itselläni on aavistuksia, ns. flasheja joissa itse syyllistyin samantapaisiin “virheisiin” kuin Hitlerkin. Olin joskus myös itsekkin nuori “soturisielu”.

Viisas sotapäällikkö ymmärtää miestensä arvon ja sen, että joukkojaan ei saa liikaa rasittaa ja väsyneet miehet on vedettävä pois linjasta ja saatava tuoreet tilalle. Roomalaiset käyttivät juuri tätä taktiikkaa. Ensimmäinen ja toinen maailmansota olivat usein taisteluiltaan yhtä “teurastuksen juhlaa”, japanilaisia ei voi paljolti kehua hyvästä taktikoinnista mutta rohkeuden puutteesta heitä ei voi ainakaan syyttää. Rohkeuskin voi toisinaan olla ase: Vihollinen on joskus onnistuttu paiskomaan housuihinsa esiintymällä poikkeuksellisen rohkeasti. Pelko on voimakas vihollinen.

Samuraiperinteet ovat soturiutta parhaimmillaan, kyse ei olekaan siitä, että samurai olisi tehokkain “tappokone” mitä maan päällä on koskaan kävellyt. Lähitaistelussa ehkä kuitenkin kaikkein taitavimpia ja pelottomimpia vastustajia. Kyse on ennemminkin mentaliteetista. Samurait olivat kaikin puolin hyvin tietoisia kunniastaan ja arvoistaan, heillä oli siis asennetta vaikka motivaatio olisi ollut heikkoa. Motivaatio ja asenne eivät siis ole ollenkaan sama asia kuten itse mainitset. Asenne on jotain suurempaa kuin pelkkä motivaatio. Soturi jos joku ymmärtää tämän. Asenne auttaa jatkamaan “katkeraan loppuun” asti vaikka kaikki motivaatio olisi mennyttä!

Soturit ovat uskollisia, jopa täysin “häiriintyneelle” johtajalle, kuten Hitlerille uskollisina loppuun saakka olleet sotilaat. He tiesivät, että Hitler oli seonnut mutta asenne, uskollisuus viimeiseen asti sai heidät jatkamaan katkeraan loppuun asti. Kautta historian sotilaat ovat palvelleet uskollisesti “turmeltuneita” päälliköitään, kuninkaitaan, keisareitaan, pelkän asenteensa vimmalla vailla mitään motivaatiota.

Sanot, että keskitysleireiltä selvisivät parhaiten psykopaattiset kapot ja vastaavat lierot. Luulen, että heillä oli täysi työ selvitä keskitysleirien jälkeen paeten lakia, joka yritti saada heidät tuomioistuimien eteen rikoksista ihmisyyttä ja ihmiskuntaa vastaan. Ehkä osa oli paatuneita psykopaatteja mutta ainakin osaa riivasi varmasti koko loppuelämänsä soimaava omatunto. Minusta tällainen ihminen ei todellakaan ole mikään selviytyjä vaan kaikkea ihan muuta. Parhaiten niistä, jotka eivät suostuneet nuolemaan vartijoiden persettä selvisivät tosiaankin ne “vangit”, joilla oli jokin syy elää, kuten toivo löytää vielä elossa oleva sukulainen tai muu rakastettu.

Palaisin vielä näihin sielun oppitunteihin ja siihen miksi niitä ei voi mitenkään yhden elämän aikana “suorittaa“. Monet tärkeimmät “oppitunnit” ovat ääritekoja, jotka saattavat johtaa omaan ennenaikaiseen kuolemaan tai muiden ennenaikaiseen kuolemaan tai muuhun vakavaan seuraamukseen. Miten monta ääritekoa ihminen voi ylipäätään yhden elämän aikana tehdä? Ääriteot näyttäisivät vielä juuri olevan niitä tekoja joista opitaan eniten.

Samoja kokemuksia toki tulee joka elämässä vaikka huru mykkä, mutta ootkos synnyttänyt tässä elämässäsi lasta tai onkos sut heitetty syyttömänä vankilaan 20 vuodeksi?

Voit tietysti sanoa, että mitäs noissa nyt on “kokemista”, ihan kun vääntäs “tortun” ja olis vaan himpessä telkkuu kattomassa! ;-)

No, joo mutta rohkenen olla toista mieltä. eihän se juttu siihen lapsen synnyttämiseen jäis vaan sitten seurais koko muu kasvatusruljanssi iloineen ja suruineen ja tuonne vankilaan syyttämänä joutuminenkin ei oo ihan sama kun vaan riutuis tylsistuneenä himpessään.

Tietysti jos on jo vanha sielu niin tällaisethan on jo koettu, mutta nuorelle sielulle kaikki on uutta, jännää, ihmeellistä ja ihan kamalaa, ja kaikkea tätä vielä samaan aikaan!

Tässä se ero juuri piileekin. Kun kaikki on uutta niin maailma on täynnä uusia asioita kokeiltavaksi ja se on jännää ja jos taas kaikki on jo koettu niin eipä enää jaksa paljoa innostaa, pääsis vaan äkkiä pois…

Jos et vielä tiedä paremmasta, niin mikäs olosuhteissa sitten vois olla vikana?

Peleistä on ihan hyvä kasvaa ulos tai ainakin jättää ne omaan arvoonsa. Välillä on kiva pelailla ja muistella “nuoruuttaan” jossa pelit olivat aika merkittävässä osassa. Tietokonepelit ovat tietysti jotain aika uutta ja kiehtovaa. Oli onni olla ensimmäisessä sukupolvessa joka sai kosketuksen tietokonepeleihin joskus 80-luvun alussa. Nyt naurattaa millaisia pelejä sitä jakso pelailla! Muutama on kyllä hyvä vieläkin: Elite, Ultima III ;-)

Varmasti olet ollut köyhäkin ihminen jossain edellisessä elämässäsi, jopa monessakin. Jos olet elänyt kymmenenkin elämää viimeisen tuhannen vuoden aikana niin aika on ollut köyhiä olosuhteita tarjolla suurelle osalle ihmiskuntaa mutta se on ollutta ja mennyttä, eikä ehkä koskaan enää osallesi palaa…

Koululuokista taas. Ei elämässä oppimista voi suoraan verrata siihen mitä on jossain Suomen peruskoulussa ollut joskus 70-, 80-, 90- luvuilla. Vähän hassua, kun näin rajoittuneesti älykkäänä ihmisenä haluat vertailla “sielun koulua” ja yläastetta keskenään. Ei elämäkään ole pelkkää koulua vaikka sitähän se yleensä on ne ensimmäiset ikävuodet 7-15 vuotiailla. Ei henkinen kasvukaan ole pelkästään oppimista vaan välillä levätään ja jopa irrotellaankin, ihan niin kuin koulun ulkopuolella, vapaa ajallakin tehdään. Ihan simppeliä! Liiankin simppeliä!

Jos koulu on liian helppoa ja motivaatio nollassa, niin mikä estää sua menemästä kirjastoon tai nettiin oppimaan ihan omin päin asioita? No, niinhän sä toki olet tehnytkin mutta et ehkä ihan oikealla tavalla saadaksesi “maksimihyödyn”. Amerikassahan on lapsia jotka on ollut jo 13-vuootiaana valmiita huippulääkäreitä ja vaikka mitä, koska ovat osanneet opetella itse ja tietysti aikuiset ovat heitä tukeneetkin. Suomen koulusysteemissä on vikaa ja paljon parannettavaa. Kuka olisi vain niin suuri “johtaja”, joka laittaisi asiat täällä kuntoon? Sinäkö vaiko minä, tai me molemmat yhdessä? ;-)

Vanhat ei muka opi enää mitään ja on kaavoihinsa kangistuneita? Jotain tuolla alussa jo asiasta mainitsinkin. On hyvinkin iäkkäitä ihmisiä, jota ovat suorittaneet yliopistoissa tutkintoja sun muuta. Raaka tieteellinen totuushan tietysti on, että oppiminen on tehokkaimmillaan nuorilla alle 30-vuotiailla mutta kaikkihan olemme yksilöitä ja siksi erilaisia myös oppimaan.

Jos ajatellaan ihan “henkistä” oppimista niin se mielestäni alkaa todenteolla vasta tuossa tunne-elämän kehittyessä jossain 15-ikävuoden kohdilla ja jatkuu ihan vanhuuteen saakka. Tottakai, kun osa on jo vanhempia sieluja niin he saattavat olla hyvinkin henkisiä jo aivan lapsina. Jeesuskin opetti temppelissä joskus 12-vuotiaana.

Keksit siis buddhalaisuuden suuret “viisaudet” jo nelivuotiaana! Miksei? Suurimmat “totuudet” ovat aika simppeleitä, niin että lapsikin ne keksii jos vähän ensin funtsaa. Tätähän minä aina täälläkin keskusteluissa olen aina “inttänytkin” kaikille! J

Lapsuutesi ei siis ollut kovinkaan onnellinen. Olen pahoillani. Omani ihan menetteli.

Sulla on ollut aika “haasteellinen” elämä mikä sekin voi viitata vanhaan sieluun. Ei vanhat sielut enää “askartele” minkään jonninjoutavuuksien kanssa vaan ne haluaa oppia jotain todella tärkeää, kuten miten selvitä päähän potkittuna v***umaisessa maailmassa! ;-)
Joo, no ei älyä ja tunnetta saa oikeestaan erottaa toisistaan Molemmat on tärkeitä. Väittäisin kuitenkin, että tuo tunnepuoli on vähän tärkeämpää. Rakkauskin on käsittääkseni enemmänkin tunteen kuin älyn asia. Tietysti älyä tarvitaan välillä kaitsemaan tunnetta , ettei nyt ihan älyttömäksi mene.

En ole tutustunut tähän Hermione Grangeriin. Ei millään ehdi kaikkiin ”ajattelijoihin” uppoutua. On hyvä lukea tietysti kaikenlaisten älykkäiden ihmisten löydöksistä ja havainnoista ja siten kehittää omia näkemyksiään mutta itse en oikein jaksa innostua tyypeistä, jotka kokoajan vetävät kaikenmaailman ihmisten nimiä esiin ja kyselevät, että ootkos kuullut siitä ja ootkos kuullut tästä? Tulee vaan mieleen uskontojen ”gurut”, joiden jokainen tyhjänpäiväinen lässytyskin on muka jotain elämää suurempaa.

Ihminenhän alkaa kokea kai jo jossain kohdussa ensi kertaa kaikenlaista. Osa kokemuksista on inhottavia ja ”vääriä”. itse sanon ihmisille, että ”Tehkää ihan mitä vaan mutta älkää nyt ihan kaikkea tehkö”

Vanhoilla sieluilla on motto: ”Tee mitä teet ja minä teen mitä teen!”

Vanha sielu tietysti tajuaa välttää monia ”turhia” tekoja, koska jossain sielun syövereissä on ”esto” päällä.

Vanhat sielut osaa rakastaa! Sanoin, että ainoa oppimisen arvoinen asia on Rakkaus! Sitähän sielu on oikeastaan ollut oppimassa kaikki elämänsä!

Valaistuneet on rakkauden ammattilaisia, vanhoja, kaiken kokeneita sieluja, jotka ”väärin” tehdessäänkin tekevät oikein koska heitä ohjaa korkeampi rakkaus ja ymmärrys maailmankaikkeutta kohtaan. Jeesuksenkin tekoja kirjanoppineet arvostelivat ja syyttivät suorastaan Jumalanpilkasta vaikka kyseessä olikin valaistunut, vanha sielu!

Typerys siis voittaa viisaan aina silloin tällöin? Jos kyse on nyt jostain rahan tekemisestä jossain missä lie pörsissä niin mitäs siitä sitten? Typerys on ehkä sikarikas mutta silti typerys ja viisas on viisas. Mikä siinä niin ottaa aivoon? Kumpi sä haluisit olla? Mä haluan olla ainakin viisas. ;-)

Ei oo viisasta ajatella olevansa viisas. Sokrates kai sen sanoi ja varmaan moni muukin ”fiksu” on päätynyt samaan, vaikkei ole Sokrateksesta kuullutkaan.

Älykkäiden syrjiminen on tosiasia. Tämän me totesimme molemmat. Älä mene nyt tuohon halpaan, että annat muiden määritellä itsesi joksikin ja vielä pahempaan, että alat itsekin uskoa moiseen määritykseen. Olet kansalainen X ja mysteeri näille ”urpoille”! Henkisesti keskenkasvuiset ne lokeroi kaikki muut koska äly- ja tunnekapasiteetti ei vielä paljon muuhun riitä! Olet se kuka olet!

Jotkut ihmiset käyttäytyy tosiaankin elukkamaisesti ja sä olet saanut sitä liikaa. Et ole suinkaan ainoa. Suurin osa nähdäkseni kyllä taistelee kovasti ”elukkaansa” tai egoaan vastaan. Pienempi mutta näkyvämpi ja kovaäänisempi osa sitten tyydyttääkin vain omaa ”elukkaansa”/egoaan täällä. Anna näiden olla ja unohda nää juntit! Sulje pois ne kokonaan elämästäsi tai naura niille, että tollasiakin ”sieluvammasia” on olemassa!

Sulla on älyäs ja sä oot ”pelastunut” sen avulla monesti pulasta, joten sulla on myös paljon viisauttakin.

Välillä älykäs ihminen toivoo, että olis vähän tyhmempi ja kaunis, että olis vähän rumempi ja tyhmät ja rumat sitten tietysti päinvastoin. Se vaan kertoo, että ihminen ei ole ihan vielä harmoniassa itsensä kanssa. Sitähän ei voi oppikirjoista ja maikoilta oppia vaan täytyy tulla vanhaksi ja viisaaksi. ;-)

Oot löytänyt siis meditoinnin ja astronomian! Onhan sulla siis jo ”omat juttus”!

Hienoa!

Ne auttaa sua jaksamaan ja elämäsi voi vielä asettua hyvälle mallille. Mua on paljon auttanu ainakin. Parhaimmillaan tälläsit mielenkiintoiset jutut vie kokonaan mukanaan ja elämä muuttuu mukavaksi kun on koko ajan mielekästä puuhattavaa, niin ettei ehdi säälittelemään itseään. ;-)

Tänne tullaan siis siksi, että opittaisiin nopeammin? Mikä täällä nyt niin nopeuttaa sitä oppimista verrattuna henkimaailmoihin? Mä en keksi paljon muuta kuin, että täällä eläminen on paljon rankempaa joka tarkoittaa, että rankkuus on hyvinkin opettavaista.

Natsioikeudenkäynneistä olikin aiemmin juttua.

Motiivin tappamisesta. No, liikemaailmasta tiedetään, että jos asiakkaan luottamus tuotteeseen menetetään, saadaan tehdä moninkertainen duuni luottamuksen palauttamiseksi. Ihminen mielestäni itse pitkälti motivoi itseään, joten tuollainen tappaminen tuntuu aika rajulta. Tietysti jos kyseessä on lapsi niin silloin motiivin tappaminen käy helpommin ja siitäkös lapselle tulee traumoja. Itseäni lapsena ei pahemmin motivoitu juttuihin mutta ei motivaatioitanikaan nyt suoranaisesti tapettu. Sulla ilmeisesti kävi juuri näin.

Ihmisen pitäisi elää tässä hetkessä, se on tärkeää. Totta kai välillä on suunniteltavakin kaikenlaista, eikä vaan jäädä laiskottelemaan ”keskipäivän aurinkoon”, kuten vanhassa Kinksin biisissä. Vanhoille sieluille on helpompaa elää hetkessä, koska ovat usein laiskanlaisia vaikka totuus on se, että heidän ”juttujaan” ei ymmärretä, koska ne ovat usein henkisempiä kuin mitään ”paljon fyrkkaa vaan himaan” juttuja.

Elämme vähän köyhiä aikoja mitä tulee suomalaisten keskiansioihin mutta se fyrkka ei ole kaikki tässä maailmassa vaan pelkästään välttämätön paha. Henkiset jutut ei kauheasti fyrkkaa tartte: Kirjastoista saa kirjoja lainata ilmaiseksi, voi kiivetä kalliolle meditoimaan tai vaikka mitä ”henkistä” ja oikeesti kehittävää, eikä mitään fyrkkaa vaan mulle kauheasti ja duunii, duunii, aina vaan duunii…

Duunii on tietysti monenlaista ja osa jopa henkisestikin kehittäviä.

Vanha temppu tuo kun kaikki menee päin helvettiä niin sitten ei muuta kun bailataan ja bailataan.

Kuka kuolee Suomessa köyhyyteen? Lain mukaanhan kaikille on taattu minimitoimeentulo, joka riittää kyllä varsin hyvin, jos ei nyt ihan Porcheen niin ladaan ainakin. Itse olen köyhä kuin kirkonrotta ja silti läski kuin sika ennen joulua. (no, ei nyt ihan, 96kg elämän iloo!), on tietokonetta, harrastusta ja vaikka mitä ja alle 500 €/kk riittää ihmeesti.

Suomessa saa jo aika pahasti sotkee asiansa jos ei enää muka sapuskaa saa ja täytyy asuu sillan alla. Sillon vika on jo korvien välissä eikä missään raha-asioissa. Laitoksiinkin pääsee jos ei enää pysty asioitaan hoitamaan, mikä tietysti ei ole aina kivaa mutta kuka täällä ois väittänytkään, että aina olis kivaa?

Eihän Suomi nyt mikään maailman paras ”sosiaalivaltio” olekkaan, mutta kyllä täällä nää asiat on kuiteski aika mallillaan. Tietysti tukia on leikattu 10-15% viimeisen reilun kymmenen vuoden aikana mutta silti ei täällä kukaan hitto soikoon nälkään kuole jos on aivot vielä jotenkin toiminnassa.

Pakko muuten lopettaa tällä kertaa tähän… Kello 2.22. yöllä

Vielä olis kommentoitavaa,, jatkan paremmalla ajalla…

Lue lisää

juutalaissivustolta:

---
By the time Shesher ben Isaac of Saragossa (1131-1209 C.E.) lived, the notion of reincarnation (gilgul haneshamot, migration of souls) had become popular and many parts of the world. Some Jews, as well, were quite taken by this idea. The whole notion of resurrection clearly bothered Shesher ben Isaac, and perhaps he was responded to new ideas of reincarnation, as well, when he wrote in exasperation:

I ask this fool who maintains that the souls will return to the dead corpses and that they are destined to return to the soil of Israel: Into which body will the soul return? If it is to the body from which it has departed [then this will] already have returned to its elements thousands of years earlier... If, however, this soul is to return to another body which God will create, then it is another man who will be created in his own time and has not been dead.

While we are not certain how early the idea of reincarnation found its way into Jewish thinking, Anan ben David (8th c founder of Karaism) reportedly believed in reincarnation. By the 12th century of the Common Era, transmigration of the soul was assumed in Kabbalah. The Zohar, a seminal work of Kabbalah notes:

It is the path taken by man in this world that determines the path of the soul on her departure. Thus, if a man is drawn towards the Holy One, and is filled with longing towards [God] in this world, the soul is departing... is carried upward towards the higher realms by the impetus given her each day in this world. [Zohar, II, 99b]

At first glance, reincarnation solves a fundamental theodicy question: How and when do the evil, who appear to prosper in this world, get punished? The answer offered by reincarnation is that after death, a sinful soul is implanted in another body to give it an opportunity to atone for sins committed in a previous body. Conversely, suffering is a consequence of acts committed in a previous incarnation. These ideas are neither logical nor compatible, but they offered comfort to a great many people. They also answered some other questions: Why do some people act like animals? Because they have a soul which once abided in a beast. Why is a woman barren? Because her soul formally resided in a male. Why does a child die? To punish the soul, which previous resided in a sinner. Why do some people choose to convert to Judaism? Because their souls previous belonged to Jews. Transmigration , as the Kabbalah explains it, serves the purpose of punishing souls that were sinful and providing them with an opportunity to purify themselves. Righteous souls require 3 reincarnations, while wicked souls require as man as 1000 reincarnations. There are three types of reincarnation: (1) gilgul: during pregnancy; (2) ibbur: "old" soul temporarily enters body of another during its lifetime; (3) dybbuk: evil soul temporarily enters body causing mental illness must be removed by exorcism by a baal-shem. Among those who believed in transmigration of the soul are: Rabbi Menassah ben Israel (1604-1657 C.E.) who claimed it was an infallible dogma of Judaism that no one would challenge (this is patent nonsense); Abraham bar Hiyya (Spain, first half of 12th century) taught this doctrine, saying if a person is ignorant but righteous, his soul returns once or twice more, until it obtains knowledge and wisdom; and Moses Teitelbaum (1759-1841) a Hungarian hasid who believed the soul returns to earth in another body to set right sins committed in a previous existence.

Tuossa on mielenkiintoinen arvio: minimissään selviää kolmella, ja todella pahat tapaukset voivat palata tuhatkin kertaa takaisin. Melkoista iterointia!

... kirjoitti:

juutalaissivustolta:

---
By the time Shesher ben Isaac of Saragossa (1131-1209 C.E.) lived, the notion of reincarnation (gilgul haneshamot, migration of souls) had become popular and many parts of the world. Some Jews, as well, were quite taken by this idea. The whole notion of resurrection clearly bothered Shesher ben Isaac, and perhaps he was responded to new ideas of reincarnation, as well, when he wrote in exasperation:

I ask this fool who maintains that the souls will return to the dead corpses and that they are destined to return to the soil of Israel: Into which body will the soul return? If it is to the body from which it has departed [then this will] already have returned to its elements thousands of years earlier... If, however, this soul is to return to another body which God will create, then it is another man who will be created in his own time and has not been dead.

While we are not certain how early the idea of reincarnation found its way into Jewish thinking, Anan ben David (8th c founder of Karaism) reportedly believed in reincarnation. By the 12th century of the Common Era, transmigration of the soul was assumed in Kabbalah. The Zohar, a seminal work of Kabbalah notes:

It is the path taken by man in this world that determines the path of the soul on her departure. Thus, if a man is drawn towards the Holy One, and is filled with longing towards [God] in this world, the soul is departing... is carried upward towards the higher realms by the impetus given her each day in this world. [Zohar, II, 99b]

At first glance, reincarnation solves a fundamental theodicy question: How and when do the evil, who appear to prosper in this world, get punished? The answer offered by reincarnation is that after death, a sinful soul is implanted in another body to give it an opportunity to atone for sins committed in a previous body. Conversely, suffering is a consequence of acts committed in a previous incarnation. These ideas are neither logical nor compatible, but they offered comfort to a great many people. They also answered some other questions: Why do some people act like animals? Because they have a soul which once abided in a beast. Why is a woman barren? Because her soul formally resided in a male. Why does a child die? To punish the soul, which previous resided in a sinner. Why do some people choose to convert to Judaism? Because their souls previous belonged to Jews. Transmigration , as the Kabbalah explains it, serves the purpose of punishing souls that were sinful and providing them with an opportunity to purify themselves. Righteous souls require 3 reincarnations, while wicked souls require as man as 1000 reincarnations. There are three types of reincarnation: (1) gilgul: during pregnancy; (2) ibbur: "old" soul temporarily enters body of another during its lifetime; (3) dybbuk: evil soul temporarily enters body causing mental illness must be removed by exorcism by a baal-shem. Among those who believed in transmigration of the soul are: Rabbi Menassah ben Israel (1604-1657 C.E.) who claimed it was an infallible dogma of Judaism that no one would challenge (this is patent nonsense); Abraham bar Hiyya (Spain, first half of 12th century) taught this doctrine, saying if a person is ignorant but righteous, his soul returns once or twice more, until it obtains knowledge and wisdom; and Moses Teitelbaum (1759-1841) a Hungarian hasid who believed the soul returns to earth in another body to set right sins committed in a previous existence.

Tuossa on mielenkiintoinen arvio: minimissään selviää kolmella, ja todella pahat tapaukset voivat palata tuhatkin kertaa takaisin. Melkoista iterointia!

Lue lisää

Mitäs jos otettaisiin vertailukohteeksi keskimääräinen optimaalinen ihmis-ikä vuosissa, yksi vuosi ihmiselämästä vastaisi yhtä elämää...

Jos kaikki menee ok, niin ihmisen optimaalinen ikä voisi olla keskimäärin n. 70-110 vuotta.

Myös elämiä voisi olla suurinpiirtein näissä samoissa luvuissa: 70-110 kpl. Siinä on siis sopivasti "ilmaa" välissä valita mieleisensä edistymistahti. Joku sielu saattaa jostain syystä viihtyä täällä paremmin kuin toinen ja ehkä nautisekella muustakin kuin vaan pelkästä oppimisesta.

Itse jaan sieluniät seuraavasti: Vastasyntynyt sielu, lapsisielu, nuori sielu, kypsä sielu ja vanha sielu. Tämäkin jaottelu vastaa maallista ikäjaottelua, samalla tavalla ihminenkin on aluksi vastasyntynyt ja lopuksi vanha. Todellakin simppeliä siis!

Ehkä kunkin sieluniän suhdelukukin on verrannollinen maalliseen ikävuosiin:

Vastasyntynyt sielu= n. 5 elämää
Lapsisielu= n.8 elämää
Nuori sielu= n. 30 elämää
Kypsä sielu= n. 20 elämää
Vanha sielu= n. 10 elämää

Jokaiseen sielun ikään sisältyisi myös 7 eritasoa, jotka läpikäydään ennen seuraavalle sieluniän tasolle siirtymistä. Viimeinen seitsemästä tasosta olisi ns. yhteenvetotaso, jossa kaikki sieluniän asiat käydään yhdessä elämässä ikäänkuin pikakelauksena. Tämä malli on esitetty Michael kirjoissa, enkä nyt muista tarkemmin yksityiskohtia tasojen luonteesta muuta kuin tuon viiemisen 7. tason.

Itse olen pitänyt eniten juuri Michael-kirjoista, jotka sisältävät kanavoitua tietoa jälleensyntymästä. Aiheestahan on kirjoitettu varmaan kymmeniä kirjoja ja itseäni Michael-kirjojen tyyli jotenkin viehättää. Sellainen maanläheisyys ja rationalismi, ilman mitään kauheata sensaatiohakuisuutta: Ennen nukkumaanmenoa lukemisiksi sopivaa matskua. ;-)

Michael kirjoissa on esitetty myös paljon erilaisia asioita, jotka liittyvät persoonaan ja ominaisuuksiin jotka sielu on itselleen maanpäälle valinnut. Kirjassa puhutaan muistaakseni "päällyslehdistä".

Myös eri sielutyypit selostetaan yksityiskohtaisesti. Soturisielun lisäksi on muistaakseni 6 muuta: Opassielu, tutkijasielu, palvelijasielu, valtiassielu, taitajasielu ja olikos se viimeinen esittäjäsielu.

Jos luet kirjat niin varmaan huomaat mistä olen monet ideani saanut/varastanut, myönnän sen tässä ihan rehdisti.

Kirjoihin jotka kertovat "totuuden" kannattaa aina suhtautua varauksella, kuten myös uskontoihin, jotka väittävät kertovansa totuuden. Ehkä olet kuullutkin näistä kirjoista. Tämähän menee tuonne New agen puolelle mutta onhan sielläkin paljon ihan ok juttuakin.

Uskon kuitenkin, että jossain on enemmän "totuutta" kuin jossain toisessa. Jos itse saisin päättää mihin julkaisuun "totuudet" pistän niin valitsisin Aku Ankan... ;-)

http://www.michaelkirjat.fi/
http://www.michaelteachings.com/roles_index.html

Mielenkiintosta kirjoissa on ehkäpä juuri se, miten monet ihmiset suhtautuvat kovin kriittisesti jälleensyntymään, kun heille kerrotaan, että esim."merkittävin elämäsi oli 1500-luvulla jolloin olit maantierosvo, joka kääntyi munkiksi"

Siinäkö oli se minun "merkittävin" elämäni! HÄH? Tuohon en kyllä usko, tämähän on täyttyä P*****!

Ihminen kun haluais aina olla ollut se Kleopatra, Aleksanteri Suuri jne. jne

Noissa juutalaisten höpinöissä on oma tolkkunsa ja ihan hyvin pohdiskelivat aikoinaan mutta tuo 3 vs 1000 elämää on jo ihan naurettavaa soopaa. Ei kukaan nyt niin suuri "puupää" ole, että pitäs 997 elämää elää ennenkun olis samalla tasolla kun joku ihme muka "pyhimys".

Muista nyt, että ei nää muinaiset "viisaat" tienny universumista edes sitä mitä nykyajan pikkupenskakin tietää. Olivatpahan vielä taikauskoisia, joskin varmaankin viisaita mitä elämäntaitoihin tulee mutta loppujen lopuksi aika tietämättömiä ympäröivästä maailmankaikkeudesta. Jälleensyntymä on aikamoista "astronomiaa" laajudessaan ja monimutkaisuudessaan, joskin "perusmekanismit" ovat hyvinkin yksinkertaisia ja helposti ymmärrettäviä.

Ganda kirjoitti:

Mitäs jos otettaisiin vertailukohteeksi keskimääräinen optimaalinen ihmis-ikä vuosissa, yksi vuosi ihmiselämästä vastaisi yhtä elämää...

Jos kaikki menee ok, niin ihmisen optimaalinen ikä voisi olla keskimäärin n. 70-110 vuotta.

Myös elämiä voisi olla suurinpiirtein näissä samoissa luvuissa: 70-110 kpl. Siinä on siis sopivasti "ilmaa" välissä valita mieleisensä edistymistahti. Joku sielu saattaa jostain syystä viihtyä täällä paremmin kuin toinen ja ehkä nautisekella muustakin kuin vaan pelkästä oppimisesta.

Itse jaan sieluniät seuraavasti: Vastasyntynyt sielu, lapsisielu, nuori sielu, kypsä sielu ja vanha sielu. Tämäkin jaottelu vastaa maallista ikäjaottelua, samalla tavalla ihminenkin on aluksi vastasyntynyt ja lopuksi vanha. Todellakin simppeliä siis!

Ehkä kunkin sieluniän suhdelukukin on verrannollinen maalliseen ikävuosiin:

Vastasyntynyt sielu= n. 5 elämää
Lapsisielu= n.8 elämää
Nuori sielu= n. 30 elämää
Kypsä sielu= n. 20 elämää
Vanha sielu= n. 10 elämää

Jokaiseen sielun ikään sisältyisi myös 7 eritasoa, jotka läpikäydään ennen seuraavalle sieluniän tasolle siirtymistä. Viimeinen seitsemästä tasosta olisi ns. yhteenvetotaso, jossa kaikki sieluniän asiat käydään yhdessä elämässä ikäänkuin pikakelauksena. Tämä malli on esitetty Michael kirjoissa, enkä nyt muista tarkemmin yksityiskohtia tasojen luonteesta muuta kuin tuon viiemisen 7. tason.

Itse olen pitänyt eniten juuri Michael-kirjoista, jotka sisältävät kanavoitua tietoa jälleensyntymästä. Aiheestahan on kirjoitettu varmaan kymmeniä kirjoja ja itseäni Michael-kirjojen tyyli jotenkin viehättää. Sellainen maanläheisyys ja rationalismi, ilman mitään kauheata sensaatiohakuisuutta: Ennen nukkumaanmenoa lukemisiksi sopivaa matskua. ;-)

Michael kirjoissa on esitetty myös paljon erilaisia asioita, jotka liittyvät persoonaan ja ominaisuuksiin jotka sielu on itselleen maanpäälle valinnut. Kirjassa puhutaan muistaakseni "päällyslehdistä".

Myös eri sielutyypit selostetaan yksityiskohtaisesti. Soturisielun lisäksi on muistaakseni 6 muuta: Opassielu, tutkijasielu, palvelijasielu, valtiassielu, taitajasielu ja olikos se viimeinen esittäjäsielu.

Jos luet kirjat niin varmaan huomaat mistä olen monet ideani saanut/varastanut, myönnän sen tässä ihan rehdisti.

Kirjoihin jotka kertovat "totuuden" kannattaa aina suhtautua varauksella, kuten myös uskontoihin, jotka väittävät kertovansa totuuden. Ehkä olet kuullutkin näistä kirjoista. Tämähän menee tuonne New agen puolelle mutta onhan sielläkin paljon ihan ok juttuakin.

Uskon kuitenkin, että jossain on enemmän "totuutta" kuin jossain toisessa. Jos itse saisin päättää mihin julkaisuun "totuudet" pistän niin valitsisin Aku Ankan... ;-)

http://www.michaelkirjat.fi/
http://www.michaelteachings.com/roles_index.html

Mielenkiintosta kirjoissa on ehkäpä juuri se, miten monet ihmiset suhtautuvat kovin kriittisesti jälleensyntymään, kun heille kerrotaan, että esim."merkittävin elämäsi oli 1500-luvulla jolloin olit maantierosvo, joka kääntyi munkiksi"

Siinäkö oli se minun "merkittävin" elämäni! HÄH? Tuohon en kyllä usko, tämähän on täyttyä P*****!

Ihminen kun haluais aina olla ollut se Kleopatra, Aleksanteri Suuri jne. jne

Noissa juutalaisten höpinöissä on oma tolkkunsa ja ihan hyvin pohdiskelivat aikoinaan mutta tuo 3 vs 1000 elämää on jo ihan naurettavaa soopaa. Ei kukaan nyt niin suuri "puupää" ole, että pitäs 997 elämää elää ennenkun olis samalla tasolla kun joku ihme muka "pyhimys".

Muista nyt, että ei nää muinaiset "viisaat" tienny universumista edes sitä mitä nykyajan pikkupenskakin tietää. Olivatpahan vielä taikauskoisia, joskin varmaankin viisaita mitä elämäntaitoihin tulee mutta loppujen lopuksi aika tietämättömiä ympäröivästä maailmankaikkeudesta. Jälleensyntymä on aikamoista "astronomiaa" laajudessaan ja monimutkaisuudessaan, joskin "perusmekanismit" ovat hyvinkin yksinkertaisia ja helposti ymmärrettäviä.

Lue lisää

Juutalaisuus ei ole varsinaisesti "idän uskonto", mutta lähi-idän kuitenkin, ja monissa sen haaroissa reinkarnaatiota eli gilgul haneshamotia pidetään selviönä.

Lueskelin koko eilisillan asiasta, ja tuo minimimäärä kolme inkarnaatiota merkitsisi yhden kerran miehenä, yhden kerran naisena sekä yhden vapaavalintaisen kerran. Yleinen lukumäärä olisi 10-20 iterointikierrosta.

70-100 kertaa ja keskimäärin 70-100 vuotta tuntuu todella hirveältä, lähes simputukselta. Minimissään tuon läpikäyminen vie 4900 vuotta ja jopa 10 000 vuotta ei olisi lainkaan tavatonta! Kuka hullu jaksaa/haluaa tehdä samoja asioita ja samaa scheisseä kerta toisensa jälkeen, vuosisadasta toiseen, saamatta oikeastaan mitään aikaan? Useimmille ihmisille elämä on kuitenkin oikeastaan vain nyrkillä naamaan.

Itse epäilen, että tämä nykyinen kertani on suurinta, mitä olen koskaan eläm(ie)ni aikana saanut aikaan. En usko hetkeäkään, että olisin ollut mikään Aleksanteri tai Kleopatra tai Marie Curie. Paljon todennäköisemmältä kuulostaisi roomalainen ilotyttö keisarivallan aikana, kiinalainen maaorja joskus mongolivalloituksen aikaan tai työtapaturmassa kuollut tehdastyöläinen Englannissa 1800-luvulla. Ja kuka hullu haluaa pelkkää päähänpotkimista kerta toisensa jälkeen, jollei hän ole masokisti? Kysynpä vain.

... kirjoitti:

Juutalaisuus ei ole varsinaisesti "idän uskonto", mutta lähi-idän kuitenkin, ja monissa sen haaroissa reinkarnaatiota eli gilgul haneshamotia pidetään selviönä.

Lueskelin koko eilisillan asiasta, ja tuo minimimäärä kolme inkarnaatiota merkitsisi yhden kerran miehenä, yhden kerran naisena sekä yhden vapaavalintaisen kerran. Yleinen lukumäärä olisi 10-20 iterointikierrosta.

70-100 kertaa ja keskimäärin 70-100 vuotta tuntuu todella hirveältä, lähes simputukselta. Minimissään tuon läpikäyminen vie 4900 vuotta ja jopa 10 000 vuotta ei olisi lainkaan tavatonta! Kuka hullu jaksaa/haluaa tehdä samoja asioita ja samaa scheisseä kerta toisensa jälkeen, vuosisadasta toiseen, saamatta oikeastaan mitään aikaan? Useimmille ihmisille elämä on kuitenkin oikeastaan vain nyrkillä naamaan.

Itse epäilen, että tämä nykyinen kertani on suurinta, mitä olen koskaan eläm(ie)ni aikana saanut aikaan. En usko hetkeäkään, että olisin ollut mikään Aleksanteri tai Kleopatra tai Marie Curie. Paljon todennäköisemmältä kuulostaisi roomalainen ilotyttö keisarivallan aikana, kiinalainen maaorja joskus mongolivalloituksen aikaan tai työtapaturmassa kuollut tehdastyöläinen Englannissa 1800-luvulla. Ja kuka hullu haluaa pelkkää päähänpotkimista kerta toisensa jälkeen, jollei hän ole masokisti? Kysynpä vain.

Lue lisää

No, tässä ilmoittautuu hirveä puupää. Muistan, hetkonen

- munkki M
- tanssijatar/prostituoitu/myöh. budd. nunna? N
- majatalonpitäjä M
- juoppo kalastaja M
- viikinki M
- mahd. mielipuoli itämailla (Korea?) N
- mahd. näyttelijä Rooman valtakunnassa M/N
- prinsessa Kreetalla N
- luolamaalailija/shamaani Afrikassa N
- metsästäjä/soturi (Aasia/E-Am.???) M
- rituaalikannibaali N
- oppilas/vaimo miehelle Atlantiksella??? N
- mahd. oppilas jossain systeemissä Atlantiksella??? M

Oliko tuossa nyt 13 elämää vai? Ja tiedän kyllä että nuo pari viimeistä saattavat joidenkin mielestä viedä täysin pohjan kaikilta väitteiltäni että on sitä ennenkin eletty. Ajatelkaa se "Atlantis" aika väljästi, mitä kysymysmerkkeihin tulee niin ne ovat merkki oletuksesta ja teoretisoinnista. Mahd. = uni, ja uniin en niin luota.

Ja mitä taaemmas olen mennyt aikajanalla, sitä enemmän ajallisia aukkoja löytyy. Koska kuitenkin uskon että mitä nuorempi sielu, sitä tiheämmin se syntyy, niin pakkohan siellä on olla vaikka kuinka monta elämää. Minulla on fiiliksiä elämästä intiaanimiehenä jossain Amerikan länsirannikolla, kenties olen ollut maya tms., Mesopotamia kiehtoo jollain kierolla tavalla ja viimeksi tuli tippa linssiin katsellessani mongoolien vaellusta jylhissä maisemissaan.

Kun ajattelette kuinka tylsää ja yksitoikkoista yksi elämä voi pahimmillaan olla, ja kuinka hemmetin monta päivää mahtuu yhteen elämään, niin minkäpä vuoksi me eläisimme vain pari hassua tai pari kymmentäkään elämää, jotka on mahdollista muistaa vain sen takia että niissä sattumalta sattui ja tapahtui? Entäpä ne elämät missä ei sattunut ja tapahtunut??? No okei, tuo majatalon pitäjän elämän mahdollisuus oli tosiaankin jostain sieltä tapahduksettomimmasta päästä, mutta luulen että se elämä - jos olen sen elänyt - muistuu mieleen vain sen takia että siinä oli selkeä linkki tiettyjen edeltävien ja myöhemmin tulleiden tunnetilojen välillä.

Usko nyt pistejono että ei eläminen ole hemmetti soikoon pelkkää simputusta! Ei tänne synnytä vaan kärsimään ja kitumaan. En jaksa millään uskoa että olemassaolo on RANGAISTUS tai jonkinmoinen pakkosiirtola. Mitä ihmettä niin pahaa me olisimme sieluina voineet tehdä, että meitä olisi pitänyt rangaistuksen vuoksi pakottaa syntymään yhä uudelleen ja uudelleen? Ei, kyllä se syntymisen tahto täytyy tulla meistä itsestämme.

Mutta koska se osa tietoisuuttamme on meiltä täällä suljettu, joka meissä on eniten jumalaa ja joka näitä asioita päättää, niin meille tulee helposti tunne että meitä vaan kiusataan.

Esim. Edgar Cayce oli aika tavallisenoloinen ja kai vähän tylsäkin äijä, mutta sitten hän yhäkkiä alkoi transsitilassa höpäjätä vaikka mitä. Olen jotenkin jäänyt siihen käsitykseen että hänen silloiseensa minuuteen ei mahtunut se kaikki käsittämätön tietomäärä mitä hänen todellisessa Itseydessään on, joten hänen egonsa/minänsä piti vaivuttaa uneen että se kaikki tieto voi tulla esille, mitä hän oli jonain toisena persoonana toisessa elämässä kerännyt. - Tosin en nykyään luota ihan kaikkeen mitä EC on sanonut, mutta kuitenkin minusta on hyvin mielenkiintoinen ajatus että meihin näinä ihmisinä mitä olemme EI MAHDU ilmentymään kaikki se mitä oikeasti olemme...

Koska yksi minuus, persoona ja varsinkin yksi kroppa on kuitenkin niin pieni rippu ja hauras, ehkäpä kaikki mitä me olemme todella tarvitsee ajallisia ja paikallisia "päätteitä" joissa ilmentyä ja kerätä kokemuksia. Mitä enemmän meillä on mahdollista olla inkarnaatioita, sitä laajempi ja suurempi voi tietenkin olla tämä Itse joka tekee niitä kärhiä tai ulokkeita joita ovat kaikki ne inkarnaatiot. (Aivan samoin oletan Jumalan tekevän kaikki Itset ulokkeiksi itsestään.)

Kolme elämää? Älkää viitsikö olla naurettavia. Mitä pienemmäksi kutistatte ihmisen, sitä pienempi on myös Jumala. 10 elämää? Missä se tuntuisi, ei missään.

Mutta uskon että tässä asiassa se on ihan Itseistämme kiinni. Jotkut tykkää ehkä vaan käydä vähän maistiaisilla "täällä", toiset hullaantuvat ja pelaavat pidemmän pelin. Taidan itse kuulua niihin jotka eivät ole jänishousuja ja kestävät tätä peliä vähän pidempäänkin. Tämä on minulta korskea lausunto kun tiedän millainen pelkuri ja paskahousu olen, mutta kun muistan mitä kaikkea menneisyydestäni löytyy, niin ei se kyllä mitään pikku pikku rusettipään kamaa ole. Ei mikään ihme jos olen ihmisenä aika raskas. Voi jopa olla että tämä kokemisen huuma on saanut minut unohtamaan että pelin voisi joskus lopettaakin, ja sen vuoksi en jaksa aina olla niin tohkeissani noista valaistumisjutuista tai semmoisesta että "Jumala on Rakkaus" etc. - koska minulla ei ole kiire the endiin. Ihmiset jotka koko ajan vain kyttäävät täältä poispääsyä hieman ihmetyttävät minua, vaikka Luoja tietää että on tässä itsarit pähkäilty moneen kertaan läpi omallakin kohdalla.

Ja kyllä minä tiedän että ELÄMÄ ON EKSTAASI -lause on täyttä puppua sille jolla on elämässään masennus (niinkuin minullakin on). Jostain kumman syystä aina vaan kun tulee näitä henkisyysjuistskuja esiin, minä alan aina todistaa sen puolesta että elämässä on tolkku, elämä on mielenkiintoinen juttu etc. Vaikka itse kuitenkin olen masennukset ja muitakin mielenpuolen juttuja kokenut ja koen edelleen. En minä tiedä mikä minussa yllyttää huomauttamaan ihmisille että hiisi vie, ettekö te tajua kuin KIEHTOVAA elämä on, ja miksi tähän pitäisi suhtautua niin nirppanokkaisesti?

-Q- kirjoitti:

No, tässä ilmoittautuu hirveä puupää. Muistan, hetkonen

- munkki M
- tanssijatar/prostituoitu/myöh. budd. nunna? N
- majatalonpitäjä M
- juoppo kalastaja M
- viikinki M
- mahd. mielipuoli itämailla (Korea?) N
- mahd. näyttelijä Rooman valtakunnassa M/N
- prinsessa Kreetalla N
- luolamaalailija/shamaani Afrikassa N
- metsästäjä/soturi (Aasia/E-Am.???) M
- rituaalikannibaali N
- oppilas/vaimo miehelle Atlantiksella??? N
- mahd. oppilas jossain systeemissä Atlantiksella??? M

Oliko tuossa nyt 13 elämää vai? Ja tiedän kyllä että nuo pari viimeistä saattavat joidenkin mielestä viedä täysin pohjan kaikilta väitteiltäni että on sitä ennenkin eletty. Ajatelkaa se "Atlantis" aika väljästi, mitä kysymysmerkkeihin tulee niin ne ovat merkki oletuksesta ja teoretisoinnista. Mahd. = uni, ja uniin en niin luota.

Ja mitä taaemmas olen mennyt aikajanalla, sitä enemmän ajallisia aukkoja löytyy. Koska kuitenkin uskon että mitä nuorempi sielu, sitä tiheämmin se syntyy, niin pakkohan siellä on olla vaikka kuinka monta elämää. Minulla on fiiliksiä elämästä intiaanimiehenä jossain Amerikan länsirannikolla, kenties olen ollut maya tms., Mesopotamia kiehtoo jollain kierolla tavalla ja viimeksi tuli tippa linssiin katsellessani mongoolien vaellusta jylhissä maisemissaan.

Kun ajattelette kuinka tylsää ja yksitoikkoista yksi elämä voi pahimmillaan olla, ja kuinka hemmetin monta päivää mahtuu yhteen elämään, niin minkäpä vuoksi me eläisimme vain pari hassua tai pari kymmentäkään elämää, jotka on mahdollista muistaa vain sen takia että niissä sattumalta sattui ja tapahtui? Entäpä ne elämät missä ei sattunut ja tapahtunut??? No okei, tuo majatalon pitäjän elämän mahdollisuus oli tosiaankin jostain sieltä tapahduksettomimmasta päästä, mutta luulen että se elämä - jos olen sen elänyt - muistuu mieleen vain sen takia että siinä oli selkeä linkki tiettyjen edeltävien ja myöhemmin tulleiden tunnetilojen välillä.

Usko nyt pistejono että ei eläminen ole hemmetti soikoon pelkkää simputusta! Ei tänne synnytä vaan kärsimään ja kitumaan. En jaksa millään uskoa että olemassaolo on RANGAISTUS tai jonkinmoinen pakkosiirtola. Mitä ihmettä niin pahaa me olisimme sieluina voineet tehdä, että meitä olisi pitänyt rangaistuksen vuoksi pakottaa syntymään yhä uudelleen ja uudelleen? Ei, kyllä se syntymisen tahto täytyy tulla meistä itsestämme.

Mutta koska se osa tietoisuuttamme on meiltä täällä suljettu, joka meissä on eniten jumalaa ja joka näitä asioita päättää, niin meille tulee helposti tunne että meitä vaan kiusataan.

Esim. Edgar Cayce oli aika tavallisenoloinen ja kai vähän tylsäkin äijä, mutta sitten hän yhäkkiä alkoi transsitilassa höpäjätä vaikka mitä. Olen jotenkin jäänyt siihen käsitykseen että hänen silloiseensa minuuteen ei mahtunut se kaikki käsittämätön tietomäärä mitä hänen todellisessa Itseydessään on, joten hänen egonsa/minänsä piti vaivuttaa uneen että se kaikki tieto voi tulla esille, mitä hän oli jonain toisena persoonana toisessa elämässä kerännyt. - Tosin en nykyään luota ihan kaikkeen mitä EC on sanonut, mutta kuitenkin minusta on hyvin mielenkiintoinen ajatus että meihin näinä ihmisinä mitä olemme EI MAHDU ilmentymään kaikki se mitä oikeasti olemme...

Koska yksi minuus, persoona ja varsinkin yksi kroppa on kuitenkin niin pieni rippu ja hauras, ehkäpä kaikki mitä me olemme todella tarvitsee ajallisia ja paikallisia "päätteitä" joissa ilmentyä ja kerätä kokemuksia. Mitä enemmän meillä on mahdollista olla inkarnaatioita, sitä laajempi ja suurempi voi tietenkin olla tämä Itse joka tekee niitä kärhiä tai ulokkeita joita ovat kaikki ne inkarnaatiot. (Aivan samoin oletan Jumalan tekevän kaikki Itset ulokkeiksi itsestään.)

Kolme elämää? Älkää viitsikö olla naurettavia. Mitä pienemmäksi kutistatte ihmisen, sitä pienempi on myös Jumala. 10 elämää? Missä se tuntuisi, ei missään.

Mutta uskon että tässä asiassa se on ihan Itseistämme kiinni. Jotkut tykkää ehkä vaan käydä vähän maistiaisilla "täällä", toiset hullaantuvat ja pelaavat pidemmän pelin. Taidan itse kuulua niihin jotka eivät ole jänishousuja ja kestävät tätä peliä vähän pidempäänkin. Tämä on minulta korskea lausunto kun tiedän millainen pelkuri ja paskahousu olen, mutta kun muistan mitä kaikkea menneisyydestäni löytyy, niin ei se kyllä mitään pikku pikku rusettipään kamaa ole. Ei mikään ihme jos olen ihmisenä aika raskas. Voi jopa olla että tämä kokemisen huuma on saanut minut unohtamaan että pelin voisi joskus lopettaakin, ja sen vuoksi en jaksa aina olla niin tohkeissani noista valaistumisjutuista tai semmoisesta että "Jumala on Rakkaus" etc. - koska minulla ei ole kiire the endiin. Ihmiset jotka koko ajan vain kyttäävät täältä poispääsyä hieman ihmetyttävät minua, vaikka Luoja tietää että on tässä itsarit pähkäilty moneen kertaan läpi omallakin kohdalla.

Ja kyllä minä tiedän että ELÄMÄ ON EKSTAASI -lause on täyttä puppua sille jolla on elämässään masennus (niinkuin minullakin on). Jostain kumman syystä aina vaan kun tulee näitä henkisyysjuistskuja esiin, minä alan aina todistaa sen puolesta että elämässä on tolkku, elämä on mielenkiintoinen juttu etc. Vaikka itse kuitenkin olen masennukset ja muitakin mielenpuolen juttuja kokenut ja koen edelleen. En minä tiedä mikä minussa yllyttää huomauttamaan ihmisille että hiisi vie, ettekö te tajua kuin KIEHTOVAA elämä on, ja miksi tähän pitäisi suhtautua niin nirppanokkaisesti?

Lue lisää

partioteltasta pakkasella, jos olet ollut partiossa. Pää jäätyy pakkasessa, jalat palavat kamiinassa, keskimäärin on siis hyvä olla.

Kouluhäiriköitä on kahdenlaisia. Niitä, joille koulu on liian vaikeaa, ja niitä, joille se on liian helppoa. Molemmat turhautuvat. Minulle se oli jälkimmäistä Jos kirjastoa ei olisi ollut, minusta todennäköisesti olisi tullut häirikkö tai pinnaaja.

En tiedä, olisiko jokin muu paikka kuin peruskoulu ollut minulle parempi oppimispaikka. Kuitenkin ongelmani on se, että koen tämän maailman kertakaikkiaan mielisairaana, pähkähulluna paikkana ja ihmiset irrationaalisina toimijoina, jotka eivät ajattele omaa nokkaansa pidemmälle tippaakaan eivätkä kykene näkemään tekojensa seurauksia.

Turhaudun tähän maailmaan. Se on tärkein syy, miksi haluan pois. En kykene elämään irrationaalista elämää ja heittäytymään pelkästään tunteitteni varaan. Minulle elämä ei ole ekstaasia - pikemminkin se on tolueenia, jonka imppaamisesta tulee hirveä tokkura ja päänsärky. Eräs ystäväni tekee parhaillaan kuolemaa - hitaalla ja tuskallisella tavalla.

Buddha halusi pois nähtyään sairaan, kuolleen, vanhuksen ja erakon. Hän ymmärsi elämän luonteen. Neljä jaloa totuutta löytyvät linkin http://www.nic.fi/~laan/4.htm takaa. Jos Buddha olisi vielä nähnyt mielipuolen, sarja olisi ollut täydellinen.

Jos maanpäällinen elämä on koulu, niin se ei silloin ole itsetarkoitus. Koulusta yleensä on tavoitteena päästä mahdollisimman nopeasti läpi, riittävän hyvin arvosanoin. Liiallinen perfektionismi ei oikeastaan johda mihinkään. Siksi haluaisin tämän kerran olevan viimeiseni.

... kirjoitti:

partioteltasta pakkasella, jos olet ollut partiossa. Pää jäätyy pakkasessa, jalat palavat kamiinassa, keskimäärin on siis hyvä olla.

Kouluhäiriköitä on kahdenlaisia. Niitä, joille koulu on liian vaikeaa, ja niitä, joille se on liian helppoa. Molemmat turhautuvat. Minulle se oli jälkimmäistä Jos kirjastoa ei olisi ollut, minusta todennäköisesti olisi tullut häirikkö tai pinnaaja.

En tiedä, olisiko jokin muu paikka kuin peruskoulu ollut minulle parempi oppimispaikka. Kuitenkin ongelmani on se, että koen tämän maailman kertakaikkiaan mielisairaana, pähkähulluna paikkana ja ihmiset irrationaalisina toimijoina, jotka eivät ajattele omaa nokkaansa pidemmälle tippaakaan eivätkä kykene näkemään tekojensa seurauksia.

Turhaudun tähän maailmaan. Se on tärkein syy, miksi haluan pois. En kykene elämään irrationaalista elämää ja heittäytymään pelkästään tunteitteni varaan. Minulle elämä ei ole ekstaasia - pikemminkin se on tolueenia, jonka imppaamisesta tulee hirveä tokkura ja päänsärky. Eräs ystäväni tekee parhaillaan kuolemaa - hitaalla ja tuskallisella tavalla.

Buddha halusi pois nähtyään sairaan, kuolleen, vanhuksen ja erakon. Hän ymmärsi elämän luonteen. Neljä jaloa totuutta löytyvät linkin http://www.nic.fi/~laan/4.htm takaa. Jos Buddha olisi vielä nähnyt mielipuolen, sarja olisi ollut täydellinen.

Jos maanpäällinen elämä on koulu, niin se ei silloin ole itsetarkoitus. Koulusta yleensä on tavoitteena päästä mahdollisimman nopeasti läpi, riittävän hyvin arvosanoin. Liiallinen perfektionismi ei oikeastaan johda mihinkään. Siksi haluaisin tämän kerran olevan viimeiseni.

Lue lisää

>En kykene elämään irrationaalista elämää ja heittäytymään pelkästään tunteitteni varaan

Kuulostaa siltä että nykyään olet pelkästään tunteiden varassa. Negatiivisetkin tunteet ovat tunteita.

Tiedän tarpeeksi buddhalaisuudesta arvostaakseni Buddhaa. Mutta maailman ylenmääräinen vieroksuntakin on vain yksi valinta, eikä välttämättä objektiivinen totuus olemassaolon suhteen.

Mutta niistä tunteista: juuri sen vuoksi että on niiden riepoteltavana, maailma näyttäytyy milloin mälsänä ja milloin nautinnollisena paikkana. Mikäli painopiste ihmisen tahtotilassa on "täältä pois mahdollisimman äkkiä", silloin maailma on hänelle voittopuolisesti mälsä.

Mutta MIHIN maailman inhoaja oikein haluaa mennä? Luuletko - luulevatko muut kirjoittajat - että on olemassa joku paikka, taso tai ulottuvuus missä kaikki tuska ja mielipuolisuus on päättynyt? Minä en usko että on olemassa mitään muuta paikkaa missä kärsimys lakkaa kuin tietty piste OMASSA ITSESSÄ. Sikäli on ihan yksi hailea onko "täällä" vai välitilassa vaiko missä sitä on. Sitä voi laukata vaikka maailman ääriin, mutta jos se tasapaino, mielenrauha ja vapaus ei löydy ihmisen omasta sisimmästä, ei se löydy mistään. Aina on jotain kokematta, tekemättä, tuntematta.

Meditaatio ei ole minulta kauheasti onnistunut viime aikoina, mutta minulla on sellainen melko varma oletus tai toive että meditoiminen on yksi niistä keinoista joilla ihminen alkaa saada yhteyden sisällään olevaan rauhaan, joka on Hengen todellisin olemus (koska Henki ei näistä täällä tapahtuvista asioista hätkähdä). Ehkäpä kun tarpeeksi harjoittaa sisäistä hiljaisuutta saavuttaa lopulta sen kriittisen pisteen missä rauhattomuus päättyy ja lopulta kaikki mitä on olemassa nähdään objektiivisesti, kiihkottomassa valossa; mikään ei enää häiritse eikä vaivaa.

Korkein tietoisuudentila johon itse olen sattuman kautta muutamaksi minuutiksi kohonnut viestitti minulle nimenomaan että "ei ole olemassa mitään ongelmaa". Kukin tietysti saa sellaisen "viestin" (jonka oma Itse antaa persoonalle joka on sen käyttöväline) kuin hänelle sopii; minua kun kanssa kauheasti maailman epäoikeudenmukaisuudet yms. rassaa, niin minulle Henki sanoo että kaikki se on yhdentekevää, ohimenevää ja harhanomaista.

Tämä maailma ei pysy. Rakastan kovasti olemassaoloa, nautin fyysisestä tasosta ja ennenkaikkea iloitsen niistä abstrakteista asioista täällä mitkä ilmenevät kauneutena luonnossa... esteettisyyteenä... Mutta silti tämä kaikki ei pysy. Kyllä minua joskus ahdistaa etten voi pitää itselläni sitä tai tätä asiaa. Kaikkein eniten ahdistun jos joku tietty alue luonnossa pilataan ikiajoiksi. Olen kerran pari sellaista joutunut todistamaan, ja tuntuu aina kuin veistä käännettäisiin rinnassa.

Mutta tunteet ovat silti kovin järjettömiä... Niiden pysymättömyys tekee niistä järjettömiä, irrationaalisia. Olisikohan tämä maailma ja elämäkin jotenkin loogisempaa jos me ihmiset emme vouhkaisi milloin minkäkin asian takia aivan kuin kyseessä olisi maailmanloppu.

***

...Perhana... nyt täytyykin lopettaa vähän töksähtäen kun tuli kiirus muuanne... Mutta jatketaan ajatelmointia jos ajatuksia syntyy...

... kirjoitti:

partioteltasta pakkasella, jos olet ollut partiossa. Pää jäätyy pakkasessa, jalat palavat kamiinassa, keskimäärin on siis hyvä olla.

Kouluhäiriköitä on kahdenlaisia. Niitä, joille koulu on liian vaikeaa, ja niitä, joille se on liian helppoa. Molemmat turhautuvat. Minulle se oli jälkimmäistä Jos kirjastoa ei olisi ollut, minusta todennäköisesti olisi tullut häirikkö tai pinnaaja.

En tiedä, olisiko jokin muu paikka kuin peruskoulu ollut minulle parempi oppimispaikka. Kuitenkin ongelmani on se, että koen tämän maailman kertakaikkiaan mielisairaana, pähkähulluna paikkana ja ihmiset irrationaalisina toimijoina, jotka eivät ajattele omaa nokkaansa pidemmälle tippaakaan eivätkä kykene näkemään tekojensa seurauksia.

Turhaudun tähän maailmaan. Se on tärkein syy, miksi haluan pois. En kykene elämään irrationaalista elämää ja heittäytymään pelkästään tunteitteni varaan. Minulle elämä ei ole ekstaasia - pikemminkin se on tolueenia, jonka imppaamisesta tulee hirveä tokkura ja päänsärky. Eräs ystäväni tekee parhaillaan kuolemaa - hitaalla ja tuskallisella tavalla.

Buddha halusi pois nähtyään sairaan, kuolleen, vanhuksen ja erakon. Hän ymmärsi elämän luonteen. Neljä jaloa totuutta löytyvät linkin http://www.nic.fi/~laan/4.htm takaa. Jos Buddha olisi vielä nähnyt mielipuolen, sarja olisi ollut täydellinen.

Jos maanpäällinen elämä on koulu, niin se ei silloin ole itsetarkoitus. Koulusta yleensä on tavoitteena päästä mahdollisimman nopeasti läpi, riittävän hyvin arvosanoin. Liiallinen perfektionismi ei oikeastaan johda mihinkään. Siksi haluaisin tämän kerran olevan viimeiseni.

Lue lisää

Älysin että tässä on ehkä vähän liikaa tullut korostettua sitä koulua. Sehän edellyttäisi että elämästä myös valmistuu joskus, ja mihinkään lopulliseen valmistumiseen en välttämättä edes uskokaan.

Minä uskon siihen että Henki (Jumala, Tao) on ainoa mitä on ja kaikki mitä tapahtuu, tapahtuu Sen sisällä Sille itselleen. Missä tahansa joku tietty kokemus on mahdollinen, siellä Henki sen kokemuksen itselleen ottaa, ja kun me nyt olemme sen käyttövälineitä, niin meidän kautta se kokemus tulee Sille, meille Itsellemme siis.

Ehkäpä kärsimys ja kipu on Hengestä eriomaisen kiehtova ilmiö, koska Se ei sitä pysty kokemaan kuin fyysisenä olentona. Mutta oikeasti minusta tuntuu että Hengellä ei ole mitään erikoista tarvetta kokea nimeomaan kipua, sillä se on vain yksi ainoa kokemusmahdollisuus lukuisien joukossa. Minusta vähän tuntuu että ME, meidän sielumme (joka on vähän eri asia kuin Henki joka on puhdas lähtökohtamme) haluavat kärsiä oikein helvetillisesti jotta voimme uskoa tosissaan olevamme olemassa erillisinä olentoina täällä fyysisellä tasolla.

Jos ihmiseltä ehkäistään aistiärsykkeet hän yleensä alkaa kokea ilmestyksiä yms. Näitä luullaan harhoiksi ja hallusinaatioiksi. Mutta mitäs jos NE ovat todellisuus, ja tämä fyysisen tason elämä minkä otamme niin kauhean tosissamme, onkin se harha, koska tämän kaiken ei ole pakko olla näin. Mutta Hengelle on olemassa yksi pakko: sen on pakko olla olemassa. Enkä nyt tarkoita fyysillistä olemista, vaan olemista kaikkien elämiemme takana. Tässäkin kuitenkin on vaihtoehtoja: voi olla olemassa tietoisena tai tiedottomana. Tiedottomuus tosin ei taida olla edes sielunkaan valinta, vaan se syntyy siitä että ego pitää niin kovaa metakkaa että mitään ei pääse Hengestä läpi ihmistietoisuuteen asti.

En näe mitään muuta elämän tarkoitusta kuin olla Hengen käytettävissä. Sitähän ei sitten osaa sanoa että mitä kaikkea kuuluu Hengen kokemussuunnitelmiin, ja mikä mahdollisesti on turhaa huttua joka on vain sielullinen pakkomielle. Tai egosta syntynyttä kaikkein alinta mahdollista hömpötystä.

Well... Puhun liian vaikeasta aiheesta taas kerran, koska tuntuu etten saa tarpeeksi tiivistettyä fiiliksiäni ytimekkäiksi kommenteiksi...

... kirjoitti:

Juutalaisuus ei ole varsinaisesti "idän uskonto", mutta lähi-idän kuitenkin, ja monissa sen haaroissa reinkarnaatiota eli gilgul haneshamotia pidetään selviönä.

Lueskelin koko eilisillan asiasta, ja tuo minimimäärä kolme inkarnaatiota merkitsisi yhden kerran miehenä, yhden kerran naisena sekä yhden vapaavalintaisen kerran. Yleinen lukumäärä olisi 10-20 iterointikierrosta.

70-100 kertaa ja keskimäärin 70-100 vuotta tuntuu todella hirveältä, lähes simputukselta. Minimissään tuon läpikäyminen vie 4900 vuotta ja jopa 10 000 vuotta ei olisi lainkaan tavatonta! Kuka hullu jaksaa/haluaa tehdä samoja asioita ja samaa scheisseä kerta toisensa jälkeen, vuosisadasta toiseen, saamatta oikeastaan mitään aikaan? Useimmille ihmisille elämä on kuitenkin oikeastaan vain nyrkillä naamaan.

Itse epäilen, että tämä nykyinen kertani on suurinta, mitä olen koskaan eläm(ie)ni aikana saanut aikaan. En usko hetkeäkään, että olisin ollut mikään Aleksanteri tai Kleopatra tai Marie Curie. Paljon todennäköisemmältä kuulostaisi roomalainen ilotyttö keisarivallan aikana, kiinalainen maaorja joskus mongolivalloituksen aikaan tai työtapaturmassa kuollut tehdastyöläinen Englannissa 1800-luvulla. Ja kuka hullu haluaa pelkkää päähänpotkimista kerta toisensa jälkeen, jollei hän ole masokisti? Kysynpä vain.

Lue lisää

>>Juutalaisuus ei ole varsinaisesti "idän uskonto", mutta lähi-idän kuitenkin, ja monissa sen haaroissa reinkarnaatiota eli gilgul haneshamotia pidetään selviönä.

Ganda kirjoitti:

>>Juutalaisuus ei ole varsinaisesti "idän uskonto", mutta lähi-idän kuitenkin, ja monissa sen haaroissa reinkarnaatiota eli gilgul haneshamotia pidetään selviönä.

Laitan tämän G:n viestin perään, kun nyökyttelen hänen sanomisilleen.

Nimenomaan nuo pään puolen probleemit kuvittelisin minäkin loppuelämien riesaksi. Minulle ei ole koskaan sattunut tässä elämässäni mitään järkympää, ei ole mennyt kertaakaan luita poikki tms. Kaikenlaista sairautta kyllä on, mutta ei ikinä mitään vakavampaa, semmoista lähinnä mikä ärsyttää - taas kerran - mieltä. Ja kyllä se perusvaiva kumminkin on siellä korvien välissä, masennustaipumus ja lievä rajatila ja sen sellaista. (Sanotaan nyt lievä, kun en jatkuvasti ole tuolla pihalla tappelemassa ja riitaa haastamassa, mutta tunnetilat kyllä pomppivat pahimmillaan kuin jänöpuput!)

Välitila voi olla ihmisillä varmasti mitä vaihtelevin. Olen tuntenut ihmisen joka sanoi syntyneensä samana päivänä kuin oli kuollut ed. elämästään pois. Toisaalta itse olen elänyt viimeksi noin 600 v sitten, ja minusta tuntuu että seuraavaksi taidan hillua "täällä" joskus vuonna 3000... Ei ole kiirusta takaisin. Mielikuvieni mukaan minusta tulee healeri jonnekin Kiinaan, jossa toivottavasti on jo silloin vähän eri meininki kuin nykyään. Uskon että ihminen palaa sitten kun aika ja paikka vastaavat hänen sieluntilaansa...

Lisäksi uskon että kaikki me pystymme välitilasta käsin toimimaan henkioppaina. Minulla on juuri tällainen "ihmissuhde", joskin se ei ole sitä sortimenttia että vallan keskustelisin ko. tyypin kanssa (joskin joskus unissa puhun englantia jonkun tuntemattoman kanssa...) Ja koska itselleni 1800-luvun Englanti on jotenkin sydäntä lähellä, mutten usko koskaan siellä ja siinä ajassa eläneeni, niin en pitäisi mahdottomana että olisin jonninmoinen opas siellä ollut, jollekulle. En tiedä kun en ole oikein välitilaspesialisti, eli en sieltä niin kauheasti osaa informaatiota vetää.

Se on hassu juttu että kun on kaikenlaista juttua minkä perusteella voisi olla varma siitä että KUOLEMAA EI OLE, niin kumminkaan ei - tai minä en - ole 100 % varma. Onko se huonosta itsetunnosta kiinni, vai mistä, en tiedä. Ja ehkä juuri sen vuoksi se masennuskin saa niin otteen, kun ei ole varma mistään ja koko elämä alkaa ahdistaa kun pelkää ettei ole mitään tarkoitusta, ei mieltä, ei tolkkua. No eihän sitä tolkkua tietysti reinkarnaatiosta löydä, jos ei ole mitään pointtia koko jatkuvan täällä tramppaamisen takana... Mutta ehkäpä se "joku juttu" kaiken takana ei olekaan joku semmoinen mitä ihmismielellä ymmärtäisikään.

... kirjoitti:

partioteltasta pakkasella, jos olet ollut partiossa. Pää jäätyy pakkasessa, jalat palavat kamiinassa, keskimäärin on siis hyvä olla.

Kouluhäiriköitä on kahdenlaisia. Niitä, joille koulu on liian vaikeaa, ja niitä, joille se on liian helppoa. Molemmat turhautuvat. Minulle se oli jälkimmäistä Jos kirjastoa ei olisi ollut, minusta todennäköisesti olisi tullut häirikkö tai pinnaaja.

En tiedä, olisiko jokin muu paikka kuin peruskoulu ollut minulle parempi oppimispaikka. Kuitenkin ongelmani on se, että koen tämän maailman kertakaikkiaan mielisairaana, pähkähulluna paikkana ja ihmiset irrationaalisina toimijoina, jotka eivät ajattele omaa nokkaansa pidemmälle tippaakaan eivätkä kykene näkemään tekojensa seurauksia.

Turhaudun tähän maailmaan. Se on tärkein syy, miksi haluan pois. En kykene elämään irrationaalista elämää ja heittäytymään pelkästään tunteitteni varaan. Minulle elämä ei ole ekstaasia - pikemminkin se on tolueenia, jonka imppaamisesta tulee hirveä tokkura ja päänsärky. Eräs ystäväni tekee parhaillaan kuolemaa - hitaalla ja tuskallisella tavalla.

Buddha halusi pois nähtyään sairaan, kuolleen, vanhuksen ja erakon. Hän ymmärsi elämän luonteen. Neljä jaloa totuutta löytyvät linkin http://www.nic.fi/~laan/4.htm takaa. Jos Buddha olisi vielä nähnyt mielipuolen, sarja olisi ollut täydellinen.

Jos maanpäällinen elämä on koulu, niin se ei silloin ole itsetarkoitus. Koulusta yleensä on tavoitteena päästä mahdollisimman nopeasti läpi, riittävän hyvin arvosanoin. Liiallinen perfektionismi ei oikeastaan johda mihinkään. Siksi haluaisin tämän kerran olevan viimeiseni.

Lue lisää

ettei kukaan tänne tule uudestaan ennenkuin on siihen itse valmis. Se on vähän sama juttu kuin oikein vatsansa täyteen syötyään ajattelee ettei syö kyllä ikinä enää mitään. Mutta annas olla kun tulee seuraava päivä niin johan taas maistuu.
Eli jokainen viettää taivasmaailmoissa niin pitkän ajan kuin sopivalta tuntuu( joissakin tapauksissa jopa muutama tuhat vuotta lepoa ja voimien keräilyä; huomautettakoon vielä, että aika ja materia ovat sidoksissa toisiinsa eli siellä missä ei ole materiaa ei ole aikaakaan) kunnes elämän ja kokemusten nälkä saa vapaaehtoisesti palaamaan sopivat olosuhteet omaavaan elämäntilanteeseen.
Jotkut viisaat? väittävät, että elämiä olisi keskimäärin 777, jollei kehityksen nopeuttamiseksi tehdä aktiivisesti mitään ja kovapäisiltä ottaa tietysti useampia elämiä puhumattakaan luokalle jääneistä, jotka jäävät passiiviseen tiedottomaan olotilaan "nukkumaan" luomiskausien välille kunnes sopiva kohta syntymille taas on olemassa. Eli jos edellä kuvattu pitää paikkansa niin aika pitkistä kausista on kysymys ja suurin osa niistä vietetään taivasmaailmoissa huilaten ja toipuen maanpäällisen elämän koettelemuksista.

Näin olen kuullut.

Emeraldaura kirjoitti:

ettei kukaan tänne tule uudestaan ennenkuin on siihen itse valmis. Se on vähän sama juttu kuin oikein vatsansa täyteen syötyään ajattelee ettei syö kyllä ikinä enää mitään. Mutta annas olla kun tulee seuraava päivä niin johan taas maistuu.
Eli jokainen viettää taivasmaailmoissa niin pitkän ajan kuin sopivalta tuntuu( joissakin tapauksissa jopa muutama tuhat vuotta lepoa ja voimien keräilyä; huomautettakoon vielä, että aika ja materia ovat sidoksissa toisiinsa eli siellä missä ei ole materiaa ei ole aikaakaan) kunnes elämän ja kokemusten nälkä saa vapaaehtoisesti palaamaan sopivat olosuhteet omaavaan elämäntilanteeseen.
Jotkut viisaat? väittävät, että elämiä olisi keskimäärin 777, jollei kehityksen nopeuttamiseksi tehdä aktiivisesti mitään ja kovapäisiltä ottaa tietysti useampia elämiä puhumattakaan luokalle jääneistä, jotka jäävät passiiviseen tiedottomaan olotilaan "nukkumaan" luomiskausien välille kunnes sopiva kohta syntymille taas on olemassa. Eli jos edellä kuvattu pitää paikkansa niin aika pitkistä kausista on kysymys ja suurin osa niistä vietetään taivasmaailmoissa huilaten ja toipuen maanpäällisen elämän koettelemuksista.

Näin olen kuullut.

Lue lisää

Vapaan tahdon mukaisesti siis todellakin mennään...

Tuosta ettei ole materiaa ja aikaa voin olla erimieltä. Ei kai sitä nyt ihan tyhjyydessä lilluta hankimaailmoissakin???

On aivan mahdollista, että "taivasmaailmoissa" ja "helveteissäkin" on oma materiansa ja aikansa. Tuntuu aika hassulta, että ei olisi mitään materiaa. Materia on henkimaailmoissa vaan erilaista kuin maanpäällä mutta aivan yhtä kosketeltavaa. Myös jonkinlainen aikakin hengen maailmoissa on siis täten oltava olemassa.

Aika ja materia ovat siis vain erilaisia kuin mihin me täällä olemme tottuneet. Ehkäpä paljon kevyempää ja joustavampaa...

Ja jos "edistymisemme" jatkuu vielä kuolemammekin jälkeen henkimaailmoissa niin kyllähän jotain aikaa pitää olla olemassa, että kaikki etenisi tietyssä järjestyksessä. Voisin kuvitella, että henkimaailmassa on vaikkapa jonkin sortin "kokoontuminen", niin täytyyhän sielujen tulla silloin oikea-aikaisesti paikalle, eikä vaan harhailla sinnesun tänne epämääräisesti.

En usko, että materiattomassa ja ajattomassa tilassa voi edes olla mitään henkiä, paitsi ehkä sitten se hengistä kaikkein suurin...

Tyhjästä on paha nyhjästä.

777 elämää? Heh!

Miksi se pitäs olla aina joku tietty vakiosumma?

Jos sielun pitäs olla myös jossain muussa elävässä olomuodossa kuin ihmisessä niin sitten vois ajatella, että elämiä olisi satojakin. Aika vaikea uskoa meitä nyt ihan niin "puupäiksi", että näitä jutskia ihmisenä olemisesta ei opittaisi vaikkapa alle sadalla.

Eihän "oppitunnitkaan" ole mikään itsetarkoitus vaan tarkoitus on myös "Enjoy the ride!" meininki.
;-)

Ganda kirjoitti:

Vapaan tahdon mukaisesti siis todellakin mennään...

Tuosta ettei ole materiaa ja aikaa voin olla erimieltä. Ei kai sitä nyt ihan tyhjyydessä lilluta hankimaailmoissakin???

On aivan mahdollista, että "taivasmaailmoissa" ja "helveteissäkin" on oma materiansa ja aikansa. Tuntuu aika hassulta, että ei olisi mitään materiaa. Materia on henkimaailmoissa vaan erilaista kuin maanpäällä mutta aivan yhtä kosketeltavaa. Myös jonkinlainen aikakin hengen maailmoissa on siis täten oltava olemassa.

Aika ja materia ovat siis vain erilaisia kuin mihin me täällä olemme tottuneet. Ehkäpä paljon kevyempää ja joustavampaa...

Ja jos "edistymisemme" jatkuu vielä kuolemammekin jälkeen henkimaailmoissa niin kyllähän jotain aikaa pitää olla olemassa, että kaikki etenisi tietyssä järjestyksessä. Voisin kuvitella, että henkimaailmassa on vaikkapa jonkin sortin "kokoontuminen", niin täytyyhän sielujen tulla silloin oikea-aikaisesti paikalle, eikä vaan harhailla sinnesun tänne epämääräisesti.

En usko, että materiattomassa ja ajattomassa tilassa voi edes olla mitään henkiä, paitsi ehkä sitten se hengistä kaikkein suurin...

Tyhjästä on paha nyhjästä.

777 elämää? Heh!

Miksi se pitäs olla aina joku tietty vakiosumma?

Jos sielun pitäs olla myös jossain muussa elävässä olomuodossa kuin ihmisessä niin sitten vois ajatella, että elämiä olisi satojakin. Aika vaikea uskoa meitä nyt ihan niin "puupäiksi", että näitä jutskia ihmisenä olemisesta ei opittaisi vaikkapa alle sadalla.

Eihän "oppitunnitkaan" ole mikään itsetarkoitus vaan tarkoitus on myös "Enjoy the ride!" meininki.
;-)

Lue lisää

Oma suosikkiteoriani nykyään on että materia ja henki ovat janan ääripäitä, ja mentäessä siinä eessuntaassun tullaan ohkaisempaan materiaan tai tiivimpään henkeen. Koska materia taitaa olla kestämättömämpää kuin henki, niin oikeastaan voisi puhua hengen tiiveysasteista.

Mutta se henki on toki niin epämääräinen käsite, että jos jotakuta helpottaa puhua "hienojakoisesta materiasta" kun hän puhuu tuonpuoleisesta yms. niin mikäs siinä...

Mutta mitään selkeää kahtijakoa ei välttämättä kuitenkaan ole. Samaa hässäkkää kaikkityynni, aivan samoin kaikki värit löytyvät valkoisesta valosta.

-Q- kirjoitti:

Laitan tämän G:n viestin perään, kun nyökyttelen hänen sanomisilleen.

Nimenomaan nuo pään puolen probleemit kuvittelisin minäkin loppuelämien riesaksi. Minulle ei ole koskaan sattunut tässä elämässäni mitään järkympää, ei ole mennyt kertaakaan luita poikki tms. Kaikenlaista sairautta kyllä on, mutta ei ikinä mitään vakavampaa, semmoista lähinnä mikä ärsyttää - taas kerran - mieltä. Ja kyllä se perusvaiva kumminkin on siellä korvien välissä, masennustaipumus ja lievä rajatila ja sen sellaista. (Sanotaan nyt lievä, kun en jatkuvasti ole tuolla pihalla tappelemassa ja riitaa haastamassa, mutta tunnetilat kyllä pomppivat pahimmillaan kuin jänöpuput!)

Välitila voi olla ihmisillä varmasti mitä vaihtelevin. Olen tuntenut ihmisen joka sanoi syntyneensä samana päivänä kuin oli kuollut ed. elämästään pois. Toisaalta itse olen elänyt viimeksi noin 600 v sitten, ja minusta tuntuu että seuraavaksi taidan hillua "täällä" joskus vuonna 3000... Ei ole kiirusta takaisin. Mielikuvieni mukaan minusta tulee healeri jonnekin Kiinaan, jossa toivottavasti on jo silloin vähän eri meininki kuin nykyään. Uskon että ihminen palaa sitten kun aika ja paikka vastaavat hänen sieluntilaansa...

Lisäksi uskon että kaikki me pystymme välitilasta käsin toimimaan henkioppaina. Minulla on juuri tällainen "ihmissuhde", joskin se ei ole sitä sortimenttia että vallan keskustelisin ko. tyypin kanssa (joskin joskus unissa puhun englantia jonkun tuntemattoman kanssa...) Ja koska itselleni 1800-luvun Englanti on jotenkin sydäntä lähellä, mutten usko koskaan siellä ja siinä ajassa eläneeni, niin en pitäisi mahdottomana että olisin jonninmoinen opas siellä ollut, jollekulle. En tiedä kun en ole oikein välitilaspesialisti, eli en sieltä niin kauheasti osaa informaatiota vetää.

Se on hassu juttu että kun on kaikenlaista juttua minkä perusteella voisi olla varma siitä että KUOLEMAA EI OLE, niin kumminkaan ei - tai minä en - ole 100 % varma. Onko se huonosta itsetunnosta kiinni, vai mistä, en tiedä. Ja ehkä juuri sen vuoksi se masennuskin saa niin otteen, kun ei ole varma mistään ja koko elämä alkaa ahdistaa kun pelkää ettei ole mitään tarkoitusta, ei mieltä, ei tolkkua. No eihän sitä tolkkua tietysti reinkarnaatiosta löydä, jos ei ole mitään pointtia koko jatkuvan täällä tramppaamisen takana... Mutta ehkäpä se "joku juttu" kaiken takana ei olekaan joku semmoinen mitä ihmismielellä ymmärtäisikään.

Lue lisää

Tuli tuossa mieleen, että ehkä kaikki ei ole kuitenkaan aivan pelkästään itsestä kiinni, kuinka kauan välitiloissa "löhöilee".

Jos meillä on sieluperhe, sielukumppani ja siihen päälle vielä sielujen väliset "sopimukset", niin joudumme varmaan valitsemaan paluumme maanpäälle näistäkin asioista johtuen eikä vaan pelkästään siitä koska meitä nyt huvittas ja parhaalta tuntuisi palata...

Ehkä sieluperheet pitävät aika paljon yhtä ja pyrkivät pysymään mahdollisimman ehyinä kaiken aikaa vaikka jossain elämissä ei välttämättä pahemmin "yhteyttä" olisikaan.

Ganda kirjoitti:

Tuli tuossa mieleen, että ehkä kaikki ei ole kuitenkaan aivan pelkästään itsestä kiinni, kuinka kauan välitiloissa "löhöilee".

Jos meillä on sieluperhe, sielukumppani ja siihen päälle vielä sielujen väliset "sopimukset", niin joudumme varmaan valitsemaan paluumme maanpäälle näistäkin asioista johtuen eikä vaan pelkästään siitä koska meitä nyt huvittas ja parhaalta tuntuisi palata...

Ehkä sieluperheet pitävät aika paljon yhtä ja pyrkivät pysymään mahdollisimman ehyinä kaiken aikaa vaikka jossain elämissä ei välttämättä pahemmin "yhteyttä" olisikaan.

Lue lisää

Pääpointti mielestäni tosiaankin on siinä että koska aika on kypsä. Tottakai siihen liittyy kaikki läheisetkin.

Joskaan en itse kauheammin näitä ole tässä elämässä tavannut, ja usein tulee mieleen että onkohan niitä edes.

Ganda kirjoitti:

Vapaan tahdon mukaisesti siis todellakin mennään...

Tuosta ettei ole materiaa ja aikaa voin olla erimieltä. Ei kai sitä nyt ihan tyhjyydessä lilluta hankimaailmoissakin???

On aivan mahdollista, että "taivasmaailmoissa" ja "helveteissäkin" on oma materiansa ja aikansa. Tuntuu aika hassulta, että ei olisi mitään materiaa. Materia on henkimaailmoissa vaan erilaista kuin maanpäällä mutta aivan yhtä kosketeltavaa. Myös jonkinlainen aikakin hengen maailmoissa on siis täten oltava olemassa.

Aika ja materia ovat siis vain erilaisia kuin mihin me täällä olemme tottuneet. Ehkäpä paljon kevyempää ja joustavampaa...

Ja jos "edistymisemme" jatkuu vielä kuolemammekin jälkeen henkimaailmoissa niin kyllähän jotain aikaa pitää olla olemassa, että kaikki etenisi tietyssä järjestyksessä. Voisin kuvitella, että henkimaailmassa on vaikkapa jonkin sortin "kokoontuminen", niin täytyyhän sielujen tulla silloin oikea-aikaisesti paikalle, eikä vaan harhailla sinnesun tänne epämääräisesti.

En usko, että materiattomassa ja ajattomassa tilassa voi edes olla mitään henkiä, paitsi ehkä sitten se hengistä kaikkein suurin...

Tyhjästä on paha nyhjästä.

777 elämää? Heh!

Miksi se pitäs olla aina joku tietty vakiosumma?

Jos sielun pitäs olla myös jossain muussa elävässä olomuodossa kuin ihmisessä niin sitten vois ajatella, että elämiä olisi satojakin. Aika vaikea uskoa meitä nyt ihan niin "puupäiksi", että näitä jutskia ihmisenä olemisesta ei opittaisi vaikkapa alle sadalla.

Eihän "oppitunnitkaan" ole mikään itsetarkoitus vaan tarkoitus on myös "Enjoy the ride!" meininki.
;-)

Lue lisää

Materialla tarkoitin hengen "vastakohtaa" vaikka itseasiassa ne ovat saman asian eri ilmenemismuotoja. Henki eli siis juuri korkeammalla värähtelevä pysyvämpi olomuoto, siis se, jota ei ruoste raiskaa, ei liene sidoksissa aikaan.
En jaksa ajatella, että "taivaassakin" ollaan sidoksissa kelloon tai kalenteriin. Sanotaanhan Raamatussakin jotenkin, että Herran yksi päivä on kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta kuin yksi päivä vai miten se menikään. Enivei, käsite aika lienee siellä niin muuttunut ettei sitä enää ajaksi voi tunnistaakaan.
Ymmärtääkseni korkeammat henkiolennot ja vähän alemmatkin elävät korkeammassa/kaikkitietoisuuden/ykseyden tilassa jolloin aikaa ei tarvita jotta osaisi olla oikeassa paikassa tarvittaessa.

Ei minunkaan mielestäni tarvitse aina olla joku tietty vakioluku . Mainitsemani luku nyt oli vaan sellainen, jonka olen kuullut tietyiltä tahoilta enkä ole edes tähänhätään ihan varma muistinko sen oikein. Kuitenkin summittaisena arviona se liipannee likeltä.
Koska minulla ei ole esittää omaa varmaa tietoa otan em. luvun lähtökohdaksi siihen asti kunnes voin varmasti sanoa omasta kokemuksesta asiasta jotakin .

Itselläni tuo rapiat 700 elämää ei tunnu missään koska olen oppinut hengen olemuksesta materiassa seuraavaa:
Involuutio eli hengen laskeutuminen aineeseen on maapallolla alkanut mineraalien valtakunnasta eli kivikunnasta (jossa aistimukset ovat olleet vain hyvin jähmeitä kuten kuvitella saattaa, esim. kuuma ja kylmä, rapautuminen jne.) siirtyen sitten kasvavien kiteiden kuten suola ja kristallit jne. kautta kasvikuntaan jossa aistimukset olivat jo hieman selkeämpiä kuten valo ja pimeys, vuodenaikojen vaihtelu jne.
Hengen involuution saavuttaessa eläinkunnan olivat kokemukset ja aistimukset jo selkeästi rajumpia muokaten otusta, joka joutui ne kokemaan; nälkä, jano, pelko,kipu, himo/kiima jne. kunnes involuutio saavutti materiassa huippupisteensä eli ihmisen, jolla oli ja yhä on vaihtelevan tasoinen yksilöllinen tajunta.

Tässä vaiheessa olisi tarkoitus alkaa nousu takaisin kohti hengen todellista kotia eli taivasmaailmoja vaan onko niin tapahtunut kovinkaan yleisesti? ... no arvelisin ettei ole ja suuri osa ihmiskunnasta elää ns. ihmiseläimena vailla tietoa siitä, että heidän pitäisi muokata itsestään jotakin korkeampaa. Huoh. "Syyllisiä" tähän voi jokainen miettiä tykönään...

Miten kauan onkaan kulunut ensimmäisistä kivistä maapallon pinnalla siihen päivään jolloin ihminen alkeellisemmassa/ensimmäisessä muodossaan jossain Lemurian kadonneella mantereella otti ensi askeleitaan materian maailmassa. Miljoonia vuosia, huh.
Ja koko ajan se, mikä me OIKEASTI olemme eli SÄDE jumalallisesta kaikkitietoisuudesta, jumaluudesta, joka on ns. naulannut itsensä materian ristille, jotta maailma voisi ilmetä (älä kysy miksi), on vaeltanut läpi näiden kehityskausien.
Henki on vajonnut niin syvälle materiaan, että emme voisi muistaa omaa alkuperäämme ellei joku opettaja olisi sitä meille kertonut ja antanut neuvoja miten vapautua materiasta ja nousta takaisin oikeille asuinsijoillemme hengen maailmoihin.

Tähän aikajanaan sijoitettuna vaikkapa 700 elämää ihmisenä on helppo nakki ?... eikun hihat heilumaan, että pääsee läpi ennekuin portti sulkeutuu sillä aika on käymässä vähiin (suhteellisesti) ja varsinainen isojako tyhmiin ja viisaisiin neitsyihin alkamassa.
Huhutaan, että eläinten kehitys on jo pysäytetty eli he eivät enää siirry sieluina eläinkunnasta yksilöitymisen kautta ihmiskuntaan (kuin äärimmäisen harvoissa poikkeustapauksissa )vaan vasta seuraavassa kehityskaudessa. Uuden lapsisielun, jollainen vasta-alkajat olisivat, kehittyminen veisi liian kauan.

Näin olen kuullut.

Emeraldaura kirjoitti:

Materialla tarkoitin hengen "vastakohtaa" vaikka itseasiassa ne ovat saman asian eri ilmenemismuotoja. Henki eli siis juuri korkeammalla värähtelevä pysyvämpi olomuoto, siis se, jota ei ruoste raiskaa, ei liene sidoksissa aikaan.
En jaksa ajatella, että "taivaassakin" ollaan sidoksissa kelloon tai kalenteriin. Sanotaanhan Raamatussakin jotenkin, että Herran yksi päivä on kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta kuin yksi päivä vai miten se menikään. Enivei, käsite aika lienee siellä niin muuttunut ettei sitä enää ajaksi voi tunnistaakaan.
Ymmärtääkseni korkeammat henkiolennot ja vähän alemmatkin elävät korkeammassa/kaikkitietoisuuden/ykseyden tilassa jolloin aikaa ei tarvita jotta osaisi olla oikeassa paikassa tarvittaessa.

Ei minunkaan mielestäni tarvitse aina olla joku tietty vakioluku . Mainitsemani luku nyt oli vaan sellainen, jonka olen kuullut tietyiltä tahoilta enkä ole edes tähänhätään ihan varma muistinko sen oikein. Kuitenkin summittaisena arviona se liipannee likeltä.
Koska minulla ei ole esittää omaa varmaa tietoa otan em. luvun lähtökohdaksi siihen asti kunnes voin varmasti sanoa omasta kokemuksesta asiasta jotakin .

Itselläni tuo rapiat 700 elämää ei tunnu missään koska olen oppinut hengen olemuksesta materiassa seuraavaa:
Involuutio eli hengen laskeutuminen aineeseen on maapallolla alkanut mineraalien valtakunnasta eli kivikunnasta (jossa aistimukset ovat olleet vain hyvin jähmeitä kuten kuvitella saattaa, esim. kuuma ja kylmä, rapautuminen jne.) siirtyen sitten kasvavien kiteiden kuten suola ja kristallit jne. kautta kasvikuntaan jossa aistimukset olivat jo hieman selkeämpiä kuten valo ja pimeys, vuodenaikojen vaihtelu jne.
Hengen involuution saavuttaessa eläinkunnan olivat kokemukset ja aistimukset jo selkeästi rajumpia muokaten otusta, joka joutui ne kokemaan; nälkä, jano, pelko,kipu, himo/kiima jne. kunnes involuutio saavutti materiassa huippupisteensä eli ihmisen, jolla oli ja yhä on vaihtelevan tasoinen yksilöllinen tajunta.

Tässä vaiheessa olisi tarkoitus alkaa nousu takaisin kohti hengen todellista kotia eli taivasmaailmoja vaan onko niin tapahtunut kovinkaan yleisesti? ... no arvelisin ettei ole ja suuri osa ihmiskunnasta elää ns. ihmiseläimena vailla tietoa siitä, että heidän pitäisi muokata itsestään jotakin korkeampaa. Huoh. "Syyllisiä" tähän voi jokainen miettiä tykönään...

Miten kauan onkaan kulunut ensimmäisistä kivistä maapallon pinnalla siihen päivään jolloin ihminen alkeellisemmassa/ensimmäisessä muodossaan jossain Lemurian kadonneella mantereella otti ensi askeleitaan materian maailmassa. Miljoonia vuosia, huh.
Ja koko ajan se, mikä me OIKEASTI olemme eli SÄDE jumalallisesta kaikkitietoisuudesta, jumaluudesta, joka on ns. naulannut itsensä materian ristille, jotta maailma voisi ilmetä (älä kysy miksi), on vaeltanut läpi näiden kehityskausien.
Henki on vajonnut niin syvälle materiaan, että emme voisi muistaa omaa alkuperäämme ellei joku opettaja olisi sitä meille kertonut ja antanut neuvoja miten vapautua materiasta ja nousta takaisin oikeille asuinsijoillemme hengen maailmoihin.

Tähän aikajanaan sijoitettuna vaikkapa 700 elämää ihmisenä on helppo nakki ?... eikun hihat heilumaan, että pääsee läpi ennekuin portti sulkeutuu sillä aika on käymässä vähiin (suhteellisesti) ja varsinainen isojako tyhmiin ja viisaisiin neitsyihin alkamassa.
Huhutaan, että eläinten kehitys on jo pysäytetty eli he eivät enää siirry sieluina eläinkunnasta yksilöitymisen kautta ihmiskuntaan (kuin äärimmäisen harvoissa poikkeustapauksissa )vaan vasta seuraavassa kehityskaudessa. Uuden lapsisielun, jollainen vasta-alkajat olisivat, kehittyminen veisi liian kauan.

Näin olen kuullut.

Lue lisää

>>Ymmärtääkseni korkeammat henkiolennot ja vähän alemmatkin elävät korkeammassa/kaikkitietoisuuden/ykseyden tilassa jolloin aikaa ei tarvita jotta osaisi olla oikeassa paikassa tarvittaessa. >tselläni tuo rapiat 700 elämää ei tunnu missään koska olen oppinut hengen olemuksesta materiassa seuraavaa:
Involuutio eli hengen laskeutuminen aineeseen on maapallolla alkanut mineraalien valtakunnasta eli kivikunnasta (jossa aistimukset ovat olleet vain hyvin jähmeitä kuten kuvitella saattaa, esim. kuuma ja kylmä, rapautuminen jne.) siirtyen sitten kasvavien kiteiden kuten suola ja kristallit jne. kautta kasvikuntaan jossa aistimukset olivat jo hieman selkeämpiä kuten valo ja pimeys, vuodenaikojen vaihtelu jne.
Hengen involuution saavuttaessa eläinkunnan olivat kokemukset ja aistimukset jo selkeästi rajumpia muokaten otusta, joka joutui ne kokemaan; nälkä, jano, pelko,kipu, himo/kiima jne. kunnes involuutio saavutti materiassa huippupisteensä eli ihmisen, jolla oli ja yhä on vaihtelevan tasoinen yksilöllinen tajunta. >Tässä vaiheessa olisi tarkoitus alkaa nousu takaisin kohti hengen todellista kotia eli taivasmaailmoja vaan onko niin tapahtunut kovinkaan yleisesti? ... no arvelisin ettei ole ja suuri osa ihmiskunnasta elää ns. ihmiseläimena vailla tietoa siitä, että heidän pitäisi muokata itsestään jotakin korkeampaa. Huoh. "Syyllisiä" tähän voi jokainen miettiä tykönään... >Miten kauan onkaan kulunut ensimmäisistä kivistä maapallon pinnalla siihen päivään jolloin ihminen alkeellisemmassa/ensimmäisessä muodossaan jossain Lemurian kadonneella mantereella otti ensi askeleitaan materian maailmassa. Miljoonia vuosia, huh. >Ja koko ajan se, mikä me OIKEASTI olemme eli SÄDE jumalallisesta kaikkitietoisuudesta, jumaluudesta, joka on ns. naulannut itsensä materian ristille, jotta maailma voisi ilmetä (älä kysy miksi), on vaeltanut läpi näiden kehityskausien.
Henki on vajonnut niin syvälle materiaan, että emme voisi muistaa omaa alkuperäämme ellei joku opettaja olisi sitä meille kertonut ja antanut neuvoja miten vapautua materiasta ja nousta takaisin oikeille asuinsijoillemme hengen maailmoihin. >Tähän aikajanaan sijoitettuna vaikkapa 700 elämää ihmisenä on helppo nakki ?... eikun hihat heilumaan, että pääsee läpi ennekuin portti sulkeutuu sillä aika on käymässä vähiin (suhteellisesti) ja varsinainen isojako tyhmiin ja viisaisiin neitsyihin alkamassa.
Huhutaan, että eläinten kehitys on jo pysäytetty eli he eivät enää siirry sieluina eläinkunnasta yksilöitymisen kautta ihmiskuntaan (kuin äärimmäisen harvoissa poikkeustapauksissa )vaan vasta seuraavassa kehityskaudessa. Uuden lapsisielun, jollainen vasta-alkajat olisivat, kehittyminen veisi liian kauan.

Ganda kirjoitti:

>>Ymmärtääkseni korkeammat henkiolennot ja vähän alemmatkin elävät korkeammassa/kaikkitietoisuuden/ykseyden tilassa jolloin aikaa ei tarvita jotta osaisi olla oikeassa paikassa tarvittaessa. >tselläni tuo rapiat 700 elämää ei tunnu missään koska olen oppinut hengen olemuksesta materiassa seuraavaa:
Involuutio eli hengen laskeutuminen aineeseen on maapallolla alkanut mineraalien valtakunnasta eli kivikunnasta (jossa aistimukset ovat olleet vain hyvin jähmeitä kuten kuvitella saattaa, esim. kuuma ja kylmä, rapautuminen jne.) siirtyen sitten kasvavien kiteiden kuten suola ja kristallit jne. kautta kasvikuntaan jossa aistimukset olivat jo hieman selkeämpiä kuten valo ja pimeys, vuodenaikojen vaihtelu jne.
Hengen involuution saavuttaessa eläinkunnan olivat kokemukset ja aistimukset jo selkeästi rajumpia muokaten otusta, joka joutui ne kokemaan; nälkä, jano, pelko,kipu, himo/kiima jne. kunnes involuutio saavutti materiassa huippupisteensä eli ihmisen, jolla oli ja yhä on vaihtelevan tasoinen yksilöllinen tajunta. >Tässä vaiheessa olisi tarkoitus alkaa nousu takaisin kohti hengen todellista kotia eli taivasmaailmoja vaan onko niin tapahtunut kovinkaan yleisesti? ... no arvelisin ettei ole ja suuri osa ihmiskunnasta elää ns. ihmiseläimena vailla tietoa siitä, että heidän pitäisi muokata itsestään jotakin korkeampaa. Huoh. "Syyllisiä" tähän voi jokainen miettiä tykönään... >Miten kauan onkaan kulunut ensimmäisistä kivistä maapallon pinnalla siihen päivään jolloin ihminen alkeellisemmassa/ensimmäisessä muodossaan jossain Lemurian kadonneella mantereella otti ensi askeleitaan materian maailmassa. Miljoonia vuosia, huh. >Ja koko ajan se, mikä me OIKEASTI olemme eli SÄDE jumalallisesta kaikkitietoisuudesta, jumaluudesta, joka on ns. naulannut itsensä materian ristille, jotta maailma voisi ilmetä (älä kysy miksi), on vaeltanut läpi näiden kehityskausien.
Henki on vajonnut niin syvälle materiaan, että emme voisi muistaa omaa alkuperäämme ellei joku opettaja olisi sitä meille kertonut ja antanut neuvoja miten vapautua materiasta ja nousta takaisin oikeille asuinsijoillemme hengen maailmoihin. >Tähän aikajanaan sijoitettuna vaikkapa 700 elämää ihmisenä on helppo nakki ?... eikun hihat heilumaan, että pääsee läpi ennekuin portti sulkeutuu sillä aika on käymässä vähiin (suhteellisesti) ja varsinainen isojako tyhmiin ja viisaisiin neitsyihin alkamassa.
Huhutaan, että eläinten kehitys on jo pysäytetty eli he eivät enää siirry sieluina eläinkunnasta yksilöitymisen kautta ihmiskuntaan (kuin äärimmäisen harvoissa poikkeustapauksissa )vaan vasta seuraavassa kehityskaudessa. Uuden lapsisielun, jollainen vasta-alkajat olisivat, kehittyminen veisi liian kauan.

Lue lisää

Emeldauran käsitykset ovat todellakin minun silmissäni suoraan teosofien oppikirjoista; mutta itsekin olen sitä mieltä että henkeä on myös kivissä ja kasveissa. Aika omituiselta minusta tuntuisi jos ei olisi kasveissa, sillä voihan vissiin olla olemassa myös olentoja jotka ovat vähän kasvien ja eläinten väliltä - mitä näiden sieluista sitten sanottaisiin jos ollaan ehdottomasti sitä mieltä että kasveilla ei ole sielua?

Ja jostainhan hengen täytyy aloittaa se materiaan sukellus. Uskon että kivessäkin on henkeä, mutta tietenkään tätä ei pidä ajatella niin että siellä on ihmismäisiä sieluja vangittuna sinne kiveen. (Joskin jotkut sanovat että mustinta magiaa Atlantiksella harjoittaneet on pudotettu eräät peräti takaisin kivikuntaan, eli joutuvat aloittamaan leikin alusta kun tekivät liian paljon väärin liian lyhyessä ajassa...? Mutta tästä en tiedä.)

Uskon että henki hankkiutuu varsin tiedottomaan tilaan ja unohtaa itsensä täysin kivikunnassa. Sitten kun se on siellä lillunut ikuisuuden, päätyy se kasveihin ja oppii jotain luonnonvoimista. Ja eläimissä oppii jos jos vaikka mitä etc...

Luonnonkansat sanovat joskus että "kaikkialla on henkiä" ja ehkäpä he lapsisielun vaistolla vielä tietävät että kaikessa ON henki. Mutta se hengen tietoisuudentaso tosiaan vaihtelee.

Jossain kirjassa oli kerran ihmisten ed. elämien muistoja, ja muuan nainen muisti olleensa meteoriitissa joka syöksyi planeetalle.

Michael-kirjoissa asia on mielestäni esitetty turhan monimutkaisesti, kun sanotaan jotain sinnepäin että sielu voi olla esim. kotkan mukana. No voihan se sielu olla "ihmiseläimenkin" "mukana". Mielestäni henki ei ole koskaan TÄYSIN absorboitunut siihen keho-kokonaisuuteen joka sen käytettävissä on, muistaakseni buddhalaisetkin sanovat (tai jotkut) että HENKI EI OLE KOSKAAN SYNTYNYT - siis tänne fyysiselle tasolle. Henki on aina hengen tasolla, mutta se väline johon sillä on yhteys, vaihtelee.

Näin minä sen ajattelen.

Ganda kirjoitti:

>>Ymmärtääkseni korkeammat henkiolennot ja vähän alemmatkin elävät korkeammassa/kaikkitietoisuuden/ykseyden tilassa jolloin aikaa ei tarvita jotta osaisi olla oikeassa paikassa tarvittaessa. >tselläni tuo rapiat 700 elämää ei tunnu missään koska olen oppinut hengen olemuksesta materiassa seuraavaa:
Involuutio eli hengen laskeutuminen aineeseen on maapallolla alkanut mineraalien valtakunnasta eli kivikunnasta (jossa aistimukset ovat olleet vain hyvin jähmeitä kuten kuvitella saattaa, esim. kuuma ja kylmä, rapautuminen jne.) siirtyen sitten kasvavien kiteiden kuten suola ja kristallit jne. kautta kasvikuntaan jossa aistimukset olivat jo hieman selkeämpiä kuten valo ja pimeys, vuodenaikojen vaihtelu jne.
Hengen involuution saavuttaessa eläinkunnan olivat kokemukset ja aistimukset jo selkeästi rajumpia muokaten otusta, joka joutui ne kokemaan; nälkä, jano, pelko,kipu, himo/kiima jne. kunnes involuutio saavutti materiassa huippupisteensä eli ihmisen, jolla oli ja yhä on vaihtelevan tasoinen yksilöllinen tajunta. >Tässä vaiheessa olisi tarkoitus alkaa nousu takaisin kohti hengen todellista kotia eli taivasmaailmoja vaan onko niin tapahtunut kovinkaan yleisesti? ... no arvelisin ettei ole ja suuri osa ihmiskunnasta elää ns. ihmiseläimena vailla tietoa siitä, että heidän pitäisi muokata itsestään jotakin korkeampaa. Huoh. "Syyllisiä" tähän voi jokainen miettiä tykönään... >Miten kauan onkaan kulunut ensimmäisistä kivistä maapallon pinnalla siihen päivään jolloin ihminen alkeellisemmassa/ensimmäisessä muodossaan jossain Lemurian kadonneella mantereella otti ensi askeleitaan materian maailmassa. Miljoonia vuosia, huh. >Ja koko ajan se, mikä me OIKEASTI olemme eli SÄDE jumalallisesta kaikkitietoisuudesta, jumaluudesta, joka on ns. naulannut itsensä materian ristille, jotta maailma voisi ilmetä (älä kysy miksi), on vaeltanut läpi näiden kehityskausien.
Henki on vajonnut niin syvälle materiaan, että emme voisi muistaa omaa alkuperäämme ellei joku opettaja olisi sitä meille kertonut ja antanut neuvoja miten vapautua materiasta ja nousta takaisin oikeille asuinsijoillemme hengen maailmoihin. >Tähän aikajanaan sijoitettuna vaikkapa 700 elämää ihmisenä on helppo nakki ?... eikun hihat heilumaan, että pääsee läpi ennekuin portti sulkeutuu sillä aika on käymässä vähiin (suhteellisesti) ja varsinainen isojako tyhmiin ja viisaisiin neitsyihin alkamassa.
Huhutaan, että eläinten kehitys on jo pysäytetty eli he eivät enää siirry sieluina eläinkunnasta yksilöitymisen kautta ihmiskuntaan (kuin äärimmäisen harvoissa poikkeustapauksissa )vaan vasta seuraavassa kehityskaudessa. Uuden lapsisielun, jollainen vasta-alkajat olisivat, kehittyminen veisi liian kauan.

Lue lisää

...tai sitten voisin paremmin sanoa niin että henkihän siis on aina tietoinen, mutta ne käyttövälineet joihin se ottaa yhteyttä ovat mikä enempi sumea ja samea ja mikä enempi henkeä läpipäästävä. Täysin itsetietoiseksi eli henki-tietoiseksi tullut ihminen voisi siis olla ikäänkuin puhdas kristalli niin että hengen valo loistaa virheettömänä hänen lävitseen. Mutta jos silläkin tasolla on olemassa jotain persoonallisia eroja, niin ne voisi nähdä sitten erilaisina kauniina väreinä.

Ehkäpä siis valaistuminen ei ole mitään muuta kuin henkeen samaistuminen, yhtyminen. Tai ainakin niin järeä likiarvo sille kuin se ihmiskehossa on mahdollista.

Ganda kirjoitti:

>>Ymmärtääkseni korkeammat henkiolennot ja vähän alemmatkin elävät korkeammassa/kaikkitietoisuuden/ykseyden tilassa jolloin aikaa ei tarvita jotta osaisi olla oikeassa paikassa tarvittaessa. >tselläni tuo rapiat 700 elämää ei tunnu missään koska olen oppinut hengen olemuksesta materiassa seuraavaa:
Involuutio eli hengen laskeutuminen aineeseen on maapallolla alkanut mineraalien valtakunnasta eli kivikunnasta (jossa aistimukset ovat olleet vain hyvin jähmeitä kuten kuvitella saattaa, esim. kuuma ja kylmä, rapautuminen jne.) siirtyen sitten kasvavien kiteiden kuten suola ja kristallit jne. kautta kasvikuntaan jossa aistimukset olivat jo hieman selkeämpiä kuten valo ja pimeys, vuodenaikojen vaihtelu jne.
Hengen involuution saavuttaessa eläinkunnan olivat kokemukset ja aistimukset jo selkeästi rajumpia muokaten otusta, joka joutui ne kokemaan; nälkä, jano, pelko,kipu, himo/kiima jne. kunnes involuutio saavutti materiassa huippupisteensä eli ihmisen, jolla oli ja yhä on vaihtelevan tasoinen yksilöllinen tajunta. >Tässä vaiheessa olisi tarkoitus alkaa nousu takaisin kohti hengen todellista kotia eli taivasmaailmoja vaan onko niin tapahtunut kovinkaan yleisesti? ... no arvelisin ettei ole ja suuri osa ihmiskunnasta elää ns. ihmiseläimena vailla tietoa siitä, että heidän pitäisi muokata itsestään jotakin korkeampaa. Huoh. "Syyllisiä" tähän voi jokainen miettiä tykönään... >Miten kauan onkaan kulunut ensimmäisistä kivistä maapallon pinnalla siihen päivään jolloin ihminen alkeellisemmassa/ensimmäisessä muodossaan jossain Lemurian kadonneella mantereella otti ensi askeleitaan materian maailmassa. Miljoonia vuosia, huh. >Ja koko ajan se, mikä me OIKEASTI olemme eli SÄDE jumalallisesta kaikkitietoisuudesta, jumaluudesta, joka on ns. naulannut itsensä materian ristille, jotta maailma voisi ilmetä (älä kysy miksi), on vaeltanut läpi näiden kehityskausien.
Henki on vajonnut niin syvälle materiaan, että emme voisi muistaa omaa alkuperäämme ellei joku opettaja olisi sitä meille kertonut ja antanut neuvoja miten vapautua materiasta ja nousta takaisin oikeille asuinsijoillemme hengen maailmoihin. >Tähän aikajanaan sijoitettuna vaikkapa 700 elämää ihmisenä on helppo nakki ?... eikun hihat heilumaan, että pääsee läpi ennekuin portti sulkeutuu sillä aika on käymässä vähiin (suhteellisesti) ja varsinainen isojako tyhmiin ja viisaisiin neitsyihin alkamassa.
Huhutaan, että eläinten kehitys on jo pysäytetty eli he eivät enää siirry sieluina eläinkunnasta yksilöitymisen kautta ihmiskuntaan (kuin äärimmäisen harvoissa poikkeustapauksissa )vaan vasta seuraavassa kehityskaudessa. Uuden lapsisielun, jollainen vasta-alkajat olisivat, kehittyminen veisi liian kauan.

Lue lisää

Minä tarkoitan materialla sellaista materiaa, jota esiintyy maan päällä. Eli sellaista, jossa henki on kätkenyt itsensä tieteellisin keinoin havaittaviin atomeihin/elektroneihin/ioneihin yms. Hengellä taas tarkoitan sitä mikä ei millään keinoin (paitsi ehkä värähtelytaajuuksina) vielä ole mitattavissa. Voidaanhan se henkikin tietysti mieltää materiaksi sen omissa korkeissa piireissä mutta tekstistäsi voisi helposti päätellä, että esim. uskot Jumalan olevan parrakas ukko joka oikeasti ON taivaassa. No vitsi, vitsi tai sitten ei...
*******
Onhan se teosofiaa, mitä sitä kieltämään. Huoh.
En väitänyt ,että kivillä ja kasveilla olisi sielu siinä merkityksessä kuin sen ymmärrämme vaan että koko luomakunta on hengen kyllästämää alkaen pikkuruisemmasta molekyylistä. Sitähän hengen laskeutumisella aineeseen tarkoitetaan.
Q. on tajunnut tarkoitusperäni oikein.

Eläimillä kyllä on sielu, so. joukkosielu, johon voi kuulua satoja tai tuhansia eläimiä riippuen siitä ovatko ne esim. jäniksiä tai hyönteisiä. "Korkeammat" eläimet kuten kissa, koira, hevonen kuuluvat yleensä sellaiseen joukkosieluun, jossa on vähemmän eläimiä. Eläintieteilijöiden vaistoina pitämät taidot ovat peruja juuri tuosta joukkosielusta, joka lukemattomien eläinelämien tuomien kokemusten myötä tietää miten pitää käyttäytyä ja eläin tuon sielun maanpäällisenä ilmentymänä jakaa tuon tiedon.
*****************
Tottakai palataan aina kotiin jokaisen elämän jälkeen mutta minä puhuin lopullisesta muutosta, sanotaan vaikka ihmiskunnan kvanttihypystä, jonka jälkeen ei enää tarvitse palata (kuin opastamaan jälkeenjääneitä jos itse haluaa sellaista työtä tehdä).

Hupaisaa ajatella, että tulkitsit minun julistavan jotakin tuomiopäivää sen raamatullisessa merkityksessä. Tarkoitin vain sitä, että kaikella on loppunsa, jokainen aikakausi päättyy joskus ja ihmiskunnallakin on kehityskaarensa, joka suuntautuu ylöspäin. Ihmiskunnan käydessä yhä henkisemmäksi se väistämättä saavuttaa pisteen, jolloin materia jää taakse ja siirrytään hengen valtakuntaan, so. "kvanttihyppy".

Jos nyt halutaan puhua maailmanlopusta, joka on astronominen tosiasia, jota et voine kieltää, ja aurinkomme laajenee nielaisten lähiplaneetat ja lopulta sammuu muuttuen kääpiöksi, niin asia ei huoleta minua henkilökohtaisesti lainkaan sillä siinä vaiheessa ihmiskunta on jo kulkenut kehityksessään muihin olosuhteisiin, joissa vanhan maapallorukan kuolema ei heilauta ketään puoleen tai toiseen.

"Tyhmillä ja viisailla" neitsyillä tarkoitin kuvata sitä, että jotkut ihmiset eivät halua/ehdi edetä "viisaiden neitsyiden" tahdissa kohti lopullista paluuta vaan jäävät jälkeen siirtyen jonnekin muualle toiseen materian maailmaan jatkamaan harjoituksia kuten itsekin olet järkeillyt.

*********
Sympatiaa kiville, no olkoon vaikka sitäkin, mutta lähinnä tarkoitin vain sitä miten pitkä aika on kulunut siitä kun henki/jumala? aloitti kulkunsa kautta ilmentyneen maailman kohti ihmisyyttä.

***********

Jeesuksen rahastonhoitaja?
********

Ganda kirjoitti:

>>Ymmärtääkseni korkeammat henkiolennot ja vähän alemmatkin elävät korkeammassa/kaikkitietoisuuden/ykseyden tilassa jolloin aikaa ei tarvita jotta osaisi olla oikeassa paikassa tarvittaessa. >tselläni tuo rapiat 700 elämää ei tunnu missään koska olen oppinut hengen olemuksesta materiassa seuraavaa:
Involuutio eli hengen laskeutuminen aineeseen on maapallolla alkanut mineraalien valtakunnasta eli kivikunnasta (jossa aistimukset ovat olleet vain hyvin jähmeitä kuten kuvitella saattaa, esim. kuuma ja kylmä, rapautuminen jne.) siirtyen sitten kasvavien kiteiden kuten suola ja kristallit jne. kautta kasvikuntaan jossa aistimukset olivat jo hieman selkeämpiä kuten valo ja pimeys, vuodenaikojen vaihtelu jne.
Hengen involuution saavuttaessa eläinkunnan olivat kokemukset ja aistimukset jo selkeästi rajumpia muokaten otusta, joka joutui ne kokemaan; nälkä, jano, pelko,kipu, himo/kiima jne. kunnes involuutio saavutti materiassa huippupisteensä eli ihmisen, jolla oli ja yhä on vaihtelevan tasoinen yksilöllinen tajunta. >Tässä vaiheessa olisi tarkoitus alkaa nousu takaisin kohti hengen todellista kotia eli taivasmaailmoja vaan onko niin tapahtunut kovinkaan yleisesti? ... no arvelisin ettei ole ja suuri osa ihmiskunnasta elää ns. ihmiseläimena vailla tietoa siitä, että heidän pitäisi muokata itsestään jotakin korkeampaa. Huoh. "Syyllisiä" tähän voi jokainen miettiä tykönään... >Miten kauan onkaan kulunut ensimmäisistä kivistä maapallon pinnalla siihen päivään jolloin ihminen alkeellisemmassa/ensimmäisessä muodossaan jossain Lemurian kadonneella mantereella otti ensi askeleitaan materian maailmassa. Miljoonia vuosia, huh. >Ja koko ajan se, mikä me OIKEASTI olemme eli SÄDE jumalallisesta kaikkitietoisuudesta, jumaluudesta, joka on ns. naulannut itsensä materian ristille, jotta maailma voisi ilmetä (älä kysy miksi), on vaeltanut läpi näiden kehityskausien.
Henki on vajonnut niin syvälle materiaan, että emme voisi muistaa omaa alkuperäämme ellei joku opettaja olisi sitä meille kertonut ja antanut neuvoja miten vapautua materiasta ja nousta takaisin oikeille asuinsijoillemme hengen maailmoihin. >Tähän aikajanaan sijoitettuna vaikkapa 700 elämää ihmisenä on helppo nakki ?... eikun hihat heilumaan, että pääsee läpi ennekuin portti sulkeutuu sillä aika on käymässä vähiin (suhteellisesti) ja varsinainen isojako tyhmiin ja viisaisiin neitsyihin alkamassa.
Huhutaan, että eläinten kehitys on jo pysäytetty eli he eivät enää siirry sieluina eläinkunnasta yksilöitymisen kautta ihmiskuntaan (kuin äärimmäisen harvoissa poikkeustapauksissa )vaan vasta seuraavassa kehityskaudessa. Uuden lapsisielun, jollainen vasta-alkajat olisivat, kehittyminen veisi liian kauan.

Lue lisää

En nyt tiedä, että mikäs hiton kiire sillä hengellä tänne maailmaan on, että pitäisi kiveen vilahtaa, kun parempaakaan "kehoa" ei ole vielä saatavilla...

Kaikkihan on energiaa ja jos henki ja energia ovat yksi ja sama niin sittenpähän kaikki on yhtä ja samaa "henkeä". Vaikeeta uskoa kuitenkaan, että jossain kivessä olisi tunteva tietoisuus. Voihan maailmankaikkeudessa olla sellaisiakin kiviä mutta maapallon kivet tuntuvat vähän liian jähmeiltä ja kuolleilta moisiksi.

Eläimissä voi olla hyvinkin sielu/joukkosielu, välillä ihmettelee miksi eläimiä rääkätään ja kehittääkö eläinyksilön kärsiminen jotenkin laumasielua?

Jotkut kuoleman kokeneet ovat väittäneet, että myös eläimet siirtyvä astraalitasoille joissa kuoleman jälkeen taas entinen isäntä ja lemmikkieläin kohtaavat uudestaan toisensa: Lemmikkinä joskus elänyt koirakin juoksee häntä viuhuen kohti entistä omistajaansa, tämän palatessa "kotiinsa" henkimaailmaan.

Väitetään, että delfiineillä ja valailla olisi ihmisen lisäksi tällä planeetalla yksilösielu ja että sellaisen tappamisesta koituisi jopa karmaa. Jostain syystä ihmissielu ei kuitenkaan voisi syntyä delfiiniksi tai valaaksi, kuin ehkä vasta joskus pitkän ajan päästä. Valaat ja delfiinit ovat ilmeisesti ihmistä korkeampia "olentoja".

Kuka sitten on oikeassa? Teosofit käsityksineen, meedioiden kanavoimat kirjat, NDE-kokemusten tutkijat, vai kuka? En tiedä mutta uskoisin, että kaikki ovat yhtäaikaa sekä oikeassa, että väärässä, yhden "totuuden" varaan ei kannata liikaa ripustautua vaan kannattaa tutustua mahdollisimman moneen "lähteeseen".

"Lähteet" puolustelevat itseään ja sitä miksi niin monet ovat keskenään ristiriidassa sillä, että joka "tasolla" on omat totuutensa. Riippuu siis siitä mistä "astraalimaailmasta" tietoa kanavoidaan.

Itselläni on lisäksi sellainen käsitys, että jokaiselle aikakaudella on omat "totuutensa", esim. Jeesus toi edellisen aikakauden, jonka loppua nyt elämme, totuuden.

Luulisi kuitenkin, että ihmissielut menisivät kaikki suunnilleen samalle tasolle kuolemansa jälkeen. Ainakin NDE-tapauksissa ihmiset tuntuvat siirtyvän tietyille samoille "tasoille". Väitetään jopa, että tämä "taso" olisi vain muutaman metrin korkeudella maan pinnasta.

>>Tottakai palataan aina kotiin jokaisen elämän jälkeen mutta minä puhuin lopullisesta muutosta, sanotaan vaikka ihmiskunnan kvanttihypystä, jonka jälkeen ei enää tarvitse palata (kuin opastamaan jälkeenjääneitä jos itse haluaa sellaista työtä tehdä).>Hupaisaa ajatella, että tulkitsit minun julistavan jotakin tuomiopäivää sen raamatullisessa merkityksessä. Tarkoitin vain sitä, että kaikella on loppunsa, jokainen aikakausi päättyy joskus ja ihmiskunnallakin on kehityskaarensa, joka suuntautuu ylöspäin. Ihmiskunnan käydessä yhä henkisemmäksi se väistämättä saavuttaa pisteen, jolloin materia jää taakse ja siirrytään hengen valtakuntaan, so. "kvanttihyppy". >Jos nyt halutaan puhua maailmanlopusta, joka on astronominen tosiasia, jota et voine kieltää, ja aurinkomme laajenee nielaisten lähiplaneetat ja lopulta sammuu muuttuen kääpiöksi, niin asia ei huoleta minua henkilökohtaisesti lainkaan sillä siinä vaiheessa ihmiskunta on jo kulkenut kehityksessään muihin olosuhteisiin, joissa vanhan maapallorukan kuolema ei heilauta ketään puoleen tai toiseen. >"Tyhmillä ja viisailla" neitsyillä tarkoitin kuvata sitä, että jotkut ihmiset eivät halua/ehdi edetä "viisaiden neitsyiden" tahdissa kohti lopullista paluuta vaan jäävät jälkeen siirtyen jonnekin muualle toiseen materian maailmaan jatkamaan harjoituksia kuten itsekin olet järkeillyt.

Ganda kirjoitti:

>>Ymmärtääkseni korkeammat henkiolennot ja vähän alemmatkin elävät korkeammassa/kaikkitietoisuuden/ykseyden tilassa jolloin aikaa ei tarvita jotta osaisi olla oikeassa paikassa tarvittaessa. >tselläni tuo rapiat 700 elämää ei tunnu missään koska olen oppinut hengen olemuksesta materiassa seuraavaa:
Involuutio eli hengen laskeutuminen aineeseen on maapallolla alkanut mineraalien valtakunnasta eli kivikunnasta (jossa aistimukset ovat olleet vain hyvin jähmeitä kuten kuvitella saattaa, esim. kuuma ja kylmä, rapautuminen jne.) siirtyen sitten kasvavien kiteiden kuten suola ja kristallit jne. kautta kasvikuntaan jossa aistimukset olivat jo hieman selkeämpiä kuten valo ja pimeys, vuodenaikojen vaihtelu jne.
Hengen involuution saavuttaessa eläinkunnan olivat kokemukset ja aistimukset jo selkeästi rajumpia muokaten otusta, joka joutui ne kokemaan; nälkä, jano, pelko,kipu, himo/kiima jne. kunnes involuutio saavutti materiassa huippupisteensä eli ihmisen, jolla oli ja yhä on vaihtelevan tasoinen yksilöllinen tajunta. >Tässä vaiheessa olisi tarkoitus alkaa nousu takaisin kohti hengen todellista kotia eli taivasmaailmoja vaan onko niin tapahtunut kovinkaan yleisesti? ... no arvelisin ettei ole ja suuri osa ihmiskunnasta elää ns. ihmiseläimena vailla tietoa siitä, että heidän pitäisi muokata itsestään jotakin korkeampaa. Huoh. "Syyllisiä" tähän voi jokainen miettiä tykönään... >Miten kauan onkaan kulunut ensimmäisistä kivistä maapallon pinnalla siihen päivään jolloin ihminen alkeellisemmassa/ensimmäisessä muodossaan jossain Lemurian kadonneella mantereella otti ensi askeleitaan materian maailmassa. Miljoonia vuosia, huh. >Ja koko ajan se, mikä me OIKEASTI olemme eli SÄDE jumalallisesta kaikkitietoisuudesta, jumaluudesta, joka on ns. naulannut itsensä materian ristille, jotta maailma voisi ilmetä (älä kysy miksi), on vaeltanut läpi näiden kehityskausien.
Henki on vajonnut niin syvälle materiaan, että emme voisi muistaa omaa alkuperäämme ellei joku opettaja olisi sitä meille kertonut ja antanut neuvoja miten vapautua materiasta ja nousta takaisin oikeille asuinsijoillemme hengen maailmoihin. >Tähän aikajanaan sijoitettuna vaikkapa 700 elämää ihmisenä on helppo nakki ?... eikun hihat heilumaan, että pääsee läpi ennekuin portti sulkeutuu sillä aika on käymässä vähiin (suhteellisesti) ja varsinainen isojako tyhmiin ja viisaisiin neitsyihin alkamassa.
Huhutaan, että eläinten kehitys on jo pysäytetty eli he eivät enää siirry sieluina eläinkunnasta yksilöitymisen kautta ihmiskuntaan (kuin äärimmäisen harvoissa poikkeustapauksissa )vaan vasta seuraavassa kehityskaudessa. Uuden lapsisielun, jollainen vasta-alkajat olisivat, kehittyminen veisi liian kauan.

Lue lisää

>Kaikkihan on energiaa ja jos henki ja energia ovat yksi ja sama niin sittenpähän kaikki on yhtä ja samaa "henkeä". Vaikeeta uskoa kuitenkaan, että jossain kivessä olisi tunteva tietoisuus. Voihan maailmankaikkeudessa olla sellaisiakin kiviä mutta maapallon kivet tuntuvat vähän liian jähmeiltä ja kuolleilta moisiksi.

Enpä sanoisi että "tunteva tietoisuus". Sanoin tuolla jossain että henki ei koskaan ole syntynyt tälle tasolle. Hengellä on paremminkin yhteys käyttövälineeseensä, ajattele tämä käyttöväline vaikkapa "käsinukkena"! Jos sinulla on yhteys kiveen, niin eipä siinä kovin kummoisia pysty esittämään, pelkkää mollotusta vain. Mutta kuten kaikki muukin lähtee aina alkeistasolta, niin miksei hengen tutustuminen materiaankin lähtisi. Sellainen osa henkeä (sanotaanko vaikka sielu nyt sitten) joka ei ole koskaan ollut vielä aineen kanssa tekemisissä (no, ei ainakaan tässä maailmankaikkeudessa?) toki tietysti vähän makustelee ensin että miltäs se aine tuntuu. No kovaltahan se tuntuu, jähmeältä.

Hengelle kun ei ole olemassa tietääkseni mitään AIKAA, niin sille on se ja sama jos sitä kivikuntaa tulee ihmeteltyä aika pitkäänkin.

Mutta ihminen on ihan oma tapauksensa. Itseasiassa minulle nyt paukahti mieleen että mitäs jos Pinokkion taru itseasiassa kuvastaa tätä miten henki tulee tietoiseksi ihmisessä ja ihminen tulee tietoiseksi hengestä? Pinokkio on nukke, siten ensialkuun kuin hengen tiedoton väline siinä missä kaikki aiempien oliokuntien kappaleet ovat olleet. Mutta sitten siinä herää aavistus että se voisi ihan oikeasti ELÄÄ, joka sitten vastaisi sitä että ihmiseläimelle tulee kaipuu todelliseen tietoiseen ihmisyyteen.

Tietenkään eläimet eivät ole mitään umpiuunoja esineitä. Onkin sanottu muistaakseni että eläinkunnassa henki näkee unia, ja ihmisenä on valveilla.

Mielestäni henki ei mitenkään välttämättä muutu koko sinä aikana jonka se on yhteydessä johonkin, se on ne käyttövälineet jotka tulevat hienostuneemmiksi, ja ihmistasolla syntyy jonkinlainen välittävä tekijä hengen ja kehon välille: sielu, tietoisuus.

>Jotkut kuoleman kokeneet ovat väittäneet, että myös eläimet siirtyvä astraalitasoille joissa kuoleman jälkeen taas entinen isäntä ja lemmikkieläin kohtaavat uudestaan toisensa: Lemmikkinä joskus elänyt koirakin juoksee häntä viuhuen kohti entistä omistajaansa, tämän palatessa "kotiinsa" henkimaailmaan.

Olen unessa tavannut äskettäin lopetetun rakkaimman kissani, joka tuli onnea ja terveyttä uhkuen häntä pystyssä luokseni.

>Väitetään, että delfiineillä ja valailla olisi ihmisen lisäksi tällä planeetalla yksilösielu ja että sellaisen tappamisesta koituisi jopa karmaa. Jostain syystä ihmissielu ei kuitenkaan voisi syntyä delfiiniksi tai valaaksi, kuin ehkä vasta joskus pitkän ajan päästä. Valaat ja delfiinit ovat ilmeisesti ihmistä korkeampia "olentoja".

Vaikea kuvitella millaista karmaa meressä polskimalla saa aikaiseksi, mutta luonto-ohjelmien perusteella delfiiniurokset saattavat joukkoraiskata naaraan, joten kaippa ne sitten ovat yhtä saatanallista porukkaa kuin ihmiset... :P

Ganda kirjoitti:

“Laumasieluisuus”

Ihmiset tosiaankin käyttäytyy välillä kuin lauma apinoita. Me emme ole kuitenkaan pelkästään apinoita ja meillä on kyky nousta moisen yläpuolelle. Kaikkiallahan ihmiset muodostavat laumoja itselleen. Työpaikoilla, seurakunnissa, harrastuksissa ja vaikka missä. Yksin ei ole hyvä olla, ainakaan aina.

Älykkyydestä ollaan myös kateellisia, ihan niin kuin mistä tahansa “erilaisuudesta”, jonka voidaan katsoa olevan keskimäärin parempi kuin muilla. Elämäntilanteestasi johtuen et halua nähdä itsessäsi mitään kadehdittavaa, se on toki ymmärrettävää mutta kyllä älykkyytesi on oikeasti kadehdittavaa. Ehkä jossain yläasteella kateus on vielä verhotumpaa mutta sitten kun siirrytään vaativampaan opiskeluun, jossa älykkyys alkaa korostua yhä enemmän ja enemmän, niin johan kateus alkaa nostaa rumaa päätään.

Näet maailman julmana paikkana jossa ihmiset on toisiaan piinavia piruja. Vähemmästäkin ahdistuu…

Vaikka terveestä ja esim. iltapäivälehdistä saakin sen kuva, että vain raha, ura ja ulkonäkö ratkaisee, niin se on vain hyvin kapea osa ihmisenä olemista. Materialle ja pinnallisuudelle elämänsä pyhittävät tulevat olemaan enemmän häviäjiä kuin “luuserit“, jos henkistä kasvua ajatellaan. Elämä on kuitenkin siitä erikoista, että koskaan ei ole liian myöhäistä tehdä “parannus” ja kääntyä sisäänpäin, kohti henkeä. Sen voi tehdä vaikka 70-vuotiaana. Materialismi ja pinnallisuus ovat myös omanlaisia “opettajia”.

Olet siis yrittänyt itsemurhaa. Itseni kohdalla kävi niin, ironista kyllä, että kaikki itsetuhoisat ajatukseni katosivat erään erittäin rankan ja suorastaan häpeällisen itsariyrityksen jälkeen tuossa vähän yli 20-vuoden iässä. Tunsin aiheuttaneeni läheisilleni niin raskasta huolta, että tuo TUNNE ylitti oman itsekkään itsemurhaviettini, parantaen itseni yhdellä iskulla itsetuhoisuudestani. Ajattelin vuosikausia lähes päivittäin kuolemaani oman kädenkautta ja kaikki nämä ajatukset katosivat kuin tuhka tuuleen itsariyritykseni jälkeen. En ole koskaan ajatellut, että itsemurha olisi ollut kuitenkaan mikään “kuolemansynti” vaan yksi rankimmista “oppitunneista”. Toisen ihmisen murhaaminen on paljon pahempaa, kuin itsensä tappaminen. Jos joutuisin tilanteeseen jossa joutuisin valitsemaan toisen tai itseni tappamisen väliltä, niin valitsisin jälkimmäisen. Kumman sinä valitsisit? Kummasta uskoisit koituvan enemmän karmaa? Ajattele mikä olisi rakkaudellisuuden mukaista, äläkä anna jonkun nettisivuston, jossa väitetään kokoajan itsemurhan olevan muka pahempi kuin toisen tappaminen, raiskaaminen, kiduttaminen yms.

Itsemurha on huono ratkaisu ja aiheuttaa tosiaankin sen “luokalle jäämisen” mutta ihan saman ja vielä rankempaakin aiheuttaa moni muukin taitamaton teko.

Sodassa tietysti on pakko valita toisen tappaminen, paljon muita vaihtoehtoja ei ole tai ne ovat vielä huonompia mutta ajatellaan, että emme ole nyt sodassa…

Sanotaan muuten, että sodassa toisen tappaminen ei aiheuta karmaa, ellei tappaminen ole ollut tarpeettoman raakalaismainen.

“Kertaus on kertauksen äiti”

Välillä toki sitäkin… ihan hyvä oivallus sinänsä, mutta eihän kaikkea pidä ottaa kirjaimellisesti ja sanasta sanaan.

Joskus kertaus on hyväksi ja joskus siitä ei ole mitään hyötyä ja tämä koskee ihan jokaista asiaa. Maailma on monimutkainen ja säännöissä on usein poikkeuksia. Kyllähän sä fiksuna tajuat tämän.

Sanojen kanssa voi tietysti leikkiä, kuten joku Zen- katsomus tekeekin ja onhan se välillä hauskaa keksiä kaikenlaisia ihme juttuja ja kääntää kaikki ylösalaisin

Uskovat ovat juuri niitä, jotka tuppaavat ottamaan kaiken kirjaimellisesti ja kun heidän juttujaan seurailee, niin hyvin sen kyllä huomaa.

Olet turhautunut jopa itsetuhoisuuteen saakka. Älä luovuta!

Et ole ainoa lajissasi. Sinulla on täällä monia “sieluveljiä ja -siskoja”! Elämä on siitä ihmeellinen ettet voi koskaan tietää mitä seuraavan kulman takana sinua odottaa vaikka kuinka tuntisit, että kaikki on jo koettu ja nähty. Varsinkin nuorempana kokee hyvinkin raskaasti, että maailmassa ei ole enää mitään minua varten. Itsekkin koin nuorena juuri niin ja olin täysin väärässä.

Koulussahan tulee paljonkin pakkopullaa, jos kaikki aineet ei jaksa kiinnostaa. Oletkos kuitenkin koskaan alkanut pitämään jostain aineesta joka on ollut aluksi pelkkää pakkopullaa? Jos kokoajan tehdään vaan sitä mikä on kivaa niin siinä taitaa käydä niin, että ihmisestä kasvaa varsinainen riesa ympäristölleen. Q mainitsi tv-ohjelman jossa lapset saivat kaiken periksi vanhemmiltaan ja varsinaisia "styrankeja" nämä “kakarat” sitten olivatkin.

Joskus on ihan pakko pakottaa ihminen johonkin, että tämä oppisi tajuamaan, että maailmassa on muitakin kuin vain hän ja hänen tarpeensa. Tästä vaan on kyse, kun joskus tehdään myös sitä mikä ei ole kaikkein kivointa maailmassa.

Voin olla poikkeus tai sitten olen syntynyt maan päälle osoittamaan, että täydellinen “luuseri” voi olla suurin voittaja. Jotkut ihmiset on luullu mua suoraan sanottuna jopa Jeesukseksi. No, huhhuh! Itseänikin kyllä joskus ihmetyttää itseni.

Jos Jeesus nyt muuten palais maan päälle, se tuskin syntyis miksikään “superkauniiksi“, “superälykkääksi” yms. Jeesus on liian “korkealta” langetakseen Luciferin “virheeseen”

Jeesus varmaan palaisi opettamaan ihmiskunnalle, että nämä ovat kaikki Jumalan lapsia ja tasavertaisia jopa hänen suhteensa. Jonain päivänä jokainen sielu saavuttaa Jeesuksen tason, eikä sekään ole vielä mikään lopullinen “taso” J

Elämässä tosiaankin riittää että “tehtävä on suoritettu”. Irtopisteitä voi sitten kerätä suorituksen vaativuudella, ja asettaa vaikeuskerrointa vähän ylöspäin. Tietysti pitää ottaa myös olosuhteet huomioon.

Itseäni huvittaa joku “valaistuminen” siinä mielessä, että sehän on mitä itsekkäin tavoite. Tietysti kyse on mysteeristä, “pisteestä“, jossa äärimmäisyys vaihtuu toiseksi.

En tietenkään väitä, että ihan jok’ikisestä kärsimyksestä oppisi niin maan pirusti!

Ihan hölmönäkö mua pidät? Enpä usko. ;-)

Jos joku Nieztche joutui mielisairaalaan niin mitä sitten? Onko mielisairaalaan joutuminen susta merkki tyhmyydestä tai vastaavasta? Muistaakseni totesit itsekin, kuinka moni lahjakas, älykäs ihminen on päätynyt suljetulle. Moni taiteilija esim. on ollut hoidossa. Olen itse tavannut heitä siellä ja muitakin älykkäitä ja varsinkin herkkiä ihmisiä.

Tyhmä ei musta edes voi tulla “hulluksi”, ei sillä riitä älyä, mielikuvitusta ja herkkyyttä tarpeeksi siihen “hommaan” ;-)

Hyvä, että olet ymmärtänyt ettei kannata jäädä “tuleen makaamaan”. Elämässä ei voi voittaa? Millaista “voittoa” olisit lähinnä täältä hakemassa. Kuollessasi et saa täältä mitään mukaan paitsi kaiken “henkisen pääoman” minkä täällä itsellesi keräsit. Se on ainoa todellinen “voitto” mikä on olemassa. Ei ole mitään hyötyä valloittaa koko maailma jos kadottaa itsensä!

Mitä tulee “krissejen” ahdasmielisyyteen tai leveysmielisyyteen niin mitäs sitten? Jotkuthan on vaan vielä sillä “asteella”. Tämä totuus on vaan sisäistettävä ja oltava heitäkin kohtaan ymmärtäväinen. Tottakai välillä tekis mieli vähän “kouluttaa” tietämättömiä mutta ei “perskoulun” eka luokkalaiselle kannata heti lukion viimeisen luokan oppimäärää opettaa Kaikki aikanaan.

Onhan se “vanhalle” totta kai välillä raskasta, kun kaikkialla on vaan tyhmyyttä ja parhaimmillaankin vain keskinkertaisuutta. No, ei se nyt ihan niinkään ole…

Elämä on sellaista kuin miksikä me sen itse teemme!

Elämiä ehkä eletään sitten se 10,50,100 kpl…

Pitää muistaa, että et ole ollut aiemmissa elämissäsi se persoona, joka tässä elämässäsi olet. Et ole aina ajatellut, että kamala olla täällä. Ehkä ajattelet nyt niin koska sinulla on paljon aikaa miettiä ihan turhaa “ollakko vai eikö olla” leikkiä. Lapsethan ovat usein ihmeissään ja intoa täynnä kun maailmaan tutustuvat. Sielukin on aluksi ollut ihan samalla tavalla intoa täynnä ja kokemuksien nälkäinen. Ihminen kestää pahojakin olosuhteita jos ei tiedä paremmasta ja näkee ympärillään, ettei muillakaan nyt niin helppoa. Kun ihmiset oikein pitävät yhtä, niin he pystyvät uskomattomiin selviytymistarinoihin.

Sulla oli huono juttu, että lapsuutesi ei ollut sellainen kuin sen pitäisi olla. Ehkä olit sen valinnut kuitenkin kohdallesi ja tämä on yksi tämän elämäsi “haasteista”, joka pitää voittaa.

Itse uskon valinneeni itselleni juuri tällaisen elämän ja en edes kykene ajattelemaan toisin. Ei voi paljon valittaa, kun kerran itsehän tämän kaiken itselleen petas!

Karmee juttu tuo kohdusta ulos repiminen, mutta näitähän joskus myös tulee eteen.

Ei kuitenkaan lannistuta, mikään ei kestä ikuisuutta, ei edes tuska ja kärsimys! ;-)

Lue lisää

En usko, että älykkyyttä tosiasiallisesti kadehdittaisiin. Älykkyys on kiva olla olemassa, mutta yli 120 ÄO:lla ei lopultakaan tee mitään. Vähän sama kuin jos nainen on 175 pitkä, hän on muiden päiden yläpuolella, mutta 190 on jo hirveä hujoppi, jolla on vaikeuksia löytää vaatteita, kenkiä jne. Liiallisesta älykkyydestä on samoin pelkkää riesaa.

Kyllä, näen maailman julmana paikkana, jossa ihmiset ovat toinen toistaan piinaavia piruja. Ihminen on ihmiselle susi, valitettavasti. Tämä vanha totuus ei ole vuosisatojen saatossa muuttunut miksikään - eikä tule muuttumaankaan. Siksi minua ahdistaa jo ajatuskin, että joudun palaamaan tähän kosmiseen käärmeenpesään. Tämä on myös syy, miksi haluan täältä pois.

Kysyt: "Toisen ihmisen murhaaminen on paljon pahempaa, kuin itsensä tappaminen. Jos joutuisin tilanteeseen jossa joutuisin valitsemaan toisen tai itseni tappamisen väliltä, niin valitsisin jälkimmäisen. Kumman sinä valitsisit?"

On helppoa sanoa, että itseni, mutta siinä tilanteessa minulla nousisi elukka väistämättä pintaan. Minä en kiistä olevani täsmälleen samanlainen elukka kuin nuo muutkin elukat. Todennäköisesti olisin siinä tilanteessa juuri niin elukka kuin elukat ovat.

Oletkos kuitenkin koskaan alkanut pitämään jostain aineesta joka on ollut aluksi pelkkää pakkopullaa? Täytyy myöntää, että en. Olen kyllä katsonut tuota sarjaa, mutta on muistettava myös se kääntöpuoli, eli mitä sitten päinvastainen saa aikaan.

Pakottamalla lopultakaan ei saada aikaan muuta kuin joko uhmamieltä tai sitten silmänpalvontaa. Pahimmillaan se synnyttää kostonhimoa, ja vahingollisimmillaan pakottaminen murtaa luonteen ja syntyy pelkopurija. Pääsääntöisesti muut keinot kuin piiska ja lyöminen toimivat paremmin.

Epäilen, että olet poikkeus. Pääsääntöisesti luusereiksi syntyneet myös pysyvät luusereina. Elämän pokerissa annetaan syntymässä tietyt kortit, ja ne vaihdetaan peruskouluaikana. Sen jälkeen loppuelämä pelataan niillä. Useimmat saavat vain jonkun hain, jotkut saavat parin. Yksi sadasta saa kolmoset tai paremman. Vaihdossa toki jotkut saavat paremmat kortit kuin jaossa, toiset huonommat, mutta pääsääntöisesti samoissa lukemissa pyöritään. Se, kenellä paljon on, se myös paljon saa ja sille paljon annetaan, ja se, kenellä vähän on, siltä otetaan sekin vähä pois.

Jos ja kun elämässä tehtävä on suoritettu, niin miksi tänne kosmiseen käärmeenpesään pitää vielä jäädä pitemmäksi aikaa keikkumaan? Itse olen iltarukouksessani pyytänyt, että kun oma tehtäväni on suoritettu, saisin palata kotiin mahdollisimman pian. En välitä irtopisteistä. Jos ja kun on olemassa muitakin tapoja/paikkoja oppia, haluaisin kokeilla jotain muuta.

Valaistuminen on mielestäni vain keino, ei päämäärä sinänsä. Itse valaistuin miettimällä Descartesin Cogitoa, ja mihin se johtaa. Riittävän pitkälleni asiaa mietiskeltyäni pääsin Jumalan nimeen (sain johdettua sen), ja siinä vaiheessa tuntui kuin minua olisi zapattu jollain lasersäteellä - jokainen soluni tuntui säteilevän ja silmäni sulkiessa näin valtavan kirkkauden.

Voin siis kutsua itseäni boddhiksi tässä vaiheessa. En tiedä, mitä hyötyä minulle siitä on. Lähinnä se vain auttaa ymmärtämään, mistä tässä kaikessa on kyse. Mutta Toivon, että tämä on mnulle viimeinen kertani täällä

Tämä maailma on tehty älykkäille ja kyynisille. Älykkäälle ja herkälle tämä on helvetti. Tyhmä ja herkkä vain ihmettelee, miksi kaikki vittuilevat, ja tyhmä ja kyyninen on liian damiainen tajuamaan että mistä on kyse.

Elämässä ei voi voittaa. Siinä ei edes voi päästä omilleen, eikä luopua leikistä. Millaista voittoa haluaisin täältä? Sellaista, että saisin olla onnellinen, elää turvallisen ja rauhallisen elämän rakastettuna ja saada itsekin rakastaa. ´

Sanot: "Elämä on sellaista kuin miksikä me sen itse teemme!". Totuus ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen. Elämä on sellaista kuin miksikä me teemme sen toisillemme ja millaiseksi sattuma sen tekee. Loppuun voimme vaikuttaa itse.

On toki totta,, että en ole ollut aiemmissa elämissäsi se persoona, joka tässä elämässäsi olen. Mutta ne ovat menneitä, ja se, millä on merkitystä, on nykyinen. Koen vain, että juttuni on nyt finaalissa, ja että olen juuttunut tänne.

Ei kuitenkaan lannistuta, mikään ei kestä ikuisuutta, ei edes tuska ja kärsimys! Toivotaan ainakin niin. Ehkä vain on, että kun on kerran saanut maistaa pienen palan iäisyyttä, kaipaa sinne takaisin.

... kirjoitti:

En usko, että älykkyyttä tosiasiallisesti kadehdittaisiin. Älykkyys on kiva olla olemassa, mutta yli 120 ÄO:lla ei lopultakaan tee mitään. Vähän sama kuin jos nainen on 175 pitkä, hän on muiden päiden yläpuolella, mutta 190 on jo hirveä hujoppi, jolla on vaikeuksia löytää vaatteita, kenkiä jne. Liiallisesta älykkyydestä on samoin pelkkää riesaa.

Kyllä, näen maailman julmana paikkana, jossa ihmiset ovat toinen toistaan piinaavia piruja. Ihminen on ihmiselle susi, valitettavasti. Tämä vanha totuus ei ole vuosisatojen saatossa muuttunut miksikään - eikä tule muuttumaankaan. Siksi minua ahdistaa jo ajatuskin, että joudun palaamaan tähän kosmiseen käärmeenpesään. Tämä on myös syy, miksi haluan täältä pois.

Kysyt: "Toisen ihmisen murhaaminen on paljon pahempaa, kuin itsensä tappaminen. Jos joutuisin tilanteeseen jossa joutuisin valitsemaan toisen tai itseni tappamisen väliltä, niin valitsisin jälkimmäisen. Kumman sinä valitsisit?"

On helppoa sanoa, että itseni, mutta siinä tilanteessa minulla nousisi elukka väistämättä pintaan. Minä en kiistä olevani täsmälleen samanlainen elukka kuin nuo muutkin elukat. Todennäköisesti olisin siinä tilanteessa juuri niin elukka kuin elukat ovat.

Oletkos kuitenkin koskaan alkanut pitämään jostain aineesta joka on ollut aluksi pelkkää pakkopullaa? Täytyy myöntää, että en. Olen kyllä katsonut tuota sarjaa, mutta on muistettava myös se kääntöpuoli, eli mitä sitten päinvastainen saa aikaan.

Pakottamalla lopultakaan ei saada aikaan muuta kuin joko uhmamieltä tai sitten silmänpalvontaa. Pahimmillaan se synnyttää kostonhimoa, ja vahingollisimmillaan pakottaminen murtaa luonteen ja syntyy pelkopurija. Pääsääntöisesti muut keinot kuin piiska ja lyöminen toimivat paremmin.

Epäilen, että olet poikkeus. Pääsääntöisesti luusereiksi syntyneet myös pysyvät luusereina. Elämän pokerissa annetaan syntymässä tietyt kortit, ja ne vaihdetaan peruskouluaikana. Sen jälkeen loppuelämä pelataan niillä. Useimmat saavat vain jonkun hain, jotkut saavat parin. Yksi sadasta saa kolmoset tai paremman. Vaihdossa toki jotkut saavat paremmat kortit kuin jaossa, toiset huonommat, mutta pääsääntöisesti samoissa lukemissa pyöritään. Se, kenellä paljon on, se myös paljon saa ja sille paljon annetaan, ja se, kenellä vähän on, siltä otetaan sekin vähä pois.

Jos ja kun elämässä tehtävä on suoritettu, niin miksi tänne kosmiseen käärmeenpesään pitää vielä jäädä pitemmäksi aikaa keikkumaan? Itse olen iltarukouksessani pyytänyt, että kun oma tehtäväni on suoritettu, saisin palata kotiin mahdollisimman pian. En välitä irtopisteistä. Jos ja kun on olemassa muitakin tapoja/paikkoja oppia, haluaisin kokeilla jotain muuta.

Valaistuminen on mielestäni vain keino, ei päämäärä sinänsä. Itse valaistuin miettimällä Descartesin Cogitoa, ja mihin se johtaa. Riittävän pitkälleni asiaa mietiskeltyäni pääsin Jumalan nimeen (sain johdettua sen), ja siinä vaiheessa tuntui kuin minua olisi zapattu jollain lasersäteellä - jokainen soluni tuntui säteilevän ja silmäni sulkiessa näin valtavan kirkkauden.

Voin siis kutsua itseäni boddhiksi tässä vaiheessa. En tiedä, mitä hyötyä minulle siitä on. Lähinnä se vain auttaa ymmärtämään, mistä tässä kaikessa on kyse. Mutta Toivon, että tämä on mnulle viimeinen kertani täällä

Tämä maailma on tehty älykkäille ja kyynisille. Älykkäälle ja herkälle tämä on helvetti. Tyhmä ja herkkä vain ihmettelee, miksi kaikki vittuilevat, ja tyhmä ja kyyninen on liian damiainen tajuamaan että mistä on kyse.

Elämässä ei voi voittaa. Siinä ei edes voi päästä omilleen, eikä luopua leikistä. Millaista voittoa haluaisin täältä? Sellaista, että saisin olla onnellinen, elää turvallisen ja rauhallisen elämän rakastettuna ja saada itsekin rakastaa. ´

Sanot: "Elämä on sellaista kuin miksikä me sen itse teemme!". Totuus ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen. Elämä on sellaista kuin miksikä me teemme sen toisillemme ja millaiseksi sattuma sen tekee. Loppuun voimme vaikuttaa itse.

On toki totta,, että en ole ollut aiemmissa elämissäsi se persoona, joka tässä elämässäsi olen. Mutta ne ovat menneitä, ja se, millä on merkitystä, on nykyinen. Koen vain, että juttuni on nyt finaalissa, ja että olen juuttunut tänne.

Ei kuitenkaan lannistuta, mikään ei kestä ikuisuutta, ei edes tuska ja kärsimys! Toivotaan ainakin niin. Ehkä vain on, että kun on kerran saanut maistaa pienen palan iäisyyttä, kaipaa sinne takaisin.

Lue lisää

Olen parissa elämässäni tavannut ihmisen johon minulla on oppilaan suhde, ja hän edustaa minulle jotain sellaista kuin ilmeisesti Jeesus edustaa useimmille k-uskovaisille: ihmisen ideaalia. En kuitenkaan usko että tämä mystinen hän on ihan täydellisyyden partaalla, mutta koska itse hänet 1. kertaa tavatessani olin lähes eläimen tasolla ja hän oli silloisen kulttuurin suvereeni jäsen, tunsin eron niin valtavaksi että palvoin häntä kuin koira isäntäänsä.

No mitä sitten... No sitäpä sitten että tämä ihminen (josko todellinenkaan...) on ainoa jonka kanssa olen todella kokenut sen henkisen yhteyden joka periaatteessa pitäisi olla koko olemassaolon kanssa. Kyllä toki luonnossa koen ihanaa yhteyden tunnetta, mutta en niin voimakkaana kuin tämän ihmisen X kanssa. En edes usko että olen joku peevelin parisielu hänen kanssaan, tai jos olen niin samapa tuo. Mutta hän kuitenkin on ollut sellainen linkki johon minä olen kyennyt linkittymään täysin, ja kukaan muu ihminen ei ole ollut. Ei ainakaan myönteisellä tavalla.

Elämäni noin 600 v sitten oli yhtä helvettiä kun tämä ihminen tempaistiin minulta pois, poltettiin roviolla silmieni edessä. Menetys oli niin järisyttävä, kokemus niin traumaattinen etten pystynyt enää unohtamaan häntä, ja ilmeisesti tämän kautta minulle syntyi kyky muistaa menneitä elämiä (pätkittäin). Luulisi että välitila olisi jotenkin elvyttänyt ja lepyttänyt huutavaa sieluani, mutta katinkontit. Jopa tässä nykyisessä elämässäni on aina ollut tietynlainen tyhjyys läsnä, joka ei helpota edes sillä että voin järkeillä että mikäli kuolemaa ei oikeasti ole, niin onhan Opettajani toki jossakin, hänkin, tälläkin hetkellä! Joskus jopa kun puhun hänestä, minulle tulee tietynlainen fiilis, niskassa kihelmöi ja sydän pakahtuu rakkaudesta... Tuntuu että tämä tunne on yhteys häneen!

Voi olla että olen vaan umpihullu ihminen noine kuvitelmineni. Mutta siltikin kokisin että on aivan sama olemmeko täällä Maan päällä, välitilassa vaiko jo finaalissa, sillä pääasia meinä ihmisinä on kokea integraatio Henkeen, ja Hengen kauttahan olemme yhteydessä kaikkeen elolliseen, ja varsinkin tietoiseen elolliseen eli toisiin ihmisiin.

Opettajaani ei ole koskaan viety minulta, sillä hän on minussa silloin kun minä olen Hengen yhteydessä ja Henki on meissä molemmissa ja hän on minussa ja minä olen hänessä... Parhaiten kai tilannetta kuvaa Elisabeth Haichin Vihkimys-kirjassa esittämä valaistumiskokemus siellä jossakin kirjan loppupuolella. EH kokee miten kaikki hänelle rakkaat ihmiset ovat hänessä itsessään.

TÄMÄN vuoksi minä en vihaa fyysisellä tasolla elämistä ja olemista. Tämän vuoksi että Henki on aina läsnä kaikkialla. Tämä on minun katsomukseni ydin, ja puhtainta USKOA minussa, tätä en ole pelkästään älyllisesti päässäni näperrellyt, vaan tämä täyttää koko minun ytimeni ja olemukseni aina silloin kun en ole masennuksen valtaama tai täynnä egoani.

... kirjoitti:

En usko, että älykkyyttä tosiasiallisesti kadehdittaisiin. Älykkyys on kiva olla olemassa, mutta yli 120 ÄO:lla ei lopultakaan tee mitään. Vähän sama kuin jos nainen on 175 pitkä, hän on muiden päiden yläpuolella, mutta 190 on jo hirveä hujoppi, jolla on vaikeuksia löytää vaatteita, kenkiä jne. Liiallisesta älykkyydestä on samoin pelkkää riesaa.

Kyllä, näen maailman julmana paikkana, jossa ihmiset ovat toinen toistaan piinaavia piruja. Ihminen on ihmiselle susi, valitettavasti. Tämä vanha totuus ei ole vuosisatojen saatossa muuttunut miksikään - eikä tule muuttumaankaan. Siksi minua ahdistaa jo ajatuskin, että joudun palaamaan tähän kosmiseen käärmeenpesään. Tämä on myös syy, miksi haluan täältä pois.

Kysyt: "Toisen ihmisen murhaaminen on paljon pahempaa, kuin itsensä tappaminen. Jos joutuisin tilanteeseen jossa joutuisin valitsemaan toisen tai itseni tappamisen väliltä, niin valitsisin jälkimmäisen. Kumman sinä valitsisit?"

On helppoa sanoa, että itseni, mutta siinä tilanteessa minulla nousisi elukka väistämättä pintaan. Minä en kiistä olevani täsmälleen samanlainen elukka kuin nuo muutkin elukat. Todennäköisesti olisin siinä tilanteessa juuri niin elukka kuin elukat ovat.

Oletkos kuitenkin koskaan alkanut pitämään jostain aineesta joka on ollut aluksi pelkkää pakkopullaa? Täytyy myöntää, että en. Olen kyllä katsonut tuota sarjaa, mutta on muistettava myös se kääntöpuoli, eli mitä sitten päinvastainen saa aikaan.

Pakottamalla lopultakaan ei saada aikaan muuta kuin joko uhmamieltä tai sitten silmänpalvontaa. Pahimmillaan se synnyttää kostonhimoa, ja vahingollisimmillaan pakottaminen murtaa luonteen ja syntyy pelkopurija. Pääsääntöisesti muut keinot kuin piiska ja lyöminen toimivat paremmin.

Epäilen, että olet poikkeus. Pääsääntöisesti luusereiksi syntyneet myös pysyvät luusereina. Elämän pokerissa annetaan syntymässä tietyt kortit, ja ne vaihdetaan peruskouluaikana. Sen jälkeen loppuelämä pelataan niillä. Useimmat saavat vain jonkun hain, jotkut saavat parin. Yksi sadasta saa kolmoset tai paremman. Vaihdossa toki jotkut saavat paremmat kortit kuin jaossa, toiset huonommat, mutta pääsääntöisesti samoissa lukemissa pyöritään. Se, kenellä paljon on, se myös paljon saa ja sille paljon annetaan, ja se, kenellä vähän on, siltä otetaan sekin vähä pois.

Jos ja kun elämässä tehtävä on suoritettu, niin miksi tänne kosmiseen käärmeenpesään pitää vielä jäädä pitemmäksi aikaa keikkumaan? Itse olen iltarukouksessani pyytänyt, että kun oma tehtäväni on suoritettu, saisin palata kotiin mahdollisimman pian. En välitä irtopisteistä. Jos ja kun on olemassa muitakin tapoja/paikkoja oppia, haluaisin kokeilla jotain muuta.

Valaistuminen on mielestäni vain keino, ei päämäärä sinänsä. Itse valaistuin miettimällä Descartesin Cogitoa, ja mihin se johtaa. Riittävän pitkälleni asiaa mietiskeltyäni pääsin Jumalan nimeen (sain johdettua sen), ja siinä vaiheessa tuntui kuin minua olisi zapattu jollain lasersäteellä - jokainen soluni tuntui säteilevän ja silmäni sulkiessa näin valtavan kirkkauden.

Voin siis kutsua itseäni boddhiksi tässä vaiheessa. En tiedä, mitä hyötyä minulle siitä on. Lähinnä se vain auttaa ymmärtämään, mistä tässä kaikessa on kyse. Mutta Toivon, että tämä on mnulle viimeinen kertani täällä

Tämä maailma on tehty älykkäille ja kyynisille. Älykkäälle ja herkälle tämä on helvetti. Tyhmä ja herkkä vain ihmettelee, miksi kaikki vittuilevat, ja tyhmä ja kyyninen on liian damiainen tajuamaan että mistä on kyse.

Elämässä ei voi voittaa. Siinä ei edes voi päästä omilleen, eikä luopua leikistä. Millaista voittoa haluaisin täältä? Sellaista, että saisin olla onnellinen, elää turvallisen ja rauhallisen elämän rakastettuna ja saada itsekin rakastaa. ´

Sanot: "Elämä on sellaista kuin miksikä me sen itse teemme!". Totuus ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen. Elämä on sellaista kuin miksikä me teemme sen toisillemme ja millaiseksi sattuma sen tekee. Loppuun voimme vaikuttaa itse.

On toki totta,, että en ole ollut aiemmissa elämissäsi se persoona, joka tässä elämässäsi olen. Mutta ne ovat menneitä, ja se, millä on merkitystä, on nykyinen. Koen vain, että juttuni on nyt finaalissa, ja että olen juuttunut tänne.

Ei kuitenkaan lannistuta, mikään ei kestä ikuisuutta, ei edes tuska ja kärsimys! Toivotaan ainakin niin. Ehkä vain on, että kun on kerran saanut maistaa pienen palan iäisyyttä, kaipaa sinne takaisin.

Lue lisää

>>En usko, että älykkyyttä tosiasiallisesti kadehdittaisiin. Älykkyys on kiva olla olemassa, mutta yli 120 ÄO:lla ei lopultakaan tee mitään. Vähän sama kuin jos nainen on 175 pitkä, hän on muiden päiden yläpuolella, mutta 190 on jo hirveä hujoppi, jolla on vaikeuksia löytää vaatteita, kenkiä jne. Liiallisesta älykkyydestä on samoin pelkkää riesaa. >Kyllä, näen maailman julmana paikkana, jossa ihmiset ovat toinen toistaan piinaavia piruja. Ihminen on ihmiselle susi, valitettavasti. Tämä vanha totuus ei ole vuosisatojen saatossa muuttunut miksikään - eikä tule muuttumaankaan. Siksi minua ahdistaa jo ajatuskin, että joudun palaamaan tähän kosmiseen käärmeenpesään. Tämä on myös syy, miksi haluan täältä pois. >Kysyt: "Toisen ihmisen murhaaminen on paljon pahempaa, kuin itsensä tappaminen. Jos joutuisin tilanteeseen jossa joutuisin valitsemaan toisen tai itseni tappamisen väliltä, niin valitsisin jälkimmäisen. Kumman sinä valitsisit?" >Oletkos kuitenkin koskaan alkanut pitämään jostain aineesta joka on ollut aluksi pelkkää pakkopullaa? Täytyy myöntää, että en. Olen kyllä katsonut tuota sarjaa, mutta on muistettava myös se kääntöpuoli, eli mitä sitten päinvastainen saa aikaan.

Pakottamalla lopultakaan ei saada aikaan muuta kuin joko uhmamieltä tai sitten silmänpalvontaa. Pahimmillaan se synnyttää kostonhimoa, ja vahingollisimmillaan pakottaminen murtaa luonteen ja syntyy pelkopurija. Pääsääntöisesti muut keinot kuin piiska ja lyöminen toimivat paremmin. >Epäilen, että olet poikkeus. Pääsääntöisesti luusereiksi syntyneet myös pysyvät luusereina. Elämän pokerissa annetaan syntymässä tietyt kortit, ja ne vaihdetaan peruskouluaikana. Sen jälkeen loppuelämä pelataan niillä. Useimmat saavat vain jonkun hain, jotkut saavat parin. Yksi sadasta saa kolmoset tai paremman. Vaihdossa toki jotkut saavat paremmat kortit kuin jaossa, toiset huonommat, mutta pääsääntöisesti samoissa lukemissa pyöritään. Se, kenellä paljon on, se myös paljon saa ja sille paljon annetaan, ja se, kenellä vähän on, siltä otetaan sekin vähä pois. >Valaistuminen on mielestäni vain keino, ei päämäärä sinänsä. Itse valaistuin miettimällä Descartesin Cogitoa, ja mihin se johtaa. Riittävän pitkälleni asiaa mietiskeltyäni pääsin Jumalan nimeen (sain johdettua sen), ja siinä vaiheessa tuntui kuin minua olisi zapattu jollain lasersäteellä - jokainen soluni tuntui säteilevän ja silmäni sulkiessa näin valtavan kirkkauden.

Voin siis kutsua itseäni boddhiksi tässä vaiheessa. En tiedä, mitä hyötyä minulle siitä on. Lähinnä se vain auttaa ymmärtämään, mistä tässä kaikessa on kyse. Mutta Toivon, että tämä on mnulle viimeinen kertani täällä >Tämä maailma on tehty älykkäille ja kyynisille. Älykkäälle ja herkälle tämä on helvetti. Tyhmä ja herkkä vain ihmettelee, miksi kaikki vittuilevat, ja tyhmä ja kyyninen on liian damiainen tajuamaan että mistä on kyse.

Elämässä ei voi voittaa. Siinä ei edes voi päästä omilleen, eikä luopua leikistä. Millaista voittoa haluaisin täältä? Sellaista, että saisin olla onnellinen, elää turvallisen ja rauhallisen elämän rakastettuna ja saada itsekin rakastaa. >Sanot: "Elämä on sellaista kuin miksikä me sen itse teemme!". Totuus ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen. Elämä on sellaista kuin miksikä me teemme sen toisillemme ja millaiseksi sattuma sen tekee. Loppuun voimme vaikuttaa itse. >
On toki totta,, että en ole ollut aiemmissa elämissäsi se persoona, joka tässä elämässäsi olen. Mutta ne ovat menneitä, ja se, millä on merkitystä, on nykyinen. Koen vain, että juttuni on nyt finaalissa, ja että olen juuttunut tänne.

Ei kuitenkaan lannistuta, mikään ei kestä ikuisuutta, ei edes tuska ja kärsimys! Toivotaan ainakin niin. Ehkä vain on, että kun on kerran saanut maistaa pienen palan iäisyyttä, kaipaa sinne takaisin.

Mielenkiintoista luettavaa, tosin subjektiivista kuten nämä aina ovat mitä ei oikein voi todistaa.

Itse olen kiinnostunut tietoisuudesta, siis valaistumisesta tai "heräämisestä" mikä ehkä on mielestäni parempi sananvalinta ei-uskonnollisessa tarkoituksessa. En voi kommentoida karmaan, uudelleensyntymään juurikaan koska ne ovat uskomuksia eikä niitä tietääkseni voi kukaan todistaa. Hypnoosissa on koettu edellisä elämiä mutta on myös todettu että hypnoosi on erittäin epäluotettava metodi ja pakottaa vastaajan luomaan fiktiivisiä vastauksia jos kysymys on sellainen jota ei voi kiertää, esim. vastaamalla "en näe mitään, en tiedä jne".

- uskon että aikaa ei ole olemassa kuin ihmisen luomana määreenä, siten ainoa mikä ratkaisee ja mikä on edes olemassa, on tässä ja nyt. Siten turha menneisyyden ja tulevaisuuden ajattelu on ajanhukkaa ja vain vaikeuttaa elämistä jos niitä ajatellaan liikaa. Ego elää menneisyydestä ja tulevaisuudesta, eli odotteista, haaveista ja menneisyyden taakasta jne.

- valaistuminen todellakin on vain keino, mutta myös ihmisen tavoite. Ihminen ei voi päästä parempaan tietoisuuteen kuin valaistuneisuuteen/heräämiseen, miksi sitä sitten halutaan sanoa. Ihmismuodossa oleminen ei voi olla tyydyttävämpää muussa muodossa koska muutoin ego ajaa meitä halujen ja materialismin pauloissa.

- en usko jälleensyntymään tai karmaan, joskin uskon että ihminen on osa kaikkea eli osa lähdettä josta kaikki on. En myöskään ole varma sielusta, joten on hyvinkin mahdollista että ihmismuodossa tietoisuutemme katoaa täysin kun kuolemme. Eli se mitä olet, ei ole enää olemassa kun kuolet. Kuolemanpelko pitää yllä uskomuksia joissa tietoisuus säilyy, vaikka on mahdollista että kun olemme osa kokonaisuutta, ihmisruumiin kuoltua olemme jälleen/edelleen sitä vaikka tietoisuus katoaa.

- Helvetti on vain sana jota voidaan käyttää eri tarkoituksissa. Heränneen ihmisen mielestä epätietoinen ihminen elää helvetissä, eli tavallaan "kadotuksessa" vaikka epätietoinen ihminen ei ole sen huonompi ihminen kuin tietoinen ihminen. Tämä johtuu siitä että herännyt ihminen ei tuomitse ketään koska ei elä egoistisin perustein.

- ihminen kuolee, ruumis mätänee ja muuttuu maaksi. Tietoisuus siirtyy jälleen osaksi lähdettä josta kaikki on kotoisin. Sitä ei tiedä kukaan onko ihmisen tietoisuus tietoinen entiteetti vielä ruumiin kuoltua vai olemmeko vain tässä muodossa tietoisia ruumiin sisällä. Tähän on vain teorioita. Näiden asioiden pähköily ei oikeastaan edesauta mitään, luo vain odotteita ja egoistisia ajatuksia. Elämä on tässä ja nyt, siksi tulevaisuus tai kuoleman miettiminen on turhaa.

- tuonpuoleinen ei ole oikea kotimme, vaan ihmisenä olemme juuri nyt siinä tilassa jossa meidän juuri nyt pitää ollakin. Ei ole oikeaa ja väärää aikaa tai paikkaa. Jos tuonpuoleisessa on jotain, sen näemme sitten, jos tässä tietoisuudessa olemme enää olemassa.

moikka kaikki meen vähän aiheen ohi eli tohon jumalaan mitään jumalaa ei ole olemassa eikä kukaan ole luonut tätä universumia. Sanotaan paljon että jumala loi maan, mutta maa syntyi massiivisesta alkurejähdyksestä. Alussa maa oli niin kuuma paikka, että täällä ei ollut mitään elämää. Mutta kun maa rupesi jäähtymään syntyi ensimmäinen elollinen mutta pieni olio bakteeri. Näistä lähti kehittymään evoluutio, joka on koko ajan muovannut maailmaamme elämää, ja se on fakta. Jumala homma taas tuntuu satuilulta, mutta uskokoon siihen ken haluaa en tuomitse haluan vain selittää tässä ettei mitään erillistä voimaa tarvita maailman ja sen elämän luomiseen. Uskon että on olemassa paikka jossaki tuon puoleisessa ,mutt sen näkee sitt kun kuolema tulee ajankohtaiseks.

Aamen!

...kuulleeni tai lukeneeni. Kumma kun ei nykyään kaikenlainen tämmöinen, paratieteellinen?, oikein tunnu olevan huudossa.

(Obs. Käytän tätä nikkiä lyhenteenä nikistäni Qadesha mikäli en jaksa vaivautua kirjautumaan. Qadesha-profiilistani löytyy osoite foorumille jota nykyisin pyörittelen, mainost mainost...)

-Q- kirjoitti:

...kuulleeni tai lukeneeni. Kumma kun ei nykyään kaikenlainen tämmöinen, paratieteellinen?, oikein tunnu olevan huudossa.

(Obs. Käytän tätä nikkiä lyhenteenä nikistäni Qadesha mikäli en jaksa vaivautua kirjautumaan. Qadesha-profiilistani löytyy osoite foorumille jota nykyisin pyörittelen, mainost mainost...)

Lue lisää

Muistelen itse kasveilla tehdyn kokeen jossa kasveille soitettiin musiikkia.

Klassinen kuulemma sai kasvit voimaan ja kasvamaan paremmin, kun taas repivämpi musiikki, tais olla kamalaa rokkia, vaikutti aivan päinvastoin. Pitäisikö tämä nyt sitten tulkita niin, että siellä on joku sielu paikalla, joka tuntee vaan onko se pelkkää positiivisen ja negatiivisen energian vaihtelua.

No, minähän itse uskon, että musiikki onkin maailmankaikkeuden suurinta ja mystisintä taidetta...

Ganda kirjoitti:

Muistelen itse kasveilla tehdyn kokeen jossa kasveille soitettiin musiikkia.

Klassinen kuulemma sai kasvit voimaan ja kasvamaan paremmin, kun taas repivämpi musiikki, tais olla kamalaa rokkia, vaikutti aivan päinvastoin. Pitäisikö tämä nyt sitten tulkita niin, että siellä on joku sielu paikalla, joka tuntee vaan onko se pelkkää positiivisen ja negatiivisen energian vaihtelua.

No, minähän itse uskon, että musiikki onkin maailmankaikkeuden suurinta ja mystisintä taidetta...

Lue lisää

ja voikukalla on yksi yhteinen geeni. Näin on tutkimus selvittänyt mutta mistä se voi johtua? Liekö se sitten jonkinlainen todiste siitä, että tietoisuus on materian puolella todellakin kulkenut läpi kivi-, kasvi- ja eläinkunnan aina ihmiskuntaan asti. Tunnetustihan eläinkunta (esm. sika ja koira) on geneettisesti lähellä ihmiskuntaa.

Emppu kirjoitti:

ja voikukalla on yksi yhteinen geeni. Näin on tutkimus selvittänyt mutta mistä se voi johtua? Liekö se sitten jonkinlainen todiste siitä, että tietoisuus on materian puolella todellakin kulkenut läpi kivi-, kasvi- ja eläinkunnan aina ihmiskuntaan asti. Tunnetustihan eläinkunta (esm. sika ja koira) on geneettisesti lähellä ihmiskuntaa.

Lue lisää

...sanovat jotkut, ja voihan se niinkin olla. Eli siis tässä tapauksessa kun "alhaalla" fyysisellä tasolla meidän kehomme ovat sukua kaikille muille eläville organismeille, niin ehkäpä "ylhäällä" sielullisellakin tasolla meillä on samoja ominaisuuksia kuin eläimillä.

Mutta tulee kuitenkin muistaa että on myös hyvin yksilöllisiä juttuja, esim. joku eläin kykenee syömään tietyn myrkyllisen kasvin, johon ei sitten taas joku toinen eläin tai ihminen kykenekään.

Joten jos joku kasvi nuupahtaa kun "lapset soittavat räväkkää heviä", niin ei se välttämättä tarkoita että hevi sinänsä olisi ihmisellekin haitallista... Joskin tämä on aika hauska juttu:

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=102&conference=4500000000001278&posting=22000000015250965

Qadesha kirjoitti:

...sanovat jotkut, ja voihan se niinkin olla. Eli siis tässä tapauksessa kun "alhaalla" fyysisellä tasolla meidän kehomme ovat sukua kaikille muille eläville organismeille, niin ehkäpä "ylhäällä" sielullisellakin tasolla meillä on samoja ominaisuuksia kuin eläimillä.

Mutta tulee kuitenkin muistaa että on myös hyvin yksilöllisiä juttuja, esim. joku eläin kykenee syömään tietyn myrkyllisen kasvin, johon ei sitten taas joku toinen eläin tai ihminen kykenekään.

Joten jos joku kasvi nuupahtaa kun "lapset soittavat räväkkää heviä", niin ei se välttämättä tarkoita että hevi sinänsä olisi ihmisellekin haitallista... Joskin tämä on aika hauska juttu:

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=102&conference=4500000000001278&posting=22000000015250965

Lue lisää

jos toi kaikki tän elämän jälkeisestä pitää paikkansa niin mikä helvetti meitä täälä kurjuudessa sitten niin pidättelee? jotenki vaarallista "tietää" tollasia.. ainakin sellasten jolla on hyin veemäinen elämä, vois kuitella tollasen tiedon jälkeen vähän nopeuttavan lähtöönsä sinne "parempiin" oltaviin... tälläsiä mietteitä vaan tuli jostain..

juupajuusano kirjoitti:

jos toi kaikki tän elämän jälkeisestä pitää paikkansa niin mikä helvetti meitä täälä kurjuudessa sitten niin pidättelee? jotenki vaarallista "tietää" tollasia.. ainakin sellasten jolla on hyin veemäinen elämä, vois kuitella tollasen tiedon jälkeen vähän nopeuttavan lähtöönsä sinne "parempiin" oltaviin... tälläsiä mietteitä vaan tuli jostain..

Lue lisää

Tulevat takaisin kun huomaavat että jotain jäi puuttumaan. Nimittäin tuonpuoleisessa ri ei voi olla loputtomasti jos jotain jää kaivelemaan.

Tulee olla täydellisen puhdas omatunto ja muutenkinkaikki asiat täydellisesti ja iloinen mieli, että OIKEASTI osaisi luopua maallisesta elämästä.

Jos jotain jää tekemättä tai kaivelee mieltä, niin on tultava takaisin tekemäöän. Kaikkea ei voi tehdä tuonpuolseisessa. Mm. maalliset ja intohimoiset asiat saavat tyydytyksensä lähinnä maallisessa elämässä.

Me olemme tuonpuoleisessa vähän eri olentoja, ymmärrämme enemmän. Ymmärrämme että jos pakenemme elämää, joudumme sen kohtaamaan yhä uudestaan ja uudestaan. Kaikkein tyhminkin sen ymmärtää siellä.

Joillakin tuonpuoleisen ymmärrys on päällä jo maallisessa elämässä. Heitä sanotaan tietäjiksi.

Elämä kiertää kirjoitti:

Tulevat takaisin kun huomaavat että jotain jäi puuttumaan. Nimittäin tuonpuoleisessa ri ei voi olla loputtomasti jos jotain jää kaivelemaan.

Tulee olla täydellisen puhdas omatunto ja muutenkinkaikki asiat täydellisesti ja iloinen mieli, että OIKEASTI osaisi luopua maallisesta elämästä.

Jos jotain jää tekemättä tai kaivelee mieltä, niin on tultava takaisin tekemäöän. Kaikkea ei voi tehdä tuonpuolseisessa. Mm. maalliset ja intohimoiset asiat saavat tyydytyksensä lähinnä maallisessa elämässä.

Me olemme tuonpuoleisessa vähän eri olentoja, ymmärrämme enemmän. Ymmärrämme että jos pakenemme elämää, joudumme sen kohtaamaan yhä uudestaan ja uudestaan. Kaikkein tyhminkin sen ymmärtää siellä.

Joillakin tuonpuoleisen ymmärrys on päällä jo maallisessa elämässä. Heitä sanotaan tietäjiksi.

Lue lisää

Kaikki palaavat jossain vaiheessa takaisin elämän kiertoon. Kuka ei pysy poissa iäisesti, ei nekään, jotk aovat päässet pois jälleensyntymisen kiertokulusta. Myös maailmat syntyvät aina uudelleen loppumisensa jälkeen.

aina uudelleen kirjoitti:

Kaikki palaavat jossain vaiheessa takaisin elämän kiertoon. Kuka ei pysy poissa iäisesti, ei nekään, jotk aovat päässet pois jälleensyntymisen kiertokulusta. Myös maailmat syntyvät aina uudelleen loppumisensa jälkeen.

Lue lisää

https://keskustelu.suomi24.fi/yhteiskunta/uskonnot-ja-uskomukset/idan-uskonnot
Kysymyksiä ja vastauksia

Anonyymi kirjoitti:

https://keskustelu.suomi24.fi/yhteiskunta/uskonnot-ja-uskomukset/idan-uskonnot
Kysymyksiä ja vastauksia

Lue lisää

https://keskustelu.suomi24.fi/t/18043705/idan-viisauden-helmi

Kuningas joutuu ottamaan osan alamaistensa synneistä, pappi osan kuninkaan synneistä, aviomies osan vaimonsa synneistä ja henkinen opettaja osan oppilaidensa synneistä.


Ahneet ja levottomat ihmiset eivät voi saavuttaa sitä onnea ja rauhaa, jonka henkisen tiedon nektariin tyytyväinen ihminen saavuttaa.


Ole tyytyväinen: vaimoon, kaitselmuksen tahdosta saatuun ruokaan ja lailliseen rikkauteen. Täydentäkää aina itsenne koulutuksessa, henkisessä harjoituksessa, Jumalan Nimien toistamisessa ja hyväntekeväisyydessä.

Anonyymi kirjoitti:

https://keskustelu.suomi24.fi/t/18043705/idan-viisauden-helmi

Kuningas joutuu ottamaan osan alamaistensa synneistä, pappi osan kuninkaan synneistä, aviomies osan vaimonsa synneistä ja henkinen opettaja osan oppilaidensa synneistä.


Ahneet ja levottomat ihmiset eivät voi saavuttaa sitä onnea ja rauhaa, jonka henkisen tiedon nektariin tyytyväinen ihminen saavuttaa.


Ole tyytyväinen: vaimoon, kaitselmuksen tahdosta saatuun ruokaan ja lailliseen rikkauteen. Täydentäkää aina itsenne koulutuksessa, henkisessä harjoituksessa, Jumalan Nimien toistamisessa ja hyväntekeväisyydessä.

Lue lisää

https://keskustelu.suomi24.fi/t/18273516/ihmisen-metafyysinen-rakenne
Ihmisen metafyysinen rakenne

Me kaikki tunnemme ihmisen anatomian, mutta entä metafyysinen rakenne?

https://keskustelu.suomi24.fi/t/18274310/ihmisen-metafyysinen-rakenne--osa-2

https://keskustelu.suomi24.fi/t/18285116/mita-ihminen-tekee-olipa-se-sitten-fyysista-tai-henkista-sama-energia-tulee-lopulta-takaisin

Monien kansojen tiedossa on karman laki, vaikka he eivät tietäisikään, että kyse on karman laista.