En todellakaan ymmärrä Kristiina Elstelän ratkaisua, tanssi turhanpäiväisessä ohjelmassa, vaikka oli juuri vastaanottanut poikansa kuolemasta viestin. HÄNEN TOIMINTANSA EI OLLUT AMMATILLISUUTTA VAAN lähinnä sokkia, josta jonkun olisi pitänyt hänet herättää...
Näen itse työssäni kuolemaa lähes päivittäin ja joka kerta se ravisuttaa ja koskettaa. Sinä päivänä kun sen voi kohdata ilman tunteita - sinä päivänä minun on aika lopettaa työ.
Kun kyseessä äiti, joka menettänyt oman lapsensa...SURULLISTA. En usko että sisimmässään kukaan on sitä mieltä että Kristiinan ratkaisu oli oikea, on vain tarve jollain lailla häntä näillä lauseilla lohduttaa.
Myötätuntoni Kristiinalle kuitenkin, pahinta on se että tämä aiheuttaa paljon vastaavia ilmiöitä jatkossa, onko millään enää mitään merkitystä ?!
Näen itse työssäni kuolemaa lähes päivittäin ja joka kerta se ravisuttaa ja koskettaa. Sinä päivänä kun sen voi kohdata ilman tunteita - sinä päivänä minun on aika lopettaa työ.
Kun kyseessä äiti, joka menettänyt oman lapsensa...SURULLISTA. En usko että sisimmässään kukaan on sitä mieltä että Kristiinan ratkaisu oli oikea, on vain tarve jollain lailla häntä näillä lauseilla lohduttaa.
Myötätuntoni Kristiinalle kuitenkin, pahinta on se että tämä aiheuttaa paljon vastaavia ilmiöitä jatkossa, onko millään enää mitään merkitystä ?!
Vastaukset 3
Vanhimmat
Toissa vuonna sairastuin.
Luulin kuolevani.
Selvisin, ainakin toistaiseksi.
Kuolemasta tuli minulle kaunis asia.
Ympyrä on vain sulkeutunut ja elämä jatkuu.
En todellakaan halua, että kun minä aikanaan jätän
tämän maallisen taipaleen, että minua surraan
silmät punoittaen.
Haluan, että muistetaan ne hyvät ja iloiset hetket ja jatketaan elämää.
Kauniisti sanottu,voimia itsellesi ja terveyttä.
Näin sen olla pitäisikin. Toki Krisse suree poikaansa ja suru ei ohjelman myötä vähene, mutta hän osaa jatkaa elämäänsä eikä pysähdy suremaan silmät punaisena poikansa perään. Elämä jatkuu, vaikka rakkaat ihmiset lähtevät. Mutta se ei tarkoita sitä, että rakkaat ihmiset täytyisi unohtaa.