Maksettuja naisia Vanhasen tekstiviestijupakointia varten

Jo pitemmän aikaa punakeltainen lehdistö on pyydystänyt halukkaita naisia, jotka lähettäisivät tekstiviestejä Vanhaselle, joihin Vanhanen sitten kuuliaisena vastaisi, kun kerran tapanansa on vastata kaikkiin saamiinsa tekstiviesteihin.
Sadoille naisille on MAKSETTU REILUSTI siitä, että he ovat uhrautuneet koekaniineiksi siis pupuiksi.
Vastausviestejä on saatu niin paljon kasaan, että koko loppuvuoden punakeltaisen lehdistön lauantailööppien hätkähdyttävyys on turvattu.
2208
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Maksettiinko Kaarinakin seurustelemaan Vanhasen avioliittoaikana Matin kanssa pari vuotta?
Siitä on liksaa pitänyt jo tulla rutkasti, sen on täytynyt pöntönnikkaroijan rakastajattarena olla uuvuttavan tylsää.
Maksettiinko Karpelan erityisavustaja vakoilemaan Karpelan touhuja ja kertomaan aamuyön maailmanparannusoppitunneista hotellihuoneessa?
Onko Susa palkattu urkkimaan Vanhasen molon kokoa ja ilmoittamaan siitä Iltalehtiin?
Kuka on seuraava, joka palkataan Vanhaselle seuraksi?
Tarttuuko kaunis, mutta petollinen nainen ostoskeskuksen jonossa Mattia kädestä, vai piinaako Matti ostarin kassaa tekstiviestein?
Tarttuuko Vanhanen joka kerta yhtä typerästi juoruihin kuin viikko sitten?
Oppiiko Vanhanen koskaan?
Kuka saadaan Vanhasen tilalle, jos Vanhanene ei palaa tolkkuihinsa?

Äänestä

Vanhanen kulkee maksullisissa naisissa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


asioista perilläoleva kirjoitti:

Jo pitemmän aikaa punakeltainen lehdistö on pyydystänyt halukkaita naisia, jotka lähettäisivät tekstiviestejä Vanhaselle, joihin Vanhanen sitten kuuliaisena vastaisi, kun kerran tapanansa on vastata kaikkiin saamiinsa tekstiviesteihin.
Sadoille naisille on MAKSETTU REILUSTI siitä, että he ovat uhrautuneet koekaniineiksi siis pupuiksi.
Vastausviestejä on saatu niin paljon kasaan, että koko loppuvuoden punakeltaisen lehdistön lauantailööppien hätkähdyttävyys on turvattu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu