Syntiä

Mitä syntiä tahansa teen, se on muihin ja muiden ihmisten synteihin verrattuna samaa ja jos kertoisin sen muille, he pitäisivät ankaran moraalisaarnan ja löisivät agricolan käännöksellä päähän.

Mutta kun en kerro. En. Pidän syntini omana tietonani tahtoen päästä niistä eroon, vaikka sitten tulee vastaan muita paheita ja houkutuksia uusiin synteihin. En toitota asioitani kaikelle maailmalle, en tyrkytä niitä toisille, enkä missään tapaukessa vaadi yleistä hyväksyntää synneilleni.

Homot eivät mahda asioilleen enempää kuin toiset omilleen. Pitäisiköhän vaatia homofoobikkoja ja kristittyjä kohtaan parempaa suvaitsevaisuuskulttuuria? Mitä varten ei voida asioita pitää omana tietonaan, jos kerran pelätään saarnoja tai ei ainakaan olla niiden kanssa sitten samaa mieltä. Luonnollinen seksuaalisuus, jonka Jumala on itse luonut, ei sallisi väärinkäytöksiä kuinka sitten täysin luonnonvastainen ei olisi syntiä? YHDENTEKEVÄÄ, se on jokaisen oma asia, JOTA EI OLE PAKKO KERTOA JA TYRKYTTÄÄ MUILLE.
2162
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Enpä kyllä itsekään suosittele kovin laajaa synneistä kertomista. Ihmiset eivät yksinkertaisesti osaa suhtautua sellaiseen oikein. Paavalikin sanoi huomanneensa tekevänsä, sitä pahaa, jota ei tahdo, muttei sen kummemmin yksilöinyt sitä.

Silti synneistä puhuminen, ja niiden tunnustaminen ihmisille voi olla hyväksi tietyissä tilanteissa. Tällöin on vaan oltava täysin varma toisen ihmisen hengellisestä kypsyydestä.

Äänestä

seksuaalisuus erilaisine suuntauksineen. Se mistä ei puhuta, sitä ei ole?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


repent kirjoitti:

Mitä syntiä tahansa teen, se on muihin ja muiden ihmisten synteihin verrattuna samaa ja jos kertoisin sen muille, he pitäisivät ankaran moraalisaarnan ja löisivät agricolan käännöksellä päähän.

Mutta kun en kerro. En. Pidän syntini omana tietonani tahtoen päästä niistä eroon, vaikka sitten tulee vastaan muita paheita ja houkutuksia uusiin synteihin. En toitota asioitani kaikelle maailmalle, en tyrkytä niitä toisille, enkä missään tapaukessa vaadi yleistä hyväksyntää synneilleni.

Homot eivät mahda asioilleen enempää kuin toiset omilleen. Pitäisiköhän vaatia homofoobikkoja ja kristittyjä kohtaan parempaa suvaitsevaisuuskulttuuria? Mitä varten ei voida asioita pitää omana tietonaan, jos kerran pelätään saarnoja tai ei ainakaan olla niiden kanssa sitten samaa mieltä. Luonnollinen seksuaalisuus, jonka Jumala on itse luonut, ei sallisi väärinkäytöksiä kuinka sitten täysin luonnonvastainen ei olisi syntiä? YHDENTEKEVÄÄ, se on jokaisen oma asia, JOTA EI OLE PAKKO KERTOA JA TYRKYTTÄÄ MUILLE.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu