Kuka nykyisistä piispoista, arkkipiispa (mikä kummajainen nimi) mukaan lukien on mielestäsi, uudestisyntynyt, eli elävässä uskossa Jeesukseen Kristukseen?
Sanahan sanoo:ei sokea voi toista sokeaa taluttaa, molemmat langeavat kuoppaan!
Sanahan sanoo:ei sokea voi toista sokeaa taluttaa, molemmat langeavat kuoppaan!
Vastaukset 6
Vanhimmat
eivät minun paimeniani yksikään. Varsinaisesti seurakuntani on SRK-, vaikka kansankirkossa oonkin jäsenenä. Olen sillä uskolla, ettei piispoja tule kuulla.
taloudellisesti kirkollisveroilla ja jäsenyydellä piispoja ja kansankirkkoa, jotka väärillä opeilla johtaa lukuisia sieluja kadotukseen.
näin luulen .heidän puheistaan päätellen.
"kuka nykyisistä piispoista, arkkipiispa ( mikä kummajainen nimi ) mukaan lukien on mielestäsi, uudestisyntynyt, eli elävässä uskossa Jeesukseen Kristukseen?"
Uskon, että kaikki piispat.
Sana arkkipiispa tulee kreikasta ( ark-epi-skopos= pää-päältäkatsoja ).
on uskossa, toivottavasti olen väärässä.
Mutta puheet ovat niin ympäripyöreitä.
Room. 16:17-18: "Mutta minä kehoitan teitä, veljet, pitämään silmällä niitä, jotka saavat aikaan erimielisyyttä ja pahennusta vastoin sitä oppia, jonka te olette saaneet; vetäytykää pois heistä. Sillä sellaiset eivät palvele meidän Herraamme Kristusta, vaan omaa vatsaansa, ja he pettävät suloisilla sanoilla ja kauniilla puheilla vilpittömien sydämet."