Juha Itkonen

Onko kukaan mormoniuskoinen lukenut Juha Itkosen kirjaa nimeltä Myöhempien aikojen pyhiä? Haluaisin vain tietää mielipiteenne ko. kirjasta.
221420
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

ja kertomassa kirjastaan melko pian sen ilmesymísen jälkeen. Tilaisuus oli Haagan seurakuntakeskuksessa.

Juha Itkonen korosti, että kysymys oli kaunokirjallisesta teoksesta eikä opillisesta esityksestä. Kirjassa kuvattu ei vastaa kirkon käytäntöjä. Silti kirjassa olevat nettikeskustelut ovat melkein kaikessa kirkon opetusten mukaisia. Hän on luultavasti itse käynyt näitä keskusteluja tai saanut jostain niitä käyttöönsä.

Jäsenet pitivät hänen kirjastaan, mutta se tietenkin oli harmi, ettei hän ollut tarkempi todellisuuden suhteen. Monet, minä mukaanlukien, ovat lukeneet tuon kirjan.

Äänestä
  • Mitä siinä kirjassa oli mikä ei ollut totuuden mukaista?
    En ole teosta lukenut, enkä tod.näk. luekaan. Minua vain kiinnostaa mitä siinä väännettiin väärin?

    Äänestä

  • *Xilomeida* kirjoitti:

    Mitä siinä kirjassa oli mikä ei ollut totuuden mukaista?

    niin tiedät.

    lähetyssaarnaajien elämästä annettu kuvaus ei vastannut todellisuutta. Lähetyssaarnaajat eivät seurustele sillä tavalla kuin kuvattiin. Poikkeavuutta oli nimenomaan siinä. Samoin suhde lähetysjohtajaan oli erikoinen. Kuten sanoin, niin opillisesti oltiin enimmäkseen oikeassa, mutta käytännöt poikkesivat.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    "Lähetyssaarnaajat eivät seurustele sillä tavalla kuin kuvattiin."

    "Samoin suhde lähetysjohtajaan oli erikoinen."

    Niin, eihän sellainen ole mahdollista, kun sinäkään et ole nähnyt lähetystyöntekijöitä kuin vain istua nököttämässä somasti kirkon penkeissä puvut päällä. Näkemäsi tarkoittaa ehdottomasti sitä, ettei heillä voi olla normaalia elämää, koska käsityskykysi ei sellaiseen yllä.

    Äänestä

  • hyvänen aika kirjoitti:

    lähetystyötekijöitä jopa muulloin kuin sunnuntaisin. Teen melko paljon yhteistyötä heidän kanssaan, sillä olen ns. seurakuntalähetyssaarnaaja. Teidän tarkoin heidän elämäntapansa.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    lähetystyötekijöitä jopa muulloin kuin sunnuntaisin. Teen melko paljon yhteistyötä heidän kanssaan, sillä olen ns. seurakuntalähetyssaarnaaja. Teidän tarkoin heidän elämäntapansa.

    tekemisiä minkä ehdit.

    Äänestä

  • kyttäät toisten kirjoitti:

    tekemisiä minkä ehdit.

    Lähetyssaarnaajat ovat tiukoista ohjeista huolimatta yksilöitä. Itse tunsin heitä melko laajan kirjon. Joku oli aivan huippu kiva ja toinen taas halveksi kaikkea eurooppalaista.
    Kuinmyös lähetyspresidentit ovat erilaisia ihmisinä...

    Tuo sinun "kyttäyskommentti" tuskin liittyy aiheeseen mitenkään?
    Jos haluat Tapanille vain vi**uilla niin anna emailisi niin Tapsa varmasti meilaa sinulle!
    Ei jaksa tuollaisia lapsellisia kommentteja lueskella, tai pysy edes aiheessa?

    riittää käsittelemään tämän palstan asioita?

    Äänestä

  • kypsyytesi kirjoitti:

    riittää käsittelemään tämän palstan asioita?

    Ei... Oikeasti olen aivoimbesilli, enkä itseasiassa ymmärrä mistään mitään! Kas kun hoksasit!

    Äänestä

  • *Xilomeida* kirjoitti:

    Lähetyssaarnaajat ovat tiukoista ohjeista huolimatta yksilöitä. Itse tunsin heitä melko laajan kirjon. Joku oli aivan huippu kiva ja toinen taas halveksi kaikkea eurooppalaista.
    Kuinmyös lähetyspresidentit ovat erilaisia ihmisinä...

    Tuo sinun "kyttäyskommentti" tuskin liittyy aiheeseen mitenkään?
    Jos haluat Tapanille vain vi**uilla niin anna emailisi niin Tapsa varmasti meilaa sinulle!
    Ei jaksa tuollaisia lapsellisia kommentteja lueskella, tai pysy edes aiheessa?

    Minun kokemukseni lähetyssaarnaajista on se, että huolimatta kirkon ohjeista he liikkuvat myös ilman pariaan, mm. saattelemassa naisia paikasta toiseen. :-)
    Lähetystyön aikana lähetellään kortteja ja kukkasia tytöille ja naisille, vieraillaan ilman paria näiden kodeissa ja käydään öisin kuutamokävelyillä.
    Lähetyspresidenteistä osa on ollut suht. fiuksuja, mutta vähemmän onnistuneita on siunaantunut hämmästyttävän usein juuri Suomeen. Taitaa olla lähetyspresidentin homma sellainen viimeinen jäädyttelypaikka ennen eläkkeelle jäämistä. Tavoitteena on saada ura kirkon palveluksessa viimeiseen huippuun ja homma on lienee myös taloudellisesti ihan kiva.
    Osa tosiaan halveksii kaikkia eurooppalaisia ja suomalaisia erityisesti, kaikki on paremmin ja parempaa Amerikassa ja se muistetaan myös tuoda sanallisesti esille.
    Minun huippukokemukseni lähetyssaarnaajista on pyyntö odottaa Phillip Estesiä täällä Suomessa, kunnes hän tulee minua hakemaan. Pyyntö esitettiin ollessani 14-vuotias ja odotin monta vuotta. Nyt hän on Suomessa lähetyspresidenttinä, mutta valitettavasti naimisissa toisen naisen kanssa! Sääli, ettei moniavioisuus ole tällä hetkellä MAP-kirkossa voimassa. :-)

    Äänestä

  • kokemus täällä kirjoitti:

    tämäkään kaveri ei kyllä ole lukenut :)

    Äänestä

  • silti kirjoitti:

    tämäkään kaveri ei kyllä ole lukenut :)

    Mormoneilla ja erityisesti amerikkalaisilla sellaisilla on raamatuntuntemus kovin heikkoa. Kirkossa keskitytään enemmän sen omiin pyhiin kirjoituksiin. Minä en silti menisi väittämään, että mormoneilta on kokonaan raamattu lukematta. Puutteellisesti ymmärretty se kyllä on, minun mielestäni.

    Äänestä

  • heikkoa kirjoitti:

    ja ne ovat paitsi Mormonin kirja, myös ilmoitukset profeetalle eli Oppi ja liitot ja Kallisarvoinen Henki sekä Raamattu.
    Ja ne luetaan ja opiskellaan hyvin jo lapsesta asti. Myös Raamattu. Oma poikani oli lähetyssaarnaajana kaksi vuotta ja voisit kysyä minkä kohdan vain niin hän sanoisi sinulle heti luvun ja jakeet.

    Äänestä

  • *Xilomeida* kirjoitti:

    Ei... Oikeasti olen aivoimbesilli, enkä itseasiassa ymmärrä mistään mitään! Kas kun hoksasit!

    Noi on vaan joidenkin nuorten tapakommentoida, kun eivät päästään mitää kehittävää saa ulos muuten... ja jotakin "vitsikästä" pitää heittää... Sitten naureskellaan kavereiden kanssa kun joku meistä nielaisee syötin... ;-)

    Xilomeida, ei kannata vastata moisiin teksteihin...

    Äänestä

  • zappax kirjoitti:

    Totta turiset kuomaseni. =)

    Hyvää alkanutta viikkoa zulle zappa!

    Äänestä

  • zappax kirjoitti:

    Noi on vaan joidenkin nuorten tapakommentoida, kun eivät päästään mitää kehittävää saa ulos muuten... ja jotakin "vitsikästä" pitää heittää... Sitten naureskellaan kavereiden kanssa kun joku meistä nielaisee syötin... ;-)

    Xilomeida, ei kannata vastata moisiin teksteihin...

    omakaan tuhertelusi tällä palstalla yhtään sen laadukkaampaa.

    Äänestä

  • *Xilomeida* kirjoitti:

    Lähetyssaarnaajat ovat tiukoista ohjeista huolimatta yksilöitä. Itse tunsin heitä melko laajan kirjon. Joku oli aivan huippu kiva ja toinen taas halveksi kaikkea eurooppalaista.
    Kuinmyös lähetyspresidentit ovat erilaisia ihmisinä...

    Tuo sinun "kyttäyskommentti" tuskin liittyy aiheeseen mitenkään?
    Jos haluat Tapanille vain vi**uilla niin anna emailisi niin Tapsa varmasti meilaa sinulle!
    Ei jaksa tuollaisia lapsellisia kommentteja lueskella, tai pysy edes aiheessa?

    Tässäkin keskustelussa taas nähdään tämä "uskon ennemmin yhtäkään mormonia tuntematonta kirjailijaa kuin lukuisia lähetystyössä itse palvelleita mormoneja" asetelma. Me mormonit emme tiedä mitään kirkostamme emmekä lähetyssaarnaajien käytännöistä. Emme edes silloin jos me itse ja lisäksi valtaosa ystävistämme on ollut lähetystyössä. Siitäkin asiasta totuudenmukaisemman kuvan antaa joku kirjailijanalku, jonka kaikki tiedot perustuu kirjallisiin lähteisiin ja joka ei ole ikinä yhtäkään lähetyssaarnaajaa tavannut. Hän tietää kaikkein varmimmmin, minkälaista elämää lähetyssaarnaajat viettävät, vaikkakin itse on ihan toista mieltä, eikä aikonutkaan kirjaa minään dokumenttina esittää vaan fiktiona.

    Äänestä

  • Tätsykkä kirjoitti:

    että kukaan entinen MAP-kirkon jäsen ei tajua yhtikäs mitään koko touhusta, vaan on pelkästään pahansuopuuttaan valehtelemassa joka välissä kaikesta. Eikö vain?

    Äänestä

Kirja oli ihan hyvä romaaniksi. Ja kun Juha vielä kehittyy niin meillä on Suomessa ihan varteenotettava kirjailija.

Itkonenhan on todennut että hän ei ollut ottanut selville varsinaisesti mitään kun tuon kirjan kirjoitti. Joten hyvä yritys minusta henkilölle jonka kontakti kirkkoon liittyy kotipaikkakunnalla nähtyihin lähkäreihin (Hämeenlinna? Minusta tuo kirjan kuvaus kaupungista oli Hämeenlinna..).

Lähkärit eivät sääntöjensä puitteissa voi käyttäytyä ko. kuvatulla tavalla. Poikkeuksiakin on, eli kyllä Suomessa yhteen aikaan oli aika villi meno päällä (joskaan ei-jäsenen mielestä meno ei varmaankaan ihan villiä ollut - mutta konservatiivisten mormonien mielestä kyllä).

Että minusta lukemisen arvoinen kirja kaikenkaikkiaan. En ainakaan minä ole yöuniani menettänyt...

Äänestä

...ja tein siitä lukion lopputyönikin. Hyviä ajatuksia Itkosella kirjassaan oli ja pidin etenkin siitä tavasta miten hän kuvasi suomalaisia ja suomalaisuutta. Uskonnolliset kohdat ja epäkohdat ovatkin sitten kaunokirjallisuuden ulkopuolelle menevä juttu, mutta siis kaunokirjallisuuden kannalta teos olis ihan luettava.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

foolonthehill kirjoitti:

Onko kukaan mormoniuskoinen lukenut Juha Itkosen kirjaa nimeltä Myöhempien aikojen pyhiä? Haluaisin vain tietää mielipiteenne ko. kirjasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu