Nyt on jo keskustapuolueen kuollon aika

Emme elä enää 50-lukua jolloin suuri osa suomalaisista sai toimeentulonsa kituisista suomen pohjoisista pelloista.

On jo aika tunnustaa 2000-luku ja antaa agraaripuolueen mennä, joka ei edes osaa uudistautua nykyajan vaatimuksiin.

Suurella huolestuneisuudella olen myös seurannut pääministerimme hermojen menetystä turhan päiväisistä keltaisen journalismin jutuista.

Entäpä sitten jos tulee se tosi paikka?.

Tunnen suurta huolestuneisuutta, jos maamme tärkeintä virkaa pitää hermoheikko nynny.
8294
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Hermoheikkous ja sosialistinen vallankumous on aina ollut Keskustan ongelma..

Näin on ollut
1917-1918,
1939-1945,
1956,
1991,
2002-2003.

Kumma juttu, että joka kerta näihin tapauksiin on liittynyt myös maanpetoksellisia elementtejä...
Mikäköhän puolue on mahtanut olla kyseessä ?

Milloinkahan demarit lopettavat maanpetoksellisen toimintansa ?

Äänestä
  • Itse olen kokoomuksen kannattaja.

    Toisen maailmansodan jälkeen ihailen henkilökohtaisesti J.K. Paasikiven toimintaa vaaran vuosina.

    Äänestä

  • jupex kirjoitti:

    Itse olen kokoomuksen kannattaja.

    Toisen maailmansodan jälkeen ihailen henkilökohtaisesti J.K. Paasikiven toimintaa vaaran vuosina.

    Paasikivi lukeutunee yhdeksi heistä.

    Ryti kantoi hetken aikaa koko kansakunnan tulevaisuutta hartioillaan.
    Mannerheim johti maltillisesti Suomen LAILLISTA armeijaa itsenäisyystaistelussa useammankin kerran, ensin 1917-1918, sittemmin 1939-1945.

    Kallio presidenttinä johti Suomen läpi talvisodan ja kuoli tehtäviensä aiheuttamiin rasituksiin Maammelaulun soidessa Helsingin asemalla.

    Kekkonen johti Paasikiven jälkeen presidenttinä Suomen SOSIALISMIN uhkan alla kylmän sodan vuosina ja onnistui lopulta saamaan aikaan ETYK-prosessin Helsingissä, joka johti lopulta kylmän sodan loppumiseen ja aseistariisuntaan. Kekkonen toimi osalta osaltaan ennen presidenttikauttaa Suomen hyväksi muissa tehtävissä.

    Eikä varmaan pidä unohtaa Esko Ahoa, joka pysäytti Suomen talouden syöksykierteen Suomen talaouden joutuessa lamaan entisen valtiovarainministeri demari Liikasen aikaansaaman velkapommin jäljiltä . Keskusta ja Kokoomus joutuivat hallitusvastuuseen pahassa paikassa, mutta Suomen talous vakautettiin.

    Jostain kumman syystä keskusta ja kokoomus eivät kuitenkaan ole ryhtyneet demarien kaltaiseen maanpetokselliseen toimintaan, jonka seurauksena 1918 SDP:n johto joutui pakenemaan Neuvostoliittoon..

    Äänestä

  • vastuunkantajia kirjoitti:

    Unohtui vielä sen verran, että 2003 Jäätteenmäki esti Lipposen pääministerinä tekemän Suomen perustuslain, rauhanturvalain ja rikoslain vastaisen toiminnan Irakin invaasion yhteydessä.

    Pääministeri Lipponen kävi kauppaa Suomen liittymisellä Irakin sotaan, jotta pääministeri Lipponen olisi päässyt Euroopan Unionin korkeaan virkaan. Demarit pettävät maansa henkilökohtaisen edun vuoksi. Ihan joka kerta.

    Äänestä

  • esti Lipposen lainvastaisen... kirjoitti:

    Unohtui vielä sen verran, että 2003 Jäätteenmäki esti Lipposen pääministerinä tekemän Suomen perustuslain, rauhanturvalain ja rikoslain vastaisen toiminnan Irakin invaasion yhteydessä.

    Pääministeri Lipponen kävi kauppaa Suomen liittymisellä Irakin sotaan, jotta pääministeri Lipponen olisi päässyt Euroopan Unionin korkeaan virkaan. Demarit pettävät maansa henkilökohtaisen edun vuoksi. Ihan joka kerta.

    Pääministerinä Lipponen lupasi Valkoisessa talossa vastoin Suomen perustuslakia, rauhanturvalakia ja rikoslakia liittää Suomen Irakin vastaiseen sotakoalitioon.

    Tästä ei ole epäselvyyttä, se käy ilmi pääministeri Lipposen lausunnoista julkiselle medialle.

    -----------------------------------------
    Halukkaiden koalitio
    Wikipedia.

    Halukkaiden koalitio oli Yhdysvaltain kokoama liitto, joka tuki Irakin sotaa 2003 Irakin väitettyjen joukkotuhoaseiden riisumiseksi ja YK:n turvallisuusneuvoston ehdollisina antamien päätösten toimeenpanemiseksi. Koalitiolle annettava tuki vaihteli sotilasoperaatioihin osallistumisesta ylilento-oikeuteen ja poliittiseen tukeen.

    Julkisesti liittoumaan liittyi 48 maata. Yhdysvaltain silloisen ulkoministerin Colin Powellin mukaan liittoumaan kuului myös monia muita maita, jotka eivät kuitenkaan julkisesti tahtoneet sitä tunnustaa.[1] Liittoumaan epävirallisesti liittyneitä maita saattoivat olla muun muassa Kanada ja Suomi.[2] Suomessa syntyi vuoden 2003 eduskuntavaalien loppusuoralla niin sanottu Irak-skandaali, kun Keskustan silloinen puheenjohtaja Anneli Jäätteenmäki syytti silloista pääministeri Paavo Lipposta Suomen liittämisestä Yhdysvaltain liittoumaan. Kohun käänteistä seurasi oikeudenkäynti ja Jäätteenmäen pikainen syrjäyttäminen maan uuden hallituksen johdosta.

    Äänestä

  • vastuunkantajia kirjoitti:

    Paasikivi lukeutunee yhdeksi heistä.

    Ryti kantoi hetken aikaa koko kansakunnan tulevaisuutta hartioillaan.
    Mannerheim johti maltillisesti Suomen LAILLISTA armeijaa itsenäisyystaistelussa useammankin kerran, ensin 1917-1918, sittemmin 1939-1945.

    Kallio presidenttinä johti Suomen läpi talvisodan ja kuoli tehtäviensä aiheuttamiin rasituksiin Maammelaulun soidessa Helsingin asemalla.

    Kekkonen johti Paasikiven jälkeen presidenttinä Suomen SOSIALISMIN uhkan alla kylmän sodan vuosina ja onnistui lopulta saamaan aikaan ETYK-prosessin Helsingissä, joka johti lopulta kylmän sodan loppumiseen ja aseistariisuntaan. Kekkonen toimi osalta osaltaan ennen presidenttikauttaa Suomen hyväksi muissa tehtävissä.

    Eikä varmaan pidä unohtaa Esko Ahoa, joka pysäytti Suomen talouden syöksykierteen Suomen talaouden joutuessa lamaan entisen valtiovarainministeri demari Liikasen aikaansaaman velkapommin jäljiltä . Keskusta ja Kokoomus joutuivat hallitusvastuuseen pahassa paikassa, mutta Suomen talous vakautettiin.

    Jostain kumman syystä keskusta ja kokoomus eivät kuitenkaan ole ryhtyneet demarien kaltaiseen maanpetokselliseen toimintaan, jonka seurauksena 1918 SDP:n johto joutui pakenemaan Neuvostoliittoon..

    Aikonaan Kalliota pidettiin päättämättömänä ja jahkailevana presidenttinä [E. Linkomies] talvisodan oloihin. Valitettavaa tietysti oli Kallion ennenaikainen kuolema.

    Aloite ETYK:iin tuli alkujaan silloisesta Neuvostoliitosta jo vuonna -69.

    Ronald Reagan pyyhki valtaan tultuaan ETYK asiakirjalla takamustaan, koska sillä vain vahvistettiin Neuvostoliiton ote itäblokin maihin.

    Äänestä

  • vastuunkantajia kirjoitti:

    Paasikivi lukeutunee yhdeksi heistä.

    Ryti kantoi hetken aikaa koko kansakunnan tulevaisuutta hartioillaan.
    Mannerheim johti maltillisesti Suomen LAILLISTA armeijaa itsenäisyystaistelussa useammankin kerran, ensin 1917-1918, sittemmin 1939-1945.

    Kallio presidenttinä johti Suomen läpi talvisodan ja kuoli tehtäviensä aiheuttamiin rasituksiin Maammelaulun soidessa Helsingin asemalla.

    Kekkonen johti Paasikiven jälkeen presidenttinä Suomen SOSIALISMIN uhkan alla kylmän sodan vuosina ja onnistui lopulta saamaan aikaan ETYK-prosessin Helsingissä, joka johti lopulta kylmän sodan loppumiseen ja aseistariisuntaan. Kekkonen toimi osalta osaltaan ennen presidenttikauttaa Suomen hyväksi muissa tehtävissä.

    Eikä varmaan pidä unohtaa Esko Ahoa, joka pysäytti Suomen talouden syöksykierteen Suomen talaouden joutuessa lamaan entisen valtiovarainministeri demari Liikasen aikaansaaman velkapommin jäljiltä . Keskusta ja Kokoomus joutuivat hallitusvastuuseen pahassa paikassa, mutta Suomen talous vakautettiin.

    Jostain kumman syystä keskusta ja kokoomus eivät kuitenkaan ole ryhtyneet demarien kaltaiseen maanpetokselliseen toimintaan, jonka seurauksena 1918 SDP:n johto joutui pakenemaan Neuvostoliittoon..

    Esko Aho teki mitä pääministerin pitikin tehdä siinä taloudellisessa tilanteessa.

    Lisäksi Aho runttasi Suomen EU:hun maaseudun vastustuksesta huolimatta.

    Ehkä juuri siksi pidän edelleen E.Ahoa keskustan menestykseenpänä poliitikkona 1900-luvulla.

    Äänestä

Vihdoinkin porvarit vastaan punikit.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

jupex kirjoitti:

Emme elä enää 50-lukua jolloin suuri osa suomalaisista sai toimeentulonsa kituisista suomen pohjoisista pelloista.

On jo aika tunnustaa 2000-luku ja antaa agraaripuolueen mennä, joka ei edes osaa uudistautua nykyajan vaatimuksiin.

Suurella huolestuneisuudella olen myös seurannut pääministerimme hermojen menetystä turhan päiväisistä keltaisen journalismin jutuista.

Entäpä sitten jos tulee se tosi paikka?.

Tunnen suurta huolestuneisuutta, jos maamme tärkeintä virkaa pitää hermoheikko nynny.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu