Nimittäin eräs mielenkiintoinen juttu taas sivistyksen ystäville. Että ei kun lataamaan, ja kommentoimaan.
Nimittäin pyydettiin linkkejä tähän, ja vaikka niin varauksella suhtaudunkin internet-materiaaliin, niin vaivauduin lukemaan tämän ja totesin sen asialliseksi.
Minkälainen jumalakuva sinulla on?
Kannattaa lukea ihan ajatuksella, vaikka tuota tekstiä onkin. Luulisi Telluakin kiinnostavan :)
www.dtl.fi/mattihyrck.rtf
Nimittäin pyydettiin linkkejä tähän, ja vaikka niin varauksella suhtaudunkin internet-materiaaliin, niin vaivauduin lukemaan tämän ja totesin sen asialliseksi.
Minkälainen jumalakuva sinulla on?
Kannattaa lukea ihan ajatuksella, vaikka tuota tekstiä onkin. Luulisi Telluakin kiinnostavan :)
www.dtl.fi/mattihyrck.rtf
Vastaukset 6
Vanhimmat
Tallensin jutun, luen sitä sitten kun ehdin. Tällä hetkellä 1/15 sivua vilkaistuani lähinnä osui silmään tämä:
>Tyypillistä on, että suh-teessa Jumalaan ihmi-nen omaksuu itselleen lapsen roolin ja antaa vastaavasti vanhemman roolin Jumalalle, sekä hyvässä että pahassa.<
Ja onhan se pakko myöntää ettei minulle oikein koskaan ole kolahtanut tämä jumala-juttu vanhempi-hahmona, saati oma itseni jumalan lapsena tuttuun perhetyyliin. Ehkä se kertoo jotain omista perhesuhteistani. Mutta onko sitten ihmisen usko täysin yksi yhteen hänen lapsuudenkokemustensa kanssa? Sitä sietää miettiä.
Uskonnoissa on muuten paljon sellaista mikä toistuu ympäri Maan. Luostarit buddhalaisilla ja kristityillä, ajatukset uskonnon johtohahmon neitseellisestä sikiämisestä, persoonajumala Hare Krishnoilla ja kristityillä jne. Onko ihmislaji oman alitajuisen kaavamaisuutensa uhri...
***
Viime aikoina on ollut paljon asiatonta roskaa tällä palstalla kristittyjä kohtaan, ja sikäli ymmärrän jos sinulle tulee tunteita että kaikki ovat heitä vastaan. Omaa kilpeäni voin kiillottaa sen verran että mielestäni kristitytkin tälle pallolle mahtuvat... Vaikka olenkin itse ollut ankara heitä kohtaan. (En pidä muitakaan uskontoja järin suuressa arvossa, mutta niistä on turha puputtaa tässä maassa missä ne ovat pelkkä kuriositeetti.)
En ole lukenut juttujasi pitkään aikaan, kaikkia, koska pelkään pahoin että sukset voisivat taas mennä ristiin. What's the point... Ehkä emme vain pärjää keskenämme ja sillä siisti. Sanoin itse varmasti monta kertaa sellaista mitä olisin voinut jättää sanomatta, ja olisi hurskastelua alkaa nyt lässyttää jotain herttaisia. So, let's just be cool. Eikä mitään pitkällisiä debatteja enää, minä en ainakaan niihin ala.
Jotatapauksessa luonteidemme välinen hankaus on ollut hyvin opettavaista.
Olipa kerran käsissäni Hyrkin koko kirja tästä aiheesta, ihan kiinnostava juttu, mutta ...piitkä, ja tiuhaan varattuna kirjastossa..
Ainakin ne erilaiset tavat, joilla eri ihmiset _puhuvat_ jumalakäsityksestään tulevat ymmärretyksi paremmin, ja se miten erilaisia ollaan jo lähtökohdiltammekin.. Tulostin koko jutun. Kunhan luen artikkelin.. Ensimmäiseltä sivulta jo näkee, että 'sismmässämme' on tässä katsottu olevan sentään 'sisäinen sinäkin' eikä vain 'sisäinen minä'. *utelias*
paremmalla ajalla luettava lisää.
Ensitöikseen kyllä tuli mieleen, että näitä isä-äiti-lapsi suhteista kutoutuvia psykologisia malleja on ihan liikaakin kehitelty, eikä ne mielestäni selvitä ihmisen mielentoimintoja "tässä ja nyt" kovinkaan pitkälle. Mutta artikkeli sisälsi kyllä paljon muutakin. Vanhojen myyttien ja satujen tulkintaa, lähihistorian tulkintaa jne... Hieno juttu.
Hieman valaisi tuota aiempaa keskusteluamme, kun lukaisin tuon - tosin en aivan loppuun asti. En esimerkiksi ehtinyt löytämään container-funktiota vielä. Jotakuinkin samoilla linjoilla olen Hyrckin kanssa ollut, tosin en ole systemaattisesti pyrkinyt purkamaan ajatuksiani kuin ehkä näissä keskusteluissa. Ja silti oma näkökantani jää irtonaisemmaksi kuin Hyrckin. Mutta ainakin sain selityksen sille, miksi olen toisaalta itse nähnyt Jumalan yhtä aikaa hyvänä, anteeksiantavana ja armollisena, toisaalta pahana, vihamielisenä ja armottomana. Tämä toisaalta on myöhemmin selittynyt muita teitä, ei psykologian terminologialla. Ehkä jokin tässä artikkelissa piilevä ristiriitaisuus myös onnistuu selittämään sen, miksi pidän itse itseäni niin agnostikkona kuin ateistina. Omassa mielessäni se ei ole mitenkään sanoinkuvaamattoman omituista, vaan hyvinkin loogista, mutta useilla tuntuu olevan melkoisia vaikeuksia hahmottaa sitä. Yhdelle asialle voi olla monta selitystä lähtökohdista ja tutkimuskohteesta riippuen...
Siinähän sitä on. Täytyy kommentoida vielä paremmalla ajalla.
t. V.
Nyt ehdin lukaisemaan artikkelin nopeasti.
Ovelaa noissa piilotajuisissa vanhempi-lapsi luokitteluissa on, että ne voivat tosiaan toimia käyttökelpoisina teoreettisina malleina kuvattaessa ihmisen tiedostamattomia asenteita auktoriteetti-alainen suhteisiin yleisestikin ottaen.
Ja varmaan uskovaisten jumala-suhteeseen, siinäkin tapauksessa että ko. Jumala on kuviteltu.
Houkuttaja, hallitsija, vaatija, vetäytyjä, parantaja ... mutta artikkelista puuttui kokonaan Valvoja ?!
Hmmm... Vaatija. Se voisi olla kanssa aika tyylikäs nimimerkki. Täytyypä pistää korvan taakse.
--------
Aika hyvin tuo Hyrckin tyypittely ja vanhempi-lapsisuhde sopinee myös näihin "räksyttäviin ateisteihin" joilla on tuo traumaattinen viha-kiukuttelusuhde Jumalaan ja jotka kai eivät oikeita ateisteja niinmuodoin olekaan. Tosi ateistilla ei tietenkään voi tuollaista patoutumaa olla, kun ei ole mitään mielikuvaa Jumalasta johon suhde voisi olla.