EU pyrkii tavaroiden, pääoman ja ihmisten vapaaseen liikkumiseen unionin alueella. Tämä johtaisi vaurauden lisääntymiseen. Kuluttajien sanotaan saavan enemmän valinnanmahdollisuuksia. Hintojenkin luvataan laskevan, kun kilpailu lisääntyy. Vaan mitenkähän lopulta mahtaa käydä.
Euroopassa firmat ostavat kovaa vauhtia toisiaan. Ei mitä tahansa firmoja, vaan tietenkin kilpailijoitaan. Tästä käytetään hienoa termiä KONSOLIDOITUMINEN. Ennustan, ettei mene kovin montaa vuotta, kun monella pääomavaltaisella alalla ei eurooppalaisella kuluttajalla ole yhtään sen useampia vaihtoehtoja kuin aikaisemmin kansallisesti. Samat muutamat jättifirmat kauppaavat tuotteitaan Utsjoelta Kanarialle.
EU:lla on kyllä kilpailusäännöt, joiden avulla onkin paljastettu lukuisia kartelleja. Mutta epäilen onko nykyinen sääntely riittävä. Kun markkinoilla on vain muutama iso peluri,niin ne voivat hiljaisestikin "sopia", että tuotantoa tarvittaessa lasketaan, jotta hinnat saadaan taas hilattua pilviin. Tästä alkaa olla paljon esimerkkejä, mm. metsä- ja metallifirmat. Pääomasijoittajatkin ovat samassa kimpassa mukana: uusia yrityksiä ei juuri perusteta, vaan yhdistellään vanhoja kilpailun vähentämiseksi. Maksumies löytyy alatasolta eli kuluttajasta.
EU:ssa firmat kilpailuttavat työvoimaa ja rapauttavat kansallisia verokertymiä. Hyötyjiä ovat noissa suuryhtiöissä johtotehtävissä työskentelevät ja suuromistajat, jotka saavat sikamaisia palkkioita, optioita ja osinkoja. Vapaakaupasta ehkä seuraava hyöty ei taida jakautua ihan oikeudenmukaisesti.
Ei kaikki em. tietenkään yksin EU:n syytä ole, mutta kaunis ajatus toimivista yhteismarkkinoista saattaa edellä sanotun firmojen keskittymisen takia mennä läskiksi.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Pitkästä aikaa hyvä kirjoitus EU palstalla. Hyvä sikäli, että siinä analysoidaan asiaa eikä todeta heti kategorisesti, että EU on taivas tai hevetti.
Kirjoittaja on oikeassa, firmat saavat entistä enemmän valtaa ei vain EU:n sisällä, vaan maailmanlaajuisesti. Kehitys ei ole hyvä ja sille pitää tehdä "jotain". Siihen voi jokainen kuluttaja vaikuttaa omilla valinnoillaan, jos on asian sisäistänyt.
Suomalaista omistusta pörssiyhtiöissä pitää kannustaa. Jokainen voi ostaa noteerattuja osakkeita, pienelläkin summalla pääsee alkuun ja käsiksi "omistajien jättiläisosinkoihin", joita mediassa jatkuvasti paheksutaan.
Mikä siinä muuten on, jos yksityishenkilö omistaa 100 kappaletta Nokian osakkeita ja saa siitä osinkoa 0,37 euroa osakkeeta, on asia OK.
Mutta jos joku taho omistaa miljoona osaketta on sen saama osinko jotenkin moraalitonta?!
Voi, voi, kuka tahansa edes hiukan kansantaloutta lukenut tietää, että idealistinen markkinatalous toimii vain siellä Adam Smithin kuvitteellisella vihannestorilla. Yleensä käy kuten jo Karl Marx 1800-luvulla ennusti, että suuret popsivat pienet poskeensa, jäljelle jää noin 2-5 suurta kilpailijaa ja kartellisoituminen on todellisuutta markkinoilla kuin markkinoilla. Tämä on täysin tunnustettu kehitys ja nykyisin kansantaloustieteilijät mallintavatkin markkinoita ns. peliteorian avulla, jonka kehittäjä sai aikoinaan Nobelin taloustieteen palkinnon.
Tule kunnolla Vapaakaupan puolelle ja ota konjakkia. Änkyröinti saa luvan loppua.
Todennäköisesti kuitenkin toimijoita on enemmän kuin monopolitaloudessa: Katsotko Nesteen olevan kilpailutilanteessa esim Suomessa?
"Hyötyjiä ovat noissa suuryhtiöissä johtotehtävissä työskentelevät ja suuromistajat, jotka saavat sikamaisia palkkioita, optioita ja osinkoja"
"ylikansallinen" aate, kuten talollinen vientifirman omistajana tietää, on juuri se että "ostetaan sieltä mistä halvimmalla saadaan ja saneerataan pihalle".
Talollinen on varmaan ylpeä aatteestaan, ja varsinkin kun on keinotekoinen yliarvostettu euro niin vienti kannattaa .... mutta kannattaa muistaa että lehmästä saa juuri niin paljon maitoa kuin sille ruohoa antaa.... vai mitä lobbarit ? Mutta karhua ei ole vielä metsästetty, älkää myykö vielä sen nahkaa.....