Opettelin tänä päivänä käyttämään MP3-soitinta Media-Playerin kautta. Meinas mennä kärsivällisyys opetellessa sen syntyjä syviä.
No, media- player saikin tuomion minulta ja sanoin että ei tommosella ohjelmalla mitään tee, kun on niin vaikea selkoisesti tehty. Mutta jatkoin kuitenkin opettelua.
Muutaman hetken päästä ymmärsinkin, miten sillä muunnetaan CD-levystä Mp-3 kappaleita. Nyt saan nauttia tästäkin "ohjelmasta" ja sen eduista. Mietin siinä samassa, että näin se on Jumalankin kanssa.
Ihmiset hylkää Jumalan tarjoaman elämän ja lupaukset vain siksi kun Jumalan asiat tuntuu niin vaikea-selkoisilta.
Mutta kun pääsee sisälle Jumalan tuntemiseen ja ymmärrykseen Hänestä, on mahtavaa saada kokea ja tuntea kuinka JUMALA SUHDE TOIMIIKIN.
Vika ei siis ollutkaan vaikeasti ymmärrettävässä Media-Playerissä, tai Jumalan pelastuksessa, vaan siinä että näiden oppimisen tuntemisessa usko meinasi loppua kesken.
Löytämisen ongelma onkin siinä, että tekee liian nopeita johtopäätöksiä ja jättää etsinnän kesken.
Muuten tämä ateisti-palsta on ihan turha. Jos kaikki ateisteiksi itseään nimittävät rukoilisivat vilpittömästi vaikka tämän seuraavan rukouksen, ei olisi pian yhtään ateistia:
POIS ATEISMISTÄ RUKOUS:
JUMALA ILMOITA ITSESI MINULLE POIKASI JEESUKSEN NIMESSÄ, ETTÄ VOIN USKOA SINUUN.
Jumala vastaa tälläiseen rukoukseen varmasti, jos se on vilpitön. Hän ilmoittaa itsensä ihmiselle ja poistaa epäuskon. Koska on luvannut niin sanassaan.
Paavali puhuu tästä: 1.Korintt.2:7
Vaan me puhumme salattua Jumalan viisautta, sitä kätkettyä, jonka Jumala on edeltämäärännyt ennen maailmanaikoja meidän kirkkaudeksemme,
2:8 sitä, jota ei kukaan tämän maailman valtiaista ole tuntenut - sillä jos he olisivat sen tunteneet, eivät he olisi kirkkauden Herraa ristiinnaulinneet -
2:9 vaan, niinkuin kirjoitettu on: "mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mikä ei ole ihmisen sydämeen noussut ja minkä Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat."
2:10 Mutta meille Jumala on sen ilmoittanut Henkensä kautta, sillä Henki tutkii kaikki, Jumalan syvyydetkin.
2:11 Sillä kuka ihminen tietää, mitä ihmisessä on, paitsi ihmisen henki, joka hänessä on? Samoin ei myös kukaan tiedä, mitä Jumalassa on, paitsi Jumalan Henki.
2:12 Mutta me emme ole saaneet maailman henkeä, vaan sen Hengen, joka on Jumalasta, että tietäisimme, mitä Jumala on meille lahjoittanut;
Kuten myös Jeesus:
11:25 Siihen aikaan Jeesus johtui puhumaan sanoen: "Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille.
11:26 Niin, Isä, sillä näin on sinulle hyväksi näkynyt.
11:27 Kaikki on minun Isäni antanut minun haltuuni, eikä kukaan muu tunne Poikaa kuin Isä, eikä Isää tunne kukaan muu kuin Poika ja se, kenelle Poika tahtoo hänet ilmoittaa.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Saanen tehdä omiin kokemuksiini perustuvan korjauksen.
"Ihmiset hylkää Jumalan tarjoaman elämän ja lupaukset vain siksi kun Jumalan asiat tuntuu niin vaikea-selkoisilta."
1) En hylkää elämää, minä elän sitä.
2) "Jumalan asiat" eivät tunnu vaikeaselkoisilta vaan uskovaisten esittäminä usein naurettavan yksinkertaisilta ja selkeän ristiriitaisilta.
Jos jokin jumaluus on nimettävä, soisin sen olevan elämä. Siihen verrattuna olen pieni, sitä kunnioittamalla olen kuitenkin osa tuota jumaluutta ja kiitollinen omasta paikastani maailmassa.
Olen sitä mieltä että mikään Jumala ei varmasti "anna ilmoitusta" lammasmaiselle uskoon haluavalle, joka yrittää esittämäsi rukouksen avulla saada dramaattisen käänteen elämälleen. Tarpeeksi kauan mitä tahansa hokemalla kyseinen hokema tietysti alkaa tuntua todelta.
Ja tietysti se ilmeisin juttu: en usko jumalaan, eli en voi pyytää häneltä mitään rukoilemalla. Jos yrittäisin, se ei enää olisi vilpitöntä, se olisi teeskentelyä.
Minäkin paukahdin saman tien uskikseksi kun laitoin viimekesänä uuden radion virittämään kanavat automaattisesti. Radio Dei napsahti itsestään ykköskanavaksi ja ikään kuin se ei olisi ollut riittävä todiste, niin Jumala asetti Radio Dein myös kanaviksi 18-40!
>>POIS ATEISMISTÄ RUKOUS:
JUMALA ILMOITA ITSESI MINULLE POIKASI JEESUKSEN NIMESSÄ, ETTÄ VOIN USKOA SINUUN.
Jumala vastaa tälläiseen rukoukseen varmasti, jos se on vilpitön.
Lähetän sinulle juttuusi yhden Salomonin viisauden kirjan kirjoituksen. Siinä melkein jutun alussa sanotaan kenelle Jumala ilmestyy ja ketkä Hänet löytävät. Voihan sitä ihan hyvin sanoa Jumalalle myös sen että: En usko sinuun nyt, mutta olen valmis vaihtamaan kantaani, jos ilmoitat itsesi minulle. Ilmoittaa mitä se tarkoittaa: Mielestäni se on ihmisen sisäinen oivallus, ikäänkuin lamppu syttyisi ja oivaltaisi Jumalan olemassa-olon. Muuten Jumalan tunteminen on kaiken onnellisuuden ja edityksen avain.
SALOMON VIISAUDEN KIRJASTA OTE:
1. Rakastakaa vanhurskautta, te, jotka maata hallitsette, ajatelkaa Herraa vilpittömällä mielellä ja etsikää häntä sydämen yksinkertaisuudessa.
2. Sillä hänet löytävät ne, jotka eivät häntä kiusaa, ja hän ilmestyy niille, jotka eivät häntä epäile.
3. Sillä nurjat ajatukset erottavat Jumalasta, ja hänen valtansa epäileminen tulee kuritukseksi ymmärtämättömille.
4. Sillä viisaus ei astu sisälle pahanilkiseen sieluun eikä ota asuntoansa ruumiiseen, joka on synnin vallassa.
5. Sillä kurituksen pyhä henki pakenee vilppiä ja pysyy erillänsä tyhmistä ajatuksista; se väistyy pois, kun vääryys lähestyy.
6. Sillä viisaus on ihmisiä rakastava henki, eikä se jätä rankaisematta pilkkaajaa hänen huultensa sanoista, sillä Jumala on hänen sisimpänsä todistaja ja hänen sydämensä totinen vartija ja hänen kielensä puheitten kuulija.
7. Sillä Herran Henki täyttää maanpiirin, ja hän, joka pitää kaiken koossa, tietää, mitä puhutaan.
..Jumala yhtä monesti kuin mediaplayer?