Kun on vauvana kastettu, se riittää on elämä sitten millaista tahansa. Vain uudelleenkastajat joutuvat helvetin tuleen. Kasteen kaikki kattava armo on käsittämätön.
Kasteen armo
riittää kaikille
10271
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
On pysyttävä kaidalla tiellä ja lapsen uskossa ja Jumalan varjeluksessa. Lapsena saatua kastetta ei kuitenkaan tarvi koskaan uusia, se on voimassa aina voimassa ajan rajan taaksekin. Uudestikasteelle ei pitä mennä.
Isralin kansakin, vaikka sylilapsetkin saivat kaikki kasteen ja kaikki joivat Pyhää Henkeä kasteessa, eivät päässeet perille asti, koskapa he mielistyivät pahaan sanoo Raamattu, Kaikki kuitenkin uskoivat kasteen ja Hengen saamisen jälkeen. Osa hukkui erämaassa. Kastamista tuleekin seurata opetus, rukous ja seurakunnan yhteys ja jatkuva parannus ja palaaminen kasteen armoon katuen syntejä Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä.rippi ja ehtoollinen.
1 Sillä minä en tahdo, veljet, pitää teitä tietämättöminä siitä, että isämme olivat kaikki pilven alla ja kulkivat kaikki meren läpi
2 ja saivat kaikki kasteen Moosekseen pilvessä ja meressä
3 ja söivät kaikki samaa hengellistä ruokaa
4 ja joivat kaikki samaa hengellistä juomaa. Sillä he joivat hengellisestä kalliosta, joka heitä seurasi; ja se kallio oli Kristus.
5 Mutta useimpiin heistä Jumala ei mielistynyt, koskapa he hukkuivat erämaassa.
2. Moos. 14:31
Ja Israel näki sen suuren teon, jonka Herra teki tuhotessaan egyptiläiset. Silloin kansa pelkäsi Herraa ja uskoi Herraan ja uskoi hänen palvelijaansa Moosesta.
Noin huolettomia ne ”vauva-valelletut” ovat, laittomia, mistään mitään välittämättä?
lue mitä Raamattu sanoo asiasta!!!
ilman uskoa Jeesukseen Kristukseen ei ole pääsyä Taivaaseen! kun ihminen tulee uskoon eli henkilökohtaisesti tulee tuntemaan Jeesuksen Kristuksen, Hän antaa voiman tehdä Hänen tahtonsa.
tuo ei ole Jumalan Sanan mukaista, mitä kirjoitat!
Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että Hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka Häneen (Jeesukseen) uskoo, hukkuisi vaan hänellä olisi iänkaikkinen elämä.
Joka uskoo Häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen.
Sillä JOKAINEN, JOKA PAHAA TEKEE, VIHAA VALKEUTTA EIKÄ TULE VALKEUTEEN, ETTEI HÄNEN TEKOJANSA NUHDELTAISI.
Apost.t.17:30. Noita tietämättömyyden aikoja Jumala on kärsinyt, mutta nyt Hän tekee tiettäväksi, että KAIKKIEN IHMISTEN KAIKKIALLA ON TEHTÄVÄ PARANNUS!
Kol.1. Jos te siis olette herätetyt Kristuksen kanssa, niin etsikää sitä, mikä on ylhäällä, jossa Kristus on, istuen Jumalan oikealla puolella.
Olkoon mielenne siihen, mikä ylhäällä on, älköön siihen, mikä on maan päällä.
KUOLETTAKAA siis maalliset jäsenenne: HAUREUS, SAASTAISUUS, KIIHKO, PAHA HIMO JA AHNEUS, JOKA ON EPÄJUMALANPALVELUSTA,
SILLÄ NIIDEN TÄHDEN TULEE JUMALAN VIHA.
1.Joh. 2:15. ÄLKÄÄ RAKASTAKO MAAILMAA ÄLKÄÄKÄ SITÄ MITÄ MAAILMASSA ON. JOS JOKU MAAILMAA RAKASTAA, NIIN ISÄN RAKKAUS EI OLE HÄNESSÄ.
SILLÄ KAIKKI, MIKÄ MAAILMASSA ON, LIHAN HIMO, SILMÄIN PYYNTÖ JA ELÄMÄN KORSKEUS, SE EI OLE ISÄSTÄ, VAAN MAAILMASTA.
MUTTA MAAILMA KATOAA JA SEN HIMO; MUTTA JOKA TEKEE ISÄN TAHDON, SE PYSYY IÄNKAIKKISESTI.
Pyydän sinua avaamaan Raamatun ja lukemaan Uutta Testamenttia esim. Johanneksen evankeliumia. mitä siellä sanotaan, miten ihminen voi pelastua.
vain ne pelastuvat, jotka uskovat Jeesukseen Kristukseen.
mutta miksi väitätte että kastetilaisuudessa julistettu evankeliumi ei riitä ?
voi vielä evankeliumia Jeesuksesta Kristuksesta ymmärtää.
ja näethän sen itsekin hyvä ihminen, että suurin osa niistä jotka on vauvana kastettu, eivät ole tulleet silloin uskoon. uskoontulo=uudestisyntyminen. jos Pyhä Henki tulisi vauvakasteessa, lapsi alkaisi puhumaan Jeesuksesta kun oppisi puhumaan. Sana sanoo, kun Pyhä Henki tulee teihin te saatte voiman ja tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja aina maan ääriin saakka.
Jeesus lupasi myös lähettää meille Pyhän Henkensä opettamaan meitä kaikesta, mitä Hän oli opetuslapsilleen opettanut. kun tulin uskoon Pyhä Henki alkoi opettamaan minua. en ollut lukenut niitä asioita Raamatusta, eikä yksikään ihminen ollut niitä minulle sanonut. en ollut edes lukenut Raamatusta, että israelilaiset ovat Jumalan silmäterä, omaisuuskansa vaan Pyhä Henki vaikutti minussa niin, että yhtäkkiä juutalaisista ja israelilaisista tuli minulle rakkaita. se Pyhän Hengen opetus ja johdatus oli hyvin voimallista, kun olin tullut uskoon. minä en tuntenut ketään uskovia ennestään. mutta onneksi Pyhä Henki näytti minulle asioita, jotka eivät ole minulle enää hyväksi. oikeastaan niistä asioita, jotka ovat syntiä tuli minulle hyvin vastenmielisiä.
Voitto Ramu tarvitsee opetusta alkeissa.
Ihan lyhyesti perisynnistä seuravaa:
Rm 10:12. ”Sentähden, niinkuin YHDEN ihmisen kautta SYNTI TULI MAAILMAAN, ja synnin kautta kuolema, niin kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet -
13. sillä jo ENNEN lakiakin OLI (huomaa mennyt aikamuoto) synti maailmassa, mutta syntiä ei lueta, missä lakia ei ole;
14. kuitenkin kuolema hallitsi Aadamista Moosekseen asti niitäkin, jotka eivät olleet syntiä tehneet samankaltaisella rikkomuksella kuin Aadam, joka on sen esikuva, joka oli tuleva.”.
Laki siis TULI JO Mooseksen aikana, mutta synti oli ennen tuota lain tuloakin maailmassa, mutta syntiä ei TUOLLOIN luettu syyksi ihmisille, mutta KUOLEMA hallitsi kuitenkin ihmisiä Adamista alkaen, tämän lankeemuksen vuoksi, ja hallitsee edelleenkin.
Lapsen ”synnittömyyteen” tuo jae ei siis ole mikään perustelu, ko kohdan asiayhteys tulee siis tuossakin huomioida.
Huomaa, että Jeesuskin syntyi LAIN ALAISUUTEEN koska laki oli tuolloin jo annettu: ”Mutta kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa, vaimosta syntyneen, LAIN ALAISEKSI SYNTYNEEN, lunastamaan LAIN ALAISET”
Lapsetkin ovat siis LAIN ALAISIA heti syntyessään ( ja laki vaatii lain noudattamista), eivätkä vasta kun tulevat laista tietoiseksi. Ja tuosta lain alaisuudesta pitää päästä pois, ja se tapahtuu kasteessa tapahtuvassa uudestisyntymisessä, jolloin ”lihan ruumis poisriisutaan”.(Jeesuksesta ei tarvinnut tuota ”lihan ruumista” poisriisua, koska hän ei ollut siinnyt syntisestä Joosefin siemenestä, vaan Pyhästä hengestä. Hän ei siis ollut perisyyllisyyden alainen, vaikka olikin lain alaiseksi syntynyt.)
Tuota ”lihan poisriisumista” käsittelevä kohta kokonaisuutenaan, jotta ymmärretään kasteen merkitys:
Kol 2:11-12. ”ja hänessä te myös olette ympärileikatut, ette käsintehdyllä ympärileikkauksella, vaan LIHAN RUUMIIN POISRIISUMISELLA, Kristuksen YMPÄRILEIKKAUKSELLA: ollen HAUDATTUINA hänen kanssaan KASTEESSA, JOSSA te
myös hänen kanssaan olette HERÄTETYT USKON KAUTTA, jonka VAIKUTTAA Jumala, joka herätti hänet kuolleista.”.
Riittoisa raamatunkohta. Kaste on siis sydämen ympärileikkaus, josta Jumala käyttää nimitystä ”lihan ruumiin poisriisuminen”. Kasteessa tapahtuu lihan ruumiin (eli perisyntisyyden) poisriisuminen, ja tuon poisriisutun lihanruumiin HAUTAAMINEN. Ja samalla Jumala herättää uuden ihmisen (eli uudestisynnyttää)katoamattoman siemenen, eli Pyhän Hengen kautta.
Huomaa miten se usko syntyy, eli annetaan ihmiselle; ”USKON kautta jonka VAIKUTTAA Jumala”.
Kol 2: 11. ”ja hänessä te myös olette ympärileikatut, ette käsintehdyllä ympärileikkauksella, vaan lihan ruumiin poisriisumisella, Kristuksen ympärileikkauksella:
12. ollen HAUDATTUINA hänen kanssaan KASTEESSA, jossa te myös hänen kanssaan olette HERÄTETYT uskon kautta, JONKA VAIKUTTAA JUMALA, joka herätti hänet kuolleista.”
Kasteessa ihmisen perisyntisyyden alainen lihanruumis poisriisutaan, hukutetaan ja haudataan. Kasteessa myöskin ihminen HERÄTETÄÄN, eli uudestisynnytetään Jumalan vaikuttaman uskon kautta katoamattomasta siemenestä, eli Pyhästä Hengestä. Tälläin tapahtuu se Hengestä synytyminen mitä Jeesus sanoo: “Joka on Hengestä syntynyt on HENKI” (Jh 3:3-8).
Noin suorat on Jumalan tiet. Turha niitä vääntää mutkille.
Ihmisen tieto tai tietämättömyys ei siis vaikuta lain OLEMASSAOLOON millään tavalla vaikka väitetäänkin, että kun lapsella ei ole TIETOA, niin laki ei koske häntä. Tietämättömyys laista ei tee lapsesta vapaata lain alaisuudesta, koska lapsi on syntynyt lain alaisuuteen, kuten Jeesuskin syntyi.
_________________
PERISYNNISTÄ.
Väitetään, että käsitettä “perisynti” ei löydy Raamatusta, ja vedotaan Hes 18 kohtaan: ”Poika ei kanna isän syntivelkaa, eikä isä kanna pojan syntivelkaa.”. Tuohon vedoten monet uskonsuunnat suunnat pitävät lasta synnittömänä.
”Tietensä he eivät ole tietävinään,” vai eivätkö he todellakaan tiedä?
Ongelma näyttää olevan, että käsitettä ”perisynti” ei ymmärretä.
Käsite ”perisynti” on Adamilta peritty ”lihan ruumis” eli langenneen lihan syyllisyys:
Rm 10:12-14. ”Sentähden, niinkuin YHDEN ihmisen kautta SYNTI TULI MAAILMAAN, ja synnin kautta KUOLEMA, niin KUOLEMA on tullut KAIKKIEN IHMISTEN OSAKSI, koska KAIKKI ovat syntiä tehneet -
13. sillä jo ennen lakiakin OLI (huomaa mennyt aikamuoto) synti maailmassa, mutta syntiä EI LUETA, missä LAKIA EI ole;
14. kuitenkin KUOLEMA hallitsi Aadamista Moosekseen asti niitäkin, jotka eivät olleet syntiä tehneet samankaltaisella rikkomuksella kuin Aadam, joka on sen esikuva, joka oli tuleva.”.
Tuossa se perisyyllisyys on. (olisikin selvyyden vuoksi puhuttava perisyyllisyydestä, eikä perisynnistä).
Lapsetkin ovat tuon synnin syyllisyyden alaisia, merkkinä tästä on kuolema, jonka alaisia lapsetkin ovat. Jos lapset olisivat vapaat perisyyllisyydestä, niin he olisivat kuolemattomia, ja he siirtyisivät kuoleman alaisiksi vasta kun tulevat tietoiseksi laista ja syyllisyydestä.
Laki on siis ollut maailmassa Mooseksesta alkaen, siitä huolimatta vaikka kaikki eivät olekaan laista tietoisia.
Jeesuskin syntyi lain alaiseksi, näin JOKAINEN lapsi syntyy lain alaiseksi. Lapsen oma ”tieto” asiasta ei muuta asiaa miksikään. Raamattu ei siis sano: ”missä lain olemassaoloa ei tiedosteta, siellä ei syntiä ole.” Sellaista tilannetta, että lakia ei olisi, ei ole ollut kuin ennen Mooseksen kautta anneltua lakia.
Ei pakanoillakaan ole tietoa Jumalan laista, eivät he kuitenkaan ole synnittömiä. Lakia ei siis luettu ennen Moosesta, mutta perisynnin syyllisyys oli kuitenkin voimassa, koska kuolema hallitsi silloinkin, kuten edellä oleva raamatunkohta kertoo.
Jotta ihminen voisi pelastua, pitää tuosta Adamin lankeemuksen perisyyllisyydestä päästä pois.
”Perisynnin” poistaminen on yhtä kuin; ”lihan ruumiin poisriisuminen”:
Kol 2:11-12: ”ja hänessä te myös olette ympärileikatut, ette käsintehdyllä ympärileikkauksella, vaan LIHAN RUUMIIN POISRIISUMISELLA, Kristuksen ympärileikkauksella:
12. ollen HAUDATTUINA hänen kanssaan KASTEESSA, jossa te myös hänen kanssaan olette HERÄTETYT USKON KAUTTA, jonka VAIKUTTAA JUMALA, joka herätti hänet kuolleista.”
Rm 6:3. Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme KASTETUT Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?
4. Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan HAUDATUT KASTEEN kautta kuolemaan, että niinkuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin UUDESSA elämässä vaeltaman.”
Tästä on kyse perisynnin syyllisyyden poistamisessa. Jollei perisyntisyyttä, eli lihan ruumista poisriisuta, niin mitään osuutta ei ole esim. kuolleitten ylösnousemukseen. Tulolla ”lihaan ruumiin poisriisumisella” tullaan osalliseksi Kristuksen hankkimasta sovituksesta ja ylösnousemuksesta.
Ongelma on monilla, että ei ymmärretä mitä ”perisynti” ja perisyntisyys tarkoittaa.
Perisynti-sana on siis lyhyt ilmaisu jota käytetään ilmaistaessa tuota Aadamilta perittyä kuolemaa tuottavaa lihallisuutta, jonka alaisia KAIKKI syntyneet ihmiset ovat,- myös lapset. Jokainen on syntynyt kuoleman alaisuuteen langenneen lihan vuoksi. Tätä on perisynti. Turha vedota, että ”lapset eivät kanna isäinsä syntiä”. Eihän ne isäin TEKOSYNTEJÄ kannakaan, mutta Aadamissa langenneen lihan syntisyyttä, eli rangaistusta kantaa jokainen. Nimitäin Aadamille hänen rikkomuksensa vuoksi säädettyä; ”kuolemalla kuolemista” , siis sekä ajallista, että IANKAIKKISTA kuolemaa. Siksi kukaan vaimosta syntynyt ei voi olla puhdas, vaan on kuoleman alainen, kuoleman joka on hallinnut Aadamista alkaen, hänen rikkomuksensa tähden.
Jotta ihminen voisi pelastua, eli saavuttaa iankaikkisien kuolemattomuuden niin tuo syntisen lihan perintö pitää pestä pois. Jeesus ei nimittäin lunastanut meidän kuolevaisia ruumiitamme, vaan tuon kasteessa uudestisyntyneen, Kristukseen puetun ihmisen, joka aikanaan puetaan kirkastettuun ruumiiseen.
Pitää siis tapahtua ”lihan ruumiin poisriisuminen”, eli Kristuksen suorittama sydämen ympärileikkaus, jossa tapahtuu tuon turmeltuneen lihan ruumiin poisriisuminen ja sen hautaaminen. Ja tilalle nousee Kristuksen uudestisynnyttämä uusi luomus. Tuo voi tapahtua VAIN kasteessa. Iällä ei ole merkitystä. Mitä aikaisemmin tuo ”lihan ruumis” poisriisutaan, sitä parempi, ja sitä aikaisemmin ihminen vapautuu tuosta Aadamin lankeemuksen perisyyllisyydestä.
Adamille säädetyn kuolemanrangaistuksen täytäntöönpano tapahtuu siis kasteessa hukuttamalla. Mutta Kristuksen lunastustyön ansiosta nousee tilalle, eli uudestisyntyy uusi, Kristuksen päälleen puettu uusi luomus.
Tuo kadottava ”lihan ruumis” riisutaan pois kerta kaikkiaan KASTEESSA, jossa se haudataan, kuten Raamattu sanoo, ja jossa jaetaan lahjana osallisuus Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen, kuten Raamattu sanoo. Jokaisen ihmisen,- myös lapsen, tulee riisua lihan ruumis pois. Se tapahtuu kasteessa lihan hukuttamisena. Ja kasteessa saadaan osallisuus Kristuksen ylösnousemukseen, jonka Kristus ansaitsi, eli kasteessa ihminen puetaan Kristukseen, kuten Raamattu edelleen sanoo.
Kun tuo periytynyt syyllisyys Aadamin rikkomuksesta kerran pois riisutaan, niin ei se KOSKAAN palaa takasin. Kun ihminen lankeaa, eli lähtee tuhlaajapojan tielle, niin perisyyllisyys ei palaa ihmiselle takaisin. Kyse on tuolloin tekosynneistä joista uskonsa menettänyt tulee syylliseksi, koska ei ole uskoa. Vain usko Jeesuksen sovitustyöhön pitää ihmisen tuosta sovitustyöstä osallisena ja vapaana syyllisyydestä.
JOS Jumalan käskemää kastetta EI VOI jostain syystä saada, niin kasteen puuttuminen ei rajoita Jumalan mahdollisuuksia riisua tuota ”lihan ruumiin poisriisumista”, eli hautaamista.. Jumala pystyy sen tekemään ilman kastettakin, mutta näin hän ei ole ihmisille säätänyt, vaan on säätänyt kasteen koskemaan ”kaikkia kansoja”, ketään pois sulkematta.
Jumalan säätämä kaste ei siis sido Jumalan käsiä. Mutta miksi ihmeen takia velvoiteltaisiin Jumalaa toimimaan säätämyksestään poikkeavalla tavalla? Ja eritoten ihmiskunnan suuren enemmistön kohdalla,- lasten kohdalla.
Jos kaste on saatavissa, mutta sitä mahdollisuutta ei käytetä, niin se on Jumalan säätämyksen ja käskyn rikkomista, ja pelastetuksi tulemisen estämistä.
Uskon olemusta ei taideta ymmärtää.
Usko on oikeastaan Kristuksen läsnäoloa. Kristus tulee Sanansa kautta asumaan ihmiseen. Missä Kristus on siellä on AINA usko. Missä Kristus on, siellä on myös perisynnin syyllisyys, eli ”lihana ruumiin poisriisuminen”, Kristuksen ympärileikkaus, eli sydämen ympärileikkaus ja vanhurskauttaminen tapahtunut.
Kyllä Jumala pystyy tuon tekemään ilman kastettakin, mutta hän on halunnut antaa tuollaisen merkin, niinkuin antoi VL:n aikana lukuisia merkkejä.
UL:n aikana noita Kristuksen läsnäolon merkkejä on vain kaksi, kaste ja ehtoollinen ja toki SANA jossa Kristus AINA on, onhan hän itse tuo sana.
Kaste on siis tie Jumalan valtakuntaan ja tuo lahja on otettava vastaan ”kuten lapsi”, joitta sisälle pääsisi. Siis ilman ymmärrystä, eli ei vaadita ymmärrettävää ikää.
On olemassa omatekoitakin uskoakin: “sinä päätät uskoa” opin mukaista, vaan se ei pelasta. Kyse on samasta kuin “omavanhurskaus” joka on monella lahjavanhurskauden sijalla. Parasta siis turvata lahjoitettuun uskoon, uskoon jonka Kristus vaikuttaa.
Ilman uskoa kaste ei hyödytä.
Toki kasteesta voi langeta pois, mutta sinne voi palata takaisin. Kasteessa Jumalan lahjoittama usko pelastaa niin kauan kuin ihminen uskoo. Jos uskosta luovutaan, niin luovutaan samalla kasteessa lahjoitetusta perinnöstä, eli iankaikkisesta elämästä. Lihan ruumis pysyy toki poisriisuttuna, mutta tilalle tulee kadottavat tekosynnit. Tuosta tilasta voi toki palata takaisin kasteessa lahjoitettuun uskoon. Eli kyseessä on paluu kasteeseen.
VÄITTEITÄ JA VASTAUKSIA:
Väite: ”Raamattu ei käske missään kohtaa kastamaan lapsia”
Ei käske, mutta ei käske kastaman vanhuksiakaan, vammaisia, nuoria, eikä mitään muitakaan ryhmiä,- Logiikan mukaan ei heitäkään siis pidä kastaa, kun heitä ei ole erikseen käsketty kastaa.
Väite: ”Opetuslapsia ei tehdä kastamalla”.
Kuka nyt noin hullua on väittänytkään? Raamatun mukaan opetuslapseksi tehdään: 1) KASTAMALLA ja 2) OPETTAMALLA. Pelkällä kastamalla ei kukaan ole väittänyt opetuslapsia tehtävän. Myöskään pelkällä opettamalla ei opetuslapsia tehdä, kumpikin tarvitaan; kaste ja opetus.
Väite: ”kaste ei uudestisynnytä!”
Ei kastevesi uudestisynnytäkkään.
KASTE on KOKONAISUUS johon kuuluu KAKSI elementtiä; VESI ja SANA. (lisäksi Pyhä Henki toimii sanan kautta uudestisynnyttäjänä) Kumpikin tarvitaan jotta kyseessä olisi kristillinen kaste. Kumpikin tarvitaan uudestisyntymiseen, ”joka ei synny VEDESTÄ ja HENGESSÄ”
Jos sana erotetaan vedestä, niin jäljelle jää pelkkä vesi. Jos taas vesi erotetaan sanasta niin sekään ei ole kaste, vaan pelkkä sana.
Jumala on säätänyt että uudestisyntymiseen tarvitaan nuo kaksi ; VESI ja SANA..
Ei se ole mitään ennenkuulumatonta tuo veden ja sanan yhdistelmä.
Koko maailmankaikkeuskin on luotu; ”vedestä ja veden kautta, sanan voimasta”,- huomatkaa, että VESI on vettä ja SANA on sanaa.(2. Piet 3:5). Miksi Jumala käyttää vettä ( ja siihen sisällytettyä sanaa) noin voimallisesti, se on salaisuus, ja on järjelle hullutus.
Väite: ”ihmisen tulee kuulla jotta usko voisi tulla”.
”Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta.”
Eikö lapsia muka kuule? Johanneskin kuuli Marian sanat kohdussa ollessaan ja uskoi ja sai Pyhän Hengen.
Kastetilaisuudessa julistetaan Jumalan sanaa, eli Jumalan SANA ja LUPAUS tulevat julistetuksi ja lapsi kuulee sen. Tarvittavan USKON VAIKUTTAA yksin JUMALA. Pystyi Jumala vaikuttamaan uskon ja antamaan Pyhän Hengen kohdussa olevalle Johannekselle, eikö sitten sylissä olevalle lapselle.
Ei pitäisi olla vaikeaa ( muulle kuin järjelle joka on uskon vastakohta).
Juuri nuo SANA ja VESI YHDESSÄ tekevät KASTEEN. Kumpikin erillään ei ole mikään kaste.
Vedessä oleva sanan uudestisynnyttää Pyhän Hengen kautta: ”te, jotka olette uudestisyntyneet, ette katoavasta, vaan katoamattomasta siemenestä, Jumalan elävän ja pysyvän sanan kautta.”(1 Piet 1:23)
Uudestisyntyminen tapahtuu siis KATOAMATTOMASTA SIEMENESTÄ, SANAN KAUTTA.
Mikä lihasta on syntynyt on liha. Katoamattomasta Jumalan Hengestä syntyy ihmisen henki, mutta tuokin tapahtuu sanan kautta. Ei siis Pyhä Henkikään uudestisynnytä ilman sanaa.
Kasteessa on vesi ja sana jotka Pyhän Hengen kautta uudestisynnyttävät.
Hullutusta tuo kastevesi järjelle on mutta minkä teet kun se on Jumalan säätämä asetus.
Väite: ”Jos minä suoritan lapselleni jonkun ulkoisen RITUAALIN vaikka EPÄUSKOSSANI niin MINÄ OLEN ANSAINNUT LAPSELLENI PELASTUKSEN”.
Noin monet nimittävät Jumalan tekoa halveksuen rituaaliksi.
Kasteelle VIEMINEN ja kaste on kaksi eri asiaa. Eihän viejä kastetta suorita. Ei ANSAITSE lapselle pelastusta VIEMÄLLÄ lapsi kastelle. Ei ”viemistä” ole säädetty pelastumiseksi, vaan kaste, eli vesi ja siihen sisältyvä sana.
Huomaa, että joku IHMINEN sitä sanaakin julistaa, ihminenhän sen julistamisen tekee, ei se ääni pilvistä tule. Pelastusta ei siis SAARNAAJA ANSAITSE toiselle, eikä se ole hänen teko.
EPÄUSKO ei mitätöi Jumalan työtä.
Kaste on voimassa vaikka kukaan ei uskosikaan. Jumalan tekoa ei siis tarvi uusia ihmisen epäuskon vuoksi. Ei saarnattu sanakaan muutu mitättömäksi vaikka kukaan ei uskoisikaan. Ilman uskoa se ei vain hyödytä, niin ei kastekaan hyödytä jollei uskoa ole. (vrt noita Simon). Ei Kristus mitätöidy vaikka ihmiset ei uskoisikaan.
Pelastusteko ei siis ole lapsen vieminen kasvettavaksi, vaan pelastustyö on Jumalan teko kasteessa , jossa on sekä vesi, että sana siihen liitettynä. Pelastus siis JAETAAN, lahjoitetaan tuossa kasteessa ihmiselle. ( aivan niinkuin ympärileikkauksessa VL:n aikana, vanhemmat veivät lapsen ympärilainattavaksi.) Ulkoisena merkiksi uudestisyntymisestä Jumala on säätänyt merkin, eli vesikasteen. Hullutukselta tuo kastevesi tuntuu, mutta menepä nyt Jumalaa siitä nuhtelemaan ja puhtaampaa oppia esittämään.(tosin niitä Jumalaa puhtaampaa opin esittäjiä on paljon)
Väite: ”pienet lapset ovat Jeesuksen sovituksen tähden autuaita ja pelastettuja”.
Jos ovat, niin miksi eivät aikuiset ole?
Väite: ”Lapset eivät TIEDÄ Jumalan laista mitään. Siksi heillä ei voi olla myöskään syntiä, joka tarvitsisi sovitusta”.
Mistäköhän tuollainen oppi on peräsin, ei ainakaan Raamatusta.
Tuon opin mukaan pakanoillakaan ei voi olla syntiä eivätkä tarvitse sovitusta.
Opin puolustamiseksi väännetään raamatunjaetta, joka on revitty irti asiayhteydestä: Kohta kokonaisuutenaan on seuraava:
Rm 10:12. ”Sentähden, niinkuin YHDEN ihmisen kautta SYNTI TULI MAAILMAAN, ja synnin kautta kuolema, niin kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet -
13. sillä jo ENNEN lakiakin OLI (huomaa mennyt aikamuoto) synti maailmassa, mutta syntiä ei lueta, missä lakia ei ole;
14. kuitenkin kuolema hallitsi Aadamista Moosekseen asti niitäkin, jotka eivät olleet syntiä tehneet samankaltaisella rikkomuksella kuin Aadam, joka on sen esikuva, joka oli tuleva.”.
Laki siis TULI JO Mooseksen aikana, mutta synti oli ennen tuota lain tuloakin maailmassa, mutta syntiä ei TUOLLOIN luettu syyksi ihmisille, mutta KUOLEMA hallitsi kuitenkin ihmisiä Adamista alkaen, tämän lankeemuksen vuoksi, ja hallitsee edelleenkin.
Lapsen ”synnittömyyteen” tuo jae ei siis ole mikään perustelu, ko kohdan asiayhteys tulee siis tuossakin huomioida.
Huomaa, että Jeesuskin syntyi LAIN ALAISUUTEEN koska laki oli tuolloin jo annettu: ”Mutta kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa, vaimosta syntyneen, LAIN ALAISEKSI SYNTYNEEN, lunastamaan LAIN ALAISET”
Lapsetkin ovat siis LAIN ALAISIA heti syntyessään ( ja laki vaatii lain noudattamista), eivätkä vasta kun tulevat laista tietoiseksi. Ja tuosta lain alaisuudesta pitää päästä pois, ja se tapahtuu kasteessa tapahtuvassa uudestisyntymisessä, jolloin ”lihan ruumis poisriisutaan”.(Jeesuksesta ei tarvinnut tuota ”lihan ruumista” poisriisua, koska hän ei ollut siinnyt syntisestä Joosefin siemenestä, vaan Pyhästä hengestä. Hän ei siis ollut perisyyllisyyden alainen, vaikka olikin lain alaiseksi syntynyt.)
Tuota ”lihan poisriisumista” käsittelevä kohta kokonaisuutenaan, jotta ymmärretään kasteen merkitys:
Kol 2:11-12. ”ja hänessä te myös olette ympärileikatut, ette käsintehdyllä ympärileikkauksella, vaan LIHAN RUUMIIN POISRIISUMISELLA, Kristuksen YMPÄRILEIKKAUKSELLA: ollen HAUDATTUINA hänen kanssaan KASTEESSA, JOSSA te myös hänen kanssaan olette HERÄTETYT USKON KAUTTA, jonka VAIKUTTAA Jumala, joka herätti hänet kuolleista.”.
Riittoisa raamatunkohta. Kaste on siis sydämen ympärileikkaus, josta Jumala käyttää nimitystä ”lihan ruumiin poisriisuminen”. Kasteessa tapahtuu lihan ruumiin (eli perisyntisyyden) poisriisuminen, ja tuon poisriisutun lihanruumiin HAUTAAMINEN. Ja samalla Jumala herättää uuden ihmisen (eli uudestisynnyttää)katoamattoman siemenen, eli Pyhän Hengen kautta.
Huomaa miten se usko syntyy, eli annetaan ihmiselle; ”USKON kautta jonka VAIKUTTAA Jumala”.
Kol 2: 11. ”ja hänessä te myös olette ympärileikatut, ette käsintehdyllä ympärileikkauksella, vaan lihan ruumiin poisriisumisella, Kristuksen ympärileikkauksella:
12. ollen HAUDATTUINA hänen kanssaan KASTEESSA, jossa te myös hänen kanssaan olette HERÄTETYT uskon kautta, JONKA VAIKUTTAA JUMALA, joka herätti hänet kuolleista.”
Kasteessa ihmisen perisyntisyyden alainen lihanruumis poisriisutaan, hukutetaan ja haudataan. Kasteessa myöskin ihminen HERÄTETÄÄN, eli uudestisynnytetään Jumalan vaikuttaman uskon kautta katoamattomasta siemenestä, eli Pyhästä Hengestä. Tälläin tapahtuu se Hengestä synytyminen mitä Jeesus sanoo: “Joka on Hengestä syntynyt on henki” (Jh 3:3-8).
Noin suorat on Jumalan tiet. Turha niitä vääntää mutkille.
Ihmisen tieto tai tietämättömyys ei siis vaikuta lain OLEMASSAOLOON millään tavalla vaikka väitetäänkin, että kun lapsella ei ole TIETOA, niin laki ei koske häntä. Tietämättömyys laista ei tee lapsesta vapaata lain alaisuudesta, koska lapsi on syntynyt lain alaisuuteen, kuten Jeesuskin syntyi.
Vedotaan tapaukseen jossa Jeesus siunasi lapsia eikä kastanut heitä.
Kyse oli tuolloin VL:n ajasta ja VL:n säädöksen mukaan ympärileikatuista, eli jo pelastetuista lapsista. VL:n aikana ei kastetta tarvittu, vaan ympäripaikkaus oli kasteen tilalla. Ympärilaukkaamalla pelastuttiin, kun lakia noudatettiin. Ympärileikkaamaton ei pelastunut, vaan tämä jopa käskettiin hävittämään kansasta.
Kyseinen kohta, jossa Jeesus siunasi lapsia, ei siis MILLÄÄN tavalla todista sitä, että lapsia ei tarvi/saisi kastaa. Jos tuo kohta otetaan esimerkiksi, niin silloin pitää poikalapset ympärileikata ja tytöistä antaa säädetty uhri, ja yrittää saada Jumala hyväksymään VL:n pelastusjärjestys.
Väite; “lasten on odotettava; kunnes ITSE valitsevat kumpaa tietä vaeltavat”.
Siis kuitenkin tehdään pelastus IHMISEN teoksi, ihmisen omaan valintaan perustuvaksi! Melkoinen ihmisteko.
Väite: ”SANA uudestisynnyttää, - ei kaste.”
Vedotaan kohtaan: ” te, jotka olette uudestisyntyneet, ette katoavasta, vaan KATOAMATTOMASTA SIEMENESTÄ, Jumalan elävän ja pysyvän SANAN KAUTTA.” Tuo SIEMEN on Kristus(Gal 3:16)
On otettava huomioon Raamattua laajemmaltikin:
”Kristus rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen edestä,että hän sen pyhittäisi, puhdistaen sen, VEDELLÄ PESTEN, SANAN kautta,”(jos vedellä tarkoitetaan sanaa niin kohta kuuluisi: “sanalla pesten sanan kautta”) Kaikki ei siis ole monestikaan sanottu yhdessä kohtaa Raamatussa.
EI sanan yksin uudestisynnytä, vaan KASTEVESI ja SANA yhdessä uudestisynnyttää Pyhän Hengen kautta. Kastevesi ja sana yhdessä tekevät Jeesuksen käskemän kasteen.
SANASTA ei siis yksin uudestisynnytä, vaan Pyhä Henki SANAN KAUTTA uudestisynnyttää kasteessa. Tuo ”katoamaton siemen” on siis Kristus joka KASTEESSA toimii Pyhässä Hengessä ja kuten Raamattu sanoo: “ Jeesus kastaa Pyhällä Hengellä”. Niinkuin Jeesus sanoo: “Isä ja minä olemme yhtä”(Jh 10:30), niin myöskin Pyhä Henki ja Jeesus ovat yhtä. Pyhä Henki on Hengessä läsnä oleva Kristus.
”Jos joku ei synny VEDESTÄ ja HENGESTÄ, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.”
Turha väittää, että tuo vesi tarkoittasi sanaa. Pyhä Henki ei toimi sanasta erillään vaan SANASSA. Vesi on vettä ja Henki on Henki. ja Henki toimii vain sanassa.
että valehtelu on syntiä,ja vielä Jumalan nimissä teet sitä,tee heti parannus ja peru puheesi,kauheaa soopaa!
Haluatko valhetella ihmiset helvettiin,tuolla omalla armollasi!