EU:n hyödyt?

Itse pidän EU:hun liittymistä virheenä, koska se ei ole tuonut meille
juuri mitään sellaista, jota emme olisi saaneet pysymällä pelkän ETA-
sopimuksen varassa. Vapaakaupan ja EU-jäsenyyden sekoittaminen
toisiinsa on kenties kaikkein merkittävin yksittäinen myytti, jonka EU:
n kannattajat ovat onnistuneet kyhäämään sumuttaakseen kansalaisia.
Suomi on kuulunut eurooppalaisen vapaakaupan piiriin jo 70-luvun EEC-
vapaakauppasopimuksen solmimisesta lähtien, vain maataloustuotteet
olivat vapaakaupan ulkopuolella. Myöskään ihmisten vapaa liikkuvuus ei
edellytä EU-jäsenyyttä. Norja ja Islanti kuuluvat passivapaan
liikkuvuuden takaavan Schengen-sopimuksen piiriin vaikka eivät kuulu EU:
hun, kun taas Britannia ja Irlanti kuuluvat EU:hun, mutta eivät
Schengeniin. Energiamarkkinat ovat vapaat pohjoismaiden välillä
riippumatta EU-jäsenyydestä, mutta EU-maiden välillä ei. Talouskasvulla
EU-jäsenyyttä perusteltiin ennen liittymistämme oikeinkin ahkerasti.
Nyttemmin kun on käynyt selville, että EU- ja varsinkin yhteisvaluutta-
alue on ollut jo vuosia koko teollistuneen maailman hitaimmin kasvava
talousalue, on tämä perustelu työnnetty häveliäästi takavasemmalle.
Moni tavallinen kansalainen ei taida olla tietoinen siitäkään, että
esim. Nokian Kauko-Idästä ostamat komponentit jäivät EU-jäsenyytemme
myötä tullimuurin taakse, koska EU:lla ei ole noiden maiden kanssa
vapaakauppasopimusta. Siis Suomen valtio perii noista nippeleistä
tullit, mutta ei saa pitää näitä tullituloja itsellään, vaan joutuu
tilittämään nekin rahat Brysseliin. Samoin osa alv-tuloista täytyy
jäsenmaiden tilittää EU:lle.

Myös EU: talous- ja rahaliitto on onnistuttu myymään kansalle vähemmän
totuudenmukaisin perustein. Meille vakuutellaan, että rahaliitto
vakautti Euroopan rahamarkkinat. Väitteen uskottavuus lisääntyisi
kummasti, jos tuo vakautuminen olisi alkanut vasta rahaliiton
toteutumisen myötä, ja varsinkin jos rahaliiton ulkopuolella olisi
epävakaata. Alhainen korkotasomme on pantu muitta mutkitta rahaliiton
jäsenyyden piikkiin, vaikka itsenäisen valuutan säilyttäneessä
Ruotsissa keskuspankin ohjauskorko on EKP:n vastaavaa korkoa
alhaisempi. Huvittava on myös väite, että devalvaatiot siirtyivät
historiaan rahaliiton jäsenyyden myötä. Epäilemättä olisivatkin
siirtyneet, mikäli emme olisi luopuneet devalvaatiot mahdollistavasta
kiinteiden kurssien rahapolitiikasta kelluvan markan politiikkaan jo
syksyllä 1992. Siis jo ennen EU- ja paljon ennen rahaliiton
jäsenyyttä.

Olen joskus kysynyt EU:n kannattajilta, että mitä lisäarvoa Pohjois-
Amerikan vapaakauppa-alueen NAFTAn jäsenmaat USA,Kanada ja Mexico
saavuttaisivat, jos perustaisivat vapaakauppa-alueensa rinnalle vielä
EU-tyyppisen poliittisen unionin, jossa kymmenet tuhannet
kovapalkkaiset byrokraatit alkaisivat kyhäilemään kurkkujen
käyryysdirektiivejä kalliisti pykätyissä lasipalatseissa. Minusta
ainakin tuntuisi perin typerältä, jos Pohjois-Amerikassa ryhdyttäisiin
tällaiseen. Miksi moinen hölmöys on vanhalla mantereella monien
mielestä viisasta?
2185
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tossa tle,pänä on taas yksi loistava esimerkki EU:n "hyödyistä. RUOKAA KAATIKSELLE! herran jestas!

Äänestä

Minä en tiedä, muuta kuin sen, että Natossa on pääsääntöisesti pelkkiä vikoja. Vikoja ei puutu EU-stakaan. Kuntaliitoksissa taitaa olla sama tauti. Oliskohan kaikenkattamva mammuttitautivirus saastuttanut koko suuren maailman herrakaartin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Krottinen kirjoitti:

Itse pidän EU:hun liittymistä virheenä, koska se ei ole tuonut meille
juuri mitään sellaista, jota emme olisi saaneet pysymällä pelkän ETA-
sopimuksen varassa. Vapaakaupan ja EU-jäsenyyden sekoittaminen
toisiinsa on kenties kaikkein merkittävin yksittäinen myytti, jonka EU:
n kannattajat ovat onnistuneet kyhäämään sumuttaakseen kansalaisia.
Suomi on kuulunut eurooppalaisen vapaakaupan piiriin jo 70-luvun EEC-
vapaakauppasopimuksen solmimisesta lähtien, vain maataloustuotteet
olivat vapaakaupan ulkopuolella. Myöskään ihmisten vapaa liikkuvuus ei
edellytä EU-jäsenyyttä. Norja ja Islanti kuuluvat passivapaan
liikkuvuuden takaavan Schengen-sopimuksen piiriin vaikka eivät kuulu EU:
hun, kun taas Britannia ja Irlanti kuuluvat EU:hun, mutta eivät
Schengeniin. Energiamarkkinat ovat vapaat pohjoismaiden välillä
riippumatta EU-jäsenyydestä, mutta EU-maiden välillä ei. Talouskasvulla
EU-jäsenyyttä perusteltiin ennen liittymistämme oikeinkin ahkerasti.
Nyttemmin kun on käynyt selville, että EU- ja varsinkin yhteisvaluutta-
alue on ollut jo vuosia koko teollistuneen maailman hitaimmin kasvava
talousalue, on tämä perustelu työnnetty häveliäästi takavasemmalle.
Moni tavallinen kansalainen ei taida olla tietoinen siitäkään, että
esim. Nokian Kauko-Idästä ostamat komponentit jäivät EU-jäsenyytemme
myötä tullimuurin taakse, koska EU:lla ei ole noiden maiden kanssa
vapaakauppasopimusta. Siis Suomen valtio perii noista nippeleistä
tullit, mutta ei saa pitää näitä tullituloja itsellään, vaan joutuu
tilittämään nekin rahat Brysseliin. Samoin osa alv-tuloista täytyy
jäsenmaiden tilittää EU:lle.

Myös EU: talous- ja rahaliitto on onnistuttu myymään kansalle vähemmän
totuudenmukaisin perustein. Meille vakuutellaan, että rahaliitto
vakautti Euroopan rahamarkkinat. Väitteen uskottavuus lisääntyisi
kummasti, jos tuo vakautuminen olisi alkanut vasta rahaliiton
toteutumisen myötä, ja varsinkin jos rahaliiton ulkopuolella olisi
epävakaata. Alhainen korkotasomme on pantu muitta mutkitta rahaliiton
jäsenyyden piikkiin, vaikka itsenäisen valuutan säilyttäneessä
Ruotsissa keskuspankin ohjauskorko on EKP:n vastaavaa korkoa
alhaisempi. Huvittava on myös väite, että devalvaatiot siirtyivät
historiaan rahaliiton jäsenyyden myötä. Epäilemättä olisivatkin
siirtyneet, mikäli emme olisi luopuneet devalvaatiot mahdollistavasta
kiinteiden kurssien rahapolitiikasta kelluvan markan politiikkaan jo
syksyllä 1992. Siis jo ennen EU- ja paljon ennen rahaliiton
jäsenyyttä.

Olen joskus kysynyt EU:n kannattajilta, että mitä lisäarvoa Pohjois-
Amerikan vapaakauppa-alueen NAFTAn jäsenmaat USA,Kanada ja Mexico
saavuttaisivat, jos perustaisivat vapaakauppa-alueensa rinnalle vielä
EU-tyyppisen poliittisen unionin, jossa kymmenet tuhannet
kovapalkkaiset byrokraatit alkaisivat kyhäilemään kurkkujen
käyryysdirektiivejä kalliisti pykätyissä lasipalatseissa. Minusta
ainakin tuntuisi perin typerältä, jos Pohjois-Amerikassa ryhdyttäisiin
tällaiseen. Miksi moinen hölmöys on vanhalla mantereella monien
mielestä viisasta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu