Isä Mitro vastustaa

Taas Lordia mollataan. Miksi joidenkin ihmisten on vaikea tajuta että kyseessä on musiikki, siis taide-esitys joka ei edusta välttämättä esiintyjän/kansakunnan "todellista" mielipidettä, maailmankatsomusta.

http://www.iltalehti.fi/2006/04/03/200604034331416_uu.shtml
21850
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

tukipilareita - ilman niitä ei olisi uskontoja - seemiläisiä uskontoja. Totta niitä pahansuopia menninkäisiä on monissa muissakin uskonnoissa?

Äänestä

Isä nitro, hehheh joo!

Äänestä

Eihän siellä olla kenenkään uskonnollista vakaumusta edustamassa !

Äänestä

Ensialkuun sanon että olen samaa mieltä iltalehdelle puhuneiden pappien kanssa, jos voisin valita, en lähettäisi lordia. Pidän kyseistä musiikkisuuntausta typeränä, olen uskovainen.

Mutta, tunnustan kansan oikeuden valita mitä tahtovat, musiikki on minusta typerää, mutta jos kansa tahtoo, niin olkoon niin, en välitä. Jos kyse olisi vain suomen maineesta, pätisi yllä sanottu.

Mutta onko ajateltu tipan tippaa millaisen pahennuksen tämä saa aikaan katolilaisissa maissa?
Möröksi/piruksi/miksilieörmyksi pukeutunut lepakkosiipinen kirveen kanssa heiluva laulaja laulamassa Hallelujaa...

Aivan sama mitä sössötämme taiteellisesta vapaudesta, tämä on katolilaisille hieman sama homma kuin profeetta muhamedin kuvat olivat muslimeille, lordin esiintyminen luultavasti aiheuttaa hyvin voimakkaan vastareaktion. Se on heille pahennukseksi, ajattelimmepa mitä tahansa. Älkäämme loukatko lähimmäisiämme.

Siksi pyytäisin arvon "lordia" harkitsemaan vielä mihin on ryhtymässä. jos ei minkään muun tähden, niin hyvien tapojen tähden.

Äänestä
  • imerialistinen lähetys ja miekkalähetys Suomea myöten.
    Äläpä ole tekopyhä. Kyllä kristittyjen tulee vaan kestää nyt vähän parodiaa ja itseironiaa- Lordihan ei tule muslimimaastakaan edes.

    Terve kulttuuri kestää vapaata ironiaa itsestää, sitten kun huumori sammuu saammuu järkikin.

    Taide on regressiota egon palveluksessa ja se kyky on terveyttä. Tuollainen yksisimäinen uskovaisuus on sallittua mielisairautta!

    Äänestä

  • 4. Moos. 25:4 "Ja Herra sanoi Moosekselle: Ota kansan kaikki päämiehet ja lävistä heidät paaluihin Herralle, vasten aurinkoa, että Herran vihan hehku kääntyisi pois Israelista."

    4. Moos. 15:36 "Silloin koko seurakunta vei hänet leirin ulkopuolelle, ja he kivittivät hänet kuoliaaksi, niinkuin Herra oli Moosekselle käskyn antanut."

    Matt. 12:26 "Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Mene pois, saatana; sillä kirjoitettu on: 'Herraa, sinun Jumalaasi, pitää sinun kumartaman ja häntä ainoata palveleman'."

    VÄKEVÄÄ TODISTUSTA:

    Matt. 10:34 "Älkää luulko, että minä (Jeesus) olen tullut tuomaan rauhaa maan päälle; en ole tullut tuomaan rauhaa,vaan miekan."

    Luuk. 22:36 "Niin hän (Jeesus) sanoi heille: ... Ja jolla ei ole, myyköön vaippansa ja ostakoon miekan."

    Luuk. 12:49-51 "Tulta minä olen tullut heittämään maan päälle; ja kuinka minä tahtoisinkaan, että se jo olisi syttynyt!... Luuletteko, että minä olen tullut tuomaan maan päälle rauhaa? Ei, sanon minä teille, vaan eripuraisuutta."

    2. Moos. 32:27 "Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: Jokainen sitokoon miekkansa vyölleen. Käykää sitten edestakaisinleirin halki portista porttiin ja tappakaa jokainen, olkoon vaikka oma veli, ystävä tai sukulainen."

    Hes. 9:5-7 "Ja niille toisille hän (Jumala) sanoi minun kuulteni: Kiertäkää kaupungin läpi hänen jäljessään jasurmatkaa. Älkää säälikö, älkää armahtako, tappakaa tyyten vanhukset, nuorukaiset, neitsyet, lapset ja vaimot."

    4. Moos. 25:4 "Ja Herra sanoi Moosekselle: Ota kansan kaikki päämiehet ja lävistä heidät paaluihin Herralle, vastenaurinkoa, että Herran vihan hehku kääntyisi pois Israelista."

    1. Sam. 6:19 "... ja kansa suri sitä, että Herra oli surmannut niin paljon kansaa."

    Psa. 7:12-14 "Jumala on vanhurskas tuomari ja Jumala, joka vihastuu joka päivä. Jos kääntymystä ei tule, niin hänteroittaa miekkansa, jännittää jousensa ja tähtää sillä; hän valmistaa surma-aseet ja tekee nuolensa palaviksi."

    5. Moos. 20:16-17 "Mutta näiden kansojen kaupungeissa, jotka Herra, sinun Jumalasi, antaa sinulle perintöosaksi, äläjätä ainoatakaan henkeä eloon, vaan vihi ne tuhon omiksi: heettiläiset ja amorilaiset, kanaanilaiset ja perissiläiset,hivviläiset ja jebusilaiset, niinkuin Herra, sinun Jumalasi, on sinua käskenyt."

    Tuom. 14:19 "Silloin Herran Henki tuli häneen, ja hän meni Askeloniin, löi siellä kuoliaaksi kolmekymmentä miestä."

    4. Moos. 15:36 "Silloin koko seurakunta vei hänet leirin ulkopuolelle, ja he kivittivät hänet kuoliaaksi, niinkuin Herra oliMoosekselle käskyn antanut."

    Hoos. 14:1 "... he kaatuvat miekkaan, heidän pienet lapsensa ruhjotaan, ja heidän raskaat vaimonsa halkaistaan."

    2. Moos. 15:3 "Herra on sotasankari, Herra on hänen nimensä."

    Jooel 3:9-10 (Herra puhuu) "... Alkakaa pyhä sota, innostakaa sankareita, lähestykööt, hyökätkööt kaikki soturit.Takokaa vantaanne miekoiksi ja vesurinne keihäiksi."

    Jes. 42:13-15 "Herra lähtee sotaan niinkuin sankari, niinkuin soturi hän kiihoittaa kiivautensa; hän nostaa sotahuudonja karjuu, uhittelee vihollisiansa. 'Minä olen ollut vaiti ikiajoista asti, olen ollut hiljaa ja pidättänyt itseni. Mutta nytminä huudan kuin lapsensynnyttäjä, puhallan ja puuskun. Minä teen autioiksi vuoret ja kukkulat, ja kuihdutan niiltäkaiken ruohon; minä muutan virrat saariksi ja kuivaan vesilammikot.'"

    Heb. 12:29 "Sillä meidän Jumalamme on kuluttavainen tuli."
    2. Moos. 17:16 "... Herra sotii amalekilaisia vastaan sukupolvesta sukupolveen."

    Äänestä

  • perkeleisiin? kirjoitti:

    4. Moos. 25:4 "Ja Herra sanoi Moosekselle: Ota kansan kaikki päämiehet ja lävistä heidät paaluihin Herralle, vasten aurinkoa, että Herran vihan hehku kääntyisi pois Israelista."

    Jumala ssotii..mutta kun vastassa on toinen maa ja nimi niin siinä se pölinä käy...

    Ei kai noilla arabeilla ollut paljon vaihtoehtoja kuin luoda n 500 jkr oma Allahinsa. Ja nyt sitten pölisee...niinkauan kuin tuota pidetään yllä.

    Äänestä

  • pilapiirroskohu kirjoitti:

    imerialistinen lähetys ja miekkalähetys Suomea myöten.
    Äläpä ole tekopyhä. Kyllä kristittyjen tulee vaan kestää nyt vähän parodiaa ja itseironiaa- Lordihan ei tule muslimimaastakaan edes.

    Terve kulttuuri kestää vapaata ironiaa itsestää, sitten kun huumori sammuu saammuu järkikin.

    Taide on regressiota egon palveluksessa ja se kyky on terveyttä. Tuollainen yksisimäinen uskovaisuus on sallittua mielisairautta!

    Missä mielessä minä olen tekopyhä?

    Tunnen jotenkuten katolilaisen kirkon mielenlaadun, ymmärrän jossain määrin katolilaista kulttuuria, ja osaan arvioida mitä tästä seuraa. Tämä tulee herättämään pahennusta kyseisten maiden asukkaiden ja varsinkin katolilaisen kirkon henkilöiden keskuudessa.

    "Terve kulttuuri kestää vapaata ironiaa itsestään" kukaties, mutta en pidä katolilaista kulttuuria terveenä kulttuurina, vaikkei se nyt tähän mitenkään liitykkään.

    "sallittua mielisairautta ja tekopyhyyttä", toisten tunteiden huomioon ottaminen on siis mielestäsi tätä?

    En oikein ymmärrä miten miekkalähetys liittyy tähän millään tavalla...
    saatika sitten imperialismi...

    Ja mitä tulee tuolle Raamatunjakeita laukovalle henkilölle tuossa, Olet kyllä lukenut, mutta oletko ymmärtänyt? (tai edes yrittäneyt?)

    Äänestä

  • Jon kirjoitti:

    kovinkaan terve ei voi olla sellainen kultti jossa ihmisen teurastusta pidetään lahkoon pääsyn merkkinä ja joss juodaan ja syödään muistoksi tuon itsemurhaiskijän lihaa ja verta.

    Usko tai älä ihmisillä on muitakin uskotovaihtoehtoja kuin ajatella että aina on taettava joku ensin että joku pääsisi jonnekin pyhään sisään. Tuommonen on inhottavaa ja sairasta.

    Äänestä

  • Jon kirjoitti:

    Missä mielessä minä olen tekopyhä?

    Tunnen jotenkuten katolilaisen kirkon mielenlaadun, ymmärrän jossain määrin katolilaista kulttuuria, ja osaan arvioida mitä tästä seuraa. Tämä tulee herättämään pahennusta kyseisten maiden asukkaiden ja varsinkin katolilaisen kirkon henkilöiden keskuudessa.

    "Terve kulttuuri kestää vapaata ironiaa itsestään" kukaties, mutta en pidä katolilaista kulttuuria terveenä kulttuurina, vaikkei se nyt tähän mitenkään liitykkään.

    "sallittua mielisairautta ja tekopyhyyttä", toisten tunteiden huomioon ottaminen on siis mielestäsi tätä?

    En oikein ymmärrä miten miekkalähetys liittyy tähän millään tavalla...
    saatika sitten imperialismi...

    Ja mitä tulee tuolle Raamatunjakeita laukovalle henkilölle tuossa, Olet kyllä lukenut, mutta oletko ymmärtänyt? (tai edes yrittäneyt?)

    Tekopyhä menee moralisoimaan tuollaista musiikkibändiä. Se on jeesustelua.

    Siksi toisekseen puhuin kristikunnan sisällä tapahtuvasta parodiasta jota Lordi edustaa.

    Kun kerran satuillaan Isralein suulla olantakaa niin osataan sitä satuilla takaisinkin:

    Mitä sanoisit jos minä väitän olevani Jumalan poika ja neitseestä tullut ja aikoisin pelastaa maailman? Sitten provoaisin väitteelläni valtion passittamaan minut ristille ja tappasin siinä itseni? Vakuuttaisiko? Julistaisin Suomen olevan maailman johtaja ja minä olisin sen kunkku... joka auttaisi kuoleman jälkeen maailman Suomelle ja omaan nimeeni.

    hohhoijaa...Joko raksuttaa miltä tuo satu kuullostaa?

    ja tappaisin kaikki jotka eivät usko samaan satuun?

    Äänestä

  • pilapiirroskohu kirjoitti:

    imerialistinen lähetys ja miekkalähetys Suomea myöten.
    Äläpä ole tekopyhä. Kyllä kristittyjen tulee vaan kestää nyt vähän parodiaa ja itseironiaa- Lordihan ei tule muslimimaastakaan edes.

    Terve kulttuuri kestää vapaata ironiaa itsestää, sitten kun huumori sammuu saammuu järkikin.

    Taide on regressiota egon palveluksessa ja se kyky on terveyttä. Tuollainen yksisimäinen uskovaisuus on sallittua mielisairautta!

    Nämä ova euroviisut, eivätkä h.... esikartanon huutajaiset. Näille huutajaisille omat kisansa.
    Tässä kyllä on huumori kaukana.
    Ei varmaankaan ollut tarkoitus hakea Suomelle pistesijaa tällä mölinällä vaan näyttää kuinka syvältä olemme.HÄVETTÄÄ.

    Äänestä

  • tämä kaikki kirjoitti:

    Tekopyhä menee moralisoimaan tuollaista musiikkibändiä. Se on jeesustelua.

    Siksi toisekseen puhuin kristikunnan sisällä tapahtuvasta parodiasta jota Lordi edustaa.

    Kun kerran satuillaan Isralein suulla olantakaa niin osataan sitä satuilla takaisinkin:

    Mitä sanoisit jos minä väitän olevani Jumalan poika ja neitseestä tullut ja aikoisin pelastaa maailman? Sitten provoaisin väitteelläni valtion passittamaan minut ristille ja tappasin siinä itseni? Vakuuttaisiko? Julistaisin Suomen olevan maailman johtaja ja minä olisin sen kunkku... joka auttaisi kuoleman jälkeen maailman Suomelle ja omaan nimeeni.

    hohhoijaa...Joko raksuttaa miltä tuo satu kuullostaa?

    ja tappaisin kaikki jotka eivät usko samaan satuun?

    tappelisin vielä yllyttämällä Ruotsin kimppuuni ja ottaisin kätyriksi vaikka Venäjän ison maan ja sen kanssa hikipäässä sotkisin koko maailman samaan soppaan?Joko tai asetelmaan.

    Israel puuhailee juuri näin.

    Äänestä

  • HÄVETTÄÄ kirjoitti:

    Nämä ova euroviisut, eivätkä h.... esikartanon huutajaiset. Näille huutajaisille omat kisansa.
    Tässä kyllä on huumori kaukana.
    Ei varmaankaan ollut tarkoitus hakea Suomelle pistesijaa tällä mölinällä vaan näyttää kuinka syvältä olemme.HÄVETTÄÄ.

    erittäin syvällisesti tuosta Israelin satusetien sopasta joka paskaa koko maailman.

    Äänestä

  • perkeleisiin? kirjoitti:

    4. Moos. 25:4 "Ja Herra sanoi Moosekselle: Ota kansan kaikki päämiehet ja lävistä heidät paaluihin Herralle, vasten aurinkoa, että Herran vihan hehku kääntyisi pois Israelista."

    4. Moos. 15:36 "Silloin koko seurakunta vei hänet leirin ulkopuolelle, ja he kivittivät hänet kuoliaaksi, niinkuin Herra oli Moosekselle käskyn antanut."

    Matt. 12:26 "Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Mene pois, saatana; sillä kirjoitettu on: 'Herraa, sinun Jumalaasi, pitää sinun kumartaman ja häntä ainoata palveleman'."

    VÄKEVÄÄ TODISTUSTA:

    Matt. 10:34 "Älkää luulko, että minä (Jeesus) olen tullut tuomaan rauhaa maan päälle; en ole tullut tuomaan rauhaa,vaan miekan."

    Luuk. 22:36 "Niin hän (Jeesus) sanoi heille: ... Ja jolla ei ole, myyköön vaippansa ja ostakoon miekan."

    Luuk. 12:49-51 "Tulta minä olen tullut heittämään maan päälle; ja kuinka minä tahtoisinkaan, että se jo olisi syttynyt!... Luuletteko, että minä olen tullut tuomaan maan päälle rauhaa? Ei, sanon minä teille, vaan eripuraisuutta."

    2. Moos. 32:27 "Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: Jokainen sitokoon miekkansa vyölleen. Käykää sitten edestakaisinleirin halki portista porttiin ja tappakaa jokainen, olkoon vaikka oma veli, ystävä tai sukulainen."

    Hes. 9:5-7 "Ja niille toisille hän (Jumala) sanoi minun kuulteni: Kiertäkää kaupungin läpi hänen jäljessään jasurmatkaa. Älkää säälikö, älkää armahtako, tappakaa tyyten vanhukset, nuorukaiset, neitsyet, lapset ja vaimot."

    4. Moos. 25:4 "Ja Herra sanoi Moosekselle: Ota kansan kaikki päämiehet ja lävistä heidät paaluihin Herralle, vastenaurinkoa, että Herran vihan hehku kääntyisi pois Israelista."

    1. Sam. 6:19 "... ja kansa suri sitä, että Herra oli surmannut niin paljon kansaa."

    Psa. 7:12-14 "Jumala on vanhurskas tuomari ja Jumala, joka vihastuu joka päivä. Jos kääntymystä ei tule, niin hänteroittaa miekkansa, jännittää jousensa ja tähtää sillä; hän valmistaa surma-aseet ja tekee nuolensa palaviksi."

    5. Moos. 20:16-17 "Mutta näiden kansojen kaupungeissa, jotka Herra, sinun Jumalasi, antaa sinulle perintöosaksi, äläjätä ainoatakaan henkeä eloon, vaan vihi ne tuhon omiksi: heettiläiset ja amorilaiset, kanaanilaiset ja perissiläiset,hivviläiset ja jebusilaiset, niinkuin Herra, sinun Jumalasi, on sinua käskenyt."

    Tuom. 14:19 "Silloin Herran Henki tuli häneen, ja hän meni Askeloniin, löi siellä kuoliaaksi kolmekymmentä miestä."

    4. Moos. 15:36 "Silloin koko seurakunta vei hänet leirin ulkopuolelle, ja he kivittivät hänet kuoliaaksi, niinkuin Herra oliMoosekselle käskyn antanut."

    Hoos. 14:1 "... he kaatuvat miekkaan, heidän pienet lapsensa ruhjotaan, ja heidän raskaat vaimonsa halkaistaan."

    2. Moos. 15:3 "Herra on sotasankari, Herra on hänen nimensä."

    Jooel 3:9-10 (Herra puhuu) "... Alkakaa pyhä sota, innostakaa sankareita, lähestykööt, hyökätkööt kaikki soturit.Takokaa vantaanne miekoiksi ja vesurinne keihäiksi."

    Jes. 42:13-15 "Herra lähtee sotaan niinkuin sankari, niinkuin soturi hän kiihoittaa kiivautensa; hän nostaa sotahuudonja karjuu, uhittelee vihollisiansa. 'Minä olen ollut vaiti ikiajoista asti, olen ollut hiljaa ja pidättänyt itseni. Mutta nytminä huudan kuin lapsensynnyttäjä, puhallan ja puuskun. Minä teen autioiksi vuoret ja kukkulat, ja kuihdutan niiltäkaiken ruohon; minä muutan virrat saariksi ja kuivaan vesilammikot.'"

    Heb. 12:29 "Sillä meidän Jumalamme on kuluttavainen tuli."
    2. Moos. 17:16 "... Herra sotii amalekilaisia vastaan sukupolvesta sukupolveen."

    TÄMÄ ON KAIKKI VANHAA TESTAMENTTIA JOTA JEHOVALAISET LUKEVAT.

    Äänestä

  • jatkoa kirjoitti:

    tappelisin vielä yllyttämällä Ruotsin kimppuuni ja ottaisin kätyriksi vaikka Venäjän ison maan ja sen kanssa hikipäässä sotkisin koko maailman samaan soppaan?Joko tai asetelmaan.

    Israel puuhailee juuri näin.

    Olet lukenut, mutta et ole ymmärtänyt.

    Voit väittää olevasi mitä tahansa, mutta onko sinulla todistajia? "kaikki asiat on vahvistettava kahden tai kolmen todistajan sanalla" näin sanotaan. Mitä tahansa voit väittää, mutta jos et kykene todistamaan, eivät väitteesi ole minkään arvoisia.

    Jeesus sanoi kuka hän oli, ja hänestä todistivat hänen tekonsa, sanansa, häntä ennen eläneet profeetat, hänen kanssaan olleet ihmiset ja Jumala itse.

    Ja mitä tulee "tekopyhyyteen", et ymmärrä koko sanan merkitystä.

    Jos väittää olevansa pyhä, mutta teot puhuvat toista, on henkilö tekopyhä.

    Olenko teeskennellyt olevani jotain, ja osoittautunut teeskentelijäksi? Jos olen, osoita kuinka, jos en, älä minua suotta panettele, ja vaikka panettelisitkin, saat sen anteeksi

    Äänestä

TÄSTÄ ON MUSIIKKI JA TAIDE KAUKANA. MINUNKIN PIENET LAPSENLAPSET SILLEPÄÄLLE SATTUESSAAN MEKASTAVAT KOVEMPAA KUIN LORDI KONSANAAN. EIKÄ HEILLÄ TAATUSTI OLE MITÄÄN MUSIKAALISIA TAIPUMUKSIA OLLUT HAVAITTAVISSA.

Äänestä

on itse markkinapelle ja helppoheikki, joka on tuotteistanut uskontonsa ja käärii siitä hyvät rahat.

Äänestä
  • tulee pulleasti sieltä. Joopa. Vähä kuin mainostaisi Nokiaa Ollila.

    Äänestä

http://kyynikot.fi/kuvat/sakke/jutui/jippii.wma

Pikku räkänokat veisaavat kuorossa, että "Jippii! Minä pääsen taivaaseen, jippii! minä uskon Jeesukseen"

Rivien välistä voi lukea kirkon levittämän ilosanoman eli sen, miten kaikki ei-kristityt menevätkin sinne toiseen paikkaan...

Kirkonhan pitäisi siis hyväksyä Lordi kaikessa "saatanallisuudessaan". Onhan heidän oppiensa mukaan yli muutama miljardi ihmistä nytkin maan päällä matkalla Helvettiin.

Lordin valinta oli kaiken kaikkiaan hieno asia, vaikken hänen musiikista piittaakaan. Uskovaisille annettiinkin nyt hienosti tilaisuus osoittaa, ettei fanaattisuus ja typeryys ole pelkästään muslimien yksinoikeus.

Äänestä

Mun mielestä tässä on nyt kyse sarjasta väärinymmärryksiä. Toki kukatahansa saa tehdä millaista musiikkia vain. Nyt on kuitenkin kyse siitä, että millainen musiikki edustaa Suomea maana ja kansana. Tässä asiassa olen Isä Mitron kanssa samaa mieltä, ettei Lordi ollut hyvä valinta Euroviisuihin. Varsinkin nyt kun se on saanut paljon kansainväistä vastustusta.

On totta että suomalaiset valitsivat Lordin. Pitää kuitenkin myös muistaa se asia, että Lordi käytti paljon sellaisia tehosteita, mitä ei muiden näytöksissä nähty. Tämä sai osaltaan muiden näytökset näyttämään tylsiltä ja tavallisilta.

Vielä on hyvä pitää mielessä se asia, että Suomen on otettava huomioon myös muut kilpailuun osallistuvat maat ja heidän arvomaailmansa. Jos Lordi loukkaa esiintymisellään muiden maiden arvoja tai hyviä tapoja, siinä on jo tarpeeksi hyviä syitä vaihtaa esiintyjää. Tämän asian voisi tehdä helposti ja yksinkertaisesti, mutta jostain syystä siitä on tehty niin vaikeaa ja monimutkaista.

Äänestä
  • Miksi muiden esitykset oli pliisuja? Niillä olis ollut ihan samanlaiset mahikset tehdä näytöksestään mahtavan. Eihän se ole Lordin vika, jos muut ovat paskoja.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Lordia kirjoitti:

Taas Lordia mollataan. Miksi joidenkin ihmisten on vaikea tajuta että kyseessä on musiikki, siis taide-esitys joka ei edusta välttämättä esiintyjän/kansakunnan "todellista" mielipidettä, maailmankatsomusta.

http://www.iltalehti.fi/2006/04/03/200604034331416_uu.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu