Loppui ohjelman katsominen eiliseen. Kuten Saija tuolla alempana on aikaisemmin kirjoittanut, voitto on sovittu etukäteen.
Elstelä seisoi tanssiosuudellaan kuin "puupölkky" joskus kättänsä vaan heiluttaen. Miksi tuomarit antavat hänelle korkeita pisteitä koko ajan? Säälistäkö? Tämä ei pitäisi olla teatteria, vaan tanssitaitoa.
Eilnen piristys oli Keke ja Helena. Heille 10 . Mutta voitte olla varmoja, että tuomarit pudottavat heidät seuraavalla kerralla.
Kuinka surua voi tanssia pois? Julkisesti, höpö-höpö. Tanssia voi kotonakin.
Markuksen ja Sannan pudottaminen oli todellinen fiasko! Kyllä kansa tietää. Ei äänestä enää yhtään kertaa ketään, koska tämä on tuomaripeliä eikä tanssitaidolle, karismalle eikä rehellisyydella ja oikeudenmukaisuudelle anneta mitään arvoa! Jäljelle jääneillä ei ole enää MITÄÄN uutta annettavaa, sama toistuu vaan!
Tässä näemme kuinka EPÄOIKEUDENMUKAINEN on maailma. Voisi verrata työelämään. Pätevimmät ja etevimmät ei saa työpaikkaa, vaan sellaiset, joista heille itselle on eniten hyötyä!
Elstelä seisoi tanssiosuudellaan kuin "puupölkky" joskus kättänsä vaan heiluttaen. Miksi tuomarit antavat hänelle korkeita pisteitä koko ajan? Säälistäkö? Tämä ei pitäisi olla teatteria, vaan tanssitaitoa.
Eilnen piristys oli Keke ja Helena. Heille 10 . Mutta voitte olla varmoja, että tuomarit pudottavat heidät seuraavalla kerralla.
Kuinka surua voi tanssia pois? Julkisesti, höpö-höpö. Tanssia voi kotonakin.
Markuksen ja Sannan pudottaminen oli todellinen fiasko! Kyllä kansa tietää. Ei äänestä enää yhtään kertaa ketään, koska tämä on tuomaripeliä eikä tanssitaidolle, karismalle eikä rehellisyydella ja oikeudenmukaisuudelle anneta mitään arvoa! Jäljelle jääneillä ei ole enää MITÄÄN uutta annettavaa, sama toistuu vaan!
Tässä näemme kuinka EPÄOIKEUDENMUKAINEN on maailma. Voisi verrata työelämään. Pätevimmät ja etevimmät ei saa työpaikkaa, vaan sellaiset, joista heille itselle on eniten hyötyä!
Vastaukset 10
Vanhimmat
Odotin itseasiassa samaa fiaskoa subTV:n BigBrotherissa, mutta onnistuivat välttämään suurimmat kusetukset. En tosin katsonut joka jaksoa, mutta perttu voitti kuten kansa niin halusi. Se tuli todistettua jälkikäteen miten perttua pidetiin niin symppiksenä ja suorasuuna. Itse en tykännyt pertusta lainkaan, mutta oleellista onkin, että ketään ei suoranaisesti kusetettu ja tuloksia ei hirveästi ainakaan vääristelty.
Voisikohan pressan vaalit olla puhelinäänestyksenä? hah. Eihän ne soitot mihinkään vaikuta, jos tuottajalla on vankka oma mielipide.
Joskus tv-chatissa tuottaja on itsekin lähettänyt ohjelmaansa omasta kännykästään provosoivia tekstejä jotta saisi vipinää linjoille ja tuottoa lisää.
Kiitos vaan, mutta Perttu oli pienin mahdollinen paha niistä ilkimyksistä. Varmaan meni euroja hänen eteensä multakin jotain 500 euroa.
Mutta tähän tanssikilpailuun ei mene enää sentin senttiä. Hyssytellään, vaietaan, ylistetään, Elstelää pidetään kuin Jumalatarta oli hän menettänyt poikansa eli ei. Sama juttu olisi jatkunut vain.
Parhaimmat pudotettu tuomaripelillä, joten se siitä. Epärehellistä! Happamia, sanoi kettu pihlajamarjoista.
Pakko sanoa, että vaikka Perttu mun suosikki oliki, mun mielestä senki voitto vaikutti aika lailla subin päättämältä... Juontajat nauro sen jutuille ihan eri tavalla (ok, kuka ei ois voinu olla nauramatta) ja siltä varalta et niitten hehkutus ei riitä, sinne raahataan marco bjurström hehkuttaan lisää... että kyllä siinä osaks ihmisiä manipuloitiin... uskon minä.
Ja tanssii tähtien kanssa on ollu kusetusta alusta asti. Kuka uskoo et Suvi sai katsojilta vähemmän ääniä ku Keke tai Markus vähemmän ku Jone??? Paskan marjat. Tuomariston linjaki menee sen mukaan ku pitää mennä. Markus ei ollu sen paskempi ku muutkaan, mut tippua ku piti...
Yhdyn kommenttiisi eli ohjelman katsominen loppui kyllä eiliseen jaksooon. En ole missään vaiheessa ymmärtänyt tuota tuomarilinjaa. Toisia pareja tuomitaan kuin kilpatanssijoita ja toisia arvostellaan show:n perusteella, jolloin tanssitaitojen arvostelu unohdetaan kokonaan. Tämä olisi ihan sama, jos tanssikilpailuissa laitettaisiin aloittelijat ja a-luokkalaiset samaan aikaan lattialle ja yritettäisiin sieltä sitten etsiä paras. Käsittämätöntä...
Ei voi muuta sanoa, kun että hyvän alun jälkeen onnistuttiin kyllä mokaamaan koko juttu. Jos tanssii tähtien kanssa olisi yritys, niin tämmöisellä johtamisella ja suunnittelulla olisi konkurssi väistämätön :D
Hirveintä oli se metsäkedon yritys onneton kauhea koikkelehtija
Jone ja Tomi eivät ole tanssijoita ei taivu ei onnistu tanssi mitenkään jäykkiä heinäseipäitä ovat .
Joku muu syyhän siihen on kuin tanssi ja taito ja osaaminen joka sielä saa olla tanssimassa.
Kaunis sulava tanssi ja yhteenhyvin menevyys ja iloisuus ja eivät näytä vaikuttavan ,vaan joku muu juttu on takana
Jäykät voittaa varmaan ihan jos selvästi puolueellinen ollut tilanne . en välitä enää katsoa koska tähän mennessä myös katja putosi joka oli loistava ja tanssi hyvin ja edistyi kokoajan ja parhaat oli Markus ja SAnna ehdottomasti . Heilä oli sitä tunnelmaa ja sitä oli parempi katsoa ja kyllä ne liikkeet oli pöyhösellä paljon sulavammat ja joustavammat ja mukautuvat kuin kummallakaan noilla koikkelehtijoilla Jone ja Tomi .
väärin meni siksi ei ole minkään arvoinen enää tuo ohjelma väärinsielä arvioidana ihan sama osaatko mitään kunhan keksit jotain tomppeliä saat jäädä ja saat pisteet tanssia ei tarvii osata ollenkaan
hyvin sanottu
Metsäketo vai mikä, tosiaan otti kolmiloikka - kuushyppyjä, loikkasi kuin kengurun poika.
Jonea ei saata edes vilkaista. Rautakanki.
Näiden miesten tanssiparit liehuvat helmoissaan lannetta heilutellen ja satsaavat spakaatteihin ja ilmassa liitelemiseen.... OUTOA, ei hyvä....
Kaikki hyvä on kadonnut eikä sitä paikkaa enää mikään. Onneksi ei tarvitse enää kukkaroa avata.
jotta kansa olisi tyytyväinen. Voi jessus sentään! Eikö ole aivan sama kuka sieltä tippuu ja kuka jatkaa. Jokainen päättää itse soittaako ja äänestääkö. Antakaa jo olla hyvät ihmiset, relatkaa tämä on vain tv- viihdettä, ei elämää eikä suurta draamaa.
Kristiinan olisi pitänyt pudota ehdottomasti (jo ajat sitten).
Ja heti seuraavalla kerralla Jonen.
Sitten Tomin.
no on se aika perseestä jos ne ruppee huijaa ihmisiltä rahaa noilla puhelin äänestyksillä jotka ei vaikuta mitenkään.
Onneks et kato enää sarjaa. Ei se sun laista ääliötä kaipaakkaan ruudun ääreen.