Jos on syntynyt uskovaiseen kotiin, on lapsesta saakka tottunut kulkemaan samoissa jengeissä ja tapahtumissa. Uskovaisena eläminen on ainut elämän malli mitä on tullut edes kokeiltua. Itsestään selvyys siis.
Tässä piilee suuri vaara, että roikutaankin vain porukan mukana, kun tässä nyt on paljon hyviä tuttuja ja porukan mukana kuulemma pääsee taivaaseen. Kannattaa siis kilvoitella, ajatellaan.
Varokaa tällaista ajatusmallia. Uskominen täytyy olla omaa uskomista Jeesuksen sovintotyöhön! Raamattua pitää lukea itsekin paljon jotta oma usko lujittuu!
Uskominen ei saa olla vain lapsesta saakka tutuksi tullut elämisen malli ja tapa. Sellainen usko on ainakin minun mielestäni heppoista tavaraa Jumalan edessä.
Tässä piilee suuri vaara, että roikutaankin vain porukan mukana, kun tässä nyt on paljon hyviä tuttuja ja porukan mukana kuulemma pääsee taivaaseen. Kannattaa siis kilvoitella, ajatellaan.
Varokaa tällaista ajatusmallia. Uskominen täytyy olla omaa uskomista Jeesuksen sovintotyöhön! Raamattua pitää lukea itsekin paljon jotta oma usko lujittuu!
Uskominen ei saa olla vain lapsesta saakka tutuksi tullut elämisen malli ja tapa. Sellainen usko on ainakin minun mielestäni heppoista tavaraa Jumalan edessä.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ehdottomasti samaa mieltä.
Moni voi uskoa olevansa uskovainen, koska kulkee joukon mukana ja tekee kaikki "temput" mitkä pitääkin tehdä, mutta silti sydämessä ei saata olla omaa henkilökohtaista uskoa Jeesukseen Kristukseen. Näin voi käydä niin helluntailais- kuin lestadiolaisperheenkin tai minkä tahansa uskovaisen perheen lapselle.
...mikään "temppujen" tekemisestä tai porukassa mukana olemisesta ei siis ole mitään apua pelastumista ajatellen.
Siksi jutut täyttä kaksoiselämää elävistä on niin huvittavia. Sydämen tila ratkaisee, ei mikään kaveripiiri tms.
Sosiaaliset syyt on ainoat miksi jotkut roikkuu mukana. Tai sitten halu elää uskovaisena sitten jokus "myöhemmin".
silti varoittaisin edelleen suuresti näitä lapsuuden uskovaisia. Tiedän, että heitä on paljon kaikissa herätysliikkeissä.
Usein heidät on kasvatettu äidinmaidosta saakka tiettyyn elämän malliin. Tämä ei ole ollut heidän tietoinen valintansa, "heräämistä" tai "uudesti syntymistä" ei ole usein lainkaan tapahtunut.
Usko on pahimmassa tapauksessa jokapäiväistä tapakristillisyyttä, joka ei vie taivaaseen. Ollaan vain uskovaisia, kuulutaan vain joukkoon, joka on matkalla taivaaseen.
Kuitenkin -vain omakohtainen usko Jeesuksen pelastusstyöhön voi pelastaa.
Oma usko on siis tärkeintä, eivät teot tai tekemättä jättämiset tai mitkään hyvät tavat tms. ulkonainen. Tosin ne ovat merkkejä kuulumisesta tiettyyn joukkoon, mutta ne eivät siis pelkästään ole mitään Jumalan edessä´, jos omakohtainen usko puuttuu.
Oikea oppihan kuuluu; kärsi kärsi, niin kultaisen kruunun saat.
Tapauskovaisuudessa ei ole kysymys tästä, vaan hengaillaan frendien kanssa ja haetaan kaikesta ne parhaimmat piirteet. Ollaan perjantaina ja lauantaina syntisiä koulu- ja työkavereiden kanssa, ja sunnuntaina hengaillaan lesta-kavereiden kanssa ruksan naulakoilla. Kaksinaismoralismia parhaimmillaan!