on Jumala ilmoittanut Suomen kansalle itsensä voimallisena auttajana. Vähäisen kansamme olemassa olo on tämän ihmeen yhä elävää todistusta.
Muistutuksena siitä saamme päivittäin kuulla radiosta kansallispyhättömme Turun tuomiokirkon kellojen kahdentoista lyönnit. Kellojen kaikuessa monet meistä hiljentyvät Jumalan siunauksesta kiitollisina rukoukseen synnyinmaamme puolesta, vuosisatoja kestäneestä johdatuksesta ja armosta.
Kansallinen kirkkomme on kastanut lapsemme Jeesuksen nimeen ja taipaleemme päätyttyä siunannut meidät viimeiseen lepoon.
Vaikeina aikoina kirkkomme palvelijat ovat tuoneet surusanoman maamme puolesta kaikkensa antaneiden leskille ja lapsille sekä lohduttaneet heitä heidän suunnattomassa surussaan.
Tyynin mielin olemme kuunnelleet kuinka ulkomaiset kirkot ovat todistaneet vuosisataisen lohduntuojamme evankeliumin olevan virheellinen, uskomme väärä sekä ilmaisseet loukkaantumisensa puolustaessamme sitä joka meille on kallisarvoisinta ja pyhää.
Onko meillä lopulta kuitenkin oikeus omassa kotimaassamme esiintyä uskomme isänmaamme ja oikeudenmukaisuuden puolesta, jonka itse Jumala on meille moninkertaisesti oikeaksi osoittanut jakaen lohdutusta koko kansallemme sen vaikeina päivinä.
Turust
Muistutuksena siitä saamme päivittäin kuulla radiosta kansallispyhättömme Turun tuomiokirkon kellojen kahdentoista lyönnit. Kellojen kaikuessa monet meistä hiljentyvät Jumalan siunauksesta kiitollisina rukoukseen synnyinmaamme puolesta, vuosisatoja kestäneestä johdatuksesta ja armosta.
Kansallinen kirkkomme on kastanut lapsemme Jeesuksen nimeen ja taipaleemme päätyttyä siunannut meidät viimeiseen lepoon.
Vaikeina aikoina kirkkomme palvelijat ovat tuoneet surusanoman maamme puolesta kaikkensa antaneiden leskille ja lapsille sekä lohduttaneet heitä heidän suunnattomassa surussaan.
Tyynin mielin olemme kuunnelleet kuinka ulkomaiset kirkot ovat todistaneet vuosisataisen lohduntuojamme evankeliumin olevan virheellinen, uskomme väärä sekä ilmaisseet loukkaantumisensa puolustaessamme sitä joka meille on kallisarvoisinta ja pyhää.
Onko meillä lopulta kuitenkin oikeus omassa kotimaassamme esiintyä uskomme isänmaamme ja oikeudenmukaisuuden puolesta, jonka itse Jumala on meille moninkertaisesti oikeaksi osoittanut jakaen lohdutusta koko kansallemme sen vaikeina päivinä.
Turust
Vastaukset 4
Vanhimmat
se Turust on eikä me voida sille mitään.Onkohan
meillä edes mitään vanhaa ja kallisarvoista minkä
voisimme säilyttää rakennusaineena ja peruspilari-na vai joudummeko hylkäämään kaiken mille olemme
laskeneet perustamme?
luottaa, niinkuin tähänkin asti Jumalan kaikkinaiseen varjelukseen. Tosin nyt niin kuin aina aikaisemminkin siihen vaaditaan myös meidän omaa osuuttamme.
Turust
...täällä Pohjan tähden alla? Siitä saa hyvän kuvan myös suomalaisen evlut-kirkon pimeästä että valoisasta puolesta. Kirkonmiehet ovat aikoinaan tässä maassa olleet melkoisia porvareita ja herroja. Niitä ovat kumarrelleet torpparit ja talonpojat. Jos puhutaan viimeisen 80 vuoden tapahtumista, niin sitten evlut-kirkko on ollut ihmisen rinnalla. Sitä ennen se on lähinnä ahdistellut ja kiristänyt köyhemmän polven ihmisiä helvetillä ja kirkollisveroilla.
Tämänkin maan koululaitos on perujaan kirkon toiminnasta, joten se laskettakoon kirkon hyväksi puoleksi. Tosin kunnollinen koululaitos syntyi vasta kun koulutus otettiin kirkolta pois.
kyllähän valtiaat ovat myös vuosisatoja käyttäneet uskontoa myös väärin, - omaksi edukseen. Näkisin kuitenkin kansankirkkomme olevan eturivissä noiden väärinkäytösten kitkemisessä.
Ajatellaanpa vaikkapa Helsingin piispa Huovista ja sitä kenen puolesta hän tekee työtään. Aikanaan hän oli pääpukarina kirjoittamassa koko kansalle jaettua katekismusta. Katsopa katekismusta vaikkapa 8 käskyn selityksen osalta. Minusta siitä heijastuu todellinen syvä lähimmäisen rakkaus (löytyy netistä).
Vähän myöhemmin hän oli puheenjohtajana monivuotisessa raamatunkäännös komiteassa, jossa jäljellä olevat Kreikan- ja hepreankieliset tekstit tutkittiin ehkä tarkemmin kuin milloinkaan ennen.
Käytössämme oleva raamatunkäännös lienee eräs kaikkien aikojen parhaimmista ja tarkemmista käännöksistä joita Raamatusta on koskaan tehty.
Kummastakin äärimmäisen vaikeasta tehtävästä hän on saanut "oikeiden" luterilaisten runsasta oikeita perusteita vailla olevaa kritiikkiä.
Piispa Huovinen hakeutui esteistä välittämättä omatoimisesti Phuketiin Bangokin lentokentältä jonne hän oli joutunut katastrofin johdosta.
Voimme asettaa itsellemme kysymyksen miksi hän tuonne lähti? Minä en löydä muuta syytä kuin todellinen lähimmäisen rakkaus joka on myös kiistaton merkki siitä, ettei kansankirkkomme jättänyt lapsiaan yksin tuollakaan tuhansien kilometrien päässä olevilla kaukomailla.
Myöhemmin hän sanoi äärimmäisen nöyränä "Voimme olla hiljaa ja seistä ihmisten rinnalla, itkeä silmillämme ja sydämellämme. Rukouskin on tällaisessa tilanteessa kuihtunut huulille ja sydämet ovat vain huutaneet 'Herra, älä jätä meitä'."
En yleensä halua tukea henkilöpalvontaa, mutta tuo Huovinen on yksi parjatun piispakuntamme piispoista. Kaiken päätteeksi rakkaassa ev.lut. kirkossamme on "luterilaisia" pappeja jotka Espoossa piispan kotihiippakunnan alueella estivät piispaltaan pääsyn ehtoollispöytään.
Tämän kaiken seurauksena tunnen syvällä sisimmässäni, että varsinainen ev.lut. kirkkomme on oikealla tiellä ja valmis tukemaan kansaamme kaikissa heidän vaikeuksissaan. Viimevuosina olemme nähneet kirkon myös voimakkaasti esiintyvän vähäosaisten puolesta. Toivoisin kyllä edelleen laupeuden työn lisääntyvän.
Ehkä tärkein kaikista on kristillisten kirkkojen yhteinen esiintyminen rauhan puolesta sotaa vastaan.
Mielipiteeni on, että meidän tulee kunnioittaa kaikkia eri ihmisten pyhinä pitämiä asioita. Väistämättä tässä herää kuitenkin kysymys miten vastata lähimmäiselle, joka väittää ja ehkä uskookin olevansa ainoassa oikeassa uskossa? Minä en mitään voi sille että koen sen herjana ja loukkauksena omaa ja muiden lähimmäisteni uskoa vastaan, jonka edessä olen voimaton.
Minun oikeudentuntoni ei täysin kykene hyväksymään sitä että ohittaisin tuollaisen pelkällä olan kohotuksella. Rukoilen kyllä itselleni tyyneyttä.
Oman enoni kohtalosta olen joskus sinulle maininnut. Ilmeisesti mainitsemasi kirja ja nuo todella tapahtuneet asiat vaikuttivat minuun niin, että vuosikymmeniä elin erossa ev.lut. kirkosta, enkä liioin suostunut siitä uskomaan mitään hyvää. Tänään käsitän tuon olleen minulle tarpeellinen etsikkoaika.
Vai syyllistyinkö taas jeesusteluun. Saarnan ainakin pidin. Kiitos vaan hyvästä aiheesta. :)
Turust