ONKO USKO TULLUT, KYLMÄKSI TÄNÄ AIKANA? IHMISET OVAT KÄYNEET ITSEKESKEISIKSI, TUNTEETOMIKSI. MIKSI NÄIN? SEN TÄHDEN KOSKA, JEESUS ON KÄYNYT, KUVAN KALAISEKSI, EIKÄ JEESUKSEN OPETUKSET OLE, SISÄISTETY. VUORISAARNASSA JEESUS SANOO: AUTUAITA OVAT HEGELLISESTI KÖYHÄT, SLLÄ ON TAIVASTEN VALTAKUNTA. VUORISAARNAAN KITEYTYY KAIKKI. MATTEUS 5 JEESUS OPETTI MEILLE HÄNEN TAHTONSA JA SAMALLA LÄHETTÄJÄNSÄ TAHDON. TÄSSÄ VARMUUDESSA, KUN VAELLAMME USKOEN HÄNEN ELÄVÄN JA ANTAVAN MEILLE VANHAA JA UUTTA OPETUSTA. JOTTA VOISIMME RAKENTUA HÄNESSÄ UUDEKSI LUOMUKSEKSI. IKUISUKSIEN HERRA ELÄÄ JA TAHTOO KAIKKIEN TAHTOA OLLA ELÄVIÄ, HERRAN TEMPPELEITÄ.
RAKKAUS RAKENTAA
Lähettiläs3
7284
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
kiveksi, kun jatkuvasti tulee vaan paskaa niskaan. Hylkäämisiä toisensa perään. Hylkäämisiä. Painukaa vittuun KAIKKI.
Oppinut Nikodeemuskin, kaiketi samoja ajatteli, kun Jeesus kertoi häneele, että ihmisen täytyy syntyä uudesti ylhäältä, voidakseen päästä taivaan valtakuntaan.
"AUTUAITA OVAT HEGELLISESTI KÖYHÄT, SLLÄ ON TAIVASTEN VALTAKUNTA..."
Mä olen ainakin autuaalisen tietämätön hengellisistä asioista. Pääsen kait sit siusait taivaaseen.
JOS AIJOT TAIVAASEEN SINUN TULEE ENSIN, ETSIÄ TAIVASTEN VALTAKUNTA, KUN OLET LÖYTÄNYT SEN SINULLA ON KAIKKI MAHDOLLISUUDET HÄNESSÄ.
kun tulet paratiisiin. siina kaikki mita 'vaadittiin'
.... usko Herraan Jeesukseen,niin sina PELASTUT.
uskon tikapuissa on vain 1-askel. ja se 'askel-vali'
on lyhyt.
älä nyt huuda kuitenkaan noin kovaa,ei saa mitään selvää.
Pikku poikakin oli isälleen sanonut, kun pastori kovasti huusi, että sedän pitäisi mennä lähemmäksi Jeesusta, ettei tartis noin kovaa huutaa.