Kielellisesti sana "sakramentti" on johdettu latinan
sanasta sacramentum (salaisuus), josta hakuteokset yl.
esittelevät alkumerkityksenä vala; kirkollisena
merkityksenä, perustelematta -kuin
itsestäänselvyytenä- "pyhä toimits ", Näin esim.
Facta, osa 8, s. 251, v. 1974. Latinan kielessä sana
sacramentum on vastine kreikan sanalle mysterion
(salaisuus).
Tämä vala tarkoitti tarkemmin ottaen roomalaisen
sotilaan lippuvalaa, mikä puolestaan oli
uskollisuudenvala keisarille ja armeijalle. Vala oli
luonteeltaan salaisuus, johon liitettiin maagisia
voimia = mvsterion eli "sakramentti".
Myös vanhoihin mysteeriuskontoihin käytiin sisälle
"sakramenttien" kautta.
Näin mm. Iisis-Osiris-Horus ja Mithras -kulteissa,
samoin Eleusiin, Attiksen, Dionysioksen ym.
palvonnassa. "Sakramentti" oli mysteeri, salaisuus,
jota ei voitu kuvata sanoin, eikä sitä ollut lupa
opettaa opillisin käsittein. Mysteeri yhdisti
sakramentissa mysteiksi vihityt toisiinsa ja
"jumaluuteen".
Olennaista oli elämän täydellinen uudistuminen, jonka
sai aikaan sakramentin vaikuttama kuolema ja
ylösnousemus. Sakramentti oli kuljettanut vihityn
pimeyden läpi valoon.. (kuin suoraan kirkkojen
tunnustuskirjoista - huh, huh!) Sakramenttien
välityksellä tultiin sisälle kaikkien maailmanvaltojen
valtauskontoihin, ja kaikkien niiden ytimenä oli eri
nimillä muinaisen Baabelin/Babylonian uskonnon Taivaan
kuningatar-Äiti-lapsikultti.
Ja sellaisena se oli myös viimeisessä, Uuden Liiton
alkuseurakunnan aikana vaikuttaneessa Rooman
maailmanvaltakunnassa, josta se sekoitettiin
kristinuskon kanssa alkuseurakunnan turmeltuessa ja
enemmistön luodessa seurakunnan rinnalle
kirkkolaitoksen, lopullisesti 300-luvulla jKr.
Siitä lähtien myös "kristinuskontoon" on tultu sisälle
kulttipapin toimittaman "sakramentti"-riitin
välityksellä. Ensimmäisiä merkkejä löytyy jo toiselta
vuosisadalta jKr., heti apostolien jälkeiseltä ajalta.
Kristinusko ja sakramentti eivät tietenkään liity
Raamatussa toisiinsa mitenkään. Näin jo siitä
yksinkertaisesta syystä, että Raamatussa ei ole koko
sakramenttikäsitettä.
Se, että UT:ssa (Joitakin kertoja myös VT:n
kreikannoksessa, Septuagintassa) esiintyy kreikan
mysterion = salaisuus, esim. "Kristuksen salaisuus",
ei tietenkään merkitse mitään yhteyttä
"Sakramenttiin", joka selvästi saa kaiken
merkityksensä pakanallisista mysteereistä ja magiasta.
Ensimmäinen (tunnettu; pakanallinen) kristinuskon ja
"sakramentin" toisiinsa liittäminen on kirjeessä,
jonka keisari Trajanuksen (53-117 jKr) käskynhaltijana
Bityniassa toiminut Plinius nuorempi (n.62-113 jKr) -
oik. Gaius Plinius Caecilius Socundus - lähetti
hänelle v. 112 jKr tiedustellen, mitä pitäisi tehdä
kristityille, joilla on "sakramentteja".
Plinius, joka oli pakana ja mysti eli osallinen (koska
kuului keisarin hallintokoneistoon) pakanallisiin
vihkimyksiin ja mysteerimenoihin, sakramentteihin,
"näki" kristityilläkin olevan "sakramentteja".
Kirkkohistoriassa ensimmäinen merkittävä
sakramenttikäsitteen ja -oppien luoja oli kirkkoisä
Tertullianus (160-225 jKr). Hänen jälkeensä
merkittävin opin kehittelijä oli kirkkoisä Augustinus
(354-430 jKr).
UT:ssa siis mysterion - sana ei esiinny koskaan niiden
asiain (sikäli, kun niitä yl. esiintyy !) yhteydessä,
joita kirkkolaitos nimittää "sakramenteiksi"
(katolisessa ja ortodoksisessa k:ssa kaste,
konfirmaatio, ehtoollinen, rippi, viimeinen voitelu,
papiksivihkiminen ja avioliitto; luterilaisessa k:ssa
kaste ja ehtoollinen).
- Sakramentti on siis kokonaan
Babylonialais-Roomalaisen pakanuuden keksintö!
Sakramenttien lukumäärän katolinen kirkko määräsi
7:ksi 1100-luvulla. Kaikki sakramenttiopit ja
määrittelyt ovat puhtaasti kirkollisia asettamuksia ja
tulkintaa - ei Raamatun.
Raamattuun sacramentum-sana tuli. kun katolinen kirkko
toimitti raamatun latinankielisenkäännöksen, Vulgatan.
v. 404 jKr. Käännöksen laati kirkkoisä Hieronymus
(340-420 jKr). Vulgata määrättiin ohjeelliseksi
katolisessa kirkossa Tridentin kirkolliskokouksessa v.
1546. (huom: EI hepr./kreikkal. alkuteksti. vaan
latinankielinen käännös).
Mutta sinänsähän latinan kielen sacramentum-sanalla
(salaisuus) ja kirkollisella "sakramentilla' ("pyhä
toimitus") on vain äänneasullinen ja keinotekoinen
yhteys, ei mitään asiallista yhteyttä.
Sakramentin mysteeri on sidottu kirkkoon. Tässä on
tehty kehällinen oppirakennelma, jossa Jumalan Sanan
väitetään asettaneen sakramentit, sakramentit luovat
kirkon ja sakramentteja käyttää kirkko.
Raamatun sanaan ja uskoon tämä liitetään kirkon
opeissa lisäksi siten, että Jumalan sanotaan
asettaneen sakramentin, ja kirkollisen papinviran
hoitamaan sakramenttia. Myöskin luterilainen
uskonvanhurskausoppi, jota kirkko markkinoi "yksin
uskosta, yksin armosta" -tunnuslauseella.. on
tosiasiassa aivan puhtaaksiviljeltyä katolista
sakramentalismia ja magiaa, uskonnollista okkultismia,
joka on täydellisesti puhdistettu Jumalan Sanastaja
raamatullisesta uskosta. Uskosta, joka itsessään
vanhurskauttaa (so. julistaa syyttömäksi), Rm 10: 10.
Luterilaisten kirkkojen ("muuttamaton) päätunnustus,
Augsburgin tunnustus (Confessio Augustana,, v. 1530),
määrittelee vanhurskauttamisen (ja siten siis
osallisuuden Jumalan armoon, syntien
anteeksiantamukseen; uudestisyntymisen, Pyhän Hengen
saamisen ja liittämisen seurakuntaan ("kirkkoon")
seuraavasti:
"..ihmiset eivät voi tulla vanhurskautetuiksi omin
voimin ..heille annetaan vanhurskaus.. kun he uskovat,
että heidät otetaan armoon... CA IV
Pyydetään siis uskomaan armoon ottamiseen. Miten
sitten saamme uskon tähän armoon ottamiseen?
"Jotta saisimme tämän uskon, on asetettu evankeliumin
opettamisen ja sakramenttien jakamisen virka..." CA V
Tämä "evankeliumi"' pyytää siis uskomaan, että meidät
"otetaan armoon ". Mutta kuinka tapahtuu tämä armoon
ottaminen", johon pitäisi uskoa?
"Kasteesta.. että se on välttämätön.. Jumalan armo
annetaan kasteen (sakramentin) välityksellä..
sakramenteilla on.. tehonsa, vaikka niitä jakaisivat
jumalattomatkin.., kunhan sakramentit vain "jaetaan
oikein" (so. kirkon oppien mukaan). CA VII-IX
Ehtoollisesta (sakramentista) opetetaan.."että
Kristuksen ruumis ja veri ovat todellisesta läsnä ja
jaetaan niille, jotka sen nauttivat..." CAX
"Kirkko on .._jossa (tämä) evankeliumi puhtaasti
julistetaan ja sakramentit oikein toimitetaan. Kirkon
todelliseen ykseyteen riittää yksimielisyys (tämän)
evankeliumin opista ja sakramenttien toimittamisesta.
Sensijaan ei ole välttämätöntä, että ..traditiot
..tahi seremoniat .. ovat kaikkialla samanlaiset ..."
CA VII
Suhteesta katolisen kirkon tai Rooman kirkon oppiin,
todetaan Augsburgin tunnustuksen artiklan 21.
loppusannoissa, että "..voidaan todeta, ettei siinä
ole mitään, mikä on ristiriidassa .. katolisen kirkon
tai Roomankaan kirkon kanssa..." CA XXI
Ja tämä on totisesti totta:
Martti Luther sanoo Vähässä Katekismuksessaan
(luterilaisen kirkon) sakramenteista, mm.:
"Kaste vaikuttaa syntien anteeksiantamuksen, vapauttaa
kuolemasta ja perkeleestä sekä antaa iankaikkisen
autuuden kaikille, jotka uskovat (nämä?) Jumalan sanat
ja lupaukset." VK IV
Ehtoollisesta: "..tässä sakramentissa annetaan meille
synnit anteeksi, elämä ja autuus. Sillä missä syntien
anteeksiantamus on, siinä on myös elämä ja autuus." VK
VI
Kirkkojen "uskonvanhurskausopit" on sakramenteilla
vanhurskauttamista: sakramentit vaikuttaiat, sen, mitä
ne kuvaavat;- niissä pyydetään uskomaan sakramentin
vanhurskauttavaan voimaan.
Uskon kohde on siis sakramentti ja sen vanhurskauttava
voima. -Ja se on pakanuutta, uskonnollista okkultismia
ja valkoista magiaa, joka on sellaisenaan
tuontitavaraa Baabelin uskonnosta. Puhutaan tosin myös
"uskosta Jeesukseen", mutta se on ehdottomasti aina
"alistettu sakramentille".
-Ei Jumala kahdella tavalla vanhurskauta - eikä
varsinkaan Raamatulle tuntemattomilla tavoilla !!!
Raamatun vanhurskauttamisoppi on Jumalan Sanan ja
Pyhän Hengen vaikuttamaa parannusta (kr. metanoeoo =
ajatella toisin, muuttua mieleltään; katua),
kääntymistä (epistrefoo = kääntvä, palata jnk luo)
sekä sydämen uskoa Jeesuksen sovintovereen ja
ylösnousemukseen:
-"Ja että parannusta syntien anteeksisaamiseksi on
saarnattava Hänen Nimessänsä kaikille kansoille,
alkaen Jerusalemista", Luuk 24:47;
- ..ja saavat lahjaksi vanhurskauden .. uskon kautta
Hänen vereensä..", Room. 3:24,25;
-".. sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja
suun tunnustuksena pelastutaan..", Room. 10:9-13.
Uskon kohde on siis Jeesus. Hänen sovintoverensä ja
ylösnousemuksensa.
Tästä Raamatun uskonvanhurskausopista kirkot ja
Augsburgin tunnustus sanovat, että se on kerettiläistä
harhaoppia, koska siinä väitetään Jumalan toimivan
ilman sakramentin aineellisen välikappaleen ja kirkon
viran mysteerioyhteistoimintaa.
Sen uskottomuuden (haureuden), josta johtuen Suuri
Babylon on Portto, perusolemus onkin juuri siinä, että
Jumalan Sanalla Hengestä syntyvä seurakunta ja siihen
perustuva hengellinen todellisuus on siinä korvattu
valheellisella (sakramenttien) väärennöksellä, jonka
seurauksena Jumalan seurakunnaksi väitetty onkin
todellisuudessa Antikristuksen kirkko.
Raamatun ilmoittamassa Jumalan järjestyksessä ei ole
mitään sakramentteja, jotka välittäisivät Jumalan
armoa ja anteeksiantamusta. Ei ole myöskään mitään
papinvirkaa (ylipäätään) eikä myöskään virkaa, joka
olisi asetettu hoitamaan jotakin sakramentteja.
Jumalalla on Uudessa Liitossa vain "pyhä papisto",
uudestisyntyneiden ihmisten muodostama "Jumalan
kansa", joka on kutsuttu tästä maailmasta ulos,
julistamaan Hänen evankeliumiaan, joka on pimeydestä
kutsunut meidät ihmeelliseen vaikeuteensa, 1Piet. l:
1-3, 22, 23; 2:9, 10. Tällä papistolla on kyllä eri
palvelustehtäviä, mutta ei lihan mukaista
virka-asemaa, eikä "sakramentteja" hoidettavanaan.
Ja koska Jumalalla ei ole mitään sakramentteja, jotka
luovat kirkon, ei Jumalalla tietenkään ole myöskään
mitään kirkkoa. 'Kristuksen kirkko" jota mieluusti
viljellään, on puhtaasti porton keksintöä.
Raamatun Kristuksella ei ole tässä maailmassa
ensinkään mitään kirkkoa, joka olisi jotenkin
"Herralle kuuluva", ja jota Hän rakentaisi.
Kirkko-sana ja käsite eivät myöskään kuuluneet
Jeesuksen ja apostolien sanavarastoon.
Viimeksimainitun osoittavat myös monet tunnetut
teologit (mm. Gunnar Westin, Uppsalan yliopiston
kirkkohistorian prof., 1975, s. 10; Martti Simojoki,
arkkipiispa, 1968, s. 10 -- Osmo Tiililä,
systemaattisen teol.prof. , 1962, s.71; Mauri Larkio,
teol.tri, 1975 s. 1051,1052. Kirjallisuusviittaukset
lopussa).
Kirkko-sanan todellinen alkujuuri onkin aivan muualla
kuin Raamatun kielessä ja Uuden Testamentin Kreikassa.
Kirkko-sanan varhaisin alkujuuri on puhtaasti
pakanallinen kelttiläinen kirch, mikä tarkoitti
alkuaan piirissä, kehässä tapahtuvaa pakanallista
verirituaalia (vrt. esim. saksan kielen kirche -
kirkko, ja engl. church - kirkko).
UT:ssa kahdesti esiintyvä adjektiivi kyriakos (1 Kr
11:20 kyriakon, "Herran (ateria)"; ja Ilm l: 10
kyriakee, "Herran (päivä"), ei muodosta vähäisintäkään
perustetta vääntää siitä seurakunnan (ekklesia)
"nimeksi" kirkko! Kirkko-sanan liittäminen UT:n
kreikankielen kyriakos-sanaan onkin nähtävissä
selkeästi kirkollisen teologian läpinäkyväksi
yritykseksi valheellisesti hengellistää kirkko-sana,
koettaa saada se näyttämään raamatulliselta ja peittää
sen pakanallinen tausta.
"Kirkko" ="herralle kuuluva", niin kuin se mieluusti.
yl. "käännetään", on kyllä erittäin käyttökelpoinen
termi siihen käyttöön mihin se on synnytetty, eli
siihen, että kääntymättömät ihmiset, jotka eivät ole
koskaan tulleet uloskutsutuiksi tämän maailman
pakanuudesta, julistelevat toisiaan
sakramentti-riitillä "herralle kuuluviksi".
Tätä käyttökelpoisuutta on nyt sitten koetettu
entisestään lisätä näinä "viimeisinä aikoina", kun
suuren uskonnollisen porton, maailmankirkon,
rakentaminen tarvitsee "raamatullista" tukea
kirkko-käsitteelle.
Raamattuja on ryhdytty väärentämään tästäkin kohdasta
tunkemalla sinne seurakunta-sanan (ekklesia) paikalle
röyhkeästi "kirkko". Ruotsissa -81 (församling/kyrka),
Suomessa -92 (Mt 16:18 -- Apt 9:31 sekä väliotsikoissa
Ef/ Kol), Englannissa (church) jo 1611 (King James).
Tätä ei voi selittää sillä, että monien kielten (mm.
engl., ranska, ven.) sama sana merkitsee sekä kirkko
että srk, koska näillä kielillä on kyllä sanat
ilmaista srk ilman "kirkkoa" VT: n puolella. -Ja kun
Raamatun alkukieliä (heprea ja kreikka) käännellään
toisikseen, on sama sana (qahal / ekklesia) aivan
ongelmitta seurakuntaa tarkoittavana sekä VT:n että
UT:n puolella.
Eli kysymys on siis nimenomaan teologisesta
tarkoitushakuisesti tuotetusta sanasta ja käsitteestä.
Niiden kielten (yl. ns. romaaniset k.), joissa srk:aa
/ kirkkoa tarkoittava sana johtuu Raamatun (kreikan)
ekklesiasta, kuten esim. lat. ja ranska, on sanalle
annettu vähitellen kirkko- sanan käsitesisältö; niiden
kielten (esim. germaaniset kielet) kohdalla, joissa
sana ei johdu Raamatun ekklesiasta, vaan
pakanallisesta sanasta kirch, on pakanuus tuottanut
Raamatulle vieraat. sekä kirkko-sanan. että
-käsitteen.
Evankeliumin Sanalla (mielenmuutoksen ja Herran
puoleen kääntymisen kautta) maailmasta uloskutsuttu
seurakunta on kiusallisesti täysin yhteensopimaton sen
kokemustodellisuuden kanssa, mikä kääntymättömällä
pakanalla on.
Sen sijaan se, että "minut on - niin kuin muutkin -
ilman omaa tietoisuuttani toisten toimesta tehty
"herralle kuuluvaksi", toimii erinomaisesti!
Jumala on kuitenkin puhunut Sanansa ihmiselle siten,
että kannanotto on kunkin ihmisen asia. Jokainen
vastaa itse Jumalalle. Ei Jumala ole mikään pelle
niin, että "yksin uskosta - yksin armosta" sulkisi
kokonaan tapahtumien ulkopuolelle sen, jota asia
koskee: ".. Minä olen sinut nimeltä kutsunut........
tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen"..
Eikä tämä ole mitään omilla teoilla vanhurskautumisen
oppia, vaan Jumalan edellyttämä ihmisen myönteinen
vastaus Jumalan tekemään kutsuun ja lahjavanhurskauden
tarjoukseen.
Jumalalla on tässä maailmassa seurakunta, joka on
maailmasta uloskutsuttu (ekklesia, ek = ulos; kaleoo =
kutsua), kun se on Jumalan Sanan mukaisesti tehnyt
parannuksen, muuttunut mielellään ja kääntynyt
Jeesuksen sovintovereen turvaten Jumalan puoleen,
avuksi huutaen Herran nimeä. -Näin seurakuntaan
kuuluvat ovat saaneet syntinsä anteeksi (Lk 24: 45-48;
Apt 2:2 1, 37 - 39; 3:19; 26:17, 18; Ilm 5:9; 7:13 -
15).
Ja sillä kansalla, joka on osallinen Kristuksesta, on
Jumalalliset hedelmät, joista se tunnetaan (Mt
7:13-23; Gal 5:22). Aivan erityisen huomionarvoinen
asia, kun koetamme nähdä Jumalan seurakunnan, ja
Antikristuksen kirkon eroa, on tässä se, että
seurakunnan kohdalla toteutuu tämä: "Jumalan rakkaus
on vuodatettu sydämmiimme Pyhän Hengen kautta ..
Rakkaus ei tee lähimmäiselleen mitään pahaa ..." (Rm
5:5; 13: 10); ja: "Katsokaa minkä kaltaisen rakkauden
Isä on meille antanut, että meitä kutsuttaisiin
(alkut.) Jumalan lapsiksi .." 1 Jh 3: 1.
Vastaavasti Porton teot ovat yhtä ilmeiset: "Suuri
Babylon, maan porttojen ja kauhistuksien äiti. Ja minä
näin sen naisen olevan juovuksissa pyhien verestä ja
Jeesuksen todistajain verestä.. (Ilm 17:1-6; 18:23,
24). Portto harjoittaa haureutta maan kuninkaiden
kanssa ja sillä on "valkeuden enkelinäkin" herransa
(so. Perkeleen) teot/ hedelmät.
Kirkkolaitos on eri historiallisten lähteiden mukaan
tappanut 30-60 milj. ihmistä, harjoittaessaan
haureutta maan kuninkaiden kanssa. Tapetuista suuri
joukko on ollut Jeesuksen todistajia.
Meidän saksalaisessa uskosta puhdistamisen
perinteeseen nojaavassa kouluopetuksessa (pyhäkoulu,
oppivelv.koulu, rippikoulu ja yliopisto) tämä on
perinteisesti laitettu yl. pelkästään katolisen kirkon
tiliin. Tosiasia kuitenkin on, että kaikki keskeiset
ns. "uskonpuhdistuksen" isät menettelivät täsmälleen
samoin. Luther, Melancthon, Zwingli ja Calvin vaativat
Raamatun opettaman uskovien kasteen ottaneiden ja sitä
otettavien tappamista. Ja niin totisesti tehtiin -
Jumalan kunniaksi! Teloitustapoina yleisimmin
polttorovio, miekka ja hukuttaminen.-"Niin ei tee
yksikään, jolla on jäännöskään Hengestä!"
Tänä päivänä ovat asiat niin pitkällä, että
lisääntyvästi opetetaan noiden murhaajien olleenkin
(olevan) kristittyjä, ja murhattujen olleen
harhaoppisia pakanoita. -Jeesuksen ja apostolien
opetukset hedelmistä tuntemisesta ovat kuitenkin
edelleen voimassa (Mt 7:12-2 1; Gal 5:19-22 - huom. j.
21 alkut. myös "murhat'). Ja, kiitos Jumalalle,
voimassa ovat myös Jeesuksen Sanat "..Minä rakennan
seurakuntani, ja tuonelan portit eivät sitä voita", Mt
16:18. - "Amen, tule Herra Jeesus!"
Kirkkolaitos-instituutio on Pyhien Kirjoitusten ja
muun historiatiedon valossa kiistattomasti pakanuuden
tuottama valheellinen väärennös Raamatun
tarkoittamasta Jumalan seurakunnasta. Se on luonut
itse itsensä ja korvannut Jumalan Sanan järjestyksen
itse sepittelemillään opeilla.
Sen keskeiset perustukset ovat pakanallisissa
Sakramentti-riiteissä ja se myös kutsuu itseään
johdonmukaisesti pakanallisella nimellä.
Ps. Väärinkäsitysten välttämiseksi todettakoon, että
esitetyillä "sakramentti" -ja "kirkko"- käsitteiden
tarkastelulla ei suinkaan tarkoiteta, että kaikki
kirkkojen jäsenet olisivat kääntymättömiä,
vanhurskauttamattomia ja uudestisyntymättömiä
pakanoita. - Mutta sitä sillä kyllä tarkoitetaan, että
niitä, jotka heistä ovat vanhurskautettuja, ei ole
vanhurskautettu kirkon pakanallisilla
sakramentti-mysteereillä, vaan tässä tarkastelussa
viitatulla Jumalan tavalla. Samoin tarkoitetaan, että
yhdelläkään uskovalla ei tulisi olla mitään
osallisuutta noihin pimeyden hedelmättömiin tekoihin.
Raamatun ja viitattujen tunnustuskirjojen lisäksi
keskeiset dokumenttiaineksen lähteet:
Oppikirja: "Johdatus Dogmatiikkaan", Juha Pihkala, v.
1992, s. 215 - 2 1 8;
Puhekasetti: Joseph Shulamin puhe Karmel-kodilla v.
1998;
Messiaaninen artikkeli: The Full Restoration of Israel
Part 1 of a Series (www.messianicisrael.com)
Joseph Shulamin suullinen tiedonanto (6/2001)
kirch-sanan kelttiläisyydestä;
Tietosanakirja "Facta", osa 7, s. 425; osa 8, s. 251;
osa 4, s. 1051, 1052;
Kirkkojen tunnustukset, Seppo A. Teinonen, v. 1991;
Teologian sanakirja: Seppo A. Teinonen, v. 1975/99,
hakusana "sakramentti";
Iso Raamatun Tietosanakirja, osa 3, henkilö- ja
asiahakemisto, palstat 7281-7304;
Novum, osa 4, ss. 976, 977 (erityisen ansiokas on
tässä viitattu Aleksander Hislopin teos "Two
Babylons");
"Alkukristillinen aika", Gunnar Westin, suom. laitos
v. 1975;
"Vapaan kristillisyyden historia": Gunnar Westin;
suom. laitos v. 1975, mm. sivut 62, 85, 109, 110, 121,
161;
Kirkko Suomessa - teoksessa, Martti Simojoki, v. 1968;
"Kirkko kriisissä", Osmo Tiililä, v. 1962.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Jumala on salattu Jumala. Herra on Henki.
Uskokin on luottamista siihen "mikä ei näy".
Kaste on seurakuntayhteys Kristuksen ruumiiseen on suuri salaisuus eli sakramentti. Kaste on Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen, ylösnousemusruumiiseen liittämistä, siinä on salaisuutta kerrakseen.
Ef. 5:32
"Tämä salaisuus on suuri; minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa."
Juuri kasteessa lapsi liitetään Kristuksen ruumiiseen seurakuntaan (1.Kor.12:13)
Sananl. 25:2
"Jumalan kunnia on salata asia"
Raamatussa ei esiinny sanaa "sakramentti", se on Raamatulle täysin vieras ilmaisu. Sakramenttioppi on peräisin roomalaiskatolisesta kirkosta, jossa on seitsemän muutakin eri sakramenttia! Ne ovat kaste, konfirmaatio, ehtoollinen, rippi, viimeinen voitelu, pappisvihkimys ja avioliitto!
Luterilaisessa kirkossa sakramentteja on kaksi: "kaste ja ehtoollinen"! Sakramentti sana on saatu latinankielestä ja se vastaa kreikan kielistä sanaa "mysteerion" =(salaisuus). Latinankielessä sacramentun alkuaan oli valaa tarkoittanut sana, joka on otettu myöhemmin kirkolliseen käyttöön jolla tarkoitetaan "pyhiä armovälineitä", joita hoitaa ja ylläpitää kirkon saarnaviranhoitajat!
>>Kirjoitat-
>>Juuri kasteessa lapsi liitetään Kristuksen ruumiiseen seurakuntaan (1.Kor.12:13)
Viittaat tuohon korinttolaisjakeeseen!
Luetaan se!
>>13 "sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ja kaikki olemme saaneet juoda samaa Henkeä"!.>Gal 3:23 "Mutta ennenkuin usko tuli, vartioitiin meitä lain alle suljettuina uskoa varten, joka oli vastedes ilmestyvä"!.
24 "Niinmuodoin on laista tullut meille kasvattaja Kristukseen, että me uskosta vanhurskaiksi tulisimme"!.
25 "Mutta uskon tultua me emme enää ole kasvattajan alaisia".
26 "Sillä te olette kaikki uskon kautta Jumalan lapsia Kristuksessa Jeesuksessa".
27 "Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet"!>"Usko tulee siis kuulemisesta, mutta Kuuleminen Kristuksen sanan kautta" - Room 10:17
Jeesuksen "kosketus" lapselle kasteessa.
6 Hän on se, joka on tullut veden ja veren kautta, Jeesus Kristus, ei ainoastaan vedessä, vaan vedessä ja veressä; ja Henki on se, joka todistaa, sillä Henki on totuus.
7 Sillä kolme on, jotka todistavat:
8 Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme pitävät yhtä.
9 Jos me otamme vastaan ihmisten todistuksen, niin onhan Jumalan todistus suurempi. Ja tämä on Jumalan todistus, sillä hän on todistanut Pojastansa.
Room. 8:1
Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat.
Jumala kuulisi hetä heidän ulkolultasiten pitkien litanioidensa takia.
Tyhjää jauhava mylly taas kerran,missä on paljon sanoja,siellä ei syntiä puutu !
Kun asia on näin yksinkertainen.
"Joka uskoo,ja kastetaan se pelastuu,joka EI usko,hänet tuomitaan kadotukseen",
kaste ei siis pelasta,usko nyt jo,JUmalaa,ei minua,vaan Usko hyvä ihminen mitä Jumala sanoo,mitä muulla väliä opillisessa kysymyksessä,vain Jumala tietää pelastuksen tien,koska Hän on sen rakentanut taivaastapäin,eikä me ihmiset maasta taivaaseen,niikuin nyt kirkko asiaa väänttää,aivan päinvastoin Jumalan tahtoa.
Olen aina tiennyt että kirkkolaitoksesta puuttuu Pyhän Hengen voima, koska opetus on liperaaliteologiaa eikä perustu Jumalan sanaan.
Kiitos Jumalalle että kirkonpiirissäkin on muutamia
uskoontulleita kaikesta eksytyksestä huolimatta.
Niinkuin Raamattu sanoo:
Heillä on Jumalisuuden ulkokuori mutta he kieltävät sen voiman.