Pyyntö

Miesystäväni vain lähti monen vuoden yhdessäolon jälkeen ennalta arvaamatta, sanomatta mitään. En tiedä mistä on kysymys, kun en saa yhteyttä millään tavalla. Mitään ongelmia ei pahemmin ole ollut, ainakaan viime aikoina. Olen aivan puulla päähän lyöty. En osaa edes itkeä. Tuska ja ahdistus vain on sanoinkuvaamattoman kovat. Miten tällaista jaksaa kestää. Miten pääsen kostonhalusta ja katkeruudesta. Jos kyseessä on toinen nainen, se tuntuu liian vaikealta kestää. Aivan valtava suuttumus ja mustasukkaisuus velloo sisällä, en tiedä miten osaisin edes rauhoittua. Olen kyllä ollut hyvin yksinäinen tässä liitossa, mutta jääminen täysin yksin nyt jo melko iäkkäänä tuntuu liian kovalta iskulta. En voi kuvitella että löytäisin jostain vielä uuden puolison, mutta en ole koskaan viihtynyt yksin. Yksinäisyyttä on jo mielestäni ollut enemmän tässä elämässäni, mitä olisin jaksanutkaan. Siksi tämä tuntuu todella pahalta. Olen kuin jonkinlainen loppuunkäytetty hyödyke, kun ei enää kelpaa, heitetään menemään. Ei katsonut minua edes sen arvoiseksi että olisi selittänyt jotain.
Toivon että pääsisin tästä ahdistuksesta ja kosto-ajatuksista, mutta tällä hetkellä se on mahdotonta. Rukoilen että saisin joskus vielä uuden rakastavan kivan puolison, joka ei hylkää. Tämä kokemukseni tekee kuitenkin pelokkaaksi ja heikoksi. Itsetuntokin on hukassa. En tiedä miten jaksan päivästä toiseen tätä yksitoikkoista ja yksinäistä elämää. Miesystäväni oli niin suuri osa elämääni, oikeastaan koko sen sisältö, nyt olen pudonnut ikään kuin tyhjyyteen. Lapsia meillä ei ole. Uskosta olen saanut voimaa vaikeina hetkinä, mutta nyt tuntuu että tämä ja kaikki muut vaikeudet nielevät ajatukset niin, etten voi enää säilyttää mielenrauhaani.
2171
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Rakas Jeesus, kosketa hylättyä rakkaudellasi ja anna hänen tuntea Sinun läsnäolosi. Auta häntä itkemään pettymyksensä, surunsa ja vihansa ulos etteivät ne jäisi sisälle kalvamaan.

Auta häntä turvautumaan kaikessa Sinuun ja etsimään Sinun läsnäoloasi. Anna hänelle voimia, anna uusia ystäviä ja elämänsisältöä etteivät nämä koston ja vihan ajatukset saisi voimistua.

Äänestä

Rauhaa!

Muistan sinua esirukouksissa. Minulla on seurustelusuhteissa ollut epäonnistumisia paljon ja uskova mies oli juuri sellainen, joka otti ja lähti eikä puhunut mitään, no paljastui että oli toinen nainen. Jokainen ihminen on selityksen arvoinen ja epätietoisuus on kamalaa.
Miehelläsi on huono omatunto tai sitten hän on sairas. Herra auttaa sinua, nostaa, kantaa ja pelastaa. Turvaa häneen, ole luja ja vahva olkoon sydämesi. Herra voi antaa voimaa elää olosuhteiden yläpuolella, vaikka olosuhteet olisivat kuinka vaikeita ja aina lopulta tulee vastaus tai ratkaisu. Rukoillaan sitä, sillä epätietoisuus on ainakin minusta pahinta kaikista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hylätty kirjoitti:

Miesystäväni vain lähti monen vuoden yhdessäolon jälkeen ennalta arvaamatta, sanomatta mitään. En tiedä mistä on kysymys, kun en saa yhteyttä millään tavalla. Mitään ongelmia ei pahemmin ole ollut, ainakaan viime aikoina. Olen aivan puulla päähän lyöty. En osaa edes itkeä. Tuska ja ahdistus vain on sanoinkuvaamattoman kovat. Miten tällaista jaksaa kestää. Miten pääsen kostonhalusta ja katkeruudesta. Jos kyseessä on toinen nainen, se tuntuu liian vaikealta kestää. Aivan valtava suuttumus ja mustasukkaisuus velloo sisällä, en tiedä miten osaisin edes rauhoittua. Olen kyllä ollut hyvin yksinäinen tässä liitossa, mutta jääminen täysin yksin nyt jo melko iäkkäänä tuntuu liian kovalta iskulta. En voi kuvitella että löytäisin jostain vielä uuden puolison, mutta en ole koskaan viihtynyt yksin. Yksinäisyyttä on jo mielestäni ollut enemmän tässä elämässäni, mitä olisin jaksanutkaan. Siksi tämä tuntuu todella pahalta. Olen kuin jonkinlainen loppuunkäytetty hyödyke, kun ei enää kelpaa, heitetään menemään. Ei katsonut minua edes sen arvoiseksi että olisi selittänyt jotain.
Toivon että pääsisin tästä ahdistuksesta ja kosto-ajatuksista, mutta tällä hetkellä se on mahdotonta. Rukoilen että saisin joskus vielä uuden rakastavan kivan puolison, joka ei hylkää. Tämä kokemukseni tekee kuitenkin pelokkaaksi ja heikoksi. Itsetuntokin on hukassa. En tiedä miten jaksan päivästä toiseen tätä yksitoikkoista ja yksinäistä elämää. Miesystäväni oli niin suuri osa elämääni, oikeastaan koko sen sisältö, nyt olen pudonnut ikään kuin tyhjyyteen. Lapsia meillä ei ole. Uskosta olen saanut voimaa vaikeina hetkinä, mutta nyt tuntuu että tämä ja kaikki muut vaikeudet nielevät ajatukset niin, etten voi enää säilyttää mielenrauhaani.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu