SK 13/2006: "Valtiomies vai puoluepukari?"

"Valtiomies vai puoluepukari?

Rahaministeri Eero Heinäluoma on leimautunut kansalaisten silmissä salakähmäiseksi riidanhaastajaksi. SK:n selvitys osoittaa, että pääministeri Matti Vanhaseen liitetään paljon myönteisempiä ominaisuuksia.

Keskustan eduskuntaryhmä kävi viime viikolla kuumana. Puolueen kansanedustajat olivat sydämistyneet hallituksen kehysriihen yhteydessä perusteellisesti Sdp:n puheenjohtajaan Eero Heinäluomaan.

SAK-taustainen valtiovarainministeri oli keskustalaisten mielestä ulostuloillaan rikkonut hallituksen pelisääntöjä, vetänyt välistä ja käyttäytynyt muutenkin kuin pahimman luokan ay-gangsteri.

Hetken näytti kuin hallitus olisi jopa saattanut kaatua. Kehysriihestä tihkui tietoja, joiden mukaan kolme ministeriä olisi jo uhannut lyödä hanskat tiskiin. Tunteet rauhoittuivat vasta, kun Heinäluoma kävi keskustan ryhmässä selittelemässä toimintaansa.

Samoihin aikoihin kun hallituksen sisällä käytiin tulikivenkatkuista pelisääntökeskustelua Taloustutkimus selvitti suomalaisten käsityksiä suurimpien puolueiden johtajista. Tulos vahvisti samaa kuvaa kuin keskustalaisten teatraaliset reaktiot: Heinäluoman ensimmäinen vuosi puoluejohtajana on ollut aikamoista hapuilua. Vaikka Sdp on mielipidemittausten mukaan säilyttänyt asemansa suurimpana puolueena, puheenjohtaja itse ei ole kovin korkeassa kurssissa sen enempää omien kuin koko väestönkään silmissä.

Taloustutkimuksen kyselyssä selvitettiin, mitä ominaisuuksia – sekä myönteisiä että kielteisiä – kansa liittää suurimpien puolueiden ykkösketjuun. Tutkittavina olivat Sdp:n, keskustan, kokoomuksen ja vihreiden puheenjohtajat sekä vasemmistoliitosta Suvi-Anne Siimes, jonka lähtö oli jo tiedossa, kun aineiston keruu aloitettiin.

Vastauksista kävi ilmi, että suomalaisilla on nykyisistä kärkipoliitikoista voittopuolisesti myönteinen kuva. Sekä Matti Vanhaseen (kesk), Jyrki Kataiseen (kok), Tarja Cronbergiin (vihr) että Siimekseen liitettiin selvästi enemmän positiivisia kuin negatiivisia mielleyhtymiä.

Heinäluoman saldo oli ainoana vahvasti miinusmerkkinen. Hän keräsi koko joukosta eniten kielteisiä arvioita ja toiseksi vähiten myönteisiä luonnehdintoja Cronbergin jälkeen.

Demaritkin kritisoivat Heinäluomaa

Heinäluomaan ei päde edes sama kuin edellisten hallitusten kokoomuslaisiin valtiovarainministereihin Sauli Niinistöön ja Iiro Viinaseen. Heihinkin liitettiin ihmisinä monia inhottavia ominaisuuksia, mutta kummankaan pätevyyttä ministerinä ei kyseenalaistettu.

Heinäluoman uskottavuus talousmiehenä on sen sijaan yhä hakusessa. Vain seitsemän prosenttia kaikista haastatelluista piti häntä taitavana talouspoliitikkona.

Ulkopolitiikassa hänet mielletään vielä selvemmin noviisiksi. Ainoastaan kolme sadasta suomalaisesta luottaa hänen kykyihinsä kansainvälisissä ympyröissä. Myös tällä alueella hänestä löydettiin enemmän puutteita kuin muista puoluejohtajista.

Edes Sdp:n kannattajat eivät anna Heinäluomalle kovin hyvää arvosanaa politiikan sisältöasioissa. Vain neljä prosenttia demareista pitää häntä pätevänä ulkopolitiikassa ja kahdeksan prosenttia talouspolitiikassa. Yhdeksän prosenttia uskoo, että hänellä on riittävästi eväitä osallistua Suomen sotilaallista liittoutumista koskeviin päätöksiin.

Ihmisenäkään Heinäluomasta ei ole vielä muodostunut kovin hyvää kuvaa. Tutkimuksen mukaan hän on suurten puolueiden johtajista tosikkomaisin, salailevin ja vähiten edustava. Muista poiketen hänen uskotaan myös enemmän hajottavan kuin yhdistävän kansakuntaa."

Teksti: Tuomo Lappalainen

Selvityksen tulokset on luettavissa Suomen Kuvalehdestä 13/2006:

http://www.suomenkuvalehti.fi/?id=7486

http://www.suomenkuvalehti.fi/?id=7485

http://www.suomenkuvalehti.fi/var/misc/t9544 Puoluejohtajat.pdf

http://www.suomenkuvalehti.fi/var/misc/t9544 Sopivin.pdf
3382
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

...Matti Vanhaseen verrattuna sentään ison luokan valtiomies.

Äänestä
  • ...Känään verrattuna sentään ison luokan mielipidekirjoittaja.

    Äänestä

  • tulkita.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Känätön kinaaja kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu