Loppuyhteenvedosta...

Otsikoissa havainto.

Heh heh.

Prtruutruu.. kirjoitti:

Heh heh.

turhautuneina, kun kapi ei vain huomaa idiootteja. Helpottaako, kun minä huomaan?Jatkakaa samaan tapaan, eikä tarvitse edes kertoa, että olette kepulaisia, se kyllä arvataan muutenkin.

Ensiksi totean, että esityksesi on mielestäni hyvin todenmukainen ja hyvä, sillä siinä on hyvin oleellista Kekkosesta.

Toiseksi kerron, että olen tietysti ihan "omassa päässänikin" pohdiskellut hyvinkin paljon Kekkosen olemusta ja hänen tekemisiään ja niiden merkityksiä, mutta esim. kekkostutkielmassani mielelläni korostin lähdekirjallisuuttani siksi, ettei sanomaani olisi pidetty vain minun itseni kehittelemänä.

Mutta esitin siinä myös omia pohdintojani. Rupeamatta nyt pohtimaan samoja asioita uudestaan laitan tähän niistä näytteeksi vain osan tutkielmani loppuluvusta; se antanee kuvaa siitä, miten MINÄ ITSE Kekkosen näen. Laitan sen eteen myös osan johdantoa, josta käy selville tutkielmani tarkoitus.

Toivottavasti ei ole liian pitkä luettavaksesi:

- - -


Johdanto
   
Monelle ikäluokkaani kuuluvalle Urho Kekkosen presidenttiys oli itsestään selvyys. Hänen asemansa kyseenalaistamista pidettiin sopimattomana. Useimpien mielestä hän oli ylivertainen, ja muut vaikuttivat pieniltä hänen rinnallaan. Tämä suurmieskuva on kestänyt monien mielissä tänne asti. Se on välittynyt myös nuoremmille, joiden omakohtaiset muistot Kekkosesta ovat vähäiset.

Mutta miten hyvin tuo ihailtu mies itse asiassa tunnetaan? Tunnetaanko hänen koko uransa, hänen nuoruuden ajatuksensa ja tekonsa, ja tunnetaanko myös ne teot, joiden ansiosta hän pääsi tuohon arvostelun yläpuolella olevaan asemaansa? Ymmärretäänkö, että Urho Kekkonen oli vain raadollinen ihminen, joka älykkyydestään, lahjakkuudestaan ja monista muista avuistaan huolimatta oli myös heikkoa lihaa, ehkä jopa enemmän kuin vahvaa henkeä?

Millainen oli Urho Kekkonen? Sitä koetan selvittää tässä tutkielmassani. Tarkastelen Kekkosen koko elämän merkittävimpiä vaiheita ja hänen uransa keskeisimpiä tapahtumia. En ole historiantutkija, vaan harrastaja. En siis pysty esittämään Kekkosta mitään uutta, vaan tukeudun muiden kirjoituksiin. Niistä tekemilläni poiminnoilla ja niihin perustuvilla näkemyksilläni yritän tehdä vain kuvaa siitä, millainen Kekkonen oli elämänsä eri vaiheissa. Pääpaino tietenkin on hänen poliitikkoelämässään ja sen tärkeimmissä vaiheissa, joilla oli ja on edelleen merkitystä meille kaikille. Myös sen merkityksen laatua yritän lopuksi pohdiskella.

Perustan siis tutkielmani lukemaani kirjallisuuteen. Siitä on viitteellinen luettelo viimeisen osan lopussa. En suinkaan ole lukenut tuota kaikkea vain Kekkosta tutkiakseni, vaan yleisen historianharrastukseni vuoksi. Tuon kirjallisuuden mainitsen vain näkemyksiini vaikuttaneena taustatietona. En tietenkään voi referoida noita kymmeniätuhansia sivuja kuin muutamasta kirjasta sieltä täältä pienillä sitaateilla. Tietysti esityksessäni on myös sitä ”astian makua”, mistä Kekkonen joskus puhui. Kenen tahansa esityksessä aina näin on.

Mikä on tarkoitukseni? Antaa tuosta merkittävästä miehestä, Urho Kekkosesta, kokonaiskuva niin suppeassa muodossa kuin mahdollista, mutta kuitenkin kaiken oleellisen kattavasti. Toivon, että tästä löydettäisiin helpommin kuin paksuista kirjoista vastauksia mieliä kenties askarruttaviin kysymyksiin Kekkosesta. Toivon näin herättäväni keskustelua hänestä, sillä mielestäni keskusteltavaa yhä riittäisi. Kenties vähemmän historiaa harrastaville toivon antavani myös virikkeitä harrastuksen laajentamiseen yleisemminkin ja Kekkosenkin elämäkerran yksityiskohtaisempaan tutkimiseen.

Toivon myös voivani antaa edes vähän tietoa niille, jotka mielellään näkyvät käyttävän puheenvuoroja, joissa ei ole aina edes tiedon hiventä. Luuloja näkyy olevan sitäkin enemmän. Saattaahan olla myös tarkoitushakuista puhumista vastoin omaa parempaa tietoa. Sitä tämä ”tietopakettini” ei estä jatkossakaan.



10. Kekkosen merkitys historiassamme
   
Mikä on Kekkosen historiallinen merkitys maallemme ja meille kaikille? Merkityksetön hän ei ainakaan ollut, se on varmaa. Mutta mitä hyvää ja mitä pahaa Kekkonen toi meille historiallisessa katsannossa; siitä mielipiteet eroavat. Näyttää siltä, että huonomman merkityksen kannalle kallistuvien määrä on kasvussa.

Mitä hyvää tuo Kekkosen johdolla tapahtunut Neuvostoliitto-kytkentä meille tuotti? Mielestäni ei mitään sellaista, mitä emme olisi saaneet myös ”paasikiviläistä” politiikkaa noudattaen. Suomi oli Kekkonen-tappiin kytketty pässi, joka sai liikkua sillä alueella, mihin naru riitti, ja sai syödä sitä ruohoa, mitä tuolla alueella oli. Mutta vaikka heti alueen ulkopuolella ruoho olisi ollut mehevämpää, sinne Suomi-pässi ei päässyt. Neuvostoliitto oli se suuri paimen, joka saattoi aina siirtää tuota Kekkonen-tappia, mutta pässi pysyi aina narussaan ja naru oli vain määrämittainen.

No, sittenkin Suomi-pässin olot olivat tuossa Kekkonen-tapissa paremmat kuin suuren paimenen muiden pässien, joiden tapit pysyivät aina paikallaan, vaikka ruoho oli jo loppuun kaluttu alueelta. Ja Suomi-pässin naru sitten irtosi kun Kekkonen-tappi katkesi, mutta noiden muiden pässien tapit kestivät vielä kauan sen jälkeen.

Kielikuvista arkikieleen palatakseni totean, että aineellisella puolella tuosta ajasta voi löytää myös jotakin hyvää. Tuo nykyaikana eriskummallinen tavaranvaihtosopimuksiin perustuva bilateraalinen ”oravannahkakauppa” oli meille taloudellisesti turvallista ja joskus tuottoisaakin. Saimme tarvitsemiamme raaka-aineita sellaisillakin tuotteillamme, jotka eivät olisi välttämättä länsimarkkinoille kelvanneet. Eräs kirjoitustani kommentoinut on todennut, että ”Kekkosen mittavan elämäntyön Suomen talouden kehittämisessä Neuvostoliiton bilateraalisen kaupan kautta on jäänyt huomiotta kirjoituksessasi”. Mielestäni se ei kehittänyt talouttamme ja teollisuuttamme siten kuin olisi ollut tarpeen; se nähtiin heti, kun jouduimme etsimään uusia markkinoita NL:n romahdettua. Ja loppulasku tuli taloudellisena katastrofina NL:n romahtaessa ja yli neljäsosan maailmankaupastamme loppuessa kertarysäyksellä.

Jos emme olisi olleet tuossa kytkennässä, meidän oli ollut pakko ryhtyä jo 1950-luvulla vastaaviin kehitystoimiin, mihin olimme pakotetut Neuvostoliiton romahdettua. Nyt voidaan nähdä, mihin nuo viime vuosikymmenen pakkotoimet ovat maamme nostaneet. Jos olisimme nousseet kansainvälisessä vertailussa samalle tasolle jo neljä-viisikymmentä vuotta aikaisemmin, tilanteemme ja kansainvälinen asemamme tällä hetkellä olisi nykyistäkin parempi. Ettei niin tapahtunut, on toki johtunut myös siitä tilanteesta, mihin olimme sotien jälkeen joutuneet. Mutta jos politiikkamme olisi voinut jatkua ”paasikiviläisenä”, jos johdossamme olisi ollut joku Paasikiven kaltainen ja hänen näkemyksensä ja arvomaailmansa omaava henkilö, Suomi olisi kehittynyt toisin.

Aineettomalla puolella tuo aika antoi meille mielestäni vain pelkkää pahaa. Jatkuva aivopesu muokkasi ajatusmaailmaamme, vääristi maailmankuvaamme ja sokeutti monilta hyvin kielteisiltä ilmiöiltä. Ja miten pitkäaikaiset saastejäämät tuo aika jättikään meihin, se nähdään yhä poliittisessa kulttuurissamme ja näkyy se myös näiden palstojen keskusteluissa.

Kekkosen ylipitkän kauden huonojen puolien luettelosta tulisi liian pitkä, jos yrittäisin tehdä siitä läheskään tyhjentävän. Listaan vain muutamia:

Ensinnäkin tuo kansallinen alennustilamme, johon saatoimme itsemme, oli nöyryyttävä. Suomalaisuus oli aikaisemmin tunnettu maailmalla urhoollisuutena, sisuna, rehellisyytenä ja monina muina hyvinä ominaisuuksina. Nyt se ruvettiin tuntemaan käsitteellä ”finlandisierung”, ”suomettuneisuus”. Siinä käsitteessä ei ollut mitään ylevää tai jaloa.

Jouduimme kieltämään merkittävän osan historiastamme. Sotiemme raskaat taistelut itsenäisyydestämme muuttuivat suureksi erehdykseksemme, häpeälliseksi sodaksi suurta auttajaamme vastaan. Koetimme olla hiljaa menetetystä Karjalastamme ja muista suurista uhrauksistamme. Melkein häpesimme sankarivainajiamme, ja sotaveteraanimme kokivat itsensä syyllistetyiksi ja saivat kuulla usein ”mitäs menitte sinne”. Jouduimme väärentämään koulukirjammekin niin, että niistä pyyhittiin pois kaikki meille kunniakas ja Neuvostoliittoa kritisoiva oikea tieto.

Taloudellisesti olimme kytkeytyneet Neuvostoliittoon niin, että tuon hirvityksen romahtaessa myös taloutemme lähes romahti. Kun ulkomaankaupastamme poistui kerralla 25 % ja monilla aloilla paljon enemmän, eräillä täysin, syntyi katastrofi, millaista emme rauhan oloissa ole joutuneet muulloin kokemaan. Kun samaan aikaan meitä koetteli vielä yleismaailmallinen lama, onnettomuutemme oli täydellinen. Sen seurauksista maksamme vieläkin mm. elinkeinorakenteemme liian nopeana pakkomuutoksena, mikä on osaltaan lisännyt työttömyyttä.

Kekkosen ylipitkänä kautena poliittinen kulttuurimme kieroutui pahoin. Pystyäkseen toimimaan mukana järjestelmässä oli pakotettu ottamaan käyttöön ja noudattamaan muotoja, jotka olivat kelvollisia Kekkosen ja hänen suuren tukijansa silmissä. Aitosuomalainen Maalaisliitto joutui ensiksi hylkäämään aiemmat ihanteensa ja toimintatapansa ollakseen käyttökelpoinen valtapuolue, ja muut puolueemme joutuivat valtaan päästäkseen ja päästyään noudattamaan esimerkkiä. Vaikka aika on nyt jo toinen ja muut puolueemme ovat kyenneet melko hyvin karistamaan tuon raskaan häpeänviitan hartioiltaan, Keskusta ei ole siihen ainakaan täysin pystynyt; näin voidaan päätellä eräistä viimeaikaisistakin tapahtumista ja niiden tiimoilta virinneestä debatista.

Puhdistautuakseen Kekkosen ajan mädännäisyyksistä puolueen pitäisi selkeästi tuomita ne. Sen pitäisi tunnustaa, että Suomessa 1960-70-luvuilla vallinnut, Kekkosesta johtunut meno oli demokraattiseen ja parlamentarismia noudattavaan valtioon sopimatonta. Monet keskustalaisten puheenvuorot näilläkin palstoilla vahvistavat, että he eivät vieläkään näe niissä mitään väärää. He yhä ihannoivat Kekkosta ja hänen poliittisia periaatteitaan ja menettelytapojaan. Heidän erityisesti toivoisin tutustuvaan tarkemmin idoliinsa ja hänen tekemisiinsä ja ajattelevan asian uudestaan.

Minun Kekkos-kuvaani vaikuttaa myös se Kekkonen, joka ei vielä ollut presidentti. Se vaikuttaa poliitikon uransa ensimmäiseltä vuosikymmeneltä osin myönteisesti (isänmaallisuus ja pyrkimys ”kansanrintamayhteistyöhön”), mutta vuosikymmenen loppupuolelta myös kielteisesti (takin kääntäminen ja varsinkin sen epäilyttävät perusteet). Kekkosen toimet toisella poliitikon vuosikymmenellään (toiminta asekätkentä- ja sotasyyllisyysasioissa, poliitikkotovereittensa pettäminen ja härski vallankaappaus omassa puolueessaan) vaikuttavat minun Kekkos-kuvaani vain kielteisesti. Silti minunkin silmissäni Urho Kekkonen oli monilta henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan suuri mies ja kiistatta aikansa merkittävin suomalainen poliitikko, mutta hänen merkityksensä laatu Suomelle ei ole minun mielestäni yksiselitteisesti, tuskin edes voittopuolisesti hyvä.

Vaikka Urho Kekkosesta on kirjoitettu kenties enemmän kuin kenestäkään toisesta suomalaisesta, kaikkea hänestä ei vielä tiedetä. Tiedetään kyllä, millainen hän oli nuorempana, mitä ajatteli ja mitä teki, ja tiedetään myös, millainen hän oli sitten vanhempana, pääministerinä ja presidenttinä. Nuo persoonat ovat hyvin kaukana toisistaan. Mikä aiheutti tuon äkkinäisen suuren muutoksen? Sitä ei tiedetä. Eikä tiedetä hänen kaikkia vaikuttimiaan monille huomiota saaneille toimilleen presidenttinä. Oliko hän niissä enemmän Suomen vai Neuvostoliiton asialla?

Uskon, että vielä joskus nuo muutamat kysymykset saavat vastauksensa.

JormaKKorhonen kirjoitti:

Ensiksi totean, että esityksesi on mielestäni hyvin todenmukainen ja hyvä, sillä siinä on hyvin oleellista Kekkosesta.

Toiseksi kerron, että olen tietysti ihan "omassa päässänikin" pohdiskellut hyvinkin paljon Kekkosen olemusta ja hänen tekemisiään ja niiden merkityksiä, mutta esim. kekkostutkielmassani mielelläni korostin lähdekirjallisuuttani siksi, ettei sanomaani olisi pidetty vain minun itseni kehittelemänä.

Mutta esitin siinä myös omia pohdintojani. Rupeamatta nyt pohtimaan samoja asioita uudestaan laitan tähän niistä näytteeksi vain osan tutkielmani loppuluvusta; se antanee kuvaa siitä, miten MINÄ ITSE Kekkosen näen. Laitan sen eteen myös osan johdantoa, josta käy selville tutkielmani tarkoitus.

Toivottavasti ei ole liian pitkä luettavaksesi:

- - -


Johdanto
   
Monelle ikäluokkaani kuuluvalle Urho Kekkosen presidenttiys oli itsestään selvyys. Hänen asemansa kyseenalaistamista pidettiin sopimattomana. Useimpien mielestä hän oli ylivertainen, ja muut vaikuttivat pieniltä hänen rinnallaan. Tämä suurmieskuva on kestänyt monien mielissä tänne asti. Se on välittynyt myös nuoremmille, joiden omakohtaiset muistot Kekkosesta ovat vähäiset.

Mutta miten hyvin tuo ihailtu mies itse asiassa tunnetaan? Tunnetaanko hänen koko uransa, hänen nuoruuden ajatuksensa ja tekonsa, ja tunnetaanko myös ne teot, joiden ansiosta hän pääsi tuohon arvostelun yläpuolella olevaan asemaansa? Ymmärretäänkö, että Urho Kekkonen oli vain raadollinen ihminen, joka älykkyydestään, lahjakkuudestaan ja monista muista avuistaan huolimatta oli myös heikkoa lihaa, ehkä jopa enemmän kuin vahvaa henkeä?

Millainen oli Urho Kekkonen? Sitä koetan selvittää tässä tutkielmassani. Tarkastelen Kekkosen koko elämän merkittävimpiä vaiheita ja hänen uransa keskeisimpiä tapahtumia. En ole historiantutkija, vaan harrastaja. En siis pysty esittämään Kekkosta mitään uutta, vaan tukeudun muiden kirjoituksiin. Niistä tekemilläni poiminnoilla ja niihin perustuvilla näkemyksilläni yritän tehdä vain kuvaa siitä, millainen Kekkonen oli elämänsä eri vaiheissa. Pääpaino tietenkin on hänen poliitikkoelämässään ja sen tärkeimmissä vaiheissa, joilla oli ja on edelleen merkitystä meille kaikille. Myös sen merkityksen laatua yritän lopuksi pohdiskella.

Perustan siis tutkielmani lukemaani kirjallisuuteen. Siitä on viitteellinen luettelo viimeisen osan lopussa. En suinkaan ole lukenut tuota kaikkea vain Kekkosta tutkiakseni, vaan yleisen historianharrastukseni vuoksi. Tuon kirjallisuuden mainitsen vain näkemyksiini vaikuttaneena taustatietona. En tietenkään voi referoida noita kymmeniätuhansia sivuja kuin muutamasta kirjasta sieltä täältä pienillä sitaateilla. Tietysti esityksessäni on myös sitä ”astian makua”, mistä Kekkonen joskus puhui. Kenen tahansa esityksessä aina näin on.

Mikä on tarkoitukseni? Antaa tuosta merkittävästä miehestä, Urho Kekkosesta, kokonaiskuva niin suppeassa muodossa kuin mahdollista, mutta kuitenkin kaiken oleellisen kattavasti. Toivon, että tästä löydettäisiin helpommin kuin paksuista kirjoista vastauksia mieliä kenties askarruttaviin kysymyksiin Kekkosesta. Toivon näin herättäväni keskustelua hänestä, sillä mielestäni keskusteltavaa yhä riittäisi. Kenties vähemmän historiaa harrastaville toivon antavani myös virikkeitä harrastuksen laajentamiseen yleisemminkin ja Kekkosenkin elämäkerran yksityiskohtaisempaan tutkimiseen.

Toivon myös voivani antaa edes vähän tietoa niille, jotka mielellään näkyvät käyttävän puheenvuoroja, joissa ei ole aina edes tiedon hiventä. Luuloja näkyy olevan sitäkin enemmän. Saattaahan olla myös tarkoitushakuista puhumista vastoin omaa parempaa tietoa. Sitä tämä ”tietopakettini” ei estä jatkossakaan.



10. Kekkosen merkitys historiassamme
   
Mikä on Kekkosen historiallinen merkitys maallemme ja meille kaikille? Merkityksetön hän ei ainakaan ollut, se on varmaa. Mutta mitä hyvää ja mitä pahaa Kekkonen toi meille historiallisessa katsannossa; siitä mielipiteet eroavat. Näyttää siltä, että huonomman merkityksen kannalle kallistuvien määrä on kasvussa.

Mitä hyvää tuo Kekkosen johdolla tapahtunut Neuvostoliitto-kytkentä meille tuotti? Mielestäni ei mitään sellaista, mitä emme olisi saaneet myös ”paasikiviläistä” politiikkaa noudattaen. Suomi oli Kekkonen-tappiin kytketty pässi, joka sai liikkua sillä alueella, mihin naru riitti, ja sai syödä sitä ruohoa, mitä tuolla alueella oli. Mutta vaikka heti alueen ulkopuolella ruoho olisi ollut mehevämpää, sinne Suomi-pässi ei päässyt. Neuvostoliitto oli se suuri paimen, joka saattoi aina siirtää tuota Kekkonen-tappia, mutta pässi pysyi aina narussaan ja naru oli vain määrämittainen.

No, sittenkin Suomi-pässin olot olivat tuossa Kekkonen-tapissa paremmat kuin suuren paimenen muiden pässien, joiden tapit pysyivät aina paikallaan, vaikka ruoho oli jo loppuun kaluttu alueelta. Ja Suomi-pässin naru sitten irtosi kun Kekkonen-tappi katkesi, mutta noiden muiden pässien tapit kestivät vielä kauan sen jälkeen.

Kielikuvista arkikieleen palatakseni totean, että aineellisella puolella tuosta ajasta voi löytää myös jotakin hyvää. Tuo nykyaikana eriskummallinen tavaranvaihtosopimuksiin perustuva bilateraalinen ”oravannahkakauppa” oli meille taloudellisesti turvallista ja joskus tuottoisaakin. Saimme tarvitsemiamme raaka-aineita sellaisillakin tuotteillamme, jotka eivät olisi välttämättä länsimarkkinoille kelvanneet. Eräs kirjoitustani kommentoinut on todennut, että ”Kekkosen mittavan elämäntyön Suomen talouden kehittämisessä Neuvostoliiton bilateraalisen kaupan kautta on jäänyt huomiotta kirjoituksessasi”. Mielestäni se ei kehittänyt talouttamme ja teollisuuttamme siten kuin olisi ollut tarpeen; se nähtiin heti, kun jouduimme etsimään uusia markkinoita NL:n romahdettua. Ja loppulasku tuli taloudellisena katastrofina NL:n romahtaessa ja yli neljäsosan maailmankaupastamme loppuessa kertarysäyksellä.

Jos emme olisi olleet tuossa kytkennässä, meidän oli ollut pakko ryhtyä jo 1950-luvulla vastaaviin kehitystoimiin, mihin olimme pakotetut Neuvostoliiton romahdettua. Nyt voidaan nähdä, mihin nuo viime vuosikymmenen pakkotoimet ovat maamme nostaneet. Jos olisimme nousseet kansainvälisessä vertailussa samalle tasolle jo neljä-viisikymmentä vuotta aikaisemmin, tilanteemme ja kansainvälinen asemamme tällä hetkellä olisi nykyistäkin parempi. Ettei niin tapahtunut, on toki johtunut myös siitä tilanteesta, mihin olimme sotien jälkeen joutuneet. Mutta jos politiikkamme olisi voinut jatkua ”paasikiviläisenä”, jos johdossamme olisi ollut joku Paasikiven kaltainen ja hänen näkemyksensä ja arvomaailmansa omaava henkilö, Suomi olisi kehittynyt toisin.

Aineettomalla puolella tuo aika antoi meille mielestäni vain pelkkää pahaa. Jatkuva aivopesu muokkasi ajatusmaailmaamme, vääristi maailmankuvaamme ja sokeutti monilta hyvin kielteisiltä ilmiöiltä. Ja miten pitkäaikaiset saastejäämät tuo aika jättikään meihin, se nähdään yhä poliittisessa kulttuurissamme ja näkyy se myös näiden palstojen keskusteluissa.

Kekkosen ylipitkän kauden huonojen puolien luettelosta tulisi liian pitkä, jos yrittäisin tehdä siitä läheskään tyhjentävän. Listaan vain muutamia:

Ensinnäkin tuo kansallinen alennustilamme, johon saatoimme itsemme, oli nöyryyttävä. Suomalaisuus oli aikaisemmin tunnettu maailmalla urhoollisuutena, sisuna, rehellisyytenä ja monina muina hyvinä ominaisuuksina. Nyt se ruvettiin tuntemaan käsitteellä ”finlandisierung”, ”suomettuneisuus”. Siinä käsitteessä ei ollut mitään ylevää tai jaloa.

Jouduimme kieltämään merkittävän osan historiastamme. Sotiemme raskaat taistelut itsenäisyydestämme muuttuivat suureksi erehdykseksemme, häpeälliseksi sodaksi suurta auttajaamme vastaan. Koetimme olla hiljaa menetetystä Karjalastamme ja muista suurista uhrauksistamme. Melkein häpesimme sankarivainajiamme, ja sotaveteraanimme kokivat itsensä syyllistetyiksi ja saivat kuulla usein ”mitäs menitte sinne”. Jouduimme väärentämään koulukirjammekin niin, että niistä pyyhittiin pois kaikki meille kunniakas ja Neuvostoliittoa kritisoiva oikea tieto.

Taloudellisesti olimme kytkeytyneet Neuvostoliittoon niin, että tuon hirvityksen romahtaessa myös taloutemme lähes romahti. Kun ulkomaankaupastamme poistui kerralla 25 % ja monilla aloilla paljon enemmän, eräillä täysin, syntyi katastrofi, millaista emme rauhan oloissa ole joutuneet muulloin kokemaan. Kun samaan aikaan meitä koetteli vielä yleismaailmallinen lama, onnettomuutemme oli täydellinen. Sen seurauksista maksamme vieläkin mm. elinkeinorakenteemme liian nopeana pakkomuutoksena, mikä on osaltaan lisännyt työttömyyttä.

Kekkosen ylipitkänä kautena poliittinen kulttuurimme kieroutui pahoin. Pystyäkseen toimimaan mukana järjestelmässä oli pakotettu ottamaan käyttöön ja noudattamaan muotoja, jotka olivat kelvollisia Kekkosen ja hänen suuren tukijansa silmissä. Aitosuomalainen Maalaisliitto joutui ensiksi hylkäämään aiemmat ihanteensa ja toimintatapansa ollakseen käyttökelpoinen valtapuolue, ja muut puolueemme joutuivat valtaan päästäkseen ja päästyään noudattamaan esimerkkiä. Vaikka aika on nyt jo toinen ja muut puolueemme ovat kyenneet melko hyvin karistamaan tuon raskaan häpeänviitan hartioiltaan, Keskusta ei ole siihen ainakaan täysin pystynyt; näin voidaan päätellä eräistä viimeaikaisistakin tapahtumista ja niiden tiimoilta virinneestä debatista.

Puhdistautuakseen Kekkosen ajan mädännäisyyksistä puolueen pitäisi selkeästi tuomita ne. Sen pitäisi tunnustaa, että Suomessa 1960-70-luvuilla vallinnut, Kekkosesta johtunut meno oli demokraattiseen ja parlamentarismia noudattavaan valtioon sopimatonta. Monet keskustalaisten puheenvuorot näilläkin palstoilla vahvistavat, että he eivät vieläkään näe niissä mitään väärää. He yhä ihannoivat Kekkosta ja hänen poliittisia periaatteitaan ja menettelytapojaan. Heidän erityisesti toivoisin tutustuvaan tarkemmin idoliinsa ja hänen tekemisiinsä ja ajattelevan asian uudestaan.

Minun Kekkos-kuvaani vaikuttaa myös se Kekkonen, joka ei vielä ollut presidentti. Se vaikuttaa poliitikon uransa ensimmäiseltä vuosikymmeneltä osin myönteisesti (isänmaallisuus ja pyrkimys ”kansanrintamayhteistyöhön”), mutta vuosikymmenen loppupuolelta myös kielteisesti (takin kääntäminen ja varsinkin sen epäilyttävät perusteet). Kekkosen toimet toisella poliitikon vuosikymmenellään (toiminta asekätkentä- ja sotasyyllisyysasioissa, poliitikkotovereittensa pettäminen ja härski vallankaappaus omassa puolueessaan) vaikuttavat minun Kekkos-kuvaani vain kielteisesti. Silti minunkin silmissäni Urho Kekkonen oli monilta henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan suuri mies ja kiistatta aikansa merkittävin suomalainen poliitikko, mutta hänen merkityksensä laatu Suomelle ei ole minun mielestäni yksiselitteisesti, tuskin edes voittopuolisesti hyvä.

Vaikka Urho Kekkosesta on kirjoitettu kenties enemmän kuin kenestäkään toisesta suomalaisesta, kaikkea hänestä ei vielä tiedetä. Tiedetään kyllä, millainen hän oli nuorempana, mitä ajatteli ja mitä teki, ja tiedetään myös, millainen hän oli sitten vanhempana, pääministerinä ja presidenttinä. Nuo persoonat ovat hyvin kaukana toisistaan. Mikä aiheutti tuon äkkinäisen suuren muutoksen? Sitä ei tiedetä. Eikä tiedetä hänen kaikkia vaikuttimiaan monille huomiota saaneille toimilleen presidenttinä. Oliko hän niissä enemmän Suomen vai Neuvostoliiton asialla?

Uskon, että vielä joskus nuo muutamat kysymykset saavat vastauksensa.

Tässä vielä pieni lisäys, ote tutkielmani viimeistä edeltävästä osasta, joka ehkä täydentää kaipaamaasi MINUN KEKKOSKUVAANI:

- - -

Olen tällä lyhyellä esitykselläni Kekkosesta presidenttinä pyrkinyt kertomaan, miten hän sai vallan haltuunsa ja miten hän käytti sitä. Se mielestäni parhaiten kuvaa Kekkosen poliitikon olemusta. Kotimaan politiikassa hän oli vallanhaluinen ja täysin häikäilemätön, mutta ihmeen nöyrä ja säyseä Neuvostoliitolle. Olen pyrkinyt myös osoittamaan, että hänen asemansa perustui ennen muuta Neuvostoliiton tahtoon ja tukeen. Oliko tuo NL:n tuki välttämättä tarpeen Suomen presidentille? Uskoakseni ja monen muun mielestä sitä ei olisi tarvittu eikä sitä olisi saanut edes vastaanottaa niin selvästi. Mutta NL:lta saamiensa valtuuksien puitteissa Kekkonen kyllä usein toimi taitavasti Suomen etua ajatellen.

Myös monilta henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan – ennen muuta älyltään – hän oli suurmiesluokkaa. Mutta paljon hänessä oli muutakin, häntä pienentävää. Tämän olen koettanut tuoda esille inhimillisenä näkökulmana. Ei kai hän ollut ihmisenä vain hyvä tai paha. Kukaan meistä ei ole sellainen. Kekkosessa tämä dualistisuus näkyi korostuneesti, sillä hän oli harvinaisen ristiriitainen henkilö.