Niin, onko? Te jotka luulette/uskotte/ajattelettä että elämässä pohjimmiltaan on/täytyy olla jotain järkeä niin kertokaa. Koska minusta elämässä ei oikesti ole järjen hiventäkään. En näe missään mitään yleispätevää ideaa. Kaikki ona vain kaaosta ja ristiriitaista. Kun olette kertoneet näkemyksistänne niin minä vaikka sitten yritän selittää miksi näkemyksessänne ei minusta ole järkeä.
Onko elämässä järkeä?
Agneisti
431549
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 43
Vanhimmat
missä entropia termodynamiikan 3. pääsääntöä toteuttaessaan on vallannut kaiken, sinutkin.
Jos tulet täällä tänään käymään, ehkä erotat joitakin negentropian saarekkeita.
Minä olen havainnut täällä mm. vähemmän kaoottisia olentoja. Lajin nimi on superbabe.
Ne nähtyäsi voitkin taas mennä docin kanssa back to the future.
Sori mutta en ole tarpeeksi viisas ymmärtäksesi käsitteitäsi. Taas siis yksi asia maailmassa jossa ei mielestäni ole mitään järkeä.
viittaa naaraspuoliseen ihmiseen, jotka palvovat alfauroksia.
Eli meinaat että elämässä ei olekaan mitään sen suurempaa tarkoitusta kuin olla mahdollisimman sexy, lihaksikas, rahakas ja sosiaalinen. Niin että varmasti saa siitettyä mahd. monta naarasta? Ja ihminen ei muka ole eläin!
voi käyttää elämänsä vaikka palvomalla olematonta mielukuvitusolentoa
Niin no, millainen on järkevä? Tähän voi tietenkin laittaa niin ahtaat rajat, että mikään ei ole järkevää. Tosin kun tuota nyt pohdin, niin minä määrittelisin järkevän sellaiseksi, joka on tarkoituksenmukainen johonkin tehtävään. Tosin tästä seuraa se, että mitkä tehtävät sitten ovat järkeviä, eli tarkoituksenmukaisia? Eikö kaikkien eläimien, ihmisten ja kasvien perimmäinen päämäärä ole selviytyminen, eli pysyminen hengissä. Elikkä kaikki sellaiset asiat ovat järkeviä, jotka soveltuvat hyvin jonkun pitämiseen elossa. Tosin tässä voidaan vielä miettiä, milloin mennään turhamisuuden puolelle, milloin jokin asia "soveltuu hyvin" johonkin ja voimmeko edes tietää onko joku asia hyödyllinen elämän ylläpidon kannalta vai ei.
Mene kristilliseen kirjakauppaan, ja pyydä kirja, "Yksi ainoa elämä"
Sori skeptisyyteni mutta enpä taida.
Ehkä etsit väärin?
Agneisti:[Kun olette kertoneet näkemyksistänne niin minä vaikka sitten yritän selittää miksi näkemyksessänne ei minusta ole järkeä.]
Onko järkevää ponnistella järjettömyyden eteen?
Jospa vaikka rupeaisit etsimään järkevää elämää? Jeesus sanoi, että etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan?
Voipihan kyse olla siitäkin, että et uskalla luottaa elämääsi minkään epävarmana pitämäsi varaan. Elämän järkevyys pitäisi olla täysin aukoton, ennenkuin uskaltaisit ryhtyä elämään? Eikö samalla kannattaisi odotella vielä hetkisen, että tulee kaikkitietäväksi, koska silloin pystyy varmimmin arvioimaan sen järkevyysjutunkin?
Pallo tässä on itselläkin usein hukassa, ja kopassi kateissa. En minä tarkoita kehua itseäni tms.
Se onkin nimenomaan jännä piire kristinuskossakin että Jesse sanoo että pitää etsiä niin löytää mutta etsiminen pitäisi kuitenkin rajata vain kristinuskon piiriin. Onko sekään silloin aitoa etsimistä?
En minäkään halua itseäni kehua mutta sanompa että etsijänä olen varmasti parhainta laatua: en ole sitoutunut mihinkään jyrkästi kantaa ottavaan elämänkatsomukseen. Aika kaaottistahan tämä kuitenkin on ja ymmärrän miksi monet kääntyvät johnkin uskoon. Se kun ihan oikeasti tuo rauhan elämään. Itse olen kuitenkin liian aito itselleni huijatakseni itseäni. En halua vangita itseäni vain ollakseni sinut maailman kanssa. Monen mielestä suuruudenhulluutta mutta mitäs teet. Ei kukaan elämäänsä ja lähtökohtiaan valitse.
Agneisti:[...Jesse sanoo että pitää etsiä niin löytää mutta etsiminen pitäisi kuitenkin rajata vain kristinuskon piiriin.]
En halua epäillä, etteikö Jesse olis sulle sanonut just noin, mutta olen kuitenkin sitä mieltä, että kyllä sitä voi etsiä vähän laajemmaltakin, kunhan ei lähtökohtaisesti sulje Jeesusta pois vastausvaihtoehdoista.
Ja sen verran järjeä etsinnässä mukana, ettei ainakaan ihan ekaks lähde mihinkään itsemurhalahkoon (islamistit tms) mukaan. Jää se etsiminen sitten ehkä kesken.
Itselleen rehellisyys ei ole pahasta. Ei pidä yrittää uskoa enempää kuin uskoo, yms.
Järkensä rajallisuuden myöntäminen voi sekin vaatia nöyryyttä, mutta ei se silti taida olla epärehellistä?
***Järkensä rajallisuuden myöntäminen voi sekin vaatia nöyryyttä, mutta ei se silti taida olla epärehellistä?***
Totta. Se vain harmittaa ettei kyseessä ole valintakysymys. Muutenhan tässä ei oltais. Enempiä taustoistani höpöttämättä voin vain sanoa että lähtökohdat elämänkatsomukseni rakentumiselle on varsin kaaottiset. Tämän vuoksi minulle on mahdotonta valita yhtä loogista tietä käsityksieni pohjalle: toinen käsitys kumoaa aina toisen ja oravanpyörä on valmis.
Hassua muuten miten puolustit heti krisseuskoa ja suljit pois islamin ja muut ittemurhalahkot. Etsimistäkö tämäkään? Ainiin! Järkenihän olikin rajallinen.
En puhunut koko islamista, vaan itsemurhalahkoista, joista mainitsin islamistit. On muitakin suuntauksia, esim. suufilaiset olisi ihan kiintoisa tutustumiskohde.
Joo sovitaan että mulla on lukihärö. Toisaalta minulla on juuri alkamassa migreeni joten silläkin voi olla osuutensa tässä.
johtuuko loppupeleissä uskistuminen juuri tuosta uskiksen pelosta:
"Voipihan kyse olla siitäkin, että et uskalla luottaa elämääsi minkään epävarmana pitämäsi varaan. Elämän järkevyys pitäisi olla täysin aukoton, ennenkuin uskaltaisit ryhtyä elämään? Eikö samalla kannattaisi odotella vielä hetkisen, että tulee kaikkitietäväksi, koska silloin pystyy varmimmin arvioimaan sen järkevyysjutunkin? "
jossa epävarmuudes työnnetään sivuun luomalla omiin aivoihin jumala?
Ding Dongggg ! Onko ketään kotona ?
Jos mietin koko elämäni elämän tarkoitusta, tulenko saamaan siihen vastausta ?
Ding donnngggg !
Elämän tarkoitus on ikävän karkoitus !
Ding Dongggg !
että toi 42 on elämän tarkoitus. nyt vaa pitäis keksii se kysymys. öö.. 25 -7 x = ?(42)
Tuo luku käy uskiksillekin, 7*7-7
jollei se 'kestä' ,niin jätä se sitten. niin tein itse,eikä ole tarvinnut katua.[en jättänyt]
et menetä mitään.saat tietoisuuden mitä se on ,ja mitä se voi tarjota sinulle.
se voi tarjota mielekkyyden tähän mielettomään maailmaan. ja ennenkaikkea sen jälkeen ,kun kaikki on täällä loppu.
hyvää etsimistä sinulle.blessings.
Ärsytät minua. Koska itse olet kristinuskossa ja vielä pidät siitä, oletat automaattisesti että onettomat luuserit (niinkuin minä) emme koskaan ole pitkällä risullakaan koskeneet kristinuskoon. Voin nyt paljastaa sinulle suuren salaisuuden. Olet väärässä. Asiat ei oikeasti mene noin vaan sinun subjektiivinen ja suppea elämänkatsomuksesi on vinossa. Tiedän mitä kristinusko on ja kiellän suuren osan niistä periaatteista mitä se pitää sisällään. Kaikki jotka tutustuu siihen ei siis heti hurahda siihen vain koska sinä olet. Laajenna käsityksiäsi kiitos. Se on yksi hyvä tapa tehdä maailmasta vähän parempi paikka.
Sehän on vissiin vähän semmoinen kierre, tuo mielekkyyden kokeminen. Jos esim. auttaa toisia ihmisiä, palvelee heitä, vaikka tekemällä työnsä hyvin tms., niin siitähän voi saada joko paskaa päälleet tai kiitosta yms. myönteistä palautetta.
Jos saa pelkästään paskaa palautteena, ei se sitten enää kiinnostakaan, ja tekee sen huonommin ja saa siitä sitten lisää samaa.
Kiitosella ja myönteisellä palautteella voi olla toisensuuntainen kierre. Siinä ei sitten muutamat kateelliset kommentit tunnu.
Mut kyllä elämän toisten ihmisten palveleminen voi antaa elämään mielekkyyttä. Itsekäs elämä ehkä harvemmin. Ja sinäkin voit palvella täällä näitä ateistitovereitasi monin eritavoin. Noin kuin esimerkiksi. Sitä en osaa sanoa, ovattenko ateistitoverit kiitollisia. Mutta ehkä niitä löytyy muitakin ihmisiä, joita voit palvella.
"Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu..."
Melko varmaan ei tuollakaan kirjoittajalla ollut RollRoycea, tuskinpa blondiakaan.
Eiköhän se ole niin, että kun on kiitollinen siitä, mitä on saanut, eikä tuijota siihen, mitä itseltä puuttuu, niin tyytyväisempi elämäänsä?
ja pillua mielin määrin.
Sekä idiootteja hokemaan hänen lausuntojaan.
Kuka tämä "sillä" on? Mihin perustat uskomuksesi?
joka siihen mytologiaan tuon kommentin lisäsi.
Mitä samaa hokeviin tulee, siitähän jo luimme esimerkin.
Sinä siis tunnet tuon kirjoittajan ja tiedät hänen elmästään erilaisia intiimejäkin yksityiskohtia? Etkö sano hänen nimeään, jotta voin verrata tätä sinun tietoasi omiin käsityksiini?
...
Nythän on mahdollista, että pidät kirjoittajana jotain ihan muuta ihmistä kuin Raamattu ilmoittaa. Daavid on tämä psalmirunoilija. Mutta antamasi kuvaus sopi mielestäni paremmin Salomoon, Daavidin poikaan. Hänellähän oli aikamoinen lauma noita vaimoja ja sivuvaimoja, joihin ehkä viittasit.
Sitten on vielä mahdollista, että et usko ollenkaan Daavidin tai Salomon runoilleen tätä psalmia.
Voitko nyt vastata, ketä pidät psalmin 23 kirjoittajana?
joka sisältää satuja siitä kuka kirjoitti sadun.
Kaikki mainitsemasi tahot ovat ko. mytologian kertojien luomia hahmoja, aivan kuten Punahilkka ja hänen tekemisensä.
http://kotisivu.mtv3.fi/independent_film_finland/punahilkka-arhik2003/punahilkka_analyysi_kuittinen.htm
niin noiden tarinoiden kertojat omasivat hyvin usein valtaa ja valtahan vetää naisia puoleensa.
Saattaa toki olla että osa tarinankertojista itsekin uskoi juttuun, fiksuimmat luultavasti ymmärsivät asian laidan.
Hyvä tarinahan tuo on, kun se elää edelleen. Tähän asti on löytynyt sekä paimenia että paimennettavia, leipäpappeja ja hihhuleita.
Nyt väität runoilijaa sadunkertojaksi, mutta käy myös ilmi, että et tunnekaan häntä, etkä siis voi tietää, missä elämän tilanteessa tuo psalmi on kirjoitettu.
Kyse on vain arvelemastasi tilanteesta naisasioiden ja vallan osalta. Eipä kaikilla runoilijoilla ole valtaa nyky-Suomessakaan. Eikä taida olla naisistakaan ylitarjontaa.
Pääpointti oli kuitenkin se, että ei pidä kiinnittää huomiota siihen, mitä sinulta puuttuu, vaan olla kiitollinen siitä, mitä sinulla on.
Mikä kohta siinä on niin vaikeaa ymmärtää? Siis siinä että raamattu on kuvitteellinen, mytologinen teos jossa esiintyvät hahmot ovat fiktiivisiä henkilöitä?
Myös ne henkilöt, joiden "nimiin" on joitain satuja laitettu.
Toisekseen, uskonnolla rahastaminen, huijaaminen, vallan hakemninen ei ole sama asia kuin vaikkapa runous, jonka tarkoitusperät lienevät osin toiset.
Kun minun viestissäni oli maininta psalmista 23, sinä viittasit "sillä" ja "hänen" sanoillasi Psalmin "lisääjään", kuten myöhemmin tarkensit.
Nyt puhut fiktiivisistä hahmoista.
Olisko nyt sitten niin, että et tunne oikeaa psalmin 23 runoilijaa, mutta alkujaan kuvailit kuvittelmaasi fiktiivistä hahmoa, jolla oli valtaa ja naisia? Mitä tällä nyt sitten on enää tekemistä esim. tämän viestiketjun aloittajan elämäntilanteeseen, sinun kuvitteluillasi?
häiritseekö sinua että käsittelin kuvitteellista hahmoa toisenlaisena kuin itse olit hahmon mieltänyt?
Vai se että kuulut paimennettaviin, siihen lammaslaumaan, jolle tuo syötetään ja joka ottaa sen totena?
Kun nyt on käynyt ilmi, että viittaat "sillä"- ja "hän"-sanoilla mielikuvitushenkilöösi, herää kysymys, olisko sinunkin parempi ajatella sitä, mitä sinulla on, eikä haikailla sitä, mitä puuttuu?
Arvelen sinulta puuttuvan ...
...öööö...
...niin...
... oikeastaan kaikkia kolmea ...
... mutta erikoisesti ...
... idiootteja hokemaan sinun lausuntojasi.
kanssasi samoilla linjoilla tuosta, että tyytyväisyys siihen mitä ihmisellä on, tekee elämästä miellyttävämpää. Lähes kaikilla on paljonkin menetettävää, jonka arvoa ei tavallisissa oloissa huomata.
Niinpä hieman ihmettelen, kun uskoville ei oikein tunnu riittävän kiitollisuuden aiheeksi tämä maallinen elämä, vaan elämää haluttaisiin ahnehtia aina vain lisää, ikuisuuteen asti. Pahimmillaan maailma nähdään vain huonona ja maailmanlopussa hävitettäväksi sopivana, ja mainen elämä vain välivaiheena taivastiellä.
Luulen, että olet oikeilla jäljillä.
Mutta jos ajattelemme, että maailmassa hyviä asoita ei voisi vääristää huonommiksi, niin eikö ne olisi jotain "pakkohyvää"? Sellaista hyvää ei voisi ainakaan valita. Nyt näyttäisi siltä, että moraalisesti hyvät valinnat eivät juurikaan tapahdu vahingossa, ne todella vaativat aktiivisuutta. Pahaa tapahtuu sitten itsekseenkin, kun ei tehdä mitään. Eikä paha juuri koskaa vääristy hyväksi.
Jos siis toivon äärimmäinen muoto, taivastoivo, voi vääristyä joksikin huonommaksi, ei se vielä tee toivosta sinänsä huonoa asiaa. Kun ihmiseltä loppuu toivo, on elämänkin loppuminen lähellä. Parhaimmillaan kait se, että näkee tekojensa vaikutukset ikuisina, johtaa vastuulliseen toimintaan.
psykologia keksii on ratkaisuja.
voisinhan mä vaikka yrittää väsätä sulle jonku uskonnon, sellasen modernin ateistisen. oon vähän aatellu, että pitäis, että tulis toi ettiminen helpommaks joilleki. sit lopulta kertoisin että tää oli kusetusta. no ei.
kyllä uskontoakin tarvitsee, mutta ei välttämättä.
ei mun mielestä elämä ole yhtään kaaosta, vaikka välillä masentavaa ja välillä virikkeellistä onkin.
ehkä sulla on ongelmia esim. suhteessa muihin ihmisiin. ei arvostusta heiltä - ajattelet että tekemisesi ei vaikuta mihinkään. ehkä negatiivisesti. persoonallisuushäiriö? en tiiä, mene ny sinne.
Enkä siis ihan oikeasti halua vittuilla kun kysyn sinulta, miksi haluat olla kuitenkin olemassa, jos elämässä ei ole mielestäsi mitään järkeä? Ehkä kuitenkin arvostat joitakin asioita, jotka pitävät sinua elämänsyrjässä kiinni? Toivon ainakin niin!!
Minun mielestäni elämä itsessään on arvokas ja kaunis asia. Olen olemassa, ja nautin olemassaolostani. Minusta on järkevää, että saan olla tällaisessa mukavassa maassa nimeltä Suomi, jossa kaikki on suhteellisen turvallista ja hyvintoimivaa (terveydenhuolto esimerkiksi). Mitään hyötyperiaatetta en vastaukselleni osaa keksiä, eikä se mielestäni ole edes oleellista. Arvokkuuttakaan en osaa perustella ja elämä kauneus perustuu vain omakohtaiseen kokemukseen asiasta, mikä sekin on tietysti hyvin suhteellista.
Haluan vain sanoa, että elämässä on mielestäni silloin jotain järkeä kun yksilö haluaa jatkaa olemassaoloaan joistakin ristiriidoista ja satunnaisesta kaaottisuudesta huolimatta.
Kyllä kyllä. Tiedän että elämässäni on elämisen arvoisia asioita, mutta se kokonaisuuden selittävä kaava puuttuu. Ei ihmisellä tietenkään koko maailmankaikkeutta selittävää elämänkatsomusta voi olla mutta minun katsomukseni ei kata edes tätä meidän ihmisten maailmaa.
***Olen olemassa, ja nautin olemassaolostani.***
Jotenkin en pysty uskoa tuohonkaan. Meidän länkkäriyhteiskunta pyörii jo niin paljon tuon aatteen ympärillä että ihan oksettaa. Tietenkin jos pystyy tuohon ilman kaikkea sitä materialismia ja sen aiheuttamaa saastuttamista niin silloinhan se on ok.
Yksinkertaisesti ilmaistuna: Haluat että joku kertoo sinulle, miksi olet olemassa. Olet pohdiskeleva yksilö, jolle pelkkä olemassaolo olemassaolon vuoksi ei riitä. Nautinto onkin sitten tosiaan jo kysymys sinänsä. Mitä sen nautinnon saavuttaminen maksaa, mitä se maksaa minulle, mitä se maksaa muille ihmisille, yhteiskunnalle, maailmalle? Jos murhaaja saa nautintoa jonkun toisen yksilön elämän riistämisestä, hänen nautintonsa ei ole moraalisesti oikeutettua. Eikä myöskään yhteiskunnan hyväksymää. No, mutta, ajattelin vain että en itsekään osaa sanoa tarkalleen ottaen, miksi olen olemassa. Ongelmalliseksi tuo kysymys muodostuu mielestäni vasta siinä vaiheessa, kun oma olemassaoloni muodostuu niin raskaaksi, että toivoisin sen päättyvän. Silloin olisi hyvä omistaa jonkinlainen kaiken yli kantava vakaumus(?), joka kantaisi yli kriisivaiheen ja uuteen sellaiseen elämänvaiheeseen jossa jaksaa taas olla. Itselläni nämä kriisi- ja onnellisuusvaiheet vaihtelevat joskus rajustikin ja siksi pohdiskelen kyllä aina toisinaan tätä suurta kysymystä: miksi olen täällä...
elämässä ole järkeä, mutta pitäisikö sen sitten antaa häiritä elämistänsä? Ennen elämääni en elänyt, enkä muista siinäkään tilassa olleen mitään erityistä järkeä.
Mitähän tarkoitat järjellä? Kenties jotain elämäntarkoitusta?
Itse olen tullut siihen tulokseen, että elämä itsessään on mielenkiintoista. Niin ylä- kuin alamäkineen. Se on kuin seikkailu.
Järkeä siinä mielessä kuin nykyään kaikki järjellestetään siinä ei ole.
Elämä on kasvamista. Sitä, että jonain päivänä oivaltaa elävänsä. Ja voivansa vaikuttaa omaan elämäänsä hyvin suuressa määrin. Ja epätietoisuuden hyväksymistä.