Joku kysyi

jo täyteen tulleessa keskusteluketjussa, että mieltä olen kaatumisista hengellisissä kokouksissa ja siksi voin kertoa, että kahdessa olen käynyt ja kysynyt "kaatajilta": Jeesuksen Kristuksen nimessä kysyn sinulta henki, joka puhut tämän veljen/sisaren suun kautta; Kerro tunnustatko Jeesuksen Kristukseksi, lihaantulleeksi ja ensimmäisen suusta, Seppo Juntusen suusta, tuli sanat: En täällä, en tänään ja suu levisi ilkeään, ilkeään hymyyn!
...ja toisen suusta, Pirkko Jalovaaran suusta: Voi kuinka sinä olet rakkaudeton ja Pirkko alkoi itkeä ja pyysi minua polvistumaan, mutta en polvistunut vaan sanoin: Olen Jeesuksen veren alla!

Voi Jumalakin kaataa ihmisen, mutta en ole sellaista kokenut enkä nähnyt, suurin osa kaatumisista on hurmahenkien työtä. Katselin yhtä videota, jossa tumma saarnaaja puski tai puhalteli ihmisiä kumoon ja huusi: Holy Spirit, it´s yours...take it...Sitten kän otti yhtä isokokoista miestä kädestä ja talutti hänet yleisön eteen, kosketti miestä ja niin mies kaatui ja sätkytteli maassa kuin ammuttu porsas...voi kuinka oli inhottavan näköistä ja kansa aplodeerasi....en usko sellaisen spiritin olevan lainkaan Jumalasta!
231473
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Kuka se paljastikaan näiden kaatajien saatanallisuuden jo yli 10 vuotta sitten?

Äänestä

"Pirkko Jalovaaran suusta: Voi kuinka sinä olet rakkaudeton ja Pirkko alkoi itkeä ja pyysi minua polvistumaan, mutta en polvistunut vaan sanoin: Olen Jeesuksen veren alla!"

Entäpä jos -
Pirkko Jalovaara olikin oikeassa?!

Äänestä
  • >Entäpä jos - Pirkko Jalovaara olikin oikeassa?<

    Samoin Juntunen ei varmaan halunut väitellä rukouspalvelun aikana, ja siksi sanoi, ei nyt.

    Ei siis ollut oikea aika ryhtyä väittelyyn kun oli paljon rukoiltavia jonossa.

    Äänestä

  • sielujen vihollisen todella viekasta ja
    kavalaa eksytystä.

    Ei turhaan Raamatussa ole varoitettu väkevistä
    eksytyksistä joihin jopa valitutkin sortuvat.

    Ihmiset kun etsivät kaikenlaisia merkkejä,
    kaikenlaisia kokemuksia, ihmeitä, hyvää fiilistä,
    jne. jne.

    Mutta missä ovat ne jotka etsisivät Jumalaa
    ja hänen vanhurskauttaan???

    Niinkuin Jeesus kehoittaa:
    "Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja
    hänen vanhurskauttaan,
    niin myös kaikki tämä (tarpeellinen) teille
    annetaan."

    Siis kyllä sitä etsitään jos jonkin laista.
    Seurakuntaakin etsitään missä olisi sellaisen
    sanoman opetusta joka miellyttäisi, joka
    samalla tuntuisi siten oikeammaltakin opilta.

    Etsitään, etsitään, mutta mitä?

    Siis kaikkea muuta mutta ei Elävää Jumalaa.

    Siksi sitä ollaan ajelehtimassa kaikenmaailman
    opin tuulissa kun ei koskaan olla päästy
    ankkuroimaan Jeesus Kalliolle.

    Kun ei olla edes koskaan pyydetty päästä
    Elävän Jumalan tuntemiseen.

    Se on ystävät niin totta, niin totta, Saatana
    käy ympäri kuin kiljuva Jalopeura etsien
    kenet saisi niellä.
    Ja jos sinä et ole ankkuria kiinnittänyt
    Jeesus Kallioon olet oiva saalis pedon kitaan.

    Äänestä

  • ...lue Rukouspalvelut sivujen kaikki todistukset paranemisista ja totea, ettei niissä kirkastu Jeesuksen haavat!

    Jalasjärven kirkossa joskus 1990-luvun puolivälissä´, menin kirkkoon rukoillen, että Jumala kirkastaisi minulle, onko Jalovaaran toiminta Jumalasta...ja kun istuin penkille, näin vierellä Rukouspalvelu ry:n lehtisen, jossa sanottiin, etä Jumala voi parantaa kun rukoilemme...alkusanoina oli Raamatun sanoja:

    Vereksiä haavoja ja mustelmia, joita ei ole puserrettu eikä öljyllä voideltu,,,ei tervettä paikkaa ruumiissa..

    Silloin Pyhä Henki hetkessä kirkasti, ettei Jalovaara kirkasta Jeesuksen haavoja, joiden kautta Jumala parantaa, vaan teksti eksyttää puhuen likaisista, syntisen Jesajan haavoista!

    Jalovaara on kertomansa mukaan saanut Jumalan kosketuksen jonkun ortodoksipyhimyksen haudalla..mitä siellä jossakin arkussa sitten loppujen lopuksi on...nahkaa, hiuksia, luita...siis vainajan jäännöksiä...niidenkö kautta Jeesuksen verihaavat kirkastuisivat...ei vaan se on pahan kosketus! Tämän voin sanoa uskossa ja Jeesuksen nimessä!

    Äänestä

  • ja turvaan edelleenkin lihaantulleen Jeesuksen Kristuksen vereen ja haavoihin...niiden kautta voimme saada syntimme anteeksi ja parantua..

    Kaste Jeesukseen on samalla kaste haavoitettuun ja runneltuun ja lävistettyyn Jeesukseen ja hänen armoonsa---Me olemme hänessä jo vanhurkautetut ja kirkastetut uskon kautta, joka on Jumalan armoa ja lahjaa!

    Äänestä

Raimo, olet oikeassa. Olen alusta asti ymmärtänyt että kyse on eksytyksestä. Esim. Kristityn Foorumin sivuilta voi lukea samaa. Täytyy ihmetellä, että ihmiset ovat niin helposti narutettavissa, ja haluavat päästä rahoistaan.

Äänestä
  • ellen olisi siitä Jumalan Hengessä varma ja vakuuttunut...Karismaattinen herätys lienee suurimpia eksyttäjiä, "oikeata laitaa" kaikkine kaatumisineen ym. ilmiöineen ja luterilainen antinomismi "toista laitaa", kun lakia ei julisteta jotta ihmisdet tulisivat synnintutoon ja parannukseen...Henkilökohtaisesti en voi enkä
    saa tuomita, mutta on asioita, joista Jumala näyttää kun kuljemme rukoillen...Ja onhan ne korvatkin päässä...syksyllä kävin kirkkoherran luona kertomassa omista murheistani ja toivoin tietenkin jotain lohdustusta ja apua, mutta hän sanoikin: Voi perhana...ja perhana vieköön...siis perkeleelle olisi minutkin lykännyt, jos Jeesus ei olisi estänyt..

    Äänestä

  • alkup.raimo kirjoitti:

    ellen olisi siitä Jumalan Hengessä varma ja vakuuttunut...Karismaattinen herätys lienee suurimpia eksyttäjiä, "oikeata laitaa" kaikkine kaatumisineen ym. ilmiöineen ja luterilainen antinomismi "toista laitaa", kun lakia ei julisteta jotta ihmisdet tulisivat synnintutoon ja parannukseen...Henkilökohtaisesti en voi enkä
    saa tuomita, mutta on asioita, joista Jumala näyttää kun kuljemme rukoillen...Ja onhan ne korvatkin päässä...syksyllä kävin kirkkoherran luona kertomassa omista murheistani ja toivoin tietenkin jotain lohdustusta ja apua, mutta hän sanoikin: Voi perhana...ja perhana vieköön...siis perkeleelle olisi minutkin lykännyt, jos Jeesus ei olisi estänyt..

    Joka syntiä tehneenä lähtee hakemaan apua ihmisiltä, joita vastaan hän ei ole edes
    mitään vääryyttä tehnyt? Miksi hän ei mene niiden ihmisten luokse, joita on syvästi
    tekopyhillä teoillaan loukannut? Heidän kanssaanhan hänen pitäisi asiat selvittää.

    Perkeleellehän tuo pappi sinut todella jätti. Jumalan kirouksen nämä tällaiset armonhakumatkat
    päälleen saavat, sillä näin selvästi tämä on sanottu Jeremia 17:5-18.

    Äänestä

  • kirottu on se mies kirjoitti:

    se on, jos ihminen ei ole koko sydämestään
    Jumalan, niin ei hän puolikkaana tai vähän
    vajaana sitä voi olla.

    Ja silloin on näin että ihminen on toisen
    herran käytössä uskoo hän sitä tai ei.

    Kokee hän mitä kokee, niin eivät ne ole
    Jumalasta, vaan toisen herran antamia tuntemuksia.

    Kaikki Jumalan lapset ovat Elämän kaidan
    tien kulkijoita. Jotka sen ulkopuolella
    matkaa tekevät ovat uskon lavealla tiellä
    kuoleman tiellä.

    Ps.62.

    Äänestä

  • muukalainen 4 kirjoitti:

    sanotaan: ei se noin mustavalkoista voi olla.
    Raamattu on pelastuksen asiassa mustavalkoinen.

    "Tasoita polku jaloillesi, ja kaikki sinun tiesi olkoot vakaat.
    Älä poikkea oikeaan, älä vasempaan, väistä jalkasi pahasta." Snl.4

    en hakenut papilta apua, vaan kävin kysymässä, jotta mikä henki hänessä puhuu!

    Tunnustiko henkensä Jeesuksen Kristukseksi, lihaantulleeksi...ei, koska henki vastasi: en täällä en tänään!

    Minulla ei ollut mitään muuta vietävää tuolle papille...ei hyvää eikä pahaa ja sen Jumala tietää! Miksi sotket asioita, joista et mitään tiedä! Ketäpä kiroat,,,itsesi kiroat!

    Äänestä

  • muukalainen 4 kirjoitti:

    se on, jos ihminen ei ole koko sydämestään
    Jumalan, niin ei hän puolikkaana tai vähän
    vajaana sitä voi olla.

    Ja silloin on näin että ihminen on toisen
    herran käytössä uskoo hän sitä tai ei.

    Kokee hän mitä kokee, niin eivät ne ole
    Jumalasta, vaan toisen herran antamia tuntemuksia.

    Kaikki Jumalan lapset ovat Elämän kaidan
    tien kulkijoita. Jotka sen ulkopuolella
    matkaa tekevät ovat uskon lavealla tiellä
    kuoleman tiellä.

    Ps.62.

    olen se mikä olen...ja Jumala on ajatusten ja sydäneten tuntija...Jumala ilmoittakoot palvelijoille mistä asioista on luovuttava...vääristä opeista ei ainakaan...moni Paavalin kirjeistä, pyhille kirjoitettu, kehottaa pyrkimään täydellisyyteen Jumalan pelossa...siinä varmasti sinullekin hyvä ohje...milloin tulit synnittömäksi, kuten Teuvo...et ole vielä vastannut?

    Äänestä

  • laura.piekkari kirjoitti:

    sanotaan: ei se noin mustavalkoista voi olla.
    Raamattu on pelastuksen asiassa mustavalkoinen.

    "Tasoita polku jaloillesi, ja kaikki sinun tiesi olkoot vakaat.
    Älä poikkea oikeaan, älä vasempaan, väistä jalkasi pahasta." Snl.4

    vaan tekoja...tekojen kautta SofiaDaankaan ei voi pelastua!

    Noita opetuksia kuulee monilla teltoilla, joissa
    -minä annoin elämäni kokonaan Herralle, todisti
    nuori, mutta heti kohta lankesi

    -tulin täyteen Pyhää henkeä todisti emäntä, mutta alkoi heti soimata aviopuolisoaan, jolloin
    saarnamies (luterilainen) sanoi: Hyvä rouva, ette te ole täyttynyt Hengellä,

    jne..

    Armo on ilmainen, Jumalan lahja,,,Jeesuksen tähden uskon kautta annettu...se ei vaadi mitään, vaan Jumala tekee syntiseksi lain kautta, laittaa ahtaan portin kautta tuskaan, mutta Pyhän Hengen vaikututtamana myös kirkastaa Jeesuksen Vapahtajaksi...siihen et voi lisätä mitään SofiaD...tekosi haisevat,,,ne ovat kauhistus pyhän, täydellisen Jumalan edessä!

    synnittömäksi?

    Minä en ole sellainen...vaan teen sitä mitä en tahdo, mutta sydämen uudella mielellä palvelen Jeesusta Kristusta!

    haisevat, toisille tuoksuvat.

    Äänestä

  • alkup.raimo kirjoitti:

    synnittömäksi?

    Minä en ole sellainen...vaan teen sitä mitä en tahdo, mutta sydämen uudella mielellä palvelen Jeesusta Kristusta!

    olen syntinen, mutta en tee syntiä.
    Ja JOS teenkin, on minulla Puolustaja Isän edessä, Jeesus Kristus Jumalan Poika Vapahtaja.

    Äänestä

  • laura.piekkari kirjoitti:

    olen syntinen, mutta en tee syntiä.
    Ja JOS teenkin, on minulla Puolustaja Isän edessä, Jeesus Kristus Jumalan Poika Vapahtaja.

    juuri ilmoittaakin, mutta mitä syntiä tähän sisältyykään:

    -Minä rukoilin ja annoin itseni kokonaan Herralle!

    Vastaus, se on ihmisen omavanhurskauden teko!

    Mitä syntiä tähän liittyy: Tulin täyteen Jumalan Henkeä, aloin noudattaa Jumalan sanan ohjetta ja niin nyt ajan ulos riivaajia...olen auttanut monia ihmisiä myös paranemaan,,,Jumala on hyvä Isä ja rukouksia kuuleva!

    Vstaus: Siinä ei toimi Pyhä Henki, vaan laittomuuden Henki...lakia ei julisteta synnintuntoon ja parannuksen tulemiseksi ja siksi
    tuollainen toiminta on syntiä, väärähenkisyyttä!
    Eikä siinä oarannuta lihaantulleen Jeesuksen haavain kautta...Tällainen asia kirkastui välittömästi kun luin yhtä Jalovaaran kirjaa!

    Äänestä

  • muukalainen 4 kirjoitti:

    se on, jos ihminen ei ole koko sydämestään
    Jumalan, niin ei hän puolikkaana tai vähän
    vajaana sitä voi olla.

    Ja silloin on näin että ihminen on toisen
    herran käytössä uskoo hän sitä tai ei.

    Kokee hän mitä kokee, niin eivät ne ole
    Jumalasta, vaan toisen herran antamia tuntemuksia.

    Kaikki Jumalan lapset ovat Elämän kaidan
    tien kulkijoita. Jotka sen ulkopuolella
    matkaa tekevät ovat uskon lavealla tiellä
    kuoleman tiellä.

    Ps.62.

    muukalainen 4, on rakas armimme.

    Äänestä

  • 0+0 kirjoitti:

    muukalainen 4, on rakas armimme.

    Tässä keskustelussa hän on asiallinen ja vaikuttaa aidosti välittävän ihmisten sieluista.
    Nykyään hän on lyttäys-automaatti.

    Äänestä

paljastus!

Äänestä
  • koko Kristinusko on yhtä harhaa kun vain olla voi ,tuhansin valhein valjastettu ei voi totuudeksi tulla !

    Äänestä

  • tuhat ja yksi kirjoitti:

    koko Kristinusko on yhtä harhaa kun vain olla voi ,tuhansin valhein valjastettu ei voi totuudeksi tulla !

    Kristinusko sisältää koko totuuden, koska se sisältää Jeesuksen Kristuksen, joka ON Totuus itse, henkilönä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

alkup.raimo kirjoitti:

jo täyteen tulleessa keskusteluketjussa, että mieltä olen kaatumisista hengellisissä kokouksissa ja siksi voin kertoa, että kahdessa olen käynyt ja kysynyt "kaatajilta": Jeesuksen Kristuksen nimessä kysyn sinulta henki, joka puhut tämän veljen/sisaren suun kautta; Kerro tunnustatko Jeesuksen Kristukseksi, lihaantulleeksi ja ensimmäisen suusta, Seppo Juntusen suusta, tuli sanat: En täällä, en tänään ja suu levisi ilkeään, ilkeään hymyyn!
...ja toisen suusta, Pirkko Jalovaaran suusta: Voi kuinka sinä olet rakkaudeton ja Pirkko alkoi itkeä ja pyysi minua polvistumaan, mutta en polvistunut vaan sanoin: Olen Jeesuksen veren alla!

Voi Jumalakin kaataa ihmisen, mutta en ole sellaista kokenut enkä nähnyt, suurin osa kaatumisista on hurmahenkien työtä. Katselin yhtä videota, jossa tumma saarnaaja puski tai puhalteli ihmisiä kumoon ja huusi: Holy Spirit, it´s yours...take it...Sitten kän otti yhtä isokokoista miestä kädestä ja talutti hänet yleisön eteen, kosketti miestä ja niin mies kaatui ja sätkytteli maassa kuin ammuttu porsas...voi kuinka oli inhottavan näköistä ja kansa aplodeerasi....en usko sellaisen spiritin olevan lainkaan Jumalasta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu