Tämä jumala-ilta sai minut entistä vakuuttuneemmaksi maailman hulluudesta. Ei niin järven häivää. Jokainen joka tätä ei tajua on joko sokea, tyhmä tai tarpeeksi viisas.
Jumala-ilta
Agneisti
20952109
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 209
Vanhimmat
Se entinen lähiönisti oli muka päässyt eroon huumeista rukoilemalla jumalaa. Saanut jopa hemmetin hyvän näkösen brunetin lahjaksi jumalalta! Minä rukoilin lapsena jumalaa auttamaan. Ei auttanut. Onko jumala siis parittaja eikä auttaja?
Kummasti vaikuttaa siltä, että riippuvuus lähinnä korvautuu toisella. Kohtuutta tai keskitietä ei löydy kummassakaan, kyse on helposti vain äärimmäisyyksistä.
Minä olin iloinen tuon kaverin puolesta. Ja jos hän kerran kokee päässeensä eroon huumeista Jumalan avulla niin miksi sinun täytyy se kieltää?
Ja mitä siihen brunettiin tulee niin kyllä itsekin tuollaisesta voisin jo kiitoksen ylöspäin lähettää :)
Jumala-saatana
hyvä-paha
kaksi valtakuntaa: Jumalan valtakunta-saatanan valtakunta
polarisoituminen jatkuu raamatunkin mukaan: pyhä pyhittyy ja saastainen saastuu
kaikki ovat syntisiä toiset vaan ovat armahdettuja syntisiä, jotka ovat vastaanottaneet Jeesuksen sovitustyön osakseen-- toiset taas eivät sitä ole hyväksyneet
onko agneisti ateisti omien perusteidensa perusteella ateisti. Vai sen vuoksi koska on katkeroitunut jostain, ei kai yks brunetti noin iso asia voi olla...?
...tuntumalla alan aina enemmän vakuuttumaan siitä, että yleensäkin mihin tahansa riippuvuuteen alttiit ihmiset ovat myös alttiimpia "uskoriippuvuuteen".
Ja kuten tälläkin palstalla usein on todettu, niin riippuvuus usein täytyy korvata jollakin toisella.
Eipä sen puoleen, jos viinasta tai huumeista pääsee eroon uskolla, niin vähemmän sellaisesta riippuvuudeta on haittaa.
Riippuvuus Jumalasta on sitä että HALUAA olla hänen yhteydessään koska on todennut hänen olevan oikeasti olenassa ja on oppinut mm rukous-/hengellisen elämän lainalaisuudet. Kaikki ihmiset ovat riippuvaisia esim. ruuasta ja juomasta, koska se on hyvä asia.
Riippuvuus oikeista asioista on hyvä asia.
>>Kaikki ihmiset ovat riippuvaisia esim. ruuasta ja juomasta, koska se on hyvä asia.>Riippuvuus oikeista asioista on hyvä asia.
En minä sitä kieltänytkään. Ihmettelin vain miksi jumala valikoi keitä päättää auttaa.
Ihmetyttää vain miksi jumala antaa toisille lahjaksi muijia taivaista mutta toisille ei edes anna elämisen arvoista elämää.
eikö....
...jos et parempaan enää pysty, niin olkoon sitten vaikka niin :]
1. jumala on epäoikeudenmukainen
2. jumalaa ei ole olemassa
Olen saanut käsityksen, että teikäläisellä olisi ikävästi asiat ja haluaisit apua/parannusta joihinkin asioihin.
Sopiiko kysyä mihin? Voisinko minä mahdollisesti auttaa jotenkin?
AIVAN!!! Ja kumpinin on hieman pikkasen vähäsen ristiriidassa kristinuskoa kohtaan!! Miten joku siis voi olla yleensäkään uskossa? (Btw ehkä tyhmin kysymys ikinä mutta menköön)
"Ihmettelin vain miksi jumala valikoi keitä päättää auttaa."
Koska Hän on Jumala? Koska Hän on kaiken Luoja? Koska Hänelle, ei meillä, on ylin päätäntävalta?
Miksi Jumala valikoi, keiden Hän antaa elää ja keiden ei?
Auttamisesta kertomus:
Eräässä maassa oli tulvavaroitus. Vanha pariskunta ei halunnut poistua talostaan. Vesi nousi ja veneet tulivat hakemaan. He eivät lähteneet. Lopulta he kiipesivät katolle ja vesi vain nousi. He luottivat, että Jumala kyllä pelastaa heidät. Tuli helikopteri. He eivät halunneet jättää kotiaan ja luottivat, että Jumala auttaa.
Lopulta virta vei vanhukset, he kuolivat ja tulivat taivaaseen. He kysyivät Jumalalta, että miksei Hän auttanut, vaikka he rukoilivat? Jumala vastasi, että kyllähän Hän yritti, useaan otteeseen, mutta te ette uskoneet..."
***Koska Hän on Jumala? Koska Hän on kaiken Luoja? Koska Hänelle, ei meillä, on ylin päätäntävalta? ***
Eli meinaat että jumalalla ei olekaan aikomusta olla absoluuttisen tasa-arvoienn vaan hän mielivaltaisesti täysin sattumanvaraisesti auttaa ketä kehtaa?? TE USKIKSET PUHUTTE ITSENNE PUSSIIN NIIN MONESTI ETTÄ KOHTA IHAN KUSEN HOUSUUN NAURUSTA!
Ja mitä tarinaan tulee, aika huono oli....
Heittämällä aivot narikkaan.
En usko että voit. Haluan vain vastauksia kysymyksiin mihin ei ole vastauksia. Monesti uskikset yrittää vastata mutta paskaahan se aina on.
ja tasapäisyys ovat eri asia. Kuten myös sattumanvaraisuus. Jumala toimii täysin harkiten, siihen voit luottaa. Pitäisikö Hänen auttaa sinua, koska niin VAADIT vai koska pyydät? Oletko Luoja vai luotu?
"TE USKIKSET PUHUTTE ITSENNE PUSSIIN NIIN MONESTI ETTÄ KOHTA IHAN KUSEN HOUSUUN NAURUSTA! "
Hmmm... jos haluaisit Jumalan auttavan sinua, sinun pitäisi ensinnäkin uskoa Häneen, jotta voisit pyytää Häneltä apua, eikö?
Tuo kommenttisi ei juurikaan anna kuvaa siitä, että haluaisit olla uskis? Mitä siis valitat?
Vooooii saatana... Taas sitä mennäään. En nyt jaksa taas koko elämäntarinaani kertoa mutta voin kertoa etttä olen todiste siitä että jumalaa ei ole.
"Haluan vain vastauksia kysymyksiin mihin ei ole vastauksia."
Et kai jätä meikäläistä nyt miettimään niitä kaikkia mahdollisisa kysymyksiä, mitä olet mahdollisesti keksinyt, joihin ei muka löytyisi vastauksia?
Antaisit edes yhden kysymyksen. Jos et halua siihen vastausta, niin olen vastaamatta jos niin toivot.
Okei vastaa tähän: Miksi elämäni on sellainen kuin on? Et tietenkään voi vastata kun et tiedä millainen se on mutta voin kertoa että se on erittäin paska. En nyt tarkoita teiniangsti tavalla paska vaan ihan aikuisten oikeesti paska. Tähän ei löydy vastausta mistään ja se hieman kuumentaa tunnelmia pääkopassani!
"Miksi elämäni on sellainen kuin on? Et tietenkään voi vastata kun et tiedä millainen se on mutta voin kertoa että se on erittäin paska. En nyt tarkoita teiniangsti tavalla paska vaan ihan aikuisten oikeesti paska."
Elämässäsi ei siis ole mitään hyvää?
Eihän tällä mitään merkitystä ole, mutta olen pahoillani puolestasi ja toivottavasti asiat paranisivat.
Jeesuksen Kristuksen nimessä rukoilen, että Jumala olisi sinulle armollinen ja päästäis pahasta, kuitenkin Jumalan tahdon mukaisesti.
Toivottavasti saat myös vastauksen tuohon kysymykseesi.
valintoja elämässäsi ja syytät niistä Jumalaa.
olisiko näin? ja odotat Jumalan tuovan 'hopealautasella' sinulle parannuksen elämääsi, ilman että itse lähestyisit Hänta...
Jumala auttaa jokaista ,joka hakee Hänen apuansa.
Apostoli35: "Hmmm... jos haluaisit Jumalan auttavan sinua, sinun pitäisi ensinnäkin uskoa Häneen, jotta voisit pyytää Häneltä apua, eikö?"
Mörköönkin pitää ensin uskoa ennenkuin voi pelätä mörköä. Onko siis niin, että jokin on olemassa vasta kun siihen uskoo?
Mitäpä tätä turhaan kysymään, näinhän se on.
auta sitten itseäsi
antaa iankaikkisen elämän kaikille jotka uskovat.
uskottomien elämä on turhuutta. Siinä sitten toivoa lahjoja joita ei edes tule.
minä uskon ja se on hyvä elämä mulla vailla synnin kuoleman palkan pelkoa.
Silti uskottomat pitää mun elämää paskana ja naurettavana etten saa edes sitä sitä enkä tätä.
Se vähän huonostaa elämäni laatua. Ilman noita eläisin ilman muuta tällä tavalla uskovaisena sen suuremmin epäilyksin.
Tää on ristiriitaista mun kopissani. Haluaisin elää kuten muutkin mutten halua synnistä nauttia sillä se vie uskon.
Uskottomana olisi kaikki turhuutta mitä tekisinkään vailla määränpäätä. Sitä se on hulluksi tekevää turhuutta kun se jumalattomuus iskee synkin ajatuksin ja peloin.
Koulun tehtävä ei ole opettaa totena tarinoita, eikä uskomuksia. Ne on yhteisöjen, vanhempien, suvun ja kirkkojen asiaa.
Kuten Kotro sanoi;" kun ala-aste ikäiselle sama opettaaja opettaa että 2 2=4 ja myös että jeesus käveli vetten päällä, niin lapsi otta sen todesta".
Ei lapsi ymmärrä erottaa symboliikkaa ja tosi asioita toisistaan. Uskomus asioista tulee kunkin itse päättää vasta aikuisena. Onhan maailmassa uskomuksia mistä valita, joten kaikille kyllä löytyy sopiva. Aikanaan.
arno kotro on ihan hukassa asian suhteen,niinkun jokunen muukin.ensinnäkin,jos ollaan kerran suomessa,ollaan kristillisessö maassa.tämän maan historiaan,perinteisiin ja kulttuuriin kuuluu kristillisyys,se vain on näin.mielestäni uskonnonopetus kuuluu kouluun,koska kerran ollaan suomessa jossa kristinusko on ns.valtion uskonto.jos oltaisiin muslimimaassa,toki silloin opeteltaisiin niitten juttuja.
mielestäni myös se on oikeastaan väärin,että uskontoa pidetään "uskontona".usko on jokaisen henkilökohtainen asia,sydämestä lähtöisin oleva,eikä siitä pitäisi tehdä pakkopullaa.usko ja uskonto on eri asia.usko Jumalaan on elävä asia,jota ei voida purkittaa ja sitten antaa kaupan hyllyltä.
Uskonnot on jotain mistä ryhmä ihmisiä keskenään sopii. Sitten taas perustetaan uusia ryhmiä joissa taas uskotaansovitulla tavalla.
Uskonto on epäterveellisttä terveelle ihmiselle.
Joku voi uskoa menninkäisiin, joku keijuihin tai maahisiin. Silloin tämän henkilön uskoa tulee kunnioittaa. Sanassakin sanotaan, että "autuaita ovat ne jotka uskovat vaikkeivät näe".
Usko esim. em asioihin vaatii vahvaa uskoa koska niitä ei varmasti kovain helpolla pääse näkemäänkään. Siksi uskon tulee olla vahva (=olla vahva uskossaan).
Sama pätee jumalaan. Se joka uskoo vaikkei näe, ansaitsee kunnioituksen hänkin. Tärkeää on uskoa johonkin taruolentoon. Se antaa elämälle merkityksen ja tuo mielekkyyttä harmaaseen arkeen. Uskonnot ja uskomukset kunniaan.
"Tärkeää on uskoa johonkin taruolentoon. Se antaa elämälle merkityksen ja tuo mielekkyyttä harmaaseen arkeen."
Noinkohan? Kyllä mielekkyyttä minun harmaaseen arkeeni tuo moni muu asia, ei takuulla usko taruolentoon. Arkea piristää työ, ystävät, rakkaat, lapset, perhe, harrastukset ja kaikkien näitten sekasotku. Miksei siinä seassa voisi olla usko taruolentoonkin, mutta mielekäs arki koostuu kyllä tuntemisesta, olemisesta ja elämisestä, ei uskosta mihinkään!! Minä elän ollakseni, itseä niin kuin muitakin varten, koen ja haluan kokea, elää ja nähdä. Siinäpä elämälle merkitystä!! Onneksi on vielä haaveita jos tuo ei riitä!
"mielekäs arki koostuu kyllä tuntemisesta, olemisesta ja elämisestä, ei uskosta mihinkään!!"
Samaa mieltä täysin.
Kuka helvetin idiotti tarvii sukontosanomaan etteisaa tappaa tai varastaa. Kuka idiootti tarvitsee pappia kertomaan että lähimmäisestään tarvitseee välittää kuten itsestään. Noloa kuulla uskonnon "tarpeellisuudesta". Helvettiin uskonto ja uskomukset. Terveellä ihmisellä on arvot terveen maalaisjärjen myötä.
Että vielä joku jumala. jessus sentään. Anna mun kaikki kestää.
Saahan jokainen uskoo mihin haluu. lopussa sen näkee ketkä oli vääräs ketkä ei.. Onko itse cesarkaa ollu olemas vai oliko se sittenki syyrialainen heppu nimeltä pillipalli joka heilutti tahtipuikkoja.. mites ne dinot..ne oli oikeesti kaikki violetteja kasvissyöjiä jotka osasivat puhua. Ja kaiken lisäksi laihoja, toisin kuin suomalaiset paisuvaiskudokset. Uskokaa tai älkää mut olkaa jo hiljaa. te jotka uskoo vastustatte ni ihan yhtä vaikee teidän on sitä valheeksi todistaa kuin meidän todeksi. Just shut up ja mettään huutaa ittellenne, koska ihminen on typerin eläin mitä oon koskaan tavannu.
vapautunut!!! Toistakytä vuotta käytin päihteitä. Viinaa, pillereitä, pilvee, amfetamiiniä, ekstaasia ym. lista on aikas pitkä...mutta voin vain todeta "Kiitos Jumalalle" Hän vapauttaa!!!
En ymmärrä miksi olet kuin kusiaispesässä istunut...
Tiedä se että, Jumala auttaa MYÖS sinuakin JOS vain sitä itse tahdot!
Ja kyllä Jumala haluaa aina auttaa ihmistä jos ihminen on siihen VAIN ITSE suostuvainen, ymmärrätkö???
Sinä olet lapsuudessasi katkeroitunut Jumalalle. Syytä en tietystikkään tiedä, mutta uskoisin että olet pettynyt Jumalaan joskus...?!
Jumala rakastaa sinua edelleen poikansa Jeesuksen kautta aivan valtavasti. Hän haluaa vapauttaa sinut katkeruudestasi ja anteeksiantamattomuudestasi!
Uskotko tähän??
Ei ole varmaan helppoa. Ei se ole aina itsellekkään niin päivänselvää, mutta sen minä TIEDÄN, Jeesus rakastaa minua ja on joka ikinen päivä kanssani turvaten jokaisen askeleeni aina siellä missä ikinä kuljenkin:)
Jos joku päivä henki lähtee, sen tiedän että, se on silloin Jumalan tahto!
MUISTA!!!
JEESUS RAKASTAA SINUA SELLAISENA KUIN OLET. SINÄ OLET JUMALAN KUVAKSI LUOTU!
Näköjään uskot Helvettiin ja olet siinä ihan oikeassa, sillä se on Raamatun mukaista uskoa. Minä uskon lisäksi Taivaaseen, jonne olen Jumalan armosta matkalla eläen tätä elämää sen kyvyn ja ymmärryksen mukaan, jonka olen Jumalaltani saanut. Nuoret puhuivat hyvin turvasta ja Isä-suhteesta kokemustensa perusteella. Oli ilo kuunnella heitä. Antakaamme heidän iloita siitä, mitä ovat omaksensa saaneet. Raamattu sanoo: "Ilo Herrassa on teidän väkevyytenne" jo yli 2000 vuotta sitten ja se on totta myös tänä päivänä.
Kyllä sitä surua ja murhetta jokaisen elämänkaareen mahtuu ihan riittämiin. Uskovaisen turva on silloinkin ikiaikojen Jumala, vaikka murhe ja suru täyttäisivätkin mielen. Olemme luotu Jumalan kuvaksi. Siksi saimme vapauden valita uskoako vaiko ei. Viisaudessaan Jumala kuitenkin kutsuu meitä etsikkoaikoina kaksi-kolme kertaa elämämme aikana, jolloin herkemmin tulemme johdatetuiksi perimmäisten kysymysten äärelle. Kuunnelkaamme silloin sisintämme, koska asiat avautuvat silloin helpommin myös järjellisellä tasolla. Paavali, joka vihasi kristittyjä aina surmaamiseen saakka tuli pysäytetyksi kertaheitolla ja siitä lähtien hänestä tuli ratkaisevan tärkeä evankeliumin (ilosanoman)eteenpäin viejä. Siksi kaikilla on mahdollisuus jopa tulla valituksi evankeliumin työhön, myös niillä, jotka vastustavat kaikkein eniten.
Pahoittelen niin itseni kuin muidenkin puolesta.. Vaan ei se tarkoita, että helvettiin uskoo, jos ei jumalaa tunnusta. Ei meistä kukaan tyhmä ole, jokainen ajatelkoon ihan omineen! Minäkin erehdyin sanomaan etten usko mihinkään. Lupasin liikoja, sillä uskon kyllä itseeni, tulevaisuuteen, rakkauteen, vaan uskossani ei ole sijaa jumalalle saati saatanalle!! Enkä takuulla ole huonompi ihminen sinusta, en ainakaan tuomitse muita.. ps. samaan paikkaan mennään, uskottiin tai ei, 1,5metriä maan alla on viiminen määränpää. Ja toki siihenkin on vaihtoehto. Älkää jaksako ajatella ja olla nuin mustavalkoisia!!
No hittolainen, sehän johtuu siitä ettei ole juutalaista alkuperää
vaihtoehto B) olet unohtanut omat jumalasi
ja toteamus C) miksei juudean paimentolais jumala voisi olla valikoiva pohjoisenkansalle?
Vai luulitko tätä isseinkarnaatiota jotenkin länsimaalaiseksi keksinnöksi, vittu sentään Kalevalakin on vesitetty jeesuksella, tosin sen ajan sensuri käytännön mukaan arvelen ettei olisi mennyt läpi.
Onhan se tuoki ajattelutapa.. Vai voisiko olla että ihan itse halusit lopettaa päihteiden käytön? Minä otan kaljan jos haluan, jätän ottamatta jos siltä tuntuu. Huimausaineet keksin ihan itse jättää väliin, oonpa tehny hyviäki tekoja elämäni aikana, sattuipa niitä pahojaki joukkoon. Ja yhteistä kaikelle on se, että itse niin halusin, elän jopa hyvää elämää. Eikä jumalalla ole minun kanssa mitään tekemistä, en ainakaan onnistu uskomaan niin!
"cesarkaa ollu olemas"
Ei ollut sellaista kuin Cesar. Mutta oli G.J. Caesar.
:)
Tyhmä se, joka toisia pilkkaa, ymmärtäväinen pysyy vaiti.
Vaikeahan sitä on ihmisen usein käsittää. Mutta sanoisin, että moni, jolla menee maallisesti hyvin ja on muiden mielestä paremmin kuin itsellä onkin eksyksissä. Se, että on vastoinkäymisiä, on ohjausta ja herättelyä. Vaikka sitä ei juuri sillä hetkellä pysty näkemään, niin myöhemmin ymmärtää jokaisen asian tarkoituksen. "Elämä on kuin mosaiikkia, usein sitä ymmärtää vasta kauempaa katsottuna."
Eräs mies uskoi kaveriinsa, se kävi kalliiksi.Toivottavasti ei kukaan läheisistäni hurahda Muumeihin.Kun näkee ihmisen kehittyvän joskus sillan alle örisemään niin on aika vaikea uskoa että olisi itse kehittynyt apinasta, loogisempaa olisi teoria toisin päin.
Korno atro kirjoitti: "...ollaan kerran suomessa,ollaan kristillisessö maassa.tämän maan historiaan,perinteisiin ja kulttuuriin kuuluu kristillisyys,se vain on näin.mielestäni uskonnonopetus kuuluu kouluun,koska kerran ollaan suomessa jossa kristinusko on ns.valtion uskonto..."
Oletko ollenkaan selvillä, miten kristinusko (sitäkin on täällä virallisesti kahta laatua ev.lut. ja ortod. ynnä muut haarat päälle)
Suomeen saapui?
Kyllä se tuli miekan ja tulen kanssa. Väkisin alistettiin muinaisuskoa tunnustaneet suomalaiset uuden vallan alle.
Idästä Konstantinopolin johtamaa Novgorodin voimin tapahtuvaa valloitusta ja lännestä Rooman kirkon lähettinä englantilainen piispa Ruotsin kuninkaan kassarana riikin valtaa tuomassa.
Sama kehitys on ollut kaikkialla maailmassa. Mauritkin hallitsivat aikanaan suurinta osaa eteläistä Eurooppaa -lähes koko sillon tunnettua maailmaa siinä ohessa. Islam ruletti.
Miten määrittelet, kenen usko on milloinkin oikein? Vahvimmanko?
Usonnot pois, niin rupeaa tappaminen vähenemään.
Valtionuskonnot varsinkin ovat sairas keksintö.
Ehkäpä Jumala vastasikin sinulle, mutta eri tavalla kuin olisit itse halunnut. Jumala kuulee rukouksemme ja vastaa niihin, mutta ei aina niinkuin me HALUAMME.
Me emme aina näe sitä miten Jumala auttaa, entäs jos elämässäsi olisi tapahtunut jotain vieläkin pahempaa ellet olisi rukoillut.
Usein oma asenteemme tai näkökulmamme on ihan toisenlainen kuin mitä Jumalalla on!! Jumala näkee ylhäältä käsin kauemmas kuin me ihmiset ja varsinkin jos olemme jossain ahdistuksessa, ei siinä näe ongelmaa edemmäs.
Toivon että Jumala pian vastaa sinulle miten Hän on rukoukseesi vastannut!
hyvin toimiva ajattelutapa:) Kuule, olen yrittänyt ennne uskoontuloani lopettaa päihteiden käytön ihan OMIN voimin, mut se on ollut todella mahdotonta. On kysymuksessä SAIRAS RIIPPUVUUS päihteidenkäyttöön, joista irti pääseminen on jokseenkin mahdotonta yksin!
Pystytkö selittämään mulle sen miksi se ei ole onnistunut???
Itse en ole siihen tänä päivänä löytänyt järkevää vastausta...minun ja mahdollisesti monen muunkin ajattelutavalla, ainut tie päästä päihteistä irti on yksin Jumalan teko! Olen nähnyt, itseni mukaanlukien, monien vapautuvan uskoontulohetkellä
päihderiippuvuudestaa, saati sitten monista muista riippuvuuksistaan...
Et ole varmasti ainut joka elää mielestään ns. hyvää elämää. Kyllähän minullakin ennen sairasta päihteidenkäyttöni on ollut jokseenkin ihan kiva elämä, mutta sen tiedän varmasti tänäpäivänä, että
yksi asia elämästäni puuttui, JUMALAN RAUHA:) usko pois vaan, kyllä Jumalalla on sinunkin kanssasi paljon tehtävää, vaikka omasta mielestäsi asiasi voivatkin olla hyvin, olet siis sinut itsesi kanssa. Jeesus rakastaa sinua, kutsuu sinua, mahdollisesti on kutsunutkin, mutta ennen kaikkea Hän haluaa antaa sinulle ikuisen elämän luonansa. Älä työnnä tätä ajatusta syrjään...jos vastaasi tulee ja varmasti tuleekin, heikkoja aikoja/hetkiä, niin tiedä se, että apu on silloin uskomattoman lähellä:)),
...mutta loppujen lopuksi, valinta on sinun...
Kuinka maa voi olla kristillinen? Kivet, puut ja kannot? Eiköhän vain ihmiset niitä uskontoja kanna?
Kohta kun lumi sulaa menen pellolle levittämään "kristillistä maata"...
Kristillinen maa? Entä jos näin ei ole? Olen eronnut kirkosta? Pitäisikö nyt myös muuttaa pois Suomesta, ettei kristillinen maa menisi pilalle?
Suomi ei pitkään ole ollut yhtenäiskristillinen maa. Täten voisi miettiä myös, miten mielekästä on syöttää tunnustuksellista kristinuskoa kouluissa lapsille yhtenä ainoana totuutena.
On väärin,että peruslähtökohdaksi oletetaan,että suomalainen lapsi on tunnustuksellinen uskovainen evankelisluterilainen kristitty. Silti valtio ja kirkko pääsääntöisesti näin tekevät.
Kyllä "jumala" VOI olla olemassa, mutta raamattu ja osa sen kirjoituksista pitää vähintäänkin kyseenalaistaa.
Raamattu on eräänlaista hallintaa tai ainakin siihen pyrkimistä. Sen huomaa nopeasti kun raamattua lukee, mikäli et usko kaikkea mitä luet ja omaat kriittistä ajattelukykyä. Raamattu ei pyri ihmisen täydelliseen vapauteen vaan vapauden ja oman päätäntävallan estämiseen. Raamattuun silmittömästi uskovat eivät tiedä mitä on olla vapaa ihminen.
Mutta vaikka raamattu olisikin suurilta osin potaskaa, ei se pois sulje sitä että maailmankaikkeudella olisi jokin "luoja".
Todennäköistä kuitenkin on että tämä "luoja" ei puutu maailmankaikkeuden tapahtumiin millään tavalla. Tätä luojaa ei myöskään tule ajatella ihmismäisenä hahmona eikä henkiolentona, ei välttämättä edes älyllisenä.
Mikään ei myöskään pois sulje sitä että olisi olemassa jonkinlainen "taivas" jonne osa meistä lähtee ruumiimme kuoltua. On niin paljon asioita joita emme koskaan kykene selvittämään ja hyvä niin.
Kannattaa muistaa että kaikenkaltainen "Jumala" palvominen on ajalta ennen tiedettä, ajalta jolloin asiota ei osattu muullatavoin selittää.
Nykyään tiede on kehittynyt sille tasolle että emme enää pidä tietona mitään sellaista jolle ei löydy konkreettisia todisteita.
keskenään sopii jostain.höpö höpö.
Uskonnot ovat syntyneet tuhansien vuosien aikana ja aina on ihminen uskonut johonkin.Ilman uskoa ihminen ei jaksaisi elää.
Suurista uskonnoista on kyllä polveutunut mutaatioita,mutta usein niissä on terveempiä ihmisiä kuin vanhoissa kalkkiintuneissa uskonnoissa.
niin ottaa pari pulloa kossua niin jopa rupeaa näkemään ja kuulumaan.
Tämä on suomalaisten kansan uskonto.
niin kuin uskotkin.Pöö
ei voi olla totta! se että täytyy noin kovasti puolustella sitä jumalaa viestii jo että jotain on aikas pahasti pielessä. :D mutta saapa tässä hyvät naurut kun lukee uskisten puolustuspuheita! lisää lisäää !! :D
Jos sun tarvitsee kokea jotain pahaa niin sitten vain niin on. Silloinhan Jumalan apu vain pahentaisi tilannetta pitkällä tähtäimellä.
No minä en ymmärrä uskiksia joten en pysy vaiti. Se että onko siinä jotain tyhmää on jokaisen itse tulkittavissa.
Mikä merkitys rukoilulla sitten on jos jumala vastaa niihin mielivaltaisesti? Jos olet yksin autiolla saarella ja rukoilet jumalalta pois pääsyä sieltä, ja jumla vastaa rukouksiisi laittamalla lokin paskomaan päällesi. Onko tässäkään järkeä?
Korjaus jumala on luotu ihmisen kuvaksi. Satuolento siis niinkuin peter pan tai shrek.
Olematonta asiaa on vaikea todistaa, todistamisvastuu on positiivisen väitteen esittäjällä.
Todista ettei näkymätöntä lentävää yksisarvista ole olemassa!
Dinosaurukset ovat tieteellisesti perusteltuja väittämyksiä, joille löytyy paljon konkreettisia todisteita luista. Täysin oikeaa väriä on vaikea sanoa, mutta järkiperäisiä olettamuksia voidaan tehdä. Puhua ne eivät osanneet johtuen suun muodosta. Käytä nyt vittu sitä maalaisjärkeä uskis.
2 2=4 tässä käyttämsäämme kymmenjärjestelmässä ja sinänsä sovittu juttu.Elikä ei loppujen lopuksi sen ehdottomampaa totuutta kuin sekään, että Jeesus käveli vetten päällä.
..ohjelmaa kauaa katsoa, mutta sen vähän ajan perusteella siellä uskovien porukassa oli yksi (vain yksi)järkevän tuntuinen tyyppi. Se taisikin olla ordotoksi.
Yksi eturivissä papin vieressä istuva sänkitukka munasi itsensä kyllä totaalisesti aina, kun aukaisi suunsa...
Se sänkitukka siinä papin vieressä oli Nokia Mission perustaja Markku Koivisto.
Täältä lisää infoa:
http://www.nokiamissio.com
Nokian lahja maailman kristityille!
Ihmekös se pappi oli välillä aika vaivautuneen näköinen....
Olen seurannut miehen touhuja jo jokusen vuoden ja itsekin konspiratiivisena henkilönä tunnistan kaltaiseni. Jos Kirkko nukkuu ja herran syöpä ei tapa häntä, niin tapahtu jokunen jännä asia...
tunnen markun ,ja tiedan hänen olevan vakavasti Jumalan asialla.kenen asialla itse olet?
on vain 2 'herraa' Jumala ja saatana ,mikä on valintasi-- odotan..
Hienoa, että hra Koivisto, entinen Suomen presidentti on tullut uskoon.
On vain huijareita, huijattavia ja ateisteja.
Pidä sinä vaikka molemmat. Eikös ne samasta kirjasta löydy?
Yes yes olet sairas ihminen ja minua surettaa että sinunlaisiasia on olemassa.
tosiaakin vielä kehottaisin sitä peiliin katsomista... Ennen kun tällä rupeat ketään sanomaan sairaaksi... Jos nyt luet vaikkapa eiliset viestiset kertaalleen läpi ja teet ihan itse henkilökohtaisen diagnoosin, miltä kuulostaa?
Kuulostaa siltä että sinäkin olet sairas ja sinunkinlaisesi surettaa minua.
samaa mieltä.
Ei kuulu tälle vuosituhannelle.
Entinen narkkari on samanlainen kun ukon veli, entinen alkoholisti, kun tuli uskoon.
Puhuu älyttömiä ja on täynnä itseään.
Eikö holistit pärjää ilman ikiomaa riippuvuuttaan?
Kai usko on kahdesta pahasta pienempi, mutta aika sietämättömiä ovat.
heh heh:) No nyt pitää huolestua agneistin diagnoosin mukaan olen sairas... Jos nyt olen ihan rehellinen niin hirveästi en ottaisi itsellesi enää surua muiden sairauksista, toivon tässä lähinnä sitä, että kestät ihan itsesi kanssa vaan... Pikkuhiljaa siitä aloittelet ja sitten alat seuraileen mitä ympärillä tapahtuu ja teet sen mukaan omia diagnooseja toisista, ja sitten voit alkaa kirjoittelemaan niitä vaikka lapuille ja jne...
kukaan ei voi palvella kahta herraa,hän on toista vihaava ja toista rakastava.sinäko yrität palvella molempia?-- ei onnistu.
Eihän siinä sitten mitään... Mutta miten ilta sai sinut vakuuttuneeksi siitä ettei Jumalaa ole? Mielestäni vapaa-ajattelijoiden Brotheus oli enemmänkin vastaanottavana osapuolena kuin niin sanotut herätyskristilliset keskustelijat. Esim. Brotheus joutui yhdessä vaiheessa myöntämään, Koiviston kanssa väitellessään, että ihmisellä on omatunto. Vapaa-ajattelijat eivät ennen ole tätä tehneet, koska omantunnon selittäminen on tieteelle mahdotonta. Uskovat selittävät omantunnon olevan Jumalan ihmiseen laittamaa, jotta ihminen osaisi erottaa hyvän ja pahan. Pisteet 100 - 0 Koivistolle. Muuten kyllä mielenkiintoinen keskustelu...
Tai jotain sellaista Brotherus myös sanoi. Miten se on tullut ihmisen luontoon kuuluvaksi?
Hyvä oli havaintosi!
Wiccasta tuli mieleen, että uskon mieluummin Jeesukseen, joka vapautti ihmisen kaikista rituaaleista, pelastuminenhan ei ole niistä kiinni.
Hän taisi muuten mainita, että huumeista pääsee eroon ilman uskontoakin. Alan ammattilaisena en ole kovin montaa ilman korvaushoitoa tai muuta lääkehoitoa eroon päässyttä nähnyt, paitsi juuri uskon kautta.
Ja toisekseen, onko uskovien tarkoitus miellyttää ei-uskovia? Raamattu sanoo asiasta toista. Turhaa riitaa ei pidä haastaa, mutta Jeesushan varoitti uskovia. Jos häntä vihattiin, vihataan häneen uskoviakin. Jeesus ei ollut kovin pehmeä sanoissaan, monessakaan asiassa.
Miksi kirkon pitäisi siunata avioliittoon ihmisiä, jotka eivät usko sen opetuksiin? Kun kerran siviilivihkiminenkin on mahdollista? Tätä minä ihmettelen eniten. Miksi ihmiset huutavat kirkon hyväksynnän perään, vaikka eivät uskon kirkon oppeihin. Uskoisivatko, jos kirkko siunaisi homoliitot? Tuskin. Miksi siis moinen melu?
Itse olen mennyt naimisiin maistraatissa, koska vaimoni ei kuulu kirkkoon (on kyllä uskossa, helluntailainen). Pappi siunasi liittomme.
Psykologia selittää sen tieteellisesti. Kyllä ihminen oppii mikä on oikein ja mikä ei.
Uskislogiikkasi loistaa :/
Jaaaa, no nyt kiinnostaa miten psykologia selittää ihmisen omantunnon tieteellisesti? Kyllä ihminen oppii mikä on oikein ja mikä ei, mutta et voi sekoittaa sitä omaantuntoon... Jos kysyt että miksi et voi, didaktiikka ja käsite omastatunnosta ovat kaksi toisistaan erillä olevaa asiaa, ok...
oli oppinut? Kun kerran tunnet psykologiaa, tiedät, että ihmisen kasvuun ja oppimiseen vaikuttaa perimä, kotikasvatus ja viimeaikoina on alettu myös myöntämään muun sosiaalisen ympäristön vaikutuksen suurempi merkitys kuin aikaisemmin. Jos on siis perimä, se on peritty jostakin. Muu on opittu vanhemmilta, kavereilta, koulusta jne.
Mutta, vaikka ihminen olisi kehittynyt evoluution kautta, miten hän oppi eettisen oikean ja väärän, siis onhan kai kuitenkin ollut myös ihan oikea ensimmäinen ihminen, josta koko ihmiskunta on kehittynyt? Tiesikö tuo ensimmäinen ihminen jo oikean ja väärän, oliko hänellä omatunto jo heti alussa? Mitä luulet? Jos oli, mistä se oli kehittynyt? Jos ei, miten se on nykyihmisellä, muttei esi-isällämme? Vai oliko omatunto jo ensimmäisessä alkuoliossa siellä meressä, ennenkuin se kömpi maalle, luopui kiduksistaan ja kehittyi apianan ja ihmisen esi-isäksi ja erityi myöhemmin apinaksi ja ihmiseksi? Miksei apinalla ole vastaavaa omaatuntoa kuin ihmisellä? Vai onko?
Psykologian aikaisempi nimitys oli muuten "sielutiede". Näin olen kuullut.
Mihin sinun logiikkasi perustuu? Kehitys-vai elämänkaaripsykologiaan?
No kyllä siihen päätelmääni on vaikuttanut tuhat asiaa tuon keskustelun lisäksi. Se vaan on täysi mahdottomuus että jumala olisi olemassa. Se on kaikkea logiikkaa vastaan.
"Se vaan on täysi mahdottomuus että jumala olisi olemassa. Se on kaikkea logiikkaa vastaan."
Rakastuminen on epäloogista, usein kaikkea logiikkaa vastaan. Sitä ei siis ole? Rakkautta? Itsensä uhraavaa epäloogista (jos itsekkyys ja itsesuojeluvaisto on loogista) auttamistyötä, sitäkään ei ole? Lääketiede taistelee loogisia päätelmiä ja todennäköisyyksiä vastaan jatkuvasti. Hyvin varhaisen keskosen selviäminen ei ole looginen vaihtoehto, ei ainakaan naturalismin mukaan. Hänen pitäisi kuolla. Minun olisi pitänyt kuolla vauvana, keskosena. Lääketiede teki ihmeen. Se oli epäloogista, eli ei siis todellista?
Isäni olisi kaiken logiikan mukaan pitänyt kuolla auto-onnettomuudessa, niin tuusanpaskana hänen autonsa oli. Hänellä oli verinaarmu kädessä ja nilkka venähti. Tämä tapahtu 70-luvulla, ennen Airbageja ja Saudi-Arabiassa. Sitä ei siis tapahtunut, koska kaikki logiikan vastainen ei ole olemassa? 200 vuotta sitten olisi ollut logiikan vastaista väittää, että me vaihdamme näin ajatuksia. Meitä ei siis ole keskustelemassa?
Millä perustella kaikkea logiikkaa vastaan? Jos ihmisellä menee huonosti ei se tarkoita, että Jumalaa ei ole. Tai jos "lähiönistillä" on brunetti kainalossa, ja jollain taas ei ole, niin senkään perusteella et voi sanoa, ettei Jumalaa ole. Kun katselet itseäsit peilistä, niin siinä jo löydät tuhat syytä miksi Jumala on olemassa ennemmin kun ei ole...
Olet todella vajaaälyinen ja todella, sinun olisi pitänyt kuolla keskosena. Et taida olla edes olemassa, niin tyhmä olet.
Sinä et tiedä mistä puhut joten turpas kii kiitos...
"Olet todella vajaaälyinen ja todella, sinun olisi pitänyt kuolla keskosena. Et taida olla edes olemassa, niin tyhmä olet."
1) Haukut minua vajaa-älyiseksi
2) Olet sitä mieltä, että minun olisi pitänyt kuolla keskosena.
3) Pidät minua tyhmänä.
Ja vielä kehtaat valittaa, ettei Jumala auta sinua?
Minä en enää ihmettele. Jokin raja Jumalan avullakin on, Raamatunkin mukaan. Jos et itse sitä tajua, en voi mitään. Jumala sinua auttakoon!
Se on mukava katsella kun akne tietää. Hyvä poika! Oikein vesseli taidat olla, ja yllättävän lämpösenä koneet käy vieläkin... Jos ihmisellä on paha olla niin eihän siinä, ilmoita sitten puuska vähän laskee pystytään keskustelemaan edes jotenkin asiallisesti. Nyt ei taida touhupoika keretä kun vaan tiuskii ympäriinsä. Ottaa se brunetti vieläkin koville:)
Haista jo huilu. Luuletko sinä että minä ketään olen viisi vuotiaana haukkunut kun jumalaa pyysin lopettamaan isäni kännäämisen ja riehumisen, veljeni skitsofreniakohtaukset, äitini kärsimyksen!!?? ÄLÄ SINÄ ALA VITTU MORALISOIMAAN MINUA KUN ET VITTU LÄHTÖKOHTIA TIEDÄ!!! KYSE EI OLE TÄSTÄ HETKESTÄ VAAN LAPSUUDESTANI JA SIITÄ MIKSEI SILLOIN HERUNUT APUA!!! HIRTEEN MENE KIITOS!!
Sinä et vaan tiedä....sinä et vaan tiedä....vaan minä tiedän!!!
moro, mennään huomenna kahville ja katotaan sitten lisää, käviskö tämmöinen keskustelu? minä tarjoan...
Ei auta. Olet lähtökohtaisesti jo liian sokea niille keskustelunaiheille mitä minun elämäni käsitteleminen vaatisi...
ai jaa, meidän pitäisi siis käsitellä sinun elämää? No enhän minä vissiin sitä sanonut...Voihan kahvilla heittää läppää ateismista tai vaikka Jumalasta jos ei omaa liian subjektiivista näkökantaa näihin alueisiin...Mutta, ajattelimpa vaan kun oot aika tiukasti näkökulmasi takana... sellaistahan tää...
Olla loppuelämäsi katkera?
Lue vaikka Ben Furmanin kirja:"Koskaan ei ole myöhäistä saada onnellinen lapsuus."
On ihan sinusta itsestäsi kiinni, jatkatko katkeruudessa elämistä, syytätkö Jumalaa siitä, mitä Hän ei tehnyt kun olit 5-vuotias (tuo ikäkin on kirjoituksissasi vaihdellut 5-10-vuotiaan välillä) ja olla loppuelämäsi katkera Hänelle. Hänellä on kyllä aikaa odottaa.
Ja taas tarina:
Mies tuli terapeutille ja haukkui vaimoaan:"Perhanan lutka, huora ja ämmä" Viha oli kaameaa. Terapeutti kysyi:"Mistä moinen raivo?" Mies vastasi:" Se huora petti minua ja lähti toisen mukaan." Terapeutti:"Ahaa, se on hyvin ikävää. Milloin tämä tapahtui?"
Mies:"17-vuotta sitten."
Minkä tien sinä valitset?
Voi voi apostoli kun se vaan olisi valintakysymys! Kyseessä on kuitenkin aivoihini ohjelmoitu toimintatapa, jota ei valinnanvapaudet koske!
Hassua. Kun raamattu ei enään tarjoa vastausta niin pitää ottaa ben furmanin kirja esiin. Kertoo jo jotain.
Ja miksi minun tässä vaiheessa pitäisi olla nöyrä jumalalle saadakseni apua? Minä olen joskus pyytänyt apua nöyränä ja sitä ei ole herunut. Nyt olisi jumalan vuoro ottaa yhteyttä.
Kun kaverisi kanssa tulee riitaa kun hän on tehnyt pahasti sinua kohtaan, eikö ole loogista ja oikein että kaverisi soittaa sinulle ja pyytää anteeksi eikä että sinä soitat hänelle? Sama juttu tässäkin. Vai nauttiiko jumala nöyränä anelevien ihmisten katselemisesta niin paljon että haluaa katsella sitä vuosikausia? Tämän sadismin jälkeenkö pitäisi vielä olla nöyrä? Missä on rakkaus mistä te vitttu aina niin puhutte! Soukeudessa elätte!
Onko ihmiselle siunaantunut "luonto" vasta kristinuskontojen syntymisen myötä! Rohkenen epäillä! Tuntemani ateistit ovat mielestäni hyvin humaaneja ja avarakatseisia! Heidän ei tarvitse tuhrata aikaansa kilvoitteluun tulevasta taivaspaikasta ja niin he ehtivät lueskella, mietiskellä ja usein vielä toimia erilaisissa hyväntekeväisyysjärjestöissä ja -yhdistyksissa. He eivät suut vaahdossa julista tuomioita toisinajatteleville, ovat rauhaarakastavia, eivät kiihkomielisiä ja usein he eivät kiellä järjenkään käyttöä! Näiltä henkilöiltä puuttuu ns. uskonnollisuusgeenit, joten heistä ei voisikaan tulla uskovaisia! Eiväthän kaikki ihmiset ole musikaalisiakaan, ja toisilla on käden taitoja, toisten taidot saattavat olla abstraktimpia!
Mikäli esim. sinä olisit sattunut syntymään vaikkapa Intiaan, sinusta olisi kaiketi tullut geeneinesi hindulaisuutta pohdiskeleva henkilö! Kulttuuri- ja maantieteelliset seikat ovat hyvin tärkeitä uskonnollistumisessa.
Mielestäni on lievästi ilmaistuna naiivia vetää marttyyrin viittä harteilleen ja vieläpä etsiä paikkoja tai tapoja kiillottaa marttyyrinkruunua! Uskovaisille hyvin ominaista! Mikäli maissa tulee päähänpotkituksi, odottanee taivaissa parhaimmat paikat ja palkat!
Miksi kirkko verottaa esim. yhteisöjä, jotka eivät yhteisöinä usko Raamattuun? Olisi mahdoton yhtälö, vai kuinka?
Olet osoittanut rohkeutta menemällä avioliittoon maistraatissa. Itse en ole tarvinnut suhteilleni virkamiehen enkä papin lupaa tai siunausta!
Tätä juupas-eipäs-keskustelua turhaa jatkaa, mutta parit rivit vielä!
Sekä jumalat että keskoskaapit ovat ihmisaivojen kyhäelmiä. Toinen näistä, eli kaappi, on pelastanut ihmishenkiä ja on, miten päin asiaa katsotaankin, paljon loogisempi kapistus kuin pilvenlongalta salamoita syöksevä jumalolento! Eikö juu?
Tutustupa, mikäli aikaa liikenee, uuteen tieenanalaan eli neuroteologiaan!
Ei ihminen vieläkään ymmärrä oikeaa ja väärää. Ei edes uskovainen, joka niin väittää kaiken maailmasta tietävänsä.
Edes uskovainen ei aina voi ymmärtää tekojensa seurauksia, johtavatko ne oikeaan vai väärään. Almulla jonka hän antoi köyhälle tämä ehkä ostikin puukon ja tappoi kaverinsa tai ryyppäsi rahat nauraen uskiksen herkkäuskoisuudelle.
Ihmisellä on omatunto, tai käsitys oikeudenmukaisuudesta. Pitkälle tämä on ympäristön oikeuskäsitysten tulosta. Jos ihminen olisi varma, ettei kiinnijäämisen riskiä olisi, hän helposti tekisi vääriä ja rikollisia tekoja.
Silti kristinuskolla ei ole yksinoikeutta maailmassa vallitsevaan hyvyyteen, oieudenmukaisuuteen ja moraaliin.
"Miten se (omatunto) on tullut ihmisen luontoon kuuluvaksi?"
Omatunto rakentuu sosiaalisesti, siis ihmisten välisissä arkipäivän kanssakäymisissä. Näytät omivan omantunnon jotenkin kristittyjen/ uskonnolliseksi ominaisuudeksi, mitä se ei suinkaan ole. Moraali ei ole mikään uskovaisten monopoli.
Jos joku selviää auto-onnettomuudesta tai ihminen tekee hyviä tekoja, merkitseekö se automaattisesti Lähi-idän 2000 vuotta vanhojen itsetehosteisten heimojen paimentolaissatujen olevan totta?
"On ihan sinusta itsestäsi kiinni, jatkatko katkeruudessa elämistä, syytätkö Jumalaa siitä, mitä Hän ei tehnyt kun olit 5-vuotias (tuo ikäkin on kirjoituksissasi vaihdellut 5-10-vuotiaan välillä) ja olla loppuelämäsi katkera Hänelle. Hänellä on kyllä aikaa odottaa. "
Minusta hän koittaa kertoa toisin. Hän vaikuttaisi olevan katkera siitä mitä kerrotaan kristinuskosta. Että sen jumala on hyvä, oikeudenmukainen ja kaikkitietävä.
Kun pieni lapsi sokeasti uskoo tähän ja ei saa apua, niin mieli katkeroituu, ei jumalaa kohtaan vaan uskonnon tuomaa valhetta ja sitä harrastavia tekopyhiä ihmisiä kohtaan.
Minäkin olen katkeroitunut meidän kristillisiä "hyviä" arvoja tuputtaviin lahopäihin.
"Rakastuminen on epäloogista, usein kaikkea logiikkaa vastaan. Sitä ei siis ole? Rakkautta?"
Miten rakastuminen on epäloogista?
Kyseessähän ilmiselvä aivojen tuottama tila. Yksi mikä estää rakastumisen kokemuksen on ssri-lääkkeet. Synapsien ollessa serotoniinia tulvillaan ihminen kokee olonsa hyväksi ja riippumattomaksi toisista. Näin yksinkertainen asia ei tienkään ole, mutta tämäkin esimerkki osoittaa, että kyse on aivojen toiminnasta.
kuka räjäytti alkuräjäyksen ja mistä se aine tyhjästä tuli.
Tyhjästä on paha nyhjästä.
Aivan. Lähempänä se kuitenkin on logiikkaa kuin mikään jumalusko. Olkoot sitten suuruudenhulluuttta mutta minkäs ihminen elämälleen mahtaa.
Oijoi nyt kyllä petyin sinuun Agneisti. Vaikutit välillä ihan viisaasti perustelevan oman kantasi, mutta nyt kyllä osoitit - sanoisinko - vajaaälyisyytesi. Harmi homma, koitahan kehittyä.
"Silti kristinuskolla ei ole yksinoikeutta maailmassa vallitsevaan hyvyyteen, oieudenmukaisuuteen ja moraaliin."
Ei niin. Maailmassa tehdään paljon hyvää, ollaan oikeudenmukaisia ja moraalisia ilman kristinuskontoakin.En väitäkkään, etteikö ateistilla, buddhalaisella, islamilaisella, hindulaisella jne, olisi omaatuntoa tai moraalia. Minun uskoni mukaan Jumala oli ensin, sitten tuli ihminen. Asia on tietenkin eri, jos ei usko Jumalaan, silloin omatunto ja moraali selittyy vain ja ainoastaan psykologian ja eri pedagogioitten kautta. Minä itseasiassa pidän niitä myös hyvinkin pätevinä ihmisen käyttäytymista ja oppimista kuvaavina tieteenaloina. Mutta koska uskon Jumalaan, uskon niiden olevan myös hänen meille lahjoittamiaan keinoja todentaa hänen meihin luomiansa asioita.
Jumala antoi ihmiselle järjen, kyvyn oppia. Miksemme siis saisi opiskella psykologiaa, pedagogiaa, sosiologiaa, psykiatriaa, fysiikkaa, biologiaa, geologiaa jne.?
Minä en näe asiassa ristiriitaa. Minulle usko on peruskallio, kaikki muu rakentuu sen päälle ja varaan. Ymmärrätkö?
"Ei ihminen vieläkään ymmärrä oikeaa ja väärää. Ei edes uskovainen, joka niin väittää kaiken maailmasta tietävänsä. "
Tämän takia mielelläni jätänkin viimeisen puheenvuoron Jumalalle. Viimeinen tuomio on hänen, ei ihmisen heiniä. Me emme voi koskaan varmasti tietää, mitä toisen ihmisen tekojen takana on. Me näemme vain ulkokuoren ja ulkoiset teot. Jumala näkee sydämen ja todelliset syyt esim. rikollisiin tekoihin. Moni asia ei ole ihan sitä miltä ne päällisin puolin näyttävät. Siksi Jeesus varoitti tuomitsemasta muita, jottei itseä tuomittaisi...;)
Meidän tuomiomme saattaa perustua juuri mielipiteisiin, ennakkoluuloihin tai ulkoiseen havaintoon ja siitä tehtyyn tulkintaan. Silti kaikki ihmiset sortuvat siihen, eikö?
Rakastuminen loogisia tekoja? En minä kiistä aivokemiallisia prosesseja, sillä me olemme fyysisiä ihmisiä. Syntyminen on fyysinen tapahtuma, kuten kuolemakin.
En jaksa luotella rakastuneiden järjettömiä tekoja, jotka vastustavat kaikkea loogisuutta (kumppanin valinta, ikä, kansallisuus jne.), jos joku on ollut rakastunut, tietää mitä tarkoitan. Jos ei, on jäänyt paljolta paitsi.
"Synapsien ollessa serotoniinia tulvillaan ihminen kokee olonsa hyväksi ja riippumattomaksi toisista."
Miksi näin tapahtuu? Osaatko vastata? Mikä on tuon tapahtuman tarkoitus? Lisääntyminen?
...mutta...
"merkitseekö se automaattisesti Lähi-idän 2000 vuotta vanhojen itsetehosteisten heimojen paimentolaissatujen olevan totta?"
Vastauksessasi on muutama asiavirhe.
1) Kyseessä eivät ole paimentolaissadut.
Tähän näkemykseen yhtyvät useimmat antiikin historiankirjoituksen tutkijat. Tuon väitteen mukaan Kreikan historia, Rooman historia jne., voitaisiin määritellä tuhansia vuosia vanhoiksi saduiksi, ja silti me niihin hyvin vahvasti tukeudumme. Kaikki antiikin opettajien tekstit on tallennettu hyvin samantapaisesti kuin esim. Paavalin kirjeet. Ne ovat taltioituja puheita tai ko. ihmisen sanelemia opetuksia. Miksi siis Paavalin puheet olisivat sen enemmän satuja kuin Platonin tai Aristoteleen opetukset?
Luukkaan evankeliumi pitää sisällään (kuten myös Apostolien teot, sama kirjoittaja), historiallisia asioita ja paikkoja, jotka historiantutkijat ovat osoittaneet jopa hyvin tarkoin kuvatuiksi. Miksi siis Luukas olisi ollut tarkka joissakin kuvauksissaan, mutta toisissa ei? Sen ajan historiankirjoituksessa oli tarkoitus siirtää tietoa tuleville sukupolville hyvinkin tarkkaan ja juutalaiset olivat yksityiskohtien suhteen hyvin tarkkoja. Korjatkoon joku, jos olen väärässä?
2) UT on 2000 vuotta vanha, mutta mm. Paavali ja Luukas olivat kaikkea muuta kuin paimentolaisia.
Luukas oli lääkäri ja Paavali oppinut mies, sen ajan mittapuun mukaan. VT on yli 3000 vuotta vanha ja sen kirjoissa esiintyy samoja henkilöitä ja paikkoja eri kirjoissa, vaikka kirjoitusaikojen välillä on saattanut olla satojakin vuosia. Pitää muistaa, ettei Raamattu ole vain yksi KIRJA vaan kirjoituskokoelma, johon on kerätty useiden eri ihmisten kirjeitä ja kuvauksia tapahtumista.
Jos siis koko Raamattu voitaisiin tieteellisesti osoittaa saduksi, kysymyksesi olisi aiheellinen. Paavalin kirjeet ovat todellisen ihmisen kirjoittamia kirjeitä, evankeliumit aikalaisen silminnäkijätodistuksia, alkuperäisiä kirjoituksia ei ole, mutta ensimmäisten kopioiden ja tapahtuma-ajan välinen aikakin on suhteellisen lyhyt verrattuna moniin muihin antiikin historiallisiin tapahtumiin ja niitä koskeviin kirjoituksiin, eräissä on jopa 900 vuotta väliä ensimmäisen kopion ja varsinaisen tapahtuman välillä ja silti historiankirjoista kouluissa olemme lukeneet niitä tosina!
Eikö suuttuminen ole sallittua? Onko vajaaälyistä jos omistaa tunteet?
Anteeksi että astun taas näille subjektiivisuuden likaamille vesille, mutta väitän että viesti johon tuolla lapsellisella viestilläni vastasin oli typerä. Siinä apostoli35 väitti outoja asioita, esimerkiksi että rakkaudessa ei ole logiikkaa eikä sitä täten olisi. Rakkaudessa ja rakastumisessa on paljo logiikkaa ja siksi turhauduin.
Mie en suostu uskomaan, enkä omastatunnosta luopumaan!! Ja minulla on omatunto, eikä sitä kukaan minuun laittanut, se on osa minua!!
Ihan mielenkiinnosta pitää vielä kysyä. Onko varmasti kaikki selitämätön sellaista minkä jumala laittoi meihin tai ympäröivään maailmaan. Pari tuhatta vuotta tieteen kehitystä siis on vienyt hurjasti uskottavuutta jumalalta. Ja sama ralli jatkuu.
Kyllä minunkin pääni on reikiä kestänyt. Kiitos siitä lekurille, ei jumalalle. Tuo on uskon, korjaan, harhauskon asia, olettaa että kaikki hyvät tapahtumat on jumalan aikaansaannosta. Kyllä ne tulee ihmisistä itsestään.
Kun minä katson peiliin löydän todisteen isästä ja äidistä, en suinkaan jumalasta.. Tämän kohdan muuten pystyy tiedekin todistaan ja kuvakin kertoo melkolailla paljon..
Ensimmäinen ihminen ei varmaankaan ollut ihan sitä, mitä nykyihminen on.Se ensimmäinen ihminen eli kauan sitten, kauan ennen ajanlaskun alkua. Se ihminen ei takuulla ollut omaksunut sitä kaikkea, mitä nykyaikainen ihminen, oikeuskäsitystä jne. Samainen ensimmäinen ihminen taisi olla samanlainen kuin nykyinen sotkamon susihukkanen, ei sopinut ympäristöönsä, mutta otti sen mitä halusi. Sitten ajan saatossa ihmiset(laumat) sopeutuivat toimimaan keskenään, alkoivat muodostaa käsitystä siitä mikä on oman edun mukaista, oikeudenmukaista ja pitemmälläkin tähtäimellä kannattavaa. Sieltä jos pompataan taas keskiajan oikeamielisiin kuninkaisiin. Ei taida uskisten ymmärtämys riittää sitäkään tohotusta kohtaan. Vaan ihan historiankirjat ja evoluutioteoria todistavat, kuinka ihminen on kehittynyt eläimestä ihmiseksi. Missä se raja ikinä kulkeekaan. Ei sitä meihin jumala istuttanut, jos "nykyaikaista oikeamielisyyttä" ei ollut 500 vuotta sitten linnan rakennustalkoissa laiskottelevia kohtaan! En haluaisi olla kauhean kärkäs tässäkään asiassa, mutta tämä höpötys on naurettavaa!!!
Kuulostaahan se alkuräjähdys kohtalaisen uskottavalta, jos vaihtoehtona on näkymätön sälli taikasauvoineen joka viikossa tempas maailman kasaan! Hitto ku mie en hirsimökkiä saa sammaan aikaan valmiiksi, en ees kirveellä.. ;)
syntiinlankeemuksen jalkeen... han lymysi- meni piiloon Jumalaa,eli tiesi tehneensa vaarin.
kuka kertoi hanelle? ei kukaan ,se oli istutettu ihmiseen jo luomisessa.
hyvan ,ja pahan-tieto,eli omatunto...
entas jos tuo sinun teoriasi onkin taytta hopotysta?
Ai meinaat sitä omenan syönti propagandaa.. Se on satua ystävä hyvä. omppu on hyvää!
Kyllä rakastuminen on ihan loogista. Rakastuneen teot näyttävät epäloogisilta.
Minä:
"Synapsien ollessa serotoniinia tulvillaan ihminen kokee olonsa hyväksi ja riippumattomaksi toisista."
Sinä:
"Miksi näin tapahtuu? Osaatko vastata? Mikä on tuon tapahtuman tarkoitus? Lisääntyminen?"
Nyt en ihan pysty seuraamaan ajatuksenjuoksuasi, sillä tuo kirjoittami lainaus on katkaistu yhteydestään, joka käsitteli sitä, että ssri-lääkkeet estävät rakastumisen tunteen.
Mutta jos tarkoitat mikä on rakastumisen tarkoitus, niin se on selitettävissä. Ja osittain vastasit siihen itsekin kysymällä "Lisääntyminen?".
kertoo enemmän, kuin tuhat peiliä. Ei siittämiseen jumalia tarvita. Eikä Joosefin kaltaisia tuhkamunia. Neitsyitä kylläkin... Mutta, kuka pani ensimmisenä, ja ketä, ja miksi? Se jäänee arvoitukseksi. Ja onko sillä merkitystä..?!?
Ja todettakoon vielä Elämän tarkoitus:
Eläminen ja luonnollisesti lisääntyminen.
uskotaan semmoiseen mitä ei pystytä todistamaan oikeaksi--- ja sitten vielä luullaan olevan viisaampia kuin muut
Taas kerran tämä ikivanha väittämä, joka ei kommentoitia ansaitsisi, mutta...
>>uskotaan semmoiseen mitä ei pystytä todistamaan oikeaksi
vaikkei pystytä todistamaan väitettä oikeaksi
Pystyn muuten todistamaan. Kysy vaikka jotain.
esim neljännessä ulottuvaisuudessa fyysisten ja "henkisten aistiemme" ulottumattomissa tai viereisessä aurinkokunnassa
Uskotko sinä Saunatonttuun? Joulupukkiin? Maahisiin? Allahiin?
Ai et vai?
No todista, etteivät ne ole olemassa!
Aivan. Tulee käymän meillä niin näytän.
Uskon Joulupukkiin. Olen nähnytkin monta kertaa. Saunatonttuja en ole nähnyt, mutta olen nähnyt tonttuja saunassa.
Joko se taas alkaa?
Jos minulta puuttuu uskoa, olen siis uskovainen?
Jos sinulta puuttuu rahaa ja olet keppikerjäläinen, oletkin siis miljönaari joka oikeasti ui rahassa (eikä vertauksellisesti vaan konkreettisesti)? Et juo viinaa, olet siis alkoholisti?
En minä ateistina varmasti muita viisaampi ole. Olen kuitenkin rehellinen ja tunnustan, että en ihan oikeasti ymmärrä kristinuskon teologiaa isinepoikinepyhinehenkineenneitsytmarioineen synnittöminesikiämisineenistumisineenisänkaikkivaltiaanoikeallapuolella.
Uskotko, että Joulupukki on olemassa? Mikset? Voitko todistaa, ettei ole? Miten?
Entä menninkäisiä? Et ole käynyt jokaista kiveä metsässä kääntämässä - et siis voi tietää, vaikka jonkin niistä alla piileskelisi viimeinen menninkäinen?
Jos jumala niin kaukana on niin saa siellä pysyäkin. Ajatuksissamme olevana henkiolentona hän ei voi meitä auttaa eikä meitä vahingoittaa.
fgfgh
Jeesus ainaki on 100% totta jos on cesarki. jos näiden tekoja ajatellaan ni jokainen saa itse päättää kumpi teki ja mitä.
Hassua kun ateistit aina puhuvat kuinka uskovaiset ovat kiihkoilijoita ja ovat joka paikassa tuputtamassa asiaansa.
Katsoin äskön TV:tä ja ihan puolueettomasti sanon että suurimmat kiihkoilijat asiansa puolesta löytyivän kyllä ateistien leiristä. Varsinkin se raitapaitainen siinä ylempänä ei meinannut pysyä vakaumuksensa tuputtamiselta housuissaan.
Vai puolueettomasti!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Eiköhän se vittun nistihihhuli ollut ihan samoilla linjoilla sen raitapaidan kanssa. Taidat vain oman leirisi hyväksi moralisoida!!!
Mielipiteeni on täysin puolueeton toisin kuin sinun. Mielestäni se hihhuli muijansa kanssa toi oman näkemyksensä selvästi esille, muttei kuitenkaan hyökkäävästi eikä muita halveksien kuten nämä vapaa-ajattelijat.
***Mielipiteeni on täysin puolueeton toisin kuin sinun***
Olet niiin tollo!! Ei kukaan järkevä sano noin! Oletk okaiken lisäksi uskis!?
Akne kaveri on näköjään aika velikulta saamaan asialliseltakin näyttävän keskustelun näyttämään epäasialliselta... Nyt otat happee, istut alas, muki viileää vettä ja tarkkailet verenpaineitasi nooooin hyvä...
En ala selittämään sinulle mitä puolueeton mielipide tarkoittaa, mutta pointtini oli se että vapaa-ajattelijoiden edustajat olivat mielestäni silmiinpistävän innokkasti tuomassa omaa ideologiaansa esille. Eikä muuten, mutta kun monet ateistit eivät voi samaa käytöstä sietää uskovaisten puolelta ja siksi vihaavat uskovaisia. En enää kommentoi herjoihisi joten jos et ymmärtänyt niin en voi sille mitään.
..asiaa niin, että ateistit "vihaavat" uskovaisia ehkä siksi, että he (niin kuin me kaikki)ovat joutuneet lapsina uskonnon pakkosyötön uhriksi.
Tilanne on vähän samanlainen, kuin että joku valtio olisi vieraan vallan miehittämä ja johtama.
Kun sitten miehittäjät vetäytyvät pois maasta, niin tuskin siinä alkuperäisväestö pelkästään lentosuukoilla heittelee lähtijöitä.
No, oli vähän huono esimerkki, mutta vähemmistöllä on minun mielestäni tässä tilanteessa ehkä jonkinlainen "oikeus" metelöintiin... vaikka ei se asiaa mitenkään edistä.
toisaalta jälkeenjääneiden vihaaminen tuntuu, noh, kolkolta.
Ei vai? Sanoessaan sinisiin silmin, ettei Suomeen mitään islamilaisia kouluja saa tulla, koska "tämä on kristitty maa"? Ja johon buddhalainen/etsijä S. Ben-Amor aivan oikein totesi että tuo oli rasistista. Se siitä kristittyjen suvaitsevaisuudesta: hymyhuulin tervemenoa helvettiin toivottaen...
oli kyllä parasta mainosta humanismille!
Moni katsoja kyllä huomasi sen absoluuttisen ajatustyhjiön jossa varsinki se kundi lillui.
Se oli vain siirtynyt yhdestä riippuvuudesta toiseen ja retoriikka oli suorastaan kammmmmottava! Huhuh!
Onneksi se ei sentään edusta kovinkaan suurta osaa uskovia.
No jos tuo oli vaihtoehto narkomaanielämälle, toivotan onnea.
Ehkä minustakin pitäisi tulla tosi paha narkomaani ennen tuollaista jumalriippuvuutta. Kovasti oikealla tiellä mielestänsä oli, ja kovin varma siitä, että muut olivat väärällä.
Kun vain tietäisin, milloin minun tulisi hänen esimerkkiään seurata. Silloin kun hän oli narkkis vai nyt kun hän on uskis?
Oikeat valinnat lienevät vain ajoitus- eivät henkilökysymys?
En tunnistanut mitään tuputtamista. Vain huomion, että he pidättyivät edes hyökkäämästä uskovien maailmankuvaa vastaan. Lähinnä vain toivoivat tunnustuksellisen uskonnontuputuksen saamista pois kouluista, sillä tunnustuksellisen uskonnonopetuksen paikka on kotona. Muslimiedustaja Khodr Shihab oli samoilla linjoilla mm. koulujen uskonnollisia päivänavauksia ajatellen.
maailmankatsomuksissa niin helvetin suuri laadullinen ero!
Ei ole kyetty osoittamaan että yksikään luulevien perusoletuksista olisi tosi, todennäköisesti tosi tai edes välttävästi järkevä.
Uskonnottomat rakentavat maailmankuvansa mahdollisimman kovan tiedon ja järkeilyn varaan.
Tällä en tietenkään väitä että uskonnottomalla olisi millään tavalla ylivoimaisesti kattava ja täysin oikea kuva maailmasta ja sen toimintamekanismeistä mutta jo lähtökohtaisesti he ovat selvässä etulyöntiasemassa mitä ymmärtämiseen tulee.
kun olin ollut vasta vähän aikaa uskossa. Kyllä se kypsyminen siitä lähtee. On muuten aika vastuutonta antaa jonkun johtaa seurakuntaa kun on ollut niin vähän aikaa kuvioissa mukana. Ja muuten, kyllä minä hyväksyn myös islamilaisen koulun. vuoroin vieraissa...
Kertoisikohan Henex missä absolluutisessa ajatustyhjiössä se kundi liikkui? Liian paljon kaikenmaailman hippaheikit täälläkin lausuu ajatuksiaan julki perustelematta niitä yhtään... jos toisen sanoma ärsyttää niin on helppoa tokaista jotain, että retoriikka kammottaa ja jne. Uskovien suurin ongelma näyttää olevan nykypäivänä se, etteivät he enää uskalla ajatella ja elää Raamatun mukaisesti, vaan viheltelevät sen mukaan mitä muut ihmiset heille sanovat oikeasta ja vääräästä. Kaveri oli ainoa joka todella uskalsi sanoa kristinuskon perustotuudet televisiossa julki, siis kristinuskon... Sitä on turha kummeksua...
"Kaveri oli ainoa joka todella uskalsi sanoa kristinuskon perustotuudet televisiossa julki, siis kristinuskon"
Totta. Ihan hävettää kaverin puolesta, että tunnusti kristinuskon sairauden.
Selvyyden vuoksi olisi parasta että vain tuon kaverin kaltaiset hyväksyttäisiin kirkon jäseniksi. Kaikki, joilla on jotain poikkipuolista sanottavaa hänen ajattelutavastaan erotkoon kirkosta heti - he eivät ole oikeita kristittyjä.
Tulkoon kirkosta tosikristittyjen yhteisö, josta epäilijät ja ateistit pysyvät kaukana.
Kylläpä tämä keskustelu räjähti käyntiin. Sitä se TV teettää. Ja ihmisellä muka vapaa tahto. MEdian orjia me kaikki!!
Tartun nyt epäolennaisuuteen ja pakko sanoa, että osa vieraista muistutti häiritsevän paljon amerikkalaisia julkimoita
Tämä Islam-kaveri, imaami(?), oli aivan selvä Marlon Brando. Ääni ainakin vastasi, vaikka ulkonäkö vatsaa lukuunottamatta ei niinkään paljoa. Alkoi siinä pyhyyskeskustelussa jo epäilyttämään, että kohta alkavat konekiväärit paukkua.
Islam-hepun rivissä istui myös Max Weinberg, mutta rumpusoolot jäivät tällä kertaa vähemmälle.
Elämänkatsomostiedon opettaja muistutti aivan selvästi James Marstersia, joka on monelle varmasti hiukan tuntemattomampi tuttavuus, mutta googlestahan niitä kuvia löytää.
Ex-nisti ei muistuttanut ketään julkimoa (mielestäni), mutta töissä marraskuun aikoihin tapasin mielestäni täysin saman näköisen ja ääneltään samanlaisen nistin, kerrassaan identtinen tapaus, vaikka töissä tapaamallani oli nahkatakki ja ilmeisesti hiukan kokaa nokassa. Oli erään työkaverin ystäviä ja samalla alalla (ollut). Liekö kadulta kerätty tuonne studioon. Epäilyttävää.
Yläasteen uskonnonopettajani oli täysin samannäköinen kuin tämän Ex-nistin hoito. Yhdennäköisyys on pelottava ja käytöksin oli samaa luokkaa. Piti oikein hieraista silmiä. Toivottavasti noita nyt ei miltään tuotantolinjalta tule. Ei minun mielestäni ollut mitenkään erityisen hyvännäköinenkään. Suu on aivan liian iso, vaikka hampaat näyttivätkin hyvin hoidetuilta. Jotenkin naaman mallista tulee vaan aina mieleen hevonen, vaikka varsinaiseksi hevosennaamaksi ei tuota naista nyt voikaan sanoa.
Siinä taisivat "kuin kaksi marjaa" - listani ollakin. Tunnistetteko muut jäljellejääneistä mitään yhteisiä piirteitä ulkomaisiin julkkiksiin?
Eturivissä istunut iso nainen muistutti sitä yhtä vihreiden kansanedustajaa ja sen vieressä istunut mies muistutti entistä levyraadin juontajaa.
suoraan sanoen. Huonosti juonnettu. Keskustelut eivät pysyneet kasassa ja olivat kovin pinnallisia. Mitäpä muuta tuollaiselta ''kuorolta'' voisi odottaa. Irina Krohn ja Jukka Virtanen populisoivat parhaansa mukaan häiritsevästi keskustelua. Yx ''Nokian johtokunnan jäsen'' määki kaikki keskustelut poikki. Piste sille yhelle ortodoksikundille ja yliopiston dosentille, jotka osasivat sanansa jäsentää. Jäin odottamaan ihmeparantajia. Yhtäkään rampaa, joka olisi saatu kävelykuntoon, ei ollut.
hoh hoijaa, no ilmeisestikään ei ollut tarkoitus että keskustelut pysyisivät kasassa kun otetaan huomioon keskusteluun osallistuneiden taustat, kuten itsekin mainitsit. Koivisto ei kyllä kaikkia keskusteluja katkaissut, mutta ilmeisestikin ne, jotka vaativat jotain korjaamista. Voisit varmaan huomioida seikan, että kyseessä oli tv-keskustelu eikä mikään tohtoreiden paneelikeskustelu.
Ihmeparantajia saat varmaan odottaa, Kristilliset liikkeet eivät mainosta ihmeparantajia, eivät myöskään muslimit, wicca-jutuista en tiedä...
On ehkä joskus syytä tarkastella keskustelun tarkoitusta, kuin alkaa sitä samalla halveeraamaan...?
Mikä on pyhää vai onko mikään enää pyhää? Miksi yhä useammat voivat elää ilman jumalaa, ja toiset etsivät jumalaa yhä kiihkeämmin? Mihin johtaa fundamentalismi, entä kaiken suvaitseminen? Tämä lienee ollut keskustelun tarkoitus!
Olen edelleen sitä mieltä, että keskustelu ylläolevasta aiheesta oli pinnallista ja huonosti juonnettua. Saat ihan rauhassa olla mitä mieltä haluat. EVVK
Kun katselin ohjelmaa sen ensimmäisen puoliskon, niin näin paljon ahdasmielisyyttä. Yllätyin sen nuoren musliminaisen mielipiteistä. Niin kypsiä ajatuksia hänellä oli.
Nuori kristittytyttö oli asenteissaan lähellä rasismia ja vaaleatukkainen poika vieressä taas fanaattinen - heidän tapansa ajatella ei tuntunut kovinkaan kristilliseltä.
Mitä se sinulle kertoo, jos kristinuskoakin voi harjoittaa monella tavalla? Jotkut jopa todella kyseenalaisia. Minulle se kertoo että absoluuttista totuutta ei voi olla, jos se on ihmisen tulkinnasta kiinni.
Se nistipoika oli selvästi vaihtanut huumeet ja seksin tuohon fanaattisuuteen ja kiihkoiluun, mikä ei tee siitä jumalan tekemää ihmettä. Jos hän olisi ollut rauhallinen ja argumentoinut järkiperäisesti eikä olisi ollut fanaattinen, silloin olisin voinut jopa uskoa että asialla oli jumala. Nyt kyseessä oli vain riippuvuuksien vaihtumista toiseen missä ei ole mitään ihmeellistä.
Huumeista eroon pääseminen on minusta ainakin melkoinen ihme! Yleensä se kierre on katkennut vasta hautaan. Tosielämän esimerkkejä löytyy ihan riittämiin. Huumeriippuvainen ei oikeastaan ole ikinä, tai en ole kuullut tai lukenut, ollut valmis vaihtamaan huumeita johonkin toiseen asiaan. Joten mielestäni huumeriippuvuuden vaihtuminen elävään uskoon on aika iso asia, ja sitä voi jonkinlaisena ihmeenä jopa pitää. Oletko ikinä kuullut, että narkomaani olisi vaihtanut huumeriipuvuutensa esimerkiksi kilpahiihtoon. Itse en ole vastaavaa kuullut ja mielestäni uskossa näyttää olevan jotain suurempaa, mihin narkkarit ovat valmiita vaihtamaan jopa huumeensa.
Mielestäni fanaattisuus osoittaa sen, että kaveri on todellla uuden aatemaailmansa takana. Jos kaveri istuskelee rauhallisesti ja puhuu jäsenneltyä tekstiä, niin ei hän silloin ole innostunut sanomastaan. Ainakin näin minusta näyttäisi...
Kilpahiihto ei anna vastauksia elämän suuriin kysymyksiin joten sitä on vähän tyhmää alkaa tässä asia vertaamaan uskontoo. Vai oletko eri mieltä?
Olla vastaamatta tähän:
"Mitä se sinulle kertoo, jos kristinuskoakin voi harjoittaa monella tavalla? Jotkut jopa todella kyseenalaisia. Minulle se kertoo että absoluuttista totuutta ei voi olla, jos se on ihmisen tulkinnasta kiinni."
Mutta minulle on edelleen tärkeää kristinusko. Sitä se on ollut minulle koko elämäni vaikka viime aikoina olenkin sitä kyseenalaistanut.
Tiedän kyllä, että uskomalla Raamatun mukaiseen Jumalaan syntyy outoja yhdistelmiä kokonaisuuden kannalta ja toki se vaatii kaikkinensa suurta uskoa.
Ehkäpä minä olen nyt siinä vaiheessa, että kerään rusinat pullasta ja koen kristinuskon hyvät puolet omaksi filosofiakseni.
Kilpahiihto ei anna vastauksia elämän suuriin kysymyksiin -täysin samaa mieltä kanssasi.
Mutta, pointtini olikin se että harva narkkari on päässyt huumeista eroon kilpahiihdon avulla, tai uppopallon, tai runouden, tai historian tutkimisen, tai käpyjen keräilyn...
Uskossa näyttää olevan jotain yliluonnollisempaa, joka saa narkkarin elämän vaihtamaan suuntaa. Miksei muut elämän osa-alueet sitä tee, -se on juuri se ihmettelyn aihe...
ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄHHH!!!! Saat minut niin turhautuneelle tuulelle! Kokeillaanpa uudestaan...
***Mutta, pointtini olikin se että harva narkkari on päässyt huumeista eroon kilpahiihdon avulla, tai uppopallon, tai runouden, tai historian tutkimisen, tai käpyjen keräilyn... ***
Niii'in...kuten sanoin jo nämä, eivät tarjoa vastauksia elämän suuriin kysymyksiin, joten niitä on turhaa alkaa tässä asiassa vertaamaan uskontoon.
Okei mietitääs. Miksi ihminen on narkkari? Tietysti siksi että hän kokee elämänsä merkityksettömäksi ja haluaa päästä pois tästä elämästä, edes sen yhden piikin tai sniffauksen ajaksi. Kun narkkari tulee uskoon, hänen elämälleen tulee samantien tarkoitus: hän ei olekaan mitätön alkulima (hehh hehh...niinkuin se nisti siinä sanoi :D) vaan merkityksellinen luojan ihme. Tällöin huumeita ei enään tarvita koska elämä on kivaa.
Sen voi sitten jokainen oman aivokapasiteetin rajoissa miettiä että onko kyseessä ihmeellinen asia vai täysin psykolooginen ilmiö. Minusta se on puhtaasti jälkimmäistä. Huomasit varmaan senkin nistin käytöksestä ettei sekään kunnon rauhaa ollut elämään saanut kun piti kokojana saarnata.
Jos näytät minulle nistin alkkiksen tai muun luuserin joka on päässyt eroon paheistaan uskon avulla, EIKÄ saarnaa ja hoilota siitä kuin hullu vaan ihan omassa rauhassaan uskontoaan harjoittaa, niin voin jopa uskoakin sen olevan ihme. Tämä ex nisti oli vaihtanut huumeet oman itsetuntonsa buustailuun. Onko se mikään ihme?
***Mutta, pointtini olikin se että harva narkkari on päässyt huumeista eroon kilpahiihdon avulla, tai uppopallon, tai runouden, tai historian tutkimisen, tai käpyjen keräilyn... ***
Agneisti kirjoitti;
"Niii'in...kuten sanoin jo nämä, eivät tarjoa vastauksia elämän suuriin kysymyksiin,"
Agneistin kanssa olen samaa mieltä. Tarkentaisin kuitenkin, että esim. urheilu voi tarjota ihmiselle pääsyn pois päihderiippuvuudesta. Jos riippuvuudesta kärsivä saadaan vakuuttuneeksi siitä, mitä vahinkoa hän tuottaa itselleen ja että henkilö kykenee näkemään tulevaisuuden oleellisesti parempana selvinpäin hyväkuntoisena, niin urheilusta voi tulla pelastus.
Miksi näin ei sitten käy kovin usein (Tai en tiedä käykö näin usein)? Syy on pitkälti siinä, että se vaatii paljon ponnisteluja ihmiseltä ja harva on valmis uhraamaan sen eteen niin paljoa.
Uskoontulo ei vaadi fyysisiä eikä psyykkisiä panostuksia. Mutta samallalailla voi hurahtaa joogaan, luonnonlääkintään jne. Ne antavat, kuten Agneisti kirjoitti, vastauksia henkilön elämän kysymyksiin, antavat suuntaa elämälle. Terveyttä, mahdollisuutta auttaa muita samassa tilanteessa olevia, uutta elämää tilalle.
Se, että joku vajoaa riippuvuuteen asti päihteiden käytössä ei tarkoita sitä, että kyseinen henkilö olisi masentunut tai kokisi elämänsä tarkoituksettomaksi. Noin 10% päihteiden käyttäjistä jää ainekoukkuun. Helpommin tietysti masentunut korjaa olotilaansa aurinkoisemmaksi viinalla tai muilla huumeilla.
En tiedä kuinka moni kristityistä tämän tietää, mutta raamatun opetukset hyvästä elämästä on pöllitty suoraan varhaisilta filosofeilta.
Toisinsanoen, mikäli tekijänoikeuslait olisivat silloin olleet voimassa, kristityt olisivat nyt vaikeissa veloissa.
Tämä entinen narkomaani (nimeä en muista) sanoi, että evoluutioteoriassa on aukkoja, koska mitään välimuotoja alkuliman ja nykyisten eliöiden väliltä ei ole löydetty. Eikö hän ole koskaan kuullut fossiililöydöksistä ?
olleista vain se pari sieltä elävän sanan seurakunnasta oli lähinnä oikeassa ja ehkä jopa pelastuneita, mutta tiedän siitä seurakunnasta ja siellä opetetaan ja mainostetaan väärää toimintaa ja se on sellainen muka karismaattinen liike ja siellä ylistetään paljon, mikä on oikein, mutta siellä otetaan vastaan väärää henkeä ja toimintaa, kuten se nauruherätys ja sinne kutsutaan näitä väärän hengen vallassa olevia puhujia, joilla kyllä on suunnilleen oikea oppi, mutta vaellus on väärää ja haureus ja kaikki pahuus on taustalla ja se peitetään hyvin.
Se koivisto ei ole oikea Jumalan mies ja se on elänyt kuten jumalattomatkin ja sen tietää valtaosa papeistakin, mutta yrittävät sitä peitellä, mutta sen alkaa nähdä jo selvästi jumalattomatkin, saati uskovaiset.
Saatana tietää että Jumala aikoo antaa suomeen herätyksen ja siksi sillä on kiire sotkea ja tuoda vääriä herätyksiä ja harhautta uskovaiset ja siihen menee mukaan hengellisetkin julistajat, jos siinä vain saa mainetta ja kunniaa, vaikka tietävät että se on saatanasta ja se saa aikaan pahaa uskovaisissa ja paljon onkin jo langenneita, kun paha henki on vallannut vapaidenkin suuntiaen kokoukset ja Pyhä Henki on sieltä poistunut.
En yhtään sääli jos sinulla menee huonosti. Todennäköisesti syyt löytyvät pelkästään itsestä. Se, että purat vihaasi uskoviin on vain osoitus sivistymättömyydestäsi ja kyvyttömyydestä ratkaista ongelmiasi.
Jos yrität jotenkin esittää "kovaa" niin sekin onnistuu huonosti.
Sinulla on kova hätä ja haluat apua, mutta katkerana et uskalla sitä hakea. Oli se avunhakupaikka sitten sossu tai kirkko.
Yritä kasvaa aikuiseksi ja kohdata ongelmat ja elämä sellaisena kuin ne on sinulle annettu.
Hard rock halleluja!
Kiitos Agneistille aloituksesta. On selvästi elä-
nyt elämää ja kokenut muutakin kuin menestystä.
En ehtinyt lukea kaikkia kommentteja mutta niissä
jotka luin, ei nähty, mikä ero on ateismilla ja
uskonnottomuudella. Joitakin hyviä puheenvuoroja
kuulin ja se typerä brunetti vaahtosuisen pathok-
sen säestäjänä nauratti. Mutta kuka oli silmälasi
päinen tyttö, jonka en kuullut puhuvan mitään?
Tosin en ihan koko ohjelmaa katsonut. Siis kuka?
Käyttikö puheenvuoroja?
Epä-älyllisesti ei ole juuri aiheeseen tutustunut, jos väittää olevan vain alkulimaa, apinoita ja ihmisiä ilman välimuotoja.
Ääriesimerkki uskovasta, joka on keikauttanut koko tieteen yli laidan saadakseen lisää tilaa uskolle veneessään.
Ai sanoiko hän myös, ettei ihmisten ja apinoiden välillä ole välimuotoa ?
No onhan siinä simpanssi. Simpanssihan ei ymmärtääkseni ole apina :)
Ihmisen ja simpanssin geenit ovat puolestaan niin samanlaiset, että siihen väliin ei mitään välimuotoa taitaisi mahtuakaan.
Mäkin nauroin siinä vaiheessa aika lujaa. Suht noloa tulla mistään mitään tietämättömänä suoraan lähtykseen hokemaan tollasta.
On se kumma ettei sanallakaan päästy asian ytimeen, onko se toimittajillekin niin tabu ja pelottava asia, ettei sitä otettu esille? Nimittäin siihen miksi yleensäkin on uskontoja, miksi ne ovat syntyneet? Eivätkö edes vapaa-ajattelijat ole päässeet perille tästä?
Tarvitaanko siihen tosiaankin Mensan jäsenyys ja muutaman vuoden pohdiskelu kuten minulla 13 – 18 vuotiaana. Onko niin vaikea nähdä mielestäni ilmiselvää asiaa. Kaikkien uskontojen pohjalla on vain ja ainoastaan ihmisen kuolemanpelko, kaikki muu on sivuseikkaa, mikä on tehty tukemaan tuota ajatusrakennelmaa. Tietenkin asialla voidaan myös helposti hallita ja rahastaa, niinkuin paljon tehdään.
Mutta se kerta kun kun ihminen ensi kerran tajuaa kuolevansa joskus, on ratkaiseva – usein esimerkiksi kun joku läheinen kuolee. Silloin ratkaistaan rohkeus, tarttuako uskontojen absurdiin hölynpölyyn, vai hyväksyäkö elämämme ainutkertaisuus ja olemisemme vain yhtenä lenkkinä sukupolvien loputtomassa ketjussa.
Omalta kohdaltani voin sanoa, että alussa se oli myös minulle pelottavaa, mutta nyt lähes viisikymppisenä asia on täysin selvä, eikä pelota: Elämä on ainutkertainen lahja josta pitää nauttia, mutta myös sen loppuminen kuuluu asiaan. Sen jälkeen “elät” vain lastesi kautta – vain se mitä olet heille opettanut ja mitä geenisi ovat heihin siirtäneet jatkavat tulevaisuuteen – Muuta ei ole.
-Jumala ei keksinyt ihmistä, vaan ihminen jumalan
kuten sanoit. Jos olisi lähetty suoraan keskustelemaan asian ytimestä, kuoleman pelosta, olisi jutusta ehtinyt syntyäkin jotain. Toimittajat olivat juttuun nähden avuttomia ja heidän kysymyksensäkin takkuilivat ja rönsyilivät. Keskustelu oli helppo pitää pinnallisena höpö-höpö -juttuna.
Syy miksi ohjelmassa ei pohdittu että mihin uskontoa tarvitaan, on yksinkertaisesti se että ylen johtoportaassa asustelee vieläkin liikaa uskovaisia. Jos joku vahingossa heidän mediassaan keksisi että uskontoa ei ehkä tarvitakkaan, olisi se heille katastrofaalista.
Vapaa-ajattelija ei osannut perustella mitään mielipiteitään ja tyytyikin vain itkemään väliin että ateistit demonisoidaan. Miten kukaan järkevä voi ottaa enää ateisteja vakavasti tämän jälkeen?
Sivistyneessä keskustelussa ei ateisteilla ole ennenkään ollut mitään sanottavaa
Miten niin?
Voin taas todistaa sen, että ateistit demonisoidaan. Niinhän teet itsekin.
Ateistit hienosti pitivät roolinsa käymättä täyslaitaiseen hyökkäykseen kristinuskoa ja sen arvoja vastaan. He ovatkin toisen arvomaailmaa kunnioittavia, toisin kuin keskustelun kristityt, jotka vain jankkasivat että tämä on kristitty maa ja siksi kaikki kristillinen propaganda on täällä pakollista ja päivänselvää.
Ateisti voi antaa kristityn tulla autuaaksi omassa onnellisessa uskossaan. Kristitty ei voi näin tehdä, sillä kaikki poikkeava ärsyttää häntä.
"sivistyneessä keskustelussa"? Ai, siinä kun uskikset kilpaa huutaa sanomaansa eikä kesksutele annetusta aiheesta!
Ja sitä paitsi , ateisti ei ole sama kuin vapaa-ajattelija!
Ateistejahan demonisoidaan.Kirkko harrastaa sitä ihan virallisissa tilaisuuksissa.
Uskistrolleilta sen sijaan menevät itkemisen lomassa jo henkilötkin sekaisin.
Luulin jumala-illan olevan keskustelutilaisuus, jossa yritetään luoda jokin yhteinen näkemys asioista.
Kaikkea muuta. Jokainen piti kiinni omasta kannastaan aivan kuten tavallisessa arkielämässä. Vaikka ns. kuulun kirkkoon, en voinut muuta kuin huokaista, että voi suvaitsemattomuutta, ihmispolot. Ateistit todella olivat kaikkein järkevimpiä koko keskustelussa, jos sitä tilaisuutta edes voi keskusteluksi kutsua.
Ei ole toivoakaan, että uskonsodat loppuisivat tästä maailmasta.
muuten hyvä ilta.
mutta kolme hihhulia pilasi illan kaksi täysin hurahtanutta nuorta...sääli ja koivisto..näiden mielipiteet kuin keskiajalta.huh!!!!
AINOAT JOTKA PUHUI JÄRKEVIÄ OLI SE ATEISTI , KOTRO JA SE PROFFA
ARKKIPIISPAKIN PUOLUSTELI KIRKKOA JA SEN HIERARKIOITA EI TOMMONEN KIRKKO ANNA AINAKAAN MULLE MITÄÄN
VOIHAN SITÄ USKOA ILMAN KIRKKOAKIN EIKS JE JA JOKAINEN OMALLA TAVALLAAN
sen tiedät että puhui järkeä.tietty jos sinulla on mennyt tai menee päin p......ä
kun et p-kele mistäänmitään tiedä vaikka luulet tietäväsi
kasva vähän ja tule sitten soittamaan suutasi
minulla ei nimittäin ole mitään hätää , niinkuin sinulla tuntuu olevan kun tommosia väitteitä esität
PYSY POIS KANAVALTA JOS ET OSAA SUHTAUTUA ASIOIHIN KYPSÄSTI
Sama se miltä ajalta ne mielipiteet on.Kysymys kuuluukin:toimivatko ne,mahdollistavatko menestyksellisen toiminnan?
En katsonut ko. ohjelmaa koska arvasin entuudestaan että se saa ohimosuonet pullistumaan keneltä tahansa oli aihe mikä hyvänsä. Ja palautteen perusteella näyttää siltä että tein oikean valinnan :-)
eile katsottuani tätä ohjelmaa niin kuka oli oikeassa? taitaa olla niin jokainen uskokoon mihin haluaa ja saa siitä mitä etsii.kun kuitenki jumalia ei ole kuin yksi ja sillä sipuli.on vai näköjään mistä vinkkelistä sitä tutkii ja katsoo.tämä asiahan taitaa olla suurin syy myös sotiin mitä nytkin käydään.
Logiikkaa?
Otetaanpa ajatusleikki.
Jumala johdattaa kaiken. Myös meidän ajatuksemme, Hänen huomaansa voimme heittää kaiken ja Hän pelastaa. Jookos?
Miksi sitten jumala ohjaa minun ajatukseni kielteiseksi ja sinun ajatuksesi myönteiseksi?
Kukaan ei voi taistella jumalan päätöksiä vastaan. Jookos? Hän on armelias isä. Antaako armelias isä ehtoja, joiden jälkeen vasta rakastaa ja pelastaa? Jos hän on antanut uskikselle ymmärtävän järjen, niin miksi toiselle typerän, ymmärtämättömän ällin?
Miksi käsitys synnistä ja syntiä tekevästä vaihtelee?
Me olemme kaikki jumalan luomia, lapsiaan?
Miksi hän sitten ohjaa toisen taivaaseen ja antaa mennä toisen kadotukseen? Kun voi vaikuttaa heidän kummankin ajatusten ohjaamiseen?
Vai puhuvatko uskokset potaskaa?
Meillä on kuolematon sielu? Jookosta?
Kuolematon on siis syntymätönkin. MIssä on se sielujen varasto? Mihin sitten joutuu kuolematon sielu, joka jää siltä, jolle jumala antoi väärän ajatuksen ymmärtämisen?
Kuulkaapas, ei uskonnossa ole mitään logiikkaa, ei siis älyä!
Ajattelin vastata tolle ylläolevalle tai vastata ja vastata siitä myöhemmin kohta lisää.
SITÄ ENNEN
HAISTA VITTU SINÄ JOKA KLIKKASIT VAIN OTSIKON TAKIA.
ja sille toiselle suosittelen herra Duncanin Minä Lucifer kirjaa luettavaksi, homman tekee helpommaksi , jos on jonkin asteinen perus kristillisyys dogma hallussa ja vaikka sitten muutenkin viihdyttävää luettavaa.
JA MUILLE TIEDOKSI teitä ei auta jeesus, allah, muhamed, jumala
teitä ei myöskään piinaa Saatana Perkele Astaroth
Lucifer eikä sielunvihollinenkaan
jos teitä joku kiusaa se on teidän kykenemättömyytenne ja itsenne pieneksi kokeminen
tässä universaalisessa kaikkeudessa missä mikään ei johda mihinkään ja kaikki johtaa johonkin
666
Saahan jokainen uskoo mihin haluu. lopussa sen näkee ketkä oli vääräs ketkä ei.. Onko itse cesarkaa ollu olemas vai oliko se sittenki syyrialainen heppu nimeltä pillipalli joka heilutti tahtipuikkoja.. mites ne dinot..ne oli oikeesti kaikki violetteja kasvissyöjiä jotka osasivat puhua. Ja kaiken lisäksi laihoja, toisin kuin suomalaiset paisuvaiskudokset. Uskokaa tai älkää mut olkaa jo hiljaa. te jotka uskoo vastustatte ni ihan yhtä vaikee teidän on sitä valheeksi todistaa kuin meidän todeksi. Just shut up ja mettään huutaa ittellenne, koska ihminen on typerin eläin mitä oon koskaan tavannu.
En tiedä, olenko ainoa, mutta minussa tuo koko keskustelu herätti vain entistä suurempaa vastenmielisyyttä kaikkia uskontokuntia kohtaan. Esim. miten kristityt voivat saarnata suvaitsevaisuuden puolesta ja puhua siitä, kuinka kaikki ihmiset ovat samanarvoisia Jumalan edessä ja kuinka ihmisten tehtävä ei ole tuomita muita ihmisiä. Ja samaan hengenvetoon he julistavat omaa ylemmyyttään ja omaa totuuttaan, eivätkä ole valmiita hyväksymään vaihtoehtoisia mielipiteitä.
mielestäni jokainen saa uskoa vaikka sahapukkiin,sehän on jokaisen henkilökohtainen asia. aikakirjoissahan sanotaan;" ihmiselle annetaan vapaa tahto" siis me jokainen voimme valita tiemme jota kuljemme. uskommeko me jeesukseen vai noudatammeko me hänen oppiensa mukaista uskoa, minun kirkkoni on luonto ja taivas on sen kattona,ohjeenani olen pitänyt etten toiselle tee sitä mitä en soisi itsellenikään tehtävän,olen mielestäni onnistunut tässä omassa elämässäni ihan kohtuullisesti,tyytyväinen oon.
Se johtuu siitä, että niin kuin tästä TV-keskustelusta on keskusteltu tällä palstalla, ovat ihmiset katsoneet ohjelmia jotka ovat hyödyttömiä.
En siis pidä pahana asioista puhumista, vaan pidän pahana sitä sontalaatikkoa, josta tätä puhetta on seurattu.
Itse tulin uskoon Jeesuksessa v. 2001, ja asioiden muuttumisen kautta pääsin TV:stä eroon KIRJAIMELLISESTI. Raamatussa viitataan laatikkoon joka lähettää kuvaa ja ääntä, KIRJAIMELLISESTI. TV vie aikanne Raamatun luvusta, se vie aikanne Hengellisiltä lauluilta, rukoukselta, Hengellisistä keskusteluista, yhteisiltä kammiohetkistä Herran kanssa, KIRJAIMELLISESTI. Se tulee tuhoamaan elämänne pala palalta, jos ette tee parannusta ja käänny pahoilta teiltänne. Mainokset ajavat teidät merkkivaatekauppoihin, toiset ohjelmat viekoittelevat mielenne haureuteen. Joka katsoo naista himoiten häntä, on hän JO tehnyt huorin hänen kanssaan.
Herran on Henki, ja Hän myös tahtoo kutsua ihmisiä parannukseen sillä joka ei ole Jumalan puolella, se on Häntä vastaan.
Tehkää parannus ja antakaa puhdistaa itsenne vanhoista synneistänne tänään, sillä huomista ei ehkä enää ole. Jumalan siunausta!
Sampo. Säälin sinua. Ihan oikeasti säälin. Yleensä vihaan kaltaisiasi mutta tuo oli jo säälittävää. Ellei se tietenkin ollut vitsi.
Minusta on järkyttävää, miten tällä palstalla suhtaudutaan ihmiseen, jolla menee huonosti. Jos on elänyt lapsuutensa alkoholistiperheessä - itse en ole, eräs parhaista ystävistäni kylläkin - niin ei se anteeksianto ja katkeruudesta ylipääseminen ole helppoa. On vaikea uskoa, että sillä, että toinen tai molemmat vanhemmista juovat ja käyttäytyvät väkivaltaisesti olisi mitään tarkoitusta. Miksi Jumala antaa sellaista tapahtua? Miksi isi taas löi äitiä ja uhkasi pilkkoa lapset kirveellä sänkyihinsä?
Itse yritän uskoa Jumalaan, koska voin sanoa, että se pitää minut täysjärkisenä ja auttaa jäsentämään tätä kaoottista maailmaa. Silti, aina kun kohtaa viattomiin kohdistuvaa kärsimystä, olen uskoni kanssa tiukilla. Miksi ihmeessä Jumala sallii kärsimyksen eikä vastaan lapsen rukouksiin? Sitä minä en ymmärrä, vaikka syntiinlankeemuskertomusta kuinka monta kertaa minulle selitettäisiin. En halua uskoa, että Jumala haluaa yhdenkään lapsen kärsivän tai joutuvan kadotukseen vain "omppujutun" takia.
Toivoisin, että elämäsi kääntyisi parempaan suuntaan. Toivoisin, että pystyisit voittamaan katkeruutesi. Katkeruus syö ihmistä sisältä päin. Tuskin koskaan se vahingoittaa niitä, joita kohtaan se kohdistetaan.
Voimia sinulle!
Kirjoitin jo yhden viestin melkein samalla otsikolla, mutta lyhyesti toistan:
Älkää uskoko kaikkea mitä luette ja aina kun jotain luette ajatelkaa lukemaanne kriittisesti.
Raamattu on ajalta jolloin tiedettä ei käytännössä ollut ja kiistatta se onkin yksi virstanpylväs ihmiskunnan tuhansien uskomuksien ja jumalien seassa. Raamattulla pyritään eräänlaiseen ihmisten hallintaan, eli sillä pyritään estämään ihmisen aito vapaus. Raamattu on joskus ollut työväline ihmisille jotka halusivat valtaa.
Meidän tietämyksemme maailmankaikkeudesta ja elinympäristöstämme on kuitenkin kehittynyt sille tasolle, että raamatun voi huoletta hylätä tiedon lähteenä.
uskon isään,jumalaan ja ladan kampiakseliin niinkauan kuin se kestää elikkäs jokainen uskoo mihin tahtoo jos siltä tuntuu ja sillä hyvä. ei sitä kelleen tarvi toitottaa sen enempää uskoaan...
Ohjelma oli mielestäni hyvin onnistunut. Se sanoma Jeesuksesta tuli eka kertaa sitten 60-luvun selvänä ja kirkkaana esiin. Aikamoinen läpimurto yleisradiossa ... pakko myöntää.
Ohjelma oli todella onnistunut. Etenkin hihhulinuorten ja sen hihhulisaarnaajan suppeat ja subjektiiviset mielipiteet avasi monien itsenäiseen ajatteluun kykenevän yksilön silmät. Todennäköisesti kirkosta eroaminen vain tulee kiihtymään sitä enemmän mitä näitä kapeakatseisia hihhuleita näytetään.
Jepjep kaikki yhtä hörhöjä jos liikaa kilahtanu johonkin uskoon!!Siinä jää ihmisarvo/oikeudet ja vapaus toissijaseks!!!Mut vapaa maa niin saa kukin tapansa mukaan uskoa mihin lystää!vaikka ei olis yhtä avarakatseisia kun meidän perustuslaki!!
ateisteilla ja uskiksilla on mielestäni se, että uskovaiset eivät uskalla ottaa itse vastuuta tekemisistään, vaan menevät aina jumalan selän taakse, sittenhän voi aina pyytää syntejään anteeksi ja kaikki on anteeksi annettu.
ateistit tai muuten vaan omalla järjellään ajattelvat ihmiset, ottavat vastuun OMASTA elämästään ilman mitään ulkopuolista tahoa mitä voi sitten syyttää tai kiittää.
ihmiset katsokaa peiliin! se onni ja elämä löytyy vain omasta itsestä, ei mistään valtakunnan suuresta luojasta.
(olen muuten ensimmäistä kertaa tällä palstalla, enkä jaksa olla ihmettelemättä tätä taantumuksellista paatosta täällä, elämmehän sentään 2000-lukua :O, taidan jatkaa matkaa. ihmettelen myös sitä, että tämän palstan nimi on ateismi, miksi kaikki uskovaiset yrittävät täällä käännyttää muita? en minäkään mene tuonne vanhoillislestadiolaisten palstalle huutelemaan, ettei jumalaa ole olemassa, täh! jotain itsesuojeluvaistoa :)
Tuntuu pahalta, millä tavalla täälläkin puhutaan uskovista. Itse katsoin myös sen ohjelman, ja mielestäni se oli ihan hyvä.
Kaikki uskomattomat jauhavat koko ajan sitä, että uskovaiset ovat tuomitsevia tai suvaitsemattomia. Ettekö te jo ymmärrä, että meille uskovaisille Raamattu ja Jeesus on totuus, se on totta. Jos me uskomme Raamattuun Jumalan sanana, niin silloin me uskomme niinkuin sinne on kirjoitettu. Ei uskovainen tuomitse esim. homoutta, sen tuomitsee Jumalan sana! Miten me voisimme tarkoitukselliseti vääristellä Jumalan sanaa....
Mielestäni se nuoripari toi hyvin esille uskoaan ja kertoivat Jeesuksesta. Usko on sellainen asia, että se pitää itse kokea. Miten te ateistit selitätte sen, että se nuori mieskin siellä oli vapautunut huumeista ja päihteistä? Ei narkomaani omin voimin pääse sellaisista eroon. Jeesus oli vapauttanut hänet niistä. Kiitos Jumalalle!
Täällä on haukuttu myös Markku Koivistoa. Luuletteko te tosiaan, että hän valehtelee, kun kertoi, että on nähnyt satoja parantumisia ja ihmeitä? Mitä hän hyötyisi valehtelemisesta? On törkeää sanoa, että hänen olisi pitänyt tehdä jotain ihmetekoja siellä studiossa todistukseski epäuskoisille,että he uskoisivat. Ensinnäkin täytyy sanoa, että ihminen ei itsessään voi mitään ihmetekoja tehdä, vaan se on aina Jeesus, joka siinä vaikuttaa.
Raamatussa Jeesustakin käsketään tekemään ihmetekoja tai antamaan jokin merkki, että epäuskoiset uskoisivat. Luuletteko, että sellaisessa tilanteessa Jeesus tekee jotain ihmeitä, jossa jo heti aluksi ollaan epäileväisiä. Usko on uskoa! Se on uskon asia. Jeesus toimii omiensa parissa, niiden parissa jotka uskovat!
Kyllä huomaa tästäkin keskustelusta taas, että ollaan elämässä niitä lopun aikoja, jota Raamatussa ennustetaan. Ihmiset ovat itsekkäitä, epäuskoisia, elävät omien himojensa vallassa ja vaativat merkkejä. Toivon, että tekin vielä kääntyisitte kun on armon aikaa.
Totuus on se, että vaikka kuinka yritätte kieltää Jeesuksen ja Jumalan, niin kerran on jokaisen ihmisen tehtävä tili elämästään Jumalalle. Ja jokaisen kielen on tunnustettava, että Jeesus Kristus on Herra.
Ihminen ei voi pelastua ilman Jeesusta. Jeesus on ainut tie ikuiseen elämään.
Btw. eikö se muslimi, erikoisella äänellä puhuva mies sitten ollut hyökkäävä? Hän se vasta olikin, viimeiseen asti piti omaa kantaansa puolustaa.
itsessään on totuus, elämä on pyhää, ihmiset ovat pyhiä, kaikki. itse en tarvitse raamattua tämän asian ymmärtämiseen. kysymys voisi kuulua, mihin te tarvitsette raamattua ja jumalaa?
puhut lopun ajoista. tarkoitat tietysti sitä, että kaikki ei-uskovaiset ovat näitä itsekkäitä, himojensa vallassa eläviä ihmisiä, eikö vaan? eli nostat itsesi muiden yläpuolelle, kun sinulla on totuus ja pelastus.
sitten tämä narkomaanipoika. sanot näin: "Miten te ateistit selitätte sen, että se nuori mieskin siellä oli vapautunut huumeista ja päihteistä? Ei narkomaani omin voimin pääse sellaisista eroon. Jeesus oli vapauttanut hänet niistä. Kiitos Jumalalle! " minä sanon, että hienoa, kun on päässyt huumeista eroon, mutta ei tosiaankaan omin voimin, siitä olen samaa mieltä. hän on vaihtanut toisen addiktin toiseen, ehkä se on kuitenkin terveellisempi vaihtoehto vai onkohan sittenkään..
niin ja muslimit kuuluvat aivan samaan fundamentalistiseen ryhmään teidän kanssanne. järkevä ja analyyttinen keskustelu on täysin mahdotonta.
Emme aseta itseämme kenenkään yläpuolelle :( mitenkähän asian osaisi selitää niin ettei joku loukkaannu, provosoidu tms...
Minä uskon, että pääsen taivaaseen, koska olen ottanut Jeesuksen henkilökohtaiseksi vapahtajaksi. Jeesus on ainut tie Raamatun mukaan pelastukseen. Asia on aika yksinkertainen, jos sinulla on Jeesus elämässäsi niin olet pelastuva. Jos sinulle ei ole Jeesusta, et voi pelastua. Näin sanoo RAAMATTU. Uskomme, niinkuin Raamattu sanoo.
Jokainen ihminen on yhtä arvokas, oli hän sitten uskovainen tai ei. Ja Jumala rakastaa jokaista. Mutta koska ihminen lankesi syntiin, ja ihmisellä on vapaa tahto niin on jokaisen henkilökohtainen valinta haluaako seurata Jeesusta. Toisin sanoen pelastua. Valitettava tosi asia on se, että jos ihminen ei usko Jeesukseen, hän menee kadotukseen. Näin sanoo RAAMATTU.
Jokaisella ihmisellä on mahdollisuus tehdä uskonratkaisu. Minä en ainakaan uskaltaisi elää ilman Jeesusta. Minä en halua tuomita ketään, toivoisin että kaikki pelastuisivat. Mutta pakkohan uskovaisten on kertoa Jumalan sanaa ja sitä, kuinka pelastua koska tietävät sen todeksi, eikö niin? Etkö sinäkin, jos olet kokenut jonkin asian todeksi elämässäsi ja saanut kokea jotain ihmeellistä niin halua kertoa siitä muille?
Mielestäni se on ennemminkin välittämistä, että uskovaiset kertovat näistä asioista, koska eivät haluaisi, että kukaan joutuisi kadotukseen.
Ja niin, sehän on tietenkin taas uskon asia, uskooko edes Jumalaan, taivaaseen, helvettiin jne.
Ei uskovaiset tuomitse esim. homoutta. Jumala tuomitsee.Homous ei ole luonnolista. Kukaan ei synny homoksi. Yleensä ihmisellä on lapsuudessa jotakin juttuja, jotka vaikuttavat hänen seksuaaliseen suuntautumiseensa. Esimerkiksi huono isäsuhde. Ja homoudesta voi parantua. Jumala ei luonut kahta miestä tai kahta naista vaan miehen ja naisen. Homous ei ole Jumalan tahdon mukainen asia. Hyväksyi ihminen sen tai ei.
Mutta mikäs näistä ihmiskunnan tuhansista Jumalista on se "oikea" Jumala?
Entä mikä näistä tuhansista ihmiskunnan uskonnoista on se "oikea"?
Kaikissa uskonnoissa toitotetaan tuota samaa:
- Tee kuten tässä minun kirjassani sanotaan niin et joudu kärsimään.
Kuullostaa pyrkimykseltä riistää ihmiseltä vapaus? Eikö vain? ;)
Sania säälin sinua. Toivottavasti paranet pian uskostasi. Onnea! :)
Ihmiskunnalla ei ole kuin yksi Jumala, taivaan ja maan luoja joka on kolmiyhteinen Jumala.. Muiden uskontojen jumalat ovat enemmän tai vähemmän keksittyjä. Aika radikaalia sanoa näin ja tästä saan taas kuulla kommentteja, mutta se on totuus. Miksikö? Mistähän aloittaisin.. Loppujen lopuksi se on tietenkin uskon asia, uskooko ylipäätänsä Jumalaan vai ei.
Kristinusko on maailman suurin uskonto ja laajimmalle levinnyt. Maailman tapahtumat kulkevat Raamatun ennustusten mukaisesti. Mielestäni kristinusko on ainut järkevä uskonto. Vai voisiko esimerkiksi väkivaltainen islam olla oikea uskonto? Tai jokin idän uskonto, jossa uskotaan ihmisen syntyvän uudelleen vaikka eläimen ruumiiseen jos tekee paljon huonoja asioita? Ei oikein järkeenkäypää. Tai buddhalaisuus, jossa mietiskelyllä yritetään päästä johonkin ihmeelliseen olotilaan?
Olen itse saanut kokea niin paljon todistuksia kristinuskon Jumalasta ja Jeesus on minulle niin todellinen ettei ole epäilystäkään etteikö tämä olisi oikea uskonto. Usko on loppujen lopuksi sellainen asia, että se pitää itse kokea.
Tutkiskelkaa eri uskontoja ja etsikää. Monesti ihminen löytää totuuden ja vastauksen kun tutkii. On monia ihmisiä, jotka ovat läpikäyneet kaikenlaisia idän uskontoja löytämättä rauhaa sydämelleen. Vasta kun ovat löytäneet kristinuskon ja Jeesuksen niin ihminen voi saada todellisen rauhan. Monesti olen kuullut puhuttavan, että ihmisistä, joilla on Jeesus sydämessään, oikein loistaa sellainen rauha ulospäin. Vain Jeesus voi antaa todellisen rauhan ihmiselle.
Onkohan asia niin, että tämä tuttu, kotoinen kristinusko ja kristinuskon Jumala tuntuu liian kotoisalta ja tutulta ja sen takia kokemuksia lähdetään hakemaan mm. idän uskonnoista. Ne eivät kuitenkaan koskaan voi tyydyttää ihmisen sielua täysin.
On saatanan juonia parhaimmillaan saada ihminen miettimään, että "mistä sitä tietää mikä on oikea uskonto kun niitä on niin monia?" Tällä tavalla saa ihmisen lykkäämään uskonratkaisuaan.
Maailman luomisen alussa oli vain yksi uskonto. Sitä en tiedä, miksi eri "uskontoja" pitää nykyään olla niin paljon. Ne vain eksyttävät ihmisiä. Paholainen on hyvin kiero.
Jeesuksen kanssa voi muodostaa syvän läheisen ja persoonallisen ystävyyssuhteen. Suhde perustuu täysin rakkauteen. Jeesus rakastaa jokaista ihmistä. Kuitenkaan kenenkään ei ole pakko ottaa Hänen rakkauttaan vastaan. Ellei tästä mahdollisuudesta kerrota ihmisille, miten he voisivat valita? Ja eikö niillä, jotka haluavat löytää Jeesuksen, ole oikeus saada tietoa Hänestä?
Jeesus on Jumalan lahja ihmisille.
Koska kyse on ystävyyssuhteesta, uskon Raamattuun ja pyrin noudattamaan Jumalan tahtoa (välillä huonolla menestyksellä kylläkin...), koska en halua loukata parasta ystävääni. Kysymys ei ole miellyttämisestä eikä Jumalan rakkauden ansaitsemisesta. Koska olen Jumalan lapsi, Hän ei lakkaa rakastamasta minua, vaikka teen väärin. Eiväthän vanhemmatkaan lakkaa rakastamasta omaa lastaan, vaikka hän tekee väärin. Jumala on kaikkein täydellisin Isä, mitä kellään voi olla.:)
Tämä ei tarkoita sitä, ettenkö kantaisi vastuuta omista tekemistäni. Jos teen väärin, joudun vastaamaan myös seurauksista. Anteeksianto vapauttaa syyllisyydentunteesta.
Islamissa sitä vastoin halutaan miellyttää Allahia ja välttää rangaistus, joka Koraanin vastaisesta käyttäytymisestä seuraa. Se on lakiuskonto.
http://koti.phnet.fi/petripaavola/Ilmainen lahja
Kristinuskohan on vasta hyvin nuori. miten selität kaikki sitä aiemmin keksityt uskonnot jotka vaikuttivat suuresti kristinuskonkin syntymiseen.
taidat olla trolli.
Älä ota sitä niin henkilökohtaisesti hyvä sania. Mutta kyllä kristinuskoakin pitäisi pystyä kritisoimaan, siinä missä mitä tahansa muutakin uskontoa ja elämänkatsomusta. Ei sen pitäisi teidän uskoanne heikentää.
Itse olen aina ollut mieleltäni enemmän agnostikko kuin ateisti. Ja olen huomannut, että haluan pikkuhiljaa siirtyä yhä kauemmas uskonnosta ja siitä ahdasmielisyydestä, jota se tuntuu edustavan.
Sinä sanot, että ette te uskovaiset ole suvaitsemattomia, te vain teette niinkuin siinä teidän pyhässä ohjekirjassanne sanotaan. Minusta on suunnatonta pelkuruutta perääntyä vain jonkun toisen valmiiden mielipiteiden taakse ja näin sitten pestä omat kätensä koko jutusta. Eli kaikki on kuitenkin lopulta sallittua, niin kauan kun sen voi raamatun ja sen opetusten kautta perusteella.
"En minä ole mikään rasisti tai suvaitsematon jos nyt vaikka tuomitsen homot suoraan helvetin liekkeihin. Niin nyt vain sattuu täällä raamatun vuoden 1995 käännöksen sivulla 345* lukemaan, että miesrakkaus on pahasta (naisistahan ei käsittääkseni puhuta mitään, joten heillä on vapaampaa). Ei minulla mitään henkilökohtaista homoja vastaan ole, mutta minkäs teet. Hyvää matkaa. Eikä sitten varmaan kannata pakata liikaa vaatteita mukaan."
*(En tiedä mistä "luvusta/jakeesta, se kohta oikeasti löytyy, mutta te sitä kirjaa enemmän tuntevat toivottavasti tiedätte.)
Juuri tällaisen tekohurskaan asenteen takia erosin aikoinaan kirkosta. Minulle sopii ihan hyvin, että te olette onnellisia ja vahvoja uskossanne ja elätte elämäänne, niin kuin parhaaksi näette. Kunhan samalla ymmärrätte, että muutkin haluavat ehkä tehdä samalla tavalla. Ja saatte te vaikka yrittää minuakin käännyttääkkin, koska niinhän se teidän oppaanne ilmeisesti neuvoo, mutta kunhan osaatte sitten ensimmäisellä kerralla luovuttaa, kun sanon teille kohteliaasti mutta vahvasti EI. Sen olen sanonut aiemmin ja tulen myös sanomaan tulevaisuudessa, koska myös minä olen vahva tässä uskonnottomuudessani.
Muuten se onkin sitten teidän asianne, jos haluatte perustaa päätöksenne ja elämänne kirjaan, joka on vähintään lähes 2000 vuotta vanha ja tulee aivan eri arvo- ja ajatusmaailmasta, kuin missä nykyään elämme. Puhumattakaan vielä siitä miten täynnä se jo itsessäänkin on erilaisia kummallisuuksia ja ristiriitaisuuksia.
Jo pelkästään uusi testamenttihän kumoaa lähes kaiken vanhassa testamentissa esitetyn raskaan ja tulikivenkatkuisen paatoksen. Ja vaikka pitäydyttäisiinkin pelkästään Jeesus -osuudessa, eli uudessa testamentissa, niin senkin sisältöhän on päätetty n. 300-400 vuotta Jeesuksen kuoleman jälkeen, jossain kirkolliskokouksessa sellaisten henkilöiden (miesten) toimesta, jotka eivät koskaan olleet Jeesusta nähneetkään, saati sitten hänen kanssaan keskustelleet ja näin ollen hänen versiotaan tapahtumista kysyneet. Kaikki siinä kirjassa esitetty on vain toisen käden tietoa. ja sen ovat teillekin editoineet ja valinneet henkilöt, jotka eivät varmasti yrittäneetkään olla objektiivisia kootessaan sitä manifestiaan ja kirkkonsa tukipilaria. Kaikki omalle asialle epäedullinen tieto on varmasti jätetty siinä vaiheessa pois. Samalla tavalla ne propagandakoneiston rattaat ovat jo silloinkin toimineet.
Kun vielä nykyäänkin tässä globaalissa informaatioyhteiskunnassa saamme lukea ihan painettuinakin paljon virheelistä tietoa ja vääriä uutisia, niin mitenkähän paljon voidaan luottaa 2000 vuotta vanhoihin tiedonantoihin. Jo pelkästään 1930 -luvulta olevien vakavien tietokirjojen lukeminen aiheuttaa nykyään tietyinpaikon tahattomia naurunpyrskähdyksiä, aivan väärän informaation takia, niin mitenkäs sitten satoja vuosia vanhan teoksen paikkaansapitävyyden kanssa. Samalla tavalla sitä ihmiset ovat kuulleet ja tulkinneet näkemiään asioita silloinkin väärin. Ja tietysti myös vääristelleet tarkoituksella, kun se on heille itselleen parhaiten sopinut.
Ja sitten kun vielä ottaa huomioon, miten nerokkaan valikoidusti sitä raamattuakin voidaan lukea. Sen mukaanhan Jeesus käsittääkseni puhui lapsen viattomasta ja puhtaasta lapsenuskosta. Ja juuri lapsena minä naivisti ajattelinkin, että niissä tarinoissa tarkoitettiin suvaitsevaisuutta ja sitä, että kaikkia ihmisiä pitäisi rakastaa tuomitsematta. Niitäkin jotka ovat ovat eri mieltä tai erilaisia. Myös vihamiehiään. Jeesushan itse oli niiden kertomusten mukaan valmis tarvittaessa vaikka pesemään "vääräuskoisten" jalkoja, mitä muut kavahtivat saatumisen pelossa.
Sellainen nöyrä asenne maailmaa ja muita kohtaan ei tosiaankaan paista sinun tai varsinkaan niiden jumala-illassa paasanneiden uskovien viestistä. Asenteet tuntuivat olevat todella tuomitsevia ja enemmänkin sillä vanhan testamentin tulikivi -linjalla.
Itse tunnen monta kirkosta eronnutta pakanaa tai mikä se oikea termi sitten ikinä onkaan, ja monien asenteet ovat paljon suvaitsemaisempia kanssaihmisiä kohtaan, kuin teillä "kunnon" kristityillä. Eivätkä he tee sitä siksi, että kukaan heitä käskisi niin tekemään, tai että he ajattelisivat myöhemmin saavansa jonkin hyvityksen tai taivaspaikan siitä hyvästä. He ovat sellaisia ihan luonnostaan ja omasta halustaan. He vain eivät välttämättä halua uskoa kaikkea lukemaansa tai mitä heidän päähänsä on koetettu kaataa.
PS. Vielä siitä asiasta, johon minäkin kiinnitin huomiota sen nuoren tyypin puheissa, onkin mainittu tässä keskustelussa ylempänä. Vahvasti näytti juuri siltä, että tyyppi vain seilaa yhdestä ääripäästä toiseen. Huumeet ovat vain vaihtuneet kemikaaleista henkiseen riippuvuuteen. Kun ennen vedettiin aineita, kun normaali elämä ei toiminut, niin nyt sen saman tyhjiön on vain täyttänyt kristinusko. Oli jotensakin huvittavaa kuunnella kun toisaalta tyyppi paasaa jumalan suuresta rakkaudesta ja suvaitsevaisuudesta syntisiä, kuten itseään kohtaan ja sitten toisaalta hän surutta pystyy sanomaan ketkä kuuluvat elämäntapojensa takia helvettin.
Ja tottakai se muslimi puolusti omaa asiaansa ja hyvä niin. Samalla tavalla hän uskoo asiaansa, niinkuin sinä omaasi ja minä omaani. Suomessahan käsittääkseni on vielä uskonnon vapaus. Enemmän siellä kuitenkin kristittyjä, kuin muslimeja oli äänessä.
Paras selitys, jonka olen kuullut tuosta, miksi juuri uskonto x on se oikea, sattui olemaan juuri erään kristittyn sivuston FAQ -osiossa. En valitettavasti muista osoitetta kun surffailin, jonkin muun asian perässä silloin, mutta se kohta kyllä paloi lähes tulikirjaimilla aivoihini.
Miksi juuri teidän uskontonne on se oikea uskonto kaikkien maailman uskontojen joukossa?
-Koska vain kristinuskossa herramme Jeesus kristus kuoli syntiemme tähden.
Täytyy sanoa, että leuka putosi spontaanisti vähäksi aikaa. Aika tyhjentävästi sanottu oli tuo vastaus :D