Kenen luita ajoimme sairaalan työmaalta kaatopaikalle?
Porvoon sairaalan lähellä on kolme joukkohautaa, joihin on haudattu venäläisiä ja virolaisia. Ruumiit ajelehtivat maihin Porvoon saaristoon elokuussa 1941, kun suuret ihmisjoukot pakenivat Tallinnasta kohti Leningradia saksalaisten iskettyä Neuvostoliittoon. Näin väittää porvoolainen rouva Berit Korkolainen, joka on saanut tiedon rantaan ajautuneita kuolleita aikanaan haudanneelta isältään.
Parin elokuun päivän aikana kuoli arviolta 16 000 ihmistä. Heistä suurin osa oli siviilejä, jotka pakenivat Kallbådagrundin eteläpuolella meressä olleiden miinakenttien läpi. Suomalaisten ja saksalaisten sukellusveneiden yhteistyössä tekemään miinasulkuun upposi yhteensä 66 laivaa pienistä huvialuksista aina suurin sotalaivoihin saakka.
Porvoon sairaalaa rakennettiin vuosina 1964-1967, jolloin töissä rakennustyömaalla oli muun muassa nykyisin sipoolainen autonkuljettaja Boris Henriksson, jonka ajoneuvona tuolloin oli sairaalan pääurakoitsijan lahtelaisen Valubetoni Oy:n nokkamallinen Bedford kuorma-auto.
– Ihmettelin, kun eräs kuljettajakaverini kysyi, oliko sinulla paljon luita kuormassa? Olin mielestäni havainnut joitakin luuntapaisia maa-ainesten joukossa joten kysyin: Entä sinun kuormassasi? Kaveri vastasi, että koko kuorma oli täynnä luita. Ajoimme silloin maata sairaalan työmaalta Mätäjärven kaatopaikalle, kertoo Boris Henriksson.
Boris Henriksson löytää helposti sairaalan nykyisestä kaupungin puoleisesta päädystä tien paikan, josta kuorma-autot työmaan aikanaan kulkivat. Mukana on paikkoja katselemassa on myös Jan Klemets, joka tuolloin yli 40 vuotta sitten työskenteli sairaalan työmaan rakennusmestarina eräänä monen muun joukossa.
– Epäilen, että juuri tästä päädyn kohdalta saimme luita kuormiimme, näyttää Boris Henriksson.
– Tulee muistaa, että näillä kohdin sijaitsi aikanaan myös koleraparakki. Etteivät vaan olisi olleet koleraan kuolleiden luita, miettii Jan Klemets. Kolera raivosi Suomessa 1831 ja 1853. Tautiin kehitettiin rokote vuonna 1895.
Henriksson ja Klemets muistavat toisensa sairaalan työmaan ajoilta. Juttu kääntyy entisiin työtovereihin, joita ilmeisesti on vielä paljon elävien kirjoissa:
– Pirhosen Matti oli autonkuljettajana, Anderssonin Jim nosturikuskina, Wiljanderin Paul vastaavana sekä Klemets, Jokisen Risto ja joku Hautamäki mestareina, muistaa Boris Henriksson.
– Lahtelainen Arvi Pyyhtiä oli työpäällikkönä ja mestareiden joukossa oli nykyisin Hyvinkäällä asuva Pekka Tuomela, muistaa puolestaan Jan Klemets.
Sairaalan maastossa kävellessään Henriksson ja Klemets pohtivat, kannattaisiko sairaalan vierustoja ryhtyä kaivamaan mahdollisten hautojen löytämiseksi.
– Mielestäni uhrit ovat ulkomaalaisia, levätköön minun puolestani rauhassa, sanoo Jan Klemets.
– Uhrien joukossa voi olla viattomia naisia ja lapsia. Tuleeko heidän muistonsa jättää unholaan? Tiedän, että Jumindan verilöylyn jälkeen rantaan ajautuneita kuolleita venäläissotilaita on haudattu ainakin Emäsaloon, sanoo Boris Henriksson ja jää miettimään, kenen luita sairaalan rakennustyömaan autot aikanaan ajoivat Mätäjärvelle.
(Keskiviikko - 05.04.2006)
Porvoon sairaalan lähellä on kolme joukkohautaa, joihin on haudattu venäläisiä ja virolaisia. Ruumiit ajelehtivat maihin Porvoon saaristoon elokuussa 1941, kun suuret ihmisjoukot pakenivat Tallinnasta kohti Leningradia saksalaisten iskettyä Neuvostoliittoon. Näin väittää porvoolainen rouva Berit Korkolainen, joka on saanut tiedon rantaan ajautuneita kuolleita aikanaan haudanneelta isältään.
Parin elokuun päivän aikana kuoli arviolta 16 000 ihmistä. Heistä suurin osa oli siviilejä, jotka pakenivat Kallbådagrundin eteläpuolella meressä olleiden miinakenttien läpi. Suomalaisten ja saksalaisten sukellusveneiden yhteistyössä tekemään miinasulkuun upposi yhteensä 66 laivaa pienistä huvialuksista aina suurin sotalaivoihin saakka.
Porvoon sairaalaa rakennettiin vuosina 1964-1967, jolloin töissä rakennustyömaalla oli muun muassa nykyisin sipoolainen autonkuljettaja Boris Henriksson, jonka ajoneuvona tuolloin oli sairaalan pääurakoitsijan lahtelaisen Valubetoni Oy:n nokkamallinen Bedford kuorma-auto.
– Ihmettelin, kun eräs kuljettajakaverini kysyi, oliko sinulla paljon luita kuormassa? Olin mielestäni havainnut joitakin luuntapaisia maa-ainesten joukossa joten kysyin: Entä sinun kuormassasi? Kaveri vastasi, että koko kuorma oli täynnä luita. Ajoimme silloin maata sairaalan työmaalta Mätäjärven kaatopaikalle, kertoo Boris Henriksson.
Boris Henriksson löytää helposti sairaalan nykyisestä kaupungin puoleisesta päädystä tien paikan, josta kuorma-autot työmaan aikanaan kulkivat. Mukana on paikkoja katselemassa on myös Jan Klemets, joka tuolloin yli 40 vuotta sitten työskenteli sairaalan työmaan rakennusmestarina eräänä monen muun joukossa.
– Epäilen, että juuri tästä päädyn kohdalta saimme luita kuormiimme, näyttää Boris Henriksson.
– Tulee muistaa, että näillä kohdin sijaitsi aikanaan myös koleraparakki. Etteivät vaan olisi olleet koleraan kuolleiden luita, miettii Jan Klemets. Kolera raivosi Suomessa 1831 ja 1853. Tautiin kehitettiin rokote vuonna 1895.
Henriksson ja Klemets muistavat toisensa sairaalan työmaan ajoilta. Juttu kääntyy entisiin työtovereihin, joita ilmeisesti on vielä paljon elävien kirjoissa:
– Pirhosen Matti oli autonkuljettajana, Anderssonin Jim nosturikuskina, Wiljanderin Paul vastaavana sekä Klemets, Jokisen Risto ja joku Hautamäki mestareina, muistaa Boris Henriksson.
– Lahtelainen Arvi Pyyhtiä oli työpäällikkönä ja mestareiden joukossa oli nykyisin Hyvinkäällä asuva Pekka Tuomela, muistaa puolestaan Jan Klemets.
Sairaalan maastossa kävellessään Henriksson ja Klemets pohtivat, kannattaisiko sairaalan vierustoja ryhtyä kaivamaan mahdollisten hautojen löytämiseksi.
– Mielestäni uhrit ovat ulkomaalaisia, levätköön minun puolestani rauhassa, sanoo Jan Klemets.
– Uhrien joukossa voi olla viattomia naisia ja lapsia. Tuleeko heidän muistonsa jättää unholaan? Tiedän, että Jumindan verilöylyn jälkeen rantaan ajautuneita kuolleita venäläissotilaita on haudattu ainakin Emäsaloon, sanoo Boris Henriksson ja jää miettimään, kenen luita sairaalan rakennustyömaan autot aikanaan ajoivat Mätäjärvelle.
(Keskiviikko - 05.04.2006)
Vastaukset 7
Vanhimmat
paitsi saksalaiset eivät kylväneet juuri yhtäkään miinaa, ne olivat kaikki suomalaisten "sankareiden" kylvämiä, joihin tuhannet virolaiset siviilit, naiset ja lapset, kuolivat. Tämä on karu totuus sodasta ja pitäisi näpäyttää jatkosotaa romanttisessa mielessä ihaileville, ettei sitä pyhimys kukaan sodassa ole.
Suomea kovasti. Miinat laskettiin sotilasaluksia varten, kuten tiedät.
Onko sinusta jotenkin väärin se, että Suomi ottaa takaisin vuosi aiemmin suomalaisilta ryöstetyt maat?
:DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD
Jankutetaan "siviileistä" mainitsematta kertaakaan, että Jumindan sulkuun uponneet alukset olivat Stalinin sotavoimien käytössä, täynnä tykkejä, ammuksia ja sotilaita. Niissä oli myös mukaan pakotettuja virolaisia siviilejä ja puna-armeijan upseerien perheenjäseniä, mikä on varsin surullista.
Vasemmistolaiset toimittajat olivat kuitenkin väsänneet kokoon TV-dokkarin jossa sanaa "siviili" hoettiin kuin papukaijat ja unohdettiin säännöllisesti että kyseessä oli sotilaallinen vetäytymis-operaatio, jossa sotilaiden ja sotilaallisen materiaalin kuljetus oli ensisijalla.
Laivat olivat myös aseistettuja ja niiden ja saksalaisten syöksypommittajien välillä käytiin tulitaistelua koko tilanteen ajan.
Vahingossakaan ei syytetä kommareita siviilien pakottamisesta mukaan kuolemanlaivoihin.
Tosin jotkut merikapteenit onnistuivat itse ajamaan laivansa matalikoille tai jopa rantaan ja päästämään matkustajat pakoon. Kaikki kiitos ja kunnia näille hyville ihmisille!
Osa laivoille pakkautuneesta väestä oli muuten ilmeisesti virolaisia kommunisteja, jotka olivat tahrineet kätensä vereen bolsujen virolaisiin kohdistuneissa kansanmurha-toimissa? Kyydittäjiä, murhaajia ja ilmiantajia meni miinojen räjähtäessä suoraan "isäntänsä luokse" eli helvettiin, kuten oikein olikin.
Latviassa neuvostomieliset kommarit järjestivät juuri ennen saksalaisten tuloa verilöylyn vangittujen "porvareiden" keskuudessa. Dokumentit kertovat kidutuksista, silpomisista ja muusta bolsuille tyypillisestä.
Ei siis ole ihme, että oli olemassa väkeä jonka piti paeta saksalaisia ja virolaisten, latvialaisten ja liettualaisten kostoa. Heitä en sure.
Tarkoitan otsikkoa. Juuri niin änkyrät ajattelevat ja toimivat.
Jooo, sodassa kaatuu ihmisiä, se on sodan logiikka.
Kun ihmisiä tarpeeksi paljon tapetaan, niin kyllä se voittajakin selviää.
Ei se ole Suomalaisten vika, jos joku lastaa laivat täyteen naisia ja lapsia ja ajaa ne miinakenttään.
Suomalaisten tehtävä oli estää aseiden ja sotatarvikkeiden siirto Tallinnasta Leningradiin, sitä reittiä pitkin mikä oli jäljellä eli merireittiä.
Tämä estäminen tapahtui kyseisen merireitin miinoittamisella.
Homma melkein onnistui, 66 laivaa saatiin upotettua.
Mutta loput pääsi läpi.
Se oli kumminkin Suomen pieniltä merivoimilta melkoinen saavutus, vihollisen tappiot oli katastrofaaliset.
Omat tappiot melkein nollassa.
Jos myöhempi kehitys olisi ollut tiedossa niin kylmän strategisesti ajatellen, ja täysin epä-inhimillisesti, olisi ollut parempi mitä enemmän ihmisiä, ja eritoten sellaisia siviilejä joista ei saisi sotilaita tekemälläkään, olisi päästetty Leningradiin motitettaviksi ja vähiä voimavaroja syömään.