Kristinusko on uskonto, jossa uskotaan Kristukseen Jeesukseen ja Hänen kuolemaansa ja ylösnousemukseensa.
Mutta muistathan, että uskonto sinänsä ei pelasta ketään eikä siinä mielessä auta ihmistä. Toki kristinusko on hyvä asia, mutta pelkkänä uskontona kristinuskossa ei ole pelastusta eikä pelkkä uskonto takaa kenellekään taivaspaikkaa.
Jaakob kirjoitti: "Sinä uskot, että Jumala on yksi. Siinä teet oikein; riivaajatkin sen uskovat ja vapisevat. "
Jeesus sanoi:
"Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon." Matt. 7:21
Uskonto on vain muoto tai malli. Ihmisen tulee tuntea Jeesus Kristus sisäisesti, hänen tulee uskoa syntinsä anteeksi Jeesuksen nimessä, ja tunnustaa, että Jeesus on hänen Herransa.
Ilman syntien anteeksiantamista uskonto, myös kristinusko, on vain pelkkä kulissi; hyvä asia, mutta voimaton pelastamaan ketään.
0Äänestä
noel
lyhykäisesti kristinuskossa uskotaan, että on olemassa rakastava, pyhä ja kaikkivaltias Jumala, joka on lähettänyt poikansa Jeesuksen kuolemaan ihmisten puolesta, jotta nämä voisivat pelastua. ilman tätä pelastusuhria ihminen omilla teoillaan ei voi pelastua. Jeesuksen vuoksi ihmiset voivat saada syntinsä anteeksi. Heillä on avoin pääsy taivaallisen isänsä luo.
oleellista kristinuskossa on elävä suhde Jumalan ja Jeesuksen kanssa, eivät niinkään muodot tai oppirakennelmat tai rituaalit, kuten tuossa nim. tosikristitty sanoikin. ei siis uskonto rakenteena, vaan henkilökohtainen usko.
usko on aina Jumalan tekoa. ihminen voi etsiä Jumalaa ja tällöin hän antaa löytää itsensä. jos haluat ottaa selvää onko Jumalaa olemassa, voisitko sinä uskoa, kysy sitä Jumalalta ja pyydä, että hän itse ilmaisee itsensä sinulle tavalla, jonka voit ymmärtää. tämä voi olla hyvin konkreettista tai sitten sisäinen varmuus jonka saavutat, että näin asiat ovat.
lyhyesti näitä asioita on vaikea selvittää, mutta etsiydy sellaiseen seurakuntaan, jossa on todella elävästi uskovia ihmisiä ja kysele heiltä lisää. monissa seurakunnissa järjestetään esim. alfa-kursseja, jotka ovat kristinuskon peruskursseja niille, jotka haluavat kysellä ja jopa kyseenalaistaa. olen itsekin joskus sellaisen käynyt ja suosittelen; päänahkojen metsästystä tai käännytystä ei harrasteta (käännytys nyt on ylipäänsä mahdotontakin, sillä Jumala on se joka synnyttää uskon.)
0Äänestä
Efraim
Katsoinkin, että olipa puhdasta tekstiä, kunnes sitten huomasin, että se oli sinun tekstisi. :)
Ei näihin kahteen voi muuuta lisätä (sekään ei ole lisäys), kuin että
"Taivaaseenkin mennään suhteilla"
0Äänestä
keskustelija
Kristinusko = usko, jossa Jumala antaa kaikki syntisi anteeksi sen vuoksi, että Jeesus sovitti kaikki syntisi kärsimisellään ja kuolemallaan ristillä.
0Äänestä
Uskovainen,ruatsista
Se on kuin uskoo jesukseen,jumalan poikan.Se pitää kokeaa itsee enenkuin ymärtää mitää se on. Kuin jumalan rakkautta sa kerran kokeja, nin sitää ei voi noin vain luopua.Minää tiedään kuin olen olut uskossa 10v.Se on olut minun parastaa aika elämässäni. Paljon siunausta sinulle Kaktus,mietiskelle näitää uskon asioitaa. (ps,en osa kirjoita kunolla,olen ruatsissa asuva)
0Äänestä
NecroPsychosis
Kyseessä on alunperin seemiläiskansallinen mysteeriuskonto jonka jäsenet pyytävät anteeksi olemassaoloaan joltain yliluonnolliselta entiteetiltä jota kutsuvat "Jumalaksi". Tämä "Jumala" on määritellyt läjän asioita kielletyiksi ja näitä uskonnon jäsenten pitää sitten kovasti katua. ..tai tarkemmin kristinusko tarjoaa ulkoapäin moraalikoodin jota pitää noudattaa koska "Jumala" katsoo tämän olevan ihmisen parhaaksi. Kristinusko on suorittanut monia vastenmielisiä hirmutekoja kuten noitavainot keskiajalla ja pakanauskontojen järjestelmällinen tuhoaminen.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kristinusko on uskonto, jossa uskotaan Kristukseen Jeesukseen ja Hänen kuolemaansa ja ylösnousemukseensa.
Mutta muistathan, että uskonto sinänsä ei pelasta ketään eikä siinä mielessä auta ihmistä. Toki kristinusko on hyvä asia, mutta pelkkänä uskontona kristinuskossa ei ole pelastusta eikä pelkkä uskonto takaa kenellekään taivaspaikkaa.
Jaakob kirjoitti: "Sinä uskot, että Jumala on yksi. Siinä teet oikein; riivaajatkin sen uskovat ja vapisevat. "
Jeesus sanoi:
"Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon." Matt. 7:21
Uskonto on vain muoto tai malli. Ihmisen tulee tuntea Jeesus Kristus sisäisesti, hänen tulee uskoa syntinsä anteeksi Jeesuksen nimessä, ja tunnustaa, että Jeesus on hänen Herransa.
Ilman syntien anteeksiantamista uskonto, myös kristinusko, on vain pelkkä kulissi; hyvä asia, mutta voimaton pelastamaan ketään.
lyhykäisesti kristinuskossa uskotaan, että on olemassa rakastava, pyhä ja kaikkivaltias Jumala, joka on lähettänyt poikansa Jeesuksen kuolemaan ihmisten puolesta, jotta nämä voisivat pelastua. ilman tätä pelastusuhria ihminen omilla teoillaan ei voi pelastua. Jeesuksen vuoksi ihmiset voivat saada syntinsä anteeksi. Heillä on avoin pääsy taivaallisen isänsä luo.
oleellista kristinuskossa on elävä suhde Jumalan ja Jeesuksen kanssa, eivät niinkään muodot tai oppirakennelmat tai rituaalit, kuten tuossa nim. tosikristitty sanoikin. ei siis uskonto rakenteena, vaan henkilökohtainen usko.
usko on aina Jumalan tekoa. ihminen voi etsiä Jumalaa ja tällöin hän antaa löytää itsensä. jos haluat ottaa selvää onko Jumalaa olemassa, voisitko sinä uskoa, kysy sitä Jumalalta ja pyydä, että hän itse ilmaisee itsensä sinulle tavalla, jonka voit ymmärtää. tämä voi olla hyvin konkreettista tai sitten sisäinen varmuus jonka saavutat, että näin asiat ovat.
lyhyesti näitä asioita on vaikea selvittää, mutta etsiydy sellaiseen seurakuntaan, jossa on todella elävästi uskovia ihmisiä ja kysele heiltä lisää. monissa seurakunnissa järjestetään esim. alfa-kursseja, jotka ovat kristinuskon peruskursseja niille, jotka haluavat kysellä ja jopa kyseenalaistaa. olen itsekin joskus sellaisen käynyt ja suosittelen; päänahkojen metsästystä tai käännytystä ei harrasteta (käännytys nyt on ylipäänsä mahdotontakin, sillä Jumala on se joka synnyttää uskon.)
Katsoinkin, että olipa puhdasta tekstiä, kunnes sitten huomasin, että se oli sinun tekstisi. :)
Ei näihin kahteen voi muuuta lisätä (sekään ei ole lisäys), kuin että
"Taivaaseenkin mennään suhteilla"
Kristinusko = usko, jossa Jumala antaa kaikki
syntisi anteeksi sen vuoksi, että Jeesus sovitti
kaikki syntisi kärsimisellään ja kuolemallaan
ristillä.
Se on kuin uskoo jesukseen,jumalan poikan.Se pitää kokeaa itsee enenkuin ymärtää mitää se on.
Kuin jumalan rakkautta sa kerran kokeja, nin sitää ei voi noin vain luopua.Minää tiedään kuin olen olut uskossa 10v.Se on olut minun parastaa aika elämässäni.
Paljon siunausta sinulle Kaktus,mietiskelle näitää
uskon asioitaa.
(ps,en osa kirjoita kunolla,olen ruatsissa asuva)
Kyseessä on alunperin seemiläiskansallinen mysteeriuskonto jonka jäsenet pyytävät anteeksi olemassaoloaan joltain yliluonnolliselta entiteetiltä jota kutsuvat "Jumalaksi". Tämä "Jumala" on määritellyt läjän asioita kielletyiksi ja näitä uskonnon jäsenten pitää sitten kovasti katua. ..tai tarkemmin kristinusko tarjoaa ulkoapäin moraalikoodin jota pitää noudattaa koska "Jumala" katsoo tämän olevan ihmisen parhaaksi.
Kristinusko on suorittanut monia vastenmielisiä hirmutekoja kuten noitavainot keskiajalla ja pakanauskontojen järjestelmällinen tuhoaminen.