taisteluni

Mein kampf.

Elämä on tapahtumien jatkuva nauha, sattumuksien summa.
Elämä on ajan virtaamista tuntematonta päämäärää kohti.
Elämä on olomuodon rapistumista, kuihtumista, turhuutta...
Elämä on yksinäistä puuhaa.
Ei ketään kiinnosta sinun elämäsi, eikä sinua kiinosta muiden elämä, itse joudut valintasi tekemään, yksin.
Elämä on odottamista, huomisen, ylihuomisen, ensi vuoden...kuoleman.
Elämä on tänään onnistumista, huomenna epäonnistumista, taikka toisille pelkkää onnistumista tai epäonnistumista.
Elämä on olemista, sietämistä, ajan tappamista...
Elämä on hälinää josta haluaa hiljaisuuteen.
Aloittaessani elämän kaikki oli minulle uutta, nykyisin kaikki on turhuutta.
Luulin keksiväni asioita, kunnes tajusin että kaikki on jo keksitty.
Luulin että elämä on eteenpäinmenemistä mutta se eteenpäinmeneminen onkin rahan ja maineen perässä juoksemista.
Haluan vetäytyä tästä oravanpyörästä, ihmiset sanovat; "olet hullu, etkö halua elää"??, minä kysyn; "onko tämä elämä"?
Nyt olen nuori ja voimakas, huomenna keski-ikäinen ja vatsakas lopulta vanha ja kurttuinen.
Nyt minulla on naisia, keski-ikäisenä rahaa, vanhana ei ole enää väliä.
Turhuuksien turhuus sanoi saarnaaja, minä olen tullut samaan lopputulokseen...

Uskovaiset sanoo että jeesus ja jumala on ratkaisu, ratkaisu mihin? Ite ne elää tässä oravanpyörässä täysillä ja tarjoo ratkaisua, ulospääsyä vai mitä?
Koulutus, armeija, perhe, työ, kirkko, seurakunta, omakotitalo, uusi auto, kolehti... tämäkö on elämä?
10263
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Onko jumala siis tarkoittanut ihmisille standardi elämän?
Sitten kun olen eläkkeellä... tai, sitten kun saan lottovoiton...
Sanotko että; "joo sinun täytyisi antaa elämäsi herralle, hän antaa sinulle kaikkea mitä tarvitset".
No, sanokaapas te jumalan valitut mitä minä tarvitsen?
Tekopyhyyttä kaikki tyynni sanoi saarnamies...

Äänestä
  • Et totisesti tarvitse mihinkään tekopyhyyttä, mutta elävää Jeesusta tarvitset. Hän poistaa turhuuden, jos turhamaisuudenkin tunteet. Hän antaa elämän toivoa ja iloa.

    Äänestä

  • eloon kirjoitti:

    Et totisesti tarvitse mihinkään tekopyhyyttä, mutta elävää Jeesusta tarvitset. Hän poistaa turhuuden, jos turhamaisuudenkin tunteet. Hän antaa elämän toivoa ja iloa.

    vaikka tietäisivätkin saavansa
    ilon turvan ja ikuisuuden.
    toiset eivät valitse Jeesusta siksi,
    että he haluavat itse määrätä ja päättää,
    eikä tarvitse olla mukamas kenellekään
    tilinvelvollinen mistään; luulevat he.
    synnin lyhtaikaisesta nautinnosta
    moni elää ja siihen kuolee, vaikka
    vielä olisi hengissäkin.

    Äänestä

  • eloon kirjoitti:

    Et totisesti tarvitse mihinkään tekopyhyyttä, mutta elävää Jeesusta tarvitset. Hän poistaa turhuuden, jos turhamaisuudenkin tunteet. Hän antaa elämän toivoa ja iloa.

    Liitynkö ensin kirkkoon vai johonkin seurakuntaan?
    Maksanko runsaat jäsenmaksut?
    Onko väliä mihin lahkoon tai kirkkoon menen?
    Olenko arvokas ihminen koska olen "koulutettu ja varakas"?
    Aion lopettaa työnteon ja ruveta taiteilijaksi tai kulkuriksi, olenko enää sitten arvokas?
    Minulla on mielipiteitä hylkäänkö ne ja omaksun sen mielipiteen joka minulle "määrätään".
    Alistunko uskonnolle ja seurakunnalle?
    Elävää jeesusta?, sama suomeksi kiitos.
    Minun huulillani on sana; tekopyhyys...

    Äänestä

  • sama mies kirjoitti:

    kun on kyse Jeesuksesta. Ja mitä sinä ihmisiltä kyselet, kysele Jumalalta, Hän totisesti vastaa ja sanoo sinulle, että sinun tulee säilyttää personallisuutesi ja sinun tulee tutkia sanaa, että et ihmisten oppeihin sotkeudu.

    Äänestä

  • sama mies kirjoitti:

    Liitynkö ensin kirkkoon vai johonkin seurakuntaan?
    Maksanko runsaat jäsenmaksut?
    Onko väliä mihin lahkoon tai kirkkoon menen?
    Olenko arvokas ihminen koska olen "koulutettu ja varakas"?
    Aion lopettaa työnteon ja ruveta taiteilijaksi tai kulkuriksi, olenko enää sitten arvokas?
    Minulla on mielipiteitä hylkäänkö ne ja omaksun sen mielipiteen joka minulle "määrätään".
    Alistunko uskonnolle ja seurakunnalle?
    Elävää jeesusta?, sama suomeksi kiitos.
    Minun huulillani on sana; tekopyhyys...

    Minä en ole liittynyt muuhun kuin Jeesukseen ja olen onnellinen ja vapaa ja saan kasvuni Hänestä.

    Äänestä

Kyllä uskovaisella voi olla koulutus, armeija, perhe, työ, kirkko, seurakunta, omakotitalo jne. Mutta ei hänen sydämensä ole niissä kiinni niin että se olisi elämän varsinainen sisältö. Ainakin minun onneni on olla lähellä Herraa. Ja luulenpa että jokaisen uskovan kohdalla on samoin, vaikka se onni voi joissain kohdin harhautua, niin että onneksi tulee pinnallisemmat asiat, siis että ihminen alkaa nautintoa hakea näistä ajallisista ja henkilökohtainen rakkaussuhde Jeesukseen jää taka-alalle, ikäänkuin sellaiseksi turvaksi että kun tämä mukava ajallinen elämä kerran päättyy, sitten pääsen vielä taivaaseenkin.

Ajattelen tällä tavalla, että ei ulkoisissa asioissa ole mitään pahaa ja niistä nauttimisessa, jos nautimme niistä Jeesuksen kanssa niin että Hän on Herra ja elämämme todellinen sisältö. Muuten kaikki on turhanpäiväistä - todellakin turhuutta.

Saarnaajan kirja sopii tässä hyvin esimerkiksi. Hän (Salomo) kirjoitti nuo tekstit syvän pettymyksen vallassa. Vaikka siis Saarnaajan kirjassa on paljon hengellisiä viisauksia kaikesta kuuluu läpi Jumalasta luopuneen uskovan katkera sävy.
Salomohan oli alussa hyvin nöyrä ja vilpitön ja niin Jumala antoi hänelle hengellistä viisautta, jota hän pyysi kyetäkseen johtamaan kansaa Jumalan mielen mukaisella tavalla. Lisäksi hän sai paljon ajallista hyvää ja rikkautta, joka tavallaan oli koetus. On jokseenkin helppoa antautua Jumalalle kokonaan jos muita mahdollisuuksia ei ole. Esimerkiksi vainojen ja puutteen keskellä kristityt tarrautuvat yleensä koko sydämestään Jeesukseen Kristukseen koska Hän on ainoa elinehto.
Sen sijaan ulkonaisen yltäkylläisyyden ja huolettomuuden keskellä rakkaus ja antautuminen vaatii jokapäiväistä vapaaehtoista ratkaisua, että tahdon ammentaa sisäisen iloni ja tyydytykseni Kristuksesta.

Salomolle sielunvihollinen teki ansan naisista.
Pakanavaimot johdatti hänet katselemaan epäjumalanpalvelustaan ja ilmeisesti hän sitä kautta joutui sidotuksi.
Lopulta hän oli itse rakentamassa uhrikukkulaa Kemokselle ja Moolokille.

Salomo menetti läheisen yhteyden Jumalaan ja joutui ikäänkuin syrjään Jumalan suunnitelmasta. Sellaisessa elämäntilanteessa Saarnaajan kirja on kirjoitettu.
Salomolla oli siis paljon Jumalan opettamaa viisautta mutta ei yhteyttä Häneen itseensä. Silloin tieto Jumalasta on pelkkää tuskaa: tiedät että Hän on ja ymmärrät monia Hänen hengellisiä asioita, mutta et kuitenkaan enää tunne läheisesti Häntä etkä voi niitä asioita todeksi elää, ne jää pelkän käsitteellisen tiedon ja teorian tasolle. Se on syvä murhe jota itsekin olen jonkin verran kokenut.
Lankeemusten tähden.
Silloin tuntuu ettei jaksa eikä tahdo elää. Mutta kun on parannuksen tehnyt niin Jumala on siinä vierellä, vaikka et tuntisi Häntä yhtä syvästi kuin ennen ja olisit ehkä paljonkin menettänyt hulluutesi tähden, rohkaisee sinua yhä luottamaan Häneen ja katsomaan armoonsa. Sillä tavalla uskova saa nousta ja jatkaa matkaansa anteeksiantamukseen turvaten.
Näin tapahtui Salomon kohdalla. Oli varmaan kipeää kun suuri kuningas joutui Jumalan edessä myöntämään että on kurja syntinen?

Jumala ilmeisesti uudisti Salomon sisäisen tilan, siis suhteen Herraan, niin että hän pääsi lankeemuksesta ja sidotusta olotilastaan, näin Raamattu antaa ymmärtää.
Ja huolimatta siitä että Saarnaaja on kirjoitettu sellaisessa tilassa kuin on, siltikin se on osa Raamattua, kirja jonka Jumala on kelpuuttanut omaksi sanakseen.
Kun luemme Saarnaajan kirjaa vilpittömin mielin voimme sieltäkin ammentaa Jumalan syviä totuuksia. Kiitos Herralle. Ja vaikka sanojen läpi kuuluu Salomon syvä pettymys ja katkeruus, sieltä kuuluu jotakin vielä enemmän: Jumalan hyvyys joka kannattelee lankeemustenkin läpi ja vie nöyrtyvän takaisin armon autuuteen, ei anna vihollisen voittaa.

KIITOS JEESUS.

Jumalan sanassa on Daavidille annettuna lupauksena jo ennen Salomon lankeemusta Herran ilmoitus, ettei Hän ota Henkeään kokonaan Salomolta pois vaikka tämä rikkoisikin Häntä vastaan. Sen sijaan Saul menetti sekä ajallisen siunauksen että ilmeisesti myös iankaikkisen osuutensa pelastukseen. Herran Henki poistui hänestä, koska hän ei nöyrtynyt Jumalan edessä vaan jatkoi lankeemuksen tiellä. Jumala voi kyllä antaa aikaa parannukseen ja eheyttää sitä minkä ihminen tottelemattomuudessaan on rikkonut, mutta Hän on Pyhä. Emme voi itse päättää että nyt elän niinkuin itseä huvittaa ja ehkä sitten joskus tulevaisuudessa teen parannuksen. Jumala ei ole jokin automaatti josta voimme vetäistä itsellemme anteeksiantamusta ja armoa omin ehdoin. Jos suhtaudumme Jumalaan ja Hänen armoonsa kevytmielisesti voi olla että emme huomenna enää saa mahdollisuutta parannuksen tekemiseen. Monen kohdalla on käynyt yksinkertaisesti niin että vähän ajan päästä ei enää ole ollut ymmärrystä eikä halua tehdä parannusta, sydän on pimentynyt ja paatunut. Hirvittävin tila ei siis ole se että uskova kärsii syntiensä ja lankeemustensa tähden ja joutuu sydämen tuskassa huutamaan Herran puoleen, hirvittävintä on kun ei enää kärsi synneistään millään tavalla, elää lankeemuksen tilassa ja kuvittelee että kaikki on ihan ok, elää itsepetoksessa ja luulee olevansa matkalla taivaaseen vaikka on kääntynyt Jumalan tahdosta pois.

"Loppusana kaikesta, mitä on kuultu, on tämä: Pelkää Jumalaa ja pidä hänen käskynsä, sillä niin tulee jokaisen ihmisen tehdä. Sillä Jumala tuo kaikki teot tuomiolle, joka kohtaa kaikkea salassa olevaa, olkoon se hyvää tai pahaa."
Saarn.12:13,14.

Uuden liiton uskovina eli kristittyinä oikea jumalanpelko on meille kokosydämistä turvautumista Jeesukseen. Emme elä lakien noudattamisessa vaan armossa.
Armo ei kuitenkaan ole pelkkä teologinen käsite johon vedoten voi tehdä mitä tahansa. Todellinen armo on henkilökohtainen pelastuskokemus Jeesuksessa. Ainoastaan Jeesuksessa on Jumalan armo. Uskova ei elä enää omien itsekkäiden mielihalujen mukaan vaan tahtoo noudattaa Jumalan hyvää tahtoa. Näin armo kasvattaa sisällisen uudistuksen, siis Pyhän Hengen parantavan työn kautta, elämään Jumalan tahdon mukaista elämää, kuten Tiit.2:11-14 sanoo.
Uusi laki joka uskoville on annettu on rakkauden kaksoiskäsky: kiintyä Jumalaan ja rakastaa Häntä enemmän kuin mitään muuta, sekä rakastaa lähimmäisiään Kristuksesta käsin ja huolehtia myös heidän tarpeistaan, siis hengellisistä mutta myös ajallisista tarpeista. Se on elämää Jumalan lapsena ja Jeesuksen todistajana.

Monta kertaa joudumme tekemään kipeitä ratkaisuja ja "uhraamaan" omat toiveemme Jumalan valtakunnan korkeampien periaatteiden hyväksi, mutta tämä on myös mielenkiintoista elämää, jossa on sisällinen tyydytys ja ilo. Jännittävää ja samalla kertaa turvallista elämää. Elämää jossa kasvamme tuntemaan omaa itseämme paremmin, myös raadollisuuttamme, ja sitä kautta opimme yhä enemmän arvostamaan Hänen anteeksiantamustaan, pelastavaa armoaan.

"Kuinka siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme ole lain alla, vaan armon alla? Pois se!"
Room.6:15.

Siunausta ja kaikkea hyvää sinulle!
Elämä on.

Äänestä
  • Vertaatko omaa elämtilannettasi nyt Salomonin
    tilanteeseen, että naiset on kaiken pahan alku ja juuri?

    myöskin kirjoituksestasi heijastuu
    että mitäs näistä "maallisista" asioista
    kunhan vain koko ajan katse on Jeesuksessa
    eikö tuo ole jo liian illuusiossa elämistä?

    kyllä Jumala haluaa että me teemme
    meidän velvollisuutemme on huolehtia
    myös työstä, kodista, perheestä ym.
    ei kaikkea voi jättää ja heittäytyä
    vain hengellisten asioiden vietäväksi.

    Äänestä

  • itsestäsi kirjoitti:

    Vertaatko omaa elämtilannettasi nyt Salomonin
    tilanteeseen, että naiset on kaiken pahan alku ja juuri?

    myöskin kirjoituksestasi heijastuu
    että mitäs näistä "maallisista" asioista
    kunhan vain koko ajan katse on Jeesuksessa
    eikö tuo ole jo liian illuusiossa elämistä?

    kyllä Jumala haluaa että me teemme
    meidän velvollisuutemme on huolehtia
    myös työstä, kodista, perheestä ym.
    ei kaikkea voi jättää ja heittäytyä
    vain hengellisten asioiden vietäväksi.

    En suinkaan ajatellut että naiset on kaiken pahan alku enkä kirjoittanut sellaisessa olotilassa. Jos minulla olisi sellainen fiilis päällä tuskin kirjoittaisin riviäkään.
    Koen nimittäin Jumalan edessä että minulla ei ole oikeutta kirjoittaa missä mielentilassa tahansa. Jos huomaa provosoituneensa on hyvä mennä vähäksi aikaa neuvottelemaan Herran kanssa ennenkuin kirjoittaa.
    Raamattu suhtautuu puhumiseen ja siihen mitä puhutaan vakavasti.

    Katso, laivatkin, vaikka ovat niin suuria ja tuimain
    tuulten kuljetettavina, ohjataan varsin pienellä peräsimellä,
    minne perämiehen mieli tekee. Samoin on myös kieli pieni
    jäsen ja voi kuitenkin kerskata suurista asioista. Katso,
    kuinka pieni tuli, ja kuinka suuren metsän se sytyttää!
    Jaak.3:4,5.

    Joka suistaa suunsa, se säilyttää henkensä, mutta avosuinen
    joutuu turmioon.
    Snl.13:3.

    * *

    > myöskin kirjoituksestasi heijastuu että mitäs näistä "maallisista" asioista kunhan vain koko ajan katse on Jeesuksessa. eikö tuo ole jo liian illuusiossa elämistä? <
    Ihmisestä joka ei tunne ajatteluani saattaa vaikuttaa siltä.

    "Ajattelen tällä tavalla, että ei ulkoisissa asioissa ole mitään pahaa ja niistä nauttimisessa, jos nautimme niistä Jeesuksen kanssa niin että Hän on Herra ja elämämme todellinen sisältö. Muuten kaikki on turhanpäiväistä - todellakin turhuutta."
    Ilmeisesti loukkaannuit tähän kohtaan?
    Sanoin että ulkoisissa asioissa ja niistä nauttimisessa ei ole mitään pahaa sinänsä. Mutta uskovana haluan nauttia elämäni asioista Jeesuksen kanssa, siinä on pointti.
    Jeesuksen kanssa arkipäivän asiat tulee tavallaan vielä tärkeämmiksi mitä ne muuten olisi, koska olen niistä kaikista vastuussa Hänelle, kuinka ne hoidan ja ennen kaikkea annanko kaikki ne Hänen käsiinsä luopuen omista oikeuksista. Silloin Hän saa ne siunata.
    Ja mielellään Hän siunaakin, koska arkipäiväiset asiamme on Hänelle tärkeitä, on toki, koska siunattuina ne vaikuttaa hyvin paljon, sekä olosuhteisiin maan päällä että taivaallisten valtojen ja voimien suhteen, jotta evankeliumin voittovoima menisi eteenpäin.

    En tietenkään ole täydellinen näissä asioissa, kaukana siitä, enkä ole itseäni täydelliseksi kuvitellutkaan. Jokaisella sitä paitsi on heikot kohtansa.
    Tunnetko minut, ja tarkoituksella tökkäät heikkoon kohtaani?
    Herra on hyvä.
    :-)

    * *

    Tuosta että toisen kirjoituksesta heijastuu jotakin sanoisin että voi olla, ehkä näet minusta jotakin mikä itseltäni on jäänyt pimentoon.
    Toisaalta voi sitten olla niinkin että kun luet viestiäni omien silmiesi läpi sinä katselet sanoissani omaa kipuasi. Tarkoitan, että ihminen voi lukea toisen sanat oman haavansa läpi niin että hänen sielunsa solmut värittävät kokemuksen, millaiseksi hän toisen ajattelun sitten kokee. Voi ihan vilpittömästi luulla toisen ajatteluksi sellaista mikä on vain omaa kipeää mielikuvitusta?
    Nimimerkki "silmistä" kirjoitti tänään toisessa keskustelussa ehkä tähän liittyen, että:
    > monen oma sielu heijastuu toisen silmissä. joku näkee mitä haluaa ja harva näkee sen mitä on ja jaksaa katsoa. <

    Myönnän, että yksi minun heikoista kohdistani on että jos omien laiminlyöntien tai rikkomusten tähden rakkaussuhteeni Jumalaan, ja Hänen läsnäolonsa kokeminen eheällä sydämellä, on kärsinyt eikä puheyhteys Herran kanssa ole niin avointa ja selkeää kuin voisi olla, sitten helposti jään jurottamaan itsekseni ja arkipäiväisten velvollisuuksien hoitaminenkin vaikeutuu. Näin ei ole aina ollut mutta nyt on. Se on se heikko kohta mikä minuun on syntynyt ja luotan että Jumala voi siinä parantaa.

    En minä arkipäivän asioihin ja velvollisuuksiin todellakaan sillä tavalla suhtaudu että hällä väliä. Ymmärrän että Jumala on ihmisen kanssa nimenomaan arkipäivässä eikä todellinen hengellisyys ole pakenemista johonkin haahuiluun, päinvastoin: tosi hengellisyys tulee arkipäivän asioihin ja ilmenee Jumalan tuntemisena juuri niiden keskellä. Sitä juuri haluan kokea sillä se on parasta, suloista ja ihanaa, vaikka usein kirpaiseekin: kun joutuu tunnustamaan virheitään, pyytämään ihmisiltä anteeksi jne.

    * *

    Haahuilua on mielestäni esimerkiksi sellainen, että kun on rikkonut toista ihmistä vastaan ja sanonut tai tehnyt sellaista mikä ei kristitylle sovi, sitten pyytää anteeksi Jumalalta ja ajattelee että sillä hyvä. Hengellisyys taas on sitä, että otetaan Jumala todesta ja mennään reilusti pyytämään anteeksi ihmiseltä jota on loukattu.
    Ihmistä vastaan tehdyn synnin anteeksipyytäminen vain Jumalalta ei ole mielestäni todellista seurustelua Jumalan kanssa ja Häneen keskittymistään.
    Jos ja kun Jeesus on rakkautemme kohde ja tahdomme Häntä ehyesti seurata, juuri se johtaa uskonnollisesta haahuilusta Jumalan tahdon toteuttamiseen konkreettisin teoin. Näin minä olen tämän asian ymmärtänyt ja myös käytännössä kokenut että se toimii.

    Ei ihmissuhteet ja Jumala ole ristiriidassa. Ei työasiat ja Jumala ole ristiriidassa. Ei harrastukset ja Jumala ole ristiriidassa. Kaiken elämisen keskellä olemme suhteessa Jumalaan elääksemme ihmissuhteemme, työasiamme ja harrastuksemme herkällä ja avoimella sydämellä.

    Ristiriita syntyy kun haluaisi asettaa jonkin asian Jumalan edelle tai rakastaa Jumalaa yli kaiken omin ehdoin. Jos rakastaa Jumalaa yli kaiken omin ehdoin ja pyrkii toteuttamaan Hänen tahtoa kokosydämisesti sillä tavalla kuin itse parhaaksi näkee, onko se todella Jumalan rakastamista ja oikeaa kokosydämisyyttä? Kun joku sitten mainitsee asiasta ja ystävällisesti kehottaa menemään ristin juurelle tarpeiden kanssa, että löytäisit sisäisen levon ja Jumalan läsnäolon arkipäivääsi, niin ihminen vastaa tuollaisella argumentilla jota sinäkin viestissäsi käytit, että sellainen on illuusioissa elämistä ja velvollisuuksien pakenemista. Minun kokemukseni mukaan asia on täsmälleen päinvastoin.

    * *

    > kyllä Jumala haluaa että me teemme. meidän velvollisuutemme on huolehtia myös työstä, kodista, perheestä ym. ei kaikkea voi jättää ja heittäytyä vain hengellisten asioiden vietäväksi. <
    Tuosta olen siis eri mieltä. Kyllä voi. Kun heittäytyy hengellisten asioiden vietäväksi niin ne juuri johtaa huolehtimaan työstä, kodista ja perheestä Herran kunniaksi.

    Jos minulla ei olisi Herraa niin mitäpä sitten väliksi työllä, kodilla tai perheelläkään? Niin rikkinäinen minä olen itsessäni että jos Jeesus ei olisi minua pelastanut ja Pyhää Henkeä sisimpääni antanut voi sitä työpaikkaa, puolisoa ja perhettä, joka minut olisi riesakseen saanut. Ehkä vähän kärjistän mutta kuitenkin. Tuskinpa Paavali ihan turhanpäiten kirjoitti että Kristus on hänelle elämä. Oliko Paavali haahuilija ja velvollisuuksien pakenija? En usko, enkä tahdo minäkään olla. Juu juu. Salomo? Paavali ja mitä vielä? Ei me olla mitään salomoita eikä paavaleita, mutta jokainen on yksilö niinkuin kaikki Raamatun henkilöt on olleet, sitä tarkoitan, olemme yhtä vajavaisia kuin Elia, joka oli yhtä vajavainen kuin me, mutta ei uskova ole pelkästään ihminen vaan hän on pelkästään ihminen jossa on Pyhä Henki, siis Jumalan mahdollisuudet mahdottomuuksiemme keskelle, jos vaan uskomme Jumalan sanan.

    Kun minä suostun masennukseni ja jurottamiseni kanssa menemään Jumalan eteen ja nöyrryn laittamaan kaiken muun syrjään, luen ne tappioksi Jeesuksen tuntemisen rinnalla ja sanon Hänelle että tässä taas olen, koko sydämestäni sinulle antautumassa, välittömästi tulee ylhäältä viesti että nyt jurottamiset syrjään ja lähde armoon turvaten hoitamaan velvollisuutesi ja tartu taas asioihin kiinni. Minkäs siinä sitten teet kun Pyhä Henki voiman antaa. Pakko on lähteä niitä asioita hoitamaan ja vastuuta kantamaan. Mutta jos Jeesus olisi minulla toisella sijalla kuinka sitten vastuuta kantaisin? En minä itsestäni sellaista tahdonvoimaa pysty pusertamaan tämän maailman keskellä.

    * *

    Kaikki riippuu tietysti valtavan paljon siitä mitä Jeesus meille merkitsee.
    Jos Jeesus on vaan jokin uskonnollinen hahmo, jota omaehtoisesti seuraamme ja palvelemme, silloin tietysti asioiden luovuttaminen ristin juurelle ei vaikuta käytännössä paljon mitään, ei ainakaan positiivista, kun Hän ei ole todellinen ja elävä niin että saisi asioihin puuttua ja niissä parannukseen johtaa. Onko se ristikään sitten mitään muuta kuin uskonnollinen mielikuva, ehkä pelkkiä sanoja: minä nyt luovutan tämän ja tämän sinulle.
    Kuitenkin pitää kaikkea yhä omissa käsissään sydämen tasolla?

    Mistä muuten tiedät että Jumala haluaa meidän tekevän?
    Jumalan mielipiteen näihin asioihin voi tietää ainoastaan kyselemällä sitä Häneltä. Paras tapa kysellä on priorisoinnin kautta. Arvoasteikossa tärkeimmällä sijalla kaikkien tekemisten suhteen on olla polvillaan ja kysyä Isän mielipiteitä.

    Muuten se jää kaikki uskonnolliseksi toiminnaksi jossa yrittää itse omin voimin noudattaa mitä ajattelee oikeaksi uskovaisuudeksi ja vaatii sitten samaa muiltakin. Kun henkilökohtainen suhde korvataan uskonnollisilla mielipiteillä seurauksena on aina vaatimuksia, ne vaatimukset voivat sinänsä olla raamatullisia ja oikeita, mutta valo puuttuu. Tieto ilman elävää rakkautta on teoreettisia ohjeita - niistä ei välity Kristuksen tuoksu ja hyvinvointi.

    * *

    Vaikka en koe olevani mikään Salomo enkä verrannut itseäni häneen tai häntä itseeni siinä mielessä, niin käytin kyllä Salomon tilannetta esimerkkinä siitä mitä meille uskovina monta kertaa tapahtuu, että lankeamme epäjumaliin ja sitten vihollinen tahtoisi meidän jäävän rapakkoon makaamaan, mutta Jumala antaa armossaan voimaa nousta jos vaan suostumme nöyrtymään ja lähtemään eteenpäin.

    Viisaus on parempi kuin sota-aseet, mutta yksi ainoa syntinen
    saattaa hukkaan paljon hyvää.
    Saarnaaja 9:18.
    Myrkkykärpäset saavat haisemaan ja käymään voiteentekijän
    voiteen. Pieni tyhmyys painaa enemmän kuin viisaus ja kunnia.
    Saarnaaja 10:2.

    Yhdellä pienellä väärällä teolla voidaan turmella vuosien rakennustyö. Se on vähän pelottava ajatus mutta toivon että tätä mietittäisiin. Silloin varmaan harkitsisimme tarkemmin oikkujamme?
    Kun otamme Jumalan pyhyyden ja Raamatun sanat tosissamme meille ei käy kuin Salomolle, olkoon sitten kyse millaisesta vihollisen ansasta tahansa, ja vaikka joskus kompastuisimme nousemme heti. Surullisinta on jos käy niinkuin Saulille kävi.

    * *

    Kun lähtee syytämään mitä sylki suuhun tuo voi tehdä äkkiä niin paljon hallaa että jälkeenpäin on vaikea uskoa kävikö tässä tosiaan näin!
    Sananlaskut 12:18, 15:4, 15:7, 15:14.

    Älä ole kerkeä suultasi, älköönsä sydämesi kiirehtikö
    lausumaan sanaa Jumalan edessä, sillä Jumala on taivaassa
    ja sinä olet maan päällä; sen tähden olkoot sanasi harvat.
    Saarnaaja 5:1.

    Ajattelen että saamme vapaasti puhua, keskustella ja kertoa miltä tuntuu, mitä ajattelemme ja mitä mieltä mistäkin, mutta asenteen pitäisi olla herkkä siinä mielessä kun Raamattu sanoo, että tulee olla arka tunto Hänen sanansa edessä. Jumalan sanalla on puhuttavaa kaikkeen olemiseen ja tekemiseemme. Mitään elämäni asiaa en voi leikata irralleen Jumalasta että tämä on minun juttu mihin Herralla ei ole sanomista.

    HYVÄÄ YÖTÄ. Yritä miettiä enemmän sitä mitä sanoin kuin sitä että minä sanoin.
    Jos ehkä JUMALA voisi tämän kautta jotakin puhua. Ei pelkästään mamabeard.

    Äänestä

  • mamabeard kirjoitti:

    Kipu repii huuleni tuskaa
    kielelläni kuuma kekäle
    nopeamminko nielaisen
    - vai syljen pois?

    *

    KIITOS sanoistasi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

aatun kanssa kirjoitti:

Mein kampf.

Elämä on tapahtumien jatkuva nauha, sattumuksien summa.
Elämä on ajan virtaamista tuntematonta päämäärää kohti.
Elämä on olomuodon rapistumista, kuihtumista, turhuutta...
Elämä on yksinäistä puuhaa.
Ei ketään kiinnosta sinun elämäsi, eikä sinua kiinosta muiden elämä, itse joudut valintasi tekemään, yksin.
Elämä on odottamista, huomisen, ylihuomisen, ensi vuoden...kuoleman.
Elämä on tänään onnistumista, huomenna epäonnistumista, taikka toisille pelkkää onnistumista tai epäonnistumista.
Elämä on olemista, sietämistä, ajan tappamista...
Elämä on hälinää josta haluaa hiljaisuuteen.
Aloittaessani elämän kaikki oli minulle uutta, nykyisin kaikki on turhuutta.
Luulin keksiväni asioita, kunnes tajusin että kaikki on jo keksitty.
Luulin että elämä on eteenpäinmenemistä mutta se eteenpäinmeneminen onkin rahan ja maineen perässä juoksemista.
Haluan vetäytyä tästä oravanpyörästä, ihmiset sanovat; "olet hullu, etkö halua elää"??, minä kysyn; "onko tämä elämä"?
Nyt olen nuori ja voimakas, huomenna keski-ikäinen ja vatsakas lopulta vanha ja kurttuinen.
Nyt minulla on naisia, keski-ikäisenä rahaa, vanhana ei ole enää väliä.
Turhuuksien turhuus sanoi saarnaaja, minä olen tullut samaan lopputulokseen...

Uskovaiset sanoo että jeesus ja jumala on ratkaisu, ratkaisu mihin? Ite ne elää tässä oravanpyörässä täysillä ja tarjoo ratkaisua, ulospääsyä vai mitä?
Koulutus, armeija, perhe, työ, kirkko, seurakunta, omakotitalo, uusi auto, kolehti... tämäkö on elämä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu