Kuinka paljon teidän kirkko omistaa suomen metsiä? Evlut kirkko on suurun metsien omistaja. Kiinnostaa paljonko teidän kirkko omistaa.
Metsät
ekkehard
10772
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Varovaisesti arvioiden yhteensä luostarit seurakunnat n. 2000 ha
Minulla ei ole asiasta aivan täsmällistä tietoa, mutta sen tiedän, että omaisuus on hyvin vaatimatonta. Useimmat seurakunnat eivät omista metsää lainkaan. Tietojeni mukaan suurin metsänomistus tavallisista seurakunnista on Taipaleen seurakunnalla Pohjois-Karjalassa, muistelen vähän toistasataa hehtaaria. Valamon luostari omistaa noin 300 hehtaaria, mutta siitä on suuri osa taimikkoa, sillä metsiä hakattiin voimakkaasti 1970-luvulla luostarin kirkon rakentamisen rahoittamiseksi (luostari ei saa lainkaan verotuloja). Muiden seurakuntien metsänomistus on vielä vaatimattomampaa. Lisättäköön, että kirkkomme menetti Toisessa maailmansodassa 90% kiinteästä omaisuudestaan Neuvostoliitolle.
Jos metsää on srk:lla, se on yleensä tullut testamentin kautta ja on jokin yksittäinen pläntti jossain.
Aina muistetaan kärsimäämme vääryyttä, mutta unohdamme hyvät asiat. Kirkkokuntaamme varten tehtiin erityislaki, jonka perusteella Suomen ortodoksinen kirkko sai yli miljardin valtionapua muistaakseni 1949-1961. Tietääkseni samanlaista apua ei saanut mikään muu uskonnollinen yhdyskunta.
Kreikassa on kirkkoamme suurempi islamilainen vähemmistö. Tietääkö kukaan, kuinka paljon Kreikan valtio tuli islamilaisia toisen maailmansodan jälkeen?
Kreikan tilanne toisen maailman maailmansodan jälkeen oli aivan toinen. Kreikka ei menettänyt mitään alueitaan.
Vuosina 1945 - 49 oli ankara sisällisota ja sen jälkeen vaikka mitä vaiheita. Sotilasjuntta kukistui 1974 heinäkuussa jne.
Mitä kysymyksesi tarkoittaa?
Suomessa kaksi kirkkokuntaa, luterilainen ja ortodoksinen ovat nauttineet lainsäädännöllistä erityisasemaa, jonka puitteissa niiden ja Suomen valtiovallan väliset suhteet on säädetty. Tätä taustaa vasten säädettiin vuonna 1950 pitkän poliittisen kädenväännön jälkeen Laki ortodoksisen kirkkokunnan jälleenrakentamisesta. Kuten jo aiemmin tässä säikeessä mainitsinkin, erityisen syyn sille asetti se tosiseikka, että
kirkkokunta oli menettänyt Toisessa maailmansodassa 90 prosenttia omaisuudestaan, mukaan lukien kaikki neljä luostaria. Lisäksi 2/3 kirkkokunnan väestöstä menetti kotinsa ja joutui siirtolaisuuteen, useissa tapauksissa seuduille, joissa ortodoksisuudesta ei tiedetty yhtään mitään ja joissa lähimpään kirkkoon saattoi olla matkaa jopa 200 kilometriä. Jälleenrakennuslaki toi näiden onnettomien ihmisten elämään hengellistä tukea, joka noissa oloissa oli korvaamaton. Me, jotka elämme hyvinvoinnin ja tavaroiden keskellä, emme osaa edes kuvitella miltä tuntuisi jättää koti ja kaikki omaisuus! Uskonnon voi viedä mukanaan ja monille se sodan jälkeen olikin arvokkain omaisuus.
Jälleenrakennuslain nojalla perustettiin useita uusia seurakuntia ja rakennettiin niille kirkot, tsasounat, pappilat ja hautausmaat. Rahamääristä minulla ei ole tarkkaa tietoa, mutta 1950-luvullahan elettiin aikaa ennen rahanuudistusta ja inflaatio oli melkoinen. Lisäksi useimmissa tapauksissa seurakunnat eivät suinkaan saaneet täyttä korvausta menetetystä omaisuudestaan. Ja luostarit jätettiin täysin jälleenrakennuslain ulkopuolelle.
Heikki Koukkusen Tuiskua ja tyventä on hyvä kirja nippelitietojen tarkastamiseen.
"Loppuvuodesta 1960 alettiin tehdä jälleenrakentamisen päätöstasetta. Sen mukaan valtio oli sijoittanut ortodoksisen kirkon jälleenrakennustyöhön kaikkiaan n. 862,5 milj. mk. Lakkautettujen seurakuntien varoja oli käytetty valtioneuvoston vuoden 1956 alussa tekemän päätöksen mukaisesti lähinnä seurakuntasalien hankkimiseen ja kalustamisen rahoittamiseen n. 43 milj. mk. Jälleenrakentaminen maksoi siten kaikkiaan n. 905 milj. mk. Jonkin verran saatiin myös lahjoituksia ja vapaaehtoista, työtä. Lisäksi on muistettava, että valtio tuki kirkkokunnan yleistä rahastoa vuosina 1950-1960 kaikkiaan runsaalla 54 milj., markalla.
Jälleenrakentamisen kautta kirkkokunta sai 13 uutta kirkkoa, 44 rukoushuonetta, 19 pappilaa tai muuta virka-asuntoa sekä 20 hautausmaa-aluetta. Näihin lukuihin on laskettu myös ne kohteet, jotka eivät olleet vuoden 1960 päättyessä vielä valmiit, mutta saatettiin loppuun jälleenrakennuslain puitteissa. Yleiseen rahastoon saatu valtionapu oli tärkeä ennen kaikkea uskonnonopetuksen hoitamisen kannalta, se oli näin palvellut osaltaan henkistä jälleenrakentamista."
1956 oli työmiehen keskituntipalkka 100 mk, joten tämä rahamäärä vastasi suunnilleen 10 000 000 työtuntia. Valtiovalta on tukenut paljon ortodoksista kirkkoa jo 20-luvulla ja valtion tuki on nykyäänkin erittäin merkittävää.
Suomessa valtio ei juurikaan tukenut enemmistökirkkoa, mutta vähemmistökirkkoa tuettiin porvoon mitalla. Sodan jälkeen ainoa ortodoksienemmistöinen maa oli Kreikka, joka sai sisällissodan jälkeen paljon tukea Yhdysvalloilta. Veikkaan, että näillä rahoilla ei juurikaan tuettu vähemmistönä olevia islamilaisia, mutta sitäkin enemmän enemmistökirkkoa. Kun arvostelemme luterilaisia, meidän tulee verrata heidän käytöstään enemmistönä olevien ortodoksien käytökseen.
Minusta on hienoa, että sotien jälkeen tuettiin ortodoksista kirkkoa, mutta vieläkin hienompaa olisi ollut, jos tukea olisivat saaneet kaikki uskonnolliset yhdyskunnat.
Käytännössä kaikki luovutetun alueen kirkot olivat ortodoksisia, Muutamat luterilaiset luovutettujen alueiden perheet pääsivät alueille, joilla jo oli luterilainen kirkko. Tämän vuoksi rakentamisapu oli tarpeen juuri ortodokseille.
Kirkolle annettiin paljon aikaa radiossa, valtio maksoi kolmen matkapapin palkan, uskonnon opetus järjestettiin mahdollisimman nopeasti... Samalla tavalla ei toimittu esimerkiksi jehovantodistajien, mormonien (jos heitä edes oli silloin Suomessa) tai roomalaiskatolilaisten suhteen. Mitä pienemmästä uskonnollisesta yhdyskunnasta oli kyse sitä todennäköisemmin sen jäsenet joutuivat muuttamaan kauas omasta kirkostaan. Evakkoja oli yli 400 000, joista alle 15 % oli ortodokseja.
Eräs syrjitty ryhmä, joka aina unohdetaan keskustelussa, on venäjänkieliset ortodoksit, joiden alueille tuli uusi suomalaisten ortodoksien enemmistö ja vaihtoi jumalanpalveluskieleksi suomen. Tietenkin tällaisista asioista vaietaan, sillä voittajat kirjoittavat historian.
Taisin katsoa jostain tuon prosenttiluvun väärinpäin. Jehovantodistajat eivät saa valtiolta mitään, sillä hehän kieltävät koko valtion (mm. kieltäytyminen kaikesta asepalveluksen korvaavastakin palveluksesta). Mormoonit ovat saaneet uskonnollisen yhdyskunnan aseman melko myöhään. Roomalaiskatoliset saavat tukea Vatikaanista ja onhan heillä myös radioaikaa.
Jokaisella uskonnollisella yhdyskunnalla on oikeus kaupungin rahoittamaan uskonnonopettajaan, jos koulussa olevat ryhmä on tarpeeksi suuri.
Mitä taas esimerkiksi Helsingin kielisuhteisin tulee, niin slaavinkieliset saivat pitää ison Uspenskin melko pitkään. Jossain vaiheessa vain seurakunta arvioi, että Kolminaisuuden kirkko on heille riittävän kokoinen, kun taas suomenkieliset eivät sinne enää mahtuneet. Moskovanmielillä on pari omaa kirkkoa Helsingissäkin. Joten ei heidän asemassaan mitään merkittävämpää ongelmaa ole.