Katselin eilen sitä Jumala-ohjelmaa jossa oli Paarma ja Koivisto ja Jukka Virtanen ja joukko muita. Minua jäi jotenkin pohdituttamaan eräs tekstiviesti joka tuli homokeskustelun yhteydessä tv ruutuun. Se meni jotenkin näin, että pitäisikö minut nyt kivittää kun olen homo?
Onko nyt niin, että siinä samassa kun pohditaan voiko homoseksualeja laittaa kirkon tehtäviin ja vihkiä liittoihin me ikään kuin survomme pestävän lapsen, joka huutaa hädissään, sinne pesuammeeseen?
”Kirkonvirkaanko?”, kysyy toinen ”Pitäisikö minut kivittää kuoliaaksi” huutaa vastaaja? Eihän tämä täsmää mitenkään. Toinen puhuu tekniikasta ja toinen kysyy, onko minulla oikeus olla syntynyt tällaiseksi? Älkää ohittako, älkää vihatko minua, kun en ole samanlainen kuin te.
Toinen siis kokee alemmuutta, johon toinen vastaa että me emme voi teknisesti antaa palkkatyötä…???
Saako kukaan tästä ajatuksestani yhtään kiinni?
Samaa keskustelua ei käydä esim. pyörätuolipotilaista vaikka olisivatkin olleet pyörätuolissa syntymästään saakka. Ei puhuta syntymästään sokeista samaan sävyyn tai kuuromykistä.
Jossain vaiheessa tuossa ohjelmassa käytiin keskustelua, jotensakin näin, että eihän kukaan arvostele toista ulkonäön suhteen tai vamman suhteen, ollaan siitä osin sivistyneitä.
Tämä seksuaalinen erilaisuus on niin uusvanha asia, joka ei ole ollut vielä ihmisten fileointipöydillä, me ei oikein osata sanoa miten tätä tulisi käsittää.
Mielestäni ihmistä hänen vammansa vuoksi (jollaiseksi katson seksuaalisesti poikkeavat) ei tulisi lisää raippoa. Sanotaan, että minä hyväksyn sinut vammoinesi, jokin on ollut taustalla, että sinä olet erilainen kuin valtaväestö. Hyväksyn sinut ihmislajiin kuuluvaksi ja kun olet tullut uskoon pidä lujasti Jeesuksesta kiinni, niin meidän kaikkien ihmisten on pidettävä. Minä en ole luonut sinua, joten en tiedä miten kanssasi menetellään. Osoitettaisi tässäkin osin lähimmäistä kohtaan hyväksyntää.
Minä en nyt sanonut, että meidän olisi ruettava tekemään syntiä tai laittomuuksia Jumalan palvelijoina, tai että meidän olisi alettava hyväksynnän nojalla siunaamaan Jumalan nimissä asioita, jotka ovat Jumalan sanan vastaisia. Halusin vain sanoa, että otetaan kaikki ihmiset Jumalan luomina annetaan mahdollisuus, annetaan heille normaali ihmisyhteys, ei me kyetä muuhun, kaikki Viisaus ja Kunnia on yksin Israelin Jumalan.

Vastaukset 1
Vanhimmat
olla minä nyt ottamatta kantaa homo asiaan. Ohjelma yleissävyltään jäi mieleeni positiivisena.Koivisto ja Paarma kestivät hyvin.Juontajat olivat osaavia.Nuori pariskunta oli innostava ja arvon yliopistomiehet saivat kommentoida heti heidän jälkeensä kokeneemman rintaäänellä.
Ei puhuttu toisten päälle,näytettiin tunteita,itkettiin ,mutta ei lyöty toisia ainakaan pahasti.
En ole vielä ehtinyt puhua ohjelmasta toisten kanssa että mitä olivat mieltä.
Tässä olivat minun päällimmäiset ajatukseni
ohjelmasta.
Ev lut .