Naispappeuskiistat ym. kaikenlaiset kiistat...
--- jokainen tulkitsee Raamattua OMAN järkensä mukaan --- ja aivan oikein! (omasta mielestään)
--- "vain me olemme oikeaoppisia"...
--"kaikki pääsevät taivaaseen"...
--- tai sitten ei - jonkun mielestä niin toisen näin... ihmeitä tapahtuu, toisten mielestä ei-
Toisten mielestä Raamattu on mytologiaa tai sitten ei, riippu henkilöstä.
---jatkuvat uudistukset, ei juuria
- ei jatkumoa -
--- puheet puheita, "huonoa psykologiaa"
... puheita, puheita, merkityksettömiä sanoja, ------ sanahelinää, kaikki on "suhteellisen suhteellista"...
Jumala on "selitetty puhki"---
--- toisaalta kiihkokarismaatikkoja,
--"jalat irti maasta", liberaaleja, konservatiiveja, agnostikkoja, ateisteja,
... ja taas mitä kummallisimpia erikoismessuja,
poppakonsteja,....
--- ja kaikki ovat oikeassa - tai sitten ei.
Sama se, Kaikki on suhteellista - tai sitten ei.
Anteeksi. Ei jaksa.
Minä olen väsynyt luterilaisuuteen.
Mitä kokemuksia Teillä muilla on?
--- jokainen tulkitsee Raamattua OMAN järkensä mukaan --- ja aivan oikein! (omasta mielestään)
--- "vain me olemme oikeaoppisia"...
--"kaikki pääsevät taivaaseen"...
--- tai sitten ei - jonkun mielestä niin toisen näin... ihmeitä tapahtuu, toisten mielestä ei-
Toisten mielestä Raamattu on mytologiaa tai sitten ei, riippu henkilöstä.
---jatkuvat uudistukset, ei juuria
- ei jatkumoa -
--- puheet puheita, "huonoa psykologiaa"
... puheita, puheita, merkityksettömiä sanoja, ------ sanahelinää, kaikki on "suhteellisen suhteellista"...
Jumala on "selitetty puhki"---
--- toisaalta kiihkokarismaatikkoja,
--"jalat irti maasta", liberaaleja, konservatiiveja, agnostikkoja, ateisteja,
... ja taas mitä kummallisimpia erikoismessuja,
poppakonsteja,....
--- ja kaikki ovat oikeassa - tai sitten ei.
Sama se, Kaikki on suhteellista - tai sitten ei.
Anteeksi. Ei jaksa.
Minä olen väsynyt luterilaisuuteen.
Mitä kokemuksia Teillä muilla on?
Vastaukset 29
Vanhimmat
liityin Kirkkoon ja kyllä kannatti!
on minulle liian suuri muutos...
Taitaapi olla liian suuri, pitkä ja kivinen prosessi.
Perinteet painavat - olen niiden vanki.
"Olen vankina täällä ja ymmärrän sen,
mitä kuoleman korpea kuljen.
Olen kahleiden kantaja, hoipertelen,
tosi onnelta sieluni suljen,
kun aarteita maan
pyrin kuormaksi matkalla kartuttamaan".
(SV 127:1).
Kohtaloni lienee jäädä "änkyräyksilöksi"...
mutta jostain ihmeestä (Ihmeestä kai on kyse?) tunnen nyt tietynlaista yhteyttä ortodoksisuuteen. Pyrin oppimaan uuden opin niin hyvin kuin mahdollista. Oloni on helpottunut ja onnellinen! :)
Erosin luterilaisesta kirkosta v. 1997. Ehkä aika on nyt täysi muutokselle?
Minä olen aika väsynyt ortodoksien kinasteluihin ja huonoon ilmapiiriin srk:ssa. Herra armahda, todellakin.
Riitoja on kaikkialla siellä missä on ihmisiä. Meidän kirkossamme on kyllä paljon hyviäkin ihmisiä. Pienessä kirkossa tulee helposti henkilöriitoja. Me ortodoksit ajattelemme kaikki aika samalla tavalla, mutta meillä on henkilöiden välisiä kahnauksia.
Kirjoituksesi kuuluisi oikeastaan luterilaisuus-palstalle, mutta tuo palsta tuntuu olevan lahkolaisten ja ateistien vallassa. Toivottavasti seriffimme antaa kirjoituksesi olla palstallamme. Moni nykyisistä ortodokseista on ex-luterilainen, ja he ovat aikoinaan tunteneet aivan samoin kuin sinä nyt.
Kun tarkastelemme luterilaisen kirkon nykytilaa historian valossa havaitsemme:
-Luterilainen kirkko ei enää pitkään aikaan ole ollut varsinaisesti luterilainen kirkko, vaan se on muuttunut yleisprotestenttiseksi kirkoksi, jossa on aineksia sieltä ja täältä. Kiistat kirkon sisällä johtuvat sitten näiden erilaisten ainesten yhteentörmäyksestä.
-Varsinainen luterilaisuus, niin sanottu vanhaluterilaisuus, jalkapuineen, ehtoollispakkoineen ja katkismusta huonekunnilleen opettavine perheenisineen jäi 1800-luvulle. Se oli monessa suhteessa turvallinen uskonto, mutta sen heikkous oli siinä, että se oli sidottu sääty-yhteiskuntaan ja valtiokirkollisuuteen.
-1880-luvulla maamme sivistyneistö hylkäsi henkisesti luterilaisen kirkon ja toisaalta maahamme alkoi tulla muita protestanttisia suuntauksia kuten vapaakirkollinen herätys, helluntailaisuus, metodismi ja adventismi jne.
- Luterilainen kirkko joutui siis jo 1900-luvun alussa asemaan jossa sen piti (ja pitää edelleen) miellyttää sekä maallistuneita ihmisiä (varsinkin poliittisen vallanpitäjiä) että ns "tosiuskovaisia", herätysliikeiden jäseniä ja reformoitutyyppistä yhdistyskristillisyyttä kannattavia seurakunta-aktiiveja.
-Luterilaisuuden heikkouksia on mm sola scriptura oppi eli käsitys, että Raamattu on uskon ainoa ohje sekä väärin ymmärretty yleinen pappeus, jonka mukaan jokainen saa selittää sanaa omin päin, vaikka ei olisi mitään teologista koulutusta tai ei omaisi papillista arvoa.
- Lisäksi Suomen evlut kirkon sisällä on monenlaisia herätysliikkeitä eikä nykyään enää mitään yhtenäistä linjaa. Naispappeus ym uudistukset sekä liberaaliteologia ovat maallistaneet luterilaista kirkkoa, ja sen papisto on pahasti virkamiehistynyt. Virsikirjauudistus ja messu-uudistus takaavat, ettei kansa osaa enää virsiä eikä jumalanpalvelusten kaavoja.
-Lisäksi evlut kirkko antaa valtiovallan painostaa itseään monissa moraalissa kysymyksissä. 1948 hyväksyttiin luterilaisessa kirkossa valtiovallan painostuksesta avioeron ottaneiden kirkollinen uuteen avioliittoon vihkiminen, vaikka suurin osa luterilaista papistoa vastusti tuota lakia. Nyt samanlainen painostus on käynnissä kiistassa homoseksuaalien parisuhteiden siunaamisesta.
Mitä sitten sellainen henkilö voi tehdä, joka epävihtyy tässä sekamelskassa? Hän voi joko erota luterilaisesta kirkosta ja etsiä itselleen uuden kirkon, tai voi hakea itselleen kirkon sisältä jonkun (kirkkoa tiukemman) pienyhteisön, joka tuo turvaa. Tosin ristiriita itse kirkon kanssa jää silloin silti hiertämään.
Muistuttaisin kuitenkin, että kirkkokunnan muutto on hyvin vakava asia. Sitä pitää miettiä kovasti. Joistakin ihmisistä tulee kiertolaisia, jotka kulkevat kirkosta toiseen eivätkä kotiudu minnekään.
Niille, jotka miettivät meidän kirkkoomme liitymistä sanoisin: Ortodoksiseen kirkkoon ulkopuolelta tulevat kohtaavat sen vaikeuden, että heidän pitää opetella kokonaan uusi, itäinen kristillinen kulttuuri. Jumalanpalvelukset ovat erilaisia kuin lännessä, musiikki vain vokaalimusiikkia, ei ole virsilaulua, on monenlaisia sellaisia tapoja, joita ei lännen kirkoissa käytetä jne. Lisäksi ei alussa tunne ketään ihmisiä, ja kaikki on outoa.
Jos selviää alkuvaikeuksista ja kestää ihmisten raadollisuuden, niin kirkollamme on paljon hengellistä antia annettavana. Ennen kaikkea iloa, pääsiäisiloa, joka on kirkollemme niin ominaista.
Jos liittyy ortodoksiseen kirkkoon, kuinka saa kummin itselleen?
Kirkkoonliittymisprosessin pitäisi aina olla niin pitkä, että asianomainen pyörii mukana ainakin vuoden-pari jumalanpalveluksissa ja muussa seurakunnan toiminnassa jne.
Tuossa ajassa on pakko ehtiä tutustua ympärillään oleviin ihmisiin siinä määrin, että voi pyytä jonkun samansukupuolisen kummikseen. Ei siinä pitäisi olla mitään hankaluuksia - jos on, on prosessi aivan liian hätäinen. Onnea matkaan.
tai jos ei itse tunne ketään, niin rippi-isä hankkii jonkun sopivan henkilön. Kummin pitäisi periaatteessa olla samaa sukupuolta kuin kummilapsensa.
käytännössä ei ole estettä sille, onko kummi samaa sukupuolta vai ei.
Aikuisen kummina ololla ei muutenkaan ole muuta merkitystä kuin kasteen/voitelun todistaminen.
Säädös siitä, että kummin pitää olla samaa sukupuolta kuin kastettavan periytyy alkukirkon ajoilta, jolloin miehet ja naiset kastettiin erikseen melkein alastomina. Piispaa avusti naisten kasteissa naisdiakoni. Läsnäolevien kasteentodistajien eli kummien piti olla samaa sukupuolta kuin kastettavien, koska vastakkaisen sukupuolen edustajat eivät saaneet olla toimituksessa läsnä.
puhut. Miten muutoin nykyisin ortodoksi kastetaan? Upotuskaste tietysti,(3 kertaa upotus) kun lapsi / vauva liitetään kirkkoon. Onko sama tapa, jos olet käännynnäinen ja aikuinen vai hyväksyykö kirkko valelukasteen nimenomaan käännynnäisten kohdalla? Mirhavoiteluhan kruunaa kasteen (upotus ja valelu(kinko?)) tämän jälkeen, jos olen oikein ymmärtänyt?
Luen tätä palstaa muiden kirjojen ja palstojen ohella, koska haluan tietää ortodoksisuudesta kaiken mahdollisen - vaikka ihan kaikkeahan ihminen ei koskaan tiedä. Mutta sen minkä minä pystyn ymmärtämään, tietämään ja käsittämään. :) Te kaikki fiksuja vastauksia antavat ootte kyllä ihania ihmisiä!! Ja niin tärkeitä mulle!
pääasiassa upottamalla, mutta joskus myös valelemalla. Aikuiset ja isommat lapset kastetaan pääasiassa valelemalla, koska toistaiseksi vain Tapiolan Pyhän Herman Alaskalaisen kirkossa on kasteallas, jossa voidaan toimittaa aikuisen henkilön upotuskaste.
Tietysti kesäaikana voidaan kastaa myös järvessä tai joessa. Seurakuntamme (= Helsingin ortodoksinen srk) kesäkoti sijaitsee Loppijärven rannalla. Siinä järvessä on kastetttu monta ihmistä.
Kirkkoomme liittyvää ei tarvitse kastaa uudestaan, jos hänet on aikaisemmin oikealla tavalla kastettu sellaisessa kirkossa, jolla on sama kastekäsitys kuin meillä. Siis sellaisessa kirkossa, jossa kaste on sakramentti, ja jossa se toimitetaan joko kolminkertaisella upottamisella tai kolminkertaisella valelulla Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.
Tällaisia kirkkoja ovat meillä Suomessa mm katolinen, luterilainen, anglikaaninen ja metodistikirkko. Tämä on ekonomia eli piispojen antama myönnytys, joka on peräisin jo siltä ajalta, kun kirkkomme oli osa Venäjän kirkkoa.
http://www.ortodoksi.net/tietopankki/tietous/kummi_ja_kummius.htm
se, että jos kummi ja kummilapsi ovat eri sukupuolta he voivat mennä naimisiin keskenään. Mikä ei sinänsä tietysti ole rikos eikä rangaistava teko, mutta idea olisi se, että kummi ja lapsi ovat samaa sukupuolta.
Miksikö ei naimisiin keskenään? No, "lapsen" ohjaaminen on kummiuden tehtävä. Eikä välttämättä ole hedelmällistä hengellisen kasvun suhteen jos siihen sotkeentuu parisuhde.
ei ole mikään hengellinen ohjaaja, vaan lähinnä kasteen ja/tai voitelun todistaja. Mutta tietysti kummi ja kummilapsi voivat olla ystäviä tai ystävystyäkin ja tällöin kummi vanhempana veljenä tai sisarena voi neuvoa kummilastaan käytännön asioissa.
Olen itse henkisesti todella väsynyt kristinuskoon, enkä ole tyytyväinen saamiini vastauksiin edes opillisissa asioissa.
Kirkosta ev.lut erosin kun en jaksanut enää sitä kitinää naispapeista ja homoista enkä tarvinnut kyseistä laitosta mihinkään. En jaksa näitä kirkkoja missä on huono ilmapiiri ja kokoajan kinastellaan jostakin. Ei ortodoksinen kirkko vaikuta paremmalta, ainakaan jos tämämpalstan antamaan kuvaan on uskominen.
Ortodoksinen kirkko on paljon enemmän, kuin me Suommi24 kirjoittelijat. Mene lauantaivigiliaan 18:00 (useimissa seurakunnissa) ja kuuntele kuoron laulua sekä rukoksia. Niissä on aika hyvin tiivistetty koko opetus. Sitten ota yhteys pappiin ja kerro hänelle nämä samat huolenaiheesi, mitkä olivat tässä viestissä.
Voi mennä vuosia, ennen kuin ymmärrät kaiken. Minä olen ollut kirkon jäsen jo kolme vuosikymmentä ja silti opin joka vuosi uutta kirkon traditiosta.
Saatat olla oikeassa, tuon voisin tehdäkin.
Ortodoksisuuden koen kiinnostavana, vaikka en ole ehtinyt lukea kuin muutaman kirjan.
Olen jäänyt kaikkien usk.liikkeiden ja kirkkojen ulkopuolelle. Jotenkin näen niissä niin paljon riitaisaa ilmapiiriä, tekopyhyyttä yms etten ole halunnut kuulua mihinkään, ainakaan toistaiseksi.
Minä olen "tehnyt tuttavuutta" ortodoksisuuden kanssa välillä enemmän ja välillä todella vähän syksystä 2002 tai 2003 lähtien (en muista). Rakastan sitä rauhallisuuden tunnetta, mikä pitkän vigilian tai jumalanpalveluksen aikana syntyy. Ristiriitaiselta tuntuu, kun tiedän olevani ns ulkopuolinen ja kun en osaa kaikkia tapoja (siis edes auttavasti! =) ). Lisäksi tietysti toivoisin löytäväni kaltaista seuraa (jonkun ikäiseni ´tavallisen´ tytön. Ehkä olen vähän paljokas??
uskontoihin kyllästyy aina Jeesukseen ei, seurakunnissa missä tarjotaan Jeesusta eikä uskontoa
ja uskonnollisia menoja, on ainut ratkaisu.
Kun on jo löytänyt Jeesuksen, niin mielellään hiljentyy rukoilemaan samanmielisten kanssa yhteiseen kirkkoon.
Intiaanitarinaa soveltaen: "Ei ole hiljaista paikkaa ... kokouksissa."
hyvin Kristus-keskeinen. Kristus on meillä kaiken keskipiste. Tätä taustaa vastaan eräiden ns "vapaiden suuntien" käytös on hyvin kummallista.
Eräs ortodoksi pappi kertoi olleensa jossain viitta päällä ja risti kaulassa. Vastaan tuli joku helluntailainen, joka rupesi kyselemään: "Tunnetko jo Jeesuksen jne" Pappi parka äimistyi, niin kuin ihmiset aina täysin absurdeissa tilanteissa eikä vähään aikaan osannut sanoa mitään. Kai se niin on, että lahkolaisten mielestä me emme ole kristittyjä ollenkaan.
tuntematta kuitenkaan Jeesusta, Jeesuksen aikana
kirjanoppineet ja fariseukset olivat hyvin uskonnollisia, mutta eivät tunteneet Jeesusta vaan
ristiinnaulitsivat hänet.
ilman Jeesusta, mutta kristittynä olo ilman Jeesusta on mahdotonta. En ymmärrä mihin te lahkolaiset oikein pyritte? Miksi tulette tänne palstalle häiritsemään meitä? Emme ole pakanoita, joita pitäisi käännyttää. On kornia tulla saarnaamaan parannuksen teosta meille. Tehkää itse parannus ja uskokaa evankeliumi! Helluntailaiset, adventistit ja luterilaiset uuspietistit yms. ovat ortodokseihin verratuna hyvin maallista ja pintapuolista porukkaa. Te ette voi opettaa meille yhtään mitään, mitä me emme ennestään tietäisi.
seurassa.
puhunut voitko kertoa?
Kannanpa minäkin korteni kekoon tähän ort. kirkko vs. muut kristityt suuntaukset.
En ole teologi, enkä muutenkaan ortodoksisuuden asiantuntija. Mutta sen verran olen kirkkoomme tutustunut, että tiedän sen olevan varsin Kristus-keskeinen. Ei meillä "tarjota uskonnollisia menoja" uskon sijasta. Mutta toisaalta meillä ei liioin tyrkytetä yhtä tiettyä retoriikkaa, eikä vaadita "uskonratkaisun tekemistä", niin kuin se olisi ihmisen oma päätös, johon Jumalalla ei ole osaa eikä arpaa. "Elävä usko" ei mielestäni näy siinä, että ryhmittäydytään "meikäläisiin" (joilla on elävä usko) ja "teikäläisiin" (joilla sitä ei ole). Väittäisinpä jopa, että ihmisten jaottelu hyviksiin ja pahiksiin on tuomitsemista, johon ei luulisi kellään olevan varaa.
Ortodoksit eivät liioin puhu Jeesuksen ottamisesta henkilökohtaiseksi Vapahtajakseen. On turha puhua "ottamisesta" koska sovitustyö koskee joka tapauksessa meitä kaikkia, uskomme me sitä tai emme.
Ymmärrän hyvin, että ort. kirkkoa ulkopuolelta katsovan huomio kiinnittyy ensimmäiseksi ulkoisiin muotoihin, ja niitähän riittää. Muodot eivät kuitenkaan ole pelkkiä tyhjiä kuoria, vaan niillä on sisältö. Ehkä kannattaisi tutustua esim. ikoniteologiaan, ennen kuin menee arvioimaan sitä. Minä en mene laukomaan perustelemattomia mielipiteitä esim. urheilupalstoilla, ja siellä ei sentään ole riskiä tulla loukanneeksi kenenkään uskonnollista vakaumusta. Kokeillaanko vaihteeksi kunnioittamista, suuntaan jos toiseenkin?
Valoisaa suurta viikkoa kaikille!
Väsymys ja hämmennys evl-kirkon sisäisiin sotkuihin sai minutkin pohtimaan muita vaihtoehtoja. Ortodoksinen kirkko tuntui viehättävältä vaihtoehdolta, niin opin kuin puhtaasti ulkoisten asioiden (liturgia, ikonit, veisut jne.) takia. Vuoden verran kestäneen perehtymisen jälkeen minut vihdoin liitettiin, enkä ole sitä katunut.
Mutta. Tunnistan kirjoituksessasi jonkinasteisen hengellisen väsymyksen oireita. Burn-out on ymmärtääkseni mahdollinen tälläkin saralla, aiheesta oli muistaakseni juttua joko Kotimaassa tai Sanassa tuossa alkukeväällä. Kirkkokunnan vaihtaminen ei välttämättä ole tuollaisessa "änkyrävaiheessa" paras vaihtoehto. Se vaatii yllättävän paljon uuden opettelemista ja pohdiskelua. Kannattaisikohan ottaa aikalisä? Jos ortodoksisuus jatkossakin kiinnostaa, niin onnea matkaan! Ja voimia etsintääsi!