Kun luin artikkelin
http://mypage.direct.ca/w/writer/anti-tales.html
sain vahvistuksen käsitykselleni siitä, että elämän-puolesta oleminen aborttikysymyksessä on hyvin kompleksista. Sikäli kun pidän artikkelista ainakin valtaosaa luotettavana, näen sen, että abortinvastaisen työn painopiste ei todellakaan saa olla pelkissä kieltojen ja rajoitusten asettamisessa vaan järkevän vaihtoehdon tukemisessa ja suosittelemisessa.
(Kyseinen artikkeli siis koskee alunperin elämän puolesta ja aborttia vastaan olleita naisia, jotka kuitenkin omassa vaikeassa tilanteessaan päätyivät aborttiin.)
Lähinnä yksi tärkeä lukko, joka pitää murtaa on äitiyden, isyyden ja vanhemmuuden arvostus. Monissa uskonnollisissa piireissä, joissa aborttia kaikkein tiukimmin vastustetaan, on myös tässä suhteessa asenneongelma; avioliiton ulkopuolella siitetyt ja kannetut lapset ovat joillekin häpeän aihe (turhaan!) siksi, että mm. esiaviollinen seksi automaattisesti leimattaisiin kevytkenkäisyydeksi ja suorastaan huoruudeksi. Ja tämä saattaa monesti tarkoittaa, että sellaisista taustoista lähteneillä voi ei-suunniteltu raskaus olla henkilökohtaisesti niin suuri katastrofi, että abortti tuntuu välttämättömältä päätökseltä ja että sen tarve olisi nopea.
Käytännössä on saatava tähän kohtaan uutta kiinnekohtaa. Nuori nainen, joka tulee raskaaksi, vaikkakin suunnittelemattomasti, on saanut lapsen lahjaksi ja tullut rakastavaksi ja lapsestaan huoltakantavaksi äidiksi. Nuori mies, joka on saattanut tyttöystävänsä raskaaksi, on myös saanut lapsensa lahjaksi ja voi olla ylpeä isyydestään, suvunjatkamisestaan ja perheen perustamisestaan. Tällaiset asiat pitää tiedostaa myös, vaikka asia osuisi sillä tavoin kohdalle, että isä olisi hyvin konservatiivinen kristitty pastori (esim. Luther-säätiössä, Paavalin synodissa tms.) ja hänen teini-ikäinen tyttärensä tulisi raskaaksi niin silloinkin pitäisi olla asiassa suoraselkäinen ja johdonmukainen, tukea kaikin tavoin eikä missään tapauksessa yrittää hivuttaa tilannetta salaa "sairaalan takaoven kautta".
http://mypage.direct.ca/w/writer/anti-tales.html
sain vahvistuksen käsitykselleni siitä, että elämän-puolesta oleminen aborttikysymyksessä on hyvin kompleksista. Sikäli kun pidän artikkelista ainakin valtaosaa luotettavana, näen sen, että abortinvastaisen työn painopiste ei todellakaan saa olla pelkissä kieltojen ja rajoitusten asettamisessa vaan järkevän vaihtoehdon tukemisessa ja suosittelemisessa.
(Kyseinen artikkeli siis koskee alunperin elämän puolesta ja aborttia vastaan olleita naisia, jotka kuitenkin omassa vaikeassa tilanteessaan päätyivät aborttiin.)
Lähinnä yksi tärkeä lukko, joka pitää murtaa on äitiyden, isyyden ja vanhemmuuden arvostus. Monissa uskonnollisissa piireissä, joissa aborttia kaikkein tiukimmin vastustetaan, on myös tässä suhteessa asenneongelma; avioliiton ulkopuolella siitetyt ja kannetut lapset ovat joillekin häpeän aihe (turhaan!) siksi, että mm. esiaviollinen seksi automaattisesti leimattaisiin kevytkenkäisyydeksi ja suorastaan huoruudeksi. Ja tämä saattaa monesti tarkoittaa, että sellaisista taustoista lähteneillä voi ei-suunniteltu raskaus olla henkilökohtaisesti niin suuri katastrofi, että abortti tuntuu välttämättömältä päätökseltä ja että sen tarve olisi nopea.
Käytännössä on saatava tähän kohtaan uutta kiinnekohtaa. Nuori nainen, joka tulee raskaaksi, vaikkakin suunnittelemattomasti, on saanut lapsen lahjaksi ja tullut rakastavaksi ja lapsestaan huoltakantavaksi äidiksi. Nuori mies, joka on saattanut tyttöystävänsä raskaaksi, on myös saanut lapsensa lahjaksi ja voi olla ylpeä isyydestään, suvunjatkamisestaan ja perheen perustamisestaan. Tällaiset asiat pitää tiedostaa myös, vaikka asia osuisi sillä tavoin kohdalle, että isä olisi hyvin konservatiivinen kristitty pastori (esim. Luther-säätiössä, Paavalin synodissa tms.) ja hänen teini-ikäinen tyttärensä tulisi raskaaksi niin silloinkin pitäisi olla asiassa suoraselkäinen ja johdonmukainen, tukea kaikin tavoin eikä missään tapauksessa yrittää hivuttaa tilannetta salaa "sairaalan takaoven kautta".
Vastaukset 5
Vanhimmat
Puhuppa mikko sitten kun oma tyttösi tulee 14v sulle sanomaan että kävi pikku vahinko. Siinä on sulle äitiyden ihanuutta parhaimmillaan.
tekstin muita osia, mutta totta on, että hyvin monet aborttiin päätyvät naiset ennen raskaaksi tuloaan eivät ole varsinaisesti hyväksyneet aborttia tai ovat pitäneet sitä moraalisesti arveluttavana. Myös minä. Saatuani tietää raskaudestani, ratkaisuni oli kuitenkin heti selvä. Olen jopa jälkeen päin ihmetellyt sitä syvältä itsestäni kumpuavaa tunnetta. Aborttini oli todella rankka ja surullinen kokemus, mutta katumusta en ole tuntenut. Voin nyt allekirjoittaa sen, ettei sitä kokemusta ja siihen johtavia tunnetiloja voi täysin ymmärtää ellei ole itse kokenut samaa.
Abortista on helppo vaahdota ja abortintekijöitä syyllistää -kunnes epätoivottu raskaus osuu omalle kohdalle.
Todella harmillista, mutta saatoin kyllä arvatakin, että tällaisia tilanteita kerta kaikkiaan tulee. Kun tulit raskaaksi, mitkä olivat syyt, että lapsen pitäminen olisi ollut liian hankalaa?
Kerroit itse, että päätöksesi oli omastakin mielestä rankka ja surullinen. Jos joku muu nainen nyt joutuu vastaavaan tilanteeseen, olisiko mielestäsi suotavaa, että abortti jäisi sittenkin teetättämättä?
Mutta Mikon tekstistä tuli sama mieleeni, kun sinullakin. Se jättää ottamatta huomioon, että vaikka ei ole mitään pelkoa huoraksi leimaamisesta tai muusta, silti ihminen saattaa päätyä aborttiin. Siis on ikää ja on vakaa parisuhde, ihmiset jopa ollessaan naimisissa teettävät abortteja. Silloin on kai kyse vain siitä, että sitä lasta ei haluta. Miten tälläisiä tuettaisiin pitämään lapsensa, jotta aborttien lukumäärää saatasiin laskettua?
Muutenkin on niin kaukaa haettua, että aikuisen ihmisen mielipide saataisiin tuosta vaan muuttumaan: Koko ikänsä tietyssä näkemyksessä elänyt isä, totta kai voi vain muuttaa mielipidettään ja antaa siunauksensa lapsensa aviottomalle lapselle. Niin, eihän se tarvitse muuta kuin vain sanoa sille isälle, että olet väärässä, kyllä se mielipiteensä muuttaa..?
Eli en ole sama ihminen, jolta kyselet, mutta tilanteeni oli siinä mielessä sama, että olen myös itse ollut aiemmin sitä mieltä, etten koskaan pystyisi aborttia tekemään. En niinkään ollut aborttioikeutta vastaan, vaan ajattelin, etten itse siihen pystyisi.
Mielipiteet kuitenkin vaihtuivat kun ikää ja elämänkokemusta tuli lisää. Havaitsin kai sen, ettei se lapsi välttämättä ilmoitakaan tulostaan vasta siinä vaiheessa, kun olisi jo vakaa parisuhde ja opiskelu- ja muut elämänkuviot kohdallaan.
Kyse ei siis ollut siitä, että pärjäisinkö vai enkö lapsen kanssa (yksin). Tiedän, että jos olisin lapsen päättänyt pitää, rahallisesti olisin varmasti jotenkin pärjännyt ja vanhempani ja muu lähipiiri olisivat auttaneet ja tukeneet tarvittaessa. Työt (ja ura) olisivat sotkeentuneet kyllä, mutta ne nyt joka tapauksessa joutuu jossain välissä sotkemaan, jos lapsia haluaa. Enemmän olikin kyse siitä, että haluanko "hankkia" lapsen yksin, kun en voi kaikkia niitä tilanteita jakaa jonkun kanssa. Siis onnellisia ja niitä vähemmänkin onnellisia tilanteita, joita lapsen kehittyessä tulee eteen. En halunnut. Tiesin jo ennen raskaaksi tuloakin, että jos ehkäisystä huolimatta tulisin raskaaksi, niin abortin tekisin. Päätös oli siten helppo ja vakaa. Kokemus (siis alkuraskauden ja keskeytyksen kokeminen) olivat rankkoja ja koskettaviakin, mutta en silti missään tapauksessa ole katunut tekoani. Se oli täysin oikea ratkaisu tässä tilanteessa. Siksi minun on myös helppo sanoa, että jos joku raskaana oleva nainen sanoo, ettei lasta halua, abortti on oikea ratkaisu. MUTTA jos nainen ei ole ratkaisustaan aivan varma, abortti kannattaa jättää tekemättä.