Juurta ja hedelmää

Sellainen tuli tässä eteeni, mitä se on että juurta ja hedelmää.
Luukas 8:4 alkaen on Jeesuksen opetus kuinka kylväjä kylvää Jumalan sanaa. Miten sille sitten käy, millaiseen maaperään tuo sanansiemen joutuu? Me ihmiset ollaan erilaisia maaperiä, kuinka me saatetaan itseämme muuttaa? Ei mitenkään, mutta Jumala joka kaiken kaikessa vaikuttaa sitten jo saattaakin muuttaa. Hän voi tehdä kuivista erämaista vesikeitaita, jossa tuo pieni sanan siemen saa hyvän maaperän kasvaakseen. Kaikessa on meidän huutojemme ja rukoustemme kohteena Jumala.

Kun sanan siemen ripsahtaa sinuun se alkaa kasvaa. Se alkaa kasvaa herätyksen tilassa olevassa ihmisessä. Tulee valtava mielenkiinto sen sanan puoleen tässä on tilanne kun pieni sanansiemen alkaa kasvattaa sinussa juurta alaspäin se alaspäin olet sinä. Sanansiemenen juuri on hyvin erikoinen, sanansiemenen juuri on puunjuuren tavoin syväjuurinen, eli se tunkeutuu syvälle maaperään ja alkaa täyttää omaa kohtaansa maassa. Kun juuri on vahva ja maa saa ravintoa, pieni sanan taimen alku kehittyy vartta ylöspäin kohti valoa, se kasvattaa ensimmäiset lehtensä ja ensimmäiset oksansa, oi onnekas olet sinä pieni taimi, sinä olet hyvässä maassa.

Jumalan puutarhassa on tuottoisia kylvöksiä. Pian uskovainen, joka on Jumalan hoivissa saanut vahvistua, saanut lukea sanaa ja se on kasvanut hänessä niin juurta alaspäin kuin varttakin ylöspäin, alkaa saada ensimmäisiä kukkia. Sana jota sinä luit virkoaa eloon ja sinä huomaat, että alat suunnata omaa elämääsi sen mukaan mitä Jumalan sanassa on. Sinun kysymyksen kukkasesi saavat hedelmöittyä ja alat muuttamaan omaa elämääsi sen mukaan kuin Jumalan sanassa sanotaan, ihana vaihe ja se tuntuu turvalliselle ja hyvälle. Olet taas lähentynyt Jumalaa ja Jumala on lähentynyt sinua.

Jumala on seurannut sinua ja haluaa antaa sinulle lisää. Hän haluaa täyttää sinua PyhälläHengellään ja antaa sinulle armolahjoja. Sinä tunnet sisäisessä maailmassasi tuon kypsän hedelmän painon sisälläsi ja sinä haluat alkaa toimia näiden armoitusten mukaan, jotka sinulle on annettu. Nyt sinä tuotit jo ensimmäisen hedelmän. Ja tiedätkö Jumalan maailmassa ei ole olemassa toisarvoisia hedelmiä on vain olemassa sitä parasta luokkaa. Sinä olet sitä parasta luokkaa, jatka ja kehity edelleen, sillä Jumala katsoo sinuun suopeasti ja teidän välillänne on rauhan ja luottamuksen suhde.
1391
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Pyha Henki iloitsee tasta kirjoituksesta!
Olen iloinen saadessani lukea totuutta rakkaudessa. Sellainen on Jeesus: Totuus ja Rakkaus!

Tsemppia sina Herran armosta kukkiva koynnos,
joka rukoilee paljon saa paljon, silla anova saa.

Kuinka paljon me anoisimmekaan, jos varmasti tietaisimme saavamme. Uskokaa saaneenne niin se on teidan!!! Pelastettua sielua kannattaa anoa! Rukous todella on voimallinen, kun se on harras.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tuttan kirjoitti:

Sellainen tuli tässä eteeni, mitä se on että juurta ja hedelmää.
Luukas 8:4 alkaen on Jeesuksen opetus kuinka kylväjä kylvää Jumalan sanaa. Miten sille sitten käy, millaiseen maaperään tuo sanansiemen joutuu? Me ihmiset ollaan erilaisia maaperiä, kuinka me saatetaan itseämme muuttaa? Ei mitenkään, mutta Jumala joka kaiken kaikessa vaikuttaa sitten jo saattaakin muuttaa. Hän voi tehdä kuivista erämaista vesikeitaita, jossa tuo pieni sanan siemen saa hyvän maaperän kasvaakseen. Kaikessa on meidän huutojemme ja rukoustemme kohteena Jumala.

Kun sanan siemen ripsahtaa sinuun se alkaa kasvaa. Se alkaa kasvaa herätyksen tilassa olevassa ihmisessä. Tulee valtava mielenkiinto sen sanan puoleen tässä on tilanne kun pieni sanansiemen alkaa kasvattaa sinussa juurta alaspäin se alaspäin olet sinä. Sanansiemenen juuri on hyvin erikoinen, sanansiemenen juuri on puunjuuren tavoin syväjuurinen, eli se tunkeutuu syvälle maaperään ja alkaa täyttää omaa kohtaansa maassa. Kun juuri on vahva ja maa saa ravintoa, pieni sanan taimen alku kehittyy vartta ylöspäin kohti valoa, se kasvattaa ensimmäiset lehtensä ja ensimmäiset oksansa, oi onnekas olet sinä pieni taimi, sinä olet hyvässä maassa.

Jumalan puutarhassa on tuottoisia kylvöksiä. Pian uskovainen, joka on Jumalan hoivissa saanut vahvistua, saanut lukea sanaa ja se on kasvanut hänessä niin juurta alaspäin kuin varttakin ylöspäin, alkaa saada ensimmäisiä kukkia. Sana jota sinä luit virkoaa eloon ja sinä huomaat, että alat suunnata omaa elämääsi sen mukaan mitä Jumalan sanassa on. Sinun kysymyksen kukkasesi saavat hedelmöittyä ja alat muuttamaan omaa elämääsi sen mukaan kuin Jumalan sanassa sanotaan, ihana vaihe ja se tuntuu turvalliselle ja hyvälle. Olet taas lähentynyt Jumalaa ja Jumala on lähentynyt sinua.

Jumala on seurannut sinua ja haluaa antaa sinulle lisää. Hän haluaa täyttää sinua PyhälläHengellään ja antaa sinulle armolahjoja. Sinä tunnet sisäisessä maailmassasi tuon kypsän hedelmän painon sisälläsi ja sinä haluat alkaa toimia näiden armoitusten mukaan, jotka sinulle on annettu. Nyt sinä tuotit jo ensimmäisen hedelmän. Ja tiedätkö Jumalan maailmassa ei ole olemassa toisarvoisia hedelmiä on vain olemassa sitä parasta luokkaa. Sinä olet sitä parasta luokkaa, jatka ja kehity edelleen, sillä Jumala katsoo sinuun suopeasti ja teidän välillänne on rauhan ja luottamuksen suhde.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu