Ennen uskoontuloani olin kerran mukana ryyppyremmissä, jossa sukeutui juttelu uskosta. Kristillistä uskoa tietysti vastustettiin ja oltiin muka viisaita. Eräs vakaumuksellinen kommunistiateisti yltyi puhumaan uskosta itseisarvona kuinka muka uskoa autuuttaa riippumatta uskon kohteesta. Pöydällä oli pullo ja ateisti jysäytti nyrkin pöytään julistaen, että on aivan sama jos uskoo vaikka tuohon viinapulloon kunhan uskoo johonkin! Hän oli mielestään kovin viisas.
Itse epäilin jo silloin tuollaista viisautta ja myöhemmin olen tullut huomaamaan karvaasti, että ns hedelmä on aivan eri riippuen uskon kohteesta. Viinapulloon uskovan elämä voi pahassa tapauksessa tuhoutua aivan totaalisesti jo ajallisesti saatikka sitten iankaikkisuuden osalta. Avioliitto ja lapset saa kärsiä ym ym..
Uskon kohteena Jeesus Kristus tuottaa myös oman laatuisensa hedelmän; raittiuden, hyvän avioliiton, iloiset lapset, naurun ja ilon ilman viinaa joka ei ole teeskentelyä. Näin tapahtuu vääjäämättä aina siellä missä syntyy terve evankeelinen usko Jeesukseen!

Vastaukset 3
Vanhimmat
kyllä usko Jeesukseen Kristukseen alkaa tuottaa hyvää hedelmää, kun vain pysymme Hänessä. kyllähän sitä varmaan monikin lähiomaisistani on ihmetellyt elämäni muuttumista. kun aikaisemmin sitä oli joka viikonloppu kapakissa ja alkoholi maistui niin, että usein oli muisti pois. mutta kun Jumala armostaan veti puoleensa ja sain tulla uskoon, niin alkoholi ja kapakat alkoi inhottaa, eikä ole sen jälkeen ollut mitään halua kumpaankaan.
olen huomannut myös, että olen muutenkin muuttunut ihmisenä. olen avoimempi, sosiaalisempi, rohkeampi esim. tutustumaan uusiin ihmisiin.
ja ilo, minkä Jeesus antaa, on jotain sellaista, mitä mikään maailmassa ei voi antaa.
Olen aatellut sellaistakin, että me uskovat saamme jotakin sellaista armosta ja lahjana Jeesuksessa mitä itseasiassa koko maailma tavoittelee rahan voimalla. Materialismin tarkoitus on kai tuottaa tyydytystä ja iloa ihmiselle, mutta kummallista kyllä niin ei käykään ainakaan pitempiaikaisesti ja usein kaikkein rikkaimmat ovat kaikkein onnettomampia ja tyhjiä ihmisiä.
Kun me kristittyinä saamme evankeliumin kautta kokea puhdasta iloa, (Vanhurskaus, rauha, ilo=Jumalan valtakunta sisällisesti meissä) olemme saaneet sitä mitä ei rahalla saa vaikka sitä olisi kuinka paljon. Olemme maailman rikkaimmat ihmiset vaikka materiaalisesti olisimme maaiman köyhimpiä.
Oli hyvä kirjoitus. Kiitos ystävä.