Jumalaa ei ole

Jumalaa ei ole. Eikä myöskään Jeesusta. Ei ole mitään historiallista evidenssiä, että ko jäppistä on ollut koskaan. On aivan naurettavaa että meitä Suomalaisia pakotetaan uskomaan ko hölynpölyyn.

Kirkko on sairaan pakkomielteinen ja kun katsoo historiaa, niin huh millainen julma laitos se on ja on ollut.. Kirkon nimissä on tapettu miljoonia ihmisiä ja tuhottu luonnonkansoja aivan törkeästi ja sitä tehdään yhä valitettavasti. Se siitä itsekkäästä rakastavasta kultista. Vatikaani tärisee huolissaan, koska nykyajan valistunut ihminen ei "osta" ko satua enään..

Raamattu on kirjoitettu historian saatossa niin monta kertaa uusiksi, että koko tarina on jo menettänyt merkityksensä.

En voi kuin sääliä ihmisiä jotka uskovat moiseen höperöön satuun.

Jokainen saa toki uskoa vaikka puun alla asuvaan tonttuun, mutta tuo kristinusko-höyry saa ihmisen pään sekaisin. Todella.

Kannattaa matkustella maailmalla ja tutustua erilaisiin kulttuureihin. Se avartaa maailman kuvaa. Suosittelen.

Miten voi olla mahdollista että n 2000 v wanha Arabien kansansatu hallitsee maailmaamme täällä Pohjolassa. Perunakin tuli Suomeen vasta n 1700 luvulla Inkooseen ja tuo hiton hölynpöly jo aikaisemmin. Kalevala on mielestäni ihan yhtä hieno taria ja vielä Pohjolasta ja aidosti kotimainen...

Jokainen saa puolestani uskoa vaikka kuu-ukkoihin jos se antaa voimaa elämään:)
7237
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

"Ei ole Jumalaa"

Ps 14:1

Äänestä
  • "Jumalaton sanoo ylvästellen: Jumalaa ei ole! -siinä kaikki heidän ajatuksensa" (Ps. 10:4).

    Se on surullinen elämän olotila. Se johtaa luulevaisuuteen "en minä ikinä horju" (10:6) ja pilkkopimeään "kiroukseen, petokseen ja sortoon" (10:7).

    Herran pelko on viisauden alku ja kurin kuuleminen on elämäksi.

    Äänestä

Mitäpä sitten vaahtoat, jos kerran samaan henkeen toteat että sinunkin
"luvallasi" saa uskoa ="LUPA USKOA", mihin itse haluaa. Sekin pitää paikkansa,
että ko. oppia on paljon käytetty väärin ottamalla se verhoamaan milloin
minkäkinlaisia ihmisten OMIA valta- tai etuisuus pyrkimyksiä, mutta
ihmisten tekemistä virheistä, kuten yleensäkään ihmisten tekemisistä
EI VOI JUMALAA SYYTTÄÄ.

Et voi tuomita jotain uskontoa, kirkkoa tai seurakuntaa
sen perusteella mitä sen joku tai jotkut jäsenet tekevät,
ellei se ole ko. uskonnon tai kirkon "virallisen" kannan, -opin
tai -suuntauksen mukaista. Etkä toisaalta voi oikopäätä tuomita
yksittäistä jäsentä sen perusteella mitä julistaa se missä hän on
vain jäsenenä, mahdollisesti ollen kuitenkin sivussa jostain
kyseenalaisesta tietystä toiminnasta.

Maallisessa mielessä laittomuuksista tuomitaan maallisten
lakien ja oikeuskäytäntöjen mukaan.
Jumalan tuomioitten vuoro ihmisten tekemisistä
ja tekemättä jättämisistä tulee sitten aikanaan.

Arvostella tietenkin saa ja rakentava kritiikki olisikin tervetullutta.
Mutta sitä ei ole nämä "hellarit on hulluja, sekopäitä, höynäytettyjä"...jne.
Itsepä olen ainakin höynähtämiseni täysin omasta tahdostani valinnut,
vaikkakin harkinta-aika olisi saanut jäädä paljon lyhyemmäksi; -jälki viisautta.

Äänestä

tuolleen elävästä Jumalasta ja Jumalan sanasta pöliset, kun kuitenkin viimeisessä lauseessasi sanot, että jokainen saa uskoa mihin haluaa?

Ajattele, jos ihminen nousisi pitkän kannon päähän, katselisi sieltä kauas, tulisi sitten alas ja kertoisi toisille ihmisille: En nähnyt Afrikkaa, Afrikkaa ei siis ole olemassa..

Äänestä

>>Jumalaa ei ole. Eikä myöskään Jeesusta. Ei ole mitään historiallista evidenssiä, että ko jäppistä on ollut koskaan. On aivan naurettavaa että meitä Suomalaisia pakotetaan uskomaan ko hölynpölyyn.>Kannattaa matkustella maailmalla ja tutustua erilaisiin kulttuureihin. Se avartaa maailman kuvaa. Suosittelen.

Äänestä

En tiedä mihin uskoa, en ainakaan sellaisenaan niele kaikkea soopaa mitä Jumalan nimissä tuputetaan.
Ei ole meidän päätettävissä onko Jumala vai ei.

Äänestä
  • aivan ns. 'yhellä syömisellä' kaikkea usko, mitä Jumalan nimissä 'tuputetaan' muka Jumalan viestinä, vaikka olenkin uskontiellä. Herra Itse kehoittaa koettelemaan kaikki ja pitämään sen, mikä hyvä on ja karttamaan kaikenkaltaista pahaa..

    Uskonasia on kyllä meidän itsemme valinta ja päätös. Uskonasiassa uskotaan senkummemin järkeilemättä, että Jumala on ja ottaa vastaan. Ei siihen tarvita sen kummoisempaa rituaalia..

    Eikä kukaan voi toisen puolesta sitä pelastusta Jeesuksen nimessä ottaa vastaan, jemmata pers'taskuun ja ikäänkuin antaa sen sitten toiselle niinkuin jonkin tavaran..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ateisti kirjoitti:

Jumalaa ei ole. Eikä myöskään Jeesusta. Ei ole mitään historiallista evidenssiä, että ko jäppistä on ollut koskaan. On aivan naurettavaa että meitä Suomalaisia pakotetaan uskomaan ko hölynpölyyn.

Kirkko on sairaan pakkomielteinen ja kun katsoo historiaa, niin huh millainen julma laitos se on ja on ollut.. Kirkon nimissä on tapettu miljoonia ihmisiä ja tuhottu luonnonkansoja aivan törkeästi ja sitä tehdään yhä valitettavasti. Se siitä itsekkäästä rakastavasta kultista. Vatikaani tärisee huolissaan, koska nykyajan valistunut ihminen ei "osta" ko satua enään..

Raamattu on kirjoitettu historian saatossa niin monta kertaa uusiksi, että koko tarina on jo menettänyt merkityksensä.

En voi kuin sääliä ihmisiä jotka uskovat moiseen höperöön satuun.

Jokainen saa toki uskoa vaikka puun alla asuvaan tonttuun, mutta tuo kristinusko-höyry saa ihmisen pään sekaisin. Todella.

Kannattaa matkustella maailmalla ja tutustua erilaisiin kulttuureihin. Se avartaa maailman kuvaa. Suosittelen.

Miten voi olla mahdollista että n 2000 v wanha Arabien kansansatu hallitsee maailmaamme täällä Pohjolassa. Perunakin tuli Suomeen vasta n 1700 luvulla Inkooseen ja tuo hiton hölynpöly jo aikaisemmin. Kalevala on mielestäni ihan yhtä hieno taria ja vielä Pohjolasta ja aidosti kotimainen...

Jokainen saa puolestani uskoa vaikka kuu-ukkoihin jos se antaa voimaa elämään:)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu