Mistä normit?

Selailin joitakin kirjoituksia tiistain Jumala-keskustelun johdosta. Näin sen ohjelman vasta myöhemmin, enkä aio sen enempää puuttua siihen.

Näistä kirjoituksista pisti silmään se kritiikki, minkä se nuori pari sai esiintymisestään. En aio sitäkään kommentoida. Oleellista oli, että he olivat löytäneet jotakin arvokasta, mikä oli radikaalisti muuttanut heidän elämänsä. Ilmeisesti tämä elämää muuttava voima puuttuu näiltä kriitikoilta. Kuitenkin jokaisella on oikeus tuoda esille mielipiteensä.

Sen sijaan haluan tuoda esille, miksi uskovaisia haukutaan milloin miksikin, ovat tyhmiä, aivopestyjä, harhautettuja jne. Jos joku haukkuu uskovaisia tällä tavalla, tarkoittaa tämä, että kyseisellä henkilöllä on kaikki se tieto ja absoluuttiset normit, joilla voi toimia tuomarina. Mistä on tullut nämä ehdottomat normit? Onko se vain henkilökohtainen mielipide huomioimatta, että toiset voivat olla eri mieltä? Onko se muilta ihmisiltä kritiikittömästi saadut käsitykset? Jos on jokin normi, on myös oltava norminantaja. Kuka tämä norminantaja on?

Otan tästä joitakin otteita linkistä: http://www.nic.fi/~jlindell/katsomukset.htm

”I. Länsimaisen naturalismin seuraamukset
Naturalismi lähtee persoonattomasta alkuperästä, jota kuvataan aineellisin termein. Se yrittää selittää persoonallisia piirteitä persoonattomista lähtien. Mikä on sitten loogiset seuraamukset ihmiselle tällaisesta alkuperäajattelusta?
1 Ihmisen persoonallisuutta ei voida selittää. Naturalismi tarkoittaa itse asiassa, että persoonallinen on pohjimmiltaan sama kuin persoonaton. Tästä seuraa, että ihmisen kokemus itsestään persoonana on varsin käsittämätön.
2 Ihmisen arvoa ei voida motivoida. Ihmisellä ei voi olla ainutlaatuinen arvo.
3 Ihmisen vapautta ei voi motivoida. Energia ja materia eivät voi valita, ne vain ovat. Newtonin järjestelmän mukaan kaikki luonnossa on ennalta määrätty. Kvanttifysiikassa avautuu mahdollisuus, että on myös sattuma, mutta tämä ei ole sama kuin vapaus. Vapaus on tietoisen ja vastuullisen valinnan mahdollisuus.
4 Moraalia ei voi motivoida. Luonto on ei-moraalinen ja hyvän ja pahan keskustelun suhteen täysin välipitämätön. Moraali on ihmisen satunnainen rakennelma. Koska moraali ei pohjaudu alkuperään, ei moraalin pätemiseen löydy todellista pohjaa. Mutta moraaliin on tarpeen kiintopiste. Kuitenkaan yksittäinen ihminen, demokraattinen enemmistö tai poliittinen valtaeliitti eivät voi olla tällainen kiintopiste. Sen takia moraalista tulee jotain suhteellista.
Ei myöskään evoluutioajatus voi olla moraalin pohjaa. Mahdollisesti voidaan selittää, että selviytymisen taistelussa on osoittautunut eduksi toimia ryhmässä ja siihen tarvitaan tiettyjä sääntöjä. Mutta tämä selitys ei anna pohjaa moraalin pätemiseen. Ehkä voitaisiin perustella moraalia periaatteen pohjalta, ett kaikki, mikä edistää elämää, on hyvä. Mutta naturalismi ei voi motivoida, miksi elämä olisi parempi kuin ”ei-elämä”. Tämä elämänkatsomus ei voi motivoida arvoja: Kaikki on energia ja materia, mutta kuitenkin oli Etelä-Afrikan apartheid moraalisesti väärin. Kaikki on energia ja materia ja kuitenkin on inhimillisiä oikeuksia, joita ei saa loukata.
Naturalismin varsinainen päätelmä on tarkoituksettomuus. Älyllisesti on naturalismi itsensä hajottava teoria, joka jopa tekee ihmisen ajattelemisen tarkoituksettomaksi. Olemassaolon suhteen ei ole tarkoitusta ilman Jumalaa. ”

” III. Raamatullisen jumalauskon seuraamuksia
Raamatullinen jumalanusko antaa radikaalisesti toisenlaisen kuvan alkuperästämme. Mikä on aina ollut ja aina tulee olemaan, on todellinen ja elävä persoona(llisuus) – MINÄ OLEN. Itsetunto, ajatus, rakkaus, luovuus, tahto, vapaus ja hyvyys löytävät hänessä ikuisen lähteensä. Mitä tällainen alkuperä merkitsee ihmiselle?
1 Ihmisen persoonallisuuden perusta. Ihminen on luotu Jumalan kuvaksi. Tämä antaa hyvän perustan ihmisen itsetuntoon, käsitykseen itsestään.
2 Ihmisen arvon perusta. Raamatullisen jumalauskon pohjalta on jokainen osa maailmankaikkeudesta Jumalan luoma ja sen takia arvokas ja tärkeä siinä omassa yhteydessään. Mutta vain ihminen on luotu Jumalan kuvaksi ja tämä erottaa hänet muusta luomakunnasta. Tästä määrittelystä Jumalan kuvana lähtien, ei aikaansaannoksista tai tehtävästä, ihmisellä on absoluuttinen ja loukkaamaton arvo. Ei ole sattuma, että taistelu ihmisarvon puolesta on alkanut kerran kristitystä Euroopasta. Juuret lähtevät raamatullisesta jumalanuskosta. Koska persoonallisuus on kaiken alkuperä, on perusteltua puhua ihmisestä persoonana ja arvokkaana sellaisena.
3 Ihmisen vapauden perusta. Jumala, joka mm. on vapaus, on antanut ihmiselle vapauden lahjan. Ihminen ei ole vain kemiallinen prosessi tai ohjelmoitu kone, vaan persoona, joka on vastuullinen Jumalan edessä.
4 Moraalin perusta. Jumala on hyvä ja sen takia on perimmäinen ja absoluuttinen normi, joka on jokaisen tilanteen yläpuolella ja jonka pohjalta jokainen tilanne on arvioitavissa. On olemassa moraalin perusta, koska hyvyys pohjautuu siihen, mikä aina on ollut.
Todellisessa elämässä ei kukaan ihminen voi elää, ellei persoonallinen Jumala olisi. Elämisemme kautta vahvistamme jatkuvasti lukuisia totuuksia, jotka ovat päteviä vain, jos Jumala on. Ihminen on itse asiassa tällä tavalla elävä todistus siitä, että totuus on persoonallisessa alkuperässämme.
Esim. moraalikysymyksen kohdalla voi asettaa seuraavat loogiset teesit:
Vain jos Jumala on, on absoluuttinen moraali olemassa.
Absoluuttista moraalia löytyy.
Päätelmä: Jumala on olemassa.
Tämän päätelmän kieltäminen vaatii, että täytyy kieltää edelliset kohdat. Loogiselta näkökulmalta ei voi kieltää ensimmäistä kohtaa. Myös ateistiset filosofit tunnustavat tämän seikan. He yleensä kieltävät toisen kohdan. Tämä kohta ei ole loogisesti tarpeellinen. Mutta se on olemassaolomme kannalta välttämätön. Todellisessa elämässä ei kukaan voi vakavasti väittää, että esim. lapselle kohdistetun väkivallan tai raiskauksen tuomitseminen olisi vain eräänlainen sosiaalinen sopimus. Väite, että on absoluuttinen moraali, on käytännössä välttämätön. Siksi on päätelmä, että Jumala on olemassa.”

Linkistä voi lukea enemmän tällaisista pohdinnoista eri asioista. Tähän varmasti tulee monenlaisia vastaväitteitä ja kysymyksiä. Näihin löytyy vastaukseni (toiselta forumilta), joten pyydän eri mieltä oleville ensiksi tutustumaan niihin. Kaikille suosittelen: AJATTELE ja MIETI!
15781
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Kysyt: "..miksi uskovaisia haukutaan milloin miksikin, ovat tyhmiä, aivopestyjä, harhautettuja jne." ja sitten liität linkin eräälle sivulle, joka on....no tehköön jokainen oman päätelmänsä.

>>Esim. moraalikysymyksen kohdalla voi asettaa seuraavat loogiset teesit:
Vain jos Jumala on, on absoluuttinen moraali olemassa.
Absoluuttista moraalia löytyy.
Päätelmä: Jumala on olemassa.

Äänestä
  • Huhhuh:

    "Esim. moraalikysymyksen kohdalla voi asettaa seuraavat loogiset teesit:
    Vain jos Jumala on, on absoluuttinen moraali olemassa.
    Absoluuttista moraalia löytyy.
    Päätelmä: Jumala on olemassa."

    'Loogiset teesit'... Auts, moni loogikko kääntyy haudassaan ja elävät sängyssään. Pitäisi todellakin vähän katsoa miten tuota sanaa käytää.

    Äänestä

  • Rausku kirjoitti:

    Huhhuh:

    että hihhuli olettaa mahdollisen jumalan olevan "hyvä", siis noudattavan uskiksen omia pelisääntöjä.

    Ilmeisesti ihminen, jopa tämä Jari, luo jumalastaan tarkoituksenmukaisen.

    Äänestä

Kehnoa, kenhoa, vaikka pitkän selityksen tarvitsitkin.

Moni oppimaton muslimi kauhistuu, kun sanon olevani ateisti. Hänelle se tarkoittaa, että olen ehdottomasti myös murhaaja, raiskaaja, tuhopolttaja, lapsiin ja eläimiin sekaantuja, kiero ja paha ihminen, jolla ei ole moraalia ja joka ei tunnusta mitään lakia ja siksi ei noudata niitä. Ateisti voi tappaa vastaantulijan ihan vain huvikseen, koska hänellä ei ole uskontoa, joka sanoisi ettei niin saa tehdä, eikä jumalaa, jonka rankaisun pelossa hän pitäytyisi tekemästä kauheuksiaan.

Siksi muslimi mielellään vaikka iskee ateistia puukolla - itsepuolustukseksi - ennen kuin tuo syntinen ehtii tehdä sen ensin...

Kyllä ateistillakin voi olla moraali. Hänen ei edes tarvitse mennä jumala(ttare)n selän taakse piiloon omaa vastuutaan tekemisistään.

Itse arvostan YK:n ihmisoikeuksien julistusta. Ihmisten tekemä asiakirjahan se on, eikä kukaan väitä sen taivaasta laskeutuneen. Silti se on oikein kunnioitettava sellainen.

Toinen asia on se, peilaako myös YK:n ihmisoikeuksien julistus arvoja, jotka löytyvät myös Jeesuksen vuorisaarnasta. Olivathan YK:n perustajamaat aika pitkälle maita, joissa kristinusko on pitkään muokannut oikeuskäsityksiä.

Muuten juttusi oli kehäpäätelmää: Jumala on hyvä, joten hän tuo hyvää, josta seuraa että Jumala on hyvä ja Jumala on olemassa. Kill me if I understood.

Äänestä
  • "Kyllä ateistillakin voi olla moraali."

    Olen samaa mieltä. Ateisti voi elää täysin kunniallista elämää tässä yhteiskunnassa.
    Mutta hän elää sitten mielestäni ristiriidassa sen olettamuksen kanssa, ettei ole persoonallinen alkuperä (Jumala). Tämä kyllä selviää kirjoituksestani. Toki hän voi hyvin mukautua yhteiskunnan sääntöjen mukaan. Mutta miltä pohjalta nämä säännöt on alun perin saatu?

    Kaikille tähänastisille vastaajille (ja muille) annan kehotuksen paremmin lukemaan kirjoituksiani siinä linkissä.
    Monille toki voi olla vaikeuksia ymmärtää kirjoituksiani, koska ennakkoluulot ja väärinkäsitykset estävät. Mutta avoimella mielellä ehkä tulee uusia oivalluksia.

    Äänestä

  • jlin kirjoitti:

    "Kyllä ateistillakin voi olla moraali."

    tunkee näille palstoille ihan riittävästi, kiitos myös sinun, Jari.

    Kukaan ei lue niitä viestejä, ainakaan kokonaan.

    Ymmärrän että olet luonut itsellesi fetissin kaltaisen uskonnon, jonka tärkeimpiä riittejä on tuon totena pitämäsi paskan spämmääminen mahdollisimman moneen paikkaan.

    Saat siitä voimakkaan seksuaalisen kaltaista tyydytystä ja varmuuden että sinä "pelastut".

    Kuuppasi on sekaisin mutta uskosi ansioista saattaa olla että olet "pelastunut" vielä kovemmalta kohtalolta, vaikkei nykyinenkään kovin häävi ole.

    Kosi sitä kaimaasi, toista Jaria, perustakaa oma lahkonne vaikka Färsaarille.

    Äänestä

jotka kieltävät massapostituksesi sekä asiattomat mainoslinkit.

Äänestä

Kyllä, omaa moraaliaan on helppo perustella sillä että se on lähtöisin suoraan joltain jumalalta. Muiden on siis täysin turha tulla arvostelemaan sitä.

Kuvailemasi (tai siis linkin kautta hakemasi) ensimmäinen moraalinen rakenne oli kyllä ateistinen, mutta myös täysin materialistinen, antihumanistinen ja epäeettinen.

En minäkään pidä varmana, että kaikella elämällä olisi arvo sinänsä, että ensimmäiset bakteeritkin olisivat jotain pyhää. (Silloin Marsin jäätynyttä elämää pitäsi surra pitkään ja hartaasti.) MUTTA koska olemme kehittyneet siihen pisteeseen että olemme osittain vapaita eläimellisistä vaistoista, osaamme arvostaa elämää myös eettisesti. Se tekee ihmiselämästä inhimillistä, samaan aikaan tuskaisaa mutta kaunista.

Siispä elämän, tunteen ja vapauden kunnioitus on yksinkertaisesti luonnollista. Eläimet suojelevat toisiaan eivätkä huvikseen tuhoa elämää, ainoastaan sen verran kuin lajin säilyminen edellyttää. Mielestäni ilmaa saastuttava teollisuuspomo joka lukee joka ilta rukouksen vapahtajalleen, ei ole moraalisesti yhtään ylempänä kuin hiiriyhdyskuntaa terrorisoiva kissa. Ei toki alempanakaan, hänellä vain on suurempi vastuu - ja paremmat selitykset teoilleen (talous, politiikka, uskonto, työnteko yms).

Arvot ovat vain selittelyä, niitä ei abstrakteina totuuksia ole olemassa. Arvot punnitaan ja luodaan koko ajan uudestaan, ihmisen ja maailman kohtaamisessa. Teot ratkaisevat, ei jumalten nimet joiden alla niitä tehdään.

Äänestä

"Jos on jokin normi, on myös oltava norminantaja. Kuka tämä norminantaja on?"

Miten niin? Annat ymmärtää, että on olemassa yksi taho, joka määrittelee normin. Entäpä, jos normi on vain jotain, mikä voidaan havaita eri aikoina keskiarvona yli kaikkien mielipiteiden. Jokainen yksilö määrittelee normia omalla tavallaan ja se, mikä on yhteiskunnan kunkinhetkinen normi, on vain tilastollisesti havaittava suure.

Ajatus absoluuttisesta normista on väärä tai sitten uskon kautta uskoo siihen täysin. Tuota mielipide-eroa ei voi sovittaa. Ne, jotka ovat asioista toista mieltä nähdään aina typerinä lapsina, jotka ovat sokeita maailmalle.

Siis olihan se Jumala-illan nuorten juttu juuri sitä aivan tautista paatosta. Se mikä siinä on rasittavaa, on juuri se emotionaalinen masturbointi, mitä nuokin harrastivat. Minuahan ei haittaa, jos omillaan moista harjoittavat, mutta jos sitä koettavat myydä niin pistän sitten omaa maailmankatsomustani samalla mitalla takaisin.

Jos tulevaisuuteen haluat vilkaista niin luepas Warren Ellisin Transmetropolitan. Tuossa on sarjiksesta yksi kappale ihan ilmaiseksi netissä:

http://community.livejournal.com/fullscans_daily/11529.html

Enjoy! :P

Äänestä

"Jos joku haukkuu uskovaisia tällä tavalla, tarkoittaa tämä, että kyseisellä henkilöllä on kaikki se tieto ja absoluuttiset normit, joilla voi toimia tuomarina. Mistä on tullut nämä ehdottomat normit?"

Hoh, kaikki jotka haukkuivat Hitleriä, heillä on kaikki se tieto ja absoluuttiset normit, joilla voi toimia tuomarina. Mistä on tullut nämä ehdottomat normit?

Äänestä
  • Hiiten koko normit ja miettikää itse.

    Äänestä

Jos hieman miettisit, niin huomaisit, että et ole vain lakannut syömästä Jeesuksen suusta vaan myös kääntänyt hänelle selkäsi. Luet kirjaasi ylösalaisin ja jätät raamatun alkuosien varoituksetkin lukematta. Tiedon puun hedelmät ovat herkullisia mutta niin petollisia. Yrität määritellä normia lähtemällä sanoista ja muista määritelmistä liikkeelle sen sijaan, että antaisit maailman löytää norminsa niin kuin se luonnollisestikin tapahtuu. Se, että näet hyvää ja pahaa kaikkialla, alun ja lopun, elämän ja kuoleman, ne ovat vain sinun omia hallusinaatioitasi.

"Näistä kirjoituksista pisti silmään se kritiikki, minkä se nuori pari sai esiintymisestään. En aio sitäkään kommentoida. Oleellista oli, että he olivat löytäneet jotakin arvokasta, mikä oli radikaalisti muuttanut heidän elämänsä."

Onhan se ikävää, kun hekin ovat selkeästi lukeneet sitä kirjaansa ylösalaisin koko elämänsä. On rasittavaa katsoa ihmisä, jotka päihtyneenä hurmoksestaan jättävät järjen ja vain mässäilevät saastuneen puun hedelmillä. :)

Kun sen sitten heille osoittaa niin itse helvetti pääsee irti, kun niillä loppuu huumorintaju:

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000012&posting=22000000012106592#22000000012106592

Äänestä

(sinulle) eivät tee naturalismia tyhjäksi, eikä (sinulle)mieluista seuraamukset tee kristinuskoa todeksi. Olen kuullut lukemattomia kertoja sen, että Jumalan on pakko olla olemassa, koska muuten tässä maailmassa ei ole oikeudenmukaisuutta.
Minä näen tässä virheen, näetkö sinä?
Naturalismi on lyhykäisyydessään sitä, että maailman selityksissä pitäydytään siinä, mitä maailmasta ylipäätään tiedetään, ja tällä hetkellä vain vaikuttaa siltä, että mielikuvaolento Jumala ei saa olemassaololleen tukea siitä, mitä maailmasta nykyään tiedetään.

Äänestä

Kiitos tähänastisille kirjoittajille!

Kaikille vastaajille(ja muillekin) annan kehotuksen paremmin lukemaan kirjoituksiani siinä linkissä.
Monille toki voi olla vaikeuksia ymmärtää kirjoituksiani, koska ennakkoluulot ja väärinkäsitykset usein estävät. Mutta avoimella mielellä ehkä tulee uusia oivalluksia. Samalla testataan suvaitsevaisuutta toisia kohtaan. Olen havainnut, että siinä joskus on puutteita.

Kuten olen havainnut, monet ovat eksynyt elämänkatsomusten viidakossa.

Itse olen kiteyttänyt omia pohdintoja kauan sitten:
"Käytännön elämässäkin (omassa elämässämme, yhteiskunnassa, elinkeinoelämässä, jne.) joudumme tekemään valintoja eri vaihtoehtojen välillä, vaikka meillä ei ole täydellisiä tietoja kaikista niihin liittyvistä asioista, jotka ehkä jopa tuntuvat ristiriitaisilta. Silloin teemme valinnan sen perusteella, mikä vaihtoehto KOKONAISUUDEN kannalta näyttää parhaimmilta. Näin olen aikoinaan tehnyt uskon asioissa lukuisten osatekijöiden pohjalta, enkä ole myöhemmin tarvinnut katua. Totesin, että vaikka minulla ei ole vastausta kaikkiin kysymyksiin, niin huomioiden kaikki ne lukuisat osatekijät, joita silloin pohdin, usko Jumalaan, Hänen Sanaansa ja pelastussuunnitelmaansa evankeliumin ilmoituksen kautta on sittenkin kaikkein järkevin vaihtoehto.
Tämä huolimatta siitä, ettei elävä pelastava usko ole suinkaan älyllisen toiminnan tuote, se on Jumalan tarjoama ja antama lahja. Saamme nöyrinä ottaa sen kiitollisena vastaan. Näin se vaan on, vaikka sitä ei kukaan voi sanallisesti tarkkaan selittää. On vähän sama juttu kuin meidän fyysisen elämän suhteen. Jos elämäni edellytys olisi, että ymmärtäisin kaikki ruumiini toiminnot, joutuisin toteamaan, ettei minulla ole tietoa eikä uskoa siihen. Mutta todellisuudessa minä vaan elän ja nautin siitä, vaikka en voi toiselle selittää, mitä elämä itse asiassa on. Samoin on hengellinen elämä eli yhteys Jumalan kanssa. Se myös sittenkin toimii, kun turvaudumme Jeesuksen sovitustyöhön, jota tuskinpa kukaan täysin ymmärtää.
Niistä sen ajan pohdinnoista ja kokemuksista on ollut suurta hyötyä jatkuvasti.
(http://www.nic.fi/~jlindell/miksikristusko.htm / 5.7)

Äänestä
  • ketään ei vilpittömästi kiinnosta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

jlin kirjoitti:

Selailin joitakin kirjoituksia tiistain Jumala-keskustelun johdosta. Näin sen ohjelman vasta myöhemmin, enkä aio sen enempää puuttua siihen.

Näistä kirjoituksista pisti silmään se kritiikki, minkä se nuori pari sai esiintymisestään. En aio sitäkään kommentoida. Oleellista oli, että he olivat löytäneet jotakin arvokasta, mikä oli radikaalisti muuttanut heidän elämänsä. Ilmeisesti tämä elämää muuttava voima puuttuu näiltä kriitikoilta. Kuitenkin jokaisella on oikeus tuoda esille mielipiteensä.

Sen sijaan haluan tuoda esille, miksi uskovaisia haukutaan milloin miksikin, ovat tyhmiä, aivopestyjä, harhautettuja jne. Jos joku haukkuu uskovaisia tällä tavalla, tarkoittaa tämä, että kyseisellä henkilöllä on kaikki se tieto ja absoluuttiset normit, joilla voi toimia tuomarina. Mistä on tullut nämä ehdottomat normit? Onko se vain henkilökohtainen mielipide huomioimatta, että toiset voivat olla eri mieltä? Onko se muilta ihmisiltä kritiikittömästi saadut käsitykset? Jos on jokin normi, on myös oltava norminantaja. Kuka tämä norminantaja on?

Otan tästä joitakin otteita linkistä: http://www.nic.fi/~jlindell/katsomukset.htm

”I. Länsimaisen naturalismin seuraamukset
Naturalismi lähtee persoonattomasta alkuperästä, jota kuvataan aineellisin termein. Se yrittää selittää persoonallisia piirteitä persoonattomista lähtien. Mikä on sitten loogiset seuraamukset ihmiselle tällaisesta alkuperäajattelusta?
1 Ihmisen persoonallisuutta ei voida selittää. Naturalismi tarkoittaa itse asiassa, että persoonallinen on pohjimmiltaan sama kuin persoonaton. Tästä seuraa, että ihmisen kokemus itsestään persoonana on varsin käsittämätön.
2 Ihmisen arvoa ei voida motivoida. Ihmisellä ei voi olla ainutlaatuinen arvo.
3 Ihmisen vapautta ei voi motivoida. Energia ja materia eivät voi valita, ne vain ovat. Newtonin järjestelmän mukaan kaikki luonnossa on ennalta määrätty. Kvanttifysiikassa avautuu mahdollisuus, että on myös sattuma, mutta tämä ei ole sama kuin vapaus. Vapaus on tietoisen ja vastuullisen valinnan mahdollisuus.
4 Moraalia ei voi motivoida. Luonto on ei-moraalinen ja hyvän ja pahan keskustelun suhteen täysin välipitämätön. Moraali on ihmisen satunnainen rakennelma. Koska moraali ei pohjaudu alkuperään, ei moraalin pätemiseen löydy todellista pohjaa. Mutta moraaliin on tarpeen kiintopiste. Kuitenkaan yksittäinen ihminen, demokraattinen enemmistö tai poliittinen valtaeliitti eivät voi olla tällainen kiintopiste. Sen takia moraalista tulee jotain suhteellista.
Ei myöskään evoluutioajatus voi olla moraalin pohjaa. Mahdollisesti voidaan selittää, että selviytymisen taistelussa on osoittautunut eduksi toimia ryhmässä ja siihen tarvitaan tiettyjä sääntöjä. Mutta tämä selitys ei anna pohjaa moraalin pätemiseen. Ehkä voitaisiin perustella moraalia periaatteen pohjalta, ett kaikki, mikä edistää elämää, on hyvä. Mutta naturalismi ei voi motivoida, miksi elämä olisi parempi kuin ”ei-elämä”. Tämä elämänkatsomus ei voi motivoida arvoja: Kaikki on energia ja materia, mutta kuitenkin oli Etelä-Afrikan apartheid moraalisesti väärin. Kaikki on energia ja materia ja kuitenkin on inhimillisiä oikeuksia, joita ei saa loukata.
Naturalismin varsinainen päätelmä on tarkoituksettomuus. Älyllisesti on naturalismi itsensä hajottava teoria, joka jopa tekee ihmisen ajattelemisen tarkoituksettomaksi. Olemassaolon suhteen ei ole tarkoitusta ilman Jumalaa. ”

” III. Raamatullisen jumalauskon seuraamuksia
Raamatullinen jumalanusko antaa radikaalisesti toisenlaisen kuvan alkuperästämme. Mikä on aina ollut ja aina tulee olemaan, on todellinen ja elävä persoona(llisuus) – MINÄ OLEN. Itsetunto, ajatus, rakkaus, luovuus, tahto, vapaus ja hyvyys löytävät hänessä ikuisen lähteensä. Mitä tällainen alkuperä merkitsee ihmiselle?
1 Ihmisen persoonallisuuden perusta. Ihminen on luotu Jumalan kuvaksi. Tämä antaa hyvän perustan ihmisen itsetuntoon, käsitykseen itsestään.
2 Ihmisen arvon perusta. Raamatullisen jumalauskon pohjalta on jokainen osa maailmankaikkeudesta Jumalan luoma ja sen takia arvokas ja tärkeä siinä omassa yhteydessään. Mutta vain ihminen on luotu Jumalan kuvaksi ja tämä erottaa hänet muusta luomakunnasta. Tästä määrittelystä Jumalan kuvana lähtien, ei aikaansaannoksista tai tehtävästä, ihmisellä on absoluuttinen ja loukkaamaton arvo. Ei ole sattuma, että taistelu ihmisarvon puolesta on alkanut kerran kristitystä Euroopasta. Juuret lähtevät raamatullisesta jumalanuskosta. Koska persoonallisuus on kaiken alkuperä, on perusteltua puhua ihmisestä persoonana ja arvokkaana sellaisena.
3 Ihmisen vapauden perusta. Jumala, joka mm. on vapaus, on antanut ihmiselle vapauden lahjan. Ihminen ei ole vain kemiallinen prosessi tai ohjelmoitu kone, vaan persoona, joka on vastuullinen Jumalan edessä.
4 Moraalin perusta. Jumala on hyvä ja sen takia on perimmäinen ja absoluuttinen normi, joka on jokaisen tilanteen yläpuolella ja jonka pohjalta jokainen tilanne on arvioitavissa. On olemassa moraalin perusta, koska hyvyys pohjautuu siihen, mikä aina on ollut.
Todellisessa elämässä ei kukaan ihminen voi elää, ellei persoonallinen Jumala olisi. Elämisemme kautta vahvistamme jatkuvasti lukuisia totuuksia, jotka ovat päteviä vain, jos Jumala on. Ihminen on itse asiassa tällä tavalla elävä todistus siitä, että totuus on persoonallisessa alkuperässämme.
Esim. moraalikysymyksen kohdalla voi asettaa seuraavat loogiset teesit:
Vain jos Jumala on, on absoluuttinen moraali olemassa.
Absoluuttista moraalia löytyy.
Päätelmä: Jumala on olemassa.
Tämän päätelmän kieltäminen vaatii, että täytyy kieltää edelliset kohdat. Loogiselta näkökulmalta ei voi kieltää ensimmäistä kohtaa. Myös ateistiset filosofit tunnustavat tämän seikan. He yleensä kieltävät toisen kohdan. Tämä kohta ei ole loogisesti tarpeellinen. Mutta se on olemassaolomme kannalta välttämätön. Todellisessa elämässä ei kukaan voi vakavasti väittää, että esim. lapselle kohdistetun väkivallan tai raiskauksen tuomitseminen olisi vain eräänlainen sosiaalinen sopimus. Väite, että on absoluuttinen moraali, on käytännössä välttämätön. Siksi on päätelmä, että Jumala on olemassa.”

Linkistä voi lukea enemmän tällaisista pohdinnoista eri asioista. Tähän varmasti tulee monenlaisia vastaväitteitä ja kysymyksiä. Näihin löytyy vastaukseni (toiselta forumilta), joten pyydän eri mieltä oleville ensiksi tutustumaan niihin. Kaikille suosittelen: AJATTELE ja MIETI!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu