SERIFFILLE

Haluaisin tietää miksi täysin asiallisesti muotoilu mielipidekyselyni homoihin ja lesboihin liittyvistä laeista on poistettu? Kysely ei yllytä mihinkään, ei loukkaa ketään eikä puutu kenenkään yksityiselämään. Kun muut saavat kysyä mielipiteitään, miksi minä en?
Ja jos vika oli jotenkin kysymyksieni muotoilussa, miten voin muotoilla ne uudestaan niin, että niitä ei poistettaisi. Tieto olisi minulle tärkeää, ja tietääkseni myös sanavapaus on voimassa niin minulla kuin vastaajillakin, kun en ketään loukannut tai yllyttänyt mihinkään rikolliseen.
18695
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

aika outoa puhetta, jos ei hyväksy Raamatun ilmoitusta ja vänkää täällä koko ajan hyväksymistä, on minusta ihan oikein että menee niille kuuluville sivuille jossa näistä voi avoimesti keskustella. Jumalan Sana on pysyvää homouden kohdalla ja uskovaisena luotamme sen sanomaan.
Jatkuvat homo ja lesbojutut eivät johda mihinkään jos ei halua luottaa Sanaan joka sanoo että se on kauhistus Jumalan silmissä. Parannuksen teko on se joka syntisen ihmisen tulee tehdä eikä jankuttaa koko ajan että se on hyväksyttävää. Sitä se ei todellakaan ole.

Äänestä

Kun opiskelijat tekevät kyselyjään ja hakevat vastauksia netistä, he laittavat mukaan nimensä ja osoitteensa.

Äänestä

sitä.

Äänestä
  • ... sinulla sitten tietoa kuka viestin poisti jos sinä et poistanut?

    Joku ylläpidosta?

    Onko sinulla minkäänlaista käsitystä siitä miksi tältä palstalta poistuu mystisesti viestejä, jotka ovat täysin asiallisia?

    Äänestä

  • fladnag kirjoitti:

    ... sinulla sitten tietoa kuka viestin poisti jos sinä et poistanut?

    Joku ylläpidosta?

    Onko sinulla minkäänlaista käsitystä siitä miksi tältä palstalta poistuu mystisesti viestejä, jotka ovat täysin asiallisia?

    kuka sen viestin poisti. Ylläpito kun poistaa jotain, he eivät siitä ala kenellekään selostamaan ja tekemään tiliä, heillä ei ole sellasita velvoitetta ketään kohtaan. Ja vaikka he siitä minulle kertoisivatkin, ei minulla olisi valtuuksia siitä kertoa eteenpäin koska se olisi minun ja ylläpidon välinen juttu.

    Äänestä

  • stb kirjoitti:

    Noudatatko sä siis nykysin jotain sääntöjä? Ootko alkanu tasapuoliseks? Millon seuraava ei-uskova bannataan? Oiskohan jonkun uskovan vuoro?

    Äänestä

  • stb kirjoitti:

    kuka sen viestin poisti. Ylläpito kun poistaa jotain, he eivät siitä ala kenellekään selostamaan ja tekemään tiliä, heillä ei ole sellasita velvoitetta ketään kohtaan. Ja vaikka he siitä minulle kertoisivatkin, ei minulla olisi valtuuksia siitä kertoa eteenpäin koska se olisi minun ja ylläpidon välinen juttu.

    ... Onko ylläpidon ja seriffien väliset asiat vaitiolovelvollisuuden alaisia?

    ...

    "Ja vaikka he siitä minulle kertoisivatkin, ei minulla olisi valtuuksia siitä kertoa eteenpäin koska se olisi minun ja ylläpidon välinen juttu"

    ...   

    Tarvitseeko seriffi jonkinlaisen valtuutuksen ylläpidolta ensin, ennenkuin seriffi voi kertoa että ylläpito on poistanut jonkun viestin?

    Miksi et ole aikaisemmin kertonut että sinä et ole poistojen takana?

    " Onko ylläpidon ja seriffien väliset asiat vaitiolovelvollisuuden alaisia?"

    -Kyllä ovat.

    "Tarvitseeko seriffi jonkinlaisen valtuutuksen ylläpidolta ensin, ennenkuin seriffi voi kertoa että ylläpito on poistanut jonkun viestin?"

    -He eivät kerro kenellekään jos poistavat viestin. Siitä eivät ole sanoneet ettenkö saisi kertoa kenellekään jos he poistavat viestin. Eihän se sinänsä ole mikään salaisuus. Mutta minun ja ylläpidon väliset asiat eivät kuulu kenellekään muulle, niin ovat itse sanoneet.

    Niin... ja siinähän oli se kolmaskin kysymys:

    Miksi et ole aikaisemmin kertonut että sinä et ole poistojen takana?    

    Se, että ylläpito on ainoa joka seriffin lisäksi voi poistaa muita kuin omia viestejään, ei ole myöskään salaisuus.
    On siis varmasti kaikilla ollut jo tiedossa, että mikäli seriffi ei poista viestejä, poistojen takana on ylläpito.

    ... niin siis olisi ehkä ollut järkevämpää minulta muotoilla kyssä tuossa ekassa kommentissani niin että KUMPI niitä viestejä poistaa, seriffi vai ylläpito.

    En ole varmasti ainoa joka haluaisi tietää kuinka suuren osan poistojen takana on ylläpito itse ja kuinka suurta osaa poistoissa näyttelee seriffi.

    Tässä on nimittäin hiukan vaikea olla tavallinen rivikeskustelija, kun ei tiedä keneen sen kritiikin kohdistaa ja keneltä niitä poistojen perusteluita pitäisi odottaa.

    Äänestä

  • fladnag kirjoitti:

    ... Onko ylläpidon ja seriffien väliset asiat vaitiolovelvollisuuden alaisia?

    ...

    "Ja vaikka he siitä minulle kertoisivatkin, ei minulla olisi valtuuksia siitä kertoa eteenpäin koska se olisi minun ja ylläpidon välinen juttu"

    ...   

    Tarvitseeko seriffi jonkinlaisen valtuutuksen ylläpidolta ensin, ennenkuin seriffi voi kertoa että ylläpito on poistanut jonkun viestin?

    Miksi et ole aikaisemmin kertonut että sinä et ole poistojen takana?

    >>
    Onko ylläpidon ja seriffien väliset asiat vaitiolovelvollisuuden alaisia?
    >>

    Ovat. Jo hakemuksessa sheriffin pestiin on tästä maininta:
    "Noudatan ylläpidon ohjeita ja linjauksia, ja toimin niiden mukaisesti. Ylläpidolta vastaanottamiani tietoja ja viestejä en julkaise tai välitä ilman erillistä lupaa, esimerkiksi kommentoimalla tai kopioimalla niitä keskustelupalstoille tai chattiin."

    Tuo maininta täytyy hyväksyä laittamalla rasti ruutuun kyseisen lauseen hyväksynnän kohdalle:

    http://keskustelu.suomi24.fi/sheriffi/hakemus.chtml

    >>
    Tarvitseeko seriffi jonkinlaisen valtuutuksen ylläpidolta ensin, ennenkuin seriffi voi kertoa että ylläpito on poistanut jonkun viestin?
    >>

    Siihen ei varmastikaan mitään valtuutusta tarvitse, mutta toisaalta YP ei myöskään velvoita sheriffejä kommentoimaan poistoja millään tavoin. Sheriffit eivät välttämättä ole edes tietoisia siitä että YP poistaa jotain. YP käyttää näillä palstoilla omistajan valtaa ja on ylin päättäjä sen suhteen mitä näillä palstoilla on tai ei ole.

    YP ei siis tiedota poistoistaan millään tavoin edes sheriffeille. Jos siis esimerkiksi rekisteröidyn nimimerkin viesti poistuu niin sheriffikään ei tiedä onko kyseinen kirjoittaja poistanut viestinsä itse vai onko YP mahdollisesti poistanut sen.

    Mitä tässä avauksessa mainittuun "akateemikon" gallupiin tulee, niin minä poistin identtisen avauksen Jehovan todistajat palstalta ja ilmoitin siitä YP:lle tällä palstalla.

    Poiston syy on yksinkertaisesti:

    a.) Massapostitus

    b.) Se ei liittynyt mitenkään näiden palstojen aiheeseen. Palstat ovat tarkoitettu keskusteluun palstojen mukaisesta aiheesta.

    c.) On erittäin epäuskottava että kyseessä olisi ollut mikään todellinen tutkimus, koska sellaiset pyytävät vastausta sähköpostiinsa ja kyseisen "tutkimuksen" kohderyhmä herättää ihmetystä. Vastauksia toivottiin "tavallisilta ihmisiltä" ja kuitenkin kysely oli suunnattu uskonnollisille palstoilla, eikä kohderyhmää eritelty millään tavalla. Kyseinen tutkimus olisi siis tullut hylätyksi jo koulutyönäkin.

    Muilta palstoilta YP ilmeisesti poisti saman kyseisen avauksen itsenäisesti tai muiden käyttäjävalitusten perusteella, näillä samoilla perusteilla, olettaisin.

    Äänestä

Viestisi oli MASSAPOSTITUSTA. Tutustu siis sääntöihin ennen kuin höliset sananvapaudesta. Todennäköisesti ylläpito on poistanut kaikki massapostitusviestisi, koska ne ovat hävinneet muiltakin palstoilta.

Oikeaa tutkimusta tekevät henkilöt ilmoittavat viesteissä myös nimensä, yhteystietonsa, mille taholle tutkimusta tekevät sekä tarkat tiedot siitä, miten tutkimusmateriaalia tullaan käyttämään. Tämän asian tietävät jo amk-opiskelijatkin...

Koska et kerro läheskään kaikkia em. tietoja, epäilen todella vahvasti että tarkoituksesi on vain provoilla täällä ja monilla muillakin palstoilla.

Äänestä
  • Mielestäni näin hihhulipalstaksi täällä lyhyen tutustumisen perusteella näyttäisi olevan varsin asiallinen moderaattori, joka sallii kriittiset mielipiteet.

    Äänestä

  • a-teisti kirjoitti:

    Mielestäni näin hihhulipalstaksi täällä lyhyen tutustumisen perusteella näyttäisi olevan varsin asiallinen moderaattori, joka sallii kriittiset mielipiteet.

    Ai jaa... Luepa vähän alempana olevia ketjuja niin käsityksesi muuttuu radikaalisti.

    Äänestä

  • tarkastellut kirjoitti:

    Ai jaa... Luepa vähän alempana olevia ketjuja niin käsityksesi muuttuu radikaalisti.

    No ehkä se on parantanut tapansa. Näyttää ainakin varsin kriittiset puheenvuorot jääneen nyt rauhaan, eli thumbs up niiden perusteella!

    Äänestä

Ei Raamattu turhaan varoita homoudesta, koska se saa häirisemään normaalia keskustelua, ainaiseilla turhilla homo kysymyksillä, ja syyttelivät viattomia ihmisiä ja jopa Jumalaa.

"He ovat täynnänsä kaikkea vääryyttä, pahuutta, ahneutta, häijyyttä, täynnä kateutta, murhaa, riitaa, petosta, pahanilkisyyttä;....." Room. 1:29-32

"Sananvapauteen" veodoten... "en yllyttänyt rikokseen" Homous on aina loukkaus ihmisyyttä vastaan.

Äänestä
  • ... ku uskovaisillakin on ollut iät ja ajat pakkomielle jankata samaa.

    Samaa sanomaa vosituhannesta toiseen!

    Onko saman asian jankkaaminen siis vain uskovaisten yksinoikeus?

    Äänestä

  • fladnag kirjoitti:

    ... ku uskovaisillakin on ollut iät ja ajat pakkomielle jankata samaa.

    Samaa sanomaa vosituhannesta toiseen!

    Onko saman asian jankkaaminen siis vain uskovaisten yksinoikeus?

    "joka syntiä tekee, se on synnin orja" (Raamattu)
    homous pitää orjan otteessaan harjoittajaansa.

    Uskovainen on vapaa ja rakkaudesta Jumalaan kertoo ilosamonan Jeesuksesta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

akateemikonalku kirjoitti:

Haluaisin tietää miksi täysin asiallisesti muotoilu mielipidekyselyni homoihin ja lesboihin liittyvistä laeista on poistettu? Kysely ei yllytä mihinkään, ei loukkaa ketään eikä puutu kenenkään yksityiselämään. Kun muut saavat kysyä mielipiteitään, miksi minä en?
Ja jos vika oli jotenkin kysymyksieni muotoilussa, miten voin muotoilla ne uudestaan niin, että niitä ei poistettaisi. Tieto olisi minulle tärkeää, ja tietääkseni myös sanavapaus on voimassa niin minulla kuin vastaajillakin, kun en ketään loukannut tai yllyttänyt mihinkään rikolliseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu