Minulle esiteltiin aloevera tuotteita. Esittelijä jakoi tilanteessa estitteen, jossa oli kosher merkki.
Aloinkin miettimään, että mikä oikein tekee mistä tahansa tuotteesta kosherin. Olen lukenut raamatusta ruokasäädöksistä, mutta kosher merkki elintarvikkeissa on minulle uutta.
Millaisia vaatimuksia tuotteelle, joka on kosher asetetaan.
http://www.helenalta.fi
Aloinkin miettimään, että mikä oikein tekee mistä tahansa tuotteesta kosherin. Olen lukenut raamatusta ruokasäädöksistä, mutta kosher merkki elintarvikkeissa on minulle uutta.
Millaisia vaatimuksia tuotteelle, joka on kosher asetetaan.
http://www.helenalta.fi
Vastaukset 4
Vanhimmat
Aloe vera on liljoihin kuuluva maltomainen kasvi. Kasviperheeseen kuuluu kukkakasveja, mutta myös parsa, sipuli ja valkosipuli. Aloe on oma alaryhmänsä.
Aloe kasvaa ravinnepitoisessa maassa, ja kasvilla on ainutlaatuinen kyky ottaa ja varastoida ravintoaineita.
Yhä useampi tuote sisältää aloe veraa - jopa kengät. Ihonhoitotuotteissa sillä on aina ollut näkyvä sija, mutta sen lisäksi sitä löytyy myös elintarvikkeista. Yli 27 vuotta sitä on myös juotu geelimäisenä mehuna.
Aloe-tuotteiden puhtauden, laadun ja vahvuuden
testaamiseen käytetään riippumattomia
laboratorioita. Merkittävin laatuleima on
International Aloe ScienceCouncil of Approval
myöntämä.
Forever Living Products:n tuottamat Aloe-juomat
saivat ko. laatuleiman käyttöoikeuden ensimmäisenä yrityksenä vuonna 1985 eikä leimaa ole otettu siltä pois sen jälkeen.
Monet uskonnolliset ryhmät pitävät kaikkia
muita laatuleimoja tärkeämpänä juutalaisyhteisön
myöntämää "Kosher Rating" -merkkiä, joka on myös FLP:n tuotteilla. Kosher-leima myönnetään vain sellaisille tuotteille, jotka läpäisevät tarkat testit ja valmistustarkastukset. Laatuleima kertoo puhtaudesta, laadusta ja eettisyydestä.
Kirjoittanut: leimattu 6.4.2006 klo 21.45
Kosher-leima myönnetään vain sellaisille tuotteille, jotka läpäisevät tarkat testit ja valmistustarkastukset. Laatuleima kertoo puhtaudesta, laadusta ja eettisyydestä.
NeverUniLever:
Kosher ei ole mikään eettisyyden tai laadun tae, eikä se aina kerro edes puhtaudesta.
Kosher kertoo vain sen että rabit ovat hyväksyneet sen juutalaisille tarjottavaksi...
Ja laaduntarkastaja rabbeja on joka lähtöön. Seassa on jopa militantteja kansanmurhaajia, eli se siitä eettisyydestä.......
kertoo etnisyydestä. Kysymyksessä on valitettava kirjoitusvirhe. Ettisyys sanan tilalla piti olla etninen. Tuote ei ole kuitenkaan sen puhtaanmpi kuin mikään muukaan tuote. Tässä tapauksessa kannattaa muistaa myös "laatu" sanan suhteellisuus käsite.