Jeesusta ei petetty

"Papyruslöytö: Juudas ei ollutkaan petturi

Julkaistu: 21:26


WASHINGTON. Juudas Iskariot ei ollutkaan mestarinsa Jeesuksen pettäjä vaan hänen läheisin opetuslapsensa, joka toimi juuri niin kuin Jeesus halusikin hänen toimivan. Uuden testamentin neljän perinteisen evankeliumin antama kuva Juudaksesta historian ehkä tunnetuimpana petturina on näin ollen virheellinen.

Näinkin voidaan tulkita uusinta julkisuuteen tullutta, kristinuskon alkuvaiheita kuvaavaa tekstiä nimeltä Juudaksen evankeliumi.

26-sivuinen, koptinkielinen teksti löytyi Egyptistä jo 1970-luvulla, mutta vasta nyt se on pelastettu luettavaan muotoon yhdysvaltalaisen National Geographic Societyn ja niin ikään amerikkalaisen Waitt-säätiön merkittävällä taloudellisella tuella.

Noin 1700 vuotta vanha papyrusdokumentti sisältöineen paljastettiin torstaina laajassa lehdistötilaisuudessa Washingtonissa.

Yhdestä asiasta National Geographicin saliin kerääntyneet asiantuntijat olivat yhtä mieltä: Juudaksen evankeliumi on aito asiakirja. Se on noin vuonna 300 tehty koptinkielinen käännös noin vuonna 180 tehdystä kreikankielisestä alkutekstistä.

Sen sijaan asiakirjan merkityksestä ollaan erimielisiä. Osa tutkijoista arvelee, että dokumentti antaa aiheen arvioida uudelleen kristinuskon perusteita. Toisten mukaan kyseessä on kiinnostava arkeologinen löydös, joka ei kuitenkaan kilpailu Uuden testamentin näkemyksen kanssa vaan rinnastuu aiemmin löydettyihin gnostikkojen teksteihin Maria Magdalenan ja Tuomaksen evankeliumeihin.

Asiakirja löytyi 1970-luvulla El Minyan kaupungin läheltä Egyptistä. Se myytiin kairolaiselle antiikkikauppiaalle 1978. Sen jälkeen sitä pompoteltiin useaan otteeseen muun muassa Sveitsiin ja Yhdysvaltoihin, kunnes se päätyi 2001 Maecenas-säätiölle Sveitsiin.

National Geographin tullessa mukaan papyrus oli erittäin huonossa kunnossa. "Se oli murentunut tuhanneksi pieneksi palaseksi. Se oli lopullisen tuhon partaalla", Garcia kuvasi.

Juudaksen evankeliumin lopullinen sijoituspaikka on jo päätetty. Restauroinnin ja lisätutkimusten jälkeen Maecenas-säätiö lahjoittaa sen koptilaiseen museoon Kairoon."

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Papyruslöytö Juudas ei ollutkaan petturi/113521944254
3202
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

on tarkoitushakuisesti MYSTIFIOITU mitä mielikuvituksellisimmilla sepityksillä - hän oli tavallinen silloisista olosuhteista kiinnostunut älykkö - tykkäsi viinasta ja ruoasta ja MARIA MAGDALENASTA.

Äänestä
  • muslimit ovat tehneet profeetta Muhammedille?

    :D

    Äänestä

yritys kyseenalaistaa 'juudaksen-evakeliumin' todistusarvo?

Kertoo sen, että Raamattu uusine testamentteineen on ajan saatossa viilattu tekele - VALLANPITÄJIÄ varten.


:D

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kuinka olisi voitukaan? kirjoitti:

"Papyruslöytö: Juudas ei ollutkaan petturi

Julkaistu: 21:26


WASHINGTON. Juudas Iskariot ei ollutkaan mestarinsa Jeesuksen pettäjä vaan hänen läheisin opetuslapsensa, joka toimi juuri niin kuin Jeesus halusikin hänen toimivan. Uuden testamentin neljän perinteisen evankeliumin antama kuva Juudaksesta historian ehkä tunnetuimpana petturina on näin ollen virheellinen.

Näinkin voidaan tulkita uusinta julkisuuteen tullutta, kristinuskon alkuvaiheita kuvaavaa tekstiä nimeltä Juudaksen evankeliumi.

26-sivuinen, koptinkielinen teksti löytyi Egyptistä jo 1970-luvulla, mutta vasta nyt se on pelastettu luettavaan muotoon yhdysvaltalaisen National Geographic Societyn ja niin ikään amerikkalaisen Waitt-säätiön merkittävällä taloudellisella tuella.

Noin 1700 vuotta vanha papyrusdokumentti sisältöineen paljastettiin torstaina laajassa lehdistötilaisuudessa Washingtonissa.

Yhdestä asiasta National Geographicin saliin kerääntyneet asiantuntijat olivat yhtä mieltä: Juudaksen evankeliumi on aito asiakirja. Se on noin vuonna 300 tehty koptinkielinen käännös noin vuonna 180 tehdystä kreikankielisestä alkutekstistä.

Sen sijaan asiakirjan merkityksestä ollaan erimielisiä. Osa tutkijoista arvelee, että dokumentti antaa aiheen arvioida uudelleen kristinuskon perusteita. Toisten mukaan kyseessä on kiinnostava arkeologinen löydös, joka ei kuitenkaan kilpailu Uuden testamentin näkemyksen kanssa vaan rinnastuu aiemmin löydettyihin gnostikkojen teksteihin Maria Magdalenan ja Tuomaksen evankeliumeihin.

Asiakirja löytyi 1970-luvulla El Minyan kaupungin läheltä Egyptistä. Se myytiin kairolaiselle antiikkikauppiaalle 1978. Sen jälkeen sitä pompoteltiin useaan otteeseen muun muassa Sveitsiin ja Yhdysvaltoihin, kunnes se päätyi 2001 Maecenas-säätiölle Sveitsiin.

National Geographin tullessa mukaan papyrus oli erittäin huonossa kunnossa. "Se oli murentunut tuhanneksi pieneksi palaseksi. Se oli lopullisen tuhon partaalla", Garcia kuvasi.

Juudaksen evankeliumin lopullinen sijoituspaikka on jo päätetty. Restauroinnin ja lisätutkimusten jälkeen Maecenas-säätiö lahjoittaa sen koptilaiseen museoon Kairoon."

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Papyruslöytö Juudas ei ollutkaan petturi/113521944254

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu