Mitä korkeampi totuus-arvo oliolla on, esim, runsaampi, rikkaampi, monipuolisempi, laajapitkäsyvävirtaustahallistsevaselitysvoimaisempi, sitä herkemmin tämä realisoituu.
Huippu-, huippuja-, -totuusarvoja voidaan helpolla saavuttaa tekemällä todellisaatio-integraalia, todellisuus-integraalia, paratiisisaatio-integraalia, paratiisi-integraalia tekemistä tms.
Ne tavoitteiston osat, jotka eivät helposti saa sisältöjä saakoot muodolliset kehykset silti. Voihan olla, että näitä kaivattuja sisältöjä löytyy edetessä, siis myöhemmin kuin juuri äsken.
Omissa pohdinnoissa olen huomannut, että noilla kovasti muodollisiksi jäämään pyrkivillä "laatikoilla", kuten paratiisi-aiheisilla, on mukaan otettuina suuri hyödyttävä teho, koko työskentelylle, siis, vaikka näissä "paratiisilaatikoissa" ei olekaan sisältöjä. Niksi siis. Tai vaikka temppu, jos niin haluaa sanoa.
Edelleen, työskentelyn edetessä "paratiisilaatikoihinkin" ilmaantuu sisältöä, ajan myötä enemmän.
"Todellisaatio(suus)"laatikoihinkin" tulee lisäsisältöä. Esim näkyvän "maailmankaikkeuden" rajalta eteenpäin eteneminen, tilavuusalueellis-ilmentymäisen liikesisältöisen materia-alueen perälle asti ja sieltä edelleen tilavuusäärettömään liikeäärettömään tyhjään ja lopulta puuttuvaan. Puuttuva näistä on filosofinen käsite sekä konkreettista puuttumista(sitä ei ole ja me voimme ymmärtää tällaisen, sen, että puuttuvaa ei ole, paratiisisoituva todellisuus aivoinemme suovat siihen ymmärtämiseen mahdollisuuden).
Kun näitä "palikoita" laitellaan töihin, teoksiin, suunnitelmiin, luomuksiin, oikein, vaikka pelkiksi muodollisiksi tyhjiksi laatikoiksi, saavutetaan raju oikeellisuuslisä kaikkeen tekemiseen ja alkaa selvitä, miten nyt tässä parhaiten teen, tuotan huippukorkeata totuuasrvoa, realisoitumisherkkää.
Knoppi: Vaikean tehtävän kohdalla kannattaa hyväksyä ensin melkein oikein tekeminen. Onnistuu ilmeisemmin sitten myöhemmin tekemään täysin oikein.
Juha Korkee
Kymppikerrostalo
Hyvinkää
Finland
Europe
The World
The Milky Way (Linnunrata)
Huippu-, huippuja-, -totuusarvoja voidaan helpolla saavuttaa tekemällä todellisaatio-integraalia, todellisuus-integraalia, paratiisisaatio-integraalia, paratiisi-integraalia tekemistä tms.
Ne tavoitteiston osat, jotka eivät helposti saa sisältöjä saakoot muodolliset kehykset silti. Voihan olla, että näitä kaivattuja sisältöjä löytyy edetessä, siis myöhemmin kuin juuri äsken.
Omissa pohdinnoissa olen huomannut, että noilla kovasti muodollisiksi jäämään pyrkivillä "laatikoilla", kuten paratiisi-aiheisilla, on mukaan otettuina suuri hyödyttävä teho, koko työskentelylle, siis, vaikka näissä "paratiisilaatikoissa" ei olekaan sisältöjä. Niksi siis. Tai vaikka temppu, jos niin haluaa sanoa.
Edelleen, työskentelyn edetessä "paratiisilaatikoihinkin" ilmaantuu sisältöä, ajan myötä enemmän.
"Todellisaatio(suus)"laatikoihinkin" tulee lisäsisältöä. Esim näkyvän "maailmankaikkeuden" rajalta eteenpäin eteneminen, tilavuusalueellis-ilmentymäisen liikesisältöisen materia-alueen perälle asti ja sieltä edelleen tilavuusäärettömään liikeäärettömään tyhjään ja lopulta puuttuvaan. Puuttuva näistä on filosofinen käsite sekä konkreettista puuttumista(sitä ei ole ja me voimme ymmärtää tällaisen, sen, että puuttuvaa ei ole, paratiisisoituva todellisuus aivoinemme suovat siihen ymmärtämiseen mahdollisuuden).
Kun näitä "palikoita" laitellaan töihin, teoksiin, suunnitelmiin, luomuksiin, oikein, vaikka pelkiksi muodollisiksi tyhjiksi laatikoiksi, saavutetaan raju oikeellisuuslisä kaikkeen tekemiseen ja alkaa selvitä, miten nyt tässä parhaiten teen, tuotan huippukorkeata totuuasrvoa, realisoitumisherkkää.
Knoppi: Vaikean tehtävän kohdalla kannattaa hyväksyä ensin melkein oikein tekeminen. Onnistuu ilmeisemmin sitten myöhemmin tekemään täysin oikein.
Juha Korkee
Kymppikerrostalo
Hyvinkää
Finland
Europe
The World
The Milky Way (Linnunrata)
Vastaukset 3
Vanhimmat
saavutin hämärän käsityksen mitä ajat takaa:
Mikä on oikeaa mikä väärää, ei väliä.
Nykyhetken lisäksi on asetettava tavoite joka ei välttämättä ole selvä, eikä välttämättä edes tiedostettu, se vain on.
Joko tiedostaen tai ei mennään sitä kohti tai ei saavutetaan sitä tai ei, se on kuitenkin oltava.
Nykyhetkelle tulee aikajatkumo kohti -paratiisi- tasoa.
Uuden oppiminen ja huippusuoritus on hapuilua ennen täydellisyyttä. Alitajunta, aavistus.
Hieno kirjoitus, vaatii ajattelemista.
Käsi hakee miekkaa ja viittaa, en osaa elämää syyttää, en kiittää, jääköön, se riittää.
Muuttujien jono muuttaa taiteellisfilosofisia käsityksiä ja tuottavat tuskaa.
Ihminen oli sittenkin arkinen laitos kaikkine normaaleine tarpeineen.
Utopishaaveellinen kuvanrakennus on kuin jättää lasi leijailemaan ilmaan .Pysyykö se ilmassa vai toimiiko maan vetovoima?
Kun aikajatkumo tarvitsee uusiutumista jatkuvasti olemassaolossamme ja samat kujeet kulkevat sukupolvilta toisille niin olemme pääjanalla joka pysyy vaikka joku seisoisi hetken ilmassakin sivujanallaan.
Mukavaa päivänjatkoa .
Kun minä kakkaan, kakka on joko ruskeaa tai mustaa (olen katsonut). Pyrin siihen tietoisesti tai en, paratiisisaatio on saavutettu kun perse on pyyhitty ja mieli on iloinen.