Lain pysyvyys
Koska kymmenen käskyn moraalilaki on heijastusta Jumalan luonteesta, sen periaatteet eivät ole ajasta tai tilanteesta riippuvia, vaan ne ovat ehdottomia, muuttumattomia ja pysyvästi päteviä ihmiskunnalle. Kautta vuosisatojen kristityt ovat tukeneet Jumalan lain pysyvyyttä ja voimakkaasti vakuuttaneet sen jatkuvaa arvoa. *15
Laki ennen Siinaita. Laki oli olemassa kauan ennen kuin Jumala antoi Israelille dekalogin. Jos niin ei olisi ollut, ennen Siinaita ei olisi myöskään ollut syntiä, "sillä synti merkitsee Jumalan lain rikkomista" (Jaak. 3:-4). Se tosiasia, että Saatana ja hänen enkelinsä tekivät syntiä, osoittaa, että laki oli olemassa jo ennen luomista (2.-Piet. -2:4).
Kun Jumala loi Aadamin ja Eevan omaksi kuvakseen, hän asetti lain moraaliset periaatteet heidän mieleensä. Tästä johtui, että heistä oli luonnollista noudattaa Jumalan tahtoa. Heidän rikkomuksensa toi synnin ihmisperheeseen (Room. -5:12).
Myöhemmin Jumala sanoi Abrahamista, että hän "oli minun äänelleni kuuliainen ja noudatti sitä, mihin minä hänet velvoitin. Hän piti minun käskyni, määräykseni ja lakini" (1.Moos. -26:5). Mooseskin opetti Jumalan säädöksiä ja lakeja ennen Siinaita (2.-Moos.- 16; 18:-16). Ensimmäisen Mooseksen kirjan tutkiminen osoittaa, että kymmenen käskyä tunnettiin hyvin ennen Siinaita. Kirjasta ilmenee, että ihmiset tiesivät jo ennen dekalogin antamista, että siinä kielletyt teot olivat vääriä. *16 Tämä yleinen tieto moraalilaista osoittaa, että Jumala oli antanut ihmiskunnalle tiedon kymmenestä käskystä.
Laki Siinailla. Egypti oli kansakunta, joka ei tuntenut oikeaa Jumalaa (2.-Moos. -5:2). Ollessaan pitkään orjuudessa Egyptissä, israelilaiset joutuivat elämään epäjumalanpalveluksen ja turmeluksen keskellä. Siitä oli seurauksena, että he suuressa määrin kadottivat käsityksen Jumalan pyhyydestä, puhtaudesta ja moraalisista periaatteista. Orjina heidän oli myös vaikea ylläpitää oikeaa jumalanpalvelusta.
Kun israelilaiset huusivat epätoivoissaan apua, Jumala vastasi. Hän muisti Abrahamin kanssa tekemänsä liiton ja päätti vapauttaa kansansa tuosta "sulatusuunista" (5.-Moos.- 4:-20) viemällä israelilaiset maahan, jossa "he noudattaisivat hänen käskyjänsä ja ottaisivat hänen laeistansa vaarin" (Ps. -105:-43 - 45).
Vapautettuaan israelilaiset Herra johti heidät Siinain vuoren luo antaakseen heille moraalilain, joka on hänen hallituksensa normina, sekä seremonialait, joiden tarkoituksena oli opettaa heille, että tie pelastukseen käy Vapahtajan sovitusuhrin kautta. Siinailla Jumala siis antoi lain selvin, yksinkertaisin sanoin "osoittamaan rikkomukset" (Gal.- 3:-19), "näin käsky teki synnin vielä monin verroin pahemmaksi" (Room. -7:-13). Vain siten, että israelilaisten huomio kiinnitettiin voimakkaasti Jumalan moraalilakiin, he saattoivat tulla tietoisiksi rikkomuksistaan, havaita avuttomuutensa ja nähdä pelastuksen tarpeensa.
Laki ennen Kristuksen takaisintuloa. Raamattu paljastaa, että Jumalan laki on Saatanan hyökkäysten kohteena ja että hänen taistelunsa sitä vastaan saavuttaa huippunsa juuri ennen Kristuksen toista tulemusta. Profetia ilmaisee, että Saatana johtaa suuren enemmistön maapallon asukkaista olemaan tottelemattomia Jumalalle (Ilm. 12:-9). Toimimalla petovallan välityksellä Saatana kiinnittää koko maailman huomion petoon Jumalan sijasta (Ilm. 13:3; enemmän näistä profetioista tämän kirjan 12. luvussa).
1. Laki hyökkäyksen kohteena. Danielin 7. luvussa tämä sama valta kuvataan pienenä sarvena. Tässä luvussa kerrotaan neljästä suuresta pedosta, jotka kristillisen aikakauden alusta lähtien Raamatun selittäjät ovat tunnistaneet Babylonian, Meedia - Persian, Kreikan ja Rooman valtakunniksi. Neljännen pedon kymmenen sarvea esittävät Rooman valtakunnan hajoamisen yhteydessä (476 jKr.) syntyneitä valtioita. *17
Danielin näky keskittyy pieneen sarveen, suuria sanoja puhuvaan ja Korkeimman pyhiä tuhoavaan valtaan, joka nousi noiden kymmenen sarven keskeltä, mikä osoittaa, että tämä pelottava valta nousi Rooman valtakunnan hajoamisen jälkeen. Tämä valta yrittäisi muuttaa Jumalan lain (Dan. -7:25) ja jatkaisi toimintaansa aina Kristuksen takaisintuloon asti (ks. tämän kirjan lukua 19). Tämä hyökkäys on jo itsessään todiste lain jatkuvasta merkityksestä pelastussuunnitelmassa. Näky päättyy Jumalan kansalle annettuun rohkaisuun, jonka mukaan tämä valta ei onnistu hävittämään lakia, sillä oikeuden päätöksellä pieni sarvi tuhotaan (Dan.- 7:-26 - 28).
2. Pyhät puolustavat lakia. Kuuliaisuus on luonteenomaista pyhille, jotka odottavat Kristuksen tulemusta. Viimeisessä taistelussa he asettuvat korottamaan Jumalan lakia. Raamattu kuvailee heitä näin: he "noudattavat Jumalan käskyjä ja uskovat Jeesukseen" (Ilm. 12:17; -14:12) ja he odottavat kärsivällisesti Jeesuksen takaisintuloa.
Valmistuksena Kristuksen toiselle tulemukselle nämä kristityt julistavat evankeliumia ja kutsuvat muita kumartamaan Herraa Luojana (Ilm. 14:-6,7). Ne, jotka palvelevat Jumalaa rakkaudesta, ovat hänelle kuuliaisia. Johanneshan sanoi: "Sitähän Jumalan rakastaminen on, että pidämme hänen käskynsä, eivätkä ne ole raskaita noudattaa" (1.-Joh. -5:-3).
3. Jumalan tuomiot ja laki. Tottelemattomiin kohdistuvat Jumalan rangaistustuomiot seitsemän viimeisen vitsauksen muodossa ovat lähtöisin taivaan temppelistä, "todistuksen teltasta" (Ilm.- 15:-5). Israel tunsi hyvin samaa tarkoittavat nimitykset "telttamaja", "pyhäkköteltta", "liitonarkkua suojaava teltta" (4.-Moos. -1:-50,53; 17:8; 18:2). Kaikkeinpyhimmässä oli liitonarkku (2.Moos. -26:34), joka sisälsi "kaksi kivistä liitontaulua" (2.Moos. -31:-18; 40:-20). Kymmenen käskyn laki oli todistuksena ihmiskunnalle Jumalan tahdosta.
Mutta Ilm. 15:5 viittaa taivaassa olevaan todistuksen telttaan. Mooseksen rakennuttama telttamaja oli pelkkä jäljennös taivaallisesta temppelistä (2.-Moos. 25:-8,-40; Hepr. 8:-1 - 5); kymmenen käskyn lain suuri alkuperäiskappale säilytetään taivaan temppelissä. Kymmenen käskyn pysyvyydestä todistaa lisäksi se seikka, että lopulliset tuomiot liittyvät läheisesti Jumalan lain rikkomiseen.
Ilmestyskirja kuvaa myös taivaan temppelin avaamista, jolloin näkyviin tulee liitonarkku (Ilm. 11:-19). Liitonarkulla tarkoitetaan maallisessa pyhäkössä arkkua, jossa säilytettiin kymmenen käskyä sisältävät liiton taulut (5. Moos.- 9:-9,10; vrt. 2.Moos.- 34:27; 4.Moos.- 10:-33). Liitonarkku taivaallisessa temppelissä on se alkuperäinen arkku, joka sisältää ikuisen liiton sanat, alkuperäisen dekalogin. On näin ollen selvää, että Jumalan lopulliset rangaistustuomiot liittyvät taivaan temppelin avautumiseen. Siellä huomio kohdistuu kymmenen käskyä sisältävään arkkuun - todellakin sopiva kuva Jumalan lain korottamisesta tuomion normina.
Laki ja evankeliumi
Pelastus on lahja, joka annetaan armosta. Se ei perustu ihmisen tekoihin, vaan se on Jumalan lahja (Ef.- 2:8,9). "Eivät mitkään lain teot, eivät kiitettävimmätkään yritykset eivätkä hyvät työt - olipa niitä paljon tai vähän - voi millään tavoin vanhurskauttaa syntistä (Tiit.- 3:-5; Room. -3:-20)." *18
Läpi koko Raamatun vallitsee täydellinen sopusointu lain ja evankeliumin välillä; ne tukevat toisiaan.
Laki ja evankeliumi ennen Siinaita. Kun Aadam ja Eeva lankesivat syntiin, he oppivat tietämään, mitä merkitsee syyllisyys, pelko ja hätä (1.-Moos. -3:-10). Jumala vastasi heidän tarpeisiinsa, mutta se ei tapahtunut siten, että hän olisi mitätöinyt lain, joka tuomitsi heidät. Sen sijaan hän tarjosi heille evankeliumia, joka palauttaisi ennalleen heidän suhteensa Jumalaan ja tekisi heistä jälleen kuuliaisia Jumalalle.
Tämä evankeliumi sisälsi lupauksen lunastuksesta. Sen toteuttaisi Vapahtaja, joka olisi naisen sukua (jälkeläinen) ja joka eräänä päivänä tulisi ja murskaisi pahan vallan (1.-Moos.- 3:-15). Jumalan asettama uhrijärjestelmä opettaisi ihmisille tärkeän totuuden sovituksesta: anteeksiantamus voitaisiin aikaansaada vain vuodattamalla verta - Vapahtajan kuoleman kautta. Kun he uskoivat, että uhrieläimen kuolema oli vertauskuva Vapahtajan sovituskuolemasta heidän puolestaan, he saivat anteeksi syntinsä. *19 He pelastuivat armosta.
Tämä evankeliumin lupaus on keskeisenä siinä Jumalan ikuisessa armoliitossa, jonka hän tarjosi ihmiskunnalle (1.Moos.- 12:-1 - 3; 15:-4,5; 17:-1 - 9). Se liittyi läheisesti kuuliaisuuteen Jumalan laille (1.-Moos. -18:-18,19; 26:-4,5). Jumalan liiton takaajana oli Jumalan Poika, joka maailman luomisesta alkaen oli evankeliumin ydinsanoman mukaisesti "teurastettu Karitsa" (Ilm. 13:-8). Näin siis Jumalan armo alkoi toimia niin pian kun Aadam ja Eeva olivat langenneet syntiin. Daavid kirjoitti: "Herran armo pysyy ajasta aikaan, se on ikuinen niille, jotka pelkäävät ja rakastavat häntä. Polvesta polveen ulottuu hänen uskollisuutensa kaikkiin, jotka pysyvät hänen liitossaan, muistavat hänen käskynsä ja elävät niiden mukaan" (Ps. -103:-17,18).
Laki ja evankeliumi Siinailla. Dekalogin ja evankeliumin välillä vallitsee läheinen suhde. Esimerkiksi lain johdantolauseessa viitataan Jumalaan Vapauttajana (2.-Moos. -20:-1). Ja käskyjen antamisen jälkeen Jumala opetti israelilaisia rakentamaan alttarin ja uhraamaan sillä uhreja, jotka kuvasivat hänen pelastavaa armoaan.
Siinain vuorella Jumala antoi Moosekselle suuren osan seremonialaista, joka käsitteli pyhäkön rakentamista. Pyhäkössä Jumala asuisi kansansa keskellä ja kohtaisi heitä jakaakseen siunauksiaan ja antaakseen anteeksi heidän syntinsä (2.-Moos. 24:-9 - 31:-18). Tämä merkitsi sen yksinkertaisen uhrijärjestelmän laajentamista, joka oli ollut olemassa jo ennen Siinaita, ja se esikuvasi Kristuksen välitystyötä syntisten lunastamiseksi ja Jumalan lain pyhyyden ja arvovallan vahvistamiseksi.
Jumalan ilmestymisen paikka oli maallisen pyhäkön kaikkeinpyhimmässä, kymmenen käskyä sisältävän arkun kannen yläpuolella. Jokainen osa pyhäkköpalveluksesta oli vertauskuvaa Vapahtajasta. Verta vuotavat uhrit viittasivat hänen sovituskuolemaansa, joka lunastaisi ihmissuvun lain vaatimalta rangaistustuomiolta (ks. lukuja 4 ja 9).
Dekalogi asetettiin arkun sisälle, mutta seremonialait ja siviilioikeudelliset lait, jotka Jumala antoi, kirjoitettiin "lain kirjaan" ja asetettiin liitonarkun viereen "todistuskappaleeksi" Israelin kansaa vastaan (5.-Moos. -31:-26). Milloin tahansa joku kansasta teki syntiä, tämä "todistaja" tuomitsi hänen tekonsa mutta antoi myös tarkkoja ohjeita siitä, miten asianomainen saattoi tulla sovitetuksi Jumalan kanssa. Siinailta aina Kristuksen kuolemaan asti dekalogin rikkojat saivat toivoa, anteeksiantamusta ja puhdistusta uskoessaan evankeliumiin, jota seremonialain säätämät pyhäkköpalvelusmenot kuvasivat.
Laki ja evankeliumi ristin jälkeen. Kuten monet kristityt ovat havainneet, Raamattu osoittaa, että vaikka Kristuksen kuolema mitätöi seremonialain, se vahvisti moraalilain pysyvyyden. *20 Pane merkille seuraavat todisteet:
1. Seremonialaki. Kun Kristus kuoli, hän täytti uhrijärjestelmän profeetalliset vertauskuvat. Esikuva saavutti täyttymyksensä ja seremonialaki lakkasi olemasta voimassa. Vuosisatoja aiemmin Daniel oli ennustanut, että Messiaan kuolema "on lakkauttava teuras - ja ruokauhrin" (Dan.- 9:-27; ks. tämän kirjan lukua 4). Kun Jeesus kuoli, temppelin väliverho repäistiin yliluonnollisella tavalla rikki ylhäältä alas asti (Matt.- 27:-51), mikä osoitti temppelipalvelusten hengellisen merkityksen päättymistä.
Vaikka seremonialailla oli tärkeä tehtävä ennen Kristuksen kuolemaa, se oli monella tavoin puutteellinen, koska se oli vain "varjo tulevasta, paremmasta todellisuudesta" (Hepr.-10:-1). Se oli palvellut väliaikaista tarkoitusta ja se oli annettu Jumalan kansalle "ainoastaan siihen asti, kun pysyvä järjestys astuu voimaan" (Hepr.9:-10 vrt. Gal.- 3:-19) - siihen asti, kun Kristus kuoli todellisena Jumalan Karitsana.
Kristuksen kuollessa seremonialain tehtävä oli suoritettu loppuun. Kristuksen sovitusuhri tarjosi anteeksiantamuksen kaikista synneistä. Kun Kristus "antoi meille kaikki rikkomuksemme anteeksi, hän kumosi meitä rasittavan velkakirjan kaikkine määräyksineen ja teki sen mitättömäksi naulitsemalla sen ristiin" (Kol.- 2:-13,14; vrt. 5.-Moos.- 31:-26). Sitten ei enää ollut välttämätöntä toimittaa monimutkaisia seremonioita, jotka eivät missään tapauksessa olleet kykeneviä poistamaan syntejä tai puhdistamaan omaatuntoa (Hepr.- 10:4; 9:9,-14). Enää ei tarvinnut huolehtia seremonialaeista, jotka sisälsivät monimutkaisia säädöksiä ruoka - ja juomauhreista, erilaisten juhlien (pääsiäisen, helluntain jne.) viettämisestä, uusista kuista tai seremoniallisista sapateista (Kol. -2:-16; vrt. Hepr. 9:-10), jotka olivat vain "sen varjoa, mikä on tulossa" (Kol. 2:17). *21
Kun Jeesus oli kuollut, uskovilla ei ollut enää mitään tarvetta käsitellä Kristuksessa ilmenevän todellisuuden varjoja. Nyt he saattoivat lähestyä suoraan Vapahtajaa itseään, sillä "todellista on Kristuksen ruumis" (Kol. -2:-17).
Juutalaiset olivat tulkinneet seremonialakia siten, että siitä oli tullut este heidän ja muiden kansojen välille. Siitä oli tullut heidän lähetystehtäväänsä suuresti vaikeuttava tekijä, joka esti heitä valaisemasta maailmaa Jumalan kirkkaudella. Kristuksen kuolema kumosi tämän "lain käskyineen ja säädöksineen"; se hajotti juutalaisia ja pakanoita "erottaneen vihollisuuden muurin" ja kokosi noista kahdesta ihmisryhmästä yhden uuden perheen, kun Kristus ristillä "sai aikaan sovinnon Jumalan ja näiden molempien välille" (Ef. -2:-14 - 16).
2. Dekalogi ja risti. Samalla kun Kristuksen kuolema lopetti seremonialain, se vahvisti kymmenen käskyn arvovallan. Kristus poisti lain kirouksen ja vapautti uskovat sen tuomiosta. Tämä ei kuitenkaan merkinnyt sitä, että laki olisi kumottu ja että meillä olisi vapaus rikkoa sen periaatteita. Raamatun lukuisat vakuutukset lain pysyvyydestä torjuvat sellaisen näkemyksen.
Calvin sanoi oikein vakuuttaessaan, että "meidän ei tule kuvitella, että Kristuksen tulo on vapauttanut meidät lain arvovallasta, sillä laki on hartaan ja pyhän elämän ikuinen ohje ja sen on siitä syystä oltava yhtä muuttumaton kuin Jumalan oikeuden." *22
Paavali kuvaili sitä suhdetta, mikä vallitsee kuuliaisuuden ja pelastavan armon evankeliumin välillä. Hän kutsui uskovaisia pyhään elämään ja kehotti heitä: "Antakaa itsenne Jumalalle ja ruumiinne jäsenet hänelle vanhurskauden aseiksi! Synti ei enää ole teidän herranne, sillä te ette ole lain vaan armon alaisia" (Room. -6:-13,14). Kristityt eivät siis noudata lakia hankkiakseen itselleen pelastuksen. Ne, jotka yrittävät tehdä niin, havaitsevat olevansa yhä lujemmin synnin orjuudessa. "Niin kauan kun ihminen on lain alaisuudessa, hän pysyy myös synnin alaisena, sillä laki ei voi vapauttaa ketään sen enempää synnin tuomiosta kuin synnin vallastakaan. Mutta ne, jotka ovat armon alaisia, saavat sekä vapautuksen tuomiosta (Room. -8:-1) että voimaa synnin voittamiseen (Room. -6:4). Siten synnillä ei enää ole hallintavaltaa heihin." *23
"Kristus on näet lain loppu," Paavalin lisää, "ja niin tulee vanhurskaaksi jokainen, joka uskoo" (Room. -10:-4). Jokainen, joka uskoo Kristukseen, ymmärtää, että Kristukseen loppuu lain käyttö vanhurskauden saavuttamisen välineenä. Itsessämme olemme syntisiä, mutta Jeesuksessa Kristuksessa olemme vanhurskaita, kun hänen vanhurskautensa on luettu hyväksemme. *24
Armon alaisena oleminen ei kuitenkaan anna uskovalle oikeutta tehdä jatkuvasti syntiä, "jotta armo tulisi yhä suuremmaksi" (Room.- 6:-1). Sen sijaan armo antaa voimaa, joka tekee kuuliaisuuden ja voiton synnistä mahdolliseksi. "Mikään kadotustuomio ei siis kohtaa niitä, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa (ja jotka eivät vaella lihan vaan Hengen mukaan)" (Room. -8:-1; sulkeissa oleva lisäys on eräissä käsikirjoituksissa).
Kristuksen kuolema korotti lakia ja sen yleistä arvovaltaa. Jos dekalogi olisi voitu muuttaa, Kristuksen ei olisi tarvinnut kuolla. Mutta koska tämä laki on ehdoton ja muuttumaton, sen rikkomuksen rangaistukseksi vaadittiin kuolemaa. Kristus täytti täysin tämän vaatimuksen kuolemalla ristillä. Näin hän teki ikuisen elämän mahdolliseksi kaikille, jotka hyväksyvät hänen suurenmoisen uhrinsa.
Kuuliaisuus laille
Ihminen ei voi ansaita pelastusta hyvillä teoillaan. Kuuliaisuus on Kristuksen hankkiman pelastuksen hedelmää. Ihmeellisellä armollaan, joka näkyi erityisesti ristillä, Jumala on vapauttanut kansansa synnin rangaistuksesta ja kirouksesta. Vaikka he olivat syntisiä, Kristus antoi henkensä voidakseen tarjota heille ikuisen elämän lahjan. Jumalan ylitsevuotava rakkaus herättää katuvassa syntisessä vastarakkautta, joka ilmenee rakastavana kuuliaisuutena. Tämä kuuliaisuus on mahdollista sen armon voimasta, jota niin runsaana tarjotaan ihmiselle. Uskovat, jotka ymmärtävät, että Kristus pitää lakia arvossa, ja jotka myös ymmärtävät kuuliaisuuteen sisältyvän siunauksen, haluavat elää Kristuksen kaltaista elämää.
Kristus ja laki. Kristus pitää kymmenen käskyn lakia mitä suurimmassa arvossa. Hän itse oli se suuri "Minä olen", joka julisti Isänsä moraalilain Siinailta (Joh. -8:-58; 2.-Moos.- 3:-14; ks. tämän kirjan lukua 4). Osana maanpäällistä tehtäväänsä "Herra päätti tehdä lakinsa suureksi, tehdä sen loistavaksi" (Jes. -42:-21). Psalmin kohdassa, jota Uusi testamentti soveltaa Kristukseen, kuvataan hänen asennettaan lakia kohtaan: "Jumalani, minä täytän mielelläni tahtosi, sinun lakisi on minun sydämessäni" (Ps. -40:-9: vrt. Hepr.- 10:-5,7).
Kristuksen evankeliumi synnyttää uskon, joka korostaa dekalogin pätevyyttä. Paavali huudahtaa: "Kumoammeko me siis lain vetoamalla uskoon? Emme suinkaan, me päinvastoin vahvistamme sen mitä laki sanoo" (Room. -3:-31).
Kristus ei siis tullut ainoastaan lunastamaan ihmistä, vaan myös puolustamaan Jumalan lain pyhyyttä ja arvovaltaa. Hän opetti ihmisille sen loistoa ja kirkkautta, ja hän antoi ihmisille esimerkin siitä, miten lakiin tuli suhtautua. Kristuksen seuraajien tehtävänä on korostaa omassa elämässään Jumalan lakia. Kristus itse oli elänyt kuuliaisena, ja siksi hän teroitti seuraajilleen, että heidän tuli noudattaa käskyjä. Kun Jeesukselta kysyttiin ikuisen elämän pääsyvaatimuksia, hän vastasi: "Jos haluat päästä sisälle elämään, noudata käskyjä" (Matt.- 19:-17). Hän myös varoitti: "Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra', pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon." Lainrikkojilta kielletään sinne pääsy (Matt. 7:-21 - 23).
Kristus itse täytti lain - ei siten, että olisi kumonnut sen, vaan noudattamalla sitä elämässään. Hän sanoi: "Totisesti, laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut" (Matt.-5:-18). Kristus korosti voimakkaasti sitä, että aina on pidettävä mielessä Jumalan lain suuri tarkoitus: rakastaa Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi ja rakastaa lähimmäistäsi niin kuin itseäsi (Matt.-22:-37,38). Hän ei kuitenkaan halunnut seuraajiensa rakastavan toisiaan siten kuin maailma tulkitsee rakkauden - itsekkäästi tai pelkän tunteen varassa. Selittääkseen, millaisesta rakkaudesta hän puhui, Jeesus antoi "uuden käskyn" (Joh.- 13:-34). Tämän uuden käskyn tarkoituksena ei ollut syrjäyttää dekalogia, vaan tarjota uskoville "esimerkki todella epäitsekkäästä rakkaudesta, sellaisesta rakkaudesta, jonka kaltaista maailmassa ei koskaan aikaisemmin ollut nähty. Tässä merkityksessä hänen käskyään voidaan nimittää uudeksi. Jeesus ei pyytänyt opetuslapsia vain rakastamaan toisiaan, vaan rakastamaan "niin kuin minä olen rakastanut teitä" (Joh. -15:-12). Itse asiassa meillä on tässä vain yksi lisäesimerkki siitä, miten Kristus teki Isänsä lain suureksi." *25
Kuuliaisuus on osoitus sellaisesta rakkaudesta. Jeesus sanoi: "Jos te rakastatte minua, te noudatatte minun käskyjäni" (Joh. 14:-15). "Jos noudatatte käskyjäni, te pysytte minun rakkaudessani, niin kuin minä olen noudattanut Isäni käskyjä ja pysyn hänen rakkaudessaan" (Joh.- 15:-10). Samoin: jos rakastamme Jumalan lapsia, rakastamme Jumalaa ja "pidämme hänen käskynsä" (1.-Joh. -2:3).
Vain pysymällä Kristuksessa voimme olla sydämestämme kuuliaisia. "Eihän oksa pysty tuottamaan hedelmää, ellei se pysy puussa", Jeesus sanoi, "samoin ette pysty tekään, ellette pysy minussa. - - Se, joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, tuottaa paljon hedelmää. Ilman minua te ette saa aikaan mitään" (Joh. 15:-4,5). Pysyäksemme Kristuksessa meidän on tultava ristiinnaulituksi hänen kanssaan ja koettava se, mistä Paavali kirjoitti: "Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa" (Gal. 2:-20). Niille, jotka ovat tässä tilassa, Kristus voi täyttää uuden liiton lupauksensa: "Minä panen lakini heidän sisimpäänsä, kirjoitan sen heidän sydämeensä. Minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani" (Hepr.- 8:-10).
Kuuliaisuuden siunaukset. Kuuliaisuus kehittää kristillistä luonnetta ja saa uskovat kasvamaan kuin "vastasyntyneet lapset"; samalla he muuttuvat Herran kirkkauden kaltaisiksi (ks. 1.-Piet. 2:-2; 2.-Kor. -3:18). Tämä muutos on voimakas todistus Kristuksen voimasta.
Raamattu julistaa autuaiksi eli onnellisiksi ne, jotka "seuraavat Herran lakia" (Ps.- 119:-1), jotka löytävät ilonsa Herran laista ja tutkivat sitä päivin ja öin (Ps.- 1:-2). Kuuliaisuutta seuraa monia siunauksia: (1) viisaus (Ps.- 119:-98); (2) rauha (Ps. 119:-165; Jes. -48:-18); (3) vanhurskaus (5.Moos. 6:25; Jes.- 48:-18); (4) puhdas, siveellinen elämä (Sananl. 7:-1 - 5); (5) tieto totuudesta (Joh. -7:-17); (6) suoja sairauksilta (2.-Moos.- 15:-26); (7) pitkä ikä (Sananl.- 3:-1,2; 4:-10,22) ja (8) rukousten kuuleminen (1.Joh.- 3:-22; vrt. Ps. -66:18).
Kutsuessaan meitä kuuliaisuuteen Jumala lupaa runsaita siunauksia (3.-Moos. -26:-3 - 10; 5.-Moos. 28:-1 - 12). Kun vastaamme hänen kutsuunsa myöntävästi, meistä tulee hänen oma kansansa (2.Moos. 19:-5,6; 1.-Piet. -2:-5,9; 5.-Moos. 28:-1,13;).
Koska kymmenen käskyn moraalilaki on heijastusta Jumalan luonteesta, sen periaatteet eivät ole ajasta tai tilanteesta riippuvia, vaan ne ovat ehdottomia, muuttumattomia ja pysyvästi päteviä ihmiskunnalle. Kautta vuosisatojen kristityt ovat tukeneet Jumalan lain pysyvyyttä ja voimakkaasti vakuuttaneet sen jatkuvaa arvoa. *15
Laki ennen Siinaita. Laki oli olemassa kauan ennen kuin Jumala antoi Israelille dekalogin. Jos niin ei olisi ollut, ennen Siinaita ei olisi myöskään ollut syntiä, "sillä synti merkitsee Jumalan lain rikkomista" (Jaak. 3:-4). Se tosiasia, että Saatana ja hänen enkelinsä tekivät syntiä, osoittaa, että laki oli olemassa jo ennen luomista (2.-Piet. -2:4).
Kun Jumala loi Aadamin ja Eevan omaksi kuvakseen, hän asetti lain moraaliset periaatteet heidän mieleensä. Tästä johtui, että heistä oli luonnollista noudattaa Jumalan tahtoa. Heidän rikkomuksensa toi synnin ihmisperheeseen (Room. -5:12).
Myöhemmin Jumala sanoi Abrahamista, että hän "oli minun äänelleni kuuliainen ja noudatti sitä, mihin minä hänet velvoitin. Hän piti minun käskyni, määräykseni ja lakini" (1.Moos. -26:5). Mooseskin opetti Jumalan säädöksiä ja lakeja ennen Siinaita (2.-Moos.- 16; 18:-16). Ensimmäisen Mooseksen kirjan tutkiminen osoittaa, että kymmenen käskyä tunnettiin hyvin ennen Siinaita. Kirjasta ilmenee, että ihmiset tiesivät jo ennen dekalogin antamista, että siinä kielletyt teot olivat vääriä. *16 Tämä yleinen tieto moraalilaista osoittaa, että Jumala oli antanut ihmiskunnalle tiedon kymmenestä käskystä.
Laki Siinailla. Egypti oli kansakunta, joka ei tuntenut oikeaa Jumalaa (2.-Moos. -5:2). Ollessaan pitkään orjuudessa Egyptissä, israelilaiset joutuivat elämään epäjumalanpalveluksen ja turmeluksen keskellä. Siitä oli seurauksena, että he suuressa määrin kadottivat käsityksen Jumalan pyhyydestä, puhtaudesta ja moraalisista periaatteista. Orjina heidän oli myös vaikea ylläpitää oikeaa jumalanpalvelusta.
Kun israelilaiset huusivat epätoivoissaan apua, Jumala vastasi. Hän muisti Abrahamin kanssa tekemänsä liiton ja päätti vapauttaa kansansa tuosta "sulatusuunista" (5.-Moos.- 4:-20) viemällä israelilaiset maahan, jossa "he noudattaisivat hänen käskyjänsä ja ottaisivat hänen laeistansa vaarin" (Ps. -105:-43 - 45).
Vapautettuaan israelilaiset Herra johti heidät Siinain vuoren luo antaakseen heille moraalilain, joka on hänen hallituksensa normina, sekä seremonialait, joiden tarkoituksena oli opettaa heille, että tie pelastukseen käy Vapahtajan sovitusuhrin kautta. Siinailla Jumala siis antoi lain selvin, yksinkertaisin sanoin "osoittamaan rikkomukset" (Gal.- 3:-19), "näin käsky teki synnin vielä monin verroin pahemmaksi" (Room. -7:-13). Vain siten, että israelilaisten huomio kiinnitettiin voimakkaasti Jumalan moraalilakiin, he saattoivat tulla tietoisiksi rikkomuksistaan, havaita avuttomuutensa ja nähdä pelastuksen tarpeensa.
Laki ennen Kristuksen takaisintuloa. Raamattu paljastaa, että Jumalan laki on Saatanan hyökkäysten kohteena ja että hänen taistelunsa sitä vastaan saavuttaa huippunsa juuri ennen Kristuksen toista tulemusta. Profetia ilmaisee, että Saatana johtaa suuren enemmistön maapallon asukkaista olemaan tottelemattomia Jumalalle (Ilm. 12:-9). Toimimalla petovallan välityksellä Saatana kiinnittää koko maailman huomion petoon Jumalan sijasta (Ilm. 13:3; enemmän näistä profetioista tämän kirjan 12. luvussa).
1. Laki hyökkäyksen kohteena. Danielin 7. luvussa tämä sama valta kuvataan pienenä sarvena. Tässä luvussa kerrotaan neljästä suuresta pedosta, jotka kristillisen aikakauden alusta lähtien Raamatun selittäjät ovat tunnistaneet Babylonian, Meedia - Persian, Kreikan ja Rooman valtakunniksi. Neljännen pedon kymmenen sarvea esittävät Rooman valtakunnan hajoamisen yhteydessä (476 jKr.) syntyneitä valtioita. *17
Danielin näky keskittyy pieneen sarveen, suuria sanoja puhuvaan ja Korkeimman pyhiä tuhoavaan valtaan, joka nousi noiden kymmenen sarven keskeltä, mikä osoittaa, että tämä pelottava valta nousi Rooman valtakunnan hajoamisen jälkeen. Tämä valta yrittäisi muuttaa Jumalan lain (Dan. -7:25) ja jatkaisi toimintaansa aina Kristuksen takaisintuloon asti (ks. tämän kirjan lukua 19). Tämä hyökkäys on jo itsessään todiste lain jatkuvasta merkityksestä pelastussuunnitelmassa. Näky päättyy Jumalan kansalle annettuun rohkaisuun, jonka mukaan tämä valta ei onnistu hävittämään lakia, sillä oikeuden päätöksellä pieni sarvi tuhotaan (Dan.- 7:-26 - 28).
2. Pyhät puolustavat lakia. Kuuliaisuus on luonteenomaista pyhille, jotka odottavat Kristuksen tulemusta. Viimeisessä taistelussa he asettuvat korottamaan Jumalan lakia. Raamattu kuvailee heitä näin: he "noudattavat Jumalan käskyjä ja uskovat Jeesukseen" (Ilm. 12:17; -14:12) ja he odottavat kärsivällisesti Jeesuksen takaisintuloa.
Valmistuksena Kristuksen toiselle tulemukselle nämä kristityt julistavat evankeliumia ja kutsuvat muita kumartamaan Herraa Luojana (Ilm. 14:-6,7). Ne, jotka palvelevat Jumalaa rakkaudesta, ovat hänelle kuuliaisia. Johanneshan sanoi: "Sitähän Jumalan rakastaminen on, että pidämme hänen käskynsä, eivätkä ne ole raskaita noudattaa" (1.-Joh. -5:-3).
3. Jumalan tuomiot ja laki. Tottelemattomiin kohdistuvat Jumalan rangaistustuomiot seitsemän viimeisen vitsauksen muodossa ovat lähtöisin taivaan temppelistä, "todistuksen teltasta" (Ilm.- 15:-5). Israel tunsi hyvin samaa tarkoittavat nimitykset "telttamaja", "pyhäkköteltta", "liitonarkkua suojaava teltta" (4.-Moos. -1:-50,53; 17:8; 18:2). Kaikkeinpyhimmässä oli liitonarkku (2.Moos. -26:34), joka sisälsi "kaksi kivistä liitontaulua" (2.Moos. -31:-18; 40:-20). Kymmenen käskyn laki oli todistuksena ihmiskunnalle Jumalan tahdosta.
Mutta Ilm. 15:5 viittaa taivaassa olevaan todistuksen telttaan. Mooseksen rakennuttama telttamaja oli pelkkä jäljennös taivaallisesta temppelistä (2.-Moos. 25:-8,-40; Hepr. 8:-1 - 5); kymmenen käskyn lain suuri alkuperäiskappale säilytetään taivaan temppelissä. Kymmenen käskyn pysyvyydestä todistaa lisäksi se seikka, että lopulliset tuomiot liittyvät läheisesti Jumalan lain rikkomiseen.
Ilmestyskirja kuvaa myös taivaan temppelin avaamista, jolloin näkyviin tulee liitonarkku (Ilm. 11:-19). Liitonarkulla tarkoitetaan maallisessa pyhäkössä arkkua, jossa säilytettiin kymmenen käskyä sisältävät liiton taulut (5. Moos.- 9:-9,10; vrt. 2.Moos.- 34:27; 4.Moos.- 10:-33). Liitonarkku taivaallisessa temppelissä on se alkuperäinen arkku, joka sisältää ikuisen liiton sanat, alkuperäisen dekalogin. On näin ollen selvää, että Jumalan lopulliset rangaistustuomiot liittyvät taivaan temppelin avautumiseen. Siellä huomio kohdistuu kymmenen käskyä sisältävään arkkuun - todellakin sopiva kuva Jumalan lain korottamisesta tuomion normina.
Laki ja evankeliumi
Pelastus on lahja, joka annetaan armosta. Se ei perustu ihmisen tekoihin, vaan se on Jumalan lahja (Ef.- 2:8,9). "Eivät mitkään lain teot, eivät kiitettävimmätkään yritykset eivätkä hyvät työt - olipa niitä paljon tai vähän - voi millään tavoin vanhurskauttaa syntistä (Tiit.- 3:-5; Room. -3:-20)." *18
Läpi koko Raamatun vallitsee täydellinen sopusointu lain ja evankeliumin välillä; ne tukevat toisiaan.
Laki ja evankeliumi ennen Siinaita. Kun Aadam ja Eeva lankesivat syntiin, he oppivat tietämään, mitä merkitsee syyllisyys, pelko ja hätä (1.-Moos. -3:-10). Jumala vastasi heidän tarpeisiinsa, mutta se ei tapahtunut siten, että hän olisi mitätöinyt lain, joka tuomitsi heidät. Sen sijaan hän tarjosi heille evankeliumia, joka palauttaisi ennalleen heidän suhteensa Jumalaan ja tekisi heistä jälleen kuuliaisia Jumalalle.
Tämä evankeliumi sisälsi lupauksen lunastuksesta. Sen toteuttaisi Vapahtaja, joka olisi naisen sukua (jälkeläinen) ja joka eräänä päivänä tulisi ja murskaisi pahan vallan (1.-Moos.- 3:-15). Jumalan asettama uhrijärjestelmä opettaisi ihmisille tärkeän totuuden sovituksesta: anteeksiantamus voitaisiin aikaansaada vain vuodattamalla verta - Vapahtajan kuoleman kautta. Kun he uskoivat, että uhrieläimen kuolema oli vertauskuva Vapahtajan sovituskuolemasta heidän puolestaan, he saivat anteeksi syntinsä. *19 He pelastuivat armosta.
Tämä evankeliumin lupaus on keskeisenä siinä Jumalan ikuisessa armoliitossa, jonka hän tarjosi ihmiskunnalle (1.Moos.- 12:-1 - 3; 15:-4,5; 17:-1 - 9). Se liittyi läheisesti kuuliaisuuteen Jumalan laille (1.-Moos. -18:-18,19; 26:-4,5). Jumalan liiton takaajana oli Jumalan Poika, joka maailman luomisesta alkaen oli evankeliumin ydinsanoman mukaisesti "teurastettu Karitsa" (Ilm. 13:-8). Näin siis Jumalan armo alkoi toimia niin pian kun Aadam ja Eeva olivat langenneet syntiin. Daavid kirjoitti: "Herran armo pysyy ajasta aikaan, se on ikuinen niille, jotka pelkäävät ja rakastavat häntä. Polvesta polveen ulottuu hänen uskollisuutensa kaikkiin, jotka pysyvät hänen liitossaan, muistavat hänen käskynsä ja elävät niiden mukaan" (Ps. -103:-17,18).
Laki ja evankeliumi Siinailla. Dekalogin ja evankeliumin välillä vallitsee läheinen suhde. Esimerkiksi lain johdantolauseessa viitataan Jumalaan Vapauttajana (2.-Moos. -20:-1). Ja käskyjen antamisen jälkeen Jumala opetti israelilaisia rakentamaan alttarin ja uhraamaan sillä uhreja, jotka kuvasivat hänen pelastavaa armoaan.
Siinain vuorella Jumala antoi Moosekselle suuren osan seremonialaista, joka käsitteli pyhäkön rakentamista. Pyhäkössä Jumala asuisi kansansa keskellä ja kohtaisi heitä jakaakseen siunauksiaan ja antaakseen anteeksi heidän syntinsä (2.-Moos. 24:-9 - 31:-18). Tämä merkitsi sen yksinkertaisen uhrijärjestelmän laajentamista, joka oli ollut olemassa jo ennen Siinaita, ja se esikuvasi Kristuksen välitystyötä syntisten lunastamiseksi ja Jumalan lain pyhyyden ja arvovallan vahvistamiseksi.
Jumalan ilmestymisen paikka oli maallisen pyhäkön kaikkeinpyhimmässä, kymmenen käskyä sisältävän arkun kannen yläpuolella. Jokainen osa pyhäkköpalveluksesta oli vertauskuvaa Vapahtajasta. Verta vuotavat uhrit viittasivat hänen sovituskuolemaansa, joka lunastaisi ihmissuvun lain vaatimalta rangaistustuomiolta (ks. lukuja 4 ja 9).
Dekalogi asetettiin arkun sisälle, mutta seremonialait ja siviilioikeudelliset lait, jotka Jumala antoi, kirjoitettiin "lain kirjaan" ja asetettiin liitonarkun viereen "todistuskappaleeksi" Israelin kansaa vastaan (5.-Moos. -31:-26). Milloin tahansa joku kansasta teki syntiä, tämä "todistaja" tuomitsi hänen tekonsa mutta antoi myös tarkkoja ohjeita siitä, miten asianomainen saattoi tulla sovitetuksi Jumalan kanssa. Siinailta aina Kristuksen kuolemaan asti dekalogin rikkojat saivat toivoa, anteeksiantamusta ja puhdistusta uskoessaan evankeliumiin, jota seremonialain säätämät pyhäkköpalvelusmenot kuvasivat.
Laki ja evankeliumi ristin jälkeen. Kuten monet kristityt ovat havainneet, Raamattu osoittaa, että vaikka Kristuksen kuolema mitätöi seremonialain, se vahvisti moraalilain pysyvyyden. *20 Pane merkille seuraavat todisteet:
1. Seremonialaki. Kun Kristus kuoli, hän täytti uhrijärjestelmän profeetalliset vertauskuvat. Esikuva saavutti täyttymyksensä ja seremonialaki lakkasi olemasta voimassa. Vuosisatoja aiemmin Daniel oli ennustanut, että Messiaan kuolema "on lakkauttava teuras - ja ruokauhrin" (Dan.- 9:-27; ks. tämän kirjan lukua 4). Kun Jeesus kuoli, temppelin väliverho repäistiin yliluonnollisella tavalla rikki ylhäältä alas asti (Matt.- 27:-51), mikä osoitti temppelipalvelusten hengellisen merkityksen päättymistä.
Vaikka seremonialailla oli tärkeä tehtävä ennen Kristuksen kuolemaa, se oli monella tavoin puutteellinen, koska se oli vain "varjo tulevasta, paremmasta todellisuudesta" (Hepr.-10:-1). Se oli palvellut väliaikaista tarkoitusta ja se oli annettu Jumalan kansalle "ainoastaan siihen asti, kun pysyvä järjestys astuu voimaan" (Hepr.9:-10 vrt. Gal.- 3:-19) - siihen asti, kun Kristus kuoli todellisena Jumalan Karitsana.
Kristuksen kuollessa seremonialain tehtävä oli suoritettu loppuun. Kristuksen sovitusuhri tarjosi anteeksiantamuksen kaikista synneistä. Kun Kristus "antoi meille kaikki rikkomuksemme anteeksi, hän kumosi meitä rasittavan velkakirjan kaikkine määräyksineen ja teki sen mitättömäksi naulitsemalla sen ristiin" (Kol.- 2:-13,14; vrt. 5.-Moos.- 31:-26). Sitten ei enää ollut välttämätöntä toimittaa monimutkaisia seremonioita, jotka eivät missään tapauksessa olleet kykeneviä poistamaan syntejä tai puhdistamaan omaatuntoa (Hepr.- 10:4; 9:9,-14). Enää ei tarvinnut huolehtia seremonialaeista, jotka sisälsivät monimutkaisia säädöksiä ruoka - ja juomauhreista, erilaisten juhlien (pääsiäisen, helluntain jne.) viettämisestä, uusista kuista tai seremoniallisista sapateista (Kol. -2:-16; vrt. Hepr. 9:-10), jotka olivat vain "sen varjoa, mikä on tulossa" (Kol. 2:17). *21
Kun Jeesus oli kuollut, uskovilla ei ollut enää mitään tarvetta käsitellä Kristuksessa ilmenevän todellisuuden varjoja. Nyt he saattoivat lähestyä suoraan Vapahtajaa itseään, sillä "todellista on Kristuksen ruumis" (Kol. -2:-17).
Juutalaiset olivat tulkinneet seremonialakia siten, että siitä oli tullut este heidän ja muiden kansojen välille. Siitä oli tullut heidän lähetystehtäväänsä suuresti vaikeuttava tekijä, joka esti heitä valaisemasta maailmaa Jumalan kirkkaudella. Kristuksen kuolema kumosi tämän "lain käskyineen ja säädöksineen"; se hajotti juutalaisia ja pakanoita "erottaneen vihollisuuden muurin" ja kokosi noista kahdesta ihmisryhmästä yhden uuden perheen, kun Kristus ristillä "sai aikaan sovinnon Jumalan ja näiden molempien välille" (Ef. -2:-14 - 16).
2. Dekalogi ja risti. Samalla kun Kristuksen kuolema lopetti seremonialain, se vahvisti kymmenen käskyn arvovallan. Kristus poisti lain kirouksen ja vapautti uskovat sen tuomiosta. Tämä ei kuitenkaan merkinnyt sitä, että laki olisi kumottu ja että meillä olisi vapaus rikkoa sen periaatteita. Raamatun lukuisat vakuutukset lain pysyvyydestä torjuvat sellaisen näkemyksen.
Calvin sanoi oikein vakuuttaessaan, että "meidän ei tule kuvitella, että Kristuksen tulo on vapauttanut meidät lain arvovallasta, sillä laki on hartaan ja pyhän elämän ikuinen ohje ja sen on siitä syystä oltava yhtä muuttumaton kuin Jumalan oikeuden." *22
Paavali kuvaili sitä suhdetta, mikä vallitsee kuuliaisuuden ja pelastavan armon evankeliumin välillä. Hän kutsui uskovaisia pyhään elämään ja kehotti heitä: "Antakaa itsenne Jumalalle ja ruumiinne jäsenet hänelle vanhurskauden aseiksi! Synti ei enää ole teidän herranne, sillä te ette ole lain vaan armon alaisia" (Room. -6:-13,14). Kristityt eivät siis noudata lakia hankkiakseen itselleen pelastuksen. Ne, jotka yrittävät tehdä niin, havaitsevat olevansa yhä lujemmin synnin orjuudessa. "Niin kauan kun ihminen on lain alaisuudessa, hän pysyy myös synnin alaisena, sillä laki ei voi vapauttaa ketään sen enempää synnin tuomiosta kuin synnin vallastakaan. Mutta ne, jotka ovat armon alaisia, saavat sekä vapautuksen tuomiosta (Room. -8:-1) että voimaa synnin voittamiseen (Room. -6:4). Siten synnillä ei enää ole hallintavaltaa heihin." *23
"Kristus on näet lain loppu," Paavalin lisää, "ja niin tulee vanhurskaaksi jokainen, joka uskoo" (Room. -10:-4). Jokainen, joka uskoo Kristukseen, ymmärtää, että Kristukseen loppuu lain käyttö vanhurskauden saavuttamisen välineenä. Itsessämme olemme syntisiä, mutta Jeesuksessa Kristuksessa olemme vanhurskaita, kun hänen vanhurskautensa on luettu hyväksemme. *24
Armon alaisena oleminen ei kuitenkaan anna uskovalle oikeutta tehdä jatkuvasti syntiä, "jotta armo tulisi yhä suuremmaksi" (Room.- 6:-1). Sen sijaan armo antaa voimaa, joka tekee kuuliaisuuden ja voiton synnistä mahdolliseksi. "Mikään kadotustuomio ei siis kohtaa niitä, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa (ja jotka eivät vaella lihan vaan Hengen mukaan)" (Room. -8:-1; sulkeissa oleva lisäys on eräissä käsikirjoituksissa).
Kristuksen kuolema korotti lakia ja sen yleistä arvovaltaa. Jos dekalogi olisi voitu muuttaa, Kristuksen ei olisi tarvinnut kuolla. Mutta koska tämä laki on ehdoton ja muuttumaton, sen rikkomuksen rangaistukseksi vaadittiin kuolemaa. Kristus täytti täysin tämän vaatimuksen kuolemalla ristillä. Näin hän teki ikuisen elämän mahdolliseksi kaikille, jotka hyväksyvät hänen suurenmoisen uhrinsa.
Kuuliaisuus laille
Ihminen ei voi ansaita pelastusta hyvillä teoillaan. Kuuliaisuus on Kristuksen hankkiman pelastuksen hedelmää. Ihmeellisellä armollaan, joka näkyi erityisesti ristillä, Jumala on vapauttanut kansansa synnin rangaistuksesta ja kirouksesta. Vaikka he olivat syntisiä, Kristus antoi henkensä voidakseen tarjota heille ikuisen elämän lahjan. Jumalan ylitsevuotava rakkaus herättää katuvassa syntisessä vastarakkautta, joka ilmenee rakastavana kuuliaisuutena. Tämä kuuliaisuus on mahdollista sen armon voimasta, jota niin runsaana tarjotaan ihmiselle. Uskovat, jotka ymmärtävät, että Kristus pitää lakia arvossa, ja jotka myös ymmärtävät kuuliaisuuteen sisältyvän siunauksen, haluavat elää Kristuksen kaltaista elämää.
Kristus ja laki. Kristus pitää kymmenen käskyn lakia mitä suurimmassa arvossa. Hän itse oli se suuri "Minä olen", joka julisti Isänsä moraalilain Siinailta (Joh. -8:-58; 2.-Moos.- 3:-14; ks. tämän kirjan lukua 4). Osana maanpäällistä tehtäväänsä "Herra päätti tehdä lakinsa suureksi, tehdä sen loistavaksi" (Jes. -42:-21). Psalmin kohdassa, jota Uusi testamentti soveltaa Kristukseen, kuvataan hänen asennettaan lakia kohtaan: "Jumalani, minä täytän mielelläni tahtosi, sinun lakisi on minun sydämessäni" (Ps. -40:-9: vrt. Hepr.- 10:-5,7).
Kristuksen evankeliumi synnyttää uskon, joka korostaa dekalogin pätevyyttä. Paavali huudahtaa: "Kumoammeko me siis lain vetoamalla uskoon? Emme suinkaan, me päinvastoin vahvistamme sen mitä laki sanoo" (Room. -3:-31).
Kristus ei siis tullut ainoastaan lunastamaan ihmistä, vaan myös puolustamaan Jumalan lain pyhyyttä ja arvovaltaa. Hän opetti ihmisille sen loistoa ja kirkkautta, ja hän antoi ihmisille esimerkin siitä, miten lakiin tuli suhtautua. Kristuksen seuraajien tehtävänä on korostaa omassa elämässään Jumalan lakia. Kristus itse oli elänyt kuuliaisena, ja siksi hän teroitti seuraajilleen, että heidän tuli noudattaa käskyjä. Kun Jeesukselta kysyttiin ikuisen elämän pääsyvaatimuksia, hän vastasi: "Jos haluat päästä sisälle elämään, noudata käskyjä" (Matt.- 19:-17). Hän myös varoitti: "Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra', pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon." Lainrikkojilta kielletään sinne pääsy (Matt. 7:-21 - 23).
Kristus itse täytti lain - ei siten, että olisi kumonnut sen, vaan noudattamalla sitä elämässään. Hän sanoi: "Totisesti, laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut" (Matt.-5:-18). Kristus korosti voimakkaasti sitä, että aina on pidettävä mielessä Jumalan lain suuri tarkoitus: rakastaa Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi ja rakastaa lähimmäistäsi niin kuin itseäsi (Matt.-22:-37,38). Hän ei kuitenkaan halunnut seuraajiensa rakastavan toisiaan siten kuin maailma tulkitsee rakkauden - itsekkäästi tai pelkän tunteen varassa. Selittääkseen, millaisesta rakkaudesta hän puhui, Jeesus antoi "uuden käskyn" (Joh.- 13:-34). Tämän uuden käskyn tarkoituksena ei ollut syrjäyttää dekalogia, vaan tarjota uskoville "esimerkki todella epäitsekkäästä rakkaudesta, sellaisesta rakkaudesta, jonka kaltaista maailmassa ei koskaan aikaisemmin ollut nähty. Tässä merkityksessä hänen käskyään voidaan nimittää uudeksi. Jeesus ei pyytänyt opetuslapsia vain rakastamaan toisiaan, vaan rakastamaan "niin kuin minä olen rakastanut teitä" (Joh. -15:-12). Itse asiassa meillä on tässä vain yksi lisäesimerkki siitä, miten Kristus teki Isänsä lain suureksi." *25
Kuuliaisuus on osoitus sellaisesta rakkaudesta. Jeesus sanoi: "Jos te rakastatte minua, te noudatatte minun käskyjäni" (Joh. 14:-15). "Jos noudatatte käskyjäni, te pysytte minun rakkaudessani, niin kuin minä olen noudattanut Isäni käskyjä ja pysyn hänen rakkaudessaan" (Joh.- 15:-10). Samoin: jos rakastamme Jumalan lapsia, rakastamme Jumalaa ja "pidämme hänen käskynsä" (1.-Joh. -2:3).
Vain pysymällä Kristuksessa voimme olla sydämestämme kuuliaisia. "Eihän oksa pysty tuottamaan hedelmää, ellei se pysy puussa", Jeesus sanoi, "samoin ette pysty tekään, ellette pysy minussa. - - Se, joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, tuottaa paljon hedelmää. Ilman minua te ette saa aikaan mitään" (Joh. 15:-4,5). Pysyäksemme Kristuksessa meidän on tultava ristiinnaulituksi hänen kanssaan ja koettava se, mistä Paavali kirjoitti: "Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa" (Gal. 2:-20). Niille, jotka ovat tässä tilassa, Kristus voi täyttää uuden liiton lupauksensa: "Minä panen lakini heidän sisimpäänsä, kirjoitan sen heidän sydämeensä. Minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani" (Hepr.- 8:-10).
Kuuliaisuuden siunaukset. Kuuliaisuus kehittää kristillistä luonnetta ja saa uskovat kasvamaan kuin "vastasyntyneet lapset"; samalla he muuttuvat Herran kirkkauden kaltaisiksi (ks. 1.-Piet. 2:-2; 2.-Kor. -3:18). Tämä muutos on voimakas todistus Kristuksen voimasta.
Raamattu julistaa autuaiksi eli onnellisiksi ne, jotka "seuraavat Herran lakia" (Ps.- 119:-1), jotka löytävät ilonsa Herran laista ja tutkivat sitä päivin ja öin (Ps.- 1:-2). Kuuliaisuutta seuraa monia siunauksia: (1) viisaus (Ps.- 119:-98); (2) rauha (Ps. 119:-165; Jes. -48:-18); (3) vanhurskaus (5.Moos. 6:25; Jes.- 48:-18); (4) puhdas, siveellinen elämä (Sananl. 7:-1 - 5); (5) tieto totuudesta (Joh. -7:-17); (6) suoja sairauksilta (2.-Moos.- 15:-26); (7) pitkä ikä (Sananl.- 3:-1,2; 4:-10,22) ja (8) rukousten kuuleminen (1.Joh.- 3:-22; vrt. Ps. -66:18).
Kutsuessaan meitä kuuliaisuuteen Jumala lupaa runsaita siunauksia (3.-Moos. -26:-3 - 10; 5.-Moos. 28:-1 - 12). Kun vastaamme hänen kutsuunsa myöntävästi, meistä tulee hänen oma kansansa (2.Moos. 19:-5,6; 1.-Piet. -2:-5,9; 5.-Moos. 28:-1,13;).
Vastaukset 7
Vanhimmat
Jes!
Viini!
Turun sinappia!
Parantaa ,kuin sika juoksuaan!
...vanhetessaan.Kuta kuivempaa,sitä parempi kuivaliha keitto syntyy.Onkin jo ripustettu kuivumaan.Poronliha on tietenkin parasta,mutta kyllä "hullu lehmäkin" kelpaa!(kaikki naudanlihahan on nykyään sitä "hullua"lehmää.)
....joka on muuttumaton ja pyhä!
Jumalan käskyjen,ja niitä kunnioittavien lähimmäisten halveksiminen.
Vaikka Jumalan käskyt ovat oikeat
ja tulevat aina olemaan kuuliaisuuden koetinkivenä hänen todellisille lapsilleen.
Siksi on myöskin Jumala rakkaudessaan lähettänyt armon.
Meillä on jokainen kerta kun eksymme tai erehdymme lupa tulla armoistuimen eteen kerjäämään armoa.
Se pitää ihmisen oikeassa suhteessa Luojaansa.
Nöyryys on se oikea asenne.
Siunausta kaikille jotka ilolla Luojaansa kunnioittavat.tv.Sirkka Iita.