Olkoon kiitos Jashuan, että Hän on meidät vapauteen vapauttanut, eikä meidän tarvitse murehtia, edes selvinpäin. Sillä ei ole niin suurta syntistä, etteikö Jumala voisi unohtaa ja katsoa sen väärämielisyyden ohitse, sillä Jumala on Rakkaus.
Onko Rakkaudella rajoja, joita Hän asettaa Ihmisten välille, vai onko Hän yhtäläisesti Hyvä ja Armollinen, niin hyville kuin pahoillekin?
Minulle Isä on Täydellinen Rakkaus, joka on jo antanut anteeksi Kaikkeudelle sen vajavaisuuden, ja odottaa enää hetki jolloin meistä jokainen on käyttänyt lahjansa, joita Elämä on antanut itse kullekin.
Jokainen käyttää omaisuutensa tavallansa, mutta ei yksikään ota siitä mitään matkaansa, kun kerran tästä Maailmasta joutuu poistumaan. Vaan ainoastaan jättää taakseen, hyvän tai huonon muiston, ja monissa tapauksissa yksikään ei muista häntä.
Minkä takia Jumala rakastaisi enemmän sitä Ihmistä, jolle Hän on antanut suuremman Ymmärryksen ja Uskon; kuin sitä, jolle Hän on sallinut ymmärtämättömyyden ja jumalattomuuden?
Sillä ei Jumala kasvoihin katso, eikä Jumala lihan mukaan tuomitse, niin että joku voisi sanoa olevansa enemmän Jumalan oma, kuin toinen luoutu. Sillä eikö sama Henki ole jokaisessa Ihmisessä, joka Maan päällä vaeltaa?
Eikö jokainen Ihminen ole samasta lähteestä muovattu; ja juuri sellaiseksi kuin sen muokkaaja siitä tahtoi tulevan?
Jos näin on, niin miksi me Ihmiset tuomitsisimme lihan tekojen mukaan? Tai minkä takia meille olisi soveliasta korottaa itsemme erikoisasemaan Jumalan kasvojen edessä?
Sillä, se joka itsensä korottaa, se tullaan kukistamaan ja tekemään alhaiseksi; mutta se joka itsensä alentaa, se tullaan nostamaan jaloilleen ja korottamaan ahdistusten hetkillä, eikä murhe saa sijaa hänen sydämessään.
Jos emme osaa luopua tuomitsemisesta, niin miten me voimme sanoa että itse olemme saaneet anteeksi? Sillä eikö Isä anna niille anteeksi, jotka toisille anteeksi antavat?
Eikö Isä katso niiden puoleen, jotka armahtavat, ennemmin kuin niiden, jotka tuomioita syytävät?
Vai oliko kenties Fariseukset ja Lainjakajat Jumalalle enemmän otollisia, kuin syntiset pakanat?
Joutuiko Saul "ikuiseen kärsimykseen", vain sen takia että hän pelkäsi paljon ja tahtoi kuulla tietäjältä mitä tulee tapahtumaan hänelle, kun hän oli luopunut Rakkaudesta?
Olisitko sinä valmis tuomitsemaan hänet, vaikka itse olisit saanut anteeksi ja nyt sinulla olisi mahdollisuus tehdä samoin?
Olisitko valmis katsomaan ohi niistä teoista, kun näkisit hänen katuvan, sillä hän näki loppunsa tulevan ja tiesi tietoisesti vaeltaneensa väärillä poluilla?
Jashua ei tuomitse, sillä Hän on Rakkaus, joka antoi oman Henkensä Kaikkeuden puolesta. Hän tuli vapauttamaan kaikki maan päällä, ja kaikki taivaissa ja kaikki ketkä olivat jo Kuoleman majailupaikoissa. Jashua tuli nostamaan, eikä heittämään syvyyksiin.
Jashua tuli tuomaan vapautuksen, eikä sitomaan kahleisiin. Jashua tuli armahtamaan vajavaisia, mutta omasta mielestänsä "hurskaille", Hän osoitti tuimuutta, jotta nämä ehkäpä saisivat Mielen ja sydämen muutoksen. Ja vaikka tiesi etteivät nämä käänny, Hän ei silti tuominnut, vaan tahtoi antaa anteeksi, sillä vajavainen Ihminen tekee asioita, joita ei aina ole harkittu loppuun asti; ja Ihminen vaeltaa sitä polkua joka hänen eteensä on asetettu.
Onhan toiset tehty kieroiksi ja toiset suoriksi; eikä kiero voi tulla suoraksi, eikä suora kieroksi, ellei Jumalan Mielen tahto ole tämä.
Älkää olko niin sydämettömiä ja ajatelko, että sokea on ansainnut "ikuisen kärsimyksen". Vaan ajatelkaa, että kerran tulee aika, kun hän saa uudet näkevät silmät ja vaeltaa suoraa Tietä. Sillä ei mikään ole Jumalalle mahdotonta; mutta ei myöskään väärämielisyys ole Kaikkivaltiaalle mahdollista.
Jos Hän on sovittanut Kaikkeuden Itsensä kanssa, niin miksi vielä tulisi erotella "hurskaat" "syntisistä", sillä eikö molemmat ole Jumalan tahdosta olemassa, ja molemmat vaella Jumalan asettamaa polkua, joko pahuuteen tai hyvyyteen, Jumalan Voiman vaikutuksen määrän mukaan.
Sillä ei Uskoa ole kaikille tarkoitettu, eikä myöskään sokeuden polkua kaikille.
Jos me jotka näemme, tuomitsemme niitä jotka eivät näe, niin olemmeko me enää ne jotka näkevät?
Sillä minä olin sokea kun tuomitsin Ihmisiä, ja uskoin itse olevani "pelastettu", kun taas toiset olivat niitä "kadotuksen lapsia". Nyt kun ajattelen kaikkien parasta, niin en tuomitse ketään, enkä myöskään itseäni. Sillä jos minä näen jokaisen Sielun yhtä arvokkaaksi, niin silloin minä käsitän että jos toisen tuomitsen, niin olen itseni tuominnut. Ja tätä tarkoittaakin, että joka itsensä korottaa, se alennetaan.
Sillä se on itsensä korottamista, jos tuomitsee toisen ja itse luulee olevansa vapaa tuomiosta.
Onko Rakkaudella rajoja, joita Hän asettaa Ihmisten välille, vai onko Hän yhtäläisesti Hyvä ja Armollinen, niin hyville kuin pahoillekin?
Minulle Isä on Täydellinen Rakkaus, joka on jo antanut anteeksi Kaikkeudelle sen vajavaisuuden, ja odottaa enää hetki jolloin meistä jokainen on käyttänyt lahjansa, joita Elämä on antanut itse kullekin.
Jokainen käyttää omaisuutensa tavallansa, mutta ei yksikään ota siitä mitään matkaansa, kun kerran tästä Maailmasta joutuu poistumaan. Vaan ainoastaan jättää taakseen, hyvän tai huonon muiston, ja monissa tapauksissa yksikään ei muista häntä.
Minkä takia Jumala rakastaisi enemmän sitä Ihmistä, jolle Hän on antanut suuremman Ymmärryksen ja Uskon; kuin sitä, jolle Hän on sallinut ymmärtämättömyyden ja jumalattomuuden?
Sillä ei Jumala kasvoihin katso, eikä Jumala lihan mukaan tuomitse, niin että joku voisi sanoa olevansa enemmän Jumalan oma, kuin toinen luoutu. Sillä eikö sama Henki ole jokaisessa Ihmisessä, joka Maan päällä vaeltaa?
Eikö jokainen Ihminen ole samasta lähteestä muovattu; ja juuri sellaiseksi kuin sen muokkaaja siitä tahtoi tulevan?
Jos näin on, niin miksi me Ihmiset tuomitsisimme lihan tekojen mukaan? Tai minkä takia meille olisi soveliasta korottaa itsemme erikoisasemaan Jumalan kasvojen edessä?
Sillä, se joka itsensä korottaa, se tullaan kukistamaan ja tekemään alhaiseksi; mutta se joka itsensä alentaa, se tullaan nostamaan jaloilleen ja korottamaan ahdistusten hetkillä, eikä murhe saa sijaa hänen sydämessään.
Jos emme osaa luopua tuomitsemisesta, niin miten me voimme sanoa että itse olemme saaneet anteeksi? Sillä eikö Isä anna niille anteeksi, jotka toisille anteeksi antavat?
Eikö Isä katso niiden puoleen, jotka armahtavat, ennemmin kuin niiden, jotka tuomioita syytävät?
Vai oliko kenties Fariseukset ja Lainjakajat Jumalalle enemmän otollisia, kuin syntiset pakanat?
Joutuiko Saul "ikuiseen kärsimykseen", vain sen takia että hän pelkäsi paljon ja tahtoi kuulla tietäjältä mitä tulee tapahtumaan hänelle, kun hän oli luopunut Rakkaudesta?
Olisitko sinä valmis tuomitsemaan hänet, vaikka itse olisit saanut anteeksi ja nyt sinulla olisi mahdollisuus tehdä samoin?
Olisitko valmis katsomaan ohi niistä teoista, kun näkisit hänen katuvan, sillä hän näki loppunsa tulevan ja tiesi tietoisesti vaeltaneensa väärillä poluilla?
Jashua ei tuomitse, sillä Hän on Rakkaus, joka antoi oman Henkensä Kaikkeuden puolesta. Hän tuli vapauttamaan kaikki maan päällä, ja kaikki taivaissa ja kaikki ketkä olivat jo Kuoleman majailupaikoissa. Jashua tuli nostamaan, eikä heittämään syvyyksiin.
Jashua tuli tuomaan vapautuksen, eikä sitomaan kahleisiin. Jashua tuli armahtamaan vajavaisia, mutta omasta mielestänsä "hurskaille", Hän osoitti tuimuutta, jotta nämä ehkäpä saisivat Mielen ja sydämen muutoksen. Ja vaikka tiesi etteivät nämä käänny, Hän ei silti tuominnut, vaan tahtoi antaa anteeksi, sillä vajavainen Ihminen tekee asioita, joita ei aina ole harkittu loppuun asti; ja Ihminen vaeltaa sitä polkua joka hänen eteensä on asetettu.
Onhan toiset tehty kieroiksi ja toiset suoriksi; eikä kiero voi tulla suoraksi, eikä suora kieroksi, ellei Jumalan Mielen tahto ole tämä.
Älkää olko niin sydämettömiä ja ajatelko, että sokea on ansainnut "ikuisen kärsimyksen". Vaan ajatelkaa, että kerran tulee aika, kun hän saa uudet näkevät silmät ja vaeltaa suoraa Tietä. Sillä ei mikään ole Jumalalle mahdotonta; mutta ei myöskään väärämielisyys ole Kaikkivaltiaalle mahdollista.
Jos Hän on sovittanut Kaikkeuden Itsensä kanssa, niin miksi vielä tulisi erotella "hurskaat" "syntisistä", sillä eikö molemmat ole Jumalan tahdosta olemassa, ja molemmat vaella Jumalan asettamaa polkua, joko pahuuteen tai hyvyyteen, Jumalan Voiman vaikutuksen määrän mukaan.
Sillä ei Uskoa ole kaikille tarkoitettu, eikä myöskään sokeuden polkua kaikille.
Jos me jotka näemme, tuomitsemme niitä jotka eivät näe, niin olemmeko me enää ne jotka näkevät?
Sillä minä olin sokea kun tuomitsin Ihmisiä, ja uskoin itse olevani "pelastettu", kun taas toiset olivat niitä "kadotuksen lapsia". Nyt kun ajattelen kaikkien parasta, niin en tuomitse ketään, enkä myöskään itseäni. Sillä jos minä näen jokaisen Sielun yhtä arvokkaaksi, niin silloin minä käsitän että jos toisen tuomitsen, niin olen itseni tuominnut. Ja tätä tarkoittaakin, että joka itsensä korottaa, se alennetaan.
Sillä se on itsensä korottamista, jos tuomitsee toisen ja itse luulee olevansa vapaa tuomiosta.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Siitä emme voi olla varmoja vaikuttiko Muistuttajan puheessa Pyhä Henki vai Pierun Henki. Siitä voimme sen sijaan olla varmoja että lestadiolaisten ja helluntailaisten ylistyskokouksissa haisee uskovaisten peräsuolessa kehittynyt kaasu. Mutta Muistuttajan todistus oli erittäin väkevä!