Kuoleeko lapsi

Jos lapsi kuolee väkivaltaisen kuoleman alle 8-vuoden iässä,hän saa heti kuoltuaan herätyksen henkimaailmaan/taivaaseen jossa hän voi tietoise-na olentona jatkaa edistymistään.Miten sitten jeh.
tod:ien alle 8-vuotiaat lapset joiden he antavat kuolla sen tähden että heidän vanhempansa kieltävät näiltä lapsilta veren?Kyllä minun ymmärtääkseni nuo lapset kuolevat väkivaltaisen kuoleman.Eli Jumala kyllä pitää huolta pienistä lapsistakin mutta ihmiset (jeh.tod:at) eivät.
201345
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

että pieni lapsi,alle 8 vuotias kuoltuaan menee taivaaseen?

Äänestä
  • samalla tavalla raamatulla ettei näin ole?Tämä tieto on saatu käytännön elämässä kun äitini lapsi
    (tyttö) kuoli väkivaltaisen kuoleman (hänet tapettiin) 1 ja 1/2 päivän ikäisenä 1955 jKr pohjois-Suomessa.Tuo tyttö ilmestyi 30-vuotta myöhemmin äidilleni Punkalaitumella hänen ollessaan opiskelemassa asuntolassa ja kertoi äidilleni että hän oli hänen kuollut tyttönsä ja kertoi myös että taivaassa saa opetusta ja joitakin muita asioita hän kertoi.Tuo tyttö pukkasi äitiäni tuolloin kylkeen ja äitini kuuli hänen äänensä ja tunsi hänen läsnäolonsa mutta ei nähnyt häntä.

    Äänestä

  • Jehovantodistajat eivät usko taivaaseen ja helvettiin, vaan paratiisiin.
    Sinulle "asiaan perehtynyt"
    Siskoni on jehovantodistaja.

    Äänestä

  • sinä osoittaa kirjoitti:

    samalla tavalla raamatulla ettei näin ole?Tämä tieto on saatu käytännön elämässä kun äitini lapsi
    (tyttö) kuoli väkivaltaisen kuoleman (hänet tapettiin) 1 ja 1/2 päivän ikäisenä 1955 jKr pohjois-Suomessa.Tuo tyttö ilmestyi 30-vuotta myöhemmin äidilleni Punkalaitumella hänen ollessaan opiskelemassa asuntolassa ja kertoi äidilleni että hän oli hänen kuollut tyttönsä ja kertoi myös että taivaassa saa opetusta ja joitakin muita asioita hän kertoi.Tuo tyttö pukkasi äitiäni tuolloin kylkeen ja äitini kuuli hänen äänensä ja tunsi hänen läsnäolonsa mutta ei nähnyt häntä.

    "Tuo tyttö ilmestyi 30-vuotta myöhemmin äidilleni Punkalaitumella hänen ollessaan opiskelemassa asuntolassa "

    Kylläpä olikin soopaa.

    Punkalaitumella muuten ei ole mitään asuntolaa opiskeluun liittyen, ellei hän sitten ollut alkoholiparantolassa (nyk. pakolaiskeskuksessa)...siellä kyllä on asuntola.

    Äänestä

  • satua vai totta kirjoitti:

    Forssa,anteeksi erehdykseni.Kysyin äidiltäni.

    Äänestä

  • sinä osoittaa kirjoitti:

    samalla tavalla raamatulla ettei näin ole?Tämä tieto on saatu käytännön elämässä kun äitini lapsi
    (tyttö) kuoli väkivaltaisen kuoleman (hänet tapettiin) 1 ja 1/2 päivän ikäisenä 1955 jKr pohjois-Suomessa.Tuo tyttö ilmestyi 30-vuotta myöhemmin äidilleni Punkalaitumella hänen ollessaan opiskelemassa asuntolassa ja kertoi äidilleni että hän oli hänen kuollut tyttönsä ja kertoi myös että taivaassa saa opetusta ja joitakin muita asioita hän kertoi.Tuo tyttö pukkasi äitiäni tuolloin kylkeen ja äitini kuuli hänen äänensä ja tunsi hänen läsnäolonsa mutta ei nähnyt häntä.

    Minä kyllä pystyn vastaamann Raamatulla,mutta sinä kierrät kysymykseni esittämällä jonkun kertomuksen.Kyse oli siis missä Raamattu osoittaa alle 8 vuotiaan lapsen menevän kuollessaan taivaaseen? Uskon vain Raamatun vastaukseen,en mihinkään muuhun.

    Äänestä

Jeesus vertasi kuolemaa unessa nukkumiseen. Hän herätti kuolemaan nukahtaneita ihmisiä aikanaan.
Niinpä voimme olla varmoja että jonain päivänä raamatussa puhuttu ylösnousemus tapahtuu ja kuolleet herätetään.

Eräs hallitusmies tuli pyytämään Jeesukselta että hän tulisi panemaan kätensä hänen tyttärensä päälle jotta tytär heräisi eloon.

"Kun nyt Jeesus tuli hallitusmiehen taloon ja näki huilunsoittajat ja hälisevän ihmisjoukon, hän sanoi: "Poistukaa täältä, sillä tyttönen ei ole kuollut, vaan hän nukkuu."
Tällöin he alkoivat nauraa hänelle pilkallisesti. Heti kun ihmisjoukko oli lähetetty ulkopuolelle, hän meni sisään ja otti häntä kädestä, ja tyttönen nousi. Puhe tästä levisi tietenkin koko siihen seutuun."
Apostolien teot 9:23-26

Äänestä

Jeesuksen aikana kukaan ei sen paremmin lapset kuin aikuisetkaan olleet menneet taivaaseen. Pitää syntyä ensin uudesti kasteessa vedestä ja Hengestä. Katoavaisesta ei synny katoamatonta.

13 Ei kukaan ole noussut ylös taivaaseen, paitsi hän, joka taivaasta tuli alas, Ihmisen Poika, joka on taivaassa.

Äänestä
  • Taivaspaikkojen jakaminen alkoi Jeesuksen kuolemasta. Ryövärillekin Jeesus lupasi, että tämä tulisi olemaan Jeesuksen kanssa. Missä? Paratiisissi. Ja koska Jeesus meni taivaaseen, meni ryövärikin taivaan paratiisiin.

    Äänestä

uhraavat lapsia (tietämättään tai jeh.tod:ien johtajien väärien opetusten tähden)kun he kieltävät alle 8-vuotiailta verensiirron ja nämä kuolevat sen tähden?

Äänestä
  • Jehovantodistajat eivät tuijota ikää vaan kieltävät verensiirron kaikenikäisiltä.

    Tuo 8v kuulostaa oudolta.

    Äänestä

  • <><><>... kirjoitti:

    Jehovantodistajat eivät tuijota ikää vaan kieltävät verensiirron kaikenikäisiltä.

    Tuo 8v kuulostaa oudolta.

    alle 8-vuotiaille lapsille jotka kuolevat väkivaltaisen kuoleman ja tuon "pelastussuun-
    nitelman" valossa myös ne jotka ovat yli 8-vuotiaita ja kieltävät verensiirron ja kuolevat sen tähden,tekevät (tietämättään tai johtajiensa väärien oppien takia)itsemurhan.Tosin yli 8-vuotiaat eivät saa automaattisesti herätystä hen-
    kimaailmaan/taivaaseen vaikka he kuolisivatkin vä-
    kivaltaisen kuoleman.Jumala ei ole antanut mitään
    toisen ihmisen pelastusta tai päätösvaltaa koskevaa asiaa ihmisten käsiin.

    Äänestä

  • on oma "pelastussuunni... kirjoitti:

    Olen saanut sen käsityksen että jehtod. eivät mene taivaaseen.

    Mistä sinä olet saanut oppisi tai käsityksesi?

    Äänestä

  • <><><>... kirjoitti:

    Olen saanut sen käsityksen että jehtod. eivät mene taivaaseen.

    Mistä sinä olet saanut oppisi tai käsityksesi?

    eri uskontokuntien edustajat eivät kuolemassa mene minnekkään. Kuolleet kannetaan ja lasketaan syvään hautaan tai vaihtoehtoisesti työnnetään krematorion luukkuun.
    Jos on esittää todellisia vaihtoehtoja, niin kiitos!
    Jokaianen tulkoon uskollaan autuaaksi, mutta miksi niitä tyrkyttää muille??
    On ihmisiä jotka kuolemanpelkoa karkoittaakseen uskovat jos jonkinlaisiin pelastuksiin tai popsivat pillereitä tasapainon säilyttääkseen. Iso ryhmä ihmisistä kuitenkin on sisäistänyt elämän todellisuuden, syntyminen, eläminen ja kuoleminen. Elämän voi elää kunniakkaasti ilman uskontoakin.

    Äänestä

  • salaisuus? kirjoitti:

    että elää tietämättömyydessä.

    Äänestä

  • <><><>... kirjoitti:

    Olen saanut sen käsityksen että jehtod. eivät mene taivaaseen.

    Mistä sinä olet saanut oppisi tai käsityksesi?

    kaikki alle 8-vuotiaat lapset jotka ovat kuolleet
    sentähden etteivät ole saaneet verta pelastuak-
    seen,saavat ylösnousemuksen henkimaailmaan/taivaa-
    seen Jumalan kasvojen eteen ja näin heidän ylös-
    nousemuksensa todistaa Jumalalle että he ovat kuolleet väkivaltaisen kuoleman jeh.tod:ien toimesta.Kuolevatko siis ne alle 8-vuotiaat lapset,joille ei anneta verta heidän vanhempiensa kiellosta,väkivaltaisen kuoleman?

    Äänestä

  • <><><>... kirjoitti:

    Olen saanut sen käsityksen että jehtod. eivät mene taivaaseen.

    Mistä sinä olet saanut oppisi tai käsityksesi?

    Niin juuri.
    JT:läiset eivät usko taivaaseen eikä helvettiin, vaan paratiisiin.

    kerron hiukan...

    Joskus (en tiedä milloin...) Jehova juttu tekee näin:
    Ne jotka uskovat jehovaan, pääsevät paratiisiin,
    Ne jotka eivät ole kuulleet Jehovasta, saavat mahdollisuuden ja pääsevät paratiisiin.
    ne jotka eivät usko Jehovaan... Kärsivät ikuisesti.

    Obaut noin... Julmaa.
    Mutta!
    Sitten paratiisiin pääsevät myös kuolleet, eli näemme kuolleet täysin terveinä.

    Et tollee.
    Siskoni on Jehovantodistaja,
    sieltä opit ja käsitys.

    *kiitos ja niiaus*

    -TurkoosiPrinsessa-

    Äänestä

  • tarkoitat kirjoitti:

    että elää tietämättömyydessä.

    Itse en usko Jehovaan, enkä kuulu Jt:eihin.
    Mutta kuuluu hiukan tietää uskonnoista.
    itse tiedän tuosta MELKO paljon.

    Äänestä

  • tarkoitat kirjoitti:

    että elää tietämättömyydessä.

    johon kuuluu myös luterilainen kuin JT kasvatus.

    Äänestä

vanhemmat eivät voi kieltää lapselta verensiirtoa. Jos lapsi sellaisen tarvitsee, lääkärit myös tekevät sen. Siinä ei auta hihhulointi. lapsi otetaan huostaan, jos sopua ei synny.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

väkivaltaisen kuoleman? kirjoitti:

Jos lapsi kuolee väkivaltaisen kuoleman alle 8-vuoden iässä,hän saa heti kuoltuaan herätyksen henkimaailmaan/taivaaseen jossa hän voi tietoise-na olentona jatkaa edistymistään.Miten sitten jeh.
tod:ien alle 8-vuotiaat lapset joiden he antavat kuolla sen tähden että heidän vanhempansa kieltävät näiltä lapsilta veren?Kyllä minun ymmärtääkseni nuo lapset kuolevat väkivaltaisen kuoleman.Eli Jumala kyllä pitää huolta pienistä lapsistakin mutta ihmiset (jeh.tod:at) eivät.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu