Itse arvostan sellaisia miehiä, ketkä ovat aidosti pasifisteja.
Arndt Pekurinen oli pasifisti, aito pasifisti.
(lisäksi vielä perheellinen mies)
Eikä missään tapauksessa kuolemantuomio ole oikea tuomio tuollaisille miehille.
Mielestäni pasifistin ei tarvitse käydä edes siviilipalvelusta. Siviilipalvelus on käytännössäkin täysin turha.
Mutta periaatteellisella tasolla se osoittaa miehen hyvyyden.
Pekurinen joutui osoittamaan hyvyytensä siten, että hän sanoi auttavansa kyllä maataan, mutta aseeseen eikä asevoimiin hän ei tahtonut tarttua.
Pekurinen osoitti näin hyvyytensä.
Siviilipalvelus on käytännössä turha. Aidon pasifistin kohdalla. Aito pasifisti vain jotenkin tahtoo osoittaa hyvyytensä.
Mielestäni siviilipalvelusmies, joka kannattaa siviilipalvelusta sinänsä, on älytön ja joutava. Mutta siviilipalvelusmies, joka kannattaa aseettomuutta ja armeijattomuutta on oikealla asialla ja on oikea pasifisti.
Monet siviilipalvelusmiehet kannattavat armeijoita, mielestäni tuossa ei ole mitään pasifistisuutta. Tuollainen on mielestäni vain vastuun-pakoilua. Eiköhän hävetä siviilipalvelusmiestä silloin, jos itse kannattaa armeijaa, ja kun aito pasifisti on kuollut sen tähden, koska ei hyväksynyt armeijaa.
Minun mielestäni silloin täytyy armeijaa kannattavan siviilipalvelusmiehen hävetä ja aika lailla.
Siviilipalveluksestakin on tullut armeijan veroinen asia nykypäivänä monen mielissä. Monet perustelevat että ovat hyödyksi siviilipalveluksessa, mutta sanovat etteivät osaisi toimia armeijassa. Eli siis hyväksyvät armeijan toiminnan. Tuollainen ei ole oikeanlaista perustelua. Joskus oli vielä palvelusluokat, ja kaikille miehille annettiin sellaiset tehtävät, jotka mies pystyy varmasti tekemään. Sodan tullessa miehet kyllä auttavat toisiaan.
Mutta armeija nykyisellään ei kyllä ole sitä mitä pitäisi olla, en ole pahoillani siviilipalvelusmiesten valinnasta. Ajateltuna omalle pojallenikin, 18 vuoden ikä armeijassa on aivan liian varhainen. Minun neuvo onkin nuorille 18 vuotiaille, että hakekaa lykkäystä, tai astukaa siviilipalvelukseen. Mies on mies, se on fakta.
Vasta loppupeleissä ratkeaa asiat.
Mutta takaisin aiheeseen.
Ja Suomelle tuollainen mies on erittäin tärkeä. Tarkoitan juuri tuollaista todellista pasifistia.
Koska ajatelkaapa asiaa Neuvostoliiton kannalta. Suomalainen pasifisti neuvostoliittolaisten hyökätessä asevoimin Suomeen, tekee neuvostoliittolaisten hyökkäyksen todella raukkamaiseksi.
Neuvostoliittolaiset siis tulisivat asein hyökäten Suomeen, jossa on miehiä, jotka eivät ole aseeseen tarttuneet, koska tahtovat rauhaa. Eivät joutavaa sotaa.
Kenenkään miehen oikeustaju ei hyväksy noin raukkamaista tekoa. Ei kenenkään.
Tämä kaikki käydään periaattellisella tasolla. Ja tapahtumat ovat tärkeitä, vaikka suuressa tiedossa ja osassa sodan syttyessä ne eivät silloisesti ole olleet. Mutta nykypäivänä tuo tieto Pekurisesta on erittäin tärkeä.
Kun liikutellaan kansallisia armeijoita, niin tuolla on merkitystä. Armeijoissa, joissa on kansalaisia, niin siellä liikkuu aina mukana myös inhimillisyyttä. Kansallisia armeijoita ei voi 100 % verrata rikolliseen, murhaajaan ja varkaaseen, joka rynnii kotiin ja raiskaa ja tappaa miehen perheen. Kansalaisten omassa armeijassa on inhimillisyyttä mukana.
Armeijoista on muodostunut vain älyttömän suuri instituutio, mutta kansallisissa armeijoissa on inhimillisyyttä mukana.
Ajatellaampa ja kuvitellaampa toisin päin, että olisimmekin hyökkääjän asemassa (jota ei saa olla Suomi missään tapauksessa, siitä täytyy kieltäytyä). Hyökkäisimme pasifistiseen valtioon, jossa osa miehistä olisi ilman aseita vastassa (ja me perkele itse ammuttiin Pekurinen). Kyllä meistä monet miehet pyörittelisimme päätä. Ne kumminkin meistä hyökkäisivät, ketkä ovat alunperinkin siihen koiran kaulapannalla talutettu. He ovat niitä, ketkä palvovat systeemiä ja järjestelmiä, koneistoja. Tänne Suomeen joskus hyökättiin, mutta eivät kaikki neuvostoliittolaiset olleet sitä mieltä (jos kaikki neuvostoliittolaiset olisivat olleet sitä mieltä, niin me olisimme taatusti jo hävinneet maapallolta).
Sitä tapahtuu perkeleen usein, että kaulapantamiehet hyökkäävät käskystä. Kumminkaan koskaan juuri nuo käskynantajat eivät ole mukana, pelkästään nuo kaulapantamiehet. Usein palkka-soturit. (toki joskus on ollut sotia, jossa johtaja on ollut pääjoukossa, nuo ovat olleet sitten niitä valloitus-sotia, hirvittäviä taisteluita joissa on menehtynyt enemmän kuin moni. Mutta. Mutta. Nykyajassa tuollaisia ei voi tapahtua, koska aseiden tehovoima on niin suuri. Jos joku tahtoisi diktatuurisesti todella valloittaa naapurimaita ja vieläpä itse olisi sotajoukoissa etulinjassa, niin tuo mies kuolisi välittömästi. Mutta ihmiskunnan menneessä historiassa tuollainen oli mahdollista. Mutta ei enää tänä päivänä.)
Sodan päämiehet ovat aina hyökkääjän joukoissa itse jossakin muualla kuin sotatantereella. Turvallisissa olosuhteissa, kaukana taistelukentiltä. Tuolloin ei ole koskaan oikeutettu hyökkäys kysymyksessä.
Siinä onkin syy, miksi ne joukot sitten kärsivät moraalin puutteesta.
Jopa tästä päivästä löytyy karmaisevia esimerkkiä, kun ylipäällikkö ei kanna vastuutaan. Ja se näkyy sekasortona.
Itse nostan Pekuriselle hattua. Tuollaisia miehiä on todella harvassa. Tuollaiset miehet juuri todistavat, että sotalaitokset ja armeijat ovat mitä älyttömin keksintö.
Itse olen käynyt armeijan, ja kansallista armeijaa minä kannatan. Puolustusvoimia. En hyökkäysvoimia enkä sotilasliittoja. Enkä palkka-armeijaa. Vaan pelkästään Puolustusvoimia. Jos vielä tänä päivänä rajalle naapurit hilaavat rautaa, niin heidän tarkoitus on se, että he tulevat ottamaan tämän maan haltuunsa omiin tarkoitusperiinsä, hajoittamaan tämän maan. Siihen ei ole kenelläkään mitään oikeutusta. Meillä on oikeus puolustautua, vaikka asein. Hyökkääjä on verrattavissa esim. suomalaiseen mieheen, joka käy täällä murhaamassa toisten perheitä (mutta siis hyökkääjät ovat niitä kaulapantamiehiä). Silloin on oikeus puolustautua, koska jos ei puolustaudu ja käy tuota murhaaja-miestä vastaan, niin siitä perhe kärsii ja menehtyy.
Mutta me emme ole hyökkäämässä minnekään.
Entä sitten tekeekö pasifisti tuolloin väärin, jos ei tartu hyökkääjän tullessa rajan takaa suurella sotajoukolla, ja täällä pasifisti ei käy asein vihollista vastaan puolustamaan perhettään? Mielestäni pasifisti ei tee siinä väärin. (ja kyllä minä uskon, että pasifistikin pitää perheensä kaukana sotatantereesta)
Sota koneistot ovat niin suuri asia verrattuna yksittäiseen murhamieheen. Armeijat kuljettavat niin suurta koneistoa mukanaan, että yksittäisen murhamiehen olisi mahdoton koota itselleen sellaista armeijaa. Suuret armeijat ovat muodostautuneet poliittisten järjestelmien, joskus diktatuurien toimesta. Kaikki suuret armeijat ovat ikivanhoja.
Tässä mielessä sota ei todellakaan kaipaa yhtä miestä. Sotakoneistojen johdossa on niin paljon sairasta porukkaa, että ei ole miksikään harmiksi, että on myös pasifisteja.
Ja olisi tärkeää, että aitoja pasifisteja löytyy joka maasta, ja että hyvä yhteistyö kulkee noiden eri maiden miesten kesken.
Sota on paskaa. Ja tuollaiset kansalliset sodat ovat suurissa määrin joidenkin yksittäisten henkilöiden aikaansaannosta. Mutta eivät milloinkaan Pekurisien.
Kyllä suuri muistomerkki Pekuriselle olisi paikallaan. Ja ajatelkaapa.
Myös Venäjällä (Neuvostoliitto) voi olla omat Pekurisensa.
Jos me pystytämme patsaan aseista kieltäytyjälle, aidolle pasifistille, Pekuriselle, niin ajatelkaapa miten hieno asia on, jos Naapumaissa toimivat samoin ja pystyttävät omalleen.
Ajatelkaapa sitä.

Vastaukset 4
Vanhimmat
- pasifisti - antaa internet-haussa mielenkiintoisia henkilöitä.
Jaa tarkoitatko esimerkiksi rationaalipasifisti Albert Einsteinia? :)
Kiitos siitä.
Suomessa on muutamia mielenkiintoisia henkilöitä, jotka ovat kantaneet pasifistin viittaa.
Olisin mielelläni kuullut mikä on mielipide siitä, että jos kannattaa armeijaa, vaikka ei itse mene siihen, vaan kannattaa siviilipalvelusta, niin
mitä mieltä on siitä, kun aito pasifisti on kuollut sen tähden, koska vastusti armeijaa.
Tässä on täysin selvä eettinen eriäväisyys.
Aito pasifisti todellakin oli rauhan mies.
Kuolema ei ollut oikea tuomio.
Mutta siviilipalvelusmies joka kannattaa armeijoita, ei ole ainakaan pasifisti.
Mielestäni tänä päivänä jako miehiin on päivänselvä.
On armeijan käyneet miehet (liian nuoria tekemään syvällisiä ratkaisuja 18 vuotiaana). Siviilipalvelusmiehet (liian nuoria tekemään eettisesti oikeita ratkaisuita 18 vuotiaina). Sekä totaalikieltäytyjät, jotka hammasta purren epäröiden käyvät vankilan, eivätkä tiedä että miksi.
Tänä päivänä kaikki miehet ovat vielä pullamössöä sen iän jälkeen milloin armeijasta keskimäärin päästään.
Mies syntyy tänä päivänä suuren sattuman kautta siten, että jossakin vaiheessa mies ensin on eksynyt naimisiin ja saa lapsia jotensakin vahingossa.
Sitten eräänä päivänä mies herää ja huomaa rakastavansa vaimoaan ja lapsiaan.
Tässä vaiheessa mies on jotakuinkin 30 vuotta, ehkä 35.
Tuon heräämisen jälkeen miehen elämä on muuttunut. Syvä vastuuntunto rakkaistaan muuttaa miehen.
Jos ei onnellista sattumaa tapahdu, eikä heräämistä, niin mies jatkaa unista elämäänsä hamaan tappiin saakka.