D-evoluutio.

vaihteeksi tiedesivuilta bongattua..

http://www.tiede.fi/uutiset/uutinen.php?id=2492
08.04.2006
Sukusolun roolin määrää ajoitus
Sukusolut kehittyvät itusoluista, jotka ovat identtiset miehen ja naisen alkioissa. Mikä muovaa niistä siittiöitä tai munasoluja?

"Se, tuleeko sukusolusta siittiö vai munasolu riippuu ajankohdasta, jolloin meioosi alkaa", vastaa professori Peter Koopman Queenslandin yliopistosta. Mikäli solunjakautuminen alkaa sikiönkehityksen aikana, syntyy munasoluja. Jos se tapahtuu vasta syntymän jälkeen, muodostuu siittiöitä.

Koopman ryhmineen sai selville hiiritutkimuksissaan, että lähtölaukauksen meioosille antaa A-vitamiineihin lukeutuva retiinihappo. Miesalkioissa sen vaikutuksen kuitenkin estää Cyp26b-entsyymi, mikä siirtää meioosin alun yli syntymän.

"Tulos on perusbiologinen läpimurto, joka auttanee kehittämään niin lapsettomuus- kuin syöpähoitojakin", Koopman iloitsee. Hän uskoo, että esimerkiksi kivessyövän syy piilee sukusolujen saamassa virheellisessä retinoidisignaalissa.

"kivessyövän syy piilee sukusolujen saamassa virheellisessä retinoidisignaalissa."

[Adamilla ei tainnut olla kivessyöpää? Kyse on lankeemuksen jälkeisestä devoluutiosta, näistä kyllä löytyy näyttöä ja on myös sopusoinnussa informaatioteorian kanssa: sattuma ainoastaan tuhoaa jo olemassa olevaa informaatiota sensijaan, että loisi uutta. Olemassa oleva toimiva geneettinen informaatio vioittuu ja seurauksena on sairaus, mahdollisesti kuolema. Evoluutio vaatisi, että kehittyminen olisi havaittavissa oleva trendi(fossiilit,kokeellinen biologia), koska infon on täytynyt lisääntyä evoteorianmukaan jatkuvasti: kuolleesta aineesta eläväksi, alkusolusta/universal common descent (UCD) --> kaikkien maapallolla koskaan eläneiden eläinten DNA:ksi(lukemattomia Gigatavuja ;) . Tätä hypoteesia on hyvin vaikea perustella tieteellisesti ja havaitta trendi sotii tätä vastaan. Toimivat järjestelmät ainoastaan hajovat, niiden korjaaminenkin vaatisi älyä(tietoinen/ohjattu geenimanipulaatio).

Historiassa tapahtunut luominen sopii parhaiten havaittavassi olevaan materiaaliin. Ihmiset jotka eivät pidä tästä vaihtoehdosta, tekevät sen lähinnä filosofisista syistä. "Loukkaantuminen R:tun Jumalaan, kun ei ole Jumalaa ei ole vastuuta,ei kukaan määräilemässä, ei viimeistätuomiota, ei kadotustuomiota. Syödään juodaan ja huomenna kuollaan". Kuitenkin jääkiekkokin on mukavampaa katseltavaa, jos sitä pelataan sääntöjen mukaan. Säännöt eivät aina ole itsessään pahoja.

Informaatio on ominaisuudeltaan henkinen sitä ei voi redusoida materiaan, kuten ei luonnonlakejakaan(E=mc^2...). Paperin musteen ominaisuudet eivät kerro meille mitää kirjansisällöstä. Raamattu ilmoittaa meille Jumala n olevan henki, ajatteva, itsestään tietoinen persoona, kaiken luoja.
1227
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

"Informaatio on ominaisuudeltaan henkinen sitä ei voi redusoida materiaan"

Tuo on valetta. Informaatio on aina materiaalisessa muodossa:
Kaikki semanttinen informaatio, jossa kaikki vaikuttavat tasot -myös lähettäjä ja vastaanottaja- ovat olleet läsnä, informaatio on syntynyt mekanistisfysikaalisesti toimivissa aivoissa -Gittin logiikalla emme voi olettaa "einaturalistista" informaatiota tai sen lähdettä. Ja kun mukaan lasketaan sekin, että jokin tietty informaatio(esimerkiksi nämä sivut) lakkaavat olemasta, jos kaikki sitä sisältävä materiaali hajoitetaan tai sotketaan. Informaatio on fysikaalinen, ei henkinen suure.

Esimerkin kivessyöpä on ehkä virhe(ajoituksessa tai muussa), joka redusoituu DNA:n emäsjärjestyksiin..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ant1Ev0 kirjoitti:

vaihteeksi tiedesivuilta bongattua..

http://www.tiede.fi/uutiset/uutinen.php?id=2492
08.04.2006
Sukusolun roolin määrää ajoitus
Sukusolut kehittyvät itusoluista, jotka ovat identtiset miehen ja naisen alkioissa. Mikä muovaa niistä siittiöitä tai munasoluja?

"Se, tuleeko sukusolusta siittiö vai munasolu riippuu ajankohdasta, jolloin meioosi alkaa", vastaa professori Peter Koopman Queenslandin yliopistosta. Mikäli solunjakautuminen alkaa sikiönkehityksen aikana, syntyy munasoluja. Jos se tapahtuu vasta syntymän jälkeen, muodostuu siittiöitä.

Koopman ryhmineen sai selville hiiritutkimuksissaan, että lähtölaukauksen meioosille antaa A-vitamiineihin lukeutuva retiinihappo. Miesalkioissa sen vaikutuksen kuitenkin estää Cyp26b-entsyymi, mikä siirtää meioosin alun yli syntymän.

"Tulos on perusbiologinen läpimurto, joka auttanee kehittämään niin lapsettomuus- kuin syöpähoitojakin", Koopman iloitsee. Hän uskoo, että esimerkiksi kivessyövän syy piilee sukusolujen saamassa virheellisessä retinoidisignaalissa.

"kivessyövän syy piilee sukusolujen saamassa virheellisessä retinoidisignaalissa."

[Adamilla ei tainnut olla kivessyöpää? Kyse on lankeemuksen jälkeisestä devoluutiosta, näistä kyllä löytyy näyttöä ja on myös sopusoinnussa informaatioteorian kanssa: sattuma ainoastaan tuhoaa jo olemassa olevaa informaatiota sensijaan, että loisi uutta. Olemassa oleva toimiva geneettinen informaatio vioittuu ja seurauksena on sairaus, mahdollisesti kuolema. Evoluutio vaatisi, että kehittyminen olisi havaittavissa oleva trendi(fossiilit,kokeellinen biologia), koska infon on täytynyt lisääntyä evoteorianmukaan jatkuvasti: kuolleesta aineesta eläväksi, alkusolusta/universal common descent (UCD) --> kaikkien maapallolla koskaan eläneiden eläinten DNA:ksi(lukemattomia Gigatavuja ;) . Tätä hypoteesia on hyvin vaikea perustella tieteellisesti ja havaitta trendi sotii tätä vastaan. Toimivat järjestelmät ainoastaan hajovat, niiden korjaaminenkin vaatisi älyä(tietoinen/ohjattu geenimanipulaatio).

Historiassa tapahtunut luominen sopii parhaiten havaittavassi olevaan materiaaliin. Ihmiset jotka eivät pidä tästä vaihtoehdosta, tekevät sen lähinnä filosofisista syistä. "Loukkaantuminen R:tun Jumalaan, kun ei ole Jumalaa ei ole vastuuta,ei kukaan määräilemässä, ei viimeistätuomiota, ei kadotustuomiota. Syödään juodaan ja huomenna kuollaan". Kuitenkin jääkiekkokin on mukavampaa katseltavaa, jos sitä pelataan sääntöjen mukaan. Säännöt eivät aina ole itsessään pahoja.

Informaatio on ominaisuudeltaan henkinen sitä ei voi redusoida materiaan, kuten ei luonnonlakejakaan(E=mc^2...). Paperin musteen ominaisuudet eivät kerro meille mitää kirjansisällöstä. Raamattu ilmoittaa meille Jumala n olevan henki, ajatteva, itsestään tietoinen persoona, kaiken luoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu