Keskiajalla ja sen jälkeen vallinnut käsitys että "syntiset" joutuvat helvettiin on keksitty juttu, jolla kirkko on yrittänyt kasvattaa jäsenmääräänsä. Ja on myös siinä onnistunut. Alkuaikojen juutalaiset ottivat viereiseltä paimentolaisheimolta käsitteensä saatanasta ja tekivät tästä Jumalan vastustajan. Huvittavaa, että gnostilaisuutta vastaan taisteltiin ajanlaskun alkuaikoina vaikka hyvä/paha asettelu tuli saatana-käsitteen myötä olennaiseksi osaksi kristinuskoa.
Saatanalla selitettiin siis kaikki paha mitä maailmassa tapahtuu (ns. teodikea-ongelma; miksi maailmassa on niin paljon pahuutta jos Jumala on hyvä JA kaikkivaltias?). Ennen sanottiin että sekä hyvä ja paha tulevat Jumalasta. Myös monet muut fundalistien rakastamat jutut on omittu muilta kansoilta, esimerkiksi vedenpaisumusketomus.
Että puhukaapa sitten oman uskonne ainutlaatuisuudesta. Saatana ja helvetti ovat keksittyjä juttuja.
Saatanalla selitettiin siis kaikki paha mitä maailmassa tapahtuu (ns. teodikea-ongelma; miksi maailmassa on niin paljon pahuutta jos Jumala on hyvä JA kaikkivaltias?). Ennen sanottiin että sekä hyvä ja paha tulevat Jumalasta. Myös monet muut fundalistien rakastamat jutut on omittu muilta kansoilta, esimerkiksi vedenpaisumusketomus.
Että puhukaapa sitten oman uskonne ainutlaatuisuudesta. Saatana ja helvetti ovat keksittyjä juttuja.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Israelin uskonnossa oli "saatana" jumalan vastustajana? Ja millä "viereisellä" paimentolaisheimolla oli tuollainen käsitys? Mikä paimentolaishemo jakoi maailmaan ja vielä yhden jumaluuden ja pahan välillä?
Juutalaisten jumala, täten myös kristittyjen, on peräisin nomadeilta. Jahve-usko juurtui Palestiinan alueelle, kun osa nomadeista liittyi vuoristossa asuneisiin kanaanilaisiin ja asettui paikoilleen. Pakkosiirtolaisuuden aikana persialaisen uskonnon vaikutuksesta juutalaisuudessa kehittyi usko Jumalan vastustajaan, Saatanaan, ja pahoihin henkiin ja riivaajiin. Näitä EI ollut tätä ennen.
ei koskaan tullut saatanaa jumalan vastustajana
2)YHWH jumaluuden alkuperä on selvittämättä
3)pakkosiirtolaisuuden aikaan eivät sen paremmin juutalaiset kuin ne joiden pariin juutalaiset siirrettiin olleet nomadeja.
Israelilaiset vaeltelivat 40 vuotta Egyptistä lähtönsä jälkeen!
Tarkistappas jostain tietosanakirjasta, keitä kutsutaan nomadeiksi ja asuvatko he jossain vakituisesti!
Raamatun "selailu" on sultakin mennyt aivan hukkaan!
Osta kuvaraamattu niin jää edes jotain siitä mieleesi!
todellisuus jne..
Mikäs estää sinun keksimään lisää valheita?
Luuletko että lisää valehtelmalla totuus paljastuu.. vaiko siten että et edes tutki onko näin sanottu raamatusta vai ei?
Jokainen uskova joutuu ja pitää tutkia asiat mitä on sanottu raamatussa ja mitä ei ole?
Jos et usko raamattuun ja olet ateisti niin miksi luulet että osallistumalla sinun valheeseen..
Kyllähän valheita löyty nimikristityillä.. oletko edes tarkistanut oliko nämä selittäjät EDES alunperinkään uudestisyntyneitä kristittyjä vainko peräti susia lampaiden vaatteissa..
Oletko tänne kirjoittamssa keksintöjäsi ja uskottelua, joilla voimuka joku valheela kumota totuus..
Jokaine tänne kirjoitettu pitää koetella ja miettiä onko niin vai ei..
Oletko edes ajatellu että jotkut voivat sanoa olevansa kristittyjä ja uskoviksi julistautua ilman että edes on sitä.. ja sitten vielä ihan tarkoituksella valehdella ihan raamattua vastaan ja sitten ihan oikeasti keksiä valheita ja sitten uskotella sen jälkeen että tämä on krisitllistä oppia.. ja siihen valheeseen tarttuu se joka ei Halua uskoa ja halua eksyttää sillä sanalla...
Niin on käynyt ja pahenee kuten sanotaan valhe tulee totuudeksi ja totuus valheeksi.. oletkos miettinyt etä kun valehtelet ja välillä tottakin sanot niin luuletko sitten hyvin käyvän valheista joudut kiinni..
Kyllä taikauskoa ja monenlaisia puhujia on EIKÄ kaikkea pidä uskoa ja varsinkaa kaikkea henkiä.. raamatussa kyllä sanotaan nämä kaikki..
Onko sinua peloteltu uskovilla niin paljon ettet itse osaa päätellä onko niin sanottu vai ei?
Jos valheessa halaut elää niin siitä vaan jos se hyvältä tuntuu..
Ei edes uskalleta toisinaan edes totuutena pidettyjä asiaita tarkistaa.. raamatusta.. tai edes sydämestään tutkistella ja sitten itse päätellä onko näin vain ei..
koskaan tullut ajatelleeksi, että Raamattu olisi jodenkin hemmojen keksimää hölynpölyä?
Mistä tiedät että Raamattu on totuus?
Oletko ihan 100% varma?
Mikäli olet, eli tiedät totuuden ja kaiken niin silloinhan rienaat Jumalaasi, olemalla "täydellinen" ja tietoinen totuudesta.
Ja muutenkin, stiesitkö että jos sinä menisit ja sanoisit psykologille että puhut iltaisin taivaassa olevan hemmon kanssa ja tottelet hänen käskyjään, niin aika pian joutuisit suljetulle osastolle ja kovaan lääkityskeen.
Mutta kun tähän sekoitetaan Jumala, niin se yhtäkkiä onkin ihan normaalia. On ihan normaalia kuvitella jokin Jumala tuonne taivaaseen, kuin että se olisi vain joku henkilö/olento.
Mietippäs vähän. Ei Ramattu ole totuus.
Jumalaan voi silti aina uskoa, vaikkei olisikaan joku papukaija, toistelemassa ulkoa opeteltuja, mitään sanomattomia fraaseja!
Et voi haukkua kaikkia muita ateisteiksi, jotka ovat eri mieltä kanssasi!
Kaikkia ei ole aivopesty samalla tavoin kuin esimerkiksi sinua ja muita samalla tavoin sinun kanssasi ajattelevia!
Osaatko edes ajatella enään itsenäisesti?
Et varmaankaan!
Tämän keskustelun aloittajalla toimivat vielä aivot!
Parhaimmalla tahdollakaan en voi sanoa samaa sinusta!
Job
1:6 Mutta kun eräänä päivänä Jumalan pojat tulivat ja asettuivat Herran eteen, tuli myöskin saatana heidän joukossansa.
1:7 Niin Herra kysyi saatanalta: "Mistä sinä tulet?" Saatana vastasi Herralle ja sanoi: "Maata kiertämästä ja siellä kuljeksimasta." ...........................................................................................................................
Raamattuun viittaaminen ei tarjoa minkäänlaisia todisteita. Kuvaus samasta tapahtumasta (Daavidin suorittama väenlasku):
"Herra vihastui jälleen Israeliin, ja yllyttääkseen Daavidia kansaa vastaan hän sanoi: 'mene ja laske Israelin ja Juudan väki.'" (2. Sam. 24:1)
"Saatana nousi Israelia vastaan ja viekoitteli Daavidia toimittamaan Israelissa väenlaskun." (1. Aik. 21:1)
Etkö ymmärtänyt mitä tarkoitin?
Lue se Jobin kirja ainakin alusta niin huomaat saatanan olevan kaikkea muuta kuin Jumalan vihollisen!
Hehän ovat kuin parhaita kaveruksia!
Kuin paita ja perse!
Uskikset pitävät saatanaa Jumalan vihollisena mutta Jobin kirja sanoo toista!
Saatana on Jumalan renki ja "työkalu"!
Kirjoitat:
"Raamattuun viittaaminen ei tarjoa minkäänlaisia todisteita."
Sitten kirjoitat heti perään:
""Herra vihastui jälleen Israeliin, ja yllyttääkseen Daavidia kansaa vastaan hän sanoi: 'mene ja laske Israelin ja Juudan väki.'" (2. Sam. 24:1)
"Saatana nousi Israelia vastaan ja viekoitteli Daavidia toimittamaan Israelissa väenlaskun." (1. Aik. 21:1)"
Pitää tunnustaa että nämä keskustelut käyvät useasti yli ymmärrykseni!
Ja joidenkin mielestä:
"Raamattuun viittaaminen ei tarjoa minkäänlaisia todisteita."
Ei millään pahalla yaya51!
Poltettaisko rauhan piipulliset ja oltaisiin ystäviä?! Norttikin kävisi tähän hätään, kunhan vain tällä palstalla pysyisisi hyvä tahto ja rauha Suomi24:ssä!
Peace!
Tie toisen tietoisen luo,
käytävä omin on jaloin.
Tukeva kuin kivinen vuo,
verheoltu syömen saloin.
Tääll' valittavaa monta tapaa,
joill' tyyli sekä suunta vapaa.
Tim Davis
hieman hymyilemään apeasti. Et tainnut tajuta, mikä sai sinut kirjoittamaan tuonkin viestin... Se, minkä olemassaolon kielsit.
Kristuksen mukaan on kuitenkin näin; syntiset saavat nimenomaan anteeksi melkein kaikki pahat tekonsa, syntinsä, jos he vaan nöyrtyvät yksin ollessaan pyytämään niitä anteeksi taivaalliselta Isältä. Saatana tarkoittaa ihan jota vain "vastustajaa" ja helvetti vain tuota iänikuista "kadostusta", elikkä ihmisen nimen yli pyyhkimistä suuresta elämän kirjasta ja perintö-osan menetystä, joka olisi ikuinen elämä paratiisissa.
Kyllä "Paha" on edelleen maailmassa, senhän näkee jo siitäkin, jota maailmassa tapahtuu jok'ikinen päivä. Keksittyjä ovat yleensä vain ne selitykset joilla itsekukin yrittää vakuutella oman edun mukaisesti syyttömyyttään ja ainutlaatuisuuttaan sekä omaa tietämättömyyttään oikeista ja hyvistä teoista sekä aidosta lähimmäisen rakkaudesta.