Englantilaiset ovat välinpitämättömiä ulkopuolisia kohtaan. Heillä on historiallinen asenne brittiläisen imperiumin jäljiltä. Sama asenne koskee myös amerikkalaisia, jotka ovat aina 1800-luvun Perryn ajoista lähtien käyttäneet voimakeinoja Yhdysvaltojen intressien toteuttamiseksi.
Anglosaksinen kulttuuri on kilpailukulttuuri, johon osaltaan perustuu myös niiden lanseeraama markkinalibertarismi. Heillä on sellainen protestanttinen filosofia, että ihminen muokkaa itse oman todellisuutensa.
Esimerkiksi Eurosportilla Pariisin maratonissa englantilainen juontaja sanoi kärjestä jääneestä juoksijasta, että hänen täytyy työstää tiensä takaisin kärkeen.
Ikään kuin pelkkä työ on ainoa mitä menestymiseen vaaditaan, ja jos menestymistä ei ole, on se automaattisesti työnteon puutteen seurausta. Maratoonarin kunnon puute ei ole englantilaiselle olennaista, vaan pelkästään se mitä hän pystyy tekemään. Kunnon puute ei ansaitse mitään huomiota, ja ainoa arvostettava asia on saavutettu tulos.
Niinpä heidän maailmankatsomukseensa ei kuulu sellaiset käsitteet yksilön ulkopuolisista esteistä, kuten työväenluokan taistelu, hierarkia tai mahdollisuuksien puute. He suhtautuvat kaikkialle minne menevät omien pyrkimystensä ylivertaisuuteen toisten pyrkimyksiin nähden ja pyrkivät aina käyttämään toisten resursseja hyväksi omien etujensa toteuttamiseen. Toisten pyrkimyksillä ei ole merkitystä, vaan pelkästään sillä että kuka pystyy voittamaan. Kun voitto on saavutettu, kenelläkään ei ole enää oikeutta vaatia korjausta tilanteeseen, edes köyhyyden tai hegemonian perusteella. Englantisessa ajattelussa kenenkään ei tarvitse kantaa vastuuta toisen työn teosta, jolle ei markkinataloudessa muka ole mitään ulkopuolisia esteitä. Tämän ajattelun taustalla on myös vaikutteita 1700-luvun valistusajattelusta, jossa tiedon katsottiin vapauttavan yksilön itsenäiseen päätöksentekoon.
Anglosaksiset kulttuurit eivät ole nykyään poliittisesti imperialistisia, mutta kylläkin taloudellisesti ja sosiaalisesti. Tämä näkyy niin globalisaatiossa kuin suomalaisissa urheiluseuroissa. Kyseessä ei siis ole imperalismi konkreettisessa mielessä, mutta englantilaisten ja amerikkalaisten toiminta kyllä täyttää monia imperialismin määreitä. Se muistuttaa historiallista imperialismia.
Taloudellinen ja sosiaalinen ylimielisyys ainakin osunnee oikeaan anglosaksista kulttuuria arvioitaessa. Kapitalismi on meille suomalaisille samalla tavalla pakkopullaa kuin amerikkalaiset omaa talousjärjestelmäänsä kaikkialle yrittävät laajentaa. Mutta se ei ole ehdoton järjestelmä.
Globalisaation yksi merkitys on arvojärjestelmien kohtaaminen. Arvojärjestelmät muodostuvat aina niiden piirissä elävien ihmisten valinnoista, ja vaikka amerikkalaiset ovat valinneet markkinalibertaristiset arvonsa, jotka tekevät EUstakin markkinalibertaristisen, me voimme silti tehdä omia valintojamme.
Meidän ei pidä hyväksyä ulkoapäin meille tulevia arvojärjestelmiä vaan pyrkiä voimakkaasti punnitsemaan ja valitsemaan meille tärkeitä arvojärjestelmiä. Valitsemisen lisäksi poliittiset arvot edellyttävät niiden puolesta toimimista niin sosiaalisessa, taloudellisessa että poliittisessakin mielessä.
Tavallaan historiallinen, sotilaalliseen pakkoon perustuva imperialismi, kaikkine alistussuhteineen toteutuu vain silloin kun me emme haasta anglosaksisen kulttuurin vaikutuksia omassa kulttuurissamme. Ja vain koska heidän vaikutuksensa on niin laajalle levinnyttä, ei se tarkoita sitä, ettäkö me olisimme samanlaisia. Vaikutelma siitä, että anglosaksinen kulttuuri ja sen edustamat valtiot ovat imperialistisia, kertoo vain siitä että me elämme globalisaation takia kulttuurishokkia omassa maassamme. Tämä shokki estää meitä toimimasta meille luonnollisella tavalla.
Anglosaksinen kulttuuri on kilpailukulttuuri, johon osaltaan perustuu myös niiden lanseeraama markkinalibertarismi. Heillä on sellainen protestanttinen filosofia, että ihminen muokkaa itse oman todellisuutensa.
Esimerkiksi Eurosportilla Pariisin maratonissa englantilainen juontaja sanoi kärjestä jääneestä juoksijasta, että hänen täytyy työstää tiensä takaisin kärkeen.
Ikään kuin pelkkä työ on ainoa mitä menestymiseen vaaditaan, ja jos menestymistä ei ole, on se automaattisesti työnteon puutteen seurausta. Maratoonarin kunnon puute ei ole englantilaiselle olennaista, vaan pelkästään se mitä hän pystyy tekemään. Kunnon puute ei ansaitse mitään huomiota, ja ainoa arvostettava asia on saavutettu tulos.
Niinpä heidän maailmankatsomukseensa ei kuulu sellaiset käsitteet yksilön ulkopuolisista esteistä, kuten työväenluokan taistelu, hierarkia tai mahdollisuuksien puute. He suhtautuvat kaikkialle minne menevät omien pyrkimystensä ylivertaisuuteen toisten pyrkimyksiin nähden ja pyrkivät aina käyttämään toisten resursseja hyväksi omien etujensa toteuttamiseen. Toisten pyrkimyksillä ei ole merkitystä, vaan pelkästään sillä että kuka pystyy voittamaan. Kun voitto on saavutettu, kenelläkään ei ole enää oikeutta vaatia korjausta tilanteeseen, edes köyhyyden tai hegemonian perusteella. Englantisessa ajattelussa kenenkään ei tarvitse kantaa vastuuta toisen työn teosta, jolle ei markkinataloudessa muka ole mitään ulkopuolisia esteitä. Tämän ajattelun taustalla on myös vaikutteita 1700-luvun valistusajattelusta, jossa tiedon katsottiin vapauttavan yksilön itsenäiseen päätöksentekoon.
Anglosaksiset kulttuurit eivät ole nykyään poliittisesti imperialistisia, mutta kylläkin taloudellisesti ja sosiaalisesti. Tämä näkyy niin globalisaatiossa kuin suomalaisissa urheiluseuroissa. Kyseessä ei siis ole imperalismi konkreettisessa mielessä, mutta englantilaisten ja amerikkalaisten toiminta kyllä täyttää monia imperialismin määreitä. Se muistuttaa historiallista imperialismia.
Taloudellinen ja sosiaalinen ylimielisyys ainakin osunnee oikeaan anglosaksista kulttuuria arvioitaessa. Kapitalismi on meille suomalaisille samalla tavalla pakkopullaa kuin amerikkalaiset omaa talousjärjestelmäänsä kaikkialle yrittävät laajentaa. Mutta se ei ole ehdoton järjestelmä.
Globalisaation yksi merkitys on arvojärjestelmien kohtaaminen. Arvojärjestelmät muodostuvat aina niiden piirissä elävien ihmisten valinnoista, ja vaikka amerikkalaiset ovat valinneet markkinalibertaristiset arvonsa, jotka tekevät EUstakin markkinalibertaristisen, me voimme silti tehdä omia valintojamme.
Meidän ei pidä hyväksyä ulkoapäin meille tulevia arvojärjestelmiä vaan pyrkiä voimakkaasti punnitsemaan ja valitsemaan meille tärkeitä arvojärjestelmiä. Valitsemisen lisäksi poliittiset arvot edellyttävät niiden puolesta toimimista niin sosiaalisessa, taloudellisessa että poliittisessakin mielessä.
Tavallaan historiallinen, sotilaalliseen pakkoon perustuva imperialismi, kaikkine alistussuhteineen toteutuu vain silloin kun me emme haasta anglosaksisen kulttuurin vaikutuksia omassa kulttuurissamme. Ja vain koska heidän vaikutuksensa on niin laajalle levinnyttä, ei se tarkoita sitä, ettäkö me olisimme samanlaisia. Vaikutelma siitä, että anglosaksinen kulttuuri ja sen edustamat valtiot ovat imperialistisia, kertoo vain siitä että me elämme globalisaation takia kulttuurishokkia omassa maassamme. Tämä shokki estää meitä toimimasta meille luonnollisella tavalla.
Vastaukset 3
Vanhimmat
sosialismin teoreetikkojen mm. Leninin mukaan kapitalismin korkein muoto, se muoto, josta kapitalismi l. liberaali markkinatalous l. vapaan kilpailun talous l. globalisoitunut maailmantalous rysähtäen romahtaa!
Vaikka imperialismi ei ole poliittista ilmiasultaan, se vaikuttaa kansakuntien elämään; se syrjäyttää poliittisen, demokraattisen, vallan ja luovuttaa sen talouselämän toimijoille. Talouselämähän ei toimi demokratian periaatteen mukaisesti, vaan vahvemman oikeus on sen laki!
Kapitalismi on vapaaehtoista meille. Kun me hyväksymme sen poliittisesti, on selvää että me toimimme omia etujamme vastaan. Oikeistopuolueiden poliittiset päätökset sitten sitovat valtioita anglosaksiselle kilpailulle.
Ongelma ei siis ole kapitalistien ominaisuuksissa, siinä että miten he alistavat palkkatyöläisiä. Siten kapitalismia ei voida korjata estämällä estämällä vallankumouksen kautta. Todellinen ongelma on siinä millaiset suhteet vallitsevat kapitalistien ja muiden välillä.
Kapitalismi perustuu demokraattisiin ilmaisunvapauksiin, vaikka niiden varjolla kapitalistit manipuloivatkin kansaa. Siksi vanhaan luokkataisteluun kuuluukin luokkatietoisuuden lisääminen. Luokkatietoisuutta tarvitaan, jotta ihmiset osaavat edustaa omia etujaan kapitalistien portoista ja hedonismeista huolimatta.
Tein aloituksessani sen väitteen, että ihmisten valintoja häiritsee kulttuurishokki. Se johtuu kansalaisten kokemattomuudesta poliittisten etujensa ajamisessa, jolloin kokeneet kauppamiehet pystyvät "säikäyttämään" kansan hiljaiseksi.
Kapitalistit käyttävät koko mediaa omien etujensa kailottamiseen. Kansalla taas ei ole kykyä käyttää mediaa. Kansa on tottunut hiljaiseen myöntyväisyyteen ja minimaaliseen osallistumiseen ja äänekkäät kapitalistit puhuvat kansalaiset hiljaiseksi. Tämä on kapitalismin todellinen ongelma, jonka ratkaisemalla saamme poliittisen epäsymmetrian tasattua.
Ongelmaa ei kannata etsiä suurista syytöksistä, pyrkimällä osoittamaan miten pahoja, hyökkääviä ja itsekkäitä kapitalistit ovat. Olen alkanut tajuamaan, että kapitalistien demonisoiminen ei ole realistista. Talouselämä ei ole demokraattista, mutta se ei ole epädemokraattistakaan.
Käytännöllinen ratkaisu kapitalismiin on yllä mainittu, jossa kansalaiset voittavat vastapuolen propagandan luoman kaikkivoipuuden illuusion. Tämä kommunikaatiokehitys ja demokratisoituminen on kapitalismin kumoava uusi askel. Ironista kyllä, se myös pitää sisällään kehittyneemmän valistusajattelun tulkinnan kuin valistukseen ideologiansa perustavien kapitalismi pitää sisällään.
totuutta anglo-sakseista, mutta sen imperialismin levinneisyys jotenkin jäi.