Mitä on rasismi?

Syrjintä ja rasismi ovat eri asioita, vaikka ne rinnastetaan toisiinsa.

Rasismi on käsitys, jonka mukaan homo sapiens sapiens, eli ihmislaji, jakaantuu alalajeihin, eli rotuihin. Rasismi tällaisena konseptina ei tarkoita vielä sitä, että näitä eri alalajeja pidettäisiin toisiinsa nähden eriarvoisina.

Kun ihmistä syrjitään hänen synnynnäisten ominaisuuksiensa vuoksi, on se syrjintää.

Kun ihmistä syrjitään sen perusteella, että hänet on luokiteltu kuuluvaksi eri alalajiin, kuin syrjijä, on kyseessä rasismiperusteinen syrjintä.

Syrjintä on syrjintää ja rasismi eli rotuoppi, on rasismia. Ne ovat ERI asioita (rautalangasta).

Ikärasismia ei voi olla olemassa, sillä ihminen ei voi vanhetessaan vaihtaa mitään synnynäisiä ominaisuuksia eikä geenejään. Vanhus ei siis edusta vanhana eri alalajia, kuin nuorena. Näin ollen käsiten ikärasismi on täysin järjetön. Kyse on ikäsyrjinnästä.

Rasismi, eli käsitys ihmisen jakaantumisesta alalajeihin, on huono tekosyy syrjinnälle ja eriarvoiselle kohtelulla. Rasismi, eli rotuoppi, ei kuitenkaan itsessään suoraan aiheuta syrjintää, vaikka sillä monet perustelevatkin toisrotuisten syrjintää. Eri rotu ei tarkoita erilaista ihmisarvoa.

Itse uskon rotujen olemassaoloon, olen siis rasisti siinä mielessä. EN KUITENKAAN HYVÄKSY SYRJINTÄÄ, eli en ole rasisti siinä mielessä. Esim. musta tai aasialainen ihminen EI ole ihmisarvoltaan erilainen, kuin me eurooppalaiset.

Rasismi, eli käsitys ihmislajin jakaantumisesta rotuihin, on mielestäni siis totta, mutta se on HELVETIN HUONO TEKOSYY eri rotua (eli alalajia) edustavien ihmisten syrjinnälle.
361539
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Vielä sen verran, että jos ihminen haluaa erilaista muukalaista kohdella eriarvoisesti, hän kyllä keksii siihen vaikka mitä tekosyitä. Jos ei rotuoppia, niin sitten vaikka käyttää perusteena uskontoa, varallisuutta, pärstäkerrointa tai mitä tahansa. Rotuopin eli rasismin kieltäminen, ikäänkuin toivoen sen lopettavan ihmisten syrjinnän, on siis tuulimyllyjä vastaan tappelemista. Syrjinnän syystä on tehty tällöin väärä diagnoosi. Jos ihminen on taipuvainen syrjintään, hän syrjii vaikka mistä syystä. Rasismin eli rotuopin nimeämisessä "pahan aluksi ja juureksi" on siis osittain puhdasta syntipukin syyttelyä, ja pätee vain sellaisten ihmisten kohdalla, jotka perustavat syrjinnän käsitykseen roduista. Rasimi kieltämällä ei esim. lopeteta uskontoon, tai muuta ei-rodulla perusteltua syrjintää.

Äänestä
  • koska tiedemiehet hylkäsivät jo 10 vuotta sitten ajatuksen ihmisten jakautumisesta eri rotuihin, on rasismilta ja syrjinnältä pohja pudonnut.

    Jostain syystä usko rotujen olemassaolooon ja sen "oikeuttama" syrjintä ovat kuitenkin kulkeneet käsi kädessä Saksassa natsien aikaan, Etelä-Afrikassa apartheidin aikaan ja Yhdysvalloissa kaiken aikaa.

    Äänestä

  • humanisti kirjoitti:

    koska tiedemiehet hylkäsivät jo 10 vuotta sitten ajatuksen ihmisten jakautumisesta eri rotuihin, on rasismilta ja syrjinnältä pohja pudonnut.

    Keskustelin asiasta erään yliopiston opettajan (antropologia) kanssa.

    Antropoligipiireissä kuulemma niukka enemmistö tutkijoista uskoo EDELLEEN alalajeihin, vaikka julkisesti asiasta vaietaan, koska se on tabu. Hän sanoi esim. että asiasta vallitsee jopa jonkin sortin kulissien takainen yksimielisyys. Näin sikäli, että ihmisen alalajien määräksi on määritelty 14-15, joista 3-4 esiintyy "luonnollisesti" Afrikan ulkopuolella, ja muut Afrikassa. Se, mistä hiljaa kiistellään on se, luokitellaanko Amerikkojen alkuperäisasukkaat kuuluvaksi Aasialaisiin, vai ovatko he oma alalajinsa.

    Jos omaa naturalistisen maailmankuvan, niin tottakai silloin ihmisarvo riippuu siitä, ollaanko samaa rotua, vaiko ei. Ongelman (siis rasismin ja syrjinnän käsi-kädessä kulkemisen) syy on siis naturalistisesta maailmankuvasta johtuva ns. "meta-tason" juttu. Rotuoppi sinällään ei edellytä toisrotuisten syrjintää, kuten ei sukupuolikaan sinällään edellytä toista sukupuolta olevan syrjintää.

    Äänestä

  • maailmankuvasta kirjoitti:

    koska minusta ihmiset ovat samanarvoisia erilaisuudestaan huolimatta, jaotellaan niitä sitten rotuihin tai ei. olen vain ollut huomaavinani, että aika monet kuvittelee esimerkiksi ihonvärin ja älykkyyden korreloivan keskenään.

    Äänestä

  • riippuu tiedemiehistä kirjoitti:

    Keskustelin asiasta erään yliopiston opettajan (antropologia) kanssa.

    Antropoligipiireissä kuulemma niukka enemmistö tutkijoista uskoo EDELLEEN alalajeihin, vaikka julkisesti asiasta vaietaan, koska se on tabu. Hän sanoi esim. että asiasta vallitsee jopa jonkin sortin kulissien takainen yksimielisyys. Näin sikäli, että ihmisen alalajien määräksi on määritelty 14-15, joista 3-4 esiintyy "luonnollisesti" Afrikan ulkopuolella, ja muut Afrikassa. Se, mistä hiljaa kiistellään on se, luokitellaanko Amerikkojen alkuperäisasukkaat kuuluvaksi Aasialaisiin, vai ovatko he oma alalajinsa.

    Historian kirjathan todistavat että:
    Kaikki ihmiset ovat tulleet Afrikasta, joten me valkoisetkin olemme perinnöltämme enemmän tai vähemmä mustia...

    Ajatelkaa asiaa näin: joillakin eläimillä on erilainen turkki, koska aurinko, tai ympäristö vaatii sen. On monia eläimiäkin joilla on aurinkoa kestävä iho tai naamiointi on ympäristön mukainen. Viidkossa erilainen kuin jossain aavikolla.

    Kyse on vain luonnonkappaleiden erilaisuudesta.

    Muutoin me kaikki olemme samanlaisia -eläimiä.

    Äänestä

  • naturalisti kirjoitti:

    koska minusta ihmiset ovat samanarvoisia erilaisuudestaan huolimatta, jaotellaan niitä sitten rotuihin tai ei. olen vain ollut huomaavinani, että aika monet kuvittelee esimerkiksi ihonvärin ja älykkyyden korreloivan keskenään.

    Erilaisuus ei merkitse eriarvoisuutta, mutta erilaisuuden kieltäminen, eli sen asian fanaattinen kieltäminen, että rotuja on olemassa, pahentaa eriarvoisuutta ja syrjintää, sillä se vain vie syrjinnän todelliset syyt syvemmälle pinnan alle, mistä niitä on vaikeampi kaivella esiin.

    Äänestä

  • ALL MAN ARE EQUAL kirjoitti:

    Mutta sitähän juuri tuo käsitys tukee. Koska ihmiset ovat lähteneet Afrikasta, juuri siitä syystä siellä on enemmän alalajeja eli rotuja. Afrikassa eli aikoinaan ihmisen "kantarotu", joten tottakai siellä on edelleen enemmän varianssia eli vaihtelua.

    Tästä syystä Afrikassa on enemmän alalajeja. Esim Bushmannit ja Khoisanit ovat geneettisesti omia rotujaan. Jotkut tutkijat jopa väittävät, että Bushmannit ovat kakaisempaa sukua negrideille (Afrikan suurin roturyhmä eli ns. musta rotu), kuin me valkoiset eurooppalaiset. Myös pygmit ovat oma roturyhmänsä. Heitä on ainakin kolme erilaista pygmirotua.

    Edelleenkään tämä suuri vaihtelu EI tarkoita sitä, että eri rodut olisivat eriarvoisia.

    Äänestä

  • naturalisti kirjoitti:

    koska minusta ihmiset ovat samanarvoisia erilaisuudestaan huolimatta, jaotellaan niitä sitten rotuihin tai ei. olen vain ollut huomaavinani, että aika monet kuvittelee esimerkiksi ihonvärin ja älykkyyden korreloivan keskenään.

    Eli että erilaisuudesta huolimatta olemme samanarvoisia. Olen vain sitä asiaa kritisoinut, että rotujen olemassaolo on poliittisista syistä vaiettu ja siitä ei saisi puhua.

    Rotujen olemassaolo = Erilaisuus EI merkitse eriarvoisuutta.

    Äänestä

  • keskustelun aloittaja kirjoitti:

    Erilaisuus ei merkitse eriarvoisuutta, mutta erilaisuuden kieltäminen, eli sen asian fanaattinen kieltäminen, että rotuja on olemassa, pahentaa eriarvoisuutta ja syrjintää, sillä se vain vie syrjinnän todelliset syyt syvemmälle pinnan alle, mistä niitä on vaikeampi kaivella esiin.

    eli ihonvärissä. Syrjintään ei ole muita syitä kuin tekosyitä, kyseessä on alkeellinen toiseuden pelko. Mutta kun sinun ei tarvitse pelätä, sinun ei tarvitse vihata.

    Rotujen olemassaolo on kyllä viimeaikaisen geenitutkimuksen myötä osoittautunut vähintäänkin kyseenalaiseksi. Hysteerinen roduista jauhaminen se fanaattiselta kuulostaa.

    ..mutta minäpä en ole mikään hysteerikko.

    Toisekseen on ihan fakta, että "rasismia" eli syrjintää aiheutta ylivoimaisesti eniten maailmassa tällä hetkellä seuraavat seikat ja nimenomaan tässä järjestyksessä:

    1) Tuloerot, rikkaus vs köyhyys
    2) Uskonto
    3) Ihonväri
    4) Kulttuuriset eroavaisuudet (tavat, yms.)
    3) Yhteiskunnallinen status

    Rasismi eli rotujuttu on vasta kolmantena listalla, eli se EI ole SUURIN yksittäinen syrjintää aiheuttava tekijä.

    On niin helppoa haukkua rotuoppia pahan aluksi ja juureksi ja unohtaa, että itse esim. suomalaisena kuuluu maailman rikkaimpaan neljännekseen/viidennekseen väestöstä ja omalla elmäntavallaan jo riistää kehitysmaiden köyhiä. Jokainen, joka nauttii suomalaisesta elintasosta, on "rasisti", mutta voihan sitä tätä huonoa omaatuntoa tekopyhästi tyynnytellä ns. "lillukanvarsia nostelemalla" eli olemalla vaikka tukijäsenenä jossain "rasisminvastaisessa" yhdistyksessä.

    Käsitys rotujen olemassaolosta on siis tekosyy ja helppo (osittain)sijaismaalitaulu rasismia vastaan propagoivalle tekopyhälle länsimaiselle ihmiselle.

    Tilanne on sama, kuin jos luoteja syytettäisiin sodassa ihmisten tappamisesta. Eivät luodit tapa, ihmiset tappavat. Rotujen olemassaolo ei itsessään aiheuta syrjintää, paitsi sivistymättömän idiootin päässä, jossa se tarjoaa vain tekosyyn syrjinnälle. Jos rotuoppia ei olisi keksitty, nämä typerykset puolustelisivat syrjintää jollain muulla syyllä, esim. uskonnollisilla tai poliittisilla, jne.

    Todellinen syy syrjintään on siis ihmisen korvien välissä, ei se ulkoinen tekijä, mikä otetaan savuverhoksi sen puolustelemiseksi. Rotuoppi on vain yksi tällainen tekosyy, eikä edes se kaikkein yleisin, kuten yllä oleva lista kertoo.

    Äänestä

  • humanisti kirjoitti:

    eli ihonvärissä. Syrjintään ei ole muita syitä kuin tekosyitä, kyseessä on alkeellinen toiseuden pelko. Mutta kun sinun ei tarvitse pelätä, sinun ei tarvitse vihata.

    Rotujen olemassaolo on kyllä viimeaikaisen geenitutkimuksen myötä osoittautunut vähintäänkin kyseenalaiseksi. Hysteerinen roduista jauhaminen se fanaattiselta kuulostaa.

    Tämä käsityksesi johtuu luultavasti juuri edellä mainitsemastani naturalismista. Naturalismi kun edellyttää, että ihminen ei ole pohjimmiltaan sen enempää "hyvä" kuin "pahakaan" ja se ei ota edes käsittelyyn sellaisia tekijöitä, kuin "synnynnäinen luonnollinen paha". Jos se niin tekisi, se ei voisi ottaa eettistä kantaa "luonnollista pahaa" vastaan, koska sen periaatteeseen kuuluu, että "Luonto on neutraali", tai kuten valtavirran naturalismissa eli "arkipäivän naturalismissa" sanotaan, "Luonto on hyvä".

    Jos esim. oletettaisiin vaikkapa että syrjintä kumpuaa vaikkapa ihmisen synnynnäisistä luonnollisista vaistoista, vierastamisesta, niin silloin sitä vastaan ei voisi ottaa naturalismin pohjalta eettistä kantaa. Koska jos rasismille on luonnollinen syy, joduttaisiin, varsinkin "arkipäivän naturalistin" näkökulmasta tilanteeseen, jossa luonnollinen ja siten "hyvä" asia aiheuttaakin "pahaa". Loogisesti tässä tilanteessa pitäisi naturalistisesti todeta, että tämä "paha" onkin "hyvää", ja tätä ei voida tehdä, koska oltaisiin poliittisesti hyvin epäkorrekteja, kun jouduttaisiin sanomaan, että "rasismi on luonnollista ja kumpuaa ihmisen synnynnäisestä geneettisestä piirteestä ja siten se ei voi itsessään pahaa (jos ei hyvääkään)".

    Tästä syystä naturalisti opettaa, että paha on, paitsi suhteellinen käsite, myöskin ihmisen ulkopuolelta lähtöisin. Ihminen tekee pahaa, koska hänen ympäristönsä/virikkeensä/kasvatuksensa, jne. on hänet sellaista saanut tekemään.

    Näin ollen rasismista "pahan muotona" tulee ulkoinen, pinnallinen, ja ympäristöstä/vääristä opeista/väärästä kasvatuksesta/ennakkoluuloista johtuva seikka, eihän mikään luonnollinen naturalismin mukaan voi olla "pahaa" sen enempää kuin "hyvääkään" (paitsi arkipäivän naturalismissa luonto=hyvää).

    Eli ollaan tilanteessa, jossa järjen nimissä pitää valita joko "Syrjintä on luonnotonta ja rasismi on ulkoista/ympäristöstä johtuvaa pahaa" tai "Syrjintä on luonnollista ja rasismi on sisäsyntyistä/geeneistä johtuvaa hyvää".

    Jos taas lähdetään ajattelemaan asiaa ei-naturalistisesta näkökulmasta, jolloin hyvä ja paha saavat käsitteinä enemmän sisältöä ja painoa, eivätkä ole luonnosta riippuvaisia, niin voidaan hyvin ottaa molemmat, sekä "Syrjintä on luonnollista ja rasismi on sisäsyntyistä/geeneistä johtuvaa pahaa", ilman että ne muodostavat loogista ristiriitaa. Ei naturalistille paha ja hyvä kun eivät riipu luonnosta.

    Tätä tarkoitin aiemmin, väitteelläni, että naturalismista johtuu tuo kyvyttömyys nähdä syrjinnällä mitään syvempiä, sisäsyntyisiä inhimillisiä syitä, paitsi rotukysymys. Ei haluta tunnustaa, että ihmisessä voisi olla pahuutta, joka on "luonnollista".

    Samoin on helpompaa tuomita "toisten ihmisten rasismi", kuin oma syyllistyminen "elämäntapa ja elintasoriistoon/sortoon". On helppoa tuomita, esim. skinien rodulla puolustelema tai fundamentalistien uskonnon varjolla harjoittama syrjintä, jos itsellä on toiset, vähemmän silmiin pistävät syyt (vaikkapa edellä mainitut varallisuus ja status) syyllistyä samaan.

    Äänestä

  • Keskustelun aloittaja kirjoitti:

    jos oikein ymmärsin, sinäkin näet skinit eräänlaisina syntipukkeina? Todellinen ongelma, nimittäin fasismi, voidaan lakaista maton alle kun voimme osoittaa skinejä sormella ja sanoa nuo ovat pahoja ja itse kokea itsemme vallan hyveellisiksi? Eihän meidän kunnollisten proroporvarien tarvitse mätkiä mamuja mailoilla, koska skinit tekevät puolestamme likaisen työn?

    Äänestä

  • mutta kirjoitti:

    Tuotakin.

    Mutta pyrin kuitenkin osoittamaan ja perustelemaankin osin, että rasismin todellinen syy löytyy sisäsyntyisenä ihmisessä. Se mikä sen syyksi "virallisesti" ilmoitetaan tai millä sitä perustellaan, on vain tekosyytä.

    Otin tuon naturalismin puheeksi siksi, että "arkipäivän naturalisti" ei halua tunnustaa sellaisen mahdollisuuttakaan, että "rasismi" olisi jotenkin luonnollista, koska hänelle luonnollinen on synonyymi sanalle "hyvä", ja siten hän tunnustaisi "rasismi on hyvää".

    Itselleni ei-naturalistina ei tuota ongelmaa tunnustaa "rasismin" eli syrjinnän "luonnollista, ihmisestä sisältä kumpuavaa syytä" ja samalla pitää sitä "pahana".

    Sanoisin myös pikemminkin näin:, että

    "Meidän kunnollisten poroporvareiden ei tarvitse ruoskia Afrikan mustia, koska heidän omat johtajansa tekevät sen meidän puolestamme, kun me maksamme heille siitä. Koska meille tulee tästä huono omatunto, peitämme silmämme näkemästä sitä, emmekä siitä halua puhua. Sen sijaan, tyynnytelläksemme omaatuntoamme, osoitamme skinejä sormella ja sanomme 'nuo ovat pahoja' ja tuomitsemme suureen ääneen syrjinnän, että voisimme kokea itsemme hyveellisiksi. Tämä tekopyhä määkinämme vie myös palstatilaa ja peittää todelliset ongelmat ja varsinkin niiden syyt."

    Itse, ainakin jossain määrin uskon rotujen olemassaoloon, riippuen tietenkin siitä, miten tuo koko termi "rotu" määritellään. Siitä huolimatta tuomitsen syrjinnän (eli "rasismin"), ja teen sen vielä mielestäni tässä paljon syvemmällä ja perusteellisemmalla tasolla, kuin suurin osa ns. "antirasisteista".

    Sanotaan näin, että rodut=erilaisuutta, mutta erilaisuus(=rodut) ei tarkoita eriarvoisuutta. Teoreettisena käsitteenä kun koko rotukysymyksen ei tarvitsisi/pitäisi liittyä mitenkään syrjintään (eli "rasismiin").

    Tuosta fasismista, ja siitä mitä se on, voisi vääntää pystyyn ihan oman keskustelun.

    ei suvaita erilaisuutta missään muodossa ja leikitään seuraa johtajaa -leikkejä silmät sokeina sille mitä ympärillä tapahtuu. ja kun tulee aika vastata teoista, mennään johtajan selän taa piiloon ja sanotaan että minähän vain tottelin käskyjä. Sitä kai pahuus nimenomaan on: moraalinen tyhjiö. Julmimpia hirviöitä ovat byrokraatit, jotka täyttävät vain velvollisuutensa lähettäessään ihmisiä keskitysleirehin. tai jakaessaan B-statuksia...

    Tuli tuosta B-status hommasta mieleen se eräs Irakin entisen salaisen palvelun kyttä ja kiduttaja, joka pakeni Suomeen, kun Irakin nykyhallitus langetti etsintäkuulutuksen ja kuolemantuomio odottaa. Täällä jäi sitten kiinni, ja on käytännössä vankina pakolaiskeskuksessa.

    "Työkseni vakoilin ihmisiä ja kuuntelin, mitä he puhuivat. Jos he sanoivat jotain pahaa johtajastamme Husseinista, ilmiannoin heidät ja heidät pidätettiin. Pidin henkilökohtaisesti huolta siitä, että he tulivat olemaan hyvin, hyvin pahoillaan sanomisistaan", kertoi mies.

    Sellaisia nämä B-miehet.

    Kaverin haastattelu löytyy piakkoin Oulun kaupungin englanninkielisestä nettilehdestä "65 degrees north".

    Ironista on se, että haastattelun tekijä halusi kuulemma hälventää ennakkoluuloja b-statuksen saaneita kohtaan antamalla kasvot b-statuksen saaneelle.

    "sellaisia nämä b-statuslaiset", sinä sanot, yhden tapauksen perusteella

    Äänestä

  • humanisti kirjoitti:

    "sellaisia nämä b-statuslaiset", sinä sanot, yhden tapauksen perusteella

    Sori. Tulipa tosiaan yleistys. No mutta siis B-status on sellainen, jonka joutuu saamaan ainoastaan ei-aito pakolainen, joten määritelmällisesti jo b-statuksen saanut on joko huijari tai vastaava. Kyllä maahanmuuttovirasto nämä asiat luotettavasti tutkii, enkä usko heidän siellä virastossa rasismia harjoittavan, toisin kuin eräissä muissa valtion virastoissa, joten kyllä minä luotan siihen, että jos joku b-luokituksen saa, niin se on ansaittu.

    Äänestä

  • naturalisti kirjoitti:

    koska minusta ihmiset ovat samanarvoisia erilaisuudestaan huolimatta, jaotellaan niitä sitten rotuihin tai ei. olen vain ollut huomaavinani, että aika monet kuvittelee esimerkiksi ihonvärin ja älykkyyden korreloivan keskenään.

    Minäkään en usko, että älykkyys ja ihonväri korreloivat, ainakaan merkittävästi, vaikka, kuten aiemmin totesin, uskon jossain määrin rotujen olemassaoloon.

    Geenien vaikutukseen ihmisen älykkyyteen noin yleisellä tasolla sen sijaan uskon. Tämä EI sitten tarkoita sitä, että uskoisin älykkyyden korreloivan suoraan minkään rotuun liittyvän asian kanssa.

    Ongelmana on se, miten älykkyys määritellään. Yksi parhaista on mielestäni se, että "älykkyys on aivojen suoritukseen liittyvä ominaisuus, joka olennaisesti vaikuttaa yksilön selviytymis ja menestymismahdollisuuksiin kussakin elinympäristössä". Eri ympäristöissä elävillä siis pitemmän päälle kehittyy erilaista älykkyyttä.

    Lisäksi geenit tarjoavat vain puitteet esim. teoreettisen tai matemaattisen älyn kehitykselle. Geenit vaikuttavat sellaisiin asioihin, kuin aivojen rakenne, mutta eivät vaikuta siihen, mitä sisältöä ihminen päähänsä elämänsä aikana hankkii ja miten ihminen aivojaan käyttää. Näin ollen esim. perimänsä puolesta potentiaalisen älykkyyden kannalta huonommat lähtökohdat saanut yksilö voi oikealla kasvatuksella ja opiskelulla saavuttaa huomattavan pätevyyden ja teoreettis-matemaattiset taidot, kun taas paremmat lähtökohdat saanut voi huonojen ympäristövaikutusten takia päätyä henkisesti keskenkasvuiseksi idiootiksi.

    Jokaisen homo sapiens sapiensin eri alalajin parissa on erittäin suurta vaihtelua tyhmien ja älykkäiden yksilöiden välillä. En esimerkiksi usko, että keskimäärin mikään alalaji on pohjimmiltaan toista alalajia älykkäämpi (edellä kuvatulla älykkyyden määrittelyllä mitattuna).

    Mutta tässä kuvaan astuu tuo aiemmin mainitsemani varianssi eli vaihtelu. Koska europidien ja aasialaisten geenistö on karsiutuneempi eli geenipohja on kapeampi, kuin esim. afrikkalaisten, niin se tarkoittaa sitä, että potentiaalisen älykkyyden (ei-koulutuksella/kasvatuksella hankitun, vaan perimän antavan) tason vaihtelu on afrikassa paljon suurempaa kuin euroopassa tai aasiassa.

    Tämä tarkoittaa sitä, että noin tilastollisesti eurooppalaisten ja aasialaisten keskuudessa on vähemmän älykkyyden tason vaihtelua yksilöiden välillä, mitä afrikkalaisten keskuudessa. Meidän eurooppalaisten kesken esiintyy siis tämän teorian puitteissa tilastollisesti vähemmän yksilöitä, jotka ovat huippuälykkäitä. Afrikassa taas enemmän. Olemme massana tasapaksumpaa, vähemmän über-fiksuja ja toisaalta vähemmän imbesillejä, kuin afrikkalaisten kesken. Eräät tutkimukset antavat ymmärtää, että vaihtelu on aasialaisten kesken tilastollisesti vielä vähäisempää, kuin eurooppalaisten, eli siellä on vielä vähemmän "neroja tai idiootteja", kuin eurooppalaisten kesken. Siis vielä tasa-paksumpaa. No, mene ja tiedä...

    Afrikkalaisissa on siis tässä valossa enemmän vaihtelua eli varianssia. Tilastollisesti suhteutettuna siis enemmän kykyjä ja potentiaalia. Toisaalta, kun on enemmän huippuälykkäitä, on myös enemmän imbesillejä.

    Näin ollen siis mikään alalaji eli rotu ei ole keskimäärin, kun tarkastellaan isoja joukkoja, toista "älykkäämpi", ainakaan merkittävässä määrin, mutta eri alalajeissa on enemmän sisäistä varianssia eli vaihtelua älykkyydessä.

    Tjaah, tulipa taas vatvottua.

    eli loppujen lopuksi älykkyyttä on sopeutuminen ympäristöön. Ja erilainen ympäristö vaatii erilaisia taitoja. Tuskinpa monellekaan asialle minkä minä osaaan on paljonkaan käyttöä savannilla.

    Äänestä

  • Keskustelun aloittaja kirjoitti:

    Sori. Tulipa tosiaan yleistys. No mutta siis B-status on sellainen, jonka joutuu saamaan ainoastaan ei-aito pakolainen, joten määritelmällisesti jo b-statuksen saanut on joko huijari tai vastaava. Kyllä maahanmuuttovirasto nämä asiat luotettavasti tutkii, enkä usko heidän siellä virastossa rasismia harjoittavan, toisin kuin eräissä muissa valtion virastoissa, joten kyllä minä luotan siihen, että jos joku b-luokituksen saa, niin se on ansaittu.

    kuka sen ansaitsee, on jo vaikeampi kysymys. Sen tiedän että B-statuslaisissa on ihan kunnon kansalaisia jotka haluaisivat töihin ja opiskelemaan, mutta eivät B-luvan takia pääse. Vai miksi kahdesta veljeksestä toinen (perheetön)on suojelun tarpeessa ja toinen (perheellinen) ei? Molemmat luultavasti ansaitsisivat pakolaisstatuksen, mutta UVI purkaa jonoja heittelemällä B-lupia ja osoittaa näin tehokkuutensa, joka Rajamäen rykmentin mielestä on yhtä kuin nopeus. Mitäs väliä oikeusmurhilla on, kunhan niitä tehdään nopeassa tahdissa.

    ..sitten ihan eri juttu.

    Äänestä

  • humanisti kirjoitti:

    eli loppujen lopuksi älykkyyttä on sopeutuminen ympäristöön. Ja erilainen ympäristö vaatii erilaisia taitoja. Tuskinpa monellekaan asialle minkä minä osaaan on paljonkaan käyttöä savannilla.

    Ei minunkaan taidoillani pärjätä savannilla tai aavikolla.

    Eikä itseasiassa edes suomalaisessa metsässä. Toivoton city-nörtti kun olen.

    Mutta jos katsoo tuota geneettistä sopeutumista, niin ihonvärin vaihteluhan johtuu auringosta.

    Jos eläisimme kivikautisessa metsästäjä-keräily-kulttuurissa, eikä olisi maataloutta, syvänmerenkalastusta eikä teollisuutta, niin tummaihoinen populaatio ei voisi elää Euroopassa suunnilleen nykyistä Pohjois-Saksaa pohjoisempana. Tämän rajan pohjoispuolella nimittäin auringon säteilyteho laskee sen verran, ettei tummapigmenttinen iho muodosta tarpeeksi D-vitamiineja auringon valosta. D-vitamiini on elintärkeää, ja sitä ei auringonvalon lisäksi saa "luonnosta" (ilman maataloutta+teollisuutta) kuin syvänmerenkalastuksesta.

    D-vitamiinin puute on erityisen vaarallista raskaana-oleville, sillä se lisää oleellisesti raskausmyrkytyksen ja keskenmenon riskiä (Jopa yli 50%). Tästä syystä pohjoisessa ei ole esiintynyt "luonnostaan" mustaihoisia (paitsi tietenkin nyt maahanmuuton ja vitamiinilisien ansiosta) enää jääkauden jälkeen.

    Joskus on asunutkin (Afrikasta aikoinaan tulleet gro-magnonien esi-isät) kivikaudella, tummaihoisempia pohjoisessa, on luonto karsinut populaatiosta pois muutamassa kymmenessä tuhannessa vuodessa tummaihoisuusgeenit. Jäljelle jääneet sukupolvet ovat aina olleet vähän vanhempiaan vaaleampia. Näin syntyi vaaleapigmenttinen europidiväestö, kun afrikkalaisten esi-isien geenejä luonto karsi.

    Siis vaaleaihoinen pärjää paremmin pohjoisessa, kun säteily on heikompaa ja vaaleampi iho muodostaa tehokkaammin D-vitamiinia heikommassa auringonvalossa. Vielä pohjoisemmaksi mentäessä, Skandinaviaan ja kalottialueelle tultaessa, tulee vielä lisäksi jokatalvinen pimeys, joten pohjoisessa tarvittiin vielä vaaleampaa pigmenttiä. Tästä johtuu alunperin ero Etelä-Eurooppalaisten sekä Lähi-Idän tummempipigmenttisten euripidien (tummatukka+vaalea iho) ja Pohjoisen Euroopan vaaleampipigmenttisten (vaaleatukka/silmät+vaalea iho) euripidien välillä.

    On jopa muuten arveltu, että koko Euroopan pohjoispuolen vaalempitukkaisen ja sini/harmaasilmäisen väestön esivanhempia on ollut vain vaivaiset 200, ehkä jopa vain 50 henkeä, jotka selvisivät jääkauden ajan karuista oloista (ns. geneettinen pullonkaula). Aika "sisäsiittoista" ehkä siis tämän aikoinaan ns. "pohjoiseksi roduksi" haukutun Homo Sapiens Sapiensin europpalaisen alalajin (rodun), eli euripidien, pohjoinen alaryhmä.

    Tämä siis kun kaikki tummempaa dominoivaa pigmenttiä aikaansaava geenistö luonnonolosuhteiden paineessa karsiutui pois ja resessiivinen vaaleampaa pigmenttiä aiheuttava geenistö jäi jäljelle, kylmyyden, heikon valon ja pimeyden takia.

    Koska blondit ovat siis euripidi-alalajin alaryhmä, ei heitä voi pitää minään "standardina" tai keskiarvona siitä, millainen on tyypillinen euripidi. "Tyypillinen" euripidi on pikemminkin suunnilleen Etelä- ja Itä-Euroopassa sekä Lähi-Idän pohjoisosissa tavattava ihmistyyppi, jossa vallitsee tummanruskea tai musta tukka, vaalea iho ja ruskeat silmät.

    Tämän tästä törmää väitteisiin, että pohjoisen ihmiset olisivat keskimäärin selvästi älykkäämpiä, kuin etelän. En usko tähän. Sen sijaan tiettyyn, keskimääräiseen, eroon ihmisten eri luonnetyyppien esiintymistiheydessä uskon.

    Uskon, että geenien vaikutus näkyy enemmän pohjoisen ihmisen jonkilaisessa yleisessä temperamentissa tai luonnetyypissä, ei niinkään missään älykkyydessä. On tutkittu ja huomattu että tietty perusluonne, temperamentti, on geneettistä. Se voidaan havaita pienillä lapsilla jo kolmen kuukauden ikäisillä sikiöillä. Tämä siis tarkoittaa sikiön hermoston reagointia ärsykkeisiin, onko reagointi nopeaa ja vai hitaampaa. Tämän on huomattu suoraan korreloivan (yli 70% todennäköisyydellä) myöhemmin kasvavan lapsen/ihmisen perusluonnetyyppiin. Siis sillä akselilla, että onko ihminen luonteeltaan vilkas/eloisa vaiko enemmänkin jäyhempi/rauhallisempi.

    Pohjoisessa tuntuu asuvatn keskimäärin enemmän ihmisiä, jotka ovat temperamentiltaan jotenkin jäyhempiä ja "hitaampia", ja "estyneempiä". Uskon, ettei tämä ole vain kulttuurista johtuvaa. Siis ei pidä yleistää liikaa, tämä ei koske suinkaan kaikkia, mutta sanotaan, että tätä jäyhempää luonnetyyppiä esiintyy vaikka keskimäärin puolet enemmän pohjoisessa, kuin etelässä. Voisin hyvin kuvitella, että tämä johtuu siitä, että luonnonolot suosivat pohjoisessa tällaista viileää temperamenttia, siis estyneempää ja jäyhempää ihmistyyppiä.

    Tämä perusluonnetyyppi vaikuttaa nimittäin ihmisen energiankulutukseen. Rauhallisempi ihminen kuluttaa vähemmän energiaa ja pärjää siis samalla ruokamäärällä pitempään, kuin vilkkaampi.
    Voin hyvin kuvitella, että pitkistä ja kylmistä talvista on keskimäärin muinoinn selvinnyt jonkin verran enemmän hengissä sellaisia ihmisiä, jotka ovat olleet "eipä hättäillä, vaan katotaan"-tyyppiä, kuin "enpä jaksa istua paikallaan, ravaampa ympyrää"-tyyppiä.

    No, mene ja tiedä...

    raikasta realismia, ei julistusta eikä saarnaa. Joo luonnovalinta tosiaan vaikuttaa tohon pigmenttiin, ajan mittaan kaikki täällä asuvat vaalenevat ja Afrikassa pavunruskeaksi paahtuvat, vaikka eivät muunvärisiin sekaantuisikaan.

    Oliko se Matti Mäkelä vai kuka jossain kirjoitti "huoneihmisestä" joka on tämä nykyisin kaikkialla kukoistava "rotu". Semmoisiahan me olemme nykyään miltei kaikki.

    Joo, kyllä tämä huoneympäristö taitaa kaikista tehdä ajan mittaan jotain kalpeita nörttirottia tai jotain ;)

    Äänestä

  • mutta kirjoitti:

    kuka sen ansaitsee, on jo vaikeampi kysymys. Sen tiedän että B-statuslaisissa on ihan kunnon kansalaisia jotka haluaisivat töihin ja opiskelemaan, mutta eivät B-luvan takia pääse. Vai miksi kahdesta veljeksestä toinen (perheetön)on suojelun tarpeessa ja toinen (perheellinen) ei? Molemmat luultavasti ansaitsisivat pakolaisstatuksen, mutta UVI purkaa jonoja heittelemällä B-lupia ja osoittaa näin tehokkuutensa, joka Rajamäen rykmentin mielestä on yhtä kuin nopeus. Mitäs väliä oikeusmurhilla on, kunhan niitä tehdään nopeassa tahdissa.

    B-luvan ansiosta he molemmat saavat jäädä, kunnes "suojelun tarve" on todistettu.

    Elää Suomessa vs. "väistää luotia"? Vitsit, kyllä B-luvan saanut on heikossa asemassa. Kerätään nimiä listaan.

    Äänestä

  • Just. kirjoitti:

    sillä toisella ei ole, ei se muuten töissä olisi. B-luvan saanut ei saa tehdä töitä eikä opiskella, mikä on idioottimaista. ja b-lupa myönntään vuodeksi kerrallaan. onhan se parempi kuin luotien väistely, mutta onko siinä nyt sitten ylpeilemisen aihetta että on tarjolla jotain luotien väistelyä parempaa. B-luvan perusteetkin ovat oudot: "tulee turvallisesta maasta, mutta kulkuyhteyksien puuttumisen takia ei voi palauttaa". Kulkuyhteydet on mihin vain, mutta maa ei ole niin turvallinen että kukaan uskaltaisi lähteä saattamaan. Kerätään vain nimiä listaan ja vaaditaan uvia lopettamaan koko b-lupahömpötys.

    Äänestä

mitä joku sana kirjaimellisesti voisi merkitä.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Rasismi

Esim. 'antisemitismi' tarkoittaa juutalaisvastaisuutta, eikä suinkaan kirjaimellisesti seemiläisvastaisuutta. Yhtä lailla rasismi tarkoittaa rotusyrjintää, ei tuota mitä väität.

Ihan turha sinun on yrittää vaihtaa sanojen merkityksiä koska sanat ovat sanoja ja merkitykset merkityksiä.

Äänestä
  • Itsekin sen juuri sanoit.

    Sanat ovat sanoja ja merkitykset merkityksiä.

    Juuri sen vuoksi niitä voi vaihdella ja muuttaa (tässä tapauksessa palauttaa ja terävöittää). Pääasia, että tekee toiselle selväksi, mitä itse tarkoittaa käyttämillään käsitteillä ;P

    Äänestä

Rasismi on sitä, kun kuopiolaista Kallea syytetään siitä, mitä vantaalainen Ville teki.

Äänestä

Kun ihminen on apinasta polveutunut, me ollan kaikki apinoita.

Äänestä
  • Ihmisen ja alkueläimen geneettinen ero on samoin tuon pari prosenttia. Olemmeko siis kaikki ameeboita? Se pari prosenttia merkkaa helvetin paljon.

    Äänestä

Mitenkäs se savolaisten osalta menee; onko se rasismia vai syrjintää. Aina ollaa vitsien ja mollaamisen kohteita. Johtuuko se geeneistämme vai olemuksestamme?

Äänestä
  • Siksi kateelliset panettelee ja pilkkaa ;)

    Äänestä

  • Keskustelun aloittaja kirjoitti:

    Siksi kateelliset panettelee ja pilkkaa ;)

    Olen ehdottomasti samaa mieltä!!! ;) Varsinkin kun itse olen savolainen. Ei paremmasta väliä, kunhan on savolainen!!

    Äänestä

  • niin.. kirjoitti:

    Olen ehdottomasti samaa mieltä!!! ;) Varsinkin kun itse olen savolainen. Ei paremmasta väliä, kunhan on savolainen!!

    Kun me nyt kaikki ollaan afrikasta niin miksei afrikasta tullut maailman edistynein maanosa? Siellähän asustaa maailman vanhin kansa?!?

    Niin, multikulttuurihan toimii murhaavan hienosti kuten Israelissa, eiks jeh?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

ja mitä ei? kirjoitti:

Syrjintä ja rasismi ovat eri asioita, vaikka ne rinnastetaan toisiinsa.

Rasismi on käsitys, jonka mukaan homo sapiens sapiens, eli ihmislaji, jakaantuu alalajeihin, eli rotuihin. Rasismi tällaisena konseptina ei tarkoita vielä sitä, että näitä eri alalajeja pidettäisiin toisiinsa nähden eriarvoisina.

Kun ihmistä syrjitään hänen synnynnäisten ominaisuuksiensa vuoksi, on se syrjintää.

Kun ihmistä syrjitään sen perusteella, että hänet on luokiteltu kuuluvaksi eri alalajiin, kuin syrjijä, on kyseessä rasismiperusteinen syrjintä.

Syrjintä on syrjintää ja rasismi eli rotuoppi, on rasismia. Ne ovat ERI asioita (rautalangasta).

Ikärasismia ei voi olla olemassa, sillä ihminen ei voi vanhetessaan vaihtaa mitään synnynäisiä ominaisuuksia eikä geenejään. Vanhus ei siis edusta vanhana eri alalajia, kuin nuorena. Näin ollen käsiten ikärasismi on täysin järjetön. Kyse on ikäsyrjinnästä.

Rasismi, eli käsitys ihmisen jakaantumisesta alalajeihin, on huono tekosyy syrjinnälle ja eriarvoiselle kohtelulla. Rasismi, eli rotuoppi, ei kuitenkaan itsessään suoraan aiheuta syrjintää, vaikka sillä monet perustelevatkin toisrotuisten syrjintää. Eri rotu ei tarkoita erilaista ihmisarvoa.

Itse uskon rotujen olemassaoloon, olen siis rasisti siinä mielessä. EN KUITENKAAN HYVÄKSY SYRJINTÄÄ, eli en ole rasisti siinä mielessä. Esim. musta tai aasialainen ihminen EI ole ihmisarvoltaan erilainen, kuin me eurooppalaiset.

Rasismi, eli käsitys ihmislajin jakaantumisesta rotuihin, on mielestäni siis totta, mutta se on HELVETIN HUONO TEKOSYY eri rotua (eli alalajia) edustavien ihmisten syrjinnälle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu